Chapter 14

Samana päivänä k:lo 12 pp. käski H. M. Keisari meidät katselemukseensa Mihailov'in suureen harjoitushuoneesen (maneissiin) jossa hän tahtoi taas pitkän ajan kuluttua nähdä "armaita Suomenpoikiansa" niinkuin H. Majesteettinsa itse sanoi. H. M. tullessa katselmuspaikalle, seisoimme koko pataljona rivissä tehden "kunniaa", soittokunta soitti ensin pataljonamme "kunniamarssia" ja sen perästä Venäjän kansanlaulun: "Bosche tsarja hrani". H. M. tervehdittyä seurasi raikkaat ja loppumattomat hurraahuudot, jotka kesti kaiken sen aikaa kuin H. M. ratsasti pitkin rintaman edustaa, tarkastellen jok'ainoata soturia.

Sen jälestä kutsui H. M. kaikki pataljonan upserit rintaman eteen, kiitellen heitä suuresti, sitten kääntyen miehistön puoleen, kiittäen ja lausuen: "nyt kuin olette tulleet koroitetuksi vanhan kaartin arvoon, niin palvelkaa yhtä uskollisesti, järkähtämättömästi isän-maatanne ja hallitsijaanne kuin tähänkin asti. Suomen kaarti on aina näyttänyt, niin sodassa kuin rauhassakin, täydellistä sorurin luontoa, rohkeutta ja taitoa". H. M. puhui vielä paljon pitemmältä, vaan minä en voinut kaikkea oikein tarkoin kuulla.

Sen jälestä kutsui H. M. rintaman eteen kaikki, joilla oli P. Yrjänänristi, kysyen kultakin minkä tappelun johdosta oli ne saanut. Sen tehtyään jätti H. M. meidät hyvästi kiitellen vielä lähteissäänkin monta kertaa.

Tultuamme maneisista ulos, panivat Pietarissa asuvat Suomalaiset soturiemme painettein kärkiin kukkakimppuja ja seppeleitä. Soittokunnan soittaessa marssimme kaupungin lävitse ja menimme Kyrassierin maneissiin jossa olimme majaa.

Toukokuun 8 päivän aamulla marssimme Suomen rautatien asemahuoneelle, johon Pietarissa asuvat Suomalaiset olivat hankkineet meille oivan päivällisen, jonka nautittuamme ja kiitettyämme, astuimme junaan joka vähän ajan perästä lähti kuljettamaan meitä rakasta Suomea kohden.

Ehtoopäivällä saavuimme Viipuriin, jossa meitä eläköön huudoilla, soitolla ja riemulla vastaan otettiin.

Täälläkös nyt vasta oli pöydät koreana, syötävää, juotavaa kaiken laatuista oli yltäkyllin, soittokunnat soittivat koko aterioimisen ajan ja hurraa- sekä eläköön huutoja kaikui joka taholta.

Kansaa oli kokoontunut summattoman paljon joiden joukossa myös omaisiamme ja tuttaviamme; tämä sydämmellinen vastaanotto oli erittäin hupaista ja mieltä ylentävää. Kaupungin naiset (neitoset) olivat valmistaneet laakeriseppeleen Suomen värisillä nauhoilla, jonka he lahjoittivat mainekkaalle sotalipullemme. Parin tunnin kuluttua jatkoimme matkaamme Helsinkiä kohden.

Toukokuun 9 päivänä k:lo 1 j.pp. saavuimme lähelle Helsinkiä, juna pysähtyi Töölön puistoon Alppila nimisen huvilan alapuolelle, iloisina hyppäsimme vaunuistamme ja muodostimme rintaman sekä marssimme tuolle suurelle nurmelle, joka alenee Tölön lahtea päin.

Pataljona korotettiin niinkuin jo ennen on mainittu "vanhaksi kaartiksi", sekä kaikki jotka olivat sodassa olleet saivat metallisen muistometaljin, kirjoituksella: "_ne namj, ne namj, a imeni dvoemy_", suomeksi "ei meille, ei meille, vaan nimellesi Herra".

Tässä päiväkirjassa on ollut parhaasta päästä tietoja, niinkuin jo kertomuksen eli päiväkirjan alussakin mainitsin, ainoastaan yhdestä (kolmannesta) komppaniasta. Toisen komppanian suhteen ei minulla ole ollut oikein tarkkoja tietoja heidän toiminnoistaan, jonka tähden olenkin katsonut parhaaksi olla niistä kaikin paikoin mainitsematta.

Korkeasti kunnioitettavat lukijat: pyydän teitä ei tuomitsemaan ajattelematta huonoa kirjailija-kykyäni, sillä tämän kertoja onkin "miekka-mieheksi luotu".

Ja niinkuin sotaretkellä yleiseen, jossa tämä päiväkirja on muistoon kirjoitettu, ei sotureilla monestikaan ole aikaa ihailla maisemia, arvostella ja tutkia ihmis-luontoja, maanasukasten tapoja y.m.s. Kuulkaas kun kerron: jos johonkin pysäytetään tappelujen loma hetkinä, niin täytyy olla itse emäntä ja isäntä, keittää ja paistaa ruokansa, puhdistaa, paikata, pestä vaatteitansa ja korjata varastokalujansa sekä olla muutenkin kiltin pojan tavalla paikoillaan, vaikka joskus kyllä olisi aikaakin, sillä päällikköjen luvatta ei saa mennä eikä poistua askeltakaan leiri- eli asentopaikasta, senlainen on soturi-järjestys. Marssilla taas ei myöskään saa jättää rivistä itseänsä hetkeksikään, vaikka kyllä monta kertaa saa tuntea kovanlaisia vatsan puruja, janoa y.m., se on sitte vaan se niin kutsuttu harmi "poritsuuni".

Se on myöskin huomattava että kirjailijatoimet kasarmielämän hyörinässä, jossa tämä on puhtaaksi kirjoitettu, eivät oikein tahdo menestyä eikä sujua, siinä on aina häirittynä yhdeltä ja toiselta pieneltä toimelta ja askareelta sekä sotaohjesääntöjen päähän "pänttäämiseltä", vaikk'ei se sentään hartioita halkaise.

Että kertomukset eli muistoonpanot, edellä kerrotussa päiväkirjassa, ovat ihan tosia sekä perin luotettavia, sen todistamme eli todistavat kolmannen komppanian neljäkymmentä seitsemän (47) jylhää, vahvaa, kivettynyttä (useat arpisiakin) "kivekästä", jonka nimen vihimme itsellemme Floria Tschekmedschen kartanon härkänavetassa Marmorameren rannalla, -- ja sen ne kyllä ansaitsevatkin. Ei ainoatakaan päivää, ei hetkeäkään riveistään pois, niin olivat kuin tammi vankkumatta, josta heille kohottakaamme maljamme ja huutakaamme niin että tanteret raikuu: kolmannen komppanian kivekkäät eläkööt! -- Ja niin myös kaatuneitten sankaritovereimme muisto, sekä toistenkin komppaniain: eläkööt!

Kaikkein viimeiseksi olkoon lausuttuna meidän soturien alammaiset, vilpittömät, sulimmat, sydämmellisemmät kiitokset, siitä verrattomasta urhoudesta, reippaudesta ja taidosta, jolla meitä johdettiin, aina vaan suoraan voittoja kohden, päällystöllemme alkaen Suuriruhtinas Nikolaista ja kenraali Gurkosta, joka olikin meidän vakituinen johtajamme, aina nuorimpaan vänrikkiin asti! Niinkuin varsin hyvin on vanhastaan tietty ja tunnettu asia, että millainen on päällikkyys, senlainen on miehistökin. Muistelkaammepa entisiltäkin ajoilta esim. tuota jaloa, urheata Adlercreutzia, ja taas jos viitsimme vilkaista tuohon kehnoon, kelvottomaan pelkuriin Klingspor'iin, niin niissä on selvä todistus tähän tarkoitukseen.

Eläköön uskollisuus ja urhoisuus Suomen sotureissa, eläköön kristinusko ja vapaus, koko maailma ja kaikki kansat kiittäkäät Herraa Jumalaa ja Hänen pyhää nimeänsä ijankaikkisesti.

Jos kunnioitettavat lukijat eivät millään tavalla ottaisi pahakseen, niin lisäisin tähän vielä Suomen kaarti pataljonan historian lyhykäisesti kerrottuna, ihan samassa järjestyksessä kuin se meille alipäällistölle ja sotamiehille on opetettu.

* * * * *

Henkivartiaväen 3:nen Suomen tarkk'ampuja pataljoonan historia.

Sen jälkeen kun Suomen suuriruhtinaanmaa yhdistettiin Venäjän keisarikuntaan, asetettiin Suomessa suomalaisia jääkärirykmenttiä, ja eräs niiden joukossa, joka asetettiin syyskuun 18 päivänä 1812, kutsuttiin "3:mas Suomen Jääkäri rykmentti". Tämä mainittu rykmentti on ollut pataljonamme (Suomenkaarti pataljonan) perus eli alkuperä. Ja 18 päivänä syyskuuta, jolloin se rykmentti asetettiin, vietämme vieläkin joka vuosi sen muistoa eli niin kutsuttua pataljonamme vuosijuhlaa.

Vuonna 1817 lähetettiin mainitun rykmentin ensi pataljonasta (nimeltä Viipurin pataljona, arvattavasti mainittu rykmentti eli pataljona majailikin Viipurissa, vaan tässä meille opetetussa historiassa sitä ei ole mainittu) noin 150 miehen suuruinen komennuskunta Luolajan aholle (malmille) lähellä Hämeenlinnan kaupunkia pysyväisen (vakinaisen) harjoitus komennon asettamista varten. Maaliskuun 19 päivänä 1818 määrättiin mainitusta komennuskunnasta asetettavaksi Helsinkiin eräs "Opetus pataljoona". Joulukuun 23 päivänä 1824 tuli pataljonamme niihin kasarmeihin, jossa se vielä nytkin asuu. Armollisen käskykirjeen mukaan huhtik. 20 p:ltä 1827 nimitettiin mainittu pataljona "Suomen Opetustarkk'ampujapataljonaksi". Heinäkuun 28 päivänä 1829 tuli pataljonamme Pietarhovin kaupungissa, jossa se silloin oli vahdin teossa H. M. Keisari Nikolai I:ltä ylennetyksi "Nuoreksi kaartiksi". Tammikuussa 1830 lähti pataljona Helsingistä marssimaan sotaan Puolan kapinoitsijoita vastaan ja oli siellä osallisena Varschovan kaupungin valloituksessa 6 ja 7 päivänä syyskuuta 1831. Maaliskuussa 1832 palasi pataljoona Helsinkiin. Urhollisuudesta mainitussa sodassa sai pataljona P. Yrjänän ristin sotalippuunsa (Yrjänän sotalipun.) Vuonna 1845 tuli H. K. K. Suuriruhtinas perintöruhtinas Aleksander Aleksandrovits nimitetyksi pataljonan kunnia päälliköksi. Kun Venäjän armeijat Itävaltaa auttamaan v. 1849 hyökkäsivät Unkariin, joka oli nostanut kapinan Itävaltaa vastaan, seurasi tämä pataljona myöskin sotaretkelle, mutta ei kuitenkaan saapunut sotaan, vaan sai Brest-Lithovskin kaupungista länsi-Venäjällä kääntyä kotimaallensa. Vuosina 1853-1856 kun Englanti, Ranska, Turkki ja Italia hyökkäsi Venäjän päälle, oli pataljona toisten kaarti joukkojen kanssa Puolassa. Pataljona marssi silloin Helsingistä maaliskuussa 1854 Pietarin kautta ja saapui syyskuussa samana vuonna Lithauen maakuntaan Puolassa. Siellä olivat he sitte koko loppu vuoden 1854 ja seuraavan suvenkin, kunnes palasi takaisin ja saapui joulun aikana 1855 Uudelle kirkolle Viipurin läänissä. Täällä oli pataljona majoitettuna koko sen talven ja vielä seuraavan suvenkin. Sieltä marssi se sitte Pietariin, josta rautateitse vietiin Moskovaan, jossa syyskuun 7 päivänä 1856 oli läsnä H. M. Keisari Aleksander II kruunattaessa. Sieltä palasi pataljona Helsinkiin lokakuussa 1856. Vuosina 1877-1878 Venäjän ja Turkin väliseen sotaan lähti pataljona Helsingistä syyskuun 6 päivänä 1877. Marssi Tonavan yli lokakuun 3 päivänä. Oli osallisena tappelussa Gorny Dubniakin edustalla lokakuun 24 päivänä. Sekä Pravetzissa 22 ja 23 päivänä marraskuuta. Seisoi vastapäätä Turkkilaisten varustettua leiriä koko joulukuun eräillä vuorilla (Suomen vuorilla) lähellä Vratscheschin kylää. Meni Balkanin vuorten ylitse joulukuun 28 ja 29 päivänä 1877 ja oli osallisena Taschikissenin tappelussa joulukuun 31 päivänä. Tammikuun 1 päivänä 1878 Dolny-Kamartzyn luona. Vraschdebnajan luona Iskeri virran yli rynnättäessä tammikuun 2 päivänä. Pari päivää sen jälkeen eli 4 päivänä Sofian kaupunkia valloitettaessa. Kahlasi jääkylmässä vedessä Maritza-virran ylitse tammikuun 14 päivänä. Oli osallisena kolmipäiväisessä tappelussa lähellä Filippopolin kaupunkia 15, 16 ja 17 päivänä tammikuuta. Sieltä marssi Adrianopolin kautta Konstantinopoliin, jonka lähellä oli majoitettuna eräässä Floria Tschekmedsche nimisessä kartanossa eli huvilassa. Niin myös oli osallisena siinä suuressa rauhan-paraatissa, joka pidettiin 3 päivänä maaliskuuta Konstantinopolin muurien edustalla. Pataljoona läksi takaisin Turkinmaalta huhtikuun 22 päivänä, jolloin se astui laivaan San Stefanon satamassa ja purjehti Bosporan ihanan salmen läpi Mustanmeren ylitse Odessan kaupunkiin, sieltä rautateitse Pietariin, jossa pataljona esitettiin H. M. Keisari Aleksander II:nelle Mihailovin maneisissa. Toukokuun 9 päivänä 1878 saapui pataljona Helsinkiin. Urhollisuudesta mainitussa sodassa, tuli pataljona H. M. Keisari Aleksander II:lta hänen korkeana syntymäpäivänänsä huhtikuun 29 koroitetuksi "Vanhaksi kaartiksi".

Vuonna 1881 maaliskuulla kun H. K. K. Perintöruhtinas Aleksander Aleksandrovitsch nousi keisarin valtaistuimelle, suvaitsi H. M. jäädä edeskinpäin Suomen kaarti pataljonan kunnia päälliköksi. Joten Suomen kaarti pataljona nyt on "Hänen Majesteetinsa" nimellinen pataljona.

End of Project Gutenberg's Vääpeli Lemminkäisen päiväkirja, by Anonymous