Part 8
Näin mentiin kaikki hyvin ilman minkäänlaisitta tapaturmitta. Hämärän tultua saavuimme alas erääsen kapeaan laaksoon, josta vähän matkaa marssittuamme tulimme muutamaan pienenlaiseen Tschurjok nimiseen kylään. Kylän kunnalla tapasi meidät kenrali Gurko. Hän onnitteli ja kiitteli meitä ripeän toimimisemme johdosta Balkanien yli tultaessa. Tästä marssimme mainittuun kylään, joka oli kapean ja pitkän laakson ja korkeitten vuoririnteitten välissä. Kylä oli sotureita täynnä kuin "muurahaispesä". Meidän täytyi asettua erään talon pihaan, johon teimme nuotiotulia ja laitoimme niiden ympärille telttakankaista aituuksia, suojellaksemme nuotioitamme kipenöitsemästä ja itseämme kylmältä tuulelta, ja vaikka kyllä pakkanen pääsi vallan vapaasti kiristelemään meitä ylipuolelta, kun näet ei näihin aituuksiimme voinut asettaa katosta, että savu ja kipenät pääsivät vapaasti nousemaan ylös.
Ensin vähän haukattuamme ehtoollista ja juotuamme teetä nukuimme nuotiomme ympärille, väsyneinä päivän ponnistuksista, raskaasen uneen.
Nukkuessani yöllä paloi minulta yksi osa päällystakkini liepeestä, joka teki sen hyvin rumaksi. Kun sitte aamusella näytin vahinkoani kaptenilleni, neuvoi hän minua ottamaan paikkaa selkämyksestä, sanoen: "onhan siellä kylliksi liikojakin ryppyjä".
Joulukuun 30 päivän olimme samassa kylässä. Aamupäivällä pääsimme erään talon huoneisin, joten meillä oli parempi maja ja oltava kuin edellisenä yönä. Täällä sitte istukselimme vallan tyytyväisinä paikkaillen Balkanilla revenneitä vaatteitamme sekä jutellen yhtä ja toista hupaisista ja vaikeista seikkailuista Balkanilla. Kuvittelimme myös, mitenkä nyt kohta päästään viljavampiin, lämpöisempiin maihin eli paikkakuntiin, joissa ei aina ole vilu ja leivän puute.
Tässä täytyi armottomasti odotella senkin tähden, että kaikki joukot kerkeäisivät yhtymään ja asettamaan varusteensa taas täydelliseen kuntoon, kun näet oli määränämme huomispäivänä hyökätä Mehmed-Alin armeijan kimppuun, selkä- eli takapuolelta Taschikissen'issa, sill'aikaa kun kreivi Schuvalov kävi päälle toisilla joukoilla etupuolelta Arab-Konak'issa.
Joulukuun 31 päivän aamulla kello 5 saimme polttavan kiiruun lähtökäskyn, kun näet satuimme vähän liiaksi nukahtamaan. -- Yks' kaks', niin olimme valmiina kukin paikoillaan, jolloin kuului käsky-sana: "eteenpäin mars".
Marssittuamme muutamien pienempien vuoriharjanneitten sekä erään pienenlaisen joen ylitse, käännymme vasemmalle ja laskeunuimme alas suureen Sofian laaksoon. Täällä heti järjestettiin rykmentit, pataljonat ja tykistö täydelliseen sotarintamaan, hyökkäyskolonniin. -- Ja leikki alkoi!
Turkkilaisilla oli suuri leiri Taschikissenin kylän lähellä eräällä mäentöyräällä. He olivat varustaneet mainitussa kylässä jokaisen talonkin puolustustilaan, ampuen ahkerasti huoneiden akkunoista ja aitovieristä, sitä paitsi oli heitä oikeata siipeämme vastassa useammilla mäkitöyräillä ja vuoren nyppylöillä hyvin varustetuissa linnoituksissa (pattereissa). Oikea siipemme saikin sentähden kärsiä suurempia vammoja, sillä Turkkilaisten sopi siellä ampua meikäläisiä (kolmatta kaartidivisiä) ristitulella. Siellä kaatui pari kenralia, upsereja ja sotamiehiä. Turkkilaiset pitivät joka paikassa sitkeästi vastaan. Mutta kun meikäläisten oiva tykistö pauhasi muutaman tunnin ja samalla ankarasti ahdistivat heitä jalkaväen ripeät, tarkat ampujaketjut, ampuen ja hurraan kanssa hyökäten päälle, ja kun Turkkilaiset vielä tämän lisäksi näkivät mitenkä heidän taaksensa Sofian laaksoon äkkiarvaamatta ilmestyi meikäläisten suuria sotajoukkoja, jalka-, ratsu- ja tykkiväkeä, niin äijät pötkivät pakoon viisituntisen kiivaan kahakan perästä vuoristoon, niin että fets-lakissa oleva tupsu häilyi ja jalkineet eli tassukat lapisivat jaloissa. Myötäjäisiksi läheteltiin heille vielä muutamia kranaatteja, niin että tantereella lumi pöllysi, sekä yksi että toinen heistä kaatui nurinniskoin maahan ja näkyi antaneen hyvin monelle viimeisen pyöräyksen, päästäen heitä "paratiisin iloon".
Tappiot eli mieshukat eivät olleet kummallakaan puolen aivan suuret. Ehtoon tullen oli taas kaikki hiljaista ja rauhallista.
Yöksi asetuimme lähelle mainittua Taschikissenin kylää, josta sitten kannoimme puita nuotiotuliimme ja olkia allemme. Kenttä eli pelto, jossa meidän tuli maata, oli peitetty lähes kyynärän paksulla lumella. Siis oli kaivettava ensin nuotion tilalta lumi pois, ennenkuin voi tehdä nuotiotulia. Samoin teimme makuusijaimmekin suhteen, jotka kaivoimme. Vielä vähän kuopakkaisiksikin, sitte levitimme oljet alle ja pystytimme teltat päälle sekä teimme nuotiot siihen lähelle, että sopi teltasta pujahtaa lämmittelemään koska vaan halutti, ja niin olivat meidän oivat yösijamme valmiina.
Kylään ei menty eikä laskettu sentähden, kun viholliset olivat niin lähellä, vähän matkaa vaan vuoristossa, ja olimme siis velvoitetut olemaan kentällä yötä valmiina taisteluun, jos tarve vaatisi. Siellä kylässä sanottiin myöskin olleen muutamissa taloissa Turkkilaisten kipeitä, paleltuneita, jotka heidän äkkinäisen ja kiireen pakonsa tähden olivat jääneet sinne, sekä muutamia kymmeniä sotavankeja.
Tammikuun 1 päivän aamulla k:lo 6 v. 1878 saimme käskyn lähteä marssimaan sotalinjan oikeaan siipeen. Marssittuamme neljä tuntia pienenlaisia vuorisolia ja polkuja, saavuimme lähelle Dolny Kamartzij'in kylää, joka oli eräässä laaksossa Arab-Konak'ista poikkeevan Latitza'an vievän maantien varrella. Heti, päästyämme aukeammalle, näimme suurenlaisen Turkkilais-kolonnan, erään paschan johdolla arviolta muutamia tuhansia, jotka par'aikaa tekivät pakomatkaa marssien hiljalleen Latitza'an päin. Toinen pää kolonnasta oli vielä kylässä, ja muutamia myöhästyneitä vielä tälläkin puolen, nimittäin sillä puolen, mistäpäin mekin olimme sinne marssissa. Meikäläisiä ei ollut tässä saapuvilla kuin kaksi tarkk'ampuja-pataljoonaa, meidän suomalainen ja eräs venäläinen.
Johtajamme, huomattuaan Turkkilaiset, hajoitutti meidät hajalliseen järjestykseen; ampujaketju levitettiin kahden puolen kylää, me Suomalaiset oikealle puolelle ja Venäläiset vasemmalle. Rohkeasti marssittiin eteenpäin, vaikka meitä oli monta kertaa vähemmän kuin Turkkilaisia; päästyämme kylään, oli heitä siellä vielä monta kymmentä talojen ulkohuoneissa ja mihin kukin heistä kiireissään oli piiloutunut.
Bulgarian miehet ja vaimot (kylä oli nimittäin Bulgarialainen ja asukkaat melkein kaikki jäljellä), neuvoivat sitte meille heidän piilopaikkojaan, näyttäen ja sanoen: "turk", "turk"; toiset heistä antoivat heti vangita itsensä, toiset taas olivat olevinaan kuolleina, mutta kun tarkemmin katselimme heitä, ei ollutkaan mitään vikaa, veitikkamaisuudessaan vaan olivat heittäneet itsensä pitkälleen huoneiden laattioille, sopivassa tilassa siitä muka paetaksensa; toisten taas oli jalat niin pahoin paleltuneet, ett'eivät voineetkaan millään lailla seurata omaisiaan pakomatkalle, vaan täytyi antaa itsensä kiinni ehdottomasti. Muutama sata askella kylästä eräällä pienellä mäkitöyräällä oli ennen rakettu patteri eli varustus, jonne Turkkilaiset pysähtyivät ja rupesivat ampumaan kahta kiivaammin; kylästä paetessaan olivat ammuskelleet vaan harvalleen. Me ammuimme vastaan, kuulia tuli kylään niin että nurkat rapisivat, ja olisipa tästä voinut syntyä suurempikin kahakka, joll'ei eräs paikalle kiirehtinyt meikäläisten tykki olisi tehnyt loppua koko leikistä; tykkimiehet, ehdittyään tykin kantaman päähän, lähettivät joitakuita kranaatteja Turkkilaisten sekaan mainitulle mäelle, josta vähän ajan perästä kuului torventoitotus ja huuto: "haitaa!" Silloin läksi koko turkkilainen kolonna kiireesti pakenemaan, joista sotavankeiksi saatiin useampia kymmeniä. Kylän asukkaat olivat hyvin mielissään, kun ajoimme Turkkilaiset sieltä pois, jotka siellä olivat tehneet yhtä ja toista pahaa. Miehet ja vaimot juoksivat portaille ja kujille tuoden meille leipää ja juustoa sekä yhtä ja toista muuta ravinto-ainetta. Surumielisyys kuvaantui vielä heidän kasvoillaan, ajattelivat ehkä: jos Turkkilaiset voittavat ja tulevat takaisin, niin silloin meidän käypi pahoin; mutta niin ei Jumalan kiitos koskaan käynyt. -- Kylä näytti varakkaalta ja ihmiset erittäin hyvänsuovilta.
Täällä saimme myös pitää hyvää suuta; päällikkömme ostivat meille useampia sikoja ja kylästä saimme myös perunoita. -- No, ei muuta, kun keitimme heti vaan perunasoppaa ja paistoimme myös paljastaankin aika sianlihakaistaleita, -- ei häränliha taas tällä kertaa maistunut miltään, -- niin että todellakin meillä oli oikein rasvainen uudenvuoden-päivällinen.
3:mas kaartin-divisiona lähetettiin takaa-ajamaan pakolaisia. Meidän osastomme sai käskyn marssia länteen päin, valloittamaan Sofia'a ja puhdistamaan sen lähiseudut vihollisista. K:lo 4 j.pp. lähdimme marssimaan takaisin Taschkisen'iin päin, jonne saavuimme ehtoolla pilkko-pimeällä. Sijoitimme itsemme taas kylän pellolle, teimme pieniä nuotioita, joiden ympärillä lämmittelimme itseämme, vaan nukkua ei siinä sopinut, kun lunta oli vahvalta joka paikassa, eikä ollut juuri aikaakaan, sillä yöllä k:lo 2 Tammikuun 2 päivää vasten lähdimme marssimaan Sofia'a kohden. Ahkeraa marssimme, vaikka nukutti aika tavalla ja silmät tahtoivat mennä marssiessa vallan väkisin umpeen, ja erittäinkin jos joskus vähän pidätettiin maantiellä, niin siihen heti nukuttiin makeaan uneen, josta taas äkkiä herättiin, kuin käsky kuului: "eteenpäin mars!"
Ehtoopäivällä, kun saavuimme kivärin kantaman päähän Isker virralta, eräälle aukealle tasangolle, kohtasimme Turkkilaisia, jotka olivat asettuneet lähelle Vraschdebna'n kylää, Isker virran yli vievän sillan luona. Tähän olivat ne veitikat seisahtuneet kahden puolen siltaa ja kaivaneet siihen mukavia ampumaojia, joissa sitte, voitettuamme heidät, näimme lammasnahkoja ja heiniä, ett'ei jalat muka paleltuisi, kun istua kököttivät niissä meitä vartoen. Oli näet kovanlainen pakkanen.
Heti meidät huomattuaan alkoivat Turkkilaiset kiivaasti ampua; paikalla saimme mekin käskyn valmistautua rynnäkölle, ja ampujaketjut edessä, hajallisessa järjestyksessä eli puolikomppanioittain, marssittiin rivakasti eteenpäin lakeata lumista tannerta. Kuulia surisi ilmassa ehtimiseen ja välistä ottivat maahan niin että lumi pöllyi.
Joku sotamies joukosta kallisti vähän päätänsä; kaptenimme Bremer lausui, tämän huomattuaan, leikillisellä hymyllä: "älkää painako pojat päätänne alas, että Helsinkiin palattuamme saatan sanoa olleenne urheita poikia"; vaan neljätuntisen kiivaan tappelun perästä huomasivat Turkkilaiset asemansa vaaralliseksi, kun meikäläisten sivustat jo alkoivat saartaa heitä kaarenmuotoiseen kehään, ja kun hurraahuudoilla hyökkäsimme rajusti siltaa kohden, niin Turkkilaiset tämän huomattuaan lähtivät hurjaan pakoon, sytyttäen sentään ensin sillan ja kylän palamaan.
Sillalle päästyämme aloimme kaikin voimin sitä sammuttamaan; mutta milläs vettä kantaa? Tässä toimessa täytyi meidän käyttää lakkejamme ja kylän ukot riensivät myöskin meitä auttamaan, tuoden patoja ja kippoja mukanansa, että paremmin vettä saataisiin. Kylän vanhimmat ottivat meitä vastaan kunnian-osoituksilla ja siunaten heittäen päällemme jyviä eräästä vakantapaisesta astiasta.
Saatuamme sillan sammumaan, menimme sammuttamaan kylää, joka paloi hirveästi, kun ne pirut olivat virittäneet sen päältä tulen. Naiset ja lapset kirkuivat hädissään, kun vähällä olivat jäädä kovaan pakkasyöhön vallan majattomiksi.
Kun kaikki oli saatu tarpeelliseen kuntoon, niin ne, jotka olivat etulinjassa tapelleet ja siltaa sammuttanet, saivat luvan mennä kylään yöksi. Kas siitäkös mielemme iloiseksi tuli, sillä me myöskin olimme etulinja-miehiä.
Nyt asetuimme majoihin, plutona taloon. Siinä talossa, johon minä menin 1:sen plutonan kanssa, ottivat asukkaat meitä vastaan erittäin tunteellisesti. -- Tytöt ja vaimot, tervehtiessään meitä, tahtoivat suudella likaisia, ahvettuneita käsiämme, mutta kuka hullu sellaista olisi sallinut.
Vähän aikaa oltuamme talossa tuli sinne eräs toisen joukon sotamies ja aikoi heti ottaa eräästä sivuhuoneesta majatalomme ainoan lampaan, jonka baschibozuk'itkin olivat jättäneet. Kun isäntä meni lammastaan puolustamaan, kysyi soturi häneltä vaan noin sopivasti: "tahdotkos nahan takaisin, niin saat itse tappaa ja nylkeä sen, mutta lihat minä tarvitsen". Me toiset kielsimme soturia tekemästä noin sydämettömästi, sanoen: "äläs kajoo siihen, tää on meidän majatalomme, sulla ei ole mitään täällä tekemistä". Samalla neuvoimme häntä olemaan lihatta, niinkuin itsekin olimme; silloin soturi jätti aikomuksensa ja meni tiehensä. Tämä tapaus lisäsi talonväen luottamusta meihin ja sehän olikin luonnollista.
Tammikuun 3 päivän lepäsimme mainitussa talossa ehtoosen k:lo 8 asti, jolloin saimme kiireen käskyn valmistautua poislähtöön.
Oli jo vallan pilkko pimeä, kun lähdimme marssimaan isosta valtamaantiestä oikealle kädelle; oli nimittäin tarkoitus kiertää vihollisen asemia, jotka lepäilivät Sofiassa. Yön hiljaisuudessa marssimme lumista raivaamatonta, tietöntä kenttää; hikikarpalot tippuivat otsiltamme, vaikka oli kylmä ilma, kunnes k:lo 3 Tammikuun 4 päivän aamulla saavuimme erääsen kylään noin kahden penikulman paikoille Sofiasta. Täällä saimme huoata kuusi tuntia, siksi kunnes kaikki joukot kerkeäisivät tekemään saarrosliikkeensä kaupungin ympärille, kun nimittäin oli aivottu kaupunki väkirynnäköllä valloitettavaksi. Erään talon pihalla oli asentopaikkamme, siihen teimme nuotiotulen ja kannoimme heiniä allemme; sitte istuskelimme niitten päällä nojallamme nuotion ääressä, kun yhtäkkiä kuulimme lähellä olevasta pienestä kanakoppelista erään kukon raikkaalla, heleällä äänellä vetävän aamuvirttänsä. No, eipäs tähän sen enempää tarvittu; pari toveria pujahti heti kanakoppiin eräästä sen seinässä olevasta pienestä aukosta. Sieltä löytyi sitte kolme kaunista kukkoa ja viisi kanaa; saalis jaettiin paikalla ja paistoimme murkinaksemme aika hyvän kukkopaistin, ajatellen: olisihan ne muut sieltä kuitenkin ottaneet, niin yhtä hyväthän ne olivat meidänkin suuruspaloiksi.
Turkkilaiset, nähtyänsä että Gurko aikoi ahdistaa Sofiaa luoteestakin päin, missä se oli suojatoin, vetäytyivät sieltä pois ja riensivät idemmäksi. Turkkilaiset, paetessaan kaupungista, veivät parhaat tavarat mukanaan; jotensakin kiiru lähtö taisi sentään Turkin pojilla olla, koska jättivät 30:neen tuhanteen mieheen sairaita ja haavoitettuja sinne tänne ympäri kaupunkia, jotka suurimmassa kurjuudessa ryömivät pitkin katuja, siksi kunnes meikäläiset korjasivat heitä parempaan korjuun ja hoitivat sekä antoivat lääkkeitä ja lohdutusta.
Turkin säännöllisen sotaväen lähdettyä kaupungista alkoivat Turkkilaiset ja Bulgarialaiset ryöstellä toisiansa. Tässä sekasorrossa lähettivät kaupungin jälellä olevat porvarit pyytämään apua kenraali Gurkolta, joka seisoi väkinensä kaupungin ulkopuolella. Hän antoikin heti käskyn heille marssia kaupunkiin.
Mekin lähdimme ennen mainitusta kylästä kl. 9 e.pp.; vähän aikaa marssittuamme pysähdyimme erääsen kylään, vähäksi aikaa "pieni privalli", josta taas vähän ajan kuluttua jatkoimme matkaamme eteenpäin, kunnes ehtoopäivällä saavuimme kaupungin edustalle, jossa jäimme lumihangessa ja pakkasessa seisoa väsyneinä ja nälkäisinä pari tuntia.
Oli jo varsin pimeä, ennenkuin saimme käskyn marssia kaupunkiin; vaan iloisesti ja uljaasti se kuitenkin kävi: -- soittokunnat soittivat, rummut pärisivät ja laulajat lauloivat (meidän pojat Suomea); hyvin mukavilta soitot ja laulut sentään kaikuivat marssiessamme kaupungin pilkkopimeitä katuja.
Ryövärit, varkaat ja muut roistot piileilivät pitkin kaupungin nurkkia ja katuja, saaliinhimoisina koettaen rientää, toimittaa ammattiansa tavallista ahkerammin, ennenkuin meikäläisten joukot kerkeäisivät oikein sijoittumaan sekä saamaan järjestyksen palajamaan. Tänlaiset veijarit näyttivät ja houkuttelivat vielä sotureitakin sanoen: "ottakaa vaan tuosta ja tuosta, eivät nämät ole kenenkään", saadaksensa siten itse ottaa parhaimmat.
Me pysähdyimme eräälle kolmikulmaiselle torille niin kauaksi kuin majoittajat hakivat sopivia majataloja. Kapteenimme löysi meidän komppanialle oikein hyvät majapaikat, kahteen turkkilaiseen taloon, joista asujamet olivat paenneet. Ainoastaan talon uskollinen vanha kissa, kahden pentunsa kanssa, oli jälellä, ja ne näyttivät hyvin kummastelevan uutten tulokasten (meidän) heille jutellessa suomeksi: "kuinka mirri jaksaa j.n.e."
Astuessamme talon huoneisin olivat ne sangen mukavasti sisustetut, pitkin seinustoita sohvia (divaneja), joilla meidän sitte oli aivan mukava loikoa; se tuntui ehkä senkin tähden niin herttaiselta kun olimme jo monta kuukautta olleet yhtä mittaa päivät ja yöt paljaan taivaan alla. Vielä ehtoolla myöhään, kun istuimme talon pihalla nuotion ympärillä keitellen ja lämmitellen, lenteli luoteja vinkuen yli talon kattojen ja pihan, sekä kuului väliin paukahduksiakin; ties Herra sitten mistä ne tulivat!
Sittenkuin tuli maatapanon aika, ja koska eivät kaikki sohville mahtuneet miesten paljouden tähden, niin loppujen täytyi tyytyä permantoon, josta sovittiin "pitkän tikun" vedolla, joskus palvelusansioihinkin katsoen. Miehiä oli väliin nuo pienet tupaset niin täpö täynnä kuin "silakoita suolassa", josta öiseen aikaan oli se harmittava seikka, että kun tarvitsi vähänkin liikkua, niin heti tallasi jonkun käden, jalan ja väliin vallan keskinaamankin päälle, jolloin soturi kiljahti sanoen: "katso etees"; vaan miten katsoa, kun oli pimeä kuin säkissä. Kävelijät eivät liioin virkkaneet sanaakaan, ett'eivät tallatut heitä tuntisi; ähkivät vaan hiljalleen mennessään oveen päin sekä ulkoa palatessaan, ja menivät paikoillensa nukkumaan.
Ehtoolla, ennenkuin panimme maata, lukitsimme majatalomme portit kiini, se on tietty niinkuin isännät ainakin.
Tammikuun 5 päivän olimme vielä samassa majatalossa, jossa olikin kyllä mukava ja lämmin oleskella, paikkaillen vaatteitamme, sekä yhtä ja toista pientä korjausta. Ruoasta ei myöskään nyt taas tällä kertaa ollut puutetta; meidänkin pojat olivat hankkineet itselleen kaikenlaista ruokatavaraa, eihän sitä toki sopinut kädet ristissä neuvotonna istua, jos oli aikomus eteenpäin marssia, ja kun kaikki muutkin hankkivat. Turkkilaisten aitoista (makasineista) saimme jauhoja ja voita, joista valmistimme leipää ja keitimme puuroa.
Ruumiita loikoeli kaupungin kaduilla ja nurkissa, ei Turkkilaisilla eikä Bulgareilla näyttänyt olevan suurta halua niiden hautaamiseen. Eräskin moukka venyi monta päivää kuormansa päällä, hirtettynä nuora kaulassa, eikä se näyttänyt sentään ohikulkevissa herättäneen sen suurempaa huomiota eikä kummastusta kuin muutkaan vähäpätöisemmät asiat eli tapaukset.
Majatalomme pihakin oli arvattavasti ollut suven aikaan kaunis ja siisti; lumesta pisti esiin myrttipensaita ja kukkapenkereitä. Tulisijat olivat särjetyt joka huoneessa, ja meidän kun tarvitsi keittää ja paistaa, niin teimme nuotiotulen, heti samana ehtoona kuin sinne tulimme keskelle talon pihaa; olimme sentään saaneet ankaran varoituksen, ett'emme vaan millään muotoa taloa polttaisi, siis jonkun piti aina olla pihalla vartioiden ja paistaen istua tahi seisoa nuotion ääressä, sekä vedellen savuja Turkkilaisten savipiipusta, jossa paloi oivaa Turkin tupakkaa.
Sofian kaupunki olikin erittäin rikas savipiipuista, arvattavasti oli siellä niiden tehdas; meidänkin soturit tulivat savipiipuista niin rikkaiksi, että niitä oli melkein joka taskussa.
Tammikuun 6 päivän aamulla kl. 8 lähdimme marssimaan majatalostamme, kun olimme tulleet määrätyiksi menemään etuvartioiksi kahden virstan päähän kaupungista, Filippopoliin vievän maantien varrelle. Siellä oli eräs Turkkilaisten jättämä leiri vahvoilla pattereilla ja varustuksilla, he olivat sinne myös jättäneet isoimman osan telttojansa, joissa oli niiden miesten, jotka eivät olleet vahtia seisomassa, aina väliaikoina suojainen ja lämmin oleskella.
Tänä päivänä antoi myös kenraali Gurko joukoillensa seuraavan päiväkäskyn:
"Sotajoukot minulle uskotussa osastossani!
"Voitolla taisteltuanne Gorny-Dubniak'illa Lokakuun 24 päivänä ja 28 päivänä Telisch'in tykönä piirititte Osman Paschan Plevnan luokse, hävititte häneltä varasto-tiet ja laskitte tuon rautapiirinne Plevnan ympärille, jonka jälestä Osman paschan armeijan hävitys oli ainoastaan ajan kysymys.
"Pian sen jälkeen eli 10 päivänä Marraskuuta valloititte urhollisella ratsuväen hyökkäyksellä Vartza kaupungin.
"Tämän jälkeen jätettyäni nämät teidän verellänne valloitetut asemat hiljan tulleiden kranatöri-joukkojen haltuun, vein teidät 17 päivänä Marraskuuta Mehmed-Alin armeijaa vastaan, joka aikoessansa rientää Osman paschan avuksi oli asettunut Orhanien seuduille. Voitettuanne viholliset tappeluissa ensin Pravetz'illa 22 ja 23 päivänä Marraskuuta, sekä 26 päivänä Edropolin tykönä ja loistavan taistelun jälkeen valloitettuanne Vratscheschin kukkulat ja vihdoin Arab-Konakin tykönä voitettuanne Turkkilaiset, valloititte melkein kaikki Balkanin vuoret, pois ahdistaen viholliset useoista erinomaisen kovista varustuksista aina viimeisiin Balkanin ääriin asti.
"Niin tuli aika astua Balkanin ylitse; siellä ei ollut teitä, ympärillänne kohosivat jylhät pilvenkorkuiset vuoret näyttäen mahdottomilta niihin kiivetä vahvalla lumella peitettyinä. Vaan tämäkään ei teitä estänyt. Esimerkittömillä vastuksilla raivasitte itsellenne tien ja Umgartschin kukkulalla sekä Mustalla vuorella kiilsivät Venäläisten painetit ja raskas venäläinen tykistö, jonka olkapäillänne sinne olitte raastaneet. Teidän sitkeytenne, kärsivällisyytenne ja järkähtämättömyytenne vastuksissa ja puutteissa sekä eriskummallisen vaikeissa työskentelyissänne on ihmetyttävä jokaista, joka edes heittää silmäyksen noille jylhille vuorille.
"Joulukuun 31 päivänä astuitte alas Sofian laaksoon ja samana päivänä ryntäsitte uskollisesti Taschikisen'in vahvoihin linnoituksiin, väkirynnäköllä valloititte turkkilaiset sotavarustukset ja jyrkät vuoret sekä pakoititte Schakir paschan armeijoineen pakenemaan yöllä kovin varustetusta Arah-Konakin linnoituksesta, joka aukasi suoraan maantiekulun vuoriston läpi Orhaniehen. Jätettyäni 3:nen jalkaväen kaartin-divisionin ja suuremman osan 9:stä armeija-osastosta vapaaherra Krydenerin johdolla vihollisia takaa ajamaan, lähdin itse 2 päivänä Tammikuuta jälelle jääneellä joukollani Sofiaa, tuota Servian keisarikunnan ikivanhaa pääkaupunkia vastaan.
"Valloitettuamme, 2 päivänä tammikuuta, Isker virran yli menevän sillan Vraschdebnan kylän tykönä, lähestyimme Sofiaa, jossa ainoasti näkömme jo niin koreasti säikähdytti Turkin sotajoukkoja, että ne, luvultaan 25 pataljoonaa, eivät uskaltaneet ryhtyä puolustamaan Sofian linnoituksia, vaan pakenivat suurimmassa epäjärjestyksessä yöllä Tammikuun 4 päivää vasten, jättäen tuhansia haavoitettuja ja sairaita ilman hoidotta ja avutta. Sofian valtoihimme ottaminen lopettaa tämän loistavan osan sotaretkestämme.
"Balkanin ylikäynti kummastuttaa jokaista ei ainoastaan urhollisuutenne ja rohkeutenne tähden tappeluissa vihollisia vastaan, vaan yhtä paljon järkähtämättömyytenne ja kärsivällisyytenne tähden taistellessa lunta ja pakkaista vastaan vuoristossa. Aika on tuleva, että, kun vuosia on kulunut ja meidän jälkeentulevaisemme joskus astuvat näille jyrkille vuorille he huudahtavat uljuuttamme ihmetellen: 'täällä on Venäjän armeija kulkenut, täällä on Suvarov ja Kumiantschov urhoitten jalo kunnia uudestansa alkanut kukoistaa'.
"Kiitän teitä, urheat pojat, näistä urotöistänne, kiitoksia siitä ilosta, jonka olette hallitsijalle ja isänmaalle tuottaneet, siitä kunnialla loistavasta joululahjasta; jonka hänelle olette antaneet". Gurko.
Tammikuun 7 päivän aamulla k:lo 9 saimme muuton etuvartio-palveluksesta ja tulimme takaisin kaupunkiin, samoihin majataloihin, joista olimme lähteneetkin.