Chapter 4
Ei tuhmista neidoista, tuumasin, On paras tuhmista jäädä loitos; Mut kun niin ryhdyin viisaihin, Mun vielä huonommin kävi koitos.
On liian viisahat viisaat nää; Mitä kiusoja urkkivat, ajatelkaa! Mut itse jos tärkeintä kysyt, he jää Vain nauraen vastausta velkaa.
Missä?
Missä väsyneen ja ounaan Lepopaikka viimeinen? Alla oranjeinko lounaan? Alla Reinin lehmusten?
Hautaako mun vieras santaan Jossain kesken erämaan? Viskaako mun meri rantaan, Ja ma siinä maata saan?
Yhtäkaikki! Tuolla, täällä Luojan taivaan yllä nään; Tähdet tuikkii pääni päällä, Kuolinvalot väikkeessään.
Romansseja
Aikakautta koskevia ja Jälkipoimintoja
Childe Harold.
Vankan laivan, mustan aivan, Verkkaan purjehtivan näät. Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin Ruumiinvartioiden päät.
Kuolinsija! -- Runoilija Kasvoin kalpein lepää siin'; Silmä siintää, katseen kiintää Vielä taivaan sinerviin.
Vetten vyöstä soi kuin yöstä Huuto sairaan Vellamon; Laitaan purren hiljaa surren Aalto vaipuu kuolohon.
Kohtalo.
I.
Pakene, tullos vaimoksein Jo rinnoilleni uinumaan; Sa mailla vieraill' lemmessäin Saat taaton ko'in ja isänmaan.
Jos et sä tule, kuolen pois, Ja olet yksin, yksin vain; Ja jos sa taaton kotiin jäät, Kuin vieras olet, muilla main.
II.
(Tämä on todellinen kansanlaulu, jota kuulin Reinin rannoilla laulettavan).
Kävi halla kylmien kevätyön, Se kylmi orvokit hentoiset, Ne kuihtuivat, näivettyivät.
Oli poika tyttöä lempinyt, He ko'ista läksivät salaa pois, Sitä taatto ei tiennyt, ei äiti.
He pitkin kulki ja pitkin vaan, Ei onnea, tähtöstä nähneetkään, He kurjina huoli ja kuoli.
III.
Nyt nuorten haudalla lehmus nuokkuu, Siell' laulaa linnut, ja tuulet huokuu; Sen suojaan istuvi siimekseen Tuo mylläripoika armaineen.
Ja tuulet ne henkivät murheisin mielin, Ja linnut ne laulavat kaihoisin kielin, Käy veikeät nuoret jo miettiviks, -- He itkevät, eivätkä tiedä, miks.
Kaikkoo pois!
On päivän lemmikki synkkä yö Ja kevään lemmikki talvi. Elo lempivi kuolemaa -- Ja, oi, sa lemmit mua!
Mua lemmit, oi! -- Sua kourivat Nuo kauhistuttavat varjot, Jo kuihtuu nuoruutes, Ja tyhjiin sielusi haipuu.
Oi, kaikkoo pois ja lempiös Vain hilpeitä perholoita, Jotk' auteress' ilakoi, -- Mua kaikkoo, kaikkoa turmaas!
Rouva Märtha.
(Tanskalainen aihe.)
Kreiv' Bender ja Pietari istui ja joi. Kreiv' Bender tunnusti herttaa: "Jos laulullas valloitat kaiken maan, Et voita sa rouva Märthaa."
Kreiv' Pietari lausui: "Ratsuni saat, Sa koiras vetoon myönnä, Sulo Märthan laulan ma seurahain Jo tänään sydänyönä."
Kun sydänyö nyt saapui niin, Kreiv' Pietari lauloi julki, Yli virran ja veen, yli metsän ja maan Sävel vieno kiirien kulki.
Vait korpikuuset ne kuuntelee, Ei pauhaa virran koski, Yön tähdet ei tuikkia muistakaan, Kuu värjyy kalvasposki.
Sulo Märtha hän herää uineestaan: "Ken laulullaan mua hurmaa?" Sai solkeen viitan ja puistoon läks; -- Tuli tuskaa siitä ja turmaa.
Yli metsän ja maan, yli virran ja veen Hän kulkee henkensä hinnoin; Kreiv' Pietari vie hänet seurassaan, Vain laulaen tenhoisin innoin.
Nuor rouva kun aamulla kotiutuu, Kreiv' Bender on porrasten eessä: "Hyvä Märtha, miss' olet viettänyt yös? On vaattees vallan veessä."
"Yön vietin virralla Vellamon Ja ennustuksia kuulin; Mua pirskoitti siellä ja kasteli näin Veen neitoset ilkkuvin huulin."
"On hietaa ranta Vellamon, Et käynyt siellä, Märtha, Sun veriin raastetut jalkas on, Ja poskissas on verta."
"Yön vietin haassa keijujen, Tulen keijujen karkeloista; Ma jalkani, kasvoni haavoihin Sain orjantappuroista."
"Kesäkuussapa keijut karkeloi, He kukkain kesken liehuu, Mut nyt syys synkkä vallitsee, Ja metsissä tuulet riehuu."
"Luon' Pietari Nielsenin vietin yön, Hän lauloi tenhoisin innoin; Yli metsän ja maan, yli virran ja veen Ma seurasin henkeni hinnoin.
"Kuin kuolo laulu on voimakas, Se vie vain yöhön ja turmaan. Mua vieläkin polttaa hehku tuo, Ja nyt käy tieni surmaan."
Jo kirkko mustiin verhottiin, Soi kuolinkellot harvaan! Tuo tiennee kuoloa surkeaa Sulo Märtha rouvan, ma arvaan.
Kreiv' Bender arkun vieressä on, Hän huokaa murhemiellä: "Nyt kauniin rouvani kadotin Ja mainiot koirani vielä."
Henrik.
Linnapihalla Canossan Keisari on, Saksan Henrik, Avopäin ja jaloin paljain, Ja on yö, ja kylmään vihmoo.
Kurkistajaa kaks on tuolla Ikkunassa; kuu luo loistoon Kaljun pään Gregorius paavin, Rinnat Toskanan Matildan.
Henrik lukee kelmein huulin Hurskaat paternosterinsa; Mutta keisarsydämessään Salaa yrmii, hiljaa haastaa:
"Tuolla Saksan valtamailla Ilmaan kohoo vankat vuoret, Siell' on vuorten loukeroissa Rautaa sotatapparoihin.
"Tuolla Saksan valtamailla Ilmaan kohoo uljaat tammet, Ylimmissä puissa varttuu Varret sotatapparoihin.
"Oma Saksanmaani kallis, Itse vielä kannat miehen, Joka tuskieni käärmeen Murskaa sotatapparalla."
Kuningas Daavid.
Hauska sortovaltijaan Lähtö on, näet kuoltuaan Olot jäävät entisilleen, Eikä orjuus muutu milleen.
Kansa raukka! Juhdaks tää Kärryin kytkyesen jää, Ja jos ies käy raskahaksi, Niska poikki, yksi-kaksi!
Daavid puhuu kuollessaan Salomolle: "Tuota vaan! -- Muistutan sua Joab'ista, Sotajoukkoin kenraalista.
"Tämä päämies soturein Oli kauvan kiusauksein, Mut en koskaan todentiehen Päässyt oikein kimppuun miehen.
"Olet hurskas Herrassas, Viisas, kyllin voimakas, -- Sun käy päinsä ilman haittaa Joab'in jo tieltä laittaa."
Asra.
Joka päivä ihmeen kaunis Tytär Sulttaanin hän kulki Iltahetkin lähtehellä, Missä vilppaat vedet suihkuu.
Joka päiv' on orja nuori Iltahetkin lähtehellä, Missä vilppaat vedet suihkuu; Yhä kalvaammaks hän karkaa.
Kerran vihdoin ruhtinatar Häneen kääntyi päättävästi: "Nimesi mä tietää tahdon, Syntyperäs, synnyinmaasi."
Sanoi orja: "Nimen' onpi Mohamed ja maani Jeemen, Ja ma kuulun Asrain heimoon, Jotka kuolee, kun he lempii."
Runoilija Firduusi.
1.
Kultaisia -- hopeisia! Puhuu rahvas toomanista, Haastetaan vain hopeasta, Hopeisesta toomanista.
Mutta ruhtinaanpa suussa, Suussa Shachin, tooman aina Kultaa on; näet Shachi ottaa, Ottaa vain ja antaa kultaa.
Niin ne miettii suorat miehet, Niinpä mietti myös Firduusi, Jumalainen runoniekka, Hän *Shach Nahmehn* kuulu luoja.
Suuren sankarrunoelman Syntymään sai Shachin käsky: Shachi joka säkehestä Lupas toomanisen hälle.
Kesää seitsemättätoista Ruusu kukkii, ruusu kuihtuu; Satakielen laulu lakkas Seitsemännentoista kerran. --
Vielä istuu runoniekka Aatostensa kangaspuilla Yöt ja päivät, lointa täyttäin Laulun huiman laajaa lointa;
Huiman laajaa lointa, missä Ihmeen lailla yhteen kietoo Kotimaansa satumuistot, Ikivanhat ruhtinahat,
Faristanin lempiurhot Ritartöineen, seikkailuineen, Henget yön ja valon henget Tarukukkain kiehkuroihin. --
Kaikki tuoksuvi ja henkii, Väriloistoss' säihkyy, hehkuu, Siin' on pyhää heijastusta Valoisan Iraanin taivaan.
Taivaan alkuvalo puhdas Viime tulentemppelistä Runoniekan silmään säihkyy, Poistain Koraanin ja Muftin.
Viimein valmiin runoelman Vie Firduusi suosijalleen: Kirjan, jonka säkeet täyttää Kaksisataa tuhatmäärää!
Kylpylaitoksessa tuolla, Gaznan kylpylaitoksessa, Shachin lähettiläät mustat Päätyi tapaamaan Firduusin. --
Molemill' on rahasäkki; Runoniekan jalkain juureen Polvistuin he säkit laskee, Lahjapalkaks runoilusta.
Laulaja ne auki riuhtas Riemuitakseen kullannäystä, Jost' on ollut pitkä puutos, -- Silloin näkee hämmästyksin,
Kalvas hopea on noissa, Hopeisia toomania, Kaksisataatuhatt' ehkä, -- Ja hän nauroi katkerasti.
Katkerasti naurain summan Kolmeen osaan, yhtä suureen, Jakoi hän ja antoi noille Lähettiläs-neekereille,
Antoi tuontipalkkioksi Kummallekin kolmanneksen. Loppuosan kylpijälle Juomarahaksi hän heitti.
Itse otti matkasauvan, Niin pääkaupungin hän jätti; Pääsi portille, ja siinä Tomun puisti jaloistansa.
2.
"Jos ois muitten tapaan vaan Sanans' syönyt, ilman muuta, Laiskaan, ilman kavaluutta, Suuttua en huoliskaan.
"Mutta kieltää tuskin voi, Hän mun petti, petti varsin, Kaksipäisin lauseparsin, Juonillaan, min valhe toi.
"Mies hän oli arvokas Ryhdiltään ja katseeltansa, Eipä nähty vertojansa, Mies ol' mies ja kuningas.
"Taivaan vaaru maamme vetti, Tunsin päivän säihkehen. -- Hän, mies uljas totuuden, Hän se sentäänkin mun petti."
3.
Shach Mahomet päivällisensä jo söi, Se ystävälliseks mielen löi.
Hän varjossa puiston on puppurat yllään, Vesi suihkus ja pirskui ja vilvoitti kyllään.
Ja palvelusjoukko on toimissansa, Ansaari, lemmikki, siinä on kanssa.
Mut marmorivaasseista kumpuaa Sulo kukkien tuoksua hurmaavaa.
Laill' odaliskien palmut nuo Ne norjina leijuin viehkettä tuo.
Ei liiku sypressi, -- houri, sun ylkäs! -- Se taivaasta uinuu, mailman se hylkäs.
Mut äkkiä soi sala laulelon ään', Tarumailta se nousevi helkähtämään.
On Shachi noussut kuin huumaunut, -- "Kenen laulut nää, kenen runoilut?"
Ansaariin kääntyen noin hän huusi; Tää vastas: "Laulut on tehnyt Firduusi."
"Firduusi?" -- hän jotain kuin muistoa juuri: "Miss' on, miten voi nyt laulaja suuri?"
Ansaari vastasi: "Köyhyyttään Jo kauvan puutetta kärsii hän,
"Kotikaupungissaan Tuus'issa vaan Ja elää puutarhahoidollaan."
Shach Mahomet istuvi kauvan vait, Mut jo virkkoi: "Ansaari, nyt kiire on kait. --
"Ota talleistain sata muulia pikaa, Kameelia viiskymment', ilman vikaa.
"Ne kuormaa aartein, ilman hintaa, Jotk' ihastuttavat ihmisrintaa!
"Ota hohtokiviä, pantavöitä, Ja kalliita vaatteita, koristetöitä,
"Sirokirjailuita santelipuusta, Lelulippaita kullasta, norsunluusta,
"Ja kannuja, kulhoja suikeapäitä, Leopardintaljoja täplikkäitä,
"Korumattoja, kultaompeluita Yli valtakuntani valmistetuita. --
"Myös mukaan muista panna noita Siniaseita, purppuraloimiloita;
"Ota kaikenlaisia juomiakin Ja ruokia, pantuja ruukkuihin,
"Lisäks kakstoista ratsua, nuorta ja arkaa, Jotk' aavikon poikki nuolina karkaa;
"Ja mustia orjia, myös sama luku, Teräsruumiita, jotka ei matkalla huku.
"Sä näistä tavaroist' ota vaari, Ja kohta matkaan lähde, Ansaari.
"Ne ynnä tervehdykseni sie Firduusille suurelle Tuus'iin vie."
-- Ansaarista syystä sä hyvää luulit: Hän kuormasi kameelit ja muulit;
Ne kalleilla kunnialahjoilla lastas, Jotk' kahden maakunnan veroa vastas.
Jo kolmen päivän päästä hän läks, Kävi itse kulkueen käskijäks;
Hän lippua nosti, mi punaisna hohti Ja karavaania matkaan johti.
Tuli päivänä kahdeksantena nuo Tuus-kaupungin alle vuoren luo.
Ja länsiportista kaupunkiin Ha ratsasti huutaen, ryskien niin.
Päris rumpu, ja torven toitotus raikui, Ja riemulaulut ilmaan kaikui.
"La Illa Il Allah!" huusivat vaan Kameelein ohjaajat innoissaan.
Mut itäportista Tuus'ista tuolta Käy samaan hetkeen toiselta puolta
Pois verkkaan ruumissaaton tie, Mi kuolleen Firduusin hautaan vie.
Kiinan Keisari.
Oli isäni nahjus-valtijas, Unimyssy ja kuivan tyystä; Ma milloin vaan otan naukun taas, Olen suuri keisari syystä.
Se vasta on juoma! Ma huomaan tuon, Kuink' ihmeitä tekee viina: Kun milloin vaan ma naukun juon, On kukoistuksessa Kiina.
Tää keskuksenvaltio muuttuu niin Kuin puutarhamaailmaksi; Ma melkein mies olen itse siin', Käy rouvani raskahaksi.
On kaikkialla runsaus, Ja sairaat terveiksi käkee; Hovimestari, ukko Konfusius, Taas viisaimmat hetkensä näkee.
Sotamies kun leikkaa limppuaan, Hän mantelileivosta leikkaa, Ja kaikki roskakansa maan Sametissa ja silkissä keikkaa.
Ritaristopa mandariinien Ja invaliidit kanssa, He jälleen saavat nuoruuden Ja puistavat palmikkojansa.
Suur uskon pagoodi[1], symbooli maan, On valmisna kaikkein nähden; Koko juutalaisjoukkue kastetaan Ja saa lohikäärmeen tähden.
Jää kumouksellinen henki jo pois, Jalot mantshuulaiset ne huokaa: "Mitäs konstitutsioonista meille ois, Ei, pamppua, selkäämme suokaa!"
Askleepion miesten haastaa suon, -- He ei tätä juontia kiitä -- Mut milloin vaan ma naukun juon, Kun maalle on onnea siitä.
Ja naukkupa taas, ja naukkupa taas, Se on kuin taivaan manna! Syö naurista kansa, ja onni on maass', Ja se laulavi: Hosianna!
[1] Kölnin doomi.
Lokakuulla 1849.
Jo tyyntyi vankka tuulispää, Ja tuli tyven kotiin kanssa; Germaania, suuri lapsi tää, Se riemuitsee taas joulukuusistansa.
Nyt perheonneen vaivutaan, Ylemmät pyyteet tois vain haittaa, -- Käy rauhanpääsky palaamaan Ja pesänsä taas huoneenpäätyyn laittaa.
Vain rauhass' uinuu metsä, maa Kuun hempeässä valovuossa, Vait, pamahtiko? -- laukaus, haa! Kenties taas ystävän he ampui tuossa.
Kenties jo aseet kädessään On tavattu nuo yltiötki. (Ei kaikki oo niin järjissään, Kuin Flaccus, joka rohkeasti pötki.)
Taas Liszt käy esiin, -- henkihin Jäi Frans, ei verissään hän makaa; Ei taistokentill' Unkarin Kroaatti, Ryssä tappanut hänt' takaa.
Meni viime turva vapauden, Ja Unkari on hurmehissa, -- Mut ritar Frans on entinen, Ja miekkans' säilyi, -- se on komoodissa.
Frans henkiin jäi, ja äijänä Hän veritöitään kertoella Saa lastenlasten piirissä: -- "Niin tein ja niin koin miekkaa heilutella."
Kun nimen kuulen Unkarin, Käy ahtaaks Saksan villanuttu, Mun rintan' nousee tyrskyihin, Ja on kuin torventoitotus sois tuttu.
Soi jälleen mulle mielehein Nuo urhoin sadut unholasta, Nuo hurjat taistot sankarein Ja laulut Niebelungein kuolemasta.
On sama retki sankarin, On samat tarut synkät, öiset, Vain nimet vaihtui uusihin, Mut samat on nuo urhot mainetöiset.
Ja sama kohtalo on vain, -- Jos kuinka uljaat liput liehuu, Niin viimein urho sortuu ain, Kun pedon raaka ylivoima riehuu.
Ja nytpä liittoon vastahas Sai härkä karhun vainotiellä, -- Sa kaaduit, mut on lohtunas: Me toiset koimme häpeämmät vielä!
Toki siistit pedot sinut kaas Ja rehtitaistelussa tuonoin; Mut me, me jäimme sortoon taas Vain susien ja sikain ryönäkuonoin.
Ne ulvoo, röhkii, -- iljettää Jo yksin voittajien haisu; Mut vait! käy liiaks sinuun nää, -- Niin sairas olet, vaikene jo vaisu!
Enfant perdu.
Asemaa hyljättyä taisteluissa Ma kolmetoista vuotta puolustin. En voittoon luottanut ma tuonen suissa, En koskaan tiennyt, jäänkö henkihin.
Yöt päivät valvoin, -- nukkua en saanut, Ma leiritelttasessa kumppalein, -- Ja unenkin myös vei, jos oisin maannut, Tuo vankka kuorsaus näiden sankarein.
Yön aikaan usein huoliin sorruin viimein, Myös pelkoon -- houkka vain on peloton -- Ja karkoittaaksen' nuo, ma riettain riimein Taas vihelsin jo herjalaulelon.
Niin, valpas olin, -- pyssy, missä tuumat! -- Ja ilmestyipäs epäiltävä ken, Ma ammuin oikein, lähetin jo kuumat, Tulikuumat luodit ruojan ruumiisen.
Mut toisekseen myös sattua voi vielä, Ett' inha ruoja tää, hän samoinkin, Ties oikein ampua, -- ja, oi, en kiellä, Mun vuotaa haavat, -- verryn kuivihin.
On avoin vartio! -- Mun vuotaa haavat. -- Yks kaatuu, toiset työtä jatkamaan! -- Mut voittaen ma kuolin, aseet saavat He ehjät multa, -- sydän särkyi vaan.
Latsarus.
Heitä pyhät paraboolit, Hypoteessit hurskaat heitä, -- Ongelmat sä selvitellä Koita ilman kiertoteitä.
Miksi aina kunnollinen Ristitaakkaa kurjaa kantaa, Kun saa voittoisasti huono Vaunuiss' ajaa mailmanrantaa?
Miss' on syy? Vai eikö liene Täysi Herran kaikkivalta? Tai jos käyryyttä hän käyttää? Oi, se tuntuis kamalalta.
Yhtenään noin kyselemme, Kunnes viimein aimo lastaus Multaa meiltä suut jo tukkii, -- Mutta onko tuo nyt vastaus?
Maailman meno.
Jos sait paljon, niin sä saat Yhä lisää joka hetki. Jos vain vähän sait, niin pois Otetaan nuo vähäisetki.
Jos et mitään saanut lie, Hylkyväki, päätä vaivat, Sillä elon oikeus on Niillä vain, mit jotain saivat.
Sfinksi.
Tosi sfinksin muoto sopii Täysin naisen muodon tuumiin; Kasvoin kujeet vain on lisäys Kynsiniekan kissanruumiin.
Kuolonkumma arvoitus on Tosi sfinksin tään. Sen tiesi Todentotta pulmikkaaksi Äitinsä Jokasteen miesi!
Onneksi ei nainen itse Tunne omaa arvoitustaan: Jos hän päästösanan lausuis, Suistuis mailma yöhön mustaan.
Lootoskukka.
(La Mouchelle.)
Me kaks, me tottakin liemme Pari sukkelanpäiväisin; On lemmitty polvilta heikko Ja lempijä rampakin.
On neito kärsivä kissa, Kuin koira raihnas on mies, Ja eiköhän kumpikin päästään Myös viiralla lie kukaties.
Hän on muka lootoskukka, Niin lemmitty haaveksuu; Mut mies, tuo kumppali kalvas, Hän mielestänsä on kuu.
Ja lootoskukka aukoo Kuvun hempeän kuutamaan, Mut heilivän elon sijaan Hän saa niin laulelon vaan.
Lopun edellä.
Nään, kuinka tiimalasista jo Nuo hiekkahiukat juoksee. Sa vaimo, armahin puoliso, Jo kuolo mun tempaa luokseen!
Se sylistäs vie minut, vaimo sie, Ei hangoitus auta tässä, Se ruumihista sielun vie, Mi tuskaan on nääntymässä.
Jo vanhasta huoneesta häätyy lois, Mi siinä viihtynyt niin on. Se värjyy ja liehuu: -- "Minnekä pois?" Kuin tervassa sääski se kiin on.
Ei voi tätä muuttua, -- sen toki ties -- Vaikk' kierrymme tuskikkaina! Näet ruumis ja sielu, -- vaimo ja mies -- Ne viimein eroavat aina.
Nuorisolle.
Jätä huonos ja halpas, oo tielläsi valpas, Älä seisatu kultaheelmien luo! Jos tietäs he salpas, sa tempaise kalpas, Ei sankarin retkeä estä tuo.
Vain rohkea koitos, ja puoli on voittos, Aleksander valloitti maailman! Pois häikäily loitos, jo hyymenin soitoss' Kuningattaret eessäs on polvillaan.
Tule lennossa tukka, -- Dareios rukka Hän vuoteensa, valtansa heittää saa! Oi, autuas hukka! Sa kuolet kuin kukka Babyloonissa kuoloa hurmaavaa!
Sisällys.
Laulujen Kirja.
I. Nuoria tuskia. Sivu. Aamuin herään ilakoiden...................... 13 Ma kuljen varjossa puiden.................... 14 Kätes rinnallein pane, kultani, näin......... 15 Vuoret, linnat katsoo tuolta................. 16 Ensin jouduin tuskaan aivan.................. 17 Kun lempi rintaa raastaa..................... 18 Taas kukkii mailla ja teillä................. 19 Jo rauhan me tehdä voimme.................... 20 Yöt ja päivät runoilin ma.................... 21 Sua lemmin, sylikoira........................ 22 Vihan tunsin ja lemmen, lemmen ja vihan...... 23
II. Lyyrillinen välikohtaus. Ihanaan aikaan Toukokuun..................... 27 Mun kyynelistäni puhkee...................... 28 Kevät, kyyhky ja lilja ja ruusukulta......... 29 Kun silmihis ma katselen..................... 30 Sun kasvos vienot, armaat näin............... 31 Pane poskes vasten poskeain.................. 32 Mun sieluni kylpeä halaa..................... 33 Tuhannet vuodet tuikkii...................... 34 Ma laulun siivillä kannan.................... 35 Vain tuskaan lootoskukan..................... 37 Rein-virtaan värähdellen..................... 38 On mailma tuhma, kateekas.................... 39 Armas, nyt sen sanonetkin.................... 40 Veenus-Afrodiiten-moisena.................... 41 Niin, viha pois, jos sydän sortuiskin........ 42 Niin, kurja oot, en vihaa kanna, en.......... 43 Ja jos tietäisi kukat pienot................. 44 He juoruja sulle toivat...................... 45 Maa kauvan kantoi talven leimaa.............. 46 Tuoll' yksin Pohjan honka.................... 47 Ma suurten tuskain syihin.................... 48 Poroporvarit juhlamiellä..................... 49 Ja poika lempii neittä....................... 50 Kun laulun soivan kuulen..................... 51 Luo katseensa kukat kaikki................... 52 Ma unta kuninkaanlapsesta näin............... 53 Me, lemmitty, venhossa kahden................ 54 Taas valkokäsi vilkkuu....................... 55 Sua lemmin, lemmin mä vieläkin............... 57 Mun lempeni lieska tumma..................... 58 He suutuksiin mun saivat..................... 59 Teepöydässä seura hieno...................... 60 Ovat myrkkyä lauluni täynnä.................. 62 Ma vanhaa untani jälleen näin................ 63 Ma vuoren huipulla seison.................... 64 Ma unissani itkin............................ 65 Jo lentää tähti tuolta....................... 66 Tien ristiin haudatuks joutuu................ 67 Nuo vanhat, pahat laulut..................... 68
III. Kotiintulo. En tiedä, kuinkahan lienee................... 73 On sydän, sydän synkkä....................... 75 Kun matkalla sattumalta...................... 77 Kalarannalla istuimme siinä.................. 79 Sa kaunis saaren tyttö....................... 81 Ja kuu on noussut vasta...................... 82 Mustiin pilviin peitettyinä.................. 83 Jo tuulelle nostaa lakkiaan.................. 84 Kun varhain sivu huonees..................... 85 Loi ilta mereen hohdettaan................... 86 Veenpiirin takaa kaukaa...................... 87 Ja neito huoneessa nukkui.................... 88 Mä synkissä haaveiluissa..................... 90 Ma kovanonnen Atlas! Maailmaa................ 91 Mitä tiennee ainoa kyynel.................... 92 He toisiaan lempi, mut siitä................. 93 Syysillan kelmeä täyskuu..................... 94 Kun pirua huusin, hän saapuikin.............. 96 Nuo pyhät kuninkaat itämaan.................. 97 Kaks lasta oltiin, lapsi..................... 98 On sydän raskas, kaihomiellä................. 100 Kuin kukka olet kaino........................ 101 Laps, se ois vain turmiokses................. 102 Ei kasvot kalvaat ilmaissut siis............. 103 Ma tahdoin luokses tulla..................... 104 Elo, mailma on liian hajanainen.............. 105 On illalla vieraita heillä................... 106 Ma soisin, ett' yhteen sanaan................ 107 On timantit sulla ja helmet.................. 108 Kellä ensi lempi, hän on..................... 109 Tiesi, minne lie tuo huima................... 110 Mikä valhe suudelmissas...................... 111 Lumivalkeille olkapäilles.................... 112 Nuo sini-husaarit soittaa.................... 113 Mut kastraatit ne voihkii.................... 114 Valleilla on Salamankan...................... 115 Hämyään luo kesäilta......................... 116 Yö on vierahilla mailla...................... 117 On kuolo kylmä, kolkko yö.................... 118
IV. Romansseja. Pekka Parka.................................. 121 Krenatöörit.................................. 123 Viesti....................................... 125 Belsassar.................................... 126 Pyhiinvaellus Kevlaariin..................... 129 Almansor..................................... 134
V. Harzvuorella ja Pohjanmeri. Hartzvuorella. Proloogi...................... 143 Vuori-idylli................................. 145 Paimenpoika.................................. 156 Pohjanmeri. Kruunaus......................... 158 Iltahämärä................................... 160 Auringonlasku................................ 161 Yö rannikolla................................ 164 Poseidon..................................... 167 Myrsky....................................... 170 Puhdistus.................................... 172 Merentervehdys............................... 173 Päivän laskiessa............................. 176 Kysymyksiä................................... 179 Foinix-lintu................................. 180
Uusia Runoelmia. (Lyyrillisiä).
I. Uusi kevät. Proloogi..................................... 187 Metsä vihannoi ja silmuu..................... 188 Ma kukkaa lemmin, mut kukkaa en tunne........ 189 Taas ollaan toukokuussa...................... 190 Mielehen soi vienoinen....................... 191 Ja perhosen lemmikki ruusu on................ 192 Ol' aluss' satakieli vaan.................... 193 Lemmen kaihoon sydän taipuu.................. 195 Kun käyt sivutsein, ja tunnen................ 196 Tuo norja valkolumme......................... 197 Hän suuret sinisilmät........................ 198 Ja ruusu tuoksuu, -- mut sen tietäneiskö..... 199 On Pyhään Allianssiin........................ 200 Neilikat ne tuoksuin huokuu.................. 201 Suukot, joita hämyss' annat.................. 202 Maan kuningas on vanha....................... 203 Mun muistelmissani kukkii.................... 204 Nuo armaat toiveet kukkii.................... 205 Syysyön unet, usvat, hiipii.................. 206