Chapter 30

Heheijaa, Harry! Sinä olet oikein onnettaren kultapoika. Minä kävelen kuni vanha kimo laihalla laitumella, ja katselen aidan yli sinua, joka seisot heinikossa korviasi myöten. Jos kahden henkilön ateria voisi kiehua padassani, niin tekisipä mieleni tehdä pieni ko'e omistavaisten asema-sanain kanssa. Totuuden tunnustaakseni, olen jo aivan kyllästynyt noihin _minä_ ja _minun_ ja tahtoisin mieluummin käyttää _me_ ja _meidän_ -- jos vaan uskaltaisin.

Riennä pian tänne, laita majasi täällä ja anna kurjan kuleksijan lämmitellä itseään lietesi luona.

Nöyrin orjasi Jim.

Bolton'in kirjeellä oli seuraava sisällys:

Rakas Harryni!

Minä lupasin Sinulle perhe-kissan, mutta minä en ai'okaan supistaa lahjaani niin vähään. Pari kissanpojistani ovat niin ylen hauskoja, että ne voisivat saada kuolevan erakonkin hymyilemään. Tuskinpa löytyy kujeellisempia, iloisempia ja vilkkaampia olennoita, jotka ovat lihasta, verestä ja karvaisesta nahasta, kuin nämät kissanpojat. Ken viitsisi maksaa dollarin nähdäksensä yhden ainoan ilveilyksen, kun perhe-kissa vuosittain lahjoittaa meille kahdeksan hauskaa kissanpoikaa? Olenpa vakuutettu, että nämät kaksi kissanpoikaa voisivat parantaa kauheimmankin raskasmielisyyden, ja ajatteles, nämät kumpaisetkin lahjoitan minä Sinulle! Niiden nimet ovat Visky ja Frisky, ja niiden suloutta on kynäni kykenemätöin kuvaamaan.

Emme ole vielä löytäneet sitä taloa, jossa kultaisen ajan paimen-runo on esitettävä. Se on jossakin keijukaisten maailmassa ja ilmaantuu varmaankin eteesi yhtä äkki-arvaamatta, kuin kultaiset linnat muinoin hurskaille ritareille lumotuissa metsissä.

Eilen menin Jim'in kanssa alas höyry-aluksen luo, nähdäksemme neiti van Arsdel'in ja serkkusi lähtevän Europaan. He näkyivät olevan hyvin iloisia ja täynnä rohkeaa luottamusta. Serkkusi kirjoitukset ovat herättäneet suurta huomiota, ja lukeva yleisö haluaa niitä yhä enemmän. Kaikki on siis hyvin täällä. Viivy siellä vaan kuukautesi loppuun, poikaseni, ja nauti niin paljon kuin voit, ennenkuin palaat tähän kauheasti meluavaan Newyorkiin.

Aina olen oma Boltonisi.

J. K. Sill'aikaa kun minä olen tätä kirjettäni kirjoittanut ovat Visky ja Frisky tanssineet korrekturiarkilla Sinun kertomukseesi "Talvitiehen", niin että se nyt on sangen kurjan näköinen. Vahinkoa ei toki ole tapahtunut, sillä sitä voi vielä lukea aivan hyvin. -- Eilen tapasin Hesterman'in, joka kehui erästä kappalettasi "Suuressa kansan-vallassa;" minä käytin oitis tilaisuutta ja kerroin hänelle, että minulla oli ollut onni hankkia Sinut hänen toimeensa ensi vuodeksi. Huomaat siis, että onnesi tähti on ylenemässä. Hesterman maksaa runsaasti kaikille apulaisillensa, ja paikka, joka Sinulla nyt on, on yhtä varma kuin englannin pankki. Tästä huomaat, että Sinulla on hyvä kappale maallista pohja-perustusta jumalaiselle eidyllillesi.

Seuraava kirje oli Alicelta.

Rakas sisareni!

Minä olen vallan uuvuksissa matkaan-valmistuksesta ja monista muista, huolenani olevista toimista. Tiedäthän, että äiti on sangen heikko, ja nyt kun sekä Ida että Sinä olette poissa, olen minä muka vanhin tytär talossa ja täytyy minun sentähden ottaa kaikki huolet hartioilleni. Maria-täti käy meillä jokapäivä, kolkon näköisenä kuin ruumis-vaunu. Luulenpa hänen todellakin noilla alituisilla vaikeroimisillaan enemmän lisäävän äidin surua, kuin lohduttavan häntä. Täti, sen tiedät, on hyvin äreä-luontoinen. Vakuuttamalla vakuuttaa hän aina, että äitimme on ymmärtämätöin, ja että hän on syypää kaikkiin onnettomuuksiin. Kun Maria-täti on päivän meillä, niin voimme olla vakuutetut, että äidillä on iltasella pään-kivistystä. Muutoin olen huomannut itselläni enemmän voimaa, kuin tähän saakka olen voinut aavistaakaan. Minä olen ottanut toimekseni eroittaa myytävät kappaleet niistä, joita talossa tarvitaan, sekä ne esineet, jotka otamme mukaamme maalle, niistä, jotka jätämme tänne Newyorkiin. Kaikissa näissä toimissa on Jim Fellows ollut minulle suurena apuna; hän on sekä hyvä että ymmärtäväinen ystävä. Isällä on täysi työ omien asioittensa järjestämisessä, senpätähden emme tahdo vaivata häntä, ainakaan sellaisella, jota me itse voimme toimittaa. Jim auttaa meitä oikein veljellisesti; hän on hankkinut talletuspaikan tavaroillemme, hän hankki miehen, joka vie ne sinne hevosella, hän on myöskin auttanut minua arkkujen pakkaamisessa. Senpätähden täytyikin minun lopulta sanoa hänelle, ett'ei hän saa uhrata meille sitä aikaa, jonka hän tarvitsee omaa itseänsä varten. Muutoin on kaikkein näitten tehtäväin kestäessä naurettu ja ilveilty, niin että on samalla ollut hyvin hauskaakin; tämä tietysti ei ole ollut Maria-tädin mieleen, sillä hän yhä tahtoo, että meillä vallitseisi sellainen mieli-ala, kuin jos löytyisi ruumis talossa.

Jim-veitikka matkii yhä tätiä, ja vaikka minä torun häntä siitä, niin onpa tuo hänen ivansa, näin meidän kesken puhuen, Eva, mitä naurettavinta. Hän käy, hän silmäilee ympärillensä, hän puhuu, juurikuin täti, ja kun joku meistä toruu häntä siitä, niin sanoo hän: "Kuinka? Mitä te nyt taas torutte! Enhän minä edes ajatellutkaan häntä, jota tarkoitatte!" Hän on aika veitikka, eikä häntä saa paranemaan; mutta enpä todellakaan tiedä, miten olisimme tulleet toimeen hänen avuttansa.

Sofie Elmore kävi tuonoin meillä ja kertoi naimisestaan Sydney'n kanssa. Hän tuottaa Parisista hääpukunsa. Häät pidetään lokakuussa, ja sitte tekevät he huvimatkan Europaan. Oi, olisitpa nähnyt Maria-tädin otsaa, kuinka synkeä se oli, kun Sofie jutteli tästä! Jos tuo onni olisi tapahtunut jollekin muulle kuin Elmore'n perheelle, olisi täti kentiesi voinut sitä kärsiä, mutta Elmore't ovat aina olleet raiskoja hänen silmissään. Muutoin puhelee täti meistä, kuin kokonaan perikatoon joutuneista, josta syystä minä tuonoin sanoin hänelle huomanneeni perikadon raunioita mukavimmiksi ja paremmiksi, kuin alussa luulinkaan, ja tätä sanoessani katsahti täti minuun, kuin kadotettuun syntiseen, huokasi raskaasti, eikä puhunut sanaakaan. Tätiparka! Minun ei pitäisi oikeastaan nauraman, mutta hän ärsyttelee minua noilla voivotuksillaan niin, että minun tekee todellakin mieli kostaa häntä pienellä naurun-myhäyksellä.

Joku päivä sitte kertoi Jim minulle eräästä kartanosta, jota hän oli käynyt katsomassa teidän asunnoksenne. Maria-täti kuunteli puhetta juhlallisen totisena ja virkki tuosta viimein: "Sillä kadulla ei luonnollisesti kenkään saata asua. Eva varmaankin pyörtyisi pelkästä ajatuksestakin jo; koko siinä kaupungin-osassa ei asu yhtäkään hienoa perhettä."

Minä puolestani arvelin siihen, ett'et Sinä huoli asua muodinmukaisessa kaupungin-osassa, mutta silloin katsahti täti minuun sangen tuimasti ja lausui: "Minä toivon, ett'en tarvitse nähdä Evan asuvan siellä; sen kadun varrella ei asu muita, kuin halpaa kansaa." Ajattelepas vaan, Eva! jos sinä joutuisit asumaan sellaisen kadun varrella, jossa asuu ainoastaan halpaa kansaa? Eikö se olisi hirveätä! Enempää en nyt tällä kertaa, lemmikkini, jaksa kirjoittaa; käteni ovat vielä tomussa päivän töistä, ja tätä kirjettä kirjoitan erään laatikon päällä, odottaessani tavaran-kantajia. Me voimme kaikki hyvin, ja mitä siskoihin tulee, niin ovat he niin sieviä ja avuliaita, kuin tytöt suinkin saattavat olla. Äiti sanoo nyt vasta tuntevansa minkä ilon lapset voivat vanhemmillensa tuottaa.

Jumala siunatkoon Sinua, rakas Eva! Voi hyvin!

Sinun hellä. Alice'si.

SEITSEMÄSVIIDETTÄ LUKU.

Maria-tädin viimeinen ehdoitus.

Ihana kuukautemme oli jo loppumaisillaan, ja se aika läheni, jolloin meidän piti, niinkuin muinoin Aatamin ja Evan, kääntää selkämme paratiisille ja lähteä ulos maailman kamppailuun.

Koko avara maailma oli meille avoinna! Juuri tähän aikaan saimme Maria-tädiltä näin kuuluvan kirjeen:

Rakas Eva!

Enpä saata, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut, olla sinulle kirjoittamatta pari riviä, sitä enemmän kun minulla, sinun äitisi sisarena ja sinun kumminasi, mielestäni on oikeus tuntea sinun asiasi; ja, vaikka minä tiedän, ett'ei minun neuvoistani juuri paljon lukua pidetä, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani lausua ajatukseni, ja minä lausun sen nyt tässä.

Saattaa kentiesi näyttää siltä, kuin minä tahtoisin sekaantua teidän asioihinne, sitä enemmän, kun te ette ole kysyneet minulta neuvoa, ettekä muutoinkaan tehneet minua osalliseksi luottamuksestanne; mutta minä kuulin herra Fellows'in kertovan Alice'lle, että hän haki teille sopivaa kartanoa, joka olisi myytävänä, ja minun täytyy tunnusta, että suuresti hämmästyin, kun kuulin teidän mointa ajattelevankaan. Oma taloudenpito käy nykyään hyvin kalliiksi, jos vaan vähääkään välitätte siitä, minlainen se on, jota vastoin hyyryllä-olo jossakin perheessä on paljoa halvempi. Mitä taasen siihen tulee, että ai'ot käyttää tuon pienen, äidin-äitisi lahjoittaman summan talon ostoon, niin on se sulaa lapsellisuutta, enkä siihen nähden voi muuta kuin surkutella sinua. Minä arvaan, ett'et sinä, eikä liioin sinun miehesikään, tiedä mitä David & Saul ottavat huonekaluista. Eipä teillä sitäpaitsi liene mitään aavistusta siitäkään, kuinka paljon kaikki nuot pienet talontarpeet maksavat. Sinun mielessäsi kuvittelee talo, joka on varustettu isäsi talon mukaan, mutta et ota ollenkaan lukuun, ett'ei sitä seikkaa sinun nykyinen asemasi salli sinun edes ajatellakaan sellaisia koru-tavaroita. Mitä muutoin itse kartanoon tulee, niin eipä nuot pienet raha-varasi riittäisi likimainkaan sellaisen talon ostoon, joka olisi sinulle sopiva.

Newyorkissa on kyllä myytävänä pieniä taloja halvastakin hinnasta, mutta millä paikoilla, minkä katujen varrella ne sitte ovat! Ethän aikone asua käsityöläisten, rihkamakauppijoiden ja sellaisten parissa? Vasta-naineiden tulee heti alusta alkaen ottaa arvonsa mukaisen aseman elämässä. Tuosta isäsi onnettomuudesta alkaen -- josta minä en suinkaan tahdo sinua moittia, vaikka kyllä sinäkin puolestasi olisit voinut sitä estää -- tulee olla entistä varovaisempi. Minä olen jo puhunut teidän puolestanne rouva Mivarts'in kanssa siitä, että te muuttaisitte hänen luoksensa asumaan. Tietystihän tulee Teidän ensin antaa suostumuksenne siihen. Mainittu talo on sellainen, että siitä kyllä sopii puhua sillä siinä ei käy kuin hienointa väkeä. Rouva Mivarts on minun vanha ystäväni ja suostuu antamaan Teille hyvin helposta vuokrasta yhden huoneen, jonka akkunat ovat pihaan päin. Tällä lailla ei tule sinulle liikoja huolia, eikä mitään emännän velvollisuuksia, ja siten voit käyttää aikasi ja varasi pukuihin; niihin tarvitaankin nyt paljon varoja, sillä kaikki välttämättömimmät esineet niinkuin esimerkiksi silkit, hansikkaat, kengät y.m. ovat nykyaikaan hyvin kalleita.

Tämä ulkonaisen komeuden ylläpitäminen on erittäin suuresta arvosta Alice'n tulevaisuudelle. Mieleni on vieläkin raskautettu tuosta isäsi onnettomuudesta, joka hävittää kaikki Alice'nkin tulevaisuuden toiveet. Vuosi sitte oli Alice'lla parhaimpia avio-liittoja tarjona, ja me saatoimme silloin toivoa hänelle sitä onnea, jota hänen kauneutensa ja luonnonlahjansa kyllin ansaitsisivat. Uskallanpa kuitenkin lohduttaa itseäni sillä, että hän kentiesi vielä joutuu hyviin naimisiin, vaikka hänen, vähiin varoihinsa katsoen, tietysti täytyy tehdä ahkerasti työtä, voidaksensa pysyä hänelle sopivalla asemalla, mutta uutteruudella ja kestäväisyydellä saamme paljon toimeen. Minä tunnen tyttöjä, jotka taitavat itse tehdä niin kauniita vaatteita ja hattuja, että luulisi niiden lähteneen etevimpien ompelijoiden käsistä. Tuo soma tylli-hame, joka Sellie Morton'illa oli viime tanssi-huvissa päällänsä, oli kokonansa hänen omaa työtänsä -- tämän ilmoitti hänen äitinsä kaikessa salaisuudessa minulle, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan muu saisi sitä tietää. Mutta varma on, että jäät kokonaan pois seura-elämästä ja halvennat koko sukuasi ihmisien silmissä, jos asetut asumaan johonkin hökkeliin, halpa-säätyisten ihmisten keskelle ja jos elät niukasti. Minä olen varma siitä -- ja sen minä jo sinun äidillesikin olen sanonut -- että kaikki tuollaiset tuumat tulevat vaan sinun kokemattomuudestasi. Miehesi joka on kirjailija, ei voi käsittää tuommoisia asioita. Minä olen nähnyt paljon maailmaa ja olen havainnut erittäinkin kahden asian vaikuttavan paljon meidän arvoomme seura-elämässä, nimittäin: sen kaupunginosan, jossa asumme, ja sen kirkon, jossa käymme. Minä toivon, ett'et lakkaa käymästä siinä kirkossa, jossa parhain osa Newyorkin asukkaista käypi. Yleensä ei miehen tule laisinkaan sekaantua naisen uskonnollisiin asioihin. Samoin toivon minä, ett'et lapsellisessa tietämättömyydessäsi pane rahojasi kartanon ostoon, sillä sinä tarvitset korkoja noista rahoista vaatteisin, vaunuihin ja moneen muuhun välttämättömään tarpeesen.

Kaiketikin olet kuullut, kuinka Elmore'n perhe tekee suunnattomia varustuksia Sofie'n häihin ensi syksynä. Kun minä ajattelen tämän maailman tavaran turhuutta ja katoavaisuutta, niin enpä voi olla iloitsematta siitä, että löytyy toinen parempi maailma; aika väliin on uskonnollinen lohdutus ainoana lohdutuksenamme. Hoida tarkoin terveyttäsi, lapseni, äläkä anna jalkojesi kostua, sillä kotiisi lähettämästä kirjeestäsi huomaan sinun käyskentelevän, ilman aikojaan, kosteilla paikoilla. Kirjoita pian, mitä minun on Mivarts'ille sanominen. Aina suopea tätisi,

Maria Wouverman.

Olipa lystiä nähdä kuinka vaimoni kasvot, hänen lukiessaan tätä kirjettä, lensivät punaisiksi, ja kuinka hän kärsimättömyydellä polki pientä jalkaansa.

"Tämäpä nyt on aivan Maria-tädin tapaista, tämä", huudahti hän ja heitti minulle kirjeen, jota minä luin suurella huvilla.

"Meidän tulee saada oma talo, niinpian kuin mahdollista", sanoi hän. "Minä kuvittelen jo itseni muka istuvana muiden hyyryläisten kanssa, kuiskaten puhellen muiden ihmisten vioista ja salaa ompelevani tylli-hameita, ja vaivaavani itseäni näyttämällä olevani muka yhtä rikas, kuin nekin, joilla on viittä kertaa suuremmat tulot. Jos joku saa Eva van Arsdel'in tekemään tuollaista, silloin olen minä suuri narri!"

"Eva van Arsdel on jo ollut ja mennyt, ja se on kaikki minun onnekseni, armaani".

"Hyvä, olkoon sitte Eva van Arsdel-Henderson", sanoi hän. "Tuo kaksoispersoona on paljon voimallisempi ja voipi paljoa helpommin vastustaa maailman turhuuksia, kuin tuo vanha Eva taisi tehdä".

"Minun luullakseni ei tätisi voi aavistaakaan mikä muutos Alice'ssä parhaillaan on tapahtumassa".

"Tietysti ei vähääkään. Alice on ylpeä ja ymmärtäväinen -- minä tarkoitan jalosti ylpeä, -- hän ei milloinkaan alenna itseään siihen määrään, että hän tahtoisi näyttää rikkaalta, vaikk'ei hän olekaan. Ei hän rupea koskaan _etsimään_ rikasta miestä, ei. Minä olen aina sanonut Alice'n luonteen olevan kahdessa eri kerroksessa; ylimmäisessä on turhamaisuutta, joutavuutta, alimmaisessa jaloutta, ylevämielisyyttä. Meidän köyhtyminen on ollut maanjäristys, joka on ruhjonut koko ylikerroksen ja jättänyt alimmaisen jäljelle. Alice on kyllä näyttävä olevansa sekä vankka että jalomielinen vaimo. Meidän kihlauksemme ja meidän häämme ovat perin pohjin hänet muuttaneet".

"Entäs tuo kirje...?"

"Sinun tulee kirjoittaa vastaus siihen! Onpa jo aika että Maria-täti saapi huomata, että miehen tulee olla johtajanamme; sinua tuo kirje ei harmita, vaan ainoastaan naurattaa, senpätähden voitkin tyvenenä kyhätä oivallisen vastimen".

"Ja sanoa hänelle kaikella kunnioituksella, nöyrästi ja sydämellisesti, ett'ei asia kuulu häneen laisinkaan", vastasin minä.

"Niinpä juuri; mutta luonnollisesti nöyrimmästi vakuuttaen häntä sinun sydämellisestä kunnioituksestasi. Kirjoita myös, että kyllä voimme hankkia oman talon itsellemme. Minun luullakseni voimme kesäksi saada vuokrata jonkun pienen maa-talon lähellä Newyorkia, joten sinä pääsisit iltasin tulemaan maalle ja olemaan siellä kaiken sunnuntaipäivän".

"Ihan niin, ystäväiseni. Minä olen jo aikoja sitte arvellut samaa asiaa ja olenpa jo vähän toimiinkin ryhtynyt. Minä tunnen erään sievän kweekari-perheen, jolla on maa-talo, jossa sinä saat sekä hyvän-makuisia hedelmiä että hyviä ihmisiä kumppaliksesi ja päälle päätteeksi sellaisesta hinnasta, ett'ei se meidänkään varoihin katsoen ole liian kallis".

"Ja syksyksi luulen kyllä löytävämme sopivan talon itsellemme", sanoi hän.

"Varmaankin", vastasin minä. "Minä uskon sellaisen talon jo odottavan meitä jossakin".

"Katsopas vaan", sanoi vaimoni, "tuota Maria-tätiä, joka tahtoisi asettaa meitä hyyryllä asumaan, jotta pääsisimme vieraan-varaisuuden velvollisuuksista! Mutta kovinpa tukalalta tuntuisi elämä, ell'emme voisi kerätä omia ystäviämme ympärillemme ja antaa heidän nauttia koti-onnestamme oman kattomme alla".

"Kenpä pitää lukua niistä rahoista, joita vieraanvarasuuteen menee?" lausuin minä.

"Ja kuitenkin löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka tahallaan laittavat niin, ett'ei heillä ole huonetta vieraittensa varaksi", jatkoi Eva. "Maria-täti ylisteli kerran rouva Jacobs'ia pilviin saakka juuri tällaisesta tarkkuudesta".

"Ja tuolla tarkkuudella saa hän ehkä säästetyksi rahoja muhkeisiin vaatteisiin ja komeilun pitoihin, arvelen minä".

"Luultavasti", vastasi Eva. "Mutta minun mielestäni pitää kodin oleman sellaisen, että siellä käypi ystäviäkin, ja että siinä on jokaiselle sinun ja minun omaiselle edes lämmin nurkka tarjona. Sehän se juuri onkin miellyttävää meidän tulevaisuuden toiveissamme, että ystävämme myöskin saavat nauttia meidän onnestamme. Vaan tiedätkös mitä, minulla on jo tiedossa hyvä apu koti-toimessamme. Joku vuosi sitte meni muuan piika vanhempieni palveluksesta naimisiin. Hän piti hyvin paljon minusta ja kehoitti minua useasti menemään naimisiin, jotta hän saisi tulia minun piiakseni. Nyt hän on leski, hänellä on kahdeksan vuotinen tytär ja hän tarvitsee sellaista paikkaa, jossa hän saapi pitää tyttärensä luonaan. Meille ovat he varsin sopivia. Tytön voisin opettaa palvelemaan ruokapöydässä ja tulemaan saapuville kellon soidessa, ja Mary voisi olla minulle monessa asiassa äitinä, sillä varmaan olen hyvin kokematoin talouden hoitamisessa".

"Sepä on oivallista!" sanoin minä. "Minä olen varma siitä, että onnemme tähti on yhä kohoamassa, ja että jo ennen kesän loppua saamme oman talon itsellemme".

Eräänä sunnuntaipäivänä, vähän ennen lokakuun alkua, ollessani pienellä maatilallamme, sain Jim'iltä näin kuuluvan kirjeen:

"Vanha, kelpo ystäväni!

Nyt luulen löytäneemme sopivan talon Teille. Minä en tiedä mitä vaimosi siitä sanoo, mutta eilen tapasin sattumalta neiti Alice'n ja hänen mielestään on se Teille hyvin sopiva. Kuule päälle nyt!

Eilen, kun menin kaupungille, ostin Herald-lehden ja luin siinä suureksi ilokseni, että Jack Fergus on määrätty konsuliksi Algier'iin. Suoraan sanoen, luultiin Jack-paran pian muuttavan Tuonelan tuville, sillä hänen keuhkonsa kävivät yhä vaan huonommiksi. Luettuani tuon uutisen, iloitsin hänen puolestaan, koska tuo virka sopii hänelle erinomaisen hyvin. Oitis riensin sentähden toivottamaan hänelle onnea; siellä oli jo edelläni kolme, neljä toveria, jotka olivat tulleet sinne samassa tarkoituksessa, kuin minäkin. Jack oli kyllä tyytyväinen uuteen virkaansa, mutta pian huomasin, että joku epäkohta suretti häntä; kun toisten toverien lähdettyä jäin kahden kesken hänen kanssaan, pääsinkin hänen huolensa perille. Hän tunnusti suoraan iloitsevansa tuosta uudesta virastaan, hänelle sopivamman ilman-alan tähden, mutta valitti samalla ett'ei hänellä ollut tarpeeksi rahaa; tuo virka Algier'issä ei kuulu elättävän miestä, ja ell'ei hän saisi talonsa vaihdetuksi puhtaaksi rahaksi, niin ei hän voisi ottaa tuota paikkaa vastaan. Minä en ole tähän asti edes tiennyt hänellä taloa olevankaan. Minä kysyin häneltä, miksikä hän ei myy taloansa, johon hän vastasi, ett'ei ole ketään ostajaa. Arvaathan, että sinä ja vaimosi muistuitte oitis mieleeni.

Minä kysyin häneltä missä tuo talo on. Eräällä Varick-katuun yhtyvällä poikkikadulla, vastasi hän. Mutta tuskinpa sinä tiedät missä Varick-katu onkaan? Uskallanpa panna tusinan hansikkaita vetoon, ett'ei ainakaan rouva Henderson sitä tiedä. Mentiinpä tuosta taloa katsomaan. Talo on S:t George-kadun varrella! Mitä arvelet? Luulenpa Teidän mielistyvän siihen. Mainittu talo on kulma-kartano. Katu on tosin hieman sivussa, mutta sen varrella asuu hiljaista ja siivoa väkeä. Rouva Wouverman pitäisi sitä varmaankin mitä suurimpana onnettomuutena asua tämän kadun varrella, ja hän ei luonnollisesti voi ajatella muuta, kuin että kaikki naapurit täällä ovat pelkkiä noitia, poppa-miehiä ja heidän jälkeisiään. Muutoin on kartano somempi ja parempi muita saman kadun varrella olevia, sillä näet, tuo vanha täti Martila tahi van Beest tahi mikä hänen nimensä lie ollutkaan, on rakennuttanut sen omaa itseään varten. Se on rakennettu tiilistä, puolitoista kerrosta korkea, akkunat pienelle kirkkomaalle päin, jonka perällä näkyy S:t John'in puisto. Jack ja hänen vaimonsa ovat paljon somistaneet taloa. Soisinpa voivani ostaa sen ja viedä sinne vaimoni, jos vaan minulla olisi -- rahaa ja vaimo. Jack myypi kartanonsa kahdeksasta tuhannesta dollarista, joista neljä tuhatta tulee maksaa nyt oitis, mutta loppu neljä tuhatta saavat olla kiinitystä vastaan vastaiseksi. Minun mielestäni on tämä oikein polkuhinta ja Irvingstone, meidän vanhin kirjanpitäjämme, joka ennen teki talonkauppoja, sanoo hinnan olevan tavattoman huokean ja vakuuttaa, että voit milloin hyvänsä saada siitä monta vertaa enemmän. Minä olen pyytänyt Jackia odottamaan vastausta kolme päivää; tulkaa siis molemmat maanantai-aamuna tänne ja katsokaa itse ostettavaanne".

Ja me tulimme, näimme ja ostimme sen. Muutaman päivän kuluttua seisoimme me kartanon portilla, avaimet kädessä, valmiina astumaan "omaan taloomme".

KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU.

Oma talomme.

Löytyy muutamia paljon merkitseviä sanoja, jotka aina viehättävät ihmissydäntä, ja viehättävin näistä viehättävistä on tuo kaksois-sana "oma talomme". Se ei ole minun oma, sinun oma, mutta "_meidän_ oma talomme". Nuot kauniilta sointuvat -- _me_ ja _meidän_, ne antavat niille liitetyille sanoille sen lumousvoiman, joka tekee ne joksikin pyhäksi symboliksi.

Niinkuin yksityisillä ihmisillä, on taloillakin oma, erityinen muotonsa. Niinpä on yksinkertaisia taloja, miellyttäviä taloja, synkkiä ja lumoavia taloja, juuri niinkuin ihmisiäkin. On taloja, joiden akkunat näyttävät juurikuin haukoittelevan ikävästä ja onpa taas toisia, jotka kolkolla näöllään peloittavat ja karkoittavat meitä kauhulla pois luotansa; onpa myös sellaisiakin taloja, joiden akkunat ja ovet tuntuvat aukeavan niin sanoakseni ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, ja jotka juurikuin levittävät kätensä meitä vastaan, ystävällisesti syleilläksensä ja sisään pyytääksensä meitä.

Kun vaimoni ja minä panimme avaimen lukon reikään, aukaisimme portin ja astuimme taloon, joka nyt kivi-jalasta katon-rajaan asti oli meidän omamme, sanoimme heti toisillemme: oi kuinka tämä on miellyttävä! Se oli rakennettu vanhaan tapaan, jolloin vankat seinät ja laajat, pieniruutuiset akkunat olivat tavallisia; mutta kaikki näytti kotoiselta, mukavalta. Salissa oli vanha uuni, yltäympärinsä muurattu omituisilla hollantilaisilla kivillä. Fergus'in perhe oli teettänyt taloon sekä vesi- että kaasu-putkia; mutta uunit olivat useammissa huoneissa vielä entisellään.

Nuot suuret, valoisat akkunat, jotka olivat S:t John'in puistoon päin, tekivät huoneet hauskoiksi ja valoisiksi, ja akkunan ulkopuolella seisovan lehmuksen lehdet, jotka kimaltelivat syys-auringon valossa, heittivät varjonsa huoneisin, muistutellen siten meille, jotka olimme juuri palanneet maalta, maa-elämän ihanuutta. Olipa tuo oikein viehättävää!