Part 5

Tolpparin-poika _Heikki Huuhtinen Pitkälahen_ kylästä _Juvalla_, on yksi hilpiä ja iloisa nuorukainen, joka on vielä toisen palveluksessa. Hään oli yksi niistä nuorista miehistä, jotka v. 1824 pyrki peästäksensä Norin ja Ruotin Suomalaisiin, opettelemaan heitä Savolaisten tavalla palon-kyntämistä.[78] Ehkei hään ouk vasta kuin nuon 19 tahi 20 vuotta vanha, niin hänessä jo ilmoittaiksen isoja aljeita (anlag) Runomukseen, niin kuin näyttäiksen näistä hänen kokeistaan: niin että toivotaan hänen aikoa myöten tulevan yheks kuulaisaksi _Runo-sepäksi_ Savossa.

SIAN-RUNO.

Talonpojalta _Tuomas Asikaiselta Pitkälahen_ kylästä katoisi syksyllä vuonna 1823 yksi Sika, jonka Suet lie syöneet suuhunsa. Hään otti noapurin- mieheltä _Eiro Siiskoiselta_ toisen Sian siaan, koska se oli melkeen sen-näköinen kuin hänen omansa. _Siiskoinen_ otti kyllä Sikansa takaisin, voan _Asikainen_ omisti tätä jälleen, ja tappo sitä, josta _Huuhtinen_ teki virren.

_Ikolan_ suuri emäntä Jolta söi Susi Sikoja, Tappo lempo tallukoita -- _Tuomas_ totinen isäntä Saipa säkin seinukselta, Vaels _Vantin_ kartanollen; Pistänpä kohta pihaani. Älyis Tallun tallin eissä -- Tämän säkkiisek säväytti; Alko koitsia kotiisek. Sika huusi huikiasti, _Tuomas_ juoksi joutuisasti -- (Se ilo ilollen näytti).

Kuuvennoksen kannon tyttö[79] Jok oil kylvyssä kylässä, Älyspä _Tuomaan_ tulevan. Eukoillen ensin saneli: "Mistä tuo _Tuomas_ tuloopi? Sika säkissä selässä." Eukko _Sohvollen_ sopotti: "Ole vaiti vaka tyttö, Elä virkaja mitähän! Meiltä söi Susi Sikoja, Tappo lempo tallukoita. Tuomas tuopi nyt Sian, Miltä Sian, kulta kaksi -- Nyt toi Sian _Siiskoiselta_."

Suattiinpa sana kylällen, Iso-nauru nuapuriisen: "Tiäll' on _Siiskoinen_ Sikais!" _Eerikk'_ tuota essimääni. Älyis Tallun karsinasta -- Sepä samassa saneli: "Tiäll' on miehet meijän Sika!" _Juhana_ jutusti perästä;[80] Sepä sanoi samatek. _Ikolan_ suuri emäntä Joka väitti viärinpäin, Toisinpäin totisti: Olevan oman Sikase.

Nouvattiin _Eeva Nopoistaa_,[81] Se sanoi samalla lailla Niin kuin eiltäpäin isäntä. _Piekäinen_, se pitkä tyttö, _Muaria_ mahava piika Toas toiseppäin totisti: "Se on meijän-talon tallu!"

Huuhtinen.

NÄPISTÄJÄ.

Siiskoisen torpassa oli _Juho Siiskoinen_ ja hänen vaimonsa _Maija Haikarainen_ tunnetut nuapuruksissa, heijän näpistelemisestänsä (snatteri) josta Huuhtinen v. 1821 synnytti laulunsa.

_Jussi_ se oli julma miesi; Ei se olt akka armahampi! Joka juoksi _Juonoksehen_, Kohten korsua kokotti; Tallin-usta tarkotteli.

Olipa _Jussi Juoneksessa_,[82] Ajoipa Akkoa jälestä, _Kalvonimehen_ kavasti. _Muaria_ mahtava imeinen (Joka juoksi joutuisasti) Kiisti _Kilkin_ kartanolle. Siis otti sinisen vyyhän, Märkänä kutais kupoon. Pyysi käyvä _Pyrrhöisessä_, Miehellen mekko-alusta. Tulipa toisehen tupaani, Kannikkata kassomaani, _Ikolassa_ istumassa. Suoloja soristamassa, Tolkia kopistamassa.[83]

Mies lykkäis lylyen piällä _Tyrysalmen_ tyyntä muata; Suihki kyllä suksen-käret, Kolkki kenkän-kolpottimet, Tasaellen talven-varoo.

_Puavo_ miehiä parraain Suattopa sanat kylään. _Turuinen_, se tuttu miesi Havais _Puavon_ huastanne'en -- Vasta päivee jälemmän Älyis kuhjosen kupeen Kynnen kanssa kynsityksi.

Huuhtinen.

YÖTYRI.

Talonpoika _Heikki Lassinpoika Nopoinen_ Pitkälahen kylissä kävi aina yökenkässä _Marketta Haloisen_ luonna, joka ei ollut arka Pojillen, kunnekka se kerran tuli ilmin, sillä, että uni petti häntä viipymään siinä kovin kauan. Huuhtinen teki tuosta Runonsa v. 1822.

_Tahvo Haloinen_ tarkka miesi, Joka asuupi _Juvalla_, Pistänpä _Pitkälahellen_, Rehelsipä _Rensin_ muallen.[84] _Tahvoll'_ oli tarkka tyttö, _Marketta_ mahava piika, Viisas virsien-tekiä, Luatu-laulun laittelia, Ankara ajo-hevoinen, Jota k... _Koikkalaiset_, Mielellä'än _Mikkiläiset_, Hipsui _Mikko Puumalasta_. Tapalttui tämä tarina Kymmenees päivä Kyntö-kuussa, Toisen kielen Touko-kuussa: _Nopolasta Pekan_-poika, _Heikki_-poikapa hevelsi, _Suopi-suaresta_ sukaisi, Hevelsi Hevoisen kanssa.

_Vantit_ luulit varkahaksi _Eerik_ kassoi ikkunasta.[85] Näki _Heikin_ heiluavan, Olkia ottavan kujasta. Nämät kantoi kankahalla: "Otappas olkia Hevoinen, Syöppäs Ruunain ruumenia!" Ise juoksi joutusasti Panetti portista pihaan, Kyykistänpä kynnyksellen. --

_Liisa_ piika, liukas tyttö Laskipa _Heikkiä_ lava'an, Ise laskiin lavan alak. Päivä nousi nopiasti, Uamu tuli ahkerasti; Ei noust _Heikki Nopoinen_!

_Vantin Matti_ vanha miesi, Taitavainen talon-renki Tulipa saunasta tupa'an, Riensi kohta riihen luokse; Kirves olalla ojensi. Kolkutos kävi kovasti. _Heikkipä_ huoneesta häväisi, Yrittipä ylös-nousta; Laukaispa lavasta tankot, Perä-seinästä perästä; Luiskahtpa luta... t...st. Pläsi pännä... rs...st.

Huuhtinen.

YÖ-JALKALAINEN.

Talonpoika _Antti Penttinen Pitkälahesta_ kävi niinikeän tytöstämässä, ja läksi kerran yö-jalassa _Rekina Liikaisen_ luokse, samassa kylässä; mutta tarttuipa kiini ikkunaan, josta Huuhtinen runoilee:

Pitkä poika _Penttisessä_, _Antti_ se sama armas miesi, Joka työntel' tyttölöitä, Yhtä, toista, yritti, _Haikaraiseen_ kakitti. Saunan luokse savisti, Oven ete'en ennätti; Eipä osant ollenka'an Oven eteen ensinkään -- Pist'pä piänsä pienemmästä Ikkunasta niin iloissaan.

Kävipä kiini kulku'usta, Kiäntyi kaulasta kahisemaan. Suatiinpa sana tupa'ani: "_Penttisen Antti_ on akkunassa!" _Heikki_ vanhasta vihasta _Antin_ luokse ahkerasti, _Pekka Lampinen_ perästä -- _Antti_ huusi armon-kättä, Kuuees numero kujersi:[86] "Elä heitä _Heikki_ rukka, Kyllämä tapaini parannan!"

Siitten marsi markkinoillen, Saksan-puoti'in savisti; Ott'pa uurin oivallisen. Kohta kulki kurja poika, Toiseen puotiin tupitti, Suamaan sieltä samettia. Tulipa tuostakin kotiin Alko naija nuapurista, _Anna-Stiinoa_ ajeli, _Taltan Ansoa_ tavotti.

Huuhtinen.

YÖTYMYKSET.

Kuuenos-miehen _Matti Nopoisen_ tytär _Pitkälahesta_, nimeltä _Sohvi Nopoinen_ piti _Heikki Nopoista_ hyvänä, samasta kylän-peästä.

Kuuennoksen kunnon tyttö, Kirkon-miehen kiltti likka, _Sohvi, Seiloista_ soriamp', Uotti miestä _Mikkelistä_, Puuter-piätä _Puumalasta_.[87] Olipa junkkari _Juvalla_, Pieni poika _Pitkälahelta_ Joka -- -- -- -- -- Suotiinpa sana kylään, Iso-nauru nuapurihin. _Sohvo_ sotki puolestansa: "Se on nyt meijän _Tiinan_ töitä, Suatti hyvän sisarein!"

Huuhtinen.

YHTYMISET.

_Antti Asikainen Pitkälahesta_ likisti metässä _Tiinat Pekantytär Nopoista_, mutta sattupa kyläläiset siihen, heitä hätyyttämään. Josta Huuhtinen laulo:

_Asikaisen Antti-poika_ Kävi pyhinä kylillen, _Nopolata_ nouatteli. _Tiinapa Anttisen_ älysi! _Antti_ juoksi ahkerasti, _Tiina_ aivon ankarasti; Sipuvatten _Silta-suollen_, Luajallen _Lampisen_ muallen, _Lehmäniemen_ lehto'on. Kylä kuuli --r-- iänen, Nuapurit --t-- natinan.

Huuhtinen.

SYÖMÄRI.

Talon-isäntä _Tuomas Asikainen Pitkälahen_ kylästä tuli kerran lankonsa _Poavo Montoisen_ luokse, samassa kylässä; ja söi siinä sillä innolla lihoa, että juuttui palainen kulkkuun, josta hään tukehtui ja kannettiin pyörtynynnä pihallen, kussa Montoinen viimein sai liha-kyörän pois kulkusta, jonka hään pisti omaan sunhuusak, sanoilla: "ei minun tavarain pie hukkaan joutua; jos ei hänelle kelpoo, niin kelpoohan mullen," ja silloin se nieli sitä mahasek. Tästä sai Huuhtinen virsi-aineensa.[88]

_Ikolan_ isäntä-miesi, Armas _Tuomas Asikainen_ Kävi pyhinnä kylissä. Kestiin piällä keikkumassa. _Montoinen_ miesi mokoma Kussui lankosek kotiisak. Lanko tuli, ja tukehtui Liikohin liha-siruin.

Kuoliana kannettiin Lankon pihan lattiallen. _Montoinen_ mies mokoma, Joka kourist koprallaan Kulkusta liha-kurikkoo, Jota veisellä viteli, Lautasella lapsutteli -- -- -- -- -- -- -- -- -- --

Huuhtinen.

Heikki Summainen

Juvalta.

_Heikki Summainen Kiiskilänniemeltä_, Juvan pitäjästä, on yksi nuori Rysthollarin poika, joka nuon salakähmässä synnyttää Runojansa; koska hään ei ite tahok tulla kuulluksi. Niin on hään e.m. tässäkin tehnyt heitä _toisen nimessä_, että sillä välttää tullaksensa asianomaisilta vihan-alaseksi. Samassa kylässä asui yksi loisimies nimeltä _Poavo Kiiskinen eli Köppö_, (niin kuin häntä usseemmittain kuhutaan) joka pietään isona velhona ja Runon-laulajana; häntä lykättiin virren-tekiäksi. Että kirjoja on tehty toisen nimessä, tunnetaan Tarinamuksesta; mutta että meijän laulutkin ovat toisinaan näin varsin vieraalla nimellä kastettunna, on yksi esimerkki, joka on erin-omainen, ja joka toistaa ettei heihin aina ouk uskomista, ilman tarkempata asian tutkimista.

VÄVY-MIES.

Rysthollari _Pekka Kiiskinen Kiiskilänniemeltä_ otti _Joakko Auvista_ (tahi Avelinia?) Teivaasta vävyksensä, sillen vanhemmallen tyttärellensä _Maija Liisallen_; mutta hään piti salassa sitä nuorempatakin hyvänä, nimeltä _Eeva Sohvia_, joka tuli tietyksi siitä, että heijän sisaren-lapsi kuuli heijän keskenäisiä puheitansa, mehtämajassa, joita hään kotiin-tultuaan ilmoitti vanhimmillensa; josta ukko Kiiskinen kyllä kovasti suuttui. Heikki Summainen teki tästä Runon v. 1814, jonka Joakko Pulliainen Kiiskilänniemeltä laulo mullen s. 13 p. Lokak. v. 1815.

_Kiiskilänniemi_, kiitettävä -- Siin' on viisaat virren-sepät, Viisaat virsiin-tekiät!

_Puavo Köppö_ köyhä miesi,[89] Tämä vanha vaiva-sukka, Tämä viisas virren-seppä Ajatteli ajan piälle, Pitkin tietä käyessänsä, Kuinka laulut laitettaneen, Kuinka virsi veisattanneen. (Tätä kieltää _Kiiskiset_, Eikä antais _Auvisetkaan_).

_Pekka_ puhuu _Purhoisillen_: _Purhoisei_ puhuu _Pekallen_: "_Teivaassa_ on tietty poika, Sekä Suutar' että Riätäil'; Tekööpi työt molemmat." Tämä viänettiin vävyks', Otettiin otto-pojaks'.

_Juakko_ vielä viisi vuotta _Maija-Liisoa_ likisti. "Laita mulle lapsukkainen, Tahi pieni perillinen! Jos et laitak mulle lasta Niinma suostutan _Sohvia_."

_Juakko_ suostutti _Sohvian_[90] "Laita mulle lapsukkainen, Tahi pieni perillinen!" Tyttö näytti tykevällen, Aivan paljon paksummallen.

Juakko istui eine-puulla: "Jok' on _Sohvi_ suovallaan?" (_Pekka_, pieni pentu-koira, Kassoi ala kainalonsa) "Jok' on poika puoltununna, Jok' on uupuna unehen?"

_Pekka_ peitti silmoisensa Käsi-varrella omalla; Kohta tultua kotiinsak, Ensin huasto emännällen, Siitten ilmoitti isällen. Ukko suuttua suhahti, Alko _Auvista_ torua: "Tuos' on tuutu tyttärelleis![91] Jos on Siat syötettynnä, Rupa-turvat ruokittunna." --

Summainen.

Poavo Heikkinen

Mikkelistä.

Minä en varsin tunnek oliko tämä Heikkinen kotoisin Juvalta vai Mikkelistä; sillä kumpaisessakin pitäjässä löytyy paljon näitä sukuisia. Juvalla minä olen kuullut tätä laulettavan; mutta koska asiat, joista tässä lauletaan, ovat tapahtuneet Mikkelissä, niin on arvattava, että laulu on myös siinäkin synnytetty.

HALPA-POIKA

_Erko Raminen_ oli yksi tolppari _Skinnarin_ Hovin alla, Mikkelin pitäjässä, jolla oli kaks kelvotointa poikoo, _Hanno ja Mikko_. Hanno oli hevoisen huijari, ja vaihto pois ilman isänsä luatak hänen Hevoisiansa, tappeli kirkko-tiellä, ja teki muita semmoisia kokkauksia. Tuli viimeisellä myös riitaan isänsäkkiin kanssa, jonka hään veljensä avulla sitoi nuoriin. Mutta _Antti Heikkinen_ noapurista tuli ukon avuksi, joka irti-peästettynnä otti pakonsa hänen luokse, eikä ottanut talosta muuta myötensä kuin nuusku-purakkonsa; (joka oli jo tapahtunut 35 vuotta siitten). Poavo Heikkinen teki siitä Runon, jonka Joakko Keäriäinen laulo mullen v. 1816.

_Ramin-Hanno_, halpa poika, Kiljui kovast' kirkko-tiellä... Ori juoksi joutusasti;[92] Laulatteli _Lampisehen_, Pienen _Pietarin_ pihaani.

Sai siitä Ruunan rumemman Perä-mieheltä _Pekalta_. Vielä lauloi _Lampisessa_ Viinan-virttä viimeiseksi. --

Siitten ajo ankarasti Niitun taakse _Nikkilähän_.

* * *

Akka vanha vapiseva[93] Toipa rokkaa rohkiasti, Syyvä syntisen ete'en. -- Ropsais rokan ovensuuhun!

"Tuolta tuttuni tuloopi, Ennen-nähtyni näkyypi, -- Auta armainen minua! Jo minusta mies mänöö, Rahan-suaja raukenoopi."

Otti tuiman tupestansa. Jolla ratko raippa-köyet, Selvät site'et sivalsi. Otti potin ovensuusta, Nenä-kellosek keralla; Heitettehin _Heikkiseen_, Pienen _Heikkälän_ pihaani.

Heikkinen.

Ikoinen

Mikkelistä.

Koska minä kotona ollessain en paremmin tiiustellut tätä miestä, niin minä en taija varsin sanoa oliko se Juvalta vai Mikkelistä, eikä mikä hänen ristimä-nimensä lie ollut. Ettei hään ollut Runon-töihin taipumatoin, selitetään tästä hänen laulusta, josta minä olen kuullut 3 erinnäistä vaihtausta, nimittäin jo v. 1815, s. 22 p. Lokak. Matti Veänäiseltä, Kaskista; siitten Olli Laukaiselta, Luukkalasta; ja viimen renkiltä Martti Hämäläiseltä, Pihlansalosta, joka laulo sitä mulle v. 1816, s. 23 p. Moalisk.

ANTTOLAN-HERRA.

Anttolan hovissa, Mikkelin pitäjässä, asui silloin Kirjuttaja _Eerik Juh. Virilander_, isäntämiessä. Hään pieksi oman Rakuunasak vaimoo, siitä syystä että se tapais hänen lehmänsä, aijastaan. Josta Ikoinen sai virren alkunsa.

_Ikoinen_ iloinen miesi. Viisas virsien-tekiä, Laitto liänit laulamaani, Kylä-kunnat kuulemaani. "Herraiseni herttaiseni Kuules kuinka lauletaani, Kuinka virsi viänetääni, Puustavit pujotetaani!"

Tämä on virsi _Anttolasta_,[94] Hovin-Herrasta hopotus. Aamulla äkin varain Läksi messään mehuten. -- _Eerik Jussi_, julma miesi, Supitpa suurella suolla, Kulkipa kurjan karjan luokse; Löys'pä Lehmät aijastansa Niittuansa nilkomasta, Ajo _Antolaan_ pihaani, Kaikotti karja-kuja'an. Rakuuna paran raukka akka Astu _Anttolan_ pihaani: "Herraiseeni herttaiseeni, Anna Lehmäini kotiini!"

_Virilander_ viisas miesi Ajo akka räppänätä Nahka-piiskalla pihasta, Tuppais nahka-tullikolla, Antoipa korvalle kolauksen.

Mäni porstuppaan pakooni. -- Siellä seisoivat sopessa _Jyljänäisen_ julma akka,[95] Kaunis kakkaran varas, Hyvän-leivän leikkeliä; _Poavo Suutarin_ sukkela poika, Kakkaraisen kannattaja, Hyvän leivän lennättäjä.

Ikoinen.

Risto Viljakainen

Joroisista.

Tämä Risto Viljakainen oli asunut _Taipalen_ kylässä, _Joroisissa_. Tämän hänen laulunsa laulo mullen Oappo Härköinen, Kaskista, v. 1815 s. 25 p. Marrask.

KUKON-RUNO.

Oatto Härköisellä. Taipalen kylässä Joroisissa, oli yksi vanha Kukko, jonka akat vaihtovat pois Viljakkalaan, yhteen nuorempaan. Niin Risto Viljakainen otti siitten ja tappo sen vanhan, josta hään ite teki Runon.

Ah, sinua kurja Kukko![96] Lauloit lammin-lantereella, Mäen-kollossa kakaihtit, Ainoan _Aaton_ kotona -- _Kaisan_-vaimon kartanossa. _Kaisoo, Annia_ ajelit Kukon-kaupallen kylällen; _Viljakkalaan_ vikkelästi. _Anni_ aatteli asian, "Kuinka käynöön Kukon-kauppa? Kumma vaihtan vastatuksin!"

Ensin _Ellillen_ puheli, Siitten huastoi _Hannan_ kanssa, Sattupa _Juutihta_ Juvalta, Pitkä piika _Putkolasta_, Savon-niemeltä samatek _Kaupottari_ kahtomaani,[97] _Antin_ morsia mokoma _Kiiskilästä_ käätteli. Vieläpä riukkuisi _Rikina_, _Latuttari_ lasketteli, _Tiina_ juosta tilkiitteli _Antin_ kanssa kalkutteli, _Annukka_ ajo perästä. -- Ah, sinua julma _Jussi_, Kesken koipesit kotihin, Lippaisit liinan-liolta, Kapinata kahtomaani. "Onko Kontio kotona, Kukon-surma suutuksissa?" _Risto_ juosta riipotteli, Piian kanssa piipotteli; _Liena_ lensi liien ette'en Pankon luokse painutteli: "En annak pata'in panna, Siivo-veteen siivekkästä!" _Hanna_ paipatti patoa. _Maija_ muita mahtavampi Ei voi kuunella kumossaan, Eikä toisessa tuvassa. Kukon-virttä veisattavan.

Viljakainen.

Lassi Nissinen

Joroisilta.

Lassi Nissinen Kaijolta, Joroisin pitäjästä, yksi pitkä rokon-arpinen mies, on yksi niistä kuuluisimmista Runojoista sillä pohjalla, ja myöskin vahva loihtia. Hään kävi mun luonnain s. 25 p. Tammik. v. 1816, ja luetteli koko vuorokauven lukujansa. Hänellä oli paljon omiakin tekemiään,[98] jotka muuten oisivat olleet somat teoltaan, ellei heissä oisi ollut niin paljon näitä roakoja sanoja, jotka teki heitä valaistunneillen korvillen varsin karkeiksi. Yksi, kussa heitä vähin tavataan, olkoon tässä näytteeksi hänen Runomuksestaan.

KISSAN-RUNO.

_Tahvo Monoisella Tuusmäin_ kylässä _Rantasalmen_ pitäjässä, oli yksi suuri Kissa, joka usseen juoksenteli _Pakkilaan, Martti Pakin_ luokse. Niin tapahtui kerran, että hänen vaimonsa _Rikina Tuuhattar_ tappo häntä ruoka-tuassansa; josta Lassi Nissinen, Kaijolta, teki Runon.

Alotanma aika veisun, Virren värsyn viisahamman, _Monoisell'_ oli muoti Kissa Joka juoksi joutusasta, Vikevästi viiletteli, Painatteli _Pakkilaana_. _Tuuhattari_ tuima vaimo Hirtti kissan kiirehestä Rotan-syöjän rohkiasta. _Tiina Huorni_ tiijon anto.

Kissa kiljuupi tuvassa! Pistiinpä _Rikina_ pihalen. Otti Kissan kynsihisek; Kissa kisko kynsillänä, Repi leuka-pielillänä. Vei pihallen piiskatakseen. Huoneisen oven sisällen Hirtti hivus-karvoillansa Kytki perse-jouhillansa. Kissapa kiljuupi kiirusta: "Ei henki hevillä lähek!"[99] Saipa sieltä sievän puuni Jolla piähään peikaroipi. Kissa kuoli kiirehesti, Rotan-syöjä rohkiasta. Sitä nylki nyrkillänsä, Kisko kissan kynsillänsä, Veritteli veitellänsä; Pani kissan palkan-puillen. Sai saparon lapsillensa, _Martillensa_ maha-paijan, _Rikinalle_ rimpottimet, _Liena-Tiinallen_ tiperon, Isännälle ije-lihan; Esi-jalan emännällen, Taka-reijet renkilöillen, _Mikollen_ mitä tuloopi. Risan anto _Ulrikallen_, Kaula-murun _Kallukallen_, Korvat _Maija Kuosmaisellen_, Mulkut muillen tyttärillen. Piioillen pisi-lihasta.

Jopa loppu loisten Kissat, Torparien torvi-hännät. Tuli murhe murkinasta, Paha-mieli _Pakkilana_. Viellä ois viiksiä jälellä -- Viikset virren laulajoillen.

Nissinen.

Mikko Koivuinen

Taipalensaarelta.

Mikko Koivuinen, joka asuu Niemen kylässä Taipalensoaren pitäjässä, mahtaa niissä paikoissa olla selvä virren-seppä. Minä en tunne hänestä muuta, kuin että minä, Maalisk. v. 1816, kuulin yhen miehen, nimeltä _Heikki Inkinen Taipalensoaresta_, laulelevan muutamia heistä.

NUOTTA-MIEHET.

Emäntä _Maija Koivuinen_, Niemen kylästä Taipalensoaressa, torui aina poikoansa _Matti Koivuista_, siitä että se kävi kaikket yöt kalastamassa, ja siitten makaisi kaiket päivät. Koska se ei tuonut kyllä paljo kaloja hänen mielestään, niin se luuli että hään anto heitä kylään; ja peätti että kerran olla vahtimassa, kahtoamassa kuin tulivat rantaan, ellei heillä ollut enemp kaloja, kuin mitkä kotihin tuotiin. Niinpä läksi hyvin varain yhtenä oamuna rannallen, heitä outtamaan. Miehet, jotka luuli lykkynsä piloavan jos vaimot heitä silmiltivät, eivät näyttäneet akoillen sualistansa. Poika, kuin ikään keksi Eukon raosta kahtoavan heijän soalistansa, kätki kalansa, ja kyseltyä: vastais heitä ei olevan. Josta Mikko Koivuinen teki laulun.

Kumma laulamaan rupian, Ensin laulan Eukon virren. Eukko hiijen hillimätöin, Talon työhön taipumatoin, Jolla aina ol' urina,[100] Kalan-soaliista sanoma: "Yöllä karkeli kalassa, Kaiken päivän peä kekassa."

Olipa varteessa varahin, Yli kolkan kassomassa, Joko joutuuvat kotihin Koho-miehet -- kontin kanssa -- Saisin ne saloa nähä! "Soapiko varia tehä, Vai ei?" -- "On varsin vilua!" --

Koivuinen.

NAURIS-VARTIAS.

Talonpojan akka _Eeva Hämäläinen_, Niemen kylästä Taipalansoaresta, kahtoi nauriita itellesek Rysthollarin Heikki Koivuisen nauris-moasta. Tämä laitto toissa pänä miehiä sinne vahtimaan. Akka kuin tuli, niin miehet sutkivat häntä selkään, josta siitten Mikko Koivuinen sai sanojansa.

Tulipa tora talohon, Suutto kova _Koivuisehen_, Kosk' ei vältyk varkahailta -- Vievät nauriit noatineen. Äsken mies mietettiin, Laiha-kuakko laitettiin,[101] Nauriin-vartiaks varahin. Joka oli uskollinen. Tuli vaimo varkahaksi, Naurihita nappomahan. Keksipä tuo kuiva miesi, Karkaisi kohta kamala, Otti vapaa vavan-peästä. Kovan ruasun kouraltansa, Jolla selkeä sivalsi, Turkin piälle tupsutteli.

Eukko illalla kotiisek. Nosti turkin naulan piälle, Viitan seinälle siveli. Mies kyleltä kysyypi: "Onkos selkä sen-näköinen? Kosk' on turkki turvonnunna, Nuttu nurian-näköinen."

"On näitä kepillä lyöty, Patukalla paukutettu. Eipä tuo konna havainut Jos ois ollut vatsa paksu, Ennen kuin selkee siveli, Turkin peälle tupsutteli Hitto _Heikkiä_ himoisi,[102] Lyömään vielä visalla, Panemaan patukan kanssa."

Koivuinen.

Nimen Tietämättömiltä

_Juvalla_, niinkuin muissakin paikoissa, löytyy paljon niitäkin Runoja, jotka ehkä ovat nykyisempinnä, ovat jo kuitenkin niin vanhat, ettei muistetak heijän tekiöitänsä. Monet heistä ovat aivan somat, ja ansaihtee tulla kuultuiksi. Myö olemme seneistä sovittanut muutamia näitäkin tämän kirjan lopulla.

VAIMON-TAPPELIA.

_Pekka Kämäräinen Tuusmäestä_ läksi kerran kaskeensa karsimaan. Hänen kälyksensä tyttärineen läksipä perästä, ja piiskaisivat häntä, vanhasta vihastaan. Yrjö Kämäräinen kuuli hänen parkumista, ja huusi akoillen, että hänen piti valittaman asian nimismiehellen. Juho Ronkainen Laukkalasta, joka laulo tätä mulle v. 1816, s. 1 p. Toukok. ei muistant kaikkia, eikä kuka sitä oli sepittänyt. Kuitenkin se on niin somasti tehty, että se ansaihtee tulla tietyksi.

Läksi _Pekka_ perkamaani, _Kämäräinen_ kähnimääni, Tuonnek murrolle mittaisi, Kohotulle kaskis-moalle; Sekä kahto, jotta karsi. _Liena_ lippaisi perästä:[103] "Tyttäreini nuoremmaini, Ota kanssais kassaraisi, Soimonen sota-aseisi! Jolla pieksät piätä vastaan." -- _Liena_ kiitteli kivillä, Mua-munilla mukkiloipi,

_Yrjö_ huusi hujautti. Mäin piältä mäkäisi Naisten hätään hävittömän: "Heretkee naiset helvettiin! Miehen poloisen pelistä, Tok' teist' _Kurkki_ kumman soapi,[104] Rohvorsi ropotin suuren."

_Pekka_ ryysti ryömyllään, Muan kovilla koprillaan. -- -- -- -- -- -- --

TAPAILLEMISET.

Se on kerran tapahtunut _Tuusniemessä Rantasalmella_, koska siinä juotiin hautaisia, että yksi niistä juopuneista miehistä oisi yöllä hiiskutellut piikoin luokse; mutta sattuipa toiset häntä näkemän, ja antoivat akoillen sanan, jotka ajoi häntä poikkeen. Kuka on Runon tehnyt, minä en tunne, ainoastaan että _Niilo Ruuskainen_ Laukkalasta laulo mulle sitä v. 1815, s. 31 p. Marrask.

Kuolipa nainen nuapurista, Emäntä hyvä talosta; Kuhuttiinpa kunnotonta, Kunnotonta, kelvotonta Kestiini kelpo talooni, Jok' oil villi viinan-juoja, Hullu huorien-pitäjä. Otti otsalla olutta, Viinoa kovin veteli. Tulipa hullu humalaani.

_Antti Kärkkäinen_ ajaapi, Tuppi-tiitinen tuloopi, _Utin-Antti_ uilottaapi;[105] "Tulkootto akat avuksi! Tiäll' on _Antti_ ajan-raoss', Tunkeksen tupakka-muahan!"

_Hipsuttari_ hietas vaimo, Koppais koivuisen korennon: "Sivallankoma sivuilleisi, Eli piähän paukahutan?"

"Elkäätte Emäntä kulta! En ouk tullut toin-perästä, Ilman suotta irvistimme."

Nimittämätöin.

VENTISEN HÄRÄN-RUNO: