Chapter 18

"Minä en siitä huolisi, vaikka saisin sen lahjaksi", sanoi Eva. "Tuollaiset liiallisuudet ovat mielestäni huonon maun osoitteita".

"Jatkakaa, jatkakaa täti!" pyysi Alice.

"Niin, sitte näin morsius-puvun, joka oli valmistettu uusimman muotin mukaan ja todellakin loistava, se täytyy myöntääni ja muut varukkeet olivat kuni ruhtinattarelle. Enpä ole koskaan nähnyt niin turhamaisia ihmisiä, kuin nämät Elmore'n ovat. Mutta, Eva, nyt muistuu mieleeni, että sinulla on 'kalterit' uudessa popelini-hameessasi; niitä ei nyt enää käytetä. Nyt käytetään franssuja -- sen näin heidän komeista hameistansa, jotka juuri olivat tulleet Parisista".

"Ja mitä täti luulee minulle tapahtuvan, jos minä käyttäisin kaltereita, vaikk'ei muut niitä enää käytäkään".

"Ethän, rakas lapseni, voi niitä käyttää kauemmin kuin niitä _yleisesti_ käytetään. Minä sanon neulojalle että hän muuttaa hameesi, ja katson itse perään, että se tehdään, niinkuin sen pitää oleman; suostutko siihen?"

"Tehkää, täti, mitä vaan haluatte, kunhan ette naita minua jonkun kanssa", sanoi Eva. "Muotin pitäisi mielestäni kumminkin kestämän niin kauan, että edes ennättäisimme kääntyä, ennenkuin se taas muutetaan".

"Eva, oletko kirjeen-vaihdossa herra Sydney'n kanssa?" kysyi Maria-täti, hetken ääneti oltuansa.

"Kirjeen-vaihdossa? En, en todellakaan ole. Miksipä sen tekisin?"

"Äidillemme hän kumminkin kirjoittaa", sanoi Alice nauraen.

"Se on hänen oma asiansa, jos hän sen tekee, mutta minä sanoin hänelle lähtiessänsä, ett'en tahdo olla kirjeen-vaihdossa herrain kanssa; enkä ai'o sitä tehdäkään, ell'en tapaa miestä, jonka kirjeet erittäin minua huvittavat."

"Mitä sinä pidät nuoresta Henderson'ista?"

"Idan ihailijasta?" kysyi Eva, punastuen, "meidän mielestämme hän on kyllin miellyttävä, vai miten Alice?"

"Vieläkö Ida on hänelle suopea?"

"Tottakai; he ovat mitä parhaimpia ystäviä", vakuutti Eva. "Hän on todellakin kunnon mies. Hän lukee runonsa ensin Idalle ja kysyy hänen mielipidettänsä niistä."

"Hän tulee aina yhdessä Jim Fellows'in kanssa", sanoi Alice, "ja mielestäni ovat he kunnon miehiä molemmat -- todellakin paljoa kunnollisempia kuin useimmat muut. Henderson tosin ei ole yhtä lystikäs kuin Jim, mutta häneen voi paremmin luottaa".

"Minä en pidä niistä, jotka yhä ilveilevät", sanoi Eva. "Miehen, joka ei milloinkaan ole totinen, pitäisi kantaa kilistimiä lakissansa, niinkuin hovinarreilla entiseen aikaan oli tapana".

"Jopa järki! Sehän on juuri Jim'in tapaista. Hän saa minut aina nauramaan ja minä nauran mielelläni".

"Etkö usko Eva, että herra Henderson hyvin sopisi Idan mieheksi?" kysyi Maria-täti.

"Mitä siihen tulee", väitti Alice, "niin on hänestä yhtävähän kuin Jim'istä mieheksi. Tiedättehän, että he ovat varattomia kumpainenkin, eivätkä tosiaan voi ajatellakaan naimista".

"Mutta olisihan", sanoi Maria-täti, "Ida sopiva vaimoksi köyhälle miehelle. Hänellä on taipumusta säästäväisyyteen, eikä hän huoli koreista vaatteista ja voisi ehkä vähän ko'otakin perheen ylläpitämiseksi. Hän näkyy todellakin rakastavan työtä itse työn tähden. Toivon sydämestäni, että hän menisi naimisiin, jotta hän pääsisi kaikista noista kummallisista ajatuksista, jotka nyt pyörivät hänen päässänsä. En tiedä milloinkaan, mitä vastaisin ihmisille, kun he kysyvät miksi hän ei ota osaa seura-elämään".

"Miks'ette sano suoraan, että hän mieluummin auttaa isäämme hänen toimissansa?" sanoi Eva.

"Sentähden, ystäväiseni, että se on niin outoa. Ihmiset eivät voi ymmärtää sitä".

"He eivät siis voi ymmärtää, että nainen voi kyllästyä joutilaasen elämään ja tahtoo käyttää sielunsa voimia. Mutta _minä_ ymmärrän sen. Tahtoisinpa antaa kaikki maailman hyvyydet jos voisin olla yhtä hyödyllinen jollekulle, kuin Ida on isällemme. Ja luulen varmaan että se on mieliksi vanhalle isä-raukalleni, joka tekee työtä orjan lailla meidän edestämme. Tahtoisinpa mielelläni minäkin auttaa häntä".

"Sitä voit, lapsi-kultani, tehdäkin, jos vaan tahdot", sanoi Maria-täti.

"Millä tavalla sitte?"

"Menemällä naimisiin Wat Sydney'n kanssa".

"Täti-kulta, miten se isään voisi kuulua?"

"Se kuuluu häneen enemmän kuin luuletkaan", sanoi Maria-täti, umpisalaisesti nyökähyttäen päätänsä.

VIIDESKOLMATTA LUKU.

Naiskysymys, kaikin puolin tarkastettuna.

Neiti Audacia Dangereyes'in käytös luonani oli minulla sangen inhoittavana mielessäni. Tämä vastenmielisyyteni häntä kohtaan ei kadonnut sittekään, kun sain hänen sanomalehtensä, joka oli täynnä esityksiä kommunismin hurjimmista perus-aatteista. "Emansipeerattu nainen" tähtäsi hyökkäyksellään kristinuskoa, avioliittoa, järjestystä ja kaikkea ihmisellistä lakia vastaan, ollen samaa laatua kuin ne kirjoitukset, joitten oppia ennen ensimmäistä vallankumousta Ranskassa levitettiin kansaan, joka kyllä sitte kantoikin verisiä hedelmiä. Silloin, samoin kuin nyt, leikiteltiin näillä opeilla kirjallisissa salonkeissa ja ylimys-seuroissa, joissa niiden uutuus antoi miellyttävää kiihoitusta horroksellisessa jokapäiväisyydessä. Silloin tulivat ne, samoin kuin nykyäänkin, innostuksella suosituiksi kauneilta illuminateilta, jotka niissä luulivat näkevänsä päivän-koin tulevaan onnellisuuteen, ja jotka, rouva Rolandin tavoin, herätettiin unestaan guillotinin juurella ja siellä, taivuttaen päätänsä kuolemaan, huudahtivat: "ah, vapaus, mitä ei sinun nimessäsi tehdäkään!"

Suurin eroitus "Emansipeeratun naisen" ja Ranskan illuminatein välillä oli siinä, että nämät ranskalaiset esikuvat olivat hienoja miehiä ja naisia, älykkäitä ja hyvin kasvatettuja, jota vastoin amerikalaiset jätkyttelijänsä olivat, vaikk'ei juuri ilman voimaa ja kykyä, raakoja puheessaan, ilman kasvatuksetta ja vajaalla sopivaa esitystapaa mielipiteensä julistamisessa.

Se minulle oli erittäinkin inhoittavaa, että tämä sanomalehti kaikessa raakuudessaan ja törkeydessään ilmaantui muka etevimpänä naisen oikeuksien puolustajana ja piti rääkkyvän äänensä naisen äänenä. En myös ollut tyytyväinen siihen tapaan, jolla tulin pakoitetuksi tilaamaan tätä sanomalehteä ja niinmuodoin sekä nimelläni että rahallani edistämään sen levenemistä.

Asia minun silmissäni sai vieläkin suuremman painon, kun ajattelin, että tämä nainen, kun hän _kerran_ oli tullut, voisi vieläkin tulla ja samalla tavoin veroittaa minua mielensä mukaisella pakko-verolla. Mutta kaikkein enemmin pelkäsin, että huhu tästä jollakin tavoin voisi tulla herra van Arsdel'in korviin. Ja kuvitelkaa hämmästystäni, kun samana iltana, istuessani Idan luona, herra van Arsdel ihan odottamattomasti rupesi puhumaan tästä aineesta.

"Oletteko herra Henderson", sanoi hän, "tilanneet 'Emansipeerattua naista', tätä naisen oikeuksien uutta äänen-kannattajaa?"

"Mutta, isä", virkahti Ida, "se on väärin kutsua sitä niin! Sanomalehti kyllä sanoo olevansa naisen oikeuksien äänen-kannattaja, mutta me emme ole sitä siksi tunnustaneet"

"Oletteko nähneet tuota sanomalehteä, herra Henderson?" kysyi herra van Arsdel.

Amerikalaisen tavoin koetin välttää vastausta tekemällä toisen kysymyksen:

"Oletteko _te_ tilanneet sitä, herra van Arsdel?"

"Olen", vastasi hän nauraen; "tunnustan niin tehneeni ja olen sen kautta joutunut somaan pulaan. Se lehti on sellainen, ett'ei sitä kenkään kunnon mies tahdo huoneesensakaan. Mutta sen toimittajatar tuli itse konttoriini ja kiusasi minua siksi, että minun oli myöntyminen. En päässyt hänestä muulla tavoin, enkä tietänyt, mitä olisin pitänyt tehdä. En ole koskaan ollut pahemmassa pulassa, ja päästäkseni hänestä annoin hänelle viisi dollaria. Jos hän olisi ollut mies, niin olisin heittänyt hänet huoneestani ulos".

"Ah, isä, tiedän mitä sinun olisi pitänyt tehdä. Olisit kutsunut minua, -- minulta hän ei olisi saanut rahaa eikä nimeä, eikä myös sinultakaan, jos olisin ollut saapuvilla".

"Onko hän ollut teidän luonanne, herra Henderson?"

"Onpa kylläkin", sanoin, "ja minä tein ihan samoin kuin tekin, tilasin tuskissani lehteä".

"Herra Henderson", sanoi Ida, "tämän naisen ja hänen kaltaistensa käytös on suuresti harmittava ja inhoittava, kun se suorastaan solvaisee ja väärin esittää kaikkia naisia, jotka tahtovat tulla itsetyisiksi ja omavaltaisiksi. Se hävittää sen hellätuntoisuuden, jota miehet, erittäinkin amerikalaiset, osoittavat naiselle, ja tekee tien itsenäisyyteen paljon vaikeammaksi sille naiselle, joka tahtoo itsenäisyyden uraa kulkea. Ei ole pienintäkään syytä, joka vaikuttaisi, että nainen lakkaa olemasta nainen, sen vuoksi, että hän pyrkii itsenäiseksi ja tahtoo itse pitää huolta toimeentulostansa. Vaatia naisille oikeutta saada heittää naisellisuutensa ja olla kuin mies, on yhtä naurettavaa kuin jos mies vaatisi oikeutta saada käydä naisen puvussa. Jospa yhteiskunta niin muodostuisikin, että nainen saisi samat lailliset ja yhteiskunnalliset oikeudet kuin miehellä on, jospa yhteiskunnallinen tapa antaisi hänen toimeen-tulemiseksensa tehdä kaikkea mitä vaan keksisi, niin olisi kuitenkin nainen aina oleva heikompi puoli ja aina tarvitseva samaa hellää ja hienoa kohtelemista kuin nytkin. Nämä raivottaret tekevät kaikkia mitä voivat, haihduttaaksensa sen ritarillisuuden ja hieno-tuntoisuuden, jota mies tähän asti on naiselle osoittanut. Se on varsinkin harmillista ja äkäyttävää minulle, joka olen määrännyt itselleni tien, toisenlaisen kuin minun kaltaiseni naiset tavallisesti käyvät; ja sellaiset ihmiset, kuin Maria-tätini ja kaikki hänen tuttavansa, eivät tee eroitusta neiti Audacian ja minun käytös-tapani välillä, vaan pitävät meitä kaikkia yhtäläisinä. Mielipiteittensä puolesta on Audacian sanomalehti kyllä vaarallinen, pääasiallisesti niiden puoli-totuuksien tähden, joita siinä esiintuodaan. Jos ei yhteiskunnassa löytyisi todellisia vikoja ja erehdyksiä, jotka tarvitsevat oikaisemista, niin ei senkaltaisella sanomalehdellä olisi minkäänlaista vaikutusvoimaa, mutta kun niin ei ole, niin en ensinkään epäile, ett'ei se voita kansan suosiota ja tule matkaan saattamaan paljon pahaa. Pelkään että sekasorto ja petokset lisääntyvät meidän tasavallassamme yhtä onnettomuutta tuottavina kuin Ranskassa ennen vallankumousta!"

"Jaa, kun kaikki ympäri käydään", sanoin minä, "ovat tasavallat vaan jonkunlaisia koetuksia. Meidän kokeemme ei ole vielä edes kahdensadan vuoden vanha, ja nyt jo kokoontuu kaikenlaisia pilviä ja myrskyjä päällemme. Työväen-kysymys, siirtolais-kysymys, naiskysymys -- kaikki kysymykset näyttävät uhkaavilta."

"Näettekös, herra Henderson", sanoi Ida, "mitä naiskysymykseen tulee, niin se on kohtuullinen puolue, johon minäkin kuulun, joka on tukalassa tilassa ja jonlaiseen aina joutuu, kun ilmaantuu rinnalle toinen puolue, joka on ottanut muutamia toisen mielipiteistä, mutta tahtoo viedä ne varsin mahdottomiin. Minä puolestani en voi muuta tehdä kuin tyynenä pysyä siinä, minkä pidän oikeana; sillä se, mikä on _oikea_, pysyy oikeana, vaikka sitä ylenpalttiset kuinkakin vääntävät."

"Niinpä kyllä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel, "mutta mitä tulisi meidän maastamme, jos kaikki naiset saisivat ääntö-vallan, ja Audacian kaltaiset naiset astuisivat esille vaali-kokelaina?"

"Varmaankin olisi se sangen inhoittavaa ja me saisimme nähdä paljon sellaista, joka olisi loukkaavatakin", sanoi Ida.

"Siinä ei ole kyllin", lisäsi herra van Arsdel, "sellaiset naiset tulisivat vaikuttamaan nuoriin miehiinkin sangen pahentavasti."

"Kun ajattelen kaikkia näitä vaaroja", sanoi Ida, "olen ylimalkaan hyvin tyytyväinen, ett'ei naisella ole mitään toivoa saada ääntö-valtaa, ja toivon ett'ei se tulisi kysymykseenkään ennen, kun uusi suku-polvi paremmalla kasvatuksella, suuremmalla mielenvakavuudella ja yhtäpitäväisemmällä ajatuksen juoksulla, on kasvanut joukkoomme."

"Mistä täällä puhutte niin vilkkaasti", kysyi Eva, joka juuri tuli huoneesen. "Äiti ja Maria-täti ovat ihan pyörryksissä erään sanomalehden tähden, jonka isä on äsken saanut kotia. He sanovat lehden sisältävän ilettävimpiä asioita, herra Henderson, ja että se on sen puolueen äänen-kannattaja, johon te ja Ida, sekä kaikki edistyksen taistelijat, kuulutte."

"Se on ainoastaan pidettävä kasvannaisena, tautina", sanoin minä, "eikä neiti Ida, enemmän kuin minäkään, hyväksy tämän lehden mielipiteitä, vaikka ne ovat vähän sinnepäin."

"Ah", sanoi Eva, "olen varsin utelijas saadakseni nähdä sitä lehteä, ja juuri senvuoksi, kun eivät tahdo sitä minulle antaa. Mitähän siinä onkaan, joka on niin huonoa."

"Älä siitä välitä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel ja silitteli hänen hiuksiansa. "Ja nyt, Ida, tahdon minä suoraan sanoa sinulle ajatukseni. Todellisille naisille ei ole sopivaa hallita maailmaa, koska te ette tunne ettekä saakaan tuntea kaikkea sitä huonoutta ja kurjuutta, jota saisitte vallitaksenne. Meidän miesten pitää tietää, että löytyy roistoja, pettäjiä, tasku-varkaita, tappelijoita ja paljon muuta viheliäisyyttä; meidän täytyy käydä koviksi, ankaroiksi, ja lopuksi sellaisiksi, ett'emme usko ketään. Ja useammissa tapauksissa voimmekin pitää sääntönä ja varmana asiana, että jokainen, jonka kanssa meillä on tekemistä, tahtoo pettää, ainoastaan pettää, jos hän vaan voi sitä tehdä. Tämä on kyllä pahasti; mutta jos tulisimme niin pitkälle, että huomaisimme jokaisen _naisen_ tahtovan pettää, jos hänellä on siihen tilaisuutta, näkisimme naisen tulevan kovaksi ja ankaraksi kuin mies, silloin sanon minä: pitäköön taivas meitä hänestä erossa."

"Tulethan, isäni, oikein kaunopuhelijaaksi", sanoi Eva. "En ole koskaan ennen kuullut sinun niin paljon puhuvan. Pitäisi menemäsi 'Vaimon oikeuksia puolustavien' ensi kokoukseen, ja pitämäsi siellä heille oikein hyvän saarnan".

"Kiitoksia; mutta minä jätän heidät mielelläni rauhaan", sanoi herra van Arsdel. "En tahdo joutua minkäänlaiseen yhteyteen heidän kanssansa, enkä myös soisi että tyttärenikään seurustelisivat heidän kanssansa. Tosin ei minulla ole mitään sitä vastaan, mitä Ida aikoo tehdä; sillä luulen hänen tekevää viisaasti, vaikka äitinsä ja Maria-täti pitävät sitä hirvittävänä. Minua miellyttää, kun näen naisella olevan rohkeutta ryhtyä johonkin kelvolliseen toimeen. En käsitä miks'ei meillä myös saattaisi olla nais-lääkäreitä; niitä juuri pitäisi löytymänkin; mutta asettaa naista johdattamaan valtiota, antaa hänelle sija la'in-säädännössä, asettaa hänen vaalikokelaaksi presidentin vaaliin, ja tiesi taivas mihin vielä -- siihen en minä saata suostua!"

"Mutta onhan hallitsevia kuningattariakin", muistutin minä.

"Tosin kyllä; mutta se on ihan toista; he tulevat hallitukseen kaikessa hiljaisuudessa, sillä he syntyvät siihen; mutta se, joka pyrkii kokelaaksi Yhdysvallan presidentin virkaan, saapi olla varma siitä, että jokainen mitätöin sanomalehti koko maassa rupeaa hänen luonnettansa solvaisemaan ja tahraamaan. Jos maailma olisi toisin muodostunut kuin se on, niin ei mikään olisi herttaisempaa kuin se, että antaa kauniin ja miellyttävän naisen, esimerkiksi sellaisen kuin Idan ystävä rouva Cerulian on, hallita meitä; mutta nyky-oloilla täytyy meidän olla tuota huvia vailla."

Tässä keskeytti puheen Jim Fellows, joka tuli sisään hengästyneenä ja riemuissaan. Tuskin oli hän tervehtinyt kun jo istui viereeni ja sanoi:

"Tiedätkö, Harry, minä tulen suorastaan polisikamarista; siellä vasta oli aika hälinä! Ystävämme Dacia Dangereyes on haastettu petoksesta ja muista konnantöistä ja siellä paraillaan pestään likaista kangasta oikein aikalailla. Minä tulin ihan paraiksi saadakseni lehteemme siitä tuoreita uutisia."

"Se oli onnellinen tapaus, että tuo kelvotoin vihdoin tuli kiinni", sanoi herra van Arsdel.

"Älkää luulkokaan että hän joutuu kiinni", sanoi Jim; "hän on yhtä sitkeähenkinen kuin kissa. Häntä eivät he koskaan saa kiinni. Hän puhuu pussiin kaikki tyyni."

"Se on ilettävää", huudahti Ida.

"Niin", sanoi Jim, "se on ainoastaan näytteeksi, miten käypi täällä maailmassa. Hän epäilemättä pääsee onnellisesti tästä pulasta, ja sitte hän rupeaa käymään vielä enemmin niska kenassa kuin ennen."

"Tämä on oikein inhoittavaa", sanoi Eva, "että sellaisia naisia löytyy! Pitää ihan sukupuoltansa häpeämän."

"Minun luullakseni ei meidän ollenkaan tarvitse olla levottomia hänen tähtensä, sillä hänessä on niin vähän todellista naisellisuutta, ett'emme voi häntä lukea joukkoomme", sanoi Ida.

"Kuitenkin", sanoi Jim, "jos minua uskotte tahi ette, aikoo rouva Cerulian, ja kaksi tahi kolme naista hänen seurastansa, kutsua Dacian seuraan ja ottaa hänet suojeluksensa alle."

"Se on mahdotointa", lausui Ida, punastuen ruusun punaiseksi, "se ei ole mahdollista."

"Te ette näy tuntevan rouva Cerulian'ia", sanoi Jim. "Dacia kävi sanomalehtensä kanssa hänen luonansa ja oli niin nöyrä ja mielinkielinen kuin mahdollista, heittäytyi rouva Cerulian'in jalkoihin ja pyysi hänen suojelustansa. Ja rouva Cerulian, joka katselee kutakin asiaa noiden silmälasien lävitse, jotka tekevät kaikki kohdat varsin ihaniksi, otti hänen heti syliinsä, pitäen häntä sellaisena, josta on suuret toiveet tuleville ajoille."

"Oh", sanoi Ida, "onko mahdollista, että sellaiset naiset, kuin rouva Cerulian on, saattavat hyväksyä tämän sanomalehden mielipiteitä?"

"Senpä he juuri tekevätkin", sanoi Jim. "Rouva Cerulian aikoo itse kirjoittaa lehteen, ja hän luulee, että se paljon kohottaisi lehden arvoa, jos siihen otettaisi muutamia sieviä värsyjä samaan nuottiin kuin "_Jos enkeliksi voisin tulla_!'"

"Tämä tekee kerrassaan lopun seurustelemisestani rouva Cerulian'in kanssa", sanoi Ida, punastuen ja nousten seisomaan.

"Mutta", sanoi Eva, "häpeän, tästä oikeuden käymisestä, pitäisi kumminkin aukaiseman heidän silmänsä."

"Saattepahan nähdä" sanoi Jim, "että rouva Cerulian juuri tästä syystä vielä enemmin liittyy häneen. Tämä on vainoamista, ja avuja on kaikkina aikoina vainottu: sentähden ovat kaikki vainotut hyvä-avuisia. Eikö tämä teidänkin mielestänne ole ihan järjellistä?"

"En ymmärrä", sanoi Ida, "kuinka hän saattaa käyttää itseänsä näin, vallan vasten selvää järkeä."

"Selvää järkeä?" sanoi Jim; "Rouva Cerulian ja hänen seuransa on jo kauan sitte mennyt selvän järjen rajojen ylitse."

"Rouva Cerulian on kuitenkin avullinen nainen, hyvästä perheestä", sanoi herra van Arsdel, "mutta Dacia on kelvotoin olento, joka ylpeilee lainatuilla höyhenillä. Se on ihan mahdotointa, että rouva Cerulian tietää minkälainen henkilö on hänen edessänsä."

"Minä uskalsinkin hienostaan huomauttaa rouva Cerulian'ia samasta asiasta", sanoi Jim, "mutta olisittepahan kuulleet miten hän silloin alkoi soimata meitä miehiä ja sanoi, ett'emme koskaan tarkemmin tutki niiden henkilöiden luonnetta, joiden kanssa yhdymme johonkin yritykseen, ja että me liitymme kenen kanssa tahansa, joka vaan tahtoo auttaa meitä, ilman tutkimatta hänen edellistä elämäänsä."

"Siinä hän on väärässä", lausui herra van Arsdel, "sillä me miehet olemme hyvin varovaisia ja katsomme paljon niiden henkilöiden maineesen, joiden kanssa yhdymme asioihin. Rahan-kauppijaat eivät suinkaan ota joukkoonsa epä-rehellistä miestä, lääkärit eivät tunnusta puoskaroitsijaa tiedekuntansa jäseneksi, ja papit eivät ota virkaveljekseen sellaista, jonka maine sanoo siveettömäksi. Jos naiset tahtovat seurustella sellaisten naisten kanssa, joiden mielipiteitä ja tapoja eivät laisinkaan tunne, menettelevät he niin kehnojen perusteiden mukaan, ett'ei kukaan mies tee samoin".

"Ilman sitä", muistutin minä, "sortaa tällainen välin-pitämättömyys itse naiskysymyksen perusteita, sillä pää-perusteena siihen, että koetetaan hankkia naiselle sijaa valtiossa, on, että sen kautta hankittaisiin myös siihen samankaltaista hienoutta ja puhtautta, kuin naisen kautta ilmaantuu perheessä; mutta jos nainen unhoittaa säädyllisyyden ja astuu esille sellaisella hävyttömyydellä kuin -- -- --"

"Lopettakaa kaikin mokomin", pyysi Eva; "aine rupeaa tulemaan järin ikäväksi. En kestä sitä ajatellakaan. Ruvetkaamme sen sijaan, siitä päästäksemme, pelaamaan 'vistiä'. Tulkaa nyt, ja olkaamme seura-mielisiä."

Menimme saliin ja istuimme peli-pöydän ympärille -- Alice Jim'in kanssa, Evaa ja minua vastaan -- ja pelasimme halveksimalla kaikkia sääntöjä, kuten nuoret tavallisesti ilahuttamiseksensa tekevät. Otimme kanssa-pelaajamme rouvan valtilla sekä teimme kaikenlaisia hullutuksia, samalla kun pakinoimisemme oli mitä vilkkainta.

Jos nuori mies haluaa tulla tuntemaan jonkun henkilön kasvoja, niin siihen ei hänellä ole missään muualla parempaa tilaisuutta kuin peli-pöydän ääressä kun hän asettaikse vastakkaiseksi sille, jota hän tahtoo tulla tunteman.

"Herra Henderson", sanoi Alice, "ai'omme tehdä teistä oikein hurskaan hengen-miehen."

"Sehän on ihastuttavaa", vastasin minä; "tehkää mielenne mukaan; minä olen kuuliainen."

"Me ai'omme pestata teidän ja herra Pellows'in kirkon palvelukseen", jatkoi Alice.

"Minä olen erittäin kiitollinen!" sanoi Jim. "Jos kirkko olisi tuntenut minun kykyni, olisi se jo aikaa halunnut minua palvelukseensa."

"Koska ei teillä ole mitään esitystämme vastaan", sanoi Eva, "niin tulkaa huomena kanssamme koristamaan kirkkoa pääsiäis-aamuksi. Ah, te ette edes saata arvatakaan, kuinka kauniiksi ai'omme sen koristaa! Meidän pitää tekemän ahkeraa työtä koko huomispäivän ja sitoman kukka-seppeleitä; mutta itse koristeleminen on jätettävä niin myöhään kuin suinkin, ett'eivät kukat kerkiäisi lakastua. Meidän täytyy saada kaikki valmiiksi ennen aamu-saarnaa; ahkeruutta siinä kyllä kysytään".

"Mutta siitähän tulee vallan oivallinen huvi", sanoin minä.

"Aivan niin; uskonnollinen huvi, ymmärrättekö?" kysyi Alice.

"Niin, minkätähden emme voisi yhtä yötä valvoa kirkkoa koristaissamme, yhtähyvin kuin kulutamme monta yötä tansseissa?" sanoi Eva. "Ida sanoo kumpaistakin hulluudeksi, sillä hän oikein kiihkoaa sen perään, että ihmiset hoitaisivat terveyttänsä".

"Se on kyllä hyvä", sanoin minä, "mutta jos on ylimalkaan varovainen, niin saattaahan siitä joskus, hyvän tarkoituksen tähden, tehdä poikkeuksenkin".

"Niin ajattelen minäkin", sanoi Eva. "Te ja herra Fellows juotte niinmuodoin huomen-ehtoona teetä meillä ja autatten meitä koristeiden kantamisessa kirkkoon".

KUUDESKOLMATTA LUKU.

Taaskin Karolina-serkku.

Kotiin tullessani oli pöydälläni kirje Karolina-serkultani. Sen sisältö oli seuraava:

"Armas Harryseni!

"Viime vuonna ei minulla ollut aikaa olla kirjeenvaihdossa kenenkään kanssa. Isäni terveyden tila vaati yöt ja päivät siihen määrään kaiken huomioni, ett'en vähintäkään joutunut muuta ajattelemaan. -- Kuusi kuukautta makasi hän aivan avuttomana säilö-taudissa. Hänen kärsimisensä olivat pitkälliset ja vaikeat, ja kaikki minun koetukseni taudin lievittämiseksi eivät voineet paljon vaikuttaa. Kun vihdoinkin kuolema tuli ja katkasi isäni elämän-langan, oli se vaan hyvä-työ, sillä se lopetti hänen kärsimisensä.

"Väsyneenä valvomisesta ja huolesta, olin minä kokonaisen kuukauden isäni kuoleman jälkeen varsin voimatoin sekä ruumiini että sieluni suhteen. Isä-vainajani oli kaltaisensa aina viimeiseen asti -- kuuliainen, kärsiväinen, hiljainen ja harva-puheinen. Olisin tahtonut antaa kaiken maailman hyvyyden hänen yhdestä ainoastakin hellästä sanastaan! Minä säälin häntä ja rakastin häntä, jota kumpaakaan en tohtinut hänelle näyttää, ja hänen kärsimisensä musersi minun sydäntäni; mutta hän ei sanonut ainoatakaan myötätuntoista sanaa, vaan oli kylmä ja hiljainen aina viimeiseen. Ja kuitenkin minä luulen, että hän rakasti minua ja että hänen sielunsa, häntä ympäröivän kylmän jää-siteen alla, oli yksinäinen vanki, joka halusi ilmoittaa ajatuksiansa, halusi valoa ja lämmintä siltä rakkaudelta, joka ei koskaan voinut tunkeutua tämän jää-haarniskan lävitse.

"Nyt on kaikki ohitse. Minä olen yksin ja voin vapaasti määrätä toimeni.

"Perinnöksi minulle jäi muutama tynnyrin-ala metsää, muutama tynnyrin-ala viljelemätöintä, kivistä maata ja sata dollaria vuotista sisääntuloa. Kun tämä on varsin riittämätöin toimeen-tulemisekseni, täytyy minun ryhtyä johonkin ammattiin. Aina siitä saakka, kun sinä lähdit täältä, olen lukenut Jaakko-enon edessä, joka on ollutkin erittäin hyvä minua kohtaan; luulenpa varmaan, että sinun keskustelusi hänen kanssansa on tämän vaikuttanut. Kuitenkin on lukemiseni usein keskeytynyt muitten toimien kautta, varsinkin viime vuonna, kun minun täytyi hoitaa sairasta isääni.