Part 2

Saman päivän illalla saapui näiden rivien kirjoittaja Antreaan Helsingistä, jossa olin saanut määräyksen uuteen toimeeni Karjalan rintaman päällikkönä. Huhujen aiheuttamat luuloni taistelevista voimista ja asestuksesta kärsivät katkeran kolahduksen. Uusi orienteetaus paljasti rintaman ja koko yrityksen heikkouden, uhkarohkeuden! Tämähän oli äärimmäistä uhkapeliä!

Ensi töikseni järjestin Hiitolaan harjoituskoulun, johon koottiin eri paikkakuntien miehiä harjoittelemaan välttämättömimpiä sotilastehtäviä. Samalla toimi Hiitolan harjoituskoulu jonkunlaisena rekryyttivarastona eli reservijoukkojen sijoituspaikkana, jossa rintamalle lähteville jaettiin aseita ja vaatetuskappaleita. Samantapaisia harjotusleirejä muodostettiin myöhemmin myös Sortavalaan, Savonlinnaan, Käkisalmeen ja moneen muuhun paikkaan. Niin oli välttämätön miehien saanti rintamalle turvattu.

Palkkajärjestelmä, jota muuallakaan Suomessa ei erikoisemmin suosittu, sai Karjalassa ankaran vastustuksen. Miehet lähtivät vapaaehtoisina sitä mukaa kuin aseita saatiin! Kautta Karjalan ulotettu agitatsiooni- ja innostuttamis-työ tuotti hyvän hedelmän ei ainoastaan miesten hankinnassa rintamalle vaan myöskin mielialan ja ajatusten virkeinä pidossa. Punaisten hälyyttävät tiedot menettivät vaikutuksensa ja maakunnan väestö siirtyi taas rauhallisiin askareihinsa.

Helmikuun loppupuolella siirryttiin yleiseen asevelvollisuuteen, joka täydensi paikalliset, joko kuntien tai vain kyläkuntien asettamat kutsunnat.

Paljon enemmän vaivaa tuotti aseiden hankinta. Pohjanmaalta ei saatu, monista hartaista pyynnöistä ja rukouksista huolimatta. Rahalla ja tavaralla sentään joitakin aina rajan takaa tuli, mutta ne kävivät liian kalleiksi ja lopulta, venäläisten liityttyä kokonaan punaisten riveihin, raukesivat puuhat silläkin taholla tyhjiin. Viimeinen yritys kuljettaa aseita suoraan Pietarista kävi liian kalliiksi: silloin kun menetimme kaksi kunnon miestä, agr. Åströmin ja tehtailija Parviaisen, rahoista ja aseista puhumattakaan.

Tuntien Karjalan Laatokasta Suomenlahteen ja Rajajoesta Saimaaseen saakka, käsitin ensi tehtäväkseni kaikin keinoin pysyttää ryssät ja punaiset mahdollisimman kaukana Vuoksesta. Myöskin oli selvää, että kaikista venäläisistä upseereista ja sotamiehistä huolimatta, punaisten sodankäynti tulisi olemaan massa-vaikutteista: Mitä jollekin pälkähtäisi päähän, sitä toisetkin toteuttaisivat -- jos toteuttaisivat! Kaikissa tapauksissa tulisivat sotaliikkeet olemaan enemmän psykologisia kuin strategisia ja silloin niitä oli helpompi ajoissa seurata ja sotkea.

Vaikeimmaksi kävi vihollisen pidättäminen jo heti alusta alkaen Antrean rintamalla, Pullilan--Hannilan--Ahvolan linjalla. Helmikuun 8 päivänä ryhtyivät punaiset, joiden joukossa oli suuret määrät ryssiä, hyökkäilemään _Karisalmelta_ rataa myöten ja _Ihantolasta_ käsin _Kavantsaarella_ olevia joukkoja vastaan. Monisataiset joukot pakoittivat vähäisen puolustus-osaston jättämään vaikeasti puolustettavan _Kavantsaaren_ aseman paikan ja siirtymään _Pullilaan_ ja _Hannilaan_. Kuitenkaan eivät viholliset rohjenneet miehittää Kavantsaarta, peläten varmaankin salajuonia. Vielä 11 päivänä oli vähäinen osasto suksimiehiä vastaanottamassa ylivoimaista rynnäkköä, jota se ei voinut torjua.

Vihollinen, joka suurin joukoin aikoi tehdä tyhjäksi kaiken vastustuksen, oli ryhtynyt yleiseen rynnäkköön koko linjalla. Jo varhaisesta aamusta alkoi taistelu molemmin puolin rautatielinjaa ja kesti myöhään iltaan, jolloin sen hyökkäysvoima murtui. Lähettämällä viimeiset reservit estämään kiertoliikettä _Seitsolan_ kylän luona ja panssarivaunuun sijoitetun tykin ampuessa onnistuneesti Seitsolan kylässä olevia punaisia, onnistui joukkojen jääkärikapteeni Sihvosen johdolla työntää vihollinen takaisin sillä suunnalla. Taistelun tuloksena oli _Seitsolan_ ja _Ahvolan_ kylien takaisin valtaus, joka valtaus tapahtui myöhään yöllä.

Radan eteläpuolella onnistui taas punaisten pysyttää hallussaan Oran ja Noskuan kylät. Ennemmin oli se jo miehittänyt Heinjoen kirkonkylän.

Tämän päivän taisteluissa kaatui 5 ja haavoittui useita. Punaisten tappiot melkoista isommat. Kertoivat kyläläiset heidän vieneen ruumiitaan 5 hevosella Kilpeenjoelle; arviolta ainakin 40 kaatuneen ruumiit.

Jo 8 päivänä käytiin taistelua noin 3 km _Joutsenon_ kirkolta itäänpäin, Imatran tien varrella, jolloin valkoisia kaatui 4 ja haavoittui 9; punaisia löydettiin 17 ruumiina metsissä tien varrella ja kuului haavoittuneita olleen monta vertaa enemmän. Hämärä pakoitti palaamaan takaisin _Imatralle_, vaikkakin _Joutsenon_ kirkonkylä oli melkein meidän. Näitä taisteluja jatkui sitten useampina päivinä peräkkäin, kuitenkaan mainittavampaa aikaan saamatta.

Kun sitten vielä mainitsen patrullitaistelut _Raudussa Lipolan_ kylässä ja _Heinjoen_ kirkonkylässä, jotka taistelut olivat omiaan hermostuttamaan vihollisen pahaa-aavistamattomia joukkoja, niin onkin ensi taistelujen vaiheet kerrottu.

Punaisten rintama keskustassa oli pysähtynyt linjalle _Ora--Pullila--Kavantsaari--Kilpeenjoki_. Suurin ja lähin vaara, joka oli uhannut Antreaa, oli vältetty sillä kertaa. Ja kenraali Mannerheim lausui kiitossähkösanomassaan taistelujen johdosta:

"Ilmoittakaa upseereillenne ja urheille karjalaisille minun sydämmellinen kiitollisuuteni siitä, että he niin sitkeästi ovat Karjalaa puolustaneet. Lähettäkää kaatuneitten sankarien omaisille sanoma minun syvästä osanotostani heidän suruunsa. Tehkää samalla esitys enimmän kunnostautuneiden palkitsemisesta risteillä ja mitaleilla".

Yleissilmäys osoittaa tilanteen muuttuneen suuresti viimeisinä päivinä, mutta meille monessa suhteessa edullisemmaksi. Joukko-osastot, jotka olivat jaetut kolmeksi pataljoonaksi ja _Kiviniemen_ erilliseksi komennuskunnaksi, pystyivät osapuilleen hoitamaan rintama-osansa, joskin upseerien puute tekee ääretöntä haittaa. Miehistö tottuu kuulatuiskuun ja osittaiseen taistelujärjestykseen, vaikkakin "kiertoliike" vielä pyrkii peloittamaan yhtä ja toista.

Myöskin täytyy muistaa tykistöämme, joka sekin yhdestä luvuistaan oli kasvanut kahdeksi. Puhelinverkko alkaa sekin jo selvitä ja maakunnan "strategisesti tärkeät paikat" -- kuten Räisälän kirkonkylä -- alkavat rauhoittua. Monta kiitosta ansaitsee myöskin insinööri-kunta, joka työskenteli itsenäisesti ja ansiokkaasti heti ensi päivistä saakka. Sen ja rautatie-henkilökunnan ansioksi on laskettava monta kaunista saavutusta, vaikkei niistä ennemmin olekaan paljoa mainittu.

Kuten jo sanoin, alkoi tilanne selvitä ja olikin se tarpeen vaatimaa, sillä edessä olevat taistelut, vaivat ja vastukset sitä kyllä kaipasivatkin.

_Rintama laajenee_.

Kun punaisten suurrynnistys näin oli epäonnistunut aikana, jolloin he olivat taisteluvalmiudessa paljon pitemmällä kuin me, niin voitiin täydellä syyllä suhtautua levollisesti vastaisiin tapahtumiin.

Niinpä kirjoittaakin sotakatsauksen laatija "Tiedonannot"-lehdessä, joka oli Karjalan Armeijakunnan virallinen lehti, 19 päivänä vakuuttavasti ja toivorikkaasti taistelujen johdosta:

"Verisimmiksi muodostuivat kuitenkin hyökkääjäin tappiot Kavantsaaren, Ahvolan, Oravalan ja Pullilan taisteluissa. Näissä monta päivää yhteen menoon kestäneissä otteluissa nousi hyökkääjäin mieshukka päivittäin useihin satoihin miehiin kuolleina ja haavoittuneina. Ja niiden lopputuloksena oli Ahvolan ja Oravalan kylien joutuminen horjumattomasti meikäläisten käsiin. Punaisten näiden kylien kautta suunnittelema kiertoliike Hannilan valloittamiseksi raukesi turhiin ja meidän asemamme Hannilan alueella on lujempi kuin koskaan ennen."

Miten varmat punaiset olivat suuren hyökkäyssuunnitelmansa menestymisestä, näkyy siitä, että he taistelujen vielä parhaillaan riehuessa kiiruhtivat lähettämään pietarilaiseen "Nowaja Shisn"-lehteen tiedonannon, jossa pöyhkeillen ilmoitetaan sanasta sanaan seuraavaa:

"Punakaartilaiset ovat kulkeneet Vuoksen yli ja miehittäneet Imatran vesiputouksen. Antrean rautatieasema, jolla on tärkeä strateginen merkitys koko Itäsuomelle, on vallotettu. Samoin on vallattu suuri Vuoksen yli johtava rautatiesilta, joka on ainoastaan vähäpätöisesti vahingoittunut!"

Hyökkääjille aiheuttamansa raskaan mieshukan lisäksi ottivat meikäläiset viime viikon taisteluissa runsaan sotasaaliin. Ja kuitenkin otti meikäläisten puolelta taisteluihin osaa ainoastaan monin kerroin vähälukuisemmat voimat. Näiden joukkojen sankariutta ja suurta taistelukuntoisuutta meidän onkin voitoistamme kiittäminen! Nämä sotilaalliset avut ovat piirtäneet viime viikkoisissa voimain mittelyissä kauniin lehden nuoren Karjalan armeijamme nuoreen sotahistoriaan. "_Ja ne avut antavat meille myöskin pettämättömät takeet lopullisesta voitosta_!"

Ylläolevasta käy täysin selville punaisten ja ryssien suunnitelmat Vuoksen rintaman murtamiseksi: Imatra ja Antrea olivat ne tärkeät paikat ja tukikohdat, jotka ensin oli vallattava!

Jo 13 päivänä tapahtui Oran ja _Noskuan_ takaisin valtaus klo 12.10 j.p.p. sekä iltapäivällä Korvenkylän tyhjentäminen punaisista. Mutta jo 14 päivänä laajensivat nämä hyökkäysaluettaan ulottaen sen myöskin _Jääsken Kuurmanpohjaan_. Näin oli muodostunut yhtenäinen rintama _Saimaasta Heinjoelle_ asti ja vihollisen lukumäärä sillä alalla voitiin arvioida n. 3,500 mieheksi. Vastassa oli vain tuhatkunta, suurimmaksi osaksi berdaneilla varustettua miestä.

Ottaen huomioon punaisten psykologian, täytyi heitä tavoittaa yöpuulta ja yhtämittaa hätyytellä. Siksipä järjestettiinkin vahvoja suksipatrulleja, jotka häiritsivät rintamantakaista rauhaa milloin yhtäällä, milloin taas toisaalla.

Joukkojen välttämättömälle liikkuvaisuudelle oli tärkeää saada kylliksi paljon suksia ja mobilisoida kaikki paikkakunnan hevoset kuljetusta varten. Vain siten kävi mahdolliseksi yhtäkkiä heittää 100-150 miestä yön aikana _Joutsenosta Heinjoelle_ tai päinvastoin. Vain samojen joukkojen tarkasti harkitun ja kylliksi nopean siirtelemisen avulla kävi mahdolliseksi peittää viholliselta rintaman todellinen tila. Se taas oli itsestään selvää, että jos punaiset olisivat tienneet rintamajoukkojemme suuruuden, tai saaneet niistä aavistuksenkin, niin he olisivat kasvaneen itseluottamuksensa avulla lyöneet itsensä läpi. Mutta nyt oli toisin. Huhut, jotka valkoisella puolella kierrellen tiesivät Antreassa olevan 6, jopa yhdeksänkin tuhatta hyvin asestettua miestä, kasvoivat kolminkertaisiksi, ennenkuin ne ehtivät punaisten tietoon. Näitä huhuja oli kaikin tavoin ylläpidettävä, vieläpä itse teossa koetettava ylittääkin.

Kaikki tuo kävi päinsä vain nopean liikunnan ja toisiaan seuraavien sotatoimien avulla. Heti kun _Ora ja Noskua_ olivat miehitetyt, asetettiin toinen kolmituumaisista tykeistämme Oralle ja ryhdyttiin sen ja panssarivaunutykin avustaessa valtaamaan Pullilan kylää, mikä onnistuikin. Taistelusta ja useamman päivän rasituksista väsähtäneet miehet eivät kuitenkaan pystyneet pitämään hallussaan taistelemalla vallattua alaa. 16 päivänä evakuoitiin Pullilan kylä tuoden sieltä kaikki pelastettavissa olevat tavarat Oralle. Kohta sen jälkeen valtasivat Kavantsaarelta työntyvät punaryssien laumat taas äskettäin menettämänsä kylän.

Punaisten palveluksessa oleva lentäjä heitti 15 päivänä ensi kerran lentolehtisiä ja pommeja Antreaan saamatta vaurioita aikaan.

Joskin venäläinen sotaväki oli saanut määräyksen taistella punakaartilaisten riveissä ja monet matruuseista noudattivatkin tätä määräystä, niin supistui heidän taisteluhalunsa kuitenkin suurimmaksi osaksi palkannostoon. Moniin kymmeniin markkoihin nousevan päiväpalkan ja vapaan ylöspidon sekä ryöstämisluvan kiihoittamina saapui kuitenkin Venäjältä parvi toisensa jälkeen rintamalle koettamaan onneaan. Tykistöupseerit, joita _Kavantsaarella_ ensi viikkoina oli kymmenisen kappaletta, tuottivat suurinta vahinkoa.

Niinikään _Oravalan, Ahvolan ja Seitsolan_ taisteluissa 12 ja 13 päivinä, jotka taistelut olivat käänteentekeviä, ottivat venäläiset sotamiehet raskaan taakan osalleen, mutta saatuaan ankaran löylyytyksen, hävisivät muutamiksi ajoiksi.

Viime viikon taisteluissa saivat kunnostautuneet joukot sotasaaliiksi 4 konekivääriä, noin 50 kivääriä, 25,000 patruunaa, 100-kunta konekiväärivyötä, kuormastoa, useita hevosia, puolisensataa paria suksia ja paljon muuta sotilastavaraa.

Tappiomme kuolleissa ovat kolmisenkymmentä ja haavoittuneissa hiukan enemmän. Vihollisen tappiot sekä taisteluissa tehtyjen havaintojen että jälkeenpäin saatujen luotettavien tietojen mukaan monenkertaiset.

_Toinen yleisrynnistys_.

Saatuaan ankaran läksytyksen _Ahvolassa_ ja yhtä nopean karkoituksen _Noskualta_, ryhtyivät punaryssät suurpiirteisempään yritykseen. Käsittäen Vuoksen rintaman itselleen vaaralliseksi päättivät he Kiviniemen kautta hyökätä selkäpuolelle ja tuhota yhdellä iskulla koko Karjalan Armeijakunnan. Niin helposti se ei sentään käynyt kuin punaisten johtajat sen ajattelivat. _Raudun kirkolla_ syntyneessä taistelussa saivat _Raasulista_ hyökkäävät joukot pontevan vastuksen ja palasivat verissä päin rajan taakse.

Vaikkakin vähäisillä joukoilla ja vaikeissa oloissa, täytyi alotetta pitää käsissä niinkauan kuin mahdollista. Raudun taisteluun täytyi vielä lähettää kaikki harjoituksissa olleet miehet, joten täyte- ja lisämiehistön saanti Antreaan kävi mahdottomaksi. Siitä huolimatta ja ottaen huomioon, että vihollisen uhka Kilpeenjoelta ja Kavantsaarelta käsin oli suuri, täytyi punikkijoukkojen huomiota kääntää muualle. Ettei Venäjältä pääsisi esteettömästi virtaamaan kaikenlaista sotilastavaraa, katkaistiin 21 päivänä klo 10 illalla _Galitsinan ja Kämärän_ asemien välillä oleva _rautatiesilta_: Onnettomuudeksi jäi eteläinen raide ehjäksi, joten tuosta vaivaa ja rohkeutta vaatineesta ylityksestä ei ollut täyttä hyötyä.

Kuitenkin riitti se ja samana päivänä suoritettu _Näätälän, Kääntymän, Ristseppälän ja Heinjoen_ kirkonkylän valtaus pidättämään punaisia päähyökkäyksestään Ahvolan luona kylliksi kauan, että ennätettiin saada Vaasasta matkalla olevat aseet jaetuiksi joukko-osastoille ja vaihdetuiksi miehistön vanhoihin berdaneihin.

Tällä välin oli vihollinen kuitenkin ehtinyt kokoomaan suuria joukkoja Kilpeenjoelle ja Karisalmelle sekä tuonut useita tykkejä Kavantsaarelle. Kun Antreassa oli käytettävissä vain pari kolme 3-tuumaista tykkiä ja niihinkin vielä rajoitettu määrä ammuksia, täytyi vihollisen toimintaa kaikin keinoin häiritä. Siksipä tulikin Näätälässä olevien joukkojen rynnätä _Karisalmelle_ ja vallata asema. Vaikeitten olosuhteiden takia se ei kuitenkaan onnistunut, mutta sitä paremmin kävi samanaikaisesti tapahtunut _Syvälahden_ kylän valtaus Kavantsaaren länsipuolella.

Samaan aikaan, helmikuun 23 päivänä, käytiin myös taistelua Valkjärvellä _Suontaan_ kylässä, jossa punikkien täytyi perääntyä. Sitä kiinteämmin pysyivät punaryssät Raudun asemalla, Maanselän ja Liippuan kylissä.

Että kaikkialla käytäviin taisteluihin olisi ollut tarvis johtokykyisiä upseereja, on itsestäänkin selvää, mutta mistä niitä ottaa. Yksinpä esikuntamiehetkin, välttämättömimmätkin miehet keskusjohdosta täytyi silloin lähettää eri ilmansuuntiin rintamajoukkoja ohjaamaan. Ja kaiken kiireen lisäksi saapui kenraali Mannerheim, Suomen tasavallan sotajoukkojen ylipäällikkö, Antreaan. Kellon käydessä yhdeksää lauantaina helmikuun 23 päivänä pysähtyi ylimääräinen juna Antrean asemalle.

Ylipäällikön mukana seurasivat esikuntaupseerit eversti Rehausen, ratsumestari Ignatius ja rautateiden kuljetuspäällikkö Lohman.

Kenraali Mannerheim tervehti asemalla olevaa vartiota lyhyellä suomenkielisellä puheella:

"Sinä vaikeana aikana, jolloin Suomen kansan täytyy melkein ilman aseita taistella maanpettureita vastaan, ovat Karjalan pojat taistelleet urhoollisuudella, joka on herättänyt minussa ihastusta. Pyydän kiittää teitä!"

Puheen päätyttyä luki ratsumestari, nykyään kenraalimajuri, Ignatius joukoille seuraavan, Suomen ja Vienan karjalaisille osoitetun, kenraali Mannerheimin julistuksen:

"Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille!

"Saapuessani Karjalan rintamalle tervehdin urhoollisia karjalaisia, jotka niin miehuullisesti ovat taistelleet Leninin roistoja ja heidän kurjia kätyreitään vastaan, miehiä vastaan, jotka Kainin merkki otsallaan hyökkäävät omien veljiensä kimppuun. Leninin hallitus, joka toisella kädellä lupasi Suomelle itsenäisyyden, on toisella kädellä lähettänyt sotaväkensä ja huligaaninsa, niinkuin hän itse on ilmoittanut, valloittaakseen takaisin Suomen ja kukistaakseen meidän punakaartien avulla Suomen nuoren vapauden vereen. Yhtä petollisesti ja katalasti koettaa hän nyt, kun hän tuntee voimamme kasvavan, ostaa kansamme ja hieroo sen kauppaa Suomen kapinoitsijain kanssa, luvaten heille Vienankarjalan, jota hänen punainen armeijansa hävittää ja ryöstää. Me tunnemme hänen lupaustensa arvon ja olemme kyllin vahvat vapauttamme ylläpitämään ja puolustamaan veljiämme Vienan-Karjalassa. Meidän ei tarvitse ottaa armolahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla, etten pane miekkaani tuppeen, ennenkuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennenkuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennenkuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkoitettu niinhyvin Suomesta kuin Vienan-Karjalastakin. Luottaen oikeaan, jaloon asiaamme, luottaen uskollisiin miehiimme ja uhrautuvaisiin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen!

Mannerheim."

Julistuksen luettuaan kohotti ratsumestari Ignatius kolminkertaisen eläköönhuudon Suomen ja Vienan Karjalalle sekä suurelle, vapaalle Suomelle. Lyhyen aamiaishetken kestäessä kenraali Mannerheim vielä toisti kiitoksensa Karjalan Armeijakunnan päällystölle ja joukoille menestyksellisestä ja sankarillisesta toiminnasta yhteisen asiamme voittoon viemiseksi.

Kenraali Mannerheim matkusti seurueineen klo 12 päivällä takaisin päämajaansa.

Kaikista seikoista huomasi, että vihollinen oli aikonut ratkaisevasti ryhtyä taisteluun musertaakseen Vuoksen rintamaa puolustavat joukot. Tuoden yhä uusia joukkoja, konekiväärejä ja tykkejä entisiin rintamapaikkoihin, levitti se rintamaansa lähettäen suuria joukko-osastoja Muolaan ja Valkjärven kautta etsimään rintaman heikoimpia kohtia ja sieltä uhkaamaan sivustoja ja rintaman taustaa. Niinpä jo _Kuusassa ja Punnuksen_ kylissäkin tapaamme runsaasti kuularuiskuilla ja tykeillä varustettuja punaisten joukko-osastoja.

Taistelut Valkjärvellä ja Raudussa osoittavat laajenemisen oireita. Painostus Jääsken Penttilässä alkaa käydä sietämättömäksi, samoin alkavat suuret punikkilaumat liikehtiä Joutsenosta käsin Imatralle.

25 päivänä jättivät joukot laukaustakaan ampumatta Syvälahden kylän, joka teko oli vastoin annettuja määräyksiä ja johtui urhoollisuudestaan kuuluisan upseerin edesvastuuttomasta toiminnasta. Paria päivää myöhemmin samainen upseeri oli valmis evakuoimaan Ahvolan, mennen tässä puuhassaan siksi pitkälle, että ensimäiseksi repi puhelimen pois seinältä ja sitten vasta ryhtyi muihin tehtäviin. Viime hetkessä ehti kuitenkin tavallinen kuolevainen, nykyään vänrikki Heimolainen, paikalle ja pelasti parin kolmenkymmenen miehen kanssa tilanteen lyöden venäläiset matruusit takaisin Ahvolan kylän laidasta. Ansioistaan sai mainittu upseeri kyllä matkapassin, mutta se oli myöhäistä, eikä voinut enää estää tapahtunutta: parhaimmat tähystysasemat, korkeimmat mäet, olivat jo punaisten hallussa ja venäläiset tykistöupseerit osasivat niitä kyllä käyttää hyväkseen! Tämä anteeksiantamaton leväperäisyys saattoi keskustan Vuoksen rintamalla vaaranalaiseen tilaan, joka vaaranalaisuus saatiin maksaa monien satojen urhoollisten, isänmaansa edestä taistelevien sydänverellä ja nuoren elämän menettämisellä.

Lyhyt helmikuu oli jättänyt perinnöksi taistelut, kiivaat taistelut pitkin koko rintamaa Laatokasta Saimaaseen saakka. Rintama, joka nyt alkoi käydä yhtenäiseksi, kulki Joutsenon ja Imatran keskiväliltä Kuurmanpohjan kautta Oravalaan ja Ahvolaan, siitä Kavantsaaren ja Hannilan väliltä lähellä Pullilan kylää Kääntymälle sekä Heinjoella. Muolaassa Äyräpään laskua myöten, siitä Punnuksen yli Valkjärven kirkolle ja Rautuun.

Näin oli neljän viikon taistelujen tuloksena rintaman muodostuminen, taistelevien joukkojen osittainen järjestyminen ja rintaman takana olevien, kutsunnassa koottujen miesten harjoittelumahdollisuus-tilaisuus.

_Helmikuun perintöä_.

Ennenkuin lähden pitemmälle selostelemaan taistelujen kehitystä rintaman eri osilla, tahdon heittää katsauksen yleiseen tilanteeseen sekä rintamalla että rintaman takana.

Erillään taisteleva Karjalan armeijakunta ei saanut Pohjanmaalta muuta kuin ankarien ponnistelujen jälkeen joukon kiväärejä ja patruunia niihin; puhumattakaan upseereista, joita laajenevien sotatoimien ja kasvavien joukkojen takia olisi välttämättömästi kaivattu. Vähävarainen Karjalan väestö, jolle tuskin itselleen riitti leipää kevääseen, oli pakoitettu luovuttamaan elintarpeensa rintamajoukoille. Ja sen se tekikin auliudella, joka ijäti on saava kiitoksen ja tunnustuksen. Ilman sitä auliutta olisi rintamajoukkojen ollut pakko siirtyä liikekannalle, eikä suinkaan hyökkäykseen. Ilman väestön avuliaisuutta olisi käynyt mahdottomaksi joukkojen nopea siirtelykin paikasta toiseen. Mainitakseni esimerkin tästä auliudesta kerron tapauksen Heinjoelta, joka tapaus on kuvaavaa ajan hengelle ja vaatimuksille. Siellä piti eräänä päivänä olla satakunta hevosta puolentoista tunnin kuluttua ilmoituksen saatua odottamassa tapahtuvaa joukkojen siirtelyä. 3/4 tunnin jälkeen ilmoitettiin puhelimella, että siellä on noin puolitoistasataa hevosmiestä. Samallaisia tapauksia voisin luetella useampia. Lyhyen helmikuun aikana oli mieliala ehtinyt rauhoittua pakokauhusta kylmäveriseen taistelu-avustukseen asti; epätietoisesta toimettomuudesta uutteraan suojeluskunta-työskentelyyn asti. Pitäjien esikuntien kautta saapui rintamalle lahjoina suunnattomat määrät piiraita, alusvaatteita ja kaikenlaista välttämätöntä tavaraa, jota joukot kyllä kaipasivatkin. Monikin oli lähtenyt Viipurin retkelle, arvellen sen kestävän muutaman päivän, ja nyt oli ollut mukana _Sainiolla ja Kämärällä_ sekä yhtä kyytiä rintamalla. Monet kunnat tekivät suuria rahalahjoituksia, jotka joko suojeluskunnassa tai joukko-osastoissa käytettiin tarpeen vaatimusten mukaisesti.

Kenttäposti, joka toimi mallikelpoisesti, heti alunpitäen välitti rintamamiesten toiveet sekä kotoa tulevat paketit ja lähetykset. Erikoinen huoltokomitea ja rintamapapit hankkivat keräyksien kautta varoja jakaakseen kirjoitusvälineitä taistelua käyville joukoille ja järjestääkseen lukutupia sanomalehtien lukua ja seurustelua varten. Tietotoimisto, joka oli alkeellisen sotilasjärjestyksen vuoksi välttämätön, välitti kaikkinaisia tiedoituksia ja toimitti "Tiedonannot"-lehteä, joka osaltaan vaikutti rauhoittavasti maakunnan väestöön.

Ennemmin olen jo maininnut puhelinverkoston järjestymisestä, joka seikka osaltaan vaikutti suuresti sotilaallisten toimien täsmällisyyteen ja nopeuteen. Kun sitten täydellinen tiedusteluverkko ulotti haaransa aina Pietaria ja Viipuria myöten, niin olikin tapahtumien ja taistelujen määräämisvalta suurimmaksi osaksi siirtynyt Viipurista Antreaan. Nyt ei hyökkääjä päässyt enää ratkaisevasti määrittelemään taistelujen aika- ja paikkaehtoja, nyt niissä oli jo puolustajallakin sanansa sanottavana. Rintama, joka oli kiteytynyt linjalle _Korvenkylä--Penttilä--Ahvola--Pullila--Kääntymä--Heinjoki_ ja _Kuusa--Valkjärvi--Rautu_, pysyi pääasiallisesti samana puolustussodan loppuun saakka. Siellä täällä tapahtuvat pienet muutokset eivät vaikuttaneet sanottavasti asiaan. Vain kuolleen taistelu-aineiston puute omalla ja sen rajaton runsaus vihollisen puolella vaikutti ehkäisevästi ratkaisevaan taisteluun ryhtymiseen. Sotasaaliina saadut tykit olivat nyt jo korjatut, mutta ammusten vähyys haittasi niiden pontevaa toimintaa. Konekiväärien vöiden ja varaosien puute heikensi sekin taisteluvoimaa, semminkin kun jokaista omaa, helposti epäkuntoon joutuvaa konekivääriä vastasi neljä, jopa viisikin uutta, murhaavasti työskentelevää konekivääriä vihollisen puolella.