Part 1

VALKOINEN ARMEIJA ANTREAN RINTAMALLA

Kirj.

Aarne Sihvo

A. A. Niskala, Viipuri, 1919.

Kirjapaino Ilmarinen, Viipuri, 1919.

Esi- ja omistuspuhe.

Suomen Vapaustaistelua v. 1918 ei ratkaissut miehien, aseiden ja muun kuolleen taisteluaineiston ylivoimaisuus punaisten, vaan vakava antaumus taisteluun Suomen itsenäisyyden puolesta valkoisella puolella. Ehjänä ja yhtenäisenä nousi kansa laillisuutta turvaamaan. Yhtenä ja ylväänä seisoi se oikeuksiensa ja vaatimustensa takana. Yllättävällä alttiudella ja uhrautuvaisuudella kannatti se laillista hallitustaan kaikissa sen toimissa. Mieltäliikuttavaa oli osanottavaisuus, jolla se tuki ja auttoi rintamalla taistelevia vapaustaistelijoita, sankareita.

Teille, Valkoisen Suomen vapaussankarit, omistan minä tämän vähäisen yhteenvedon viime talven tapahtumista tunnustukseksi ja vilpittömäksi kiitokseksi kunnon työstä! Jättäen pois korupuheisuuden tahdon tosiasioiden ja virallisen aineiston perustalla osoittaa, mitä tuli tehdyksi vapaan, itsenäisen Suomen hyväksi, mitä uhreja se vaati ja mihin lopputulokseen ponnistelut ja kärsimykset lopultakin veivät!

"Valkoinen armeija Antrean rintamalla" ei ole mikään tyhjentävä teos historiallisten tapahtumien kulusta, vielä vähemmin mikään kaunokirjallinen julkaisu valtavista tapahtumista kansamme historiassa. -- Ei! Se on vain vähäinen kiitollisuuden ja tunnustuksen ilmaisu, jonka katson olevani oikeutettu esittämään kaatuneiden ja vielä elävien vapaaehtoisten, vapaussankarien muistoksi. Sellaisena toivon sen kohtaavan ymmärtämystä ja lukijain myötätuntoa.

Viipuri, maaliskuun 31 p:nä 1919.

_Tekijä_.

SISÄLLYS:

Esi- ja omistuspuhe.

Johdanto.

1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä. 2. Taistelujen alkuvaiheet. 3. Tilanne muualla Suomessa. 4. Vuoksen rintama.

Valkea armeija Antrean rintamalla.

I. Puolustussota.

Alkutaistelujen aika. Rintama laajenee. Toinen yleisrynnistys. Helmikuun perintöä. Punaisten yleinen hyökkäys. Kaksi arvostelua. Maaliskuun loppupuolen taistelut: a. Joutsenon rintamalla. b. Ahvolan rintamalla. c. Raudun rintamalla.

II. Hyökkäyssota.

Puolustuksesta hyökkäykseen. Raudun valloitus. Kannaksen puhdistus. Viipurin piiritys ja valloitus.

Yleiskatsaus.

1. Kansan nousu. 2. Tappioluettelo. 3. Yhteenveto.

Loppusanat.

Johdanto.

1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä.

Venäjän tsaarivalta on tehnyt täydellisen haaksirikon. Bolshevikin puolue, joka omia keinojaan käyttäen monien vaiheiden jälkeen on päässyt määräävään asemaan, on ollut pakoitettu tunnustamaan Suomen kansan itsemääräämisvallan. Tätä "virallista" tai "epävirallista" julistusta hyväkseen käyttäen julistautuu Suomi itsenäiseksi, vieläpä itsenäiseksi tasavallaksi, jonka tasavallan "virallisuuden" tunnustavat ja hyväksyvät useimmat Europan vallat. Ruotsi, Ranska ja Saksa kilpailevat kohteliaisuudessa, kuka ensiksi ehtisi tunnustamaan uuden tasavallan ja onnittelemaan "onnellisen syntymisen" johdosta.

Kuitenkaan, hallituksensa ja Suomen nuoren hallintovallan antamista määräyksistä huolimatta, eivät venäläiset sotamiehet poistu Suomesta. Heitä sitovat tänne näkymättömät, voimakkaat siteet!

Jo vuosia on Suomen kansa huokaillut raskaan sotilasrasituksen alla; työläisväki erittäinkin. Ruokaviljan ja lihan pakko-otot kohottavat elintarpeiden hintoja huimaavan korkealle. Kaikki kallistuu, eläminen käy vaikeaksi, eikä apua mistään.

"Kunhan pääsisi noista ryssän soltuista, niin riittäisi tässä leipää ja lämmintä!" Niin ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat työläiset. Niin ajattelee koko Suomen kansa.

Ja kuitenkin, kun tulee kysymykseen sotamiesten maastahäätö, ovat nuo samaiset suomalaiset työmiehet sitä vastaan. Nyt on venäläinen sotaväki, pistimet, ainoa voima, ainoa keino, johon työläiset voivat tarttua, joka voi pelastaa heidät!

Vielä muutama kuukausi tätä ennen vakuutti Yrjö Sirola minulle Tukholmassa, että "tarkoitus meillä näkyy olevan sama! Te lähdette vain siitä, että aseellinen voima pystyy luomaan itsenäisen Suomen. Minä luotan yleismaailmalliseen sosialismiin! Te turvaatte militarismiin, pistimiin! Minä ja minun kanssani Suomen sosialistinen puolue tahdomme niistä ijäksi päästä!"

Ja sittenkin: kukapa muu, ellei juuri Yrjö Sirola, ollut valmis puolustamaan Pietaria, pistimiin tarttuen valmis estämään länsimaisen barbarismin tunkeutumasta idän pyhättöön, Pietariin!

Sitä tarkoitusta varten tulee Suomen sosialismin kaikin tavoin vastustaa porvarien keksimää itsenäisyyspolitiikkaa, sotilaiden maastahäätöä ja jos tarvis: asevoimin puolustaa Pietaria, vallankumouksen pyhää kaupunkia!

Sosialismin aseellinen voima, punakaarti mobilisoidaan. Maassa oleva venäläinen sotaväki tarvitaan opettajiksi ja harjoitusten turvaksi. Tokoi tarttuu "remmiin", Manner ja muut muihin yhtä tärkeihin toimiin!

Tällä aikaa ovat muutamat Suomessa työskentelevät jääkärit ja heidän avustajansa ryhtyneet toimenpiteeseen, joka luo pohjan Suomen tasavallan sotajoukoille, valkoiselle armeijalle. Isompiin kyliin maalla, kaupunkeihin ja kauppaloihin perustetaan suojeluskuntia, joiden tehtävät ovat moninaiset, joiden tarkoitus on suuri. Persoonallisen tuntemuksen ja keskinäisen luottamuksen perustalla otetaan jäsenet niihin. Täsmällisyys ja ehdoton kuuliaisuus ovat välttämättömiä ehtoja niissä työskenteleville nuorukaisille. Vanhemmat miehet mobilisoidaan "kolehdin" keruuseen ja aseiden hankintaan.

Kautta maan syntyy uusia, elinvoimaisia suojeluskuntia kuin maasta puhaltaen. Isänmaanrakkaus, luottamus jo tulessa olleihin jääkäreihin ja heidän johtoonsa, toivo jääkäripataljoonan saapumisesta ja salainen halu saada sotilaallisessa kunnostautumisessa kilpailla jääkarien kanssa kannustaa nuoria, innostaa vanhoja! Kaikki, kaikki mukaan yhteisen, rakkaan isänmaamme edestä, taisteluun vanhaa verivihollistamme ryssää vastaan!

Ollakseni oikeudenmukainen, tulee minun mainita ja teenkin sen mielihyvällä, että monet oikein ajattelevat, kunnon työläisnuorukaiset liittyvät tällöin suojeluskuntiin. Vieläpä kokonaiset punakaarti-osastot, kuten Viipurissa, _haluavat_ liittyä yhteen häätämään yhteistä vihollista pois maasta. Vielä viime hetkeen saakka on vallalla tuo pettävä luulo, että sosialistit, jotka "omaavat taktiikan jalon taidon", pelaavat kaksoispeliä. Luullaan punakaartin sittenkin liittyvän yhteen puhdistamaan maata; luullaan sosialistien Siltasaarellakin ajattelevan kansan ja maan parasta.

Surkea pettymys! Haikea harhaluulo!

Siltasaarelaiset ryhtyvätkin todenteolla ajamaan vain omia etujaan. Punakaartin vastustamattomalla voimalla pakoitetaan eri seutujen sosialistit aseisiin! Vallataan pääkaupunki, ryöstetään valtiolaitokset ja ryhdytään sitten luomaan ihanne-yhteiskuntaa lyhytikäisen Suomen tasavallan raunioille! Luodaan yleismaailmallinen vallankumouksen valtakunta, joka ensiksi käsittäisi pyhän Venäjän ja Suomen, sitten laajentaisi alueitaan Skandinaviassa ja valtaisi lopulta koko Europan!

Tämä kaunis aate elähyttää siltasaarelaisia, ei mikään rahan -- tai vallanhimo! Kansa itse saa hallita ja vallita; tavarat jaetaan tasan!

Olen jo maininnut, että maassa työskenteli sillä aikaa muutamia jääkäreitä. Näiden luku lisääntyi, työ-ala ja työ-into laajeni, kasvoi. Nyt oli tullut se hetki, jota kolmisen vuotta on odotettu! Nyt on Venäjä heikko; nyt siihen sopii iskeä irroittava isku!

Kuumeisella kiireellä valmistellaan suunnitelmia, pidetään harjoituksia. Yötä päivää ovat jääkärit kuukausimäärin yhtäkyytiä työssä, sillä marraskuun mellakat ovat herättäneet koko kansan puolustusharrastukset ja asiantuntijain apua on kaikkialla tarvis.

2. Taistelujen alkuvaiheet.

Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa, jonne "Viipurin esikunta" tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20 päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).

"Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!"

Näin ilmoittivat Senaatin herra Puheenjohtajalle kantansa Karjalan miehet.

"Viipurin esikunnan" tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.

Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle -- tarvittiin aseellista toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:

Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.

Kuitenkin on yhteiskunnassamme aineksia, jotka eivät luota enemmän hallituksen kuin eduskunnankaan hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen, vaan lietsovat kansaan sitä luuloa, että kaikki valta heiltä molemmilta on riistettävä ja annettava laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä välittämättömien järjestöjen haltuun. Niitten valtiollisten puolueitten yläpuolelle, jotka kansanvaltaisimpain periaatteiden mukaan valitussa eduskunnassa ovat edustettuina, pyrkii kohoamaan joukkokunta, joka tosin on lähtenyt meikäläisestä sosialidemokraattisesta puolueesta, mutta joka jo jonkun aikaa on eri puolilla maata toiminut ilman sanotun puolueen johdon ohjausta.

Tämä joukkokunta, joka tunnetaan punaisen kaartin nimellä, toimii aseellisena järjestönä ja tekee tekoja, jotka ovat saaneet tämän lakiin perustuvaan yhteiskuntaelämään tottuneen ja rauhallista kehitystä rakastavan kansan suoranaisen kauhun valtaan. Kansalaisten omaisuutta, vapautta ja henkeä on ryhdytty ei ainoastaan uhkaamaan, vaan myöskin tuhoamaan.

Tämä tilanne on pakottanut kansalaisia eri valtiollisista puolueista liittymään yhteen puolustaakseen henkeään ja omaisuuttaan sekä pitääkseen yhteiskunnassa yllä edes jonkinlaista järjestystä. Ja tämä yhtyminen on ollut sitäkin pakottavampaa, koska maan hallituskin on vailla sitä voimaa, mikä tarvitaan kansan keskuudessa toimimaan päässeiden kansanvaltaista yhteiskuntaamme hajoittavien ainesten hallitsemiseksi.

Myöskin meidän paikkakunnallamme Viipurissa on kauan häiritty järjestystä ja uhattu ja turmeltu kansalaisten omaisuutta ja henkiä. Ja viime päivinä on tilanne siinä suhteessa käynyt yhä uhkaavammaksi. Tämän johdosta on maaseudun kansan puolesta lausuttu jyrkkä vaatimus, että järjestys läänin pääkaupungissa on väestön itsensä järjestämillä voimilla saatava palautetuksi. Ja kansa on sitä varten lähtenyt, liikkeelle ja lähenee tarpeenmukaisesti varustettuna kaupunkia.

Karjalan Kansalaisliiton Eduskunta on katsonut velvollisuudekseen saattaa tämän niiden järjestöjen tietoon, jotka tällä paikkakunnalla edustavat Venäjän valtakuntaa ja valtaa, siinä hartaassa toivossa, että nämä naapurimaan edustajat tuntisivat oikeat syyt Karjalan maamiesten esiintymiseen täällä. Ja me lausumme sen hartaan toivon, että arvoisa komitea pitäisi tarkkaa huolta siitä, etteivät venäläiset sotamiehet millään tavoin vaikeuta niitä ponnisteluja, mihin yhteiskunnan säilyttämisen tarkoituksessa täten ryhdytään. Tarkoitus ei ole häiritä ketään tahi rajoittaa kenenkään vapautta, ei työmiehen eikä porvarin, ei venäläisen eikä suomalaisen, mutta jos tarve vaatii, aineellisellakin voimalla vastustaa ja tukahuttaa kaikkia laittomia tekoja. Kansan miehet tahtovat tänne tulollaan saada varmuutta siitä, että myöskin niissä kansalaispiireissä kaupungissa ja muissa liikekeskuksissa, joiden ruumiilliseksi ravitsemiseksi kukin heistä saa ponnistaa kaikki voimansa ja jakaa vähäiset varastonsa, ymmärretään säilyttää yhteiskunnallinen järjestys ja lain turva.

Viipurissa 22 p:nä tammikuuta 1918.

Karjalan Kansalaisliitto.

Ja tuloksettomiksi jäivät myös hallituksen edustajain sovittelu-neuvottelut, joita tammikuun 24 päivänä käytiin punakaartin ja työväen järjestöjen edustajain kanssa. Punaiset eivät hyväksyneet senaattori Louhivuoren ehdotusta, että "vangit molemmin puolin joko vapautettaisiin tai jätettäisiin laillisten viranomaisten tutkimuksen ja toimenpiteitten varaan ja että kumpikin kaarti pitäisi aseensa, mutta alistuisi hallituksen käskettäväksi ja käytettäväksi, jolloin maaherra olisi kummankin ylin päällikkö läänissä." Päinvastoin tahtoivat he pidättää itsellään kaikki edut ja riistää ne toisilta. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön kestäneet neuvottelut raukesivat silleen ja Venäjänsaarella olevat joukot jäivät edelleen uhkanalaisiksi. Kun ravinnonsaanti kävi päivä päivältä hankalammaksi ja yllätyksien vaara yhä suuremmaksi, jätti joukko sunnuntaina tammikuun 26 päivänä majapaikkansa saatuaan sitä ennen tiedon hallituksen julistuksesta, jolla suojeluskunnat tehtiin hallituksen joukoiksi.

Eversti Aminoffin johdolla jääkärien Hämäläisen, Sainion, Salnisen, Sihvosen, Branderin ja Strömbergin johtaessa eri osastoja, taistelivat retkeläiset itsellensä tien Sainion ja Kämärän asemien luona vihollisten linjojen läpi Antreaan. Nämä taistelut, joissa vapaustaistelumme vaati ensimäiset veriuhrit, olivatkin ensimäisiä suurempia yhteenottoja Karjalassa ja saivat niissä punaryssät lämpimät löylyytykset, jota todistavat kaatuneiden ja haavoittuneiden suuret lukumäärät.

Tätä ennen olivat eri paikkojen suojeluskuntalaiset ryhtyneet puhdistamaan kotoisia nurkkia, vallaten Hiitolan ja Antrean asemat, riisuen Sortavalassa ja muuallakin olevat venäläiset sotamiehet aseista, ennenkuin ne olivat ehtineet saada bolsheviki-hallituksen salaista sähkösanoma-määräystä ryhtyä taistelemaan punakaartin riveissä. Sotamiehiltä saadut vanhat berdan-kiväärit ammuksineen olivat erittäin tervetulleita sotasaaliina huonosti asestetuille suojeluskuntalaisille.

Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan luutnantti, nyttemmin kapteeni, _Astolan_ henkilökohtainen toiminta ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat suojeluskuntalaiset _Vuoksenniskalla_ venäläisten silloisekseen runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin 70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.

Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiä _Karisalmen_ aseman lähettyvillä radan varrella.

"Viipurin esikunta", jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit Lindström--Hägglund, Mata--Henriksson, Nysten--Strömberg sekä insinöörit Kuusela--Puhakka ja Kuparinen--Kehvola.

Eversti Furumark--Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti ylijohdon, luutnantti -- sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström--Hägglundin toimiessa rintamapäällikkönä.

Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä. Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.

3. Tilanne muualla Suomessa.

Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan. Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää käyttäisivät saamaansa "vapautta" Suomessa samoin kuin sitä käyttivät veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat, harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä katua lyhytnäköisyyttään.

Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua. Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.

Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla, päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet: venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka muuttui myös pääviholliseksemme: _vapaustaistelusta oli tullut kansalaissota!_

Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta ensimäisenä "virallisena" kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi hätkäyttää "smolnalaisia" Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraavana aamuna klo 10.

Paitsi Vaasassa, riisuivat suojeluskuntalaiset 28 päivänä myös Uudessakaarlepyyssä, Pietarsaaressa, Närpiössä, Vähässä Kyrössä, Lapualla ja Seinäjoella olevat ryssät aseista. Seuraavana eli kolmantena kapina-päivänä oli Ilmajoen ja Kokkolan venäläisten vuoro. Seuraavina päivinä käytiin taisteluja eri paikoista, kuten Oulun ja Kristiinankaupungeista, ja suoriutuivat suojeluskuntalaiset kaikkialla voittajina.

Kohta olikin valkoinen Suomi muodostanut rintamansa etelästä hyökkääviä punaisten ja ryssien yhdistyneitä laumoja vastaan. Kohta olivat myös rintaman takana olevat tehdasalueiden punakaartit kukistetut ja suojeluskunnat voivat keskitetyin voimin ryhtyä rintamataisteluun, luomaan Suomen suojamuuria, valkoista armeijaa ja hoitamaan sekasortoon vaipuvia yhteiskunnallisia asioita.

Onnellinen Pohjanmaan kansa, jolla oli jääkärien tuomia aseita, pitkiä ja lyhyitä, lähemmä kymmenen tuhatta! Niillä varustettuna pystyi se valtaamaan kaupungin toisensa jälkeen ja hankkimaan itselleen uusia aseita. Toisin oli Karjalassa: Antrean esikunta oli pahemmassa kuin pulassa, kun eivät aseet riittäneet lähimailleenkaan eikä mistään ollut lisää tiedossa. Täytyi tyytyä vain 6-700 vanhaan berdaniin ja muutamaan kymmeneen erimalliseen kivääriin ja niillä tulla toimeen siksi, kunnes viimeinkin Kuopion valtauksen, 8.2. jälkeen tuli 300 venäläistä kolmenlinjan kivääriä ja vähäinen määrä ampumavaroja.

Tällainen oli tilanne tammikuun lopulla ja helmikuun alussa, jolloin ryhdyttiin ratkaisemaan Suomen kansan sekä lähintä että kaukaisinta kohtaloa. Tällainen oli tilanne Karjalassa ja muualla Suomessa hetkenä, jolloin ryhdyttiin luomaan uutta, valkoista Suomea.

4. Vuoksen rintama.

Mistään yhtenäisestä rintamasta ei helmikuun alussa vielä voinut olla puhettakaan. Hajanaiset joukko-osastot pitivät hallussaan tärkeitä paikkoja, estäen voimainsa mukaan punaisten hyökkäyksiä. Sitä mukaa kuin aseita ja miehiä ennätti kertyä, leveni ja muodostui taistelulinja, käsittäen lopulta kolme erillistä osaa: sivustat, oikean eli Joutsenon rintaman ja vasemman eli Raudun rintaman sekä keskustan eli Ahvolan rintaman.

Ylin johto oli Antrean pääesikunnalla, joka asettautui heti yhteyteen kenraali Mannerheimin päämajan kanssa.

Vuoksen eli vain Antrean rintama, niin tärkeä ja vaikeasti uhattu kuin se olikin, sai pitkät ajat olla oman onnensa nojassa. Muutamien harvojen nuorten upseerien varassa oli koko tuo edesvastuullinen työ. Eikä siinä ollut aikaa tuhlattavana: yötä päivää täytyi miehiä opastaa ja puolustusta ohjata. Yötä päivää yrittivät punaryssätkin rintamaa puhkaista. Niiden vehkeet oli tyhjäksi tehtävä, niiden taisteluhalu ja konnantyöt estettävä.

"Vuokseen asti, mutta ei siitä edemmäksi!" Siinä vakaassa tarkoituksessa taistelivat päälliköt, siinä toivossa miehet työnsä tekivät. Ja Sainion, Kämärän taisteluissa tulikasteensa saaneet miehet tiesivät, mitä tahtoivat ja tahtoivat sitä, mitä velvollisuus vaati!

Lujina seisoivat suojeluskuntalaisten vapaaehtoiset joukot Vuoksen varrella, harvalukuisina ja vajanaisesti varustettuina taistellen monilukuista, runsaasti ammuksilla ja aseilla varustettua vihollista vastaan. Lujina seisoivat Suomen suojamuurit! Verensä ja henkensä uhraten isänmaan uskolliset pojat taistoon kävivät ja Karjalan kansa antoi kaikkensa rintamalla taistelevien käytettäväksi!

Ilolla ja ylpeydellä tulen aina muistamaan kansani kunnon ja heimoni herkän mielen! Niissä näen tulevaisuutemme takeet, eheän yhtenäisyytemme ja ihanan itsenäisyytemme vuoren vankat perusteet! Niistä kasvaa kansani onnenpuu!

Tähän olisi Savon ja Karjalan miesten pitänyt pysähtyä uhkaamaan Viipuria -- kuten alkuperäinen aikomus kai olikin. -- Silloin olisi neuvottelujenkin tulos ollut varmasti toisellainen.

Valkea armeija Antrean rintamalla.

I. Puolustussota.

_Alkutaistelujen aika_.

Kuten jo olen maininnut, täytyi ennakolta tehdyt suunnitelmat hylätä ja ryhtyä taisteluun hetken vaatimusten mukaisesti. Vihollinen sai määrätä ajan ja paikan, milloin ja missä taisteltiin; voimien mukaan siinä koetettiin vastusta tehdä. Niin muodostuivat rintamataistelut heikoksi puolustukseksi, joka ei pystynyt vihollisen hyökkäilyä estämään, mutta eteenpäin kulkua kylläkin hidastuttamaan. Ja ensi aluksi olikin se riittävää.

Räjäytettyään rautatiesillat Talin ja Karisalmen asemien lähellä, vetäytyivät suojeluskunta-joukot Karisalmelta linjalle _Kokonselkä--Salojärvi--Kaipolankylä_. Asemat tässä olivat monessa suhteessa suotuisat puolustukseen: laajat näkö-alat kaikkiin suuntiin ja vihollisella vähän teitä käytettävänään. Paksu lumi esti kaikkia liikkeitä, kun ei punaisilla ollut riittävästi suksia eikä hevosia hallussaan.

_Karisalmen_ asema jätettiin helmikuun 2 päivänä, jolloin sieltä tuotiin viimeisetkin tavarat, puhelimet ja lennätinkoneet, Antreaan.