Part 1

Produced by Tapio Riikonen

VÄÄPELI LEMMINKÄISEN PÄIVÄKIRJA

Suomen kaartin retkestä Konstantinopolin muurien edustalle vuosina 1877-1878

G. W. Edlund, Helsinki, kustantaja. Helsingin Sentraalikirjapaino, 1899.

ALKULAUSE.

"Jotakin ehkä tietäisin, Olinhan siinä minäkin."

Vänrikki Stool.

Kunnioitettavat lukijat.

Seuraava päiväkirja tarjoo lukijoillensa muutamia tietoja Suomen kaartin matkustuspaikoilta, viime itämaisen sodan aikana, ja sen toiminnoista siellä, niin myös kaikenlaisia hupaisia tapahtumia, päiväkäskyjä ja seikkailuja.

Kertomus on varmoista lähteistä, sen verran kuin sitä yksityisellä soturilla on tilaisuutta nähdä ja taitoa käsittää. Huomautan myös arvoisille lukijoille, että tässä parhaasta päästä puhutaan ainoastaan kolmannesta komppaniasta, syystä että kertoja koko sota-ajan oli mainitun komppanian rivissä, eikä siis voinut tarkoin seurata toisten komppanioin liikkeitä, koska sodassa hyvin usein yhdenkin pataljonan komppaniat toimivat eri paikoilla ja toisinaan eri tavallakin. Luonnollista on, että suuria erilaisuuksia siinä ei voi olla, jonkatähden tämä kertomus jotenkin kuvailee tapahtumia toisissakin komppanioissa. -- Kertomus ei ole mitään vakinaista kirjakieltä, onhan vaan semmoista suoranaista soturin juttua, jonkatähden yhdyn tuohon tunnettuun ja virvoittavaan lauseparteen: "Vaikka voimia puuttuu, on tahto kuitenkin kiitettävä."

PÄIVÄKIRJA.

Jokainen muistan vielä ne hirmuiset rettelöt ja kapinat, joista syttyi 1877-1878 vuosien sota Balkanin niemimaalla, kun nuo pienet ruhtinaskunnat Herzegovina, Bosnia, Montenegro, Servia ja Bulgaria olivat nousneet kapinan, vapauttaaksensa itseänsä Turkkilaisten järjettömän sorron ja väkivallan alta. -- Turkkilaiset olivat voittaneet servialaiset ja sekä tulella että miekalla hävittäneet koko seutuja Bulgariassa autioiksi. Silloin Venäjä pakotti Turkin rauhasovintoon Servian kanssa ja suostutti kaikki Euroopan vallat yhteiseen neuvotteluun, miten nuot alinomaiset sortamiset sekä niistä syntyvät kapinat ja verenvuodatukset Turkinmaalla saataisiin estetyiksi.

Valtain lähettiläät laittoivat yhteisen ehdotuksen Europan yhteisen peräänkatsannon alle asetettavista parannussäännöistä, jonka he esittivät Turkille, mutta tämä kielsi jyrkästi, luottaen Englannin silminnähtävään häilyväisyyteen. Koko asia siis nyt olisi rauvennut mitättömäksi ja kristittyin tila jäänyt Jumala tiesi kuinka kauaksi aikaa vielä parantamatta. Muut vallat tyytyivät sultaanin tyhjiin lupauksiin eivätkä tahtoneet ankarampiin pakoituskeinoihin ryhtyä.

Venäjän Keisari Aleksander II:nen teki toisin. -- Samalla aikaa myös osa Venäjän armeijasta laitettiin sotakuntoon ja lähetettiin Bessarabian Turkin rajalle. Hänen Majesteettinsa matkusti armeijan luokse, piti joukkojen katselmuksen Kischinev'issä Huhtikuun 23:na päivänä 1877 ja ilmoitti heille sodan olevan tarjona. "Vastenmielisesti lähetän teidät sotaan, lausui hän; minun on vaikea vuodattaa teidän vertanne, joka on minulle kallis, siksi olen viivytellyt sotaa niin kauan kuin mahdollista, mutta kun nyt Venäjän kunnia on vaarassa, olen varma että me kaikki viimeiseen mieheen sitä puolustamme. Jumala olkoon kanssanne!"

Seuraavana päivänä menivät Venäjän armeijat kolmessa joukossa rajan yli.

Elokuun lopulla lähti Pietarista koko Venäjän kaarti, 35,000 miestä valittua väkeä.

Suomen kaartipataljoonakin sai tervetulleen käskyn lähteä sotaan Venäjän kaartin kanssa.

Elokuun 3:na päivänä julistettiin Suomen kaartille, Keisarin lähettämä sähkösanoma, jossa käskettiin pataljonan valmistautua sotakuntoon. Samana päivänä vietimme Keisarinnan korkeata nimipäivää, jonka johdosta meillä oli jumalanpalvelus pataljonan kirkossa. Tultua kirkosta kasarmin pihalle ja asetuttua riveihin tuli pataljonan komentaja vapaaherra Ramsay ja lausui: "toivokaamme onnea Keisarinna Marialle hänen korkean nimipäivänsä johdosta, hurraa!"

Innokkaat hurrahuudot kaikuivat riveistä; soittokunta soitti keisarihymnin.

"Toiseksi," vapaaherra Ramsay lausui, "on minun ilmoitettava teille että Keisari on armossa tahtonut määrätä Suomen kaartinpataljonan valmistautua sotakuntoon, mitä pikemmin sitä parempi." Kaikkialla, voimakkailla hurrahuudoilla tervehdimme tätä soturille tervetullutta, iloista käskyä. Kasarmin avonaiset akkunatkin ilmestyivät hurraavia sotureita täyteen ja myrskyn tapainen hurraaminen kesti kauvan aikaa, päälliköiden lähdettyäkin. Jokainen soturi tunsi pyhän velvollisuuden tunnon käydä miehuudella puolustamaan kristinuskoa ja muinaista esi-isäimme voittamaa sotakunniaa.

Elokuun 3:nen päivän jälestä ruvettiin kaartin pataljonassa tehokkaisin toimiin. Hevosia ostettiin ja kuormastoa varustettiin, sotamiesten pestaajia (värvääjiä) lähetettiin useammalle taholle Pohjanmaalle, Hameeseen, Savoon ja Karjalaan. Virtanaan tulvasi miehiä joka taholta.

Oltuani Hämeessä 4 päivää toin sieltä mukanani 20 vahvaa miestä. Samalla sanoin jäähyväiset vanhalle äidilleni ja tuttavilleni, jotka kyynelsilmin puristivat kättäni, ajatellen että ehkä viimeisen kerran näkisimme toisiamme. Sydämellisesti liikutettuna lupasin palata jälleen, jos Jumala niin sallisi, käytyäni ensin Konstantinopolissa.

Harjoitus alkoi: opetettiin käännöksiä, marssia, kivärin opastusta ja ampumista, kaikki rauhanaikaiset "seremonit" jäivät teettämättä.

Koko Elokuun kesti ahkeraan nuorten sotamiesten opetusta ja kuormaston varustamista.

Syyskuun 3:na päivänä valmistivat Helsingin kaupungin asukkaat meille jäähyväis-päivällisen. Kaartin uuteen maneesiin oli asetettu pitkiä pöytärivejä ruokineen ja herkkuineen, viinaa, punssia ja oluttynnyriä oli ladottu jalaksille ja peitetty viheriäisillä seppeleillä, niistä joka mies sai laskea mielinmäärin ja katsoa lasin pohjaan soturille siihen aikaan käytettyyn tapaan. Pidettiin siellä kauniita puheitakin, keisarille, isänmaalle ja soturien oikeasta tarkoituksesta. Soittokunta soitti koko atria-ajan ja hurrahuudot kaikuivat ehtimiseen, kunnes vihdoin juhla lopetettiin ja menimme jokainen tavallansa kasarmiin levolle.

On syyskuun 6:s päivä.

Suomen kaartipataljonan kasarmissa on tavallista vilkkaampi liike, jo varhain aamulla käy jommoinenkin huuto ja hälinä. Ratsuja satuloitaan ja kuormahevosia valjastetaan täydennettyjen kuormien eteen, kaikki todistaa matkaanlähtöä. Miehistö on vielä asuinhuoneissaan täydennellen laukkujaan (rensselejään) sekä hääräten yhtä ja toista. Laukkuihin pannaan ensin kaikki "ruunun tavara", sitten katsellaan, eiköhän tuonne vielä mahtuisi jotain muuta, niinkuin esimerkiksi "Tasku-Matti" (ja "sakuskaa", syötävää), joka on kaikille matkustaville suotuisa matkatoveri ja erittäin soturille sotaan lähtiessä, kauaksi rakkaasta isänmaastaan.

Sen jälestä tarkastetaan kivärit, vedetään hanat ylös jonkun kerran ja laukaistaan tyhjiltään, jutellen keskenään: "kuinkahan monta Turkkilaista minä tuolla tapan, koskahan ensi kerran punapäitä nähdään, ja kyllä nyt Turkkilaiset selkäänsä saavat, koska sinne suomalaisiakin viedään" j.n.e.

Kello 6 aamulla huudettiin pukeumaan ja tulemaan valmiina etukäytävään, jossa Vääpeli jakoi miehet plutoniin, osastoihin ja ruotuihin sekä sen jälestä vei valmiina kasarmin pihalle. Upserit tulevat, tervehtivät miehiään ja toivottavat onnea matkalle. Kun kaikki olivat kokoontuneet kasarmin pihalle, mentiin kasarmitorille ja asetuttiin komppanioin neliö-kolonnaan. Samalla aikaa oli sinne myös kokoutunut väkeä oikein tungokseen, siinä oli soturien vaimoja, morsiamia, tuttavia ja muita uteliaita. -- Naispuolisille tuttaville tämä hetki näytti olleen jotenkin katkera, kun ajattelivat eroa armaistansa, kukaties iki pitkiksi päiviksi.

Sen jälestä kun komppaniat olivat asettuneet paikoilleen tuli pataljonamme pappi, pastori Rancken ja asettui lipun juurelle, jolloin komentaja komensi: kypärit rukousasentoon, lakit päästä; ensin veisattiin virsi: Linnan' luja on Jumal' taivast' j.n.e., jonka jälestä pastori piti sydäntä liikuttavan rukous- ja hyvästijättö-saarnan, jota hartaudella jokainen kuunteli. Rukouksen lopetettua lähdettiin marssimaan kaupungin läpi, ensin Fabianin- sitte Esplanadin- ja viimein Mikonkatua rautatien torille. Raikkaat hurrahuudot riemahtivat vähän väliä kolonnasta sen marssiessa kaupungin läpi ja miekat sekä painetit välähtelivät kauniisti aamu-auringon ihanassa valossa. Kansa, jota on akkunoissa ja kahden puolen katuja, heiluttelee nenäliinojaan ja mitä kullakin sattuu käsillä olemaan, sotureille jäähyväisiksi.

Tultuamme rautatien torille oli sekin väkeä täpötäynnä. Venäläisiä soturia soittokuntineen oli myös saattoväen joukossa, hurraten ja soittaen hekin lähtemisemme kunniaksi. Teaterein soittokunnat myöskin olivat meidän lähtöämme läsnäolollaan kunnioittamassa, soittaen kauniita lähtömarssia.

Miehistön jaettua vaunu-osastoihin, tuli aika astua vaunuihin. Otettuamme viimeiset jäähyväiset, astuimme niinkutsuttuihin "härkävaunuihin". -- Pilli viheltää, juna lähtee liikkeelle, kansa huutaa liehuttaen lakkejaan ja nenäliinojaan: eläköön Keisari, eläköön Suomen kaarti ja onnea heille sodassa. Mekin puolestamme hurrasimme "härkävaunuissa" aikalailla, heiluttaen lakkejamme valkoisine päällystöineen, ovien raoista ja ilmarei'istä. -- Juna kiihoittaa kulkuaan eteenpäin ja näin poistumme armaasta isänmaastamme tietämättömiksi ajoiksi.

Edellämainitun päivän ehtoolla k:lo 6 saavuimme Viipuriin, jossa kaupunkilaiset meitä kestitsivät mainion suurilla piirakoilla; tarjottiin myös silli, pullo olutta ja pieni mytty sikaria mieheen. Mainittu piirakka kesti monella soturilla aina Etelä-Venäjälle, sekä sikareista kuulin vielä Tonavalla lausuttavan: Huomenna poltan viimeisen Viipurin-sikarini.

Astuessamme junaan takaisin toivottivat Viipurilaiset meille onnea matkalle huutaen hurraata junan hiljalleen lähtiessä asemahuoneen etusillan äärestä. Osanotto näkyi olleen erittäin sydämellinen.

Syyskuun 7:nä päivänä saavuimme Pietariin, jossa meidät majoitettiin Kirassierien manesiin. Pietarissa saimme vielä kohdata viimeisiä tuttaviamme, jotka kohtelivat meitä sangen hyvästi ja ystävällisesti. Täällä ollessamme luki vääpeli erään hyväntahtoisen maamiehemme jalon ja pontevan hyvästijättö kirjeen (se oli oikeastaan aivottu Helsingissä luettavaksi, ennen lähtöä, vaan ei keritty); se kuuluu seuraavasti:

"Sotilaat! Veljet!

"Käsky on tullut, aika joutunut jättääksemme se maa, joka meidän on nähnyt syntyvän, ja lähteäksemme Venäjän vallan suuren voiman kanssa sotimaan mahomettilaisia, Turkkilaisia vastaan, jotka ovat sortaneet meidän osaveljiämme kristillisessä uskossa.

"Koska kaikkivaltias on suonut että meidän isänmaa on yhdistetty Venäjän valtakuntaan, ja tällä vallalla on tuo korkea tehtävä suojella Balkanin niemen ja yleensä Itämaan kristittyjä väärän profetan Mahometin vimmatun lahkokunnan kiukulta, niin tuntekaamme mekin pyhäksi velvollisuudeksemme ja katsokaamme suurimmaksi kunniaksemme olla rakkaan kotimaamme edustajina ja uhrina, jonka meidän kansamme tuopi omasta lihastansa ja verestänsä, ollaksensa avulias tuon korkian tehtävän täytäntöön ja osallinen sen voiton kunniaan, joka niin kallista tehtävää on aikanansa välttämättömästi seuraava. Johonkin määrään vastataksemme niin korkeaan tarkoitukseen kuin nyt sanottu on, vaaditaan meiltä itseltämmekin suuria uhrauksia. Mitä rakkahinta ja kallihinta ihmisellä on, se täytyy meidän jättää ja lähteä tietämättömiä kohtaloita kohden. Matkamme on pitkä ja vaivaloinen. Meillä on oleva monenlaista kärsittävänä, nälkää, janoa, kipua, vilua, kuumuutta, sodan kamppauksia, veren vuodatuksia, vihollisen raakuutta ja lepokammio vieraalla maalla kaukana kodistamme. Sanalla sanottu: me kastetaan tulikasteella. Mutta kuin tiedämme lähtemisemme painavan tarkoituksen, niin kernaasti jätämmekin Jumalan haltuun vaimot ja lapset, vanhemmat ja sukulaiset, ystävät, kansalaiset ja isänmaan ja lähdemme, velvollisuudellemme kuuliaisina, vanhurskaita tuomioita täyttämään. Kaikessa tässä on meidän järkähtämättömänä turvanamme Jumala, sotajoukkojen Haltia ja Herra, johon uskaltaen kaikki voitamme ja jonka tykö myös kotimaahan jääneitten omaistemme ja kansalaistemme rukoukset meidän edestämme nousevat, sekä myös on meillä lohdutuksenamme se tieto, että isänmaa ei unhota niitä, jotka meidän kaatumisemme kautta kadottavat isän, puolison, vanhan päivän turvan, rakastetun, ja että, jos Herra on sen hyväksi nähnyt ett'emme palajaisi, on muistomme siunattu ja sen kautta myös se paikka, jossa leposian saatuamme saamme levätä. Jos taas joku palajaa kotimaahansa vaatteet kuluneina, jäsenet katkottuina tahi lävitse ammuttuina, niin tämä, joka hänessä näkyy, ei muuta ole kuin oikian sotilassielun näkyväisiä kaunistuksia.

"Sotilaat, veljet! Rukoilkaamme Jumalaa ett'emme millään velttoudella kadottaisi sitä kunniaa, jonka urholliset esi-isämme ovat Suomen sotajoukolle hankkineet, kuin he entis-aikoina taistelivat Pommerissa, Breitenfeldissä, Würzburgissa, Lech'in virralla, Lyzenissä, Narvassa, Puolassa, Pultavassa, Isossakyrössä, Lappeenrannalla, Porrassalmella, Siikajoella, Revonlahdella, Lapualla, Oravaisissa, ja kuka osaakaan luetella kaikki ne paikat, jossa he voittivat ikuisia seppeleitä, vaikka heillä oli vaivojakin kärsittävänä, palelivat, näkivät nälkää ja voittivat myöskin.

"Esi-isäimme hautakummut puhuvat nyt meille ja koko kansallemme. Ottakaamme siitä mielen vahvistusta, miehuutta ja rohkeutta!

"Muistakaamme että velvollisuuttamme tehdessämme todella saamme Jumalan suojelusta, sillä velvollisuuden tekeminen on hänen otollinen palveluksensa. Hän antakoon meille turvan vaaroissa, voiton sotatantereella ja armon kuolemahetkellä. Hän aina pitäkäämme sydämmessämme ja itsemme Hänen vanhurskautensa aseina, niin kaikki menestyy."

Syyskuun 8:na päivänä kello 12 päivällä lähdimme Kyrassierien manesista marssimaan Varssovan rautatien-asemahuoneelle. Täälläkin katselivat uteliaina Pietarin asukkaat muukalaisia veljiään, jotka voitolle tahi kuololle vihittyinä olivat lähdössä puolustamaan kristinuskon, oman maan ja kunnian pyhää asiaa. Kello 2 j.pp. astuimme junaan, ja jätimme tuon Pietarin suuren jättiläiskaupungin kaikkine kauneuksineen taaksemme. Junamme piirsi eteenpäin hyvällä vauhdilla.

Syyskuun 9:nen päivän aamulla pysähdyttiin muutamaksi tunniksi Dünaburg'in kaupunkiin, jossa meitä kestittiin tuolla maukkaalla tuoreella kaalikeitolla.

Syyskuun 10:nen päivän aamulla saavuimme Vilnan kaupunkiin, jossa arvoisien porvarien puolesta oli meille laitettu pulska puolipäivällinen, jonka ohessa myös tarjottiin viinaa ja teetä. Muun lystin päälle piti Vilnan kenraali-kuvernööri meille venäjän-kielisen reiman puheen, tietysti jutellen asian tärkeästä merkityksestä, jonka toimeen-panemiseksi mekin olimme liikkeelle lähetetyt. Neljän tunnin kukuttua jatkoimme matkaamme samaan suuntaan, kunnes tulimme Martinshantschin pysäyspaikalle, jossa seisahduimme noin pariksi tunniksi. Tästä läksimme tietysti eteenpäin, siksi että saavuimme Bjelostockin kaupunkiin kello 10 j.pp. Täällä saimme väliaikaiseksi asunnoksemme erään tykkiväen kasarmin.

Syyskuun 11 päivänä vietimme edellämainitussa kaupungissa juhlallisesti jumalanpalveluksineen, jalomielisen hallitsijamme keisari Aleksander II:sen nimipäivää. Täällä oli myös maamme kenraalikuvernöri kreivi Adlerberg meitä tervehtimässä. Hän esitteli jumalanpalveluksen päätettyä puheessansa eläköön-maljan sekä keisarille että isänmaallemme, johon me vastasimme raikkailla hurrahuudoilla ja soittokunta soitti keisarihymnin, ja isänmaamme maljan esiteltyä "Maamme". Sen jälestä ryyppäsimme h. ylh. tarjooman viinaryypyn. Ei h. ylh. myöskään unohtanut onnen ja menestyksen toivottamista meille suureen ja vaikeaan edesottamiseemme. Hän käsitti sangen hyvin, kuinka läheisessä yhteydessä me olimme maamme ja kansalaistemme suhteen.

Kaupungista ei ole mitään erittäin mainittavaa, paitsi että kauniit juutalaisneidet vetivät puoleensa meidän poikain tarkkaa huomaavaisuutta.

Syyskuun 12 päivän ehtoolla lähdimme Bjelostock'ista ja jatkoimme matkaamme eteenpäin, poiketen Kovel'in pysäyspaikkaan, jossa myös saimme ruokaa. Tästä matkustimme aina eteenpäin monen tuntemattoman paikan ohitse.

Syyskuun 13 päivänä saavuimme Schmerinkon pysäyspaikalle. Tänne tuli myös keisarilta sähkösanoma, vastaukseksi siihen onnittelu-sähkösanomaan, jonka pataljonamme päällikkö lähetti keisarille Bjelostock'ista hänen korkian nimipäivänsä johdosta. Keisarin sähkösanoma oli seuraava:

"Ilmoittakaa minun sydämelliset kiitokseni kunniakkaalle Suomen kaartille. Minä olen varma siitä, että tämä pataljona tässä, niinkuin edellisissäkin sodissa, kaunistaa lippunsa suurimmalla kunnialla.

Aleksander."

Syyskuun 14 päivänä poikkesimme Raschdjelnajan pysäyspaikkaan, josta, hiukan aikaa levättyämme, jatkoimme matkaamme ja saavuimme ehtoopäivällä Benderyn kaupunkiin. Tämä paikka on meille tuttu menneistä melskeistä, tuon kuuluisan, urhean Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n retkistä. Kaupungilla on omituinen asemansa korkeiden hietaylänköin keskellä, varustettu vahvalla linnalla, jonka muurien editse juoksee Dnjester virta.

Syyskuun 15 päivänä saavuimme tuohon Etelä-Venäjän suureen maakauppa-kaupunkiin Kischinev'iin. Tänne pysähdyimme useammiksi päiviksi, joten me määrättiin asentopaikkaan (bivakiin) kaupungin lähellä oleville ylängöille, sinne pystytimme kangastelttamme, joissa asuimme; kaupungissa kävimme ainoastaan "vieraissa". Täällä saimme myöskin halvalla hinnalla nauttia oikein mielinmäärin jaloja Etelä-Europan hedelmiä; erittäin merkittäviä olivat nuot makuisat viinirypäleet ja arbusit, ne maksoivat: viinirypäleet 2-3 kopeekkaa naula ja ihmisenpään kokoinen arbusi 5-8 kopekkaan kappale. Niitähän sitä sitte syötiin, että olimme vähällä "terveytemme menettää". Ehtoisilla oli hyvin hauskaa kuunnella, kuinka kaupungin monta sataa koiraa haukkuivat omituisella tavallaan, melkein vuorotellen.

Syyskuun 18 päivänä vietimme täällä pataljonamme vuosijuhlaa. Tätä juhlaa viettäessämme emme myös unohtaneet sitä, jolta kaikkinainen hyvä anto tulee, nimittäin taivaan Herraa, jolle kannoimme hartaalla, yksinkertaisella sydämellä nöyrät kiitoksemme. Tänä juhlallisena hetkenä muistui taas jokaisen sotilaan rinnassa muistot pataljonamme muodostumisesta, jonka edistäminen oli meillekin tärkeä tehtävä nyt alotetulla sotaretkellämme erittäin, sillä sotaretki juuri onkin otollinen aika, jolloin sopii edistää ja saattaa kunniaan sekä maineesen joku erityinen pataljoona eli joukko ja samalla se kansa, jonka pojat sen lippua urhollisesti seuraavat.

Kischinev'issä viivyimme saman kuun 1:seen päivään.

Syyskuun 21:nä päivänä k:lo 1. j.pp. läksimme marssimaan leiripaikastamme rautatien asemahuoneelle, jossa saimme odottaa koko ehtopäivän ja vielä osan yötäkin, nojaillen ja istuskellen lähellä asemahuoneen rakennuksia. -- Siinä vartoessani kuuvalon näöllä kirjoitin minäkin erään kirjeen hirren päällä, joka ajelehti lähellä tavarahuonetta, lähettääkseni Suomeen.

Tästä läksimme rientämään eteenpäin klo 9 j.pp., kunnes 22 päivä k:lo 8 e.pp. saavuimme Korneschtiin, joka on muuan pysäyspaikka vielä Venäjän puolella; täällä viivyimme noin 6 tuntia, jolla ajalla aterioitsimme, ja sen jälestä jatkoimme matkaamme eteenpäin. Ehtoopäivällä pysähdyimme erääsen pysäyspaikkaan, joka oli Venäjän ja Rumanian rajalla, nimeltä Ungheni, jossa kohtasimme ensikerran rumia Turkin baschibotsukeja sotavankeina, meidän pojat arvelivat: "kyllä nuot ovat aika mörköjä". Viivyttyämme tässä 40 minuuttia läksi juna taas piirtämään eteenpäin. Junamme kulki Pruth virran ylitse k:lo 1/2 8 j.pp., jolloin soittokunta soitti "Porilaisten marssia" ja hurraahuudot kaikuivat kaikista vaunuista. -- Tämä virta on rajana Venäjän ja Turkin välillä, nyt oli siis kaikki jäänyt, joka vielä olisi muistuttanut mieleemme jotakin oman keisarikunnan muodosta. --

Me olimme Rumaanian rajain sisällä ja saavuimme Jassy'n kaupunkiin ehtoolla myöhään. Täällä asetuimme leiriin eräälle korkealle mäen rinteelle lähelle kaupunkia, jonne pystytimme telttamme, ja sen jälestä panimme levolle.

Syyskuun 23 päivän aamulla k:lo 9 pidettiin jumalanpalvelus leirimme kentällä, sinisen ja kirkkaan taivaan alla. Ilman muita erityisiä tapauksia, käyskentelimme huviksemme pitkin Jassyn sementistä perustettuja katuja sekä kaupungin vierellä olevissa kauniissa puistoissa. Juutalaisia näkyi täällä olevan tavallista enemmän. Ajurit (isvossikat) olivat hyvin upeasti varustetut, kaksi hevosta edessä ja punaisella veralla päällystetyt istuimet ajopelissä (vaunuissa) ja niillä ajo näytti hyvin upealta, sentähden että siellä issikoilla ei ollut numerotaulua näkyville asetettu, vaan luuli jonkun pöyhkeän henkilön omistavan ne. -- Karhun-tanssittajia kävi leirissämme useampia, niillä näytti täällä olevan vapaa liikuntolupa. Vetivätpä meidänkin pojat vähä "nallen kanssa käsikalikkaa", se myöskin oli vähä omituista, kun ne nallen tanssittajat olivat melkein yhtä karvaista (partaisia) kuin nallekin, kumminkin mitä kasvoista näkyi; ne lauloivat niin kimakkaasti muutamia värssyn pätkiä venäläisen tanssitahdin mukaan, että meitäkin melkein hypitytti, sitä vähemmin "Mesikämmentä". -- -- Jassyn kaupunki on rakettu kauniiseen avaraan laaksoon ja mäenvieremään. Asujamet tuntuivat luonteeltaan olevan hyvänsuopia ihmisiä.

Syyskuun 26 päivän aamulla k:lo 6 lähdimme Jassysta. Rautatie kulki Sereth virran ja sen lisäjokien yli. Monta kertaa juna pysähteli monissa pysäyspaikoissa isot ajat.

Syyskuun 27 päivän ehtoolla pysähdyttiin Brailov'an pysäyspaikkaan Donavan rannalla. Siinä oli hupainen katsella kuinka Donavalla kuleksivat sotalaivat antoivat merkkiä ja viittauksia toisilleen sähöllä, pilkko pimeässä syys-yössä. Muutaman tunnin tässä seisottuamme jatkoimme taas matkaamme eteenpäin, kunnes Syyskuun 28 päivän aamulla k:lo 8 pysähdyimme vähäksi aikaa Ploesc'in kaupunkiin. Tästä jatkoimme matkaamme eteenpäin ja saavuimme k:lo 1/2 12 e.pp. Bukarestiin Rumanian pääkaupunkiin. Tässä seisottiin ehtoosen asti. Kaupunki näytti suurelta ja kauniisti raketulta. Meidän ei sallittu mennä kaupunkiin, vaan täytyi oleskella siinä, missä juna pysäytettiin. Onneksi sattuivat pysäyttämään sen erään suuren tehtaan kohdalle, jossa monia satoja neitosia työskenteli. Niiden tultua päivällis-levolle, eräälle kauniille kedolle lähelle sitä paikkaa, missä meidänkin junamme seisoi, aljettiinpa tässä nyt tanssia oikein aika lailla, meidän pojilla kun oli pillit ja pelit mukana. Puhetta ei ymmärretty, mutta tytöt hymyilivät niinkuin ainakin tanssissa. Ehtoolla lähdimme tästä eteenpäin; kuljettuamme koko yön saavuimme Syyskuun 29 päivän aamulla k:lo 5 Fradeschdi'in pysäyspaikalle noin kuusi virstaa Giurgevon kaupungista Donavan rannalla vastapäätä Rustschuk'ia. Meillä on hyvä hevonen, sanoi joku joukosta, koska se aina vaan kiljuu ja puhkuen rientää eteenpäin. Mutta jopa se huusikin viimeisen kerran, sanoi toinen, kun juna pysähtyi pysäyspaikan etusillan viereen. Näin päätimme matkustuksemme nopeimmilla kulkuneuvoilla eli höyryveturilla.

Olimmekin hiukan jo kangistuneet, kun istua kökötimme, paitsi muutamia pieniä poikkeuksia, junassa 17 vuorokautta. -- Siellä väliin koetimme nukkuakin penkeille, vaan eihän niille kaikki mahtuneet. Siitä sovittiin "pitkän tikun vedolla", kenen oli vuoro mennä penkin alle. Fradeschdin pysäyspaikalta marssimme vähän matkaa eräälle ylängölle, otettuamme kaiken tavaramme junasta mukaamme. Täällä asetuimme leiriin ja pystytimme telttamme, joissa sitten sopi oikoa kangistuneita jäseniämme. Ilma oli sangen lämmin ja ihana sekä kaunis näköala Donavalle Giurgevoon ja Rustschukiin päin. Tässä kuulimme ensi kerran tykistön laukauksia oikein todellisuudessa, vaikka Krasnoje-Selossa olimme niitä paljon kuulleet leikkisodissa pamahuteltavan.