Part 3

Nyt minun täytyy sanoa _Karhuisten_ kavalat neuot, Kaupiaisten kauhiammat: Ylpee on perätin _Pekka_, Kotonansa suuri koira, Joka pulskasti puhuupi: "Soapi Karhuinen kasakan, Tänä keitona kesänä. Kapan annan _Kaukoisellen_, Senkin otrina ojenan, Kannan kaksi vanteheilla Kuuen päivän kostennosta." Ei _Rusi_ rupia tuohon, Ryhy _Ryynäisen_ penikka. Kapan tahtoopi tasaisen, Puolentoista pulskiasti, Ylisummahan yheksän Viikon-peähän peästyänsä.

Tois't on juonet Toavitilla Toiset _Toavitin_ asiat. (Rouvarill' on rohkiammat) Vettä viinahan panoopi, Korvon korttelin osaksi, Kaksi kannun kohennoksi. Viel' on pieninen pikari, Jok' on laitettu lasista; Se esinä markan makso Kohta kolmehen ylensi. -- Tuota ouvot osteloopi.

Jos kukainen kummiksiipi, Kenkin keskensä sanoopi: "Kyll' on kallis kauppa-viina, Suuros-pulloll' suuri hinta." Toavit toisia puhuupi: "Kylläs annat kymmenänkin, Kaksitoista kaikitekkin Ennenkuin elo tuloopi Tänä syyssä syötäväksi." Hyvä vielä Hyökärinä, Kaunis Ruunun-kaupiana! Ensin ostaapi eloa, Rukihia roinistaapi, Jotka leiviksi levittää; Ostaa siitten otriakin, Jotka soutelee sotahan, Kuletteloo _Kuopiohon_.

Minun täytyypi sanoa, Murehella muistutella Kuin on ukko uupununna, Vanha voari vaipununna, Koatununna _Karhulasta_: Nyt loppu Lohilta pelko, Surma suuri-purstoisilta; Soap nyt Siijat siivon olla, Lahnat loavullans elee. Jopa Muori murnistaiksen, Vanha akka varustaiksen, Leski leikkitäk puhuupi Poijallensa, porstuassa, Kahen kammarin välissä: "Otapa avahin aitan, Puoin pukkari sivala![22] Otas otria vähänen, Kapan kaksi, vantehiseen; Joista juoma laitetahan, Olut pannahan paraiten Vanhan Voarin peijahiksi, Iki-muistoksi Isäisi!" _Marketallen_ mainihtoopi, _Pekan_-vaimollen varottaa: "Osootkos oluen panna, Tehä viinan viisahasti?" _Markettakin_ mainihtoopi: "Viel' on leivät leipomatak, Kakkarat kaputtamatak."

Sanoo Pekka pensiästi: "Itekma olen isäntä, Veärän-nenän vertahinen! Minä laitan Lankolaiset, Sisareinkin sieltä nouan, Joka kyrsät kypsyttääpi, Paksut leivät paisteloopi." Jurahtaapi _Jussillenkin_, Veljellensä vertahasti: "Sivallappas siivon sihti, Hovista käri hopia, Kaputainin kakka-seula! Minä peijahiin Papillen _Samulillen_ sanelen Tulla kestihin keralla. Saisin sillen siivon-leivät, Kymmen-kapan kyrsäisiä. (Jospa jäisi _Jaakollenkin_, Elikkä _Eskelisellen_, -- Siitten antaisin Oarollen). Muita ruokisin muruilla, Tähtehillä täyttäisihin."

Tahto tietä _Toavettikin_ Kuita muita kutsutahan Tähän kestihin keralla. Sanoo _Pekka_ pensiästi: "Minä laitan Lautamiehet, Kutsun kunnia-sukuiset; En tottele Tolpparista, Loisimiehistä mitähän. (Ruokkia _Rusia_ piteä. Vaikk' on toisen tolparinna). Vielä kutsun kuuluisammat, Herratkin Hevoisten kanssa _Taviniemeltä_ talutan, Sihtierin sivalan tuolta. Tapan valloillen Vasikan, Hiehon hieno-seärisillen," (Vaan ei anna akka myöten, Mutta puhuupi pulskasti): "Anna vanhenna Vasikan, Parata patukka-hännän! Tuosta toista toivotahan Moallen maijohon-antaja."

Siitten _Pekka_ pelmastaapi, Pistää puikkohin punaisen, Aika varsan valjahiisen; Ennättääpi _Eskeliseen_ -- Tuossa _Poavollen_ puhuupi, Lautamiehellen latelee: "Nyt on Ukko uupununna, Vanha Voari vaipununna, Niin tule sinäkin tuone! -- Tuo pikari tullessaisi, Suurus-pullo suurellainen Vati vaskinen kuleta, Tina-kannu kanssa vielä! Ei taija talossa meijän Olla kunnon astioita, Joilla juoma kannetahan, Olut tuuvahan tupahan, Pöyvän peällen pulskiasti. Katahis' on meillä kannut, Tuopit tuohi-vantehiset". Lautamies lupaisi tulla Taitavalla Tammallansa, Joll' on kaunihit kaviot. Silmät kyllä varsin siistit. Korvat korttelin-pituiset, Syltty-keinot kelvolliset

Niin siitten tuloopi tuolta Luoksen Lukkarin omansa. Kellonsoittajan somaisen. Kuhtuu tuolta kuusi miestä Kahen konkarin keralla;[23] Muorillensa muistuttaapi. (Se oli siitten seitsemäänsi -- Kaheksaas oli vanha _Kaisa_, Aivan Lukkarin Anoppi).

Niin siitten tuloopi tuolta, _Tavisalmehen_ samottain. Heitti Hestansa pihallen,[24] Tasa-turvan tantarellen. Kulkoo kohta kuistin luokse, Pontiuksen porstuahan; Tuosta lemmaisten tupahan, Aijaisten ala katoksen. Turistaiksen tultuahan, Peristäiksen peästyähän, Puheleepi pulskiasti: "Sais tästä savikko-pelto, Tämän turvan tuomisia, Tämän kärsän käyttähiä, Tämän aivun antemia." Puheleepi pulskiasti, Hattu käissä hartahasti, Kolmikanta kainalossa: "Oli meilläkin meteli Ennen nuorra oltahissa, Naisten palto noapurikset Oomma soanehet osammo, Kumpaisetkin kumppalimmo. -- Niin tule sinäkin tuonek, Paakin Mari matkajaisin;[25] Pane akka ahkiohon, Istutek ite sylihin! Anna konkarin kokea, Töpö-hännän tölkyteliä!" --

Sieltä veistihin _Väisälään_, Kohten _Kopoisen_ kotia, Karva-kulman kartanohon; Kuhtui tuolta kuulon miehen, Ison-kirkon kirkko-veärti. _Pekka Poavollen_ puhuupi, Lateloopi Laukollensa: Marketalle mainihtoopi, Sisarellensä sivuise: "Niin tule sinäkin tuonek Isäisi itkemääni, Kuinsa viijähään viluhun, Laitetahan paikkaisehen!"

* * *

Kuin oli ukko uuvutettu, Vanha Voari vaiputettu, Multa peällehen muokattu, Kohta joutuvat kovullen,[26] Kaunihisti _Karhulahan_; Tuossa ruuallen rupeisiit, Pöyvän arihan akahtiit. -- Jopa nurkasta nurahti, Sano katko karsinasta, Rusi runttihin seassa: "Isot istuvat rahilla, Pöyhkiämmät pöyvän-peässä, Taitavaisimmat takana, Lavihtalla Lautamiehet. Minä katko karsinassa, Sirkka-louhossa sihisin, Vaikka suuren vaivan kanssa Vestin kirstun kirvehellä, Höylän kanssa kaunistelin Karhuisellen kammariksi. Muill' on tässä mustat pöksyt, Sinertävät silkki-viivat; Mull' on nuttu nukka-vieru,[27] Takki tappuran-sekainen. Muill' on tässä mustat turkit, Turkin puuhat puuhkiammat, Jotk' on lankoista lavottu, Punaisista, pulskalaiset, Siniset sivullen pannut; Mull' on karvatoin kasukka, Kurehihin kuivattunna Kupehilta kummaltahan. Muill' on tässä mustat kenkät, Sekä soappahat somaiset, Jos on alla anturatkin, Korskat varsin konstilliset, Kolmen tuuman korkeuiset. Minä runhustan rajoilla,[28] Kuin on katkon kalla-luista -- Ruunan-päillä runtustelen. Muill' on pitkät piipun-varret Kopat varsin konstilliset, Koko kopran täyvelliset; Minä tynkällä typitän, Täpyttelen tähtehillen."

Tuosta suuttu suuret voarit, Villa-lakkiset vihastui. Alettiinpa arveltohon, Minnäk pannahan pahoa, Ruttoa kuletetaan? _Pukki_ tiesi pulskan neuon, _Oaron_ siitten ankaramman: "Täss' on pahnoa pahanen, Kuisti on kujan perällä -- Kannetahan katrakkahan!" _Olli_ oikehen puhuupi, _Husson_-poika pulskiasti: "Ei sinnek Sikahin luokse, Karva-kärsäisin käsiin Vielä runtetak Rusia! Hyvä on Nikkari nimeltä, Puuni-seppä, sen mokoma; Oikeen ovet tekööpi, Akkunat asetteloopi. Teki kahet kankas-tuolit, Kahet kaunihit peräti, Vasta sai ne valmihiksi Eilen ennen ehtoisia. Korskat korvihin rakensi. Kaunisteli kakko-puikot. Onhan tässä olki-huone, Lato laitettu jalosti; Pankaat pakanat sen tuone Taitavasti -- jos tahotten!"

Rusi tuonek runtettihin, Kannettihin katrakkahan. _Ambrósius_ ajatteloopi Tuolla yksin ollessansa: "Olin minäkin ennen miessä, Mies-lukua tehtähissä; Nyt minä poloinen poika Savohon sanaksi jouvun, Kylän-juoksukski kykenen." Isot istuivat tuvissa, Pöyhkiämmät pöyvän-peässä, Oven-suussa suuret muorit, Karsinassa kalsihimmat. Nuoret piikoiset pihalla, Poika-miehet porstuassa, Tuolla suutahan sukivat Muna-voilla vehnäisillen, Leivillen rukihisillen. Minä _Rusi_ raukka-poika, Heinä-korsussa kohisin.

Olipa auki akkunata, Pikkuruisen piirullansa, Tuosta pistäksen pihallen; Siitten tunkeksen tupahan. Olisin olutta juonut, Voan ei _Oaron_ antanunna. _Eskelinen_ ennättääpi Puhumahan pulskiasti: "Ei tämä olut olisi, Juoma, markkaa maksavainen, Voan on pullo pulskallainen, Kuin on kullattu sisältä."

Istuin keskellen isoja, Lauman lain-lukiaitten, Syystä kylläkin kyselin: "Ounko minä millonkahan Tehnyt työtä törkyllistä -- -- Miksi minua sinne Kannettihin katrakkahan?"

Sanoo Lukkari lujasti: "Keltä on sinulla käsky, Kusta oppisi otettu, Soatu sanat mokomat, Joit' ei muista mun sukuini, Eikä tiiä _Eskelinen_?"

Sitten _Oaron_ ankarasti Otti piiskan, pitkä-siiman, Apiltansa aika ruoskan, Joll' oil Juhtat neuvonunna, Orihit opettanunna, Tamman-pojat taitavaksi. Alkoi runnella _Rusia_, Pientä miestä pikkuruista. _Mustavirran_ viisas _Husso_[29] Autto ankara peräti, Astupa avuksi kohta, Ajo poikkeen _Pontiuksen_ _Pilatuksen_ pieksämästä. -- Se on miestä _Moaninkalla_, Kirkkokunnan kuuluisainen, Jot' ei viina viivyttele, Jouvuttele suuret juomat. Joll' on akka aivan pieni, Vaimo voaksahan pituinen. Jok' on suuresta suvusta, Asennosta ankarasta.

Vanha _Antti_ ajatteloo[30] Kuin kahtoo katoksen alta, Kuistin kusisen sisältä: "Jospa joutuneen minäkin Selkäsaunahan samahan! Voan en minä mielelläni Rupia _Rusin_ tavalla. Riksin otan riinistäini, Taskusta tasa-parisen, Kura-suusta kukkarosta, Jonka annan _Oaronillen_, Tuolla seästän selkä-luini, Vanhat hartiain vapahtan Alta ruoskan ankaramman." _Karhuisellen_ kanteloopi: "On nyt ilkiät Isänät, Kuin ne kuhtu vierahiksi Tuohisepän _Tuppuraisen_, Rautiain rakin-näköinen. Joll' on silmät siivottomat, Kasvot vielä karstasimmat Kuin on kasvot suuren Karhun. Peällä vanha verka-västi, Aijas-karvainen kasukka, Jot' on paljon paikattunna, Röky-lailla röhnästetty; Roasut roiskaiset jalassa, Lian kanssa liitettynnä, Paskan kanssa paatettunna. Viel' on soappahat somaiset, Niin kuin kuivat koskus-torvet." Kohta korvallen tapaisi, Kumautti kulmallehen _Anttia_ äkkiä varsin. Sai nyt _Antti_ aika paukun. Kumauksen kulmallensa.

Ei Savosta sanat puutu, _Kuopiosta_ kummat juonet, Jos puhuisin puolen vuotta, Eli kuuta viisi, kuusi.

Petettiinpä _Pekka_ vielä,[31] _Musta-soaren_ sartti-poika. _Hyttylän_ hyvät emännät, Akat vanhat viettelykset, Surulliset suuret muorit, Saivat saunahan saloa _Pekan_ olla yksinänsä Jossa _Moaria_ makaisi, Pieni tyttö pitkällänsä. _Moaria_ makia... Tuolla miehen mielitteli, _Husson_ pojan hullutteli. Oamulla äkin varahin, Kohta päivän koittahissa, Voati kohta _Vainikaista_ Puhumahan puolestansa. Anto kihlat aika-lailla Kautta vanhan _Vainikkaisen_. Siitten _Kaisa_ karmistaiksen, _Kaisa_ kolkosti puhuupi: "Ei sinua Noijat noijek, Hulluttele _Hussolassa_! Kuinma annan kulkuhuisi Lemmon-paskoa palaisen Pirun-kusta pikkuruisen."

Virsi on tehty syytä myöten, Asioita arveltunna: Tät' on virttä viikon tehty, Koko kolmet vuorokautta -- Vast' on soatu valmihiksi. Mutt' tuosta murehteleevät, Toruvatkin toisen kerran. _Oaron_ keänsi kulmahansa, Kahteloopi karsahasti, Eipä huoli _Eskelinen_ Virrestä vihanen olla, Laulusta lakihin männä. --

Enkä voi minä enemmin, Jaksa _Pukista_ puhua! Nyt minä murehtin muuta, Valittelen vaivojani Kulettaissa _Kuopiossa_, Kärähissä käyttähissä; Siell' ei viina viskoo peätä, Olut ohtoa kivistä. Kyllä ois olutta ollut, Karsta-vettä _Kuopiossa_, Voan ol' kuiva kukkarossa (Matti taskussa makaisi).[32] Riimut rieskana mänivät, Ketjut kesku-ruokaisina; Ei niistä ehoni elätty, Eikä kystä kyllin syötty. Jo olisin kurja kuollut, Koatununna kaupunkihin, Mutt' oil _Kermo_ kelpo poika, _Peräniemeltä_ peräisin, Joka autto atrialla, Muisti murkinan-palalla. Anto vielä viina-ryypyn, Olut-tuopin oivallisen.

Ryynäinen.

RIEMU-LAULU JUUBEL-JUHLASTA v. 1817.

Tämä Ryynäisen Runo, jonka minä myös olen käsittänyt Herra Oppivalta _Gr. Aminofilta_, ja jossa Runoja koetteloo että kunnialla ylistää sitä juhlallista käyttämistä, jolla Kuopiossa rajuutettiin tätä meijän viimeistä Juubel-juhloo (eli Juhlin-juhloo, niin kuin myö tätä kuhuttaisimme) osottaa kyllä, että se on valinut yhen aineen, joka oli kokonaan ulkopuolella hänen mieli-luontoansa. Se ei tässä viritä virttensä viinan-tiloilla, eikä tuttavien parvessa, kussa se aina Runoillansa oli "Kukko linnassa." Tässä tavataan ainoasti yhtä yksinkertaista yritystä (sic!) että kehua näillä vierailla nimillä, joihen sovittamista meijän kieleemme aina on vaikia, ja teköo meijän Runojamme yheksi kuivaksi Tarinamukseksi; vielä siittennik, kuin heihin tunketaan näitä pitkiä vuosi-lukuja, jotka ovat luettavia, voan ei laulettavia. Tätä vikoo tavataan ussein nykyisämmissä Runoissa, joka on syntynyt siitä, että ne ovat ikään kuin yht-aikoo aivotut sekä Runomukseksi, että Tarinamuksen varaksi; mutta -- "ei sovik kahta Kuninkasta yhteen linnaan." Muutoin niin kieli on tässäkin selvä ja sointuva, ja kussa ei puhutak _Lutheruksesta, Wittenbergistä, Melanchthonista, Tetzelistä, Samosatenista ja Upsalasta_, eli Rohvessoriloista ja Tohtoriloista (yksi merkellinen sanan-pepu talonpojan suussa) niin siinä aina äimistyy oatoksia aika Runojan.

Tuli toas kynälle kyyti, Vuoro vuollulle sulalle. Halaistulle höyhenille! Pännä pistetty läkissä Muisto-merkkiä tekeepi Kansan kasvavan etehen. Tulevaisten tunnustella Juhlan julkisen pitosta, Johon Keisari kehoitti, Suuri voipa voimallinen, Valtias Venäjän-moalla.

Kuin oli kulunut kaikki Loka-kuu lopulle käynyt, Vuonna kuin on kirjotettu Ja tuli tuhannen peälle Kului kaheksan sataa Sen peälle seitsementoista: Silloin siunattu Solenni,[33] Juubel-juhla julkisesti Vietettihin vielä kerran.

Esivalta ensin, kaikki Herrat oikenen omaiset Sitä suurella ilolla Kuuluttivat, kunnialla. Sitä Piispatkin pitivät, Rohvessorit ja Rovastit, Kaikki myöskin Kappalaiset, Kaikki kappelin papitkin, Apulaiset aivan kaikki Henkellisellä halulla Kutsuvat kokohon ensin Seurakunnat selkiästi, Aivan oamusta varahin. Kaunistivat kirkot vielä Varsin kynttälin valolla. Itse peällensä pukivat Juhla-voatteensa valitut; Siitten astuivat sisällen Heti Herran huonehensa, Voimalla varustetulla Seurakunnillen selitit, Ilmoittivat ihmisillen Opin oikian menoista, Jonka Tohtori totuinen, Julkinen Jumalan pappi, _Lutherus_ lujaksi laitti[34] Kaupunkissa kaukaisessa, _Wittenbergissä_ perusti.

Paljon siitäkin puhuivat, Kuinka kunnian Jumala Hänen voimalla varusti, Lahjoitti lavian tievon Henkellisissä hänellen; Pani paljon uskallusta, Rohkeutta runsahasti Yli Poavin ylpeyven. Apulaisen annoi vielä _Melanchthonin_ mainittavan.[35] Nämät tohti toimellansa Vastoin Poavia puhua, Sekä _Tetzelin_ tekoja, Niin myös _Samosateninkin_, Jotka oli Poavi pannut Synnin kaupalle sysänyt; Raha rikosten etestä Piti Poavillen tuleman, Kirja siitten synnin peälle Piti _Tetzelin_ tekemän, Että vielä eteskinpäin Soapi synnissä eleä. Monta muuta kauhistusta, Taikaisiakin tapoja, Muita Munkkien menoja,[36] Jot' ei kykene kynällä Panemaan paperin peälle, Oppimatoin ollenkaan, Kosk' ei Oppinut osaja[37] Poavin juonia jutella. Katoi kirjat kaupunkeista, Katoi kaikista kylistä, Ei soatu sitä lukea. Vähä kuulla kirkoissakin, Eikä yhellä ajalla Soanut soarnata kukana Siinä selvässä valossa, Kuin sen _Jesus_ jätti meillen.

Voan koska herahti Herra Tämän sankarin sytämmen, Josta silloin soarnattihin; Tämä soatti soarnoillansa, Kaunihilla kirjoillansa Ristikunnat rikkahaiksi. Annoi Roamatut avata, Laitti lapsille osansa. Kirjat kaunihit kätehen, Joihin kuitenkin käsittit Kaikki kalliimmat asiat.

Koska nyt kolmet sataa Aastaikoja alusta On jo kuitenkin kulunut, Koska yhteinen kokous Sattunut on Upsalassa,[38] Kussa nyt itse Kuninkas, Seävyt kaikki suosiolla, Isät suurella ilolla Otit vastahan vapaasti Tämän opin onnellisen. Tämän toivotun totuuen.

Niistä syistä on näkynyt Kuninkaitten kuuluisillen Ruotsin vallassa vapaassa Panna pyhäksi iloksi Ristittyillen riemu-päivä, Jonka Jumala sovitti, Että meille, kuin elämme Sa'an yheksän ajalla -- Saimme jo kahesti kuulla[39] Juubel-juhlan vietetyksi.

Ei tämä elävä kansa, Tuskin myös tuleva kansa, Soane kuulla kutsuttavan Juubel-juhlalle kokohon, Solennille soitettavan. Asiat on aivan suuret, Josta puhumaan pitäisi; Voan on puhe puuttuvainen, Yksinkertainen yritys.

Yrjö Hirvoinen

Ristiinasta.

Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin meillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruokapalaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa (Pegás). Minä näin häntä Joulu-pyhinnä _Vintturin_ luonna _Männymäellä_, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnat kuuntelemaan. Hänen nimensä oli _Yrjö Hirvoinen_, ja sanoi olevasek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onnellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen _Diogenes_ tynnörinensä, ja oattelin: jos _onnellisuus_ ainoastaan seisoo siinä että olla _ilman huoletak_, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia! Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli _Anna Skottman_. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät ouk tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa _Anna Valkoinen_ -- sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa. Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tahi moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko _Hirvoinen_ ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisista murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hään piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin _Yrjö_ vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.[40] Minä kuulin että hänellä oli monia äkkinäisiä Runoja, joita en ole ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekemiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa, joista minä tässä toimitan kolmet, jotka ovat minusta niitä paraaimmia. Heissä ei löyvyk mitä myö varsin _Runomukseksi_ kuhumme, kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa ansiossa hään ei ouk Ryynäisen kanssa verrattavana -- ei ies että olla hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei hänen _Runomuksensa_ suhteen, mutta näihen _runoaineensa_ suhteen; koska se on tässä ottanut yhtä _tarintavaista_ ainetta (ett historiskt ämne) laulataksensa.

JYRÄNKÖ.[41]

Jos tämä Runo on itestään kehno ja runotoin (opoetisk) niin syy taitaa olla aineessa enemmin kuin laulajassa. Se joka tahtoo vähästä kehua, tahi paisuu tyhjästä, hänestä nauretaan, niin myös hänen puheestaan. Minä en tunnek lukenoonko Heinolaiset tämän Hirvoisen Runon kunniaksensa vai pilkaksensa; mutta kyllä ukko, joka ei lie muita kaupunkia nähnyt, on koittanut, että parraan ymmärryksensä myöten ylistää kaikkia, yksinkin portit ja korstenit. Luulisi tämän hyväksikin kaupunkiksi, josta näin jalosti lauletaan:

Ajattelen ankarasti Miten virsi veisatahan, Sana-laskut lauletahan Suloisesta Suomen-moasta, Kylän-peästä kuuluisasta, Herttaisesta _Heinolasta_, _Jyränköstä_ jylkisestä. Siinäpä on kaunis kaupunk' Suloissesa Suomen-moassa, Jos on punaiset pytinkit, Kaikk' on kaksin-kertaisia; Jotk' on sisältä siniset, Kullan karrella kuvatut,[42] Jos on korjat korstenitkin Katon piällä kaunihisti; Kuin on muurit mörjättynnä, Kaklunkit on kaikki tyyni Mualinkilla mualattunna. Onpa ovet oivalliset, Peili-lauvat laitettunna, Ruusun-kanssa ruusattunna; Onpa lukotkin lujimmat, Avaimmet on ankarammat; Onpa puhtaat porstuatkin. Kuin on raput rakettunna, Värin kanssa värjättynnä, Katoksill' on kaunistettu; Kartanot on kauniit kaikki Jylkisessä _Jyränkössä_, Kylänpiässä kuuluisassa, Suloisessa Suomenmuassa.

Onpa selvät sisus-kalut, Pöyät, kuapit kaunihimmat, Tuolit, sohvat, aivan sorjat. Sänkyt, hyllyt, aivan hyvät, Onpa ikkunat ihanat, Kuin on lasit laitettunna, Kartenit on kahen puolen.[43]

Voi sinä jyIkinen _Jyränkö_! Kuimma tiijän ajan-tievot, Tunnen tuossa tunnin miärät, Kuin on uurit oivalliset Kammarissa kaikissakin Nauloillansa näkymässä; Kuin on selvät seinä-kellot, Jotk on suatu saliloillen, Jotka soivatte somasti Tuossa korviin kuuvellessa, Kaksin, kolmin kaikkumassa.

Voi sinä jylkinen _Jyränkö_! Tämä kylä kuuluisampi Suloisessa Suomenmuassa. Asukkaat on ankarammat: Suomenmuani Muaniherra Suomen muata suojeloopi, Halusesti hallisoopi, Oikeuvet oivaltaapi; Onpa kanssa Kammareerit Jylkisessä _Jyränkössä_, Kanselia kassomassa, Jos on Ruunun rotokollat, Kaikki tyyni Suomen-kartat; (Pankottain on paperia) Jos on siitten joka sielu Suloisesta Suomenmaasta Ylöspantu pännän kanssa, Tähän Liäniin laitettunna, Ise kukin kirkko-kunta -- Papit Herran palveliat Seurakunnat selvittännä, Kirkonkirjat kirjuttanna, Puhunut Puukhollarillen,[44] Herroillen Herskriivarillen, Henken-panossa on pantu -- Kaikk' on tiällä Kanselissa Jylkisessä _Jyränkössä_, Löyvetään löysriivälitkin, Kaikki tyyni karkulaiset. Siitten suuri Suomenkanssa Kanselissa kassotahan: Kuinka huonot huojetaani, Kutka henkelt' heitetääni, Kutka pannaan piä-rahoillen, Asessuorit asettaavat, Luvun-teossa luvetaan (Voatiipikin Esivalta Ruunu-rahan rakennusta. Valtakunnan vahvistusta.) Suloisesta Suomen-muasta Kaikk' oo tiällä Kanselissa Jylkisessä _Jyränkössä_.