Part 6

Mutta muutamien päivien kuluttua kuuli Siegfried narri Herskalta, että Mitosclimin väki, Magdaleenakin, oli matkustanut pois. Mihin? Piispan häihin. Ja ne tulisivat kestämään kokonaisen vuoden. Kauheata! Koko sinä aikana ei hän siis saisi tavata rakastettuaan. Kenties hänet myös siellä ehkä pakottamalla pakotettaisiin suostumaan Berezawskyn puolisoksi.

Siegfried huokasi syvään. Kunpa hän vielä kerran saisi puhutella Magdaleenaa!

Eräänä päivänä -- piispan häitä oli jo silloin vietetty kolme kuukautta -- sanoi rouva Idalia hänelle:

"Isä Siegfried, kuuntele nyt tarkasti, mitä sanon! Koko maailma on Bittsessä, piispa von Thurzan häissä. Vain me olemme sieltä poissa. Mutta piispa on minulle äidin puolelta sukua. Hän on myöskin kasteisäni. Hän suuttuu varmaankin -- eikä syyttä -- ellen mene häihin. Minulla on muuan oikeista helmistä tehty, erinomaisen kaunis kaulaketju. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle kauniille rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä olkaamme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."

Siegfried riemastui. Siellä hän saisi nähdä Magdaleenankin. Sitten tuli hän ajatelleeksi sitäkin, että hän siellä varmasti tulisi tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän jo oli muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän olisi millään muotoa tahtonut joutua tekemisiin. Mutta hän oli nyt laihempi ja hyvin parroittunut. Kenties he eivät häntä tuntisikaan, varsinkin jos hän pysyttelisi vaatimattomasti nurkissa ja sivupuolilla sekä koettaisi suojella kasvojansa kaavun päähineellä. Menen siis! Saanhan ainakin nähdä rakastettuni.

Ja niin lähdettiin Madacsánystakin häihin. Matka kesti kokonaista kuusi päivää, sillä päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.

Myöhään illalla he saapuivat Bittsen linnaan. Levättyään yön matkan vaivoista menivät he vasta seuraavana aamuna toivottamaan onnea nuorelle parille. Emerich von Thurzalla oli erinomainen muisti. Kuultuaan nimen isä Siegfried, rupesi hän sen tähden heti ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi olla hänen hiippakunnassaan, koska hän ei muistaaksensa ollut sen nimistä pappia vihkinytkään. Siegfried sanoi saaneensa arvonsa munkkikuntansa provinsiaatilta. Mutta silloin piispa suuttui. Häntä ei nimittäin ollenkaan miellyttänyt, että jesuiittain provinsiaatit harjoittivat papinvihkimistä, jota tointa hänen mielestään vain piispat olivat oikeutetut hoitamaan. Sen vuoksi ei isä Siegfriediä pidettykään minään suosittuna vieraana Bittsen linnassa. Kukaan ei osoittanut hänelle ystävyyttä, kukaan ei toivottanut hänelle hyvää ruokahalua, kun hän istuutui syömään. Kaikki pappis- ja munkkivieraat katselivat häntä karsain silmin, sillä jesuiitat olivat yleensä vihattuja.

Eräs henkilö seurusteli kuitenkin uskollisesti hänen kanssaan, nimittäin herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei poistunut hetkeksikään hänen luotaan. Siivosti, hiljaisena ja miettiväisenä hän vain istui munkin polvella.

Rouva Idalia rupesi kumminkin hyvin pian iloitsemaan muiden mukana. Leskeyshunnun oli hän jo aikoja sitten nakannut menemään. Hän otti osaa kaikkiin riemuihin iloisena ja puheliaana. Thurzakin hymyili useammasti kuin kerran hänen nerokkaille huomautuksilleen. Pian kerääntyikin loistava ja ihaileva joukko hänen ympärilleen. Olipa joukossa muutamia harmaapäisiäkin ritareita.

Ainoastaan mitosclimilaiset näyttivät karttavan Madacsányn rouvaa. Jos Idalia sattumalta tuli istahtaneeksi siihen pöytään, missä naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö heti nousi ja vetääntyi johonkin muuhun paikkaan. Pian seurasi isäkin hänen esimerkkiään, samoin Berezawsky seurueineen.

Eräänä iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurza kulki käsi kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparvesta vierasparveen leikkiä laskien ja kehoitellen hymyillen vieraitaan ilonpitoon. Munkit ja papit olivat kerääntyneet erään hyvin suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinalaista juomalaulua, joka sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole oikeastaan miehiä eivätkä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä viini ja hyvä munkki ovat siis jotenkin samanlaisia tekijöitä tässä maailmassa.

Vanha Berezawskykin tanssia rytkytteli. Soihtuhypyssä oli hän oikea mestari, siinä kun tarvitsi vain kirkua ja polkea jalkaa. Mutta silkkitanssissa ei hänellä koskaan tahtonut olla oikein menestystä sen vuoksi, ettei kukaan nainen tahtonut harmikseen ottaa häneltä suukkosta. Magdaleena oli myös mukana silkkitanssissa. Berezawsky koetti käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta turhaan.

Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä, nimittäin nuoren munkin, isä Siegfriedin, ja Idalian, Madacsányn rouvan. Idalian sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka pelkäsivät hänen läsnäoloaankin kuin ruttoa.

Vihdoin joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys silmissä vei hän sen Berezawskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä saakka ilosta, ja oli mielissään siitä, että hän nyt sai tilaisuuden pyytää Magdaleenaa tanssiin ja tanssin sääntöjen mukaan suudella häntä. Magdaleena vaaleni kauhusta.

Isä Siegfried puristi kätensä nyrkkiin niin, että siinä oleva hopeapikari litistyi ja punainen viini purskahti pöydälle.

"_Quid habes_?" huusivat munkit yhteen ääneen.

Idalia polvistui Berezawskyn eteen ja tämä valmistautui suutelemaan tuota kaunista rouvaa. Mutta silloin hyökkäsi Grazian heidän väliinsä ja huusi jyrisevällä äänellä:

"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"

Kiukustuneena hypähti Idalia pystyyn, löi kätensä yhteen ja huudahti:

"Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Naisena olen minä luultavasti yhtä arvokas kuin te miehenä."

"Valehtelet! Sinä olet tappanut miehesi ja sittemmin ruvennut elämään luvatonta elämää entisen rakastettusi kanssa, joka munkin vaatteisiin pukeutuneena piileskelee talossasi. Tännekin olet tuon syntikumppanisi laahannut. Tuolla hän istuu pöydän vieressä pitäen lastasi polvillaan. Voitko kieltää, ettei tuo pappi ole rakastajasi?"

Sanottuaan tämän nilkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin päästä päähineen.

"Katsokaa nyt!" kiljui hän. "Eikö tämä munkki olekin Teodor Dalnaki? Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"

"Hahaha!" kaikui miesten nauru kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnakin.

Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan rakastajaksi.

Isä Siegfried seisoi tuon nauravan ja syljeskelevän joukon keskellä. Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän alkaisi sitä heiluttaa, tekisi se piankin tuhotöitä.

"Siegfried?" kuului piispa Thurzan mahtava ääni rähinän keskeltä. "Oletko sinä pappi vai ritari?"

Nuorukainen pudotti tuolin lattialle, taivutti päänsä alas ja lausui hiljaisella äänellä:

"Pappi."

"Poistu heti täältä! Voi häntä, joka aiheuttaa pahennusta!"

Kuultuaan tämän piispan kehoituksen, tulivat munkit rohkeammiksi ja häikäilemättömämmiksi. He irroittivat vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä samalla nimitellen häntä mitä erilaisimmin latinalaisin ja kreikkalaisin haukkumasanoin.

Siegfried ei välittänyt itsestään, vaan koetti ainoastaan varjella, etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän, miten Magdaleena tahtoi rientää hänen luokseen suojellakseen häntä ruumiillaan, mutta kuinka Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja singahutti hänet Berezawskyn luokse sanoen raa'asti:

"Tuolla on sinun paikkasi!"

Mutta Idalia-rouva astui kiukkuisen raivottaren näköisenä Grazianin eteen ja kirkui:

"Kuule sinä, Grazian Likaway, tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan! Jo kerran ennenkin pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisenkin kerran, ja silloin sinä olet kuoleva!"

Sanottuaan sen ryntäsi hän salista tyrkäten luotaan jokaisen, joka ei kyllin nopeasti arvannut väistyä. Mennessään huusi hän piispalle ja tämän puolisolle:

"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivoakseni tapaan teidät vielä kerran!"

Pian oli hän reessä. Hän ajoi laukkaa niin, että hevoset vaahtosivat ja pian katosi Bittsen linna hänen näkyvistään.

IX.

Kun he olivat kiitäneet jonkin matkaa, ajoi muudan reki heidän ohitsensa. Katsahtaessaan siihen näki Idalia erään turkkiin puetun äärettömän paksun olennon, joka huusi:

"Hyvää huomenta, kaunis rouvaseni! Matkustan näin kiireesti teille asuntoa valmistamaan."

Ajaja oli Grazian, Mitosclimin herra. Hän puhui kyllin selvää kieltä.

Tämä paikkakunta oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan. Mutta nyt pysyivät kuin taikasauvan iskusta kaikkien linnojen ja herrastalojen portit kiinni Madacsányn rouvan ja isä Siegfriedin tullessa.

Grazian oli ajanut edellä ja täyttänyt uhkauksensa.

Madacsánylaisten täytyi yöpyä erääseen kurjaan kyläravintolaan. Siellä oli vain yksi ainoa huone ja sen lattialle levitetyille oljille täytyi Idalian ja Siegfriedin laskeutua lepäämään toistensa viereen, kuten miehen ja vaimon. Cupido nukahti keskelle.

Siegfried ei voinut paeta, eikä voinut olla kuuntelematta kauniin kiusanhenkensä jumalatonta puhetta ja katkeria syytöksiä.

"Eikö sinua hävettänyt", sanoi hän, "kun sinua haukuttiin pelkuriksi, ritariksi ja valhepapiksi? Minua he sanoivat sinun rakastajattareksesi. Ja sinä kärsit vaiti ollen kaikki nuo solvaukset. Miksi et siepannut miekkaa seinältä ja opettanut heitä kunnioittamaan naista? Miksi et heittänyt tuota munkkikaapua nurkkaan ja tarttunut minua vyötäisiltä sekä huutanut: 'Niin, minä olen Teodor Dalnaki, ja tässä on morsiameni! Jokainen, joka koskee häneen tai minuun, on kuoleman oma!' Mutta sinä raukka et tehnyt niin, vaan pelkäsit ja painoit pääsi alas. Luuletko, että veljeskuntasi huolii sinua jälleen jäsenekseen? Mitä vielä, elinkautiseen vankeuteen he sinut paiskaavat. Eroa siis ajoissa heistä! Pue ritarin vaatteet päällesi, ja paetkaamme täältä yhdessä. Rakastakaamme toisiamme vieraalla maalla ja eläkäämme siellä onnellisina!

"Tiedäthän, että rakastan sinua hulluuteen asti. Mutta sinä et vastaa rakkauteeni. Siitä en välittäisikään suuresti, ellet olisi piispan häissä saattanut minua huonoon maineeseen. Nyt on sinun pakko korjata erehdyksesi. Minä vaadin sinulta kunniaani takaisin. Jos olet oikeutta rakastava mies, totinen kristitty, pitäisi sinun tietää velvollisuutesi. Menkäämme siis naimisiin. Minä en muuta pyydäkään kuin nimeä, sinun nimeäsi. Menkäämme Saras-Patakiin tai Klausenburgiin, kääntykäämme siellä protestanttiseen uskoon ja menkäämme hiljaisuudessa naimisiin."

Siegfried kuunteli kauhistuneena puhetta. Magdaleenan vaalea ja kärsivä kuva välkkyi salaperäisenä ja selvänä hänen sielunsa silmien edessä. Katkeraa oli ajatella eroa hänestä.

"Puheesi sisältö on sangen tärkeä", hän sanoi. "Minun on pakko sitä miettiä. Suo minulle kaksi sunnuntaita ajatusaikaa, että voisin kohtaloni ohjaajattaren kanssa siitä neuvotella."

"Hyvä, minä odotan kaksi sunnuntaita, jos vain niiden kuluttua annat varman vastauksen."

"Kyllä."

"Lupaatko sen papinsanallasi?"

"Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani."

Idalia purskahti äänekkääseen itkuun.

Silloin poika heräsi.

"Miksi itket, äitiseni?" kysyi hän pelästyneenä.

Kreivitär puristi tuon pienen kysyjän innokkaasti rintaansa vasten.

"Itken sinun vuoksesi", hän sanoi. "Sinun tähtesi ainokaiseni, kallein aarteeni maan päällä."

"Varmaankin on isä Siegfried jo alkanut sinua rakastaa, koska sinä taas olet minulle niin hyvä."

"Pian saadaan nähdä, mitä aika tuo mukanaan!" kuiskasi hän hiljaa pojan korvaan.

Hiljaisuus vallitsi pian tuossa kurjassa majatalossa. Matkailijat vaipuivat syvään uneen, josta he heräsivät vasta kukon kolmatta kertaa laulaessa.

X.

Seuraavana päivänä saapuivat he Madacsányyn, ja kahden vuorokauden kuluttua alkoivat hauskuudet.

Niin, hauskuudet. Madacsányn kaunis hallitsijatar ei sulkenut oviansa eikä verhonnut kasvojansa paksulla hunnulla ihmisten katseitten pelosta. Nuo neljä sanaa: "Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani", olivat sytyttäneet uuden tulen hänen sydämeensä. Mitä hän enää välitti maailmasta, puheista ja ylenkatseesta? Hän ei ollut tietävinäänkään, mitä ihmiset takanapäin hänestä sanoivat. Hänelle itselleen eivät he kuitenkaan uskaltaneet sanoa mitään. Ja kun Madacsányn linnan ovet jälleen avattiin juhlia varten, kokoontui sinne piankin joukoittain iloisia ihmisiä.

Tosin olivat vieraat kyllä laadultaan hieman sekalaista seurakuntaa. Eipä tuossa kirjavassa joukossa ollut montakaan kunnioitettavaa henkilöä. Kenties he olivatkin noita samoja juomaveikkoja, jotka juuri äskettäin olivat parjanneet Idalia-rouvaa. Mutta täällä he nyt vain lauloivat, joivat, söivät, hoilasivat ja tappelivat sekä pilkkasivat Mitosclimin Grazian-herraa ja tuota ikinuorta sulhasmiestä Berezawskya. Nykyistä emäntäänsä sanoivat he sitä vastoin maailman parhaimmaksi ja siveellisimmäksi rouvasihmiseksi.

Isä Siegfried otti osaa heidän riemuunsa. Hän ei enää laulanut hurskaita lauluja, vaan lasketteli kaksimielisiä puheita juoppolurjusten kuultaviksi. Täällä ei hänelle naurettu eikä häntä pilkattu. Hän tyhjensi pikarinsa kuten muutkin, joipa vielä yleisen kunnioitusmaljan pitojen pitäjättärelle tämän kengästä.

Mutta kun yö tuli, hän jäi yksikseen. Cupido nukkui nimittäin nyt äitinsä kanssa. Huoneessaan haihdutteli hän humalaa päästään ja mietti elämänsä kummallisia vaiheita.

Seuraavana päivänä tuli jesuiittaluostarin lähettiläs kieltämään lihansyöntiä perjantaisin. Samalla hän myöskin vaati Siegfriediä takaisin luostariin rangaistavaksi. Idalia lähetti heille kukkarollisen rahaa ja kirjelmän, jossa oli: "Siegfriedin sijasta lähetän teille kasan kultaa."

Siihen olivatkin jesuiittaisät tyytyväisiä. Sunnuntaiaamuna sanoi Idalia: "Minä menen kirkkoon, kenties viimeisen kerran paavilaiskirkkoon. Jää sinä kotiin hoitamaan lastani, aarrettani!"

Sanottuaan tämän hän poistui, suudelmaan ensin hellästi Cupidoa.

"Näitkö?" huomautti poika, "kuinka äiti minua nyt hellästi rakastaa. Sen jälkeen kun me tulimme kotiin piispan häistä, on hän ollut niin hyvä minulle. Siihen on varmaankin syynä se, että sinä rakastat häntä. Sen on hän minulle sanonut. Hän sanoi myöskin, ettei sinun nimesi olekaan isä Siegfried, vaan Teodor. Rupea siis oikeaksi isäkseni! Olisi niin hauskaa sanoa: 'Isä Teodor!' Tiedätkö muuten, mitä äiti on tehnyt viime aikoina palvelijattariensa kanssa niin ahkerasti? Etkö tiedäkään? Tule katsomaan!"

Poika talutti munkin erään suuren seinäkaapin luo ja aukaisi sen raskaan oven. Siellä riippui komea ritarimantteli ja dolmány sekä muita kullalla kirjailtuja ja kallisarvoisesta kankaasta valmistettuja nauhoitettuja vaatteita.

"Näitä on äiti ommellut palvelijattarineen", sanoi poika. "Ne ovat sinulle. Saat ne huomenaamulla lahjaksi. Kun heräät, ei vuoteesi vieressä enää olekaan munkinpukua, vaan nämä ritarinvaatteet. Niin olen kuullut äidin sanovan. Mutta älä vain suinkaan kerro, että minä olen ilmaissut sinulle salaisuuden ennen aikojaan."

Siegfried katseli kauniita vaatteita lumoutuneena.

"Tiedänpä vielä muutakin", sanoi Cupido. "Puutarhassa on kaksi hyvää hevosta valmiiksi satuloituina. Niiden selkään istumme tiistai-yönä, sinä, äiti ja minä, sekä ratsastamme Klausenburgiin. Silloin eivät nuo ilkeät, linnan ympärillä vahtivat jesuiitat saa meitä kiinni."

Siegfriedistä tuntui tämä pojan puhe sekä ilkeältä että samalla kertaa suloiselta unelta.

"Tulehan tännekin!" kehoitti poika ja veti hänet Idalian makuuhuoneeseen. "Katso tuota kuvaa!" näytti Cupido ylpeänä. "Siinä olen minä äidin kanssa."

Kuva oli todellakin erään italialaisen taiteilijan maalaama taideteos, joka esitti Idaliaa ja pientä Cupidoa. Se oli kaunis ja Siegfried jäi sitä ihastuneena katselemaan.

Samassa kuului kreivittären ääni heidän takaansa. Siegfried häpesi, että hänet tavattiin juuri sieltä, mutta rouva oli hyvin armollinen ja puheli iloisesti:

"Isä, tulen kirkosta. Olen tehnyt siellä syntiä ja tahdon nyt tunnustaa sen sinulle. Tein syntiä kirkossa -- silloin kun polvistuin alttarin edessä. Sanoin nimittäin Jumalalle: 'Minä rukoilen sinua, oi Herra, ettet sinä estäisi minua panemasta aikomustani täytäntöön. Suo minulle anteeksi, että riistän rakastamani miehen sinun alttariltasi!' Näin kuului rukoukseni ynnä lisäksi vielä jotakin pahempaa. Anna siis minulle synninpäästö."

Siegfried ojensi polvistuneelle kätensä, nosti hänet ylös ja sanoi:

"Syntisi on annettu anteeksi!"

Mutta noita sanoja oli hänen hyvin vaikea lausua.

XI.

Isä Siegfriedin kasvojen ilmeestä saattoi huomata, milloin hän oli iloinen, milloin ankarien mielenliikutusten järkyttämä. Niinpä hän nytkin vapisi, kun hän sattumalta tuli luoneeksi silmänsä Idaliaan.

Illallisen jälkeen lähetti rouva kaikki palvelijansa sekä Cupidonkin levolle, niin että hän jäi yksin Siegfriedin kanssa.

Idalia otti harppunsa ja lauloi taivaasta, paratiisista ja rakkaudesta.

Suuri seinäkello löi yksitoista. Siegfried nousi ylös ja sanoi:

"Hyvää yötä!"

"Menetkö jo?" kysyi Idalia ihmetellen.

"Kohta tulee aamu."

"Minä luulin, että sinä jo huomenna vastaisit minulle varmasti."

"Tänään on vasta ensimmäinen sunnuntai. Muistaakseni sovimme kahdesta sunnuntaista!"

Idalia rypisti silmäkulmiaan ja sanoi:

"Niinkö pitkän ajan sinä tarvitset neuvotellaksesi ylimaailmallisten olentojen kanssa?"

"Neuvottelen maanalaistenkin kanssa", vastasi Siegfried.

Idalian sielua värisytti jokin salainen ja käsittämätön aavistus. "Tuo mies rakastaa toista!" välähti salamana hänen mielessään.

Hän pyysi sen tähden, että Siegfried ottaisi taasen Cupidon nukkumaan huoneeseensa.

Siegfriedin otsa synkistyi. Hän ei ensin puhunut mitään, näytti vain pettyneen toiveissaan. Mutta lopuksi hän virkkoi hieman vihaisesti: "Hyvä, otan hänet mukaani." Idalia juoksi makuuhuoneeseen ja herätti Cupidon. Tämä nousi hämmästyksissään seisaalleen ja rupesi itkien valittamaan: "Mikä nyt on? Tahdotko sinä taasen minut tappaa?"

"Eihän toki, kultaseni!"

"Mutta sinun kasvosi ovat taasen yhtä tylyt ja julmat kuin silloinkin, jolloin tahdoit pistää minut neulalla kuoliaaksi."

"Enhän minä koskaan ole aikonut sinua tappaa. Olet nähnyt vain pahaa unta. Mutta tule nyt, saat taasen nukkua isä Siegfriedin huoneessa. Kuule myöskin, kultapoikani, mitä minä nyt sinulle sanon! Sinä olet hyvä ja kohtelias nuori herra. Minä olen sinulle rakastava äiti, jos vain tottelet minua. Mutta jos teet toisin kuin minä käsken, rankaisen, kiusaan, kidutan ja ruoskitan sinua, ja puetan rääsyisiin vaatteisiin. Sinä olet viisas lapsi ja tiedät aivan hyvin, ettei isä Siegfried ole mikään munkki. En myöskään tiedä, onko hän meille todella hyvä vai paha. Mutta sen voit sinä ottaa selville, jos vain tahdot. Ota sen tähden mukaasi tämä hopeapilli ja kätke se yövaatteisiisi. Kun tulet Siegfriedin huoneeseen ja hän asettaa sinut vuoteeseen, teeskentele heti nukkuvasi, mutta todellisuudessa valvo ja katso, mitä hän tekee. Jos näet jotakin erikoista, niin paina se tarkasti mieleesi ja kerro sitten minulle. Mutta jos hän hiipii ulos huoneesta, puhalla heti hänen mentyään pilliin niin, että minä tiedän tulla sinne heti ja tutkia, mitä isä Siegfriedillä on mielessä, tahtooko hän meille hyvää vai pahaa? -- Olethan, lapsoseni, ymmärtänyt täydellisesti tarkoitukseni ja teethän tahtoni mukaan?"

"Teen, äiti, kaikki, mitä sinä vain tahdot."

Sanottuaan tämän meni poika Siegfriedin huoneeseen.

Jonkin ajan kuluttua kuului pillin ääni.

Idalia juoksi heti munkin kammioon.

Cupido istui vuoteessa. Hänen lapselliset kasvonsa näyttivät hämmästyneiltä, pelokkailta ja vahingoniloisilta.

"Siegfried on mennyt."

"Minne hän meni?"

"Maan alle helvettiin."

"Kerro pian, mitä olet nähnyt!"

"Tein, niinkuin käskit. Olin olevinani kovin väsynyt ja nukahdin muka heti. Siegfried tutki tarkoin, nukuinko, ja saatuaan siitä varmuuden meni hän toiseen huoneeseen, riisui pois munkinkaapunsa ja pukeutui sitten noihin ritarinvaatteisiin, jotka sinä olet hänelle ommellut. Ritaripuvun ylle puki hän jälleen munkinkaavun. Sitten hän otti pöydältä salalyhdyn, sytytti sen ja meni käytävään. Nousin vuoteestani ja seurasin häntä salaa. Hän suuntasi askeleensa linnamme ympäri muurin vieressä olevaan pieneen, pyhälle Nepomukille pyhitettyyn kappeliin. Siellä tarttui hän Nepomuk-pyhimyksen kuvan päähän, ja voi kauheata -- paiskasi kuvan maahan. Patsaan sijalle näytti aukeavan jonkinlainen musta kita, johon Siegfried katosi. Minä pelkäsin hirveästi ja juoksin takaisin tänne sekä kutsuin sinut."

Idalia muuttui kauhean näköiseksi, hänen kasvonsa mustenivat vihasta ja kädet puristuivat nyrkkiin.

"Miksi sinä niin suutuit, äiti?" kysyi Cupido peloissaan.

Mutta Idalia löi nyrkillä poikaa kasvoihin ja kiljaisi: "Ole tuhannesti kirottu sinä, joka sellaisia puhut!"

Sitten hän juoksi, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, kuin riivattu makuuhuoneeseensa, heitti yllensä mustan viitan, otti salalyhdyn käteensä sekä syöksyi siten varustettuna Pyhän Nepomukin kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui näin syntyneeseen aukkoon.

"Äitikin meni helvettiin", vaikeroi poika peloissaan makuuhuoneessa. Hän risti kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla: "Äläkä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta!"

* * * * *

Nepomukin patsaan jalustassa oli aukko. Siitä johti kuusi porrasta maan sisään. Seitsemäs astin oli vipujen varassa niin, että kun sen päälle astui, se kiepahti ympäri ja vaikutti samalla Nepomukin patsaaseen nostaen sen jälleen pystyyn ja sulkien siten aukon. Portaitten päästä alkoi sitten tuo käytävä, joka vei Waag-virran alitse Mitosclimin linnaan.

Idalia alkoi astella eteenpäin. Hiekan peittämällä lattialla näkyi selvästi verekset ihmisen jalan jäljet. Kreivitär seurasi niitä. Eräässä kulmauksessa huomasi hän valoa vain pari sataa askelta edellänsä. Se tuli avatusta salalyhdystä, jota kantoi mustaan kaapuun verhoutunut olento. Hän koetti lähestyä sitä muurien pimennossa. Mutta silloin edellä kulkeva olento pysähtyikin äkkiä. Hänen edessään oli vankka, tamminen ovi, joka kumminkin aukeni olkapäiden lujasti ponnistaessa. Vihdoin hän oli käytävän toisessa päässä. Padualaisen pyhimyksen kuva kääntyi taaskin sivulle, ja Mitosclimin paavilaiskappelin pieni kello soi heleästi.

Myöskin Idalia sivuutti tammioven. Sen toisella puolella laajeni tunneli suureksi nelikulmaiseksi saliksi. Se näytti olevan täynnä ihmisiä. Madacsányn rouva katseli niitä kauhistuneena. Ne olivat kuolleita, jotka olivat olleet siellä kai kauan aikaa. Muudan istui pöydän takana nojaten päätänsä käsiinsä ja avattu raamattu edessään. Ympärillä oli toisia, jotka näyttivät kuuntelevan hänen lukuansa.

Nämä olivat noita muinaisia hussilaisia, joista tuo salainen käsikirjoitus oli kertonut ja jotka olivat saaneet hautansa käytävän holveissa.

Idalia kiiruhti eteenpäin. Tultuaan käytävän suulle ja piilouduttuaan pyhän Antoniuksen taa hän näki selvästi, mitä kirkossa tapahtui, sillä eräälle hautakivelle lasketun avatun salalyhdyn valo valaisi sen kokonaan.

Näky, jonka Idalia kappelissa näki, kiukutti ja raivostutti häntä niin, että hän oli melkein kuolla.

Hän näki siellä komean ritarin, joka ei ollut kukaan muu kuin Teodor Dalnaki, ja nuoren kauniin tytön, joka ei ollut kukaan muu kuin Mitosclimin tytär, vaalea Magdaleena.

He syleilivät ja suutelivat toisiaan ja puhuivat helliä rakkauden sanoja. Mitä he sanoivat?

Ritari lausui: "Rakkaani, oletko valmis pakenemaan ensi sunnuntaina?"

"Mihin sitten?"

"Kauas pois täältä jonnekin, missä voimme mennä naimisiin pelkäämättä, että kukaan voi meitä enää erottaa!"

"Mutta sinähän olet pappi?"