Part 4

Saavutettuaan tämän mielestään varmaankin suuren voiton, tyytyi vihollinen seuraavina päivinä ampumaan vain tykistöllään saamatta sen asiallisempaa aikaan. Meille se olikin erittäin tärkeää, sillä ankarat taistelut toisaalla ja vihollisen rintaman laajentaminen _Valkjärvellä_ vaativat sekä huomiota että toimenpiteitä.

Kauan eivät joukot sentään saaneet aikaa järjestäytymiseen ja välttämättömään lepoon, ennenkuin taistelut uudelleen leimahtivat liekkiin _Raudun_ aseman tienoilla. Jo 27 päivänä yrittivät punaryssät todenteolla vallata Raudun kirkonkylän, mutta lyötiin verissä päin takaisin. Eikä sillä hyvä, että vihollinen työnnettiin takaisin: Sille annettiin vielä ajattelemisen aihettakin kiivailla vasta- ja sivustahyökkäyksillä. Taistelua, jossa venäläiset koettivat kaikin muodoin päästä pistintaisteluun, kesti pienempien väliaikojen kanssa pari kolme päivää. Kaikki hyökkäykset lyötiin kuitenkin verisesti takaisin.

Huolimatta ylivoimaisuudestaan miehistöön, aseihin ja ampumavaroihin nähden oli vihollisen raskaita tappioita kärsien pakko pysähtyä myöskin _Valkjärvellä_, jossa urhoolliset joukkomme tekivät sitkeää vastarintaa.

Ankarat taistelut _Raudussa ja Valkjärvellä_ vaativat suurempia muutoksia joukkojen järjestelyssä ja johdossa. Tähän asti oli "Kiviniemen pataljoona" saanut tulla toimeen hyvin vaikeissa olosuhteissa. Ennen kaikkea puuttui johtokykyisiä komppanian ja joukkueen päälliköitä. Nyt sinne siirrettiin järjestelyn alainen I rykmentti ratsumestari, nykyään everstiluutnantti _Y. Elfvengrenin_ johdolla, ja sattuikin siirto onnelliseen aikaan, sillä parhaillaan hyökkäsivät punaryssät taas _Raudun_ kirkonkylään. Tämä taistelu, joka alkoi aikaisin aamulla 15 päivänä maaliskuuta ja kesti 6 tuntia, oli tähän astisista taisteluista sillä rintamanosalla kiivain. Kärsien raskaan mieshukan ja jättäen runsaan sotasaaliin, vetäytyi vihollinen Raudun asemalta eikä pitkiin aikoihin ryhtynyt mihinkään pontevampaan toimintaan.

Kuten aikaisemmin olen osottanut _Joutsenon ja Ahvolan_ rintamilla olleen hiljaisuuden ennustaneen vain myrskyä, niin nyt _Raudussakin_ tapahtui. Vihollinen, jonka johtajina olivat Viipurissa olleen 42:nnen armeijakunnan upseeristoon kuuluneet upseerit, kokosi suuria apujoukkoja Venäjältä, paljon tykkejä ja konekiväärejä sekä kaikenlaista sotilastavaraa.

Ratsumestari Elfvengren, jonka tiedustelijat ja "Pietarin komppania" hankkivat tarkkoja tietoja, aseita ja ampumatarpeita, sai uusista hyökkäyssuunnitelmista tiedot ja päätti ennättää edelle. Myrsky, joka ukkosena uhkasi vähäistä rintamajoukkoa, oli johdettava toisaalle; se oli estettävä vastahyökkäyksellä, johon ratsumestari Elfvengren ryhtyikin maaliskuun 25 päivänä.

Mutta kertomus siitä kuuluu jo toiseen osaan vapaustaistelumme kulussa ja jätänkin sen siihen.

II. Hyökkäyssota.

_Puolustuksesta hyökkäykseen_.

Suurimpia virheitä taisteluissa on se, että jäädään odottamaan, mitä vihollinen tekee, ja mukautuminen siihen. Rohkea, tarmokas toiminta, vaikkapa pienemmilläkin joukoilla, estää vihollista noudattamasta alkuperäistä suunnitelmaansa, jopa voi saattaa vihollisen vaikeaan, uhattuun asemaankin.

Hyvänä esimerkkinä siitä on kumpikin _Näätälän_ retki: Niillä kun uhattiin vihollisen heikompaa sivustaa ja rintamantakaisia yhteyksiä, niin painostus _Ahvolaa_ vastaan lakkasi heti. Ja sekä _Joutsenossa_ että myöhemmin _Raudussa_ tehdyt hyökkäykset tekivät tyhjäksi vihollisen samanaikaisesti suunnittelemat liikkeet. Menestys sodassa riippuu suureksi osaksi onnesta; ja rohkeaa onnistaa useammin kuin arkaa!

Mutta rohkeat toimenpiteet onnistuakseen vaativat tarkkoja tietoja ja huolellista valmistelua. Siksipä täytyykin tiedustelun olla hyvin järjestetyn ja luotettavan, ettei vaan pääse vahinkoa käymään ratkaisevalla hetkellä. Heikoimpia puolia punaisten sodan käynnissä tuntui olleen juuri tiedustelun puute. Ja jos joitakin tietoja lienee tullutkin, niin ei niitä kukaan osannut käyttää hyväksi. Niiden ja voittojensakin kautta saamansa edut laskivat he menemään ohitse.

Paitsi ratsu- ja jalkaväen suorittamaa lähitiedustelua, oli valkoisella armeijalla Antrean rintamalla omat tiedustelu-verkkonsa Pietarissa, Viipurissa ja Lappeenrannassa. Niiden kautta saatiin jokapäiväiset luotettavat tiedot punaisten voimasuhteista ja lähimmistä suunnitteluistakin.

Jos punaiset sattumalta olisivatkin saaneet tiedon meikäläisistä voimamääristä ja sijoituksista, niin sotkeutuivat he pian tuontuostakin tapahtuneiden valehyökkäysten johdosta. Milloin niihin otti osaa suuremmat, milloin pienemmät joukot, aina ne kumminkin sitoivat vihollisen voimia ylimääräiseen työhön. Patrulli-retket Pietarin--Viipurin rata-osalla, _Hillinsillan_ räjäyttäminen Simolan ja Lappeenrannan välillä sekä radan särkeminen _Talin ja Karisalmen_ sekä _Raudun ja Raasulin_ välillä keskellä taisteluja olivat omiaan herättämään punaisissa levottomuutta ja pelkoa.

Vaikkakin heikompana voimasuhteiltaan, pystyi valkoinen armeija kuitenkin puolustustaistelunsa ohella valmistautumaan hyökkäykseen. Teknillinen osasto oli ryhtynyt kaikkiin tarpeellisiin tie- ja vesi-rakennuspuuhiin. Jo 10 päivänä maaliskuuta avattiin laivaliike Vuoksella, eikä se sen jälkeen enää umpeen päässyt. Puhelinverkosto, joka taistelujen aikana oli osoittautunut mallikelpoiseksi, oli valmis ulottamaan toimintansa kaksi vertaa laajemmalle alalle. Taistelevat joukko-osastot, pataljoonat ja komppaniat, olivat rykmenttiensä välityksellä hankkineet itselleen riittävät kuormastot ja muutenkin varustautuneet eteenpäin kulkuun. Kaikkialla odotettiin vain lähtökäskyä. Mutta se aika oli vielä viikkojen takana.

Kuitenkin oltiin päästy jo niin pitkälle, että siirryttiin puolustuksesta hyökkäykseen. Ja "hyökkäys vie yleensä voittoon, puolustus tappioon. Jos jostakin syystä ollaan pakoitetut puolustautumaan, niin on mahdollisimman pian koetettava muuttaa puolustus hyökkäykseksi. Jo tietoisuus siitä, onko kysymyksessä hyökkäys vai puolustus, vaikuttaa suuresti miehistön mielialaan".

Siihen vetosi myös ratsumestari Elfvengren, kun hän siirtyi puolustuksesta hyökkäykseen. Hän ei tahtonut jättää viholliselle hyökkäyksen suomia etuja, vaan päätti itse ratkaista tilanteen aktiivisella toiminnalla. Joskaan ei koko Vuoksen rintamalla vielä voitu ajatella yleishyökkäystä, niin niissä merkeissä siellä kylläkin elettiin ja työskenneltiin.

_Raudan valloitus_.

Kuten edelläolevasta jo käy selville, varustauduttiin _Raudussa_ hyökkäykseen. Samaan aikaan kiertyi rautainen rengas _Tampereen_ ympärille, herättäen toiveita suuremmista liikkeistä ja ratkaisuun johtavasta käänteestä sotatoimissa Antrean rintamalla. Sillä heti Tampereen valtauksen jälkeen piti meidän saada sekä tykistöä ja ampumatarpeita että miehistöä runsaslukuisesti voidaksemme ryhtyä "Viipurin valtaukseen".

Mutta odottamatta niitä ryhtyi I rykmentin päällikkö hyökkäämään.

"_Raudun_ asemalle on kokoontunut suurempia punikkien voimia, paljon käyttämättömiä tykkejä ja sotatarpeita", ilmoitti hän päiväkäskyssään. "Raudun vihollisen selkäpuolella ovat kaikki tiet, sillat ja kylät melkein tyhjät ja suojelemattomat. Koska punikeilla on nälkä, ovat he päättäneet näinä päivinä hyökätä saadakseen meidät toiselle puolelle Suvantoa. Pietarin--Raasulin rautatie on heillä tässä apuna. Ettei tämä tapahtuisi, olen päättänyt seuraavaa: Polttaa kaikki sillat heidän selkäpuoleltaan ja samalla kiertoliikkeen jälkeen meidän urhoollisilla joukoillamme hyökätä _Rautuun_ punikkeja vastaan heidän selkäpuoleltaan, niin että kaikki tykit ja muut sotatarpeet jäisivät meidän käsiimme. Ja uskon, että me karjalaiset ja savolaiset yhteisillä ponnistuksilla pakotamme maanpetturit ja ryssät kiireesti lähtemään maasta."

Kun ei vihollinen voinut työntää joukkojamme niiden ottamista asemista, niin tuli hyökkäyksen lähtökohdaksi linjalla _Raudun kirkonkylä--Leinikkälä--Mäkrä--Orjasaari_ oleva rintama.

Vihollisen selkäpuolelle ajateltu isku oli suunniteltu tehtäväksi vasemman sivustan eli _Palkealan_ kylän kautta ja sitävarten koottiin joukot äärimmäisen oikean sivustan eli _Mälkölässä ja Valkjärvellä_ taistelevista joukoista. Joukkojen siirto tapahtui Suvannon jäätä pitkin ja niin salassa, etteivät sitä omatkaan joukot tienneet, ennenkuin seuraavana päivänä.

Kahden eri osaston onnistui osittain tuhota Venäjän puolella olevat _Viisjoen ja Sahajoen_ rautatiesillat, pääjoukko valtasi suunnitelman mukaisesti varhain saman päivän aamuna _Raasulin_ kylän, tosin kiivaan taistelun jälkeen, mutta toisen joukko-osaston yritys vallata Raasulin asema ei onnistunut. Raudusta apuun rientänyt punaisten panssarijuna ratkaisi taistelun näiden eduksi.

Sillä aikaa kun tämä tapahtui Raudun aseman eteläpuolella, oli muilla rintamanosilla Raudun aseman ympärillä taisteltu koko päivä erittäin kiivaasti. Puolenpäivän tienoissa olivat Raudun kirkonkylästä hyökkäävät joukot jo noin puolen kilometrin päässä asemalta ja illalla pääsivät _Mäkrältä ja Orjasaarelta_ käsin taistelevat joukot 100-50 metrin päähän vihollisen päävarustuksista. Siitä huolimatta täytyi hyökkäys keskeyttää, sillä Raasulin aseman valtausyrityksen rauettua eivät joukot voineetkaan hyökätä etelästä käsin Raudun asemalle.

Seuraavana päivänä tuhottiin ennenmainitut sillat rajan takana kokonaan, kuin myöskin _Lempaalan_ aseman vesitorni, mutta uudelleen suunniteltu saartoyritys täytyi taaskin jättää loppuun suorittamatta, kun ei Raasulin asemaa nytkään onnistuttu valtaamaan. Nämä taistelut Raudun aseman eteläpuolella maksoivat kahden pataljoonan päällikön hengen. Jääkäriluutnantti _V. Aschanin_ ampui eräs punainen roisto ja jääkäriluutnantti _H. Lindbergin_ kerrotaan vaikeasti haavoittuneena itse päättäneen päivänsä päästäkseen joutumasta hengissä vastustajien käsiin.

Joskaan näillä vaikeita uhreja kysyneillä taisteluilla ei saavutettu kaikkea sitä, mitä oli tarkoitettu, niin oli kuitenkin voitoksi laskettava vihollisen hyökkäyssuunnitelman estyminen. Ja kaksi vuorokautta kestäneiden taistelujen jälkeen jäi vahva vartioketju Raudun aseman ympärille pääjoukkojen vetäytyessä lepäämään lähtöasemiin ja iskujoukkojen siirtyessä vasemmalta sivustalta oikealle eli _Maanselän_ kylän puolelle.

Kun vihollisella todettiin olevan moninkertainen ylivoima ja taistelujen käyvän kovin verisiksi, sain äärimmäisillä ponnistuksilla käytettäväkseni 8:nnen jääkäripataljoonan, joka oli harjoitettu Sortavalassa ja oli kaikinpuolin taisteluvalmiina.

Saavuttuaan _Maanselän_ kylään ja asemiin Raudun aseman eteläpuolella, valtasi se ensi töikseen huhtikuun 1 päivänä Raasulista päin tulleen panssarijunan ja siinä runsaasti sota- ja muonavarastoja. 8:s jääkäripataljoona alkoi toimintansa menestyksellisesti ja kiitosta ansaitsevasti. Sitä johti silloin jääkärikapteeni _L. Oesch_.

Nyt oli saartorengas Raudun aseman ympärillä ehyt ja yhtenäinen. Nyt päätti I rykmentin komentaja ryhtyä ratkaisevaan lopputaisteluun. Avuksi saadulla järeällä tykistöllä -- alunpitäen oli vain 1 kolmen tuuman tykki ja 5 konekivääriä -- pommitettiin ensin kiivaasti asema-aluetta ja sitten klo 5 j.p.p. antoi johtaja käskyn saartojoukoille yleiseen rynnäkköön. Koko yön kestäneiden taistelujen jälkeen onnistui eräiden joukko-osastojen tunkeutua asemalla olevaan varastohuoneeseen, jonka he, saatuaan käskyn hyökkäyksen keskeyttämiseen, poislähtiessään sytyttivät palamaan.

Taistelussa kärsi vihollinen siksi suuria tappioita, ettei se tahtonut jäädä odottamaan uutta hyökkäystä, vaan päätti pyrkiä saartoketjun läpi. Peittääkseen tätä aikomustaan ryhtyi se huhtikuun 5 päivän aamuna klo 8 ampumaan tykistöllään vimmatusti pohjoiseen suuntaan. Kohta sen jälkeen sytytti se varastonsa Raudun asemalla ja ryntäsi tihein joukoin _Maanselän_ kylään päin.

Huomattuaan vihollisen aikomukset, antoi johtaja käskyn uudelleen ryhtyä hyökkäykseen, jolloin asema-alue jo klo 1 aikaan oli meikäläisten hallussa. Vihollisen tiheät hyökkäyskolonnat kärsivät hirvittävän mieshukan _Maanselän_ kylään johtavalla tiellä ja metsissä, ja vain noin satakunta miestä lienee päässyt karkuun. Loput joko kaatuivat tai joutuivat vangeiksi, joiden lukumäärä nousi kahdeksaan sataan.

Sotasaalis oli runsas: 13 tykkiä, 40 kuularuiskua, tuhansia kiväärejä ja suuret joukot muuta sotilastavaraa.

Raudun aseman valtaus oli n.s. tuhoamistaisteluita ja viholliselle monessa suhteessa raskas tappio. Sen suuret suunnitelmat murtaa sivustahyökkäyksellä Vuoksen rintama olivat kokonaan tyhjiin rauenneet ja tiedot taisteluista herättivät Venäjän puolella eräänlaisen varovaisuuden näitä Suomen retkiä kohtaan. Vain hädin tuskin ehti kenraali Jeremejeff esikuntansa upseerien kanssa puikahtaa karkuun, eikä hän enää sen jälkeen tullut Suomen puolelle.

Raudun aseman valtauksesta ansaitsevat tunnustuksen kaikki siihen osaaottaneet joukot johtajineen, miehineen. Raskas oli tappio kaatuneissa ja haavoittuneissa meilläkin, mutta lohtuna sentään tietoisuus siitä, että he olivat uhranneet elämänsä ja omat etunsa kansan ja maan parasta katsoen, ja silloinhan ovat kaikki uhraukset vähäisiä.

Kunnia heidän muistolleen on pysyväinen!

Raudun aseman valtaus oli _loistava alku hyökkäyssotaan_ Vuoksen rintamalla. Sitä seurasi rajaseudun puhdistus nopeasti ja varmasti, herättäen eloon toiveet taistelujen pikaisesta päättymisestä ja rauhallisen elämän palautumisesta paljon kärsineeseen Karjalaan.

Ensimäinen suuri taistelu vapaustaistelussamme oli voitolliseen loppuun viety. Toinen saman päivän suuri voitto, _Tampereen_ valtaus, tapahtui lopullisesti vasta myöhään iltapäivällä. Seuraavana eli 6 päivänä lausui Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikkö joukoille Antreassa:

"Karjalan urheat soturit! Väsymättömällä tarmolla ja suurella suomalaisella sitkeydellä olette te kolmatta kuukautta puolustaneet kaunista _Karjalaamme_ ylivoimaista vihollista vastaan, mutta teidän rintojanne vastaan ovat turhiksi käyneet yhdistyneitten ryssien ja maanpetturien hyökkäykset. Taas olette liittäneet laakereihinne uuden loistavan voiton. Verivihollisenne on lyöty ja vangittu _Raudussa_ ja 13 tykkiä ynnä tuhatkunta vankia on ollut tulos reippaasti ja suurella kyvyllä suoritetuista liikkeistänne ja pontevuudella ja pelkäämättömyydellä suoritetusta hyökkäyksestä. Minä kiitän teidän uljaita päällikköjänne, minä kiitän urheata _Karjalan armeijaa_, joka ikuisiksi ajoiksi kirjoittaa nimensä _Suomen_ sotahistoriaan."

_Kannaksen puhdistus_.

Raudun ja Tampereen valloitusten jälkeen alkoi vaivaloinen joukkojen siirtely Karjalaan, joka siirtely rautatiellä vallitsevan liikkuvan kaluston puutteen takia kävi tavattoman hitaasti. Sillä aikaa ehti vihollinen tuoda Venäjältä äärettömät määrät ampuma-aseita ja -varoja, joka seikka Vuoksen rintamalla teki itsensä tunnetuksi: Kiivasta tykistötulta yötä päivää pitkin koko rintamaa, erittäinkin keskittynyttä _Ahvolassa ja Oravalassa!_

_Joutsenossa_ ryhtyi III rykmentin komentaja jääkärimajuri _Ståhlberg_ huhtikuun 5-8 päivinä häiritsemään vihollisen joukkoja. Kiivaiden taistelujen tuloksena oli vihollisen pakollinen perääntyminen koko Joutsenon rintamalla. Miehittäen _Jänhiälän, Karsturannan ja Vesikon_ asettuivat joukot linjalle _Karsturanta--Lipiälä--Kuurmanpohja_. Näissä taisteluissa menetti vihollinen paljon miehiä kaatuneina ja haavoittuneina, eikä se seuraavien päivien ankarista ponnisteluista huolimatta voinut enää takaisin valloittaa menettämäänsä aluetta.

10/4 ryhtyi III rykmentti jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla jatkamaan sitkeää rynnistystä, valloittaen _Nevalan, Ravattilan, Eiskolan ja Karjalaisten_ kylät, jolloin Ravattilassa saatiin m.m. 1 konekivääri. Mutta jo 11/4 täytyi joukkojen ylivoimaisen vihollisen painostuksesta jättää Eiskolan, Virkkilän ja Karjalaisten kylät. Joutsenon rintama jäi kaikista vihollisen ponnisteluista huolimatta linjalle Karsturanta--Ravattila--Suokuma--Kuurmanpohja.

Ryhtyessään 14/4 hyökkäämään Honkalahden kautta Joutsenon kirkolle kulki jääkärimajuri Ståhlberg uhkarohkeana miestensä etunenässä, jolloin silmänräpäyksellinen kuolema katkaisi hänen elämänsä. Poissa oli etevä ja urhoollinen johtaja, poissa "jääkäreistä ensimäinen!" Hyökkäävät joukot palasivat lähtöasemiinsa, joissa sitten vakaasti pysyivät siihen asti kuin jääkärikapteeni -- nyttemmin majuri Sarlin astui rykmentin johtoon ja antoi hyökkäyskäskyn Lappeenrantaan.

Myöskin keskisellä eli II rykmentin rintamaosalla lyötiin kaikki vihollisen tekemät hyökkäysyritykset takaisin, eikä sen rajun tykkitulenkaan onnistunut tuottaa suurempaa vahinkoa; vieläpä tehtiin tällä rintamalla pienempiä valtauksiakin, kuten tärkeät tienristeysasemat _Heinjoen_ eteläpuolella. Niin myös maaliskuun 13 päivänä _Hannilan_ eteläpuolella olevan tärkeän kukkulan, n:o 56, valtaus, jossa saamamme runsaan sotasaaliin ohella aiheutui viholliselle korvaamaton tappio, se kun menetti yhden parhaimmista tähystysasemistaan. Kaikki vastahyökkäykset kukkulan takaisinvalloittamiseksi olivat tuloksettomia. Myöskin on näihin valtausyrityksiin laskettava patrullien onnistunut retki Pietarin--Viipurin rataosan varteen.

Raudun voittoisat joukot jatkoivat menestyksellistä etenemistään etelää ja länttä kohten puhdistaen kylän toisensa jälkeen punaisista ja ryssistä.

Huhtikuun 10 päivänä antamallaan päiväkäskyllä otti kenraalimajuri _Toll_ vastaan _Itä-armeijan_ päällikkyyden ja jakoi Vuoksen rintaman joukot kolmeksi ryhmäksi: eversti _Ausfeldin_, kenraalimajuri _Wilkmanin_ ja everstiluutnantti _Sihvon_ erillisiksi joukko-osastoiksi.

Taistelu- tai oikeammin hyökkäyssuunnitelma oli selvä ja suorapiirteinen: Samalla kun vasen sivusta, eversti _Ausfeldin_ armeijaryhmä, puhdistaisi Karjalan Kannaksen ja katkaisisi yhteyden Viipurin ja Pietarin väliltä, ryhtyisivät kenraalimajuuri _Wilkmanin_ joukot hyökkäämään Heinjoelta Viipuriin. Kolmannen ryhmän eli oikean sivustan tuli pidättää vihollista niin kauan kuin mahdollista entisissä asemissa.

Kannaksen puhdistus tapahtui pikamarssissa siitä huolimatta, että vihollinen teki ankaraa vastarintaa ja jokainen kylä oli vallattava kiivaan taistelun jälkeen. Jo 20/4 klo 11 a.p. valtasivat majuri _Elfvengvenin_ joukot _Kauksamon ja Vuottaan_ kylät saaden 4 käyttökuntoista konekivääriä, suuren joukon sotilastarpeita, kokonaisen kuormaston ja runsaasti muonavaroja.

Seuraavan päivän aamuna joutuivat _Tarpilan ja Rajamäen_ kylät haltuumme, jolloin 2 tykkiä, 2 konekivääriä ja runsaasti erilaista sotilastavaraa joutui sotasaaliiksi kuin myöskin _Suontaan_ kylässä olevien punaisten perääntymistie _Kivennavalle_ tuli katkaistuksi.

Viisi tuntia kestäneen kiivaan taistelun jälkeen vallattiin _Kivennavan_ kirkonkylä, jolloin 7 konekivääriä jäi saaliiksi.

Nämä nopeasti toisiaan seuranneet tapahtumat saivat _Terijoella_ aikaan ankaran pakokauhun. Kaikki siellä olevat venäläiset pyrkivät päätäpahkaa omalle maalleen ja heitä seurasi suuri joukko suomalaisia punakaartilaisia, niiden joukossa myös suurroisto Kaljunen, joka, vaikkakin vaivoin, onnistui pääsemään panssarijunalla rajan taa.

Huhtikuun 23 päivänä joutui rata-osa _Uusikirkko--Raivola--Terijoki_ valkoisten käsiin Ja seuraavana päivänä _Perkjärven_ kylä ja asema. Kun kenraalimajuri _Wilkmanin_ joukot jo olivat vallanneet _Sainion ja Kämärän_ asemat, niin olikin rata-osa kokonaisuudessaan meidän hallussamme ja sen itäinen puoli maakuntaa puhdistui tuota pikaa.

Kauan ei kestänyt rautatielinjan ja Suomenlahden välisen osan puhdistuskaan, josta otan tähän erään mukana olleen ratsujääkärirykmentin upseerin kertomuksen:

"Huhtikuun 24 päivän aamuna vallattiin _Terijoki_ noin tunnin kestäneen taistelun jälkeen. Samana päivänä ratsastettiin vielä _Inoon_ ja alettiin asemalta käsin neuvottelut patterien varusväen kanssa linnoituksen antautumisesta. Huhtikuun 25 päivänä jatkettiin neuvotteluja ja lähetettiin patrulleja ympäristöön. Kun asemalle oli saapunut varusväeksi jalkaväkeä, teki kornetti _Salmio_ ensimäisen joukkueen kanssa tiedusteluretken _Uudellekirkolle_. Luutnantti _Brommels_ ratsasti 20 miehen kanssa _Kuolemajärvelle_ ja vahtimestari _Lihtonen_ 10 miehen kanssa pitkin rataa _Muurilaan_. Seuraavana eli huhtik. 26 p:nä vallattiin jokunen kilometri Inosta länteen olevat venäläiset patterit. Sieltä otettiin 6 tykkiä sekä niihin kuuluvaa tarvetavaraa ja ampumavaroja, jotka kuljetettiin Mesterjärven asemalle, missä ne lastattiin junaan. Seuraavana päivänä valtasi eskadroona _Humaljoen ja Härkölän_ patterit. Huhtik. 27 p:nä kuljetettiin eskadroona junalla _Koivistolle_, paitsi II joukkuetta, joka jäi Humaljoen asemalle. Aamulla aikaisin alettiin ratsastus pohjoiseen. Eskadroona kokoontui Peusan tienhaarassa, mistä matkaa jatkettiin _Rokkalanjoelle_. Vahtimestari _Lihtonen_ ratsasti toisen joukkueen kanssa _Kaislahden_ majataloon, minne oli määrä toistaiseksi jäädä. Vahdit asetettiin. Kohta senjälkeen saapui luutnantti _Relander_ mukanaan kolme harhaan joutunutta hallituksen joukkojen sotilasta. Näiden sekavat puheet tuottivat sangen ikäviä seurauksia eskadroonalle. Ne näet johtivat meidät taisteluun noin 15-kertaista vihollista vastaan. Heti luutnantti Relanderin majataloon saavuttua otettiin 12 vihollisen pakolaista vangiksi.

"Klo 12 päivällä kuului vahtiemme hälyytyslaukauksia. Kahdesti lyötiin päällekäyvä vihollinen takaisin, mutta ylivoiman edestä täytyi eskadroonan viimein vetäytyä takaisin _Makslahteen_, yöpyen siellä. Taistelun vaatimat uhrit olivat lukumääräämme nähden sangen raskaat. Luutnantti _Brommels_ ja 10 miestä kaatui, 9 haavoittui ja 2 joutui vangiksi. Huhtikuun 29 päivänä aamulla lähti kornetti _Salmio_ joukkueensa kanssa partioon _Rokkalaan_. Sieltä jatkoi aliupseeri _O. Vinter_ 7 miehen kerä matkaa _Uuraaseen_, valloitti sen ja otti 300 vankia. Vahtimestari _Lihtonen_ ratsasti joukkueensa kanssa _Kaijalan_ kylään ja vahtimestari _Keränen Johanneksen_ kirkolle.

"Edellisenä päivänä _Kaislahdessa_ kohtaamamme vihollinen ei uskaltanutkaan käyttää meidän perääntymistämme hyväkseen, vaan pakeni epäjärjestyksessä _Uuraan_ salmen yli vieden vangit mukanaan. Patrullimme toi kuitenkin miehemme pois, ottaen, kuten jo edellä on sanottu, lukumääräänsä nähden suhteettoman suuren vankimäärän. Tähän vaikutti nähtävästi se, että Viipuri oli jo silloin vallattu, joten punaisilta oli jo kaikki toivo kadonnut, varsinkin kun huomasivat pakotien rantapitäjienkin kautta olevan tukossa.

"Sotasaalista saimme _Härkölän, Tuppuransaaren, Humaljoen, Puumalan ja Himottulan_ pattereilta 45 kpl. 8--2 1/4 tuuman tykkiä, 4 suurta valonheittäjää, useita kymmeniä tuhansia tykinpanoksia, useita etäisyyden mittaajia, öljy- ja sähkömoottoreita, konepajan, paljon ruutia ja kiväärinpatruunoita, puhelimia y.m.

"Kun tähän vielä lisätään _Inosta_ saatu suunnaton sotasaalis: pari sataa tykkiä ja ainakin parin miljardin (!) arvosta muuta tavaraa, niin on se kunnioitettava saalis muutamien päivien ja vähäisen joukon osalle. Sitäpaitsi vapautettiin monta pitäjää punikkien vallasta; seutu _Terijoelta Uuraaseen_ asti oli valkoisten hallussa ja Karjalan Kannaksen läntinenkin osa pääsi punaisesta painajaisestaan.

"Muuten lienee _Terijoen_ valloittaminen ainoita harvoja tapauksia Suomen vapaussodassa, jolloin taistelu ratkaistiin _ratsuväki-atakilla_!"

_Karjalan Kannas_ oli valkoisten hallussa, vihollinen lyöty rajan taa, josta so ei sen koommin enää tohtinut hävitysretkilleen Suomen puolelle tulla ja ensi kertaa tunsi jokainen olevansa _omassa maassaan_, omassa _itsenäisessä_, itsestään huoltapitävässä ja kansansa vaalimassa maassa. Ylpeä ilo paisutti sydäntä sitä ajatellessa! Olihan vuosisatainen unelma toteutunut, olihan vihdoinkin selvä raja Suomen ja Venäjän välillä ja olivathan omat pojat rajaa vartioimassa!

Julistuksessaan huhtik. 24 p. lausuu _Suomen Tasavallan_ sotajoukkojen _Ylipäällikkö_ seuraavasti: