Part 3

"Mutta mitä tekoa minulla on näiden asiain kanssa?" Chinn kerran kärsimätönnä uteli Buktalta. "Olen soturi. En tunne lakia".

"Hoo! Laki on narreja ja valkoisia miehiä varten. Anna iso ja äänekäs määräys, niin sitä ne noudattavat. Sinä heidän lakinsa olet".

"Mutta minkätähden?"

Buktan kasvoilta hävisi kaikki ilme ja ymmärrys. Tuo aatos olisi saattanut ensi kertaa juolahtaa hänen mieleensä. "Miten osaisin sen sanoa?" vastasi hän. "Kenties nimen vuoksi. Bhil ei rakasta outoja asioita. Antakaa heille määräyksiä, sahib -- kaksi, kolme, neljä sellaista sanaa kerrallaan, että he voivat viedä ne päässään mukanaan. Se riittää".

Chinn siis urheasti anteli määräyksiä, tarkoin käsittämättä että hätäisesti sotilas-asemalla lausuttu sana tuli kamalaksi, järkähtämättömäksi laiksi uskovaisten vuorien takana olevissa kylissä eikä todella ollut sen vähempää kuin Jan Chinn Ensimäisen laki, miehen joka, sellainen oli kuiskailtu taru, oli palannut maan päälle pojanpoikansa ruumiiseen kolmatta sukupolvea katselemaan.

Asiasta ei voinut olla epäilystä. Kaikki bhilit tiesivät että Jan Chinn, jälleen lihaksi tulleena, oli kunnioittanut Buktan kylää läsnäolollaan, tapettuaan ensimäisen -- tässä elämässä -- tiikerinsä; että hän oli syönyt ja juonut kansan parissa, kuten hänen tapansa oli, ja -- Bukta oli kai sekottanut Chinnin juomaan hyvin paljo muuta ainetta -- hänen seljässään ja oikeanpuolisessa hartiassaan kaikki olivat nähneet saman vihaisen, punaisen Lentävän Pilven, jonka korkeat jumalat olivat leimanneet Jan Chinn Ensimäisen ihoon, kun hän ensin tuli bhilien luo. Narrimaisen valkoihoisen maailman edessä, jolla ei silmiä olekaan, hän oli hento ja nuori upseeri wuddarien joukossa; mutta hänen oma kansansa tunsi hänet Jan Chinniksi, joka oli tehnyt bhileistä miehiä; ja hartaassa uskossaan he riensivät viemään hänen sanojaan, varoen etteivät ne koskaan vähääkään muuttuneet tiellä.

Syystä että villi-ihmisellä ja lapsella joka leikkii yksinäisiä leikkejä on sama kauhu joutua naurunalaiseksi tahi kyseltäväksi, piti pikku väki vakaumuksensa omana tietonaan; eikä eversti, joka luuli tuntevansa rykmenttinsä, vähääkään arvannut että jok'ikinen noista kuudestasadasta nopsajalkaisesta, pyöreäsilmäisestä soturista, seisoessaan asennossa kylki kyljessä, lujasti ja varmasti uskoi että vasemmalla sivustalla oleva aliluutnantti oli kahdestisyntynyt puolijumala -- heidän maansa ja kansansa suojelusolento. Maajumalat itse olivat leimanneet hänen lihaksitulemisensa, ja ken uskaltaa epäillä maajumalien käsitekoa?

Chinn, ollen ennen kaikkea käytännöllinen, näki sukunimensä olevan itselleen hyväksi avuksi riveissä ja leirissä. Hänen asuntonsa alkoi näyttää pienoiselta luonnontieteelliseltä museolta, huolimatta niistä kaksoiskappaleista päitä, sarvia ja kalloja, mitä hän lähetti kotiin Devonshireen. Kansa, perin inhimillisesti, oppi tuntemaan jumalansa heikon kohdan. On tosi että hän oli lahjomaton, mutta linnunnahat, perhoset, kovakuoriaiset ja ennen kaikkea uutiset isosta riistasta miellyttivät häntä. Muissakin suhteissa hän täytti Chinnin ikimuistoisen mitan: hän oli suojattu kuumeelta. Yön istuminen syötiksi liekaan pannun pukin vieressä kosteassa laaksossa, joka olisi majurille antanut suokuumeen kuukaudeksi, ei vaikuttanut häneen mitään. Hän oli, kuten sanottiin, "karaistu ennen syntymäänsä".

No niin, hänen palvelusaikansa toisen vuoden syksynä hiipi maasta levoton huhu ja kiersi bhileissä. Chinn ei kuullut mitään ennen kuin eräs upseeriveikko sanoi hänelle päivällisellä pöydän yli: "kunnianarvoisa esi-isänne on maleksimassa Satpuran mäkilöissä. Teidän olisi parasta käydä katsomassa mikä häntä vaivaa".

"En tahdo osottaa kunnioituksen puutetta, mutta olenpa jo hiukan kyllästynyt kunnianarvoisaan esi-isääni. Bukta ei puhu mistään muusta. Mitä arvellaan vaarini hommailevan nykyään?"

"Ratsastelee kuuvalolla maita ja metsiä tuolla tiikerillään. Hänet on nähnyt noin kaksi tuhatta bhiliä kiitämässä Satpuran harjanteita, säikytellen ihmisiä kuoliaaksi. He uskovat sen hartaasti, ja kaikki Satpuran jehut palvelevat hänen alttarinsa ääressä -- hautakummullaan, piti sanomani -- kuin jumalaansa ainakin. Teidän todella pitäisi käväistä siellä. Olisi kai hullua nähdä, miten vaarivainajanne on ylennyt maan jumalaksi".

"Mikä saa teidät luulemaan että jutussa on mitään perää?" sanoi Chinn.

"Se että kaikki miehemme kieltävät sen. He kieltävät koskaan kuulleensa Chinnin tiikeristä. Mutta se on ilmetty valhe, sillä jokainen bhil _on_ kuullut".

"Ainoastaan erään seikan olette jättäneet huomioon ottamatta", virkkoi eversti miettivästi. "Kun paikallinen jumala jälleen ilmestyy maan päälle, niin se on aina puolustuksena jollekin melskeelle; ja nuo Satpuran bhilit ovat jokseenkin yhtä villejä nyt kuin silloin kun iso-isänne jätti heidät, nuori mies. Se merkitsee jotakin".

"Tarkotatte että he suittaisivat nousta sotajalalle?" sanoi Chinn.

"En voi sanoa -- nyt vielä. En sitä vähääkään kummastelisi".

"Minulle ei ole kerrottu tavuakaan".

"Sen selvempi todistus. Ne salailevat jotakin".

"Bukta säännöllisesti kertoo minulle kaikki. Ja minkätähden hän ei ole kertonut tätä?"

Chinn teki tuon kysymyksen suoraan vanhukselle sinä iltana, ja vastaus kummastutti häntä.

"Miksi kertoisin hyvin tunnettua? Niin, täplikäs Tiikeri on liikkeellä Satpuramaassa".

"Ja mitä villit bhilit luulevat sen merkitsevän?"

"He eivät tiedä. He odottavat. Sahib, mitä _on_ tulossa? Sano vain pikku sana, niin me olemme tyytyväisiä".

"Me? Mitä on harjotetuilla miehillä tekemistä tarujen kanssa, joita kuuluu viidakkojen bhilien keskuudesta?"

"Kun Jan Chinn herää, niin ei kellään bhilillä ole aikaa jäädä alalleen".

"Mutta hän ei ole herännyt, Bukta".

"Sahib" -- vanhuksen silmät kuvastivat hellää nuhdetta -- "jos hän ei tahdo tulla nähdyksi, niin miksi lähtee hän liikkeelle kuuvalolla? Tiedämme että hän on hereillä, mutta emme tiedä mitä hän haluaa. Onko se merkkinä kaikille bhileille, vai koskeeko se ainoastaan Satpuran kansaa? Sano pikku sana, sahib, jotta veisin sen miehille ja lähettäisin edelleen kyliin. Minkätähden ratsastelee Jan Chinn hautansa ulkopuolella? Kuka on tehnyt väärin? Merkitseekö se mustaakuoloa? Tai pernaruttoa? Kuolevatko lapsemme? Miekkaako se ennustaa? Muista, sahib, että olemme sinun kansaasi ja sinun palvelijoitasi, ja tässä elämässä kanniskelin sinua sylissäni -- tietämättä".

"Bukta on nähtävästi kurkistanut liian syvälle pikariin tänä iltana", Chinn ajatteli; "mutta jos voin tehdä mitään äijän tyynnyttämiseksi, minun täytyy. Tuntuu keskulaiselta kapinahuhulta".

Hän vaipui syvään pajutuoliin, jonka yli hänen ensimäinen tiikerintaljansa oli heitetty, ja hänen painonsa istuimella lennätti käpälät kynsineen hänen olalleen. Hän puhuessaan tarttui niihin koneellisesti, vetäen vuodan vaipan tavoin ylleen.

"Nyt tahdon sanoa sinulle totuuden, Bukta", hän virkkoi, nojautuen eteenpäin, keksiäkseen korean valheen.

"Näen että se on totuus", vastasi värisevällä äänellä Bukta.

"Jan Chinn liikuskelee Satpurain keskuudessa, ratsastaen Täplikkäällä Tiikerillä, sanot? Olkoon niin. Sentähden merkki on ainoastaan Satpuran bhileille, eikä koske bhilejä jotka kyntävät idässä ja pohjoisessa, Khandeshin bhilejä eikä ketään muutakaan, paitsi Satpuran bhilejä, jotka, kuten tiedämme, ovat villejä ja lapsellisia".

"Se on siis merkki _heille_. Hyvä vai paha?"

"Epäilemättä hyvä. Sillä minkätähden Jan Chinn tekisi pahaa niille, joista hän on tehnyt miehiä? Yöt etelässä ovat kuumat; on paha maata samalla vuoteella liian kauvan kylkeään kääntämättä, ja Jan Chinn tahtoo jälleen katsella kansaansakin. Hän siis nousee, viheltää Täplikkään Tiikerin ja lähtee viileää ilmaa hengittämään. Jos Satpuran bhilit pysyisivät kylissään eivätkä kuljeskelisi pimeän tultua, niin he eivät näkisikään häntä. Tosiaan, Bukta, se ei merkitse muuta kuin että hän taas haluaa nähdä maataan. Lähetä tämä uutinen etelään, ja ilmota että se on minun sanani".

Bukta kumarsi lattiaan asti. "Taivasten tekijä!" ajatteli Chinn, "ja tuo vilhuva pakana on ensi luokan upseeri ja suora kuin arpanoppa! Voinpa vielä hiukan pyöristellä tätä juttua, saadakseni sen sievästi tolalleen". Hän jatkoi:

"Jos Satpuran bhilit kysyvät merkin tarkotusta, kerro heille että Jan Chinn tahtoo nähdä kuinka ovat pitäneet vanhat lupauksensa hyvästä elämästä. Kenties he ovat rosvonneet; kenties he aikovat olla tottelematta hallituksen määräyksiä; kenties viidakossa makaa kuollut mies; ja Jan Chinn on siis tullut katsomaan".

"Onko hän siis vihoissaan?"

"Joutavia! Olenko _minä_ milloinkaan vihoissani bhileilleni? Lausun vihaisia sanoja ja uhkailenkin kyllä kaikenlaista. _Sinä_ tiedät, Bukta. Olen nähnyt sinun hymyilevän kädenselkäsi takana. Minä tiedän, ja samoin sinä. Bhilit ovat lapsiani. Olen monestikin sen sanonut".

"Kyllä. Ollaan lapsiasi", sanoi Bukta.

"Ja samoin on Jan Chinnin, isäni isän laita. Hän tahtoo nähdä rakastamansa maan ja kansan vielä kerran. Se on hyvä henki, Bukta. Minä sen sanon. Mene ja kerro heille. Ja toivon hartaasti", hän lisäsi, "että se tyynnyttää heidät oloilleen". Heilauttaen tiikerinnahan taakseen hän nousi haukotellen pitkään ja peittelemättä, näyttäen hyvin säilyneet hampaansa.

Bukta pakeni, ja riveissä oli joukko kiihkoisia kysyjiä häntä vastassa.

"Se on totta", sanoi Bukta. "Hän verhoutui taljaan ja puhui siitä. Hän tahtoo jälleen katsella omaa maataan. Merkki ei ole meille; ja tosiaankin, hän on nuori mies -- miten voisi hän öisin makailla joutilaana? Hän sanoo vuoteensa olevan liian kuuma, ilma on tukahduttava. Senvuoksi hän kiertelee yöt ulkosalla. Hän on sen sanonut".

Harmaaviiksinen seurakunta värisi.

"Hän sanoo bhilien olevan lapsiaan. Tiedätte ettei hän valehtele. Hän on sanonut sen minulle".

"Mutta entäs Satpuran bhilit? Mitä tarkottaa heille merkki?"

"Ei mitään. Se on vain yöjuoksua, kuten sanoin. Hän ratsastaa katselemaan tottelevatko he hallitusta, kuten hän ensimäisessä elämässään heitä opetti".

"Ja elleivät sitä tee?"

"Hän ei sanonut".

Valo sammui Chinnin asunnossa.

"Katsokaa", sanoi Bukta. "Nyt hän lähtee liikkeelle. Yhtäkaikki se on hyvä henki, kuten hän on sanonut. Kuinka pelkäisimme Jan Chinniä, joka teki bhileistä miehiä. Hänen suojeluksessaan me olemme, ja tiedämme ettei Jan Chinn milloinkaan pettänyt suullista tahi paperille kirjotettua suojelusta. Käytyään vanhemmaksi ja löydettyään itselleen vaimon hän makaa vuoteessaan aamuun asti".

Komentava upseeri yleensä älyää rykmentin mielentilan vähää ennen kuin miehet itse; ja senvuoksi eversti joku päivä myöhemmin sanoi että joku oli ollut ajamassa jumalanpelkoa wuddareihin. Ollen ainoa virallisesti oikeutettu henkilö tuollaiseen toimeen, häntä vaivasi niin yksimielisen hyveen näkeminen. "Se on liian hyvää, voidakseen kestää", sanoi hän. "Soisinpa vain keksiväni mitä pikku miehet tarkottavat".

Selitys, kuten hänestä näytti, saapui kuun vaihteessa, jolloin hän sai määräyksen olla valmiina "tyynnyttämään kaikkea mahdollista kiihkoa" Satpuran bhileissä, jotka olivat, lievästi sanoen, levottomia syystä että isällinen hallitus oli lähettänyt heitä vastaan mahrattalaisen valtionrokottajan, mukanaan pistimet, rokkoainetta ja virallisesti rekisteröitty vasikka. Valtion kieltä käyttäen, he olivat "osottaneet suurta vastahakoisuutta kaikille hygienisille toimenpiteille", olivat "väkivaltaisesti pidättäneet rokottajan", ja olivat miltei "laiminlyödä tahi syrjäyttää heimovelvollisuutensa".

"Tuo tarkottaa että siellä on tuli tappuroissa -- niinkuin väenlaskun aikanakin", sanoo eversti; "ja jos säikäytämme ne vuorilleen, niin emme ensiksikään koskaan saa heitä kiinni, ja toiseksi ne hullaantuvat rosvoomaan kelpo toviksi. Ihmettelenpä ken se jumalanhylkäämä epatto lie, joka koettaa rokottaa bhiliä. Tiesin pulaa olevan tulossa. Se toki on hyvä asia että hallitus käyttää ainoastaan paikallisia joukkoja, ja me voimme tekaista näennäisen sotaretken ja rauhottaa heidät hiljalleen. Mekö nyrhäisimme parhaat ajomiehemme senvuoksi etteivät pidä rokotuksesta! Ne ovat vain hulluina pelosta".

"Voisittekohan ehkä antaa minulle parin viikon metsästysloman?" sanoi Chinn seuraavana päivänä.

"Karkaatteko riveistä ihan vihollisen silmäin edessä!" Eversti nauroi. "Voinhan myöntää luvan, mutta minun täytyy päivätä se hiukan aikaisemmaksi, sillä meitähän on käsketty olemaan valmiina sotapalvelukseen, Otaksukaamme siis että teitte pyyntönne kolme päivää takaperin ja olette nyt jo kelpo matkan päässä etelään".

"Haluaisin ottaa Buktan mukaani".

"Tietysti niin. Luulen sen tuuman paraaksi. Teillä on jonkinlainen perinnöllinen vaikutus noihin pikku miehiin, ja he saattavat kuunnella teitä, sen sijaan kun vilaus meidän univormuistamme saisi heidät suunniltaan. Ette ole kertaakaan olleet siinä osassa maailmaa, vai kuinka? Olkaa varuillanne ettette nuoruudessanne ja viattomuudessanne syökse itseänne sukuhautaanne. Luulen että teillä ei ole hätää, jos vain ensin saatte heidät kuuntelemaan itseänne".

"Niin minäkin arvelen, sir; mutta jos -- jos he sattumalta tekisivät lopun -- rupeisivat tyhmyyksiin -- voisihan niin käydä -- niin toivon että ilmotatte heidän vain olleen säikähdyksissään. Heissä ei ole hituistakaan todellista pahuutta, enkä milloinkaan antaisi itselleni anteeksi, jos joku -- joku minun suvustani saisi heidät pulaan".

Eversti nyökäytti päätään, mutta ei sanonut mitään.

Chinn ja Bukta läksivät heti matkalle. Bukta ei kertonut että aina siitä asti kun suuttuneet bhilit olivat laahanneet tuon virallisen rokottajan vuoristoon, juoksija juoksijan perästä oli hiipinyt riveihin, rukoillen otsa tomuun painettuna, että Jan Chinn saapuisi selittämään tämän tuntemattoman kauhun joka oli ilmestynyt kansaa ahdistamaan.

Täplikkään Tiikerin ennustama se oli, sen tiesi kukin. Lohduttakoon Jan Chinn omiaan, sillä turha oli kuolevaisen ihmisen apu. Bukta sovellutti nuo rukoukset yksinkertaiseksi pyynnöksi Chinnille, että hän pistäytyisi sinne katsomaan. Mikään ei olisi vanhusta enemmän miellyttänyt kuin sissiretki satpuramiehiä vastaan, joita hän puhdasverisenä bhilinä halveksi; mutta hänellä oli velvollisuutena olla koko kansalle Jan Chinnin tulkkina, ja hän uskoi hartaasti että neljäkymmentä ruttoa kohtaisi hänen kyläänsä, jos hän siekailisi toimessaan. Sitäpaitsi Jan Chinn oli kaikkitietävä, ja hän ratsasti Täplikkäällä Tiikerillä.

He kulkivat kolmekymmentä engl. penikulmaa päivässä jalan ja pony-hevolla, saaden Satpurain sinisen reunaviivan taivaanrannalla nopeasti nousemaan. Bukta oli hyvin vaitelias.

Vähää jälkeen puolenpäivän he alottivat jyrkän kiipeämisen, mutta saapuivat vasta auringonlaskun aikoihin louhisen, viidakkoverhoisen rinteen sivuun muodostuneelle kivipenkereelle, jonne Jan Chinn Ensimäinen oli saanut leposijansa, halunsa mukaan, jotta saisi katsella kansaansa. Koko Intia on täynnä laiminlyötyjä hautoja, joiden luomisvuosi ulottuu kahdeksannenkintoista vuosisadan alkuun -- niissä on aikoja sitte hajotettujen joukkojen unohdettuja everstejä; Itä-Intian kauppalaivojen perämiehiä, jotka läksivät metsästysretkille, eivätkä palanneet; kunnioitettavan Itä-Intian yhtiön työnjohtajia, asiamiehiä, kirjureita ja tienraivaajia sadoin ja tuhansin ja kymmenin tuhansin. Englantilaiset unohtavat pian, mutta alkuasukkailla on pitkä muisti, ja jos mies on tehnyt hyvää eläissään, niin se muistetaan hänen kuoltuaan. Jan Chinnin rapistuneeseen nelikulmaiseen marmoripatsaaseen oli ripustettu metsäkukkia ja pähkinöitä, kumpu peitetty vaha- ja hunajakääröillä, kansallisjuomia sisältävillä pulloilla, kurjan kurjilla sikaareilla, puhvelinsarvilla ja kuivaneilla heinätöyhdöillä. Olipa siellä karkeatekoinen savikuvakin valkeasta miehestä, joka vanhanaikainen harjahattu päässä ratsasti pilkullisen tiikerin selässä.

Bukta teki kunnioittavan salaamin heidän lähestyessään. Chinn paljasti päänsä ja alkoi ottaa selvää patsaan hautakirjotuksesta. Mikäli hän saattoi sitä lukea, se kuului seuraavasti -- sana sanalta ja kirjain kirjaimelta:

Tässä lepää John Chinn, Esq. Edesmennyt ....... kerääjä, .lman verenvuodat .... virkavir.... ainoas.. luottamuksella ja rauh.... einoin aikaansai ... dellisen alamaisuuden laittomassa ... osvoilevassa kansa... liittäen sen Brit.... en Hallitukseen voittamalla ....... mielet ... Pysyv.. ja järkevin. ap. valloit.... .engalin ..vernöri ja neuvosto määräsivät ......... patsaan Kuoli 19 p .. lokuuta 184. .. vuotta.

Patsaan toisella puolella oli vanhanaikaisia säkeitä, nekin hyvin kuluneita. Chinn sai niistä selville ainoastaan:

...nää villit joukot tyyssij. heitti, ...rten ....ät loukot, ... saalis anast...u talteen taasen ja kylät rauh.. kaiken aik... saa sen vain .... maltti, ..rjumat .. kunt Myös miekatta .....rää ihmistunto.

Pikku tovin hän nojasi hautakiveen, ajatellen tätä vainajaa omasta verestään ja Devonshiren huoneesta; sitte, nyökäyttäen päätään tasangolle päin hän virkahti: "Niin, suuri se on työ -- kaikkineen -- minunkin pikku osani. Hänen on täytynyt olla tuntemisen arvoinen... Bukta, missä väkeni on?"

"Ei täällä, sahib. Kukaan ei tule tänne paitsi täyttä juoksua. He odottavat ylhäällä. Kiivetään katsomaan".

Mutta Chinn, muistaen itämaalaisen valtiotaidon ensimäisen lain, vastasi tyynesti: "Olen tullut näin kauvas ainoastaan syystä että Satpuran väki on narrimaista eikä uskaltanut saapua meidän asunnoillemme. Pyydä heitä nyt saapumaan luokseni _tänne_. En ole palvelija, vaan bhilien herra".

"Menen -- menen", takelsi vanhus. Yö oli tulossa ja millä hetkellä tahansa Jan Chinn saattoi viheltää kamalan ratsunsa pimeästä näreiköstä.

Nyt ensi kertaa pitkässä elämässään Bukta oli tottelematon lailliselle käskylle ja hylkäsi päämiehensä; sillä hän ei tullut takaisin, vaan kiipesi vuoren lakealle harjalle ja huusi hiljaa. Miehiä alkoi heti kuhista hänen ympärillään -- vapisevia pikku miehiä jousineen ja nuolineen; he olivat seuranneet noiden kahden lähestymistä puoleltapäivin.

"Missä hän on?" kuiskasi yksi.

"Omassa asunnossaan. Hän käskee teidän tulla", sanoi Bukta.

"Nytkö?"

"Nyt".

"Laskekoon pikemmin Täplikkään Tiikerin meidän kimppuumme. Me emme mene".

"En minäkään, vaikka kannoin häntä sylissäni silloin kun hän tässä elämässään oli lapsi. Odottakaa täällä aamuun".

"Mutta hän varmasti vihastuu".

"Kyllä, hyvin, sillä hänellä ei ole mitään syötävää. Mutta hän on sanonut minulle monta kertaa että bhilit ovat hänen lapsiaan. Päivänvalolla tämän uskon, vaan -- kuunvalolla en ole niin varma. Mitä hullutuksia olette te Satpuran porsaat tehneet, jotta lainkaan tarvitsette häntä?"

"Eräs tuli luoksemme hallituksen nimessä tuoden pieniä velhoveitsiä ja taikavasikan ja aikoen muuttaa meidät karjaksi veistelemällä käsivarsiamme. Pelkäsimme kovasti, mutta emme tappaneet miestä. Hän on täällä, sidottuna -- musta mies; ja luullaksemme hän tulee lännestä. Hän sanoi hallituksen määränneen meidän kaikkien käsivarret veisteltäväksi -- ja eritoten naisten ja lapsien. Emme kuulleet että se oli määräys, ja senvuoksi pelkäsimme ja pysyimme vuoristossamme. Muutamat miehistämme ovat ottaneet pony-hepoja ja mullikoita tasangolta, ja toiset patoja ja vaatteita ja korvarenkaita".

"Ovatko ketään tappaneet?"

"Meidän miehemme? Eivät vielä. Mutta nuoria miehiä heiluttelee sinne ja tänne monet huhut. Lähetin juoksijoita pyytämään Jan Chinniä tänne, jottei meille pahempaa tulisi. Tätä pelkoa hän ennusti Täplikkään Tiikerinsä merkillä".

"Hän sanoo asian olevan toisin", sanoi Bukta, ja hän toisti, monin lisäyksin, kaikki mitä nuori Chinn oli pajutuolissaan hänelle puhellut.

"Luuletteko", sanoi kyselijä vihdoin, "että hallitus ottaa meidät kiinni?"

"En", Bukta vastasi. "Jan Chinn antaa teille määräyksen, ja sitä tottelette. Sitte hän kyllä suorittaa asiat hallituksen kanssa. Itsekin tiedän jotakin noista velhoveitsistä ja niiden raappimisesta. Se on loihtii isoarokkoa vastaan. Mutta miten se tehdään, en osaa sanoa. Eikä sillä ole väliäkään teille".

"Jos hän seisoo puolestamme ja hallituksen vihan edessä, niin me tottelemme Jan Chinniä mitä tyystimmin, paitsi -- paitsi ettemme tänä yönä lähde tuonne alas".

He kuulivat nuoren Chinnin huutelevan Buktaa, mutta he kyyristelivät vapisten turvapaikassaan, peläten näkevänsä Täplikkään Tiikerin. Hautakumpu oli ollut pyhä alue lähes puolen vuosisadan ajan. Jos Jan Chinn halusi nukkua siellä, niin kenellä olikaan siihen parempi oikeus? Mutta he eivät tahtoneet tulla paikan lähittyvillekään ennen päivän valoa.

Ensinnä Chinn oli kovin vihainen, kunnes hänelle juolahti mieleen että Buktalla hyvin luultavasti oli syy poissaoloonsa (niinkuin hänellä tosiaan olikin), ja että hänen oma arvokkaisuutensa saattaisi kärsiä, jos hän hoilaisi ilman vastausta. Hän asettui hautakiven juurelle, ja vuoroin torkkuen ja tupakoiden vietti lämpimän yön, ylpeänä siitä että oli laillinen kuumeenkestävä Chinn.

Hän valmisti toimintasuunnitelmansa samaan tapaan kuin hänen isoisänsäkin olisi tehnyt; ja kun Bukta aamulla ilmausi, tuoden mitä runsaimman muonavaraston, ei hän hiiskunut kulkurille sanaakaan hänen yöllisestä poissaolostaan. Buktaa olisi inhimillisen suuttumuksen purkaus huojentanut; mutta Chinn aterioitsi rauhassa ja poltti tupakat, ennen kuin virkkoi mitään.

"He ovat hyvin peloissaan", sanoi Bukta, joka ei ollut järin rohkeana itsekään. "Ei muuta tehtävää, kuin antaa heille määräyksiä. He sanovat tottelelevansa, jos vain tahdot sitte asettua heidän ja hallituksen väliin".

"Sen tiedän", sanoi Chinn, hitaasti astuskellen laelle. Muutamia vanhempia miehiä seisoi puoliympyrässä avonaisella aholla; mutta kaikki muu väki -- naiset ja lapset -- olivat piiloutuneet tiheikköön. Heillä ei ollut pienintäkään halua olla vastaanottamassa Jan Chinn Ensimäisen vihaa.

Istuutuen haljenneelle kallionlohkareelle hän tupakoitsi viimeisiin savuihin asti, kuunnellen kuinka miehet huohottivat pamppailevin sydämin hänen ympärillään. Sitte hän huusi, niin äkkiä että he hypähtivät:

"Tuokaa se mies joka oli sidottu!"

Syntyi rinnustus ja mellakka, jota seurasi hindulaisen rokottajan ilmaantuminen, pelosta tutisevana, kädet ja jalat sidottuina, kuten bhileillä entisaikoina oli tapana sitoa ihmisuhrinsa. Hänet työnnettiin varovasti Chinnin lähelle, mutta tämä ei katsahtanutkaan häneen.

"Sanoin: mies joka _oli_ sidottu. Pilallako luokseni tuodaan muuan köytettynä kuin puhveli? Mistä asti bhilit ovat saaneet sitoa ihmisiä mielivaltaisesti? Poikki!"

Puoli tusinaa veitsiä leikkasi nopeasti poikki siteet, ja mies ryömi Chinnin luo, joka otti haltuunsa hänen pistin- ja rokkoainelaatikkonsa. Sitte kuljettaen etusormeaan pitkin puoli-ympyrää hän sanoi selvään kuuluvalla äänellä: "Porsaat!"

"Ai!" kuiskasi Bukta. "Nyt hän puhuu. Voi tätä narrimaista kansaa!"

"Olen jalkaisin tullut asunnostani" (joukko värähti) "selvittämään asiaa jonka jokainen muu kuin Satpuran bhil olisi jo etäältä nähnyt molemmin silmineen. Tunnettehan isonrokon, joka tekee lapsiinne kuoppia ja naarmuja sellaisia että ne muistuttavat ampiaispesää. Hallitus on määrännyt että jokainen, jota raapitaan näillä pikku veitsillä, on taiottu rokkoa vastaan. Kaikki sahibit ovat siten taiotut ja hyvin monet hindut. Tämä on taian merkki. Katsokaa!"

Hän kääri hihansa kainalokuoppaa myöten ja näytti rokotuksen arvet valkealla iholla. "Tulkaa kaikki, ja katsokaa!"

Jokunen uskalikko astui esiin ja nyökytti päätään ymmärtäväisesti. Siinä tosiaan oli merkki, ja he hyvin tiesivät mitä muita kainaloita merkkejä tuo paita suojasi. Armollinen oli Jan Chinn, ettei ollut siinä itse paikalla ollen julistanut jumaluuttaan.

"Ja nämä kaikki asiat on teille kertonut se mies jonka sidoitte".

"Sen tein -- satoja kertoja; mutta he vastasivat iskuilla", vaikerteli rokottaja, hieroen ranteitaan ja nilkkojaan.