Part 18

-- Siinä asiassa, jonka tähden sinut on vangittu, alkaa tutkinto huomenna, ilmoitti hän. -- Kuvernööri tulee itse oikeutta istumaan. Hän on jo asettanut lautakunnan. Olisi nyt perin tärkeä voida todistaa, että Gustaf on elossa. Siihen raukeaisi heti koko syyte.

-- Kunhan odotetaan, vielä se asia voidaan todistaa, vakuutti Stina.

-- Kuvernööri ilmoittaa jo liian kauan odottaneensa. On mahdollista, että hän ei enää odota.

-- Minulla on syytä luulla, että aivan pian saamme tietoja Gustafista, sanoi Stina.

Hän saattoi isäänsä ovelle ja sanoi:

-- Lohduttakaa äitiä. Vakuuttakaa hänelle, että kyllä nämä asiat vielä hyvin päättyvät.

* * * * *

Seuraavana aamuna käytiin Stina hakemassa oikeuden istuntoon.

Kuvernööri Printz ei ollut hiukkaakaan lainoppinut. Hän tunsi sen itse ja sen vuoksi hän oli halunnut tuomariksi siirtokuntaan lainoppinutta miestä. Kun sitä ei saanut, täytyi hänen itsensä edustaa myös lain ja oikeuden korkeaa arvovaltaa. Siltä varalta hän oli jo lähtiessään varoittanut, etteivät kovin hämmästyisi, jos tuomiot eivät aivan lain kirjaimen mukaan sattuisi. Hänen johtamissaan oikeuden istunnoissa ei noudatettu mitään muodollisuuksia. Hän käsitti, että alussa hänen oli voitettava asema ankaruudella, ja sen vuoksi hänen täytyi tehdä tuomiot jyrkiksi.

Klingan lapsenhoitajattaren, Stina Dalbon asia oli ensimmäinen merkittävämpi juttu, joka joutui hänen ratkaistavakseen. Tyttöä vastaan tehty syytös oli raskas ja perin salaperäinen. Syytetty ei tunnustanut mitään ja turhaan kuvernööri yritti kovuudellakaan taivuttaa häntä tunnustamaan.

Kuta pitemmälle kuulustelua kesti, sitä hämärämmältä asia näytti.

Hän selaili lakikirjaa, suuttuen ja tuskastuen sitä enemmän kuta vähemmän hän siitä selvää sai. Oliko hän mikä kirjanoppinut? Hän oli tottunut sodassa antamaan tuomioita, mutta niitä ei perustettu mihinkään pykäliin. Tuomioiden piti olla käytännöllisiä, niillä piti saada aikaan se mihin tähdättiin. Muodoista vähät väliä.

-- Mestattavaksi ja oikea käsi pois sahattavaksi, kuului yhtäkkiä kuvernöörin tuomio, yllättäen täydellisesti koko salintäyteisen kuulijajoukon.

Lautakunnan jäsenet katsoivat ihmetellen toisiinsa, mutta ei kukaan uskaltanut ääntään korottaa.

Stina vaipui pyörtyneenä lattialle.

Kuvernööri oli mielestään antanut oikean ja viisaan tuomion. Hänellä ei ollut aikomusta panna sitä täytäntöön -- hänestähän se riippui. Kun näin raskas rangaistus on uhkaamassa, pannaan varmasti kaikki voimat liikkeelle oikean selvityksen saamiseksi. Tuomio oli siis kuvernöörin mielestä vain uhka, joka pakottaisi totuuden esille.

Samalla kuvernööri määräsi, että vapaamiestä Erkki Mulikkaa oli etsittävä yli koko siirtokunnan ja tavattaessa oli hänet kiinniotettava sekä sidottuna linnoitukseen lähetettävä, jotta sama rangaistus voisi häntä kohdata.

Sekin oli tarkoitettu enemmän uhkaukseksi kuin käytännössä toteutettavaksi.

Ennenkuin Stina vietiin takaisin vankilaansa joen toiselle puolen, sai hän tervehtiä ja tavata vanhempiaan. Sydäntäsärkevä oli Stinan kohtaus äitinsä kanssa. He eivät nähneet tuomiossa mitään valopilkkua. Millä hetkellä tahansa voidaan tuomio panna täytäntöön. Näkisikö äiti enää tämän jälkeen lastaan?

Isä ei ollut yhtä toivoton. Hän ymmärsi, että tuomio oli ehdollinen. Hän katsoi kuitenkin viisaimmaksi olla tyttärensä huolia lieventämättä enempää kuin oli välttämätöntä.

Saman päivän iltana kuvernööri Printz hämmästyi aika lailla. Hän oli juuri lopettanut ilta-ateriansa, kun eräs mies pyysi tavata häntä.

Se oli Klas.

-- Mitä sinulla nyt on asiaa? kysyi kuvernööri lyhyesti.

-- Armollinen herra, alkoi Klas nöyrästi. -- Tulen ilmoittamaan, että se mies, jonka murhasta Stina Dalbo on tänään tuomittu, on elossa. Yhä vieläkin olen järkytettynä säikähdyksestä, jonka tänään sain, kun näin ystäväni ilmielävänä edessäni. Luulin ensin häntä haamuksi ja aioin paeta. Hän huusi minulle: 'Mies, oletko hullu? Etkö minua tunne? Tervehdi toki toveriasi, joka on pitkältä matkalta palannut ja ansaitsee hyvän ryypyn tervetuliaisiksi.' Toinnuttuani moitin häntä siitä, että hän oli saanut suurta häiriötä aikaan, ja sanoin, ettei Stina hänelle voi poissaoloa antaa anteeksi. 'Enpä luullut, että hän niin kaipaa minua', hän sanoi. 'Hänen mielensä lienee aika lailla muuttunut.' Hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli kaikesta pahoillaan, mutta ilmoitti kaiken nyt hyvittävänsä. Hän on valmis menemään naimisiin ja lähetti minut sitä varten asialleen. Klas veti paperin taskustaan ja sanoi: -- Tässä on todistus siitä, että hän ja Stina ovat Ruotsissa laillisesti kuulutetut. Hän pyytää morsiamensa vapauttamista, jotta häät voitaisiin ensi tilassa viettää.

Kuvernööri oli sangen hämmästyksissään tästä ilmestymisestä. Hän huusi kiukkuisella äänellä:

-- Onko ollut tarkoituksena pitää minua sekä korkeaa lakia ja oikeutta pilkkana?

Kenties olisi Gustafin asiamies saanut pahempiakin seurauksia tästä jutusta, ellei kuvernöörin nopeaälyinen tytär Armgard olisi ehättänyt väliin.

-- Isä, sinun viisautesi oikeuden jakamisessa selvitti tämän sangen salaperäisen jutun, sanoi hän. -- Ilman sinun ankaraa tuomiotasi olisi asia jäänyt hämäryyteen ehkä ikipäiviksi.

-- Niin, ilahtui kuvernööri, -- tiesinhän minä, että miestä ei oltu murhattu. Minä pakotin hänet esiin. Ja nyt minä olen valmis pitämään nämä harvinaiset häät siirtokunnassa. Ensi viikolla muutamme Hoviimme Tenakonkille, ja yhtenä tulojuhlan ohjelman numeroista ovat nämä häät. Armgard, pidä huolta niiden valmistuksista. Minun kustannuksellani. Käy, nuori mies, hän sanoi, kääntyen Klasin puoleen, -- papereinesi pastori Campaniuksen luona ja järjestä niin asiat, ettei enää mitään häiriötä tapahdu.

Klasin lähdettyä sanoi kuvernööri tyttärelleen:

-- Nyt ei ole mitään syytä pitää tyttöä vangittuna. Minä päästän hänet irti viipymättä.

-- Odota isä, kiiruhti Armgard sanomaan. -- Minulla on hyvä ajatus. Stina viedään Tenakonkille eikä sallita kenenkään kohdata häntä. Ei anneta hänelle mitään tietoa asioista ennen kuin hänet viedään vankilasta vihille.

-- Mutta eikös se ole sydämetöntä?

-- Ei vähääkään, sanoi Armgard päättävästi.

-- Hänen ilonsa tulee sitä suuremmaksi. Jos välttämättä tahdot, voit vähää ennen häitä ilmoittaa, ettei Gustaf ole murhattu. Näin asiat parhaiten järjestyvät.

-- Sinä olet järkevä, Armgard, myönsi Printz.

-- Sinä puhut kuin vanha ihminen, vaikka olet vasta täysi-ikään kehittynyt tyttö. Rakkauden houreet eivät sinua pimitä.

-- Järki kaikessa, sanoi tytär ja lähti huoneesta.

PRINTZIN HOVISSA.

Maunu Klinga oli miehineen kiirehtinyt Uuden Göteporin sekä Printzin Hovin rakentamista Tenakonk-saarella. Kesä oli kuuma, joten miehet tottumattomina ilmanalaan saivat monta hikeä pusertaa. Kuitenkin ne, jotka olivat olleet myös Helsingborgia rakentamassa, kehuivat työntekoa Tenakonk-saarella mieluisammaksi. Täällä ei ollut niitä isoja purevia itikoita, jotka tekivät olon joen toisella puolella aivan sietämättömäksi.

Sekä linnoitus että kuvernöörin hallintorakennus tehtiin vahvoista hirsistä. Osa tarvittavista puista otettiin saarella olevasta suosta, johon oli aikoinaan suuri metsä painunut ja siellä hyvin säilynyt.

Hallintorakennus, Printzin Hovi, oli koetettu ensin saada valmiiksi, jotta kuvernööri pääsisi perheineen muuttamaan sinne. Suuressa asuinrakennuksessa oli kuvernöörillä useita tilavia huoneita. Sitä paitsi oli suuria saleja virastohuoneiksi. Valmiina oli myös muita välttämättömiä rakennuksia. Monet rakennukset sotilaita, alempaa virkakuntaa y.m. varten olivat kuitenkin vasta tekeillä ja valmistuivat hitaammin. Tännekin oli, pikemmin tavan mukaan kuin tarpeen vaatimuksesta, rakennettu vankila, jonka ensimmäisiksi asukkaiksi siirrettiin siirtokunnan ainoat vangit, Stina Dalbo ja Kaisa Väinämö.

Sen jälkeen kun tuomio oli langetettu, odotti Stina joka päivä milloin hänet viedään mestauslavalle. Aamulla ylös noustessa oli aina hänen mielessään, että tämä lienee viimeinen päivä. Kun hänet siirrettiin Tenakonkille, päätti hän, että nyt viedään viimeiselle matkalle. Henkinen kidutus vaikutti häneen niin, että hän oli vain varjo entisestä. Eräänä päivänä tuli kuvernöörin lähettämä sotilas vankilaan.

Stina koetti nousta seisomaan. Hänen polvensa vapisivat.

-- Älä pelkää, sanoi sotilas. -- Minä tuon hyviä tietoja. Paremmat päivät sinua odottavat. Kuvernööri on lähettänyt minut ilmoittamaan, että hän tietää sinun ja Erkki Mulikan olevan viattomia, sillä murhatuksi luultu henkilö on löydetty. Kuvernööri tahtoo antaa hyvitystä kärsimyksiesi johdosta. Tästä vankilasta saat kävellä morsiamena vihkiäisiisi ja kuvernööri itse pitää häät mitä loistavimmat.

Stina kuultuaan, että Gustaf oli löytynyt, huudahti riemusta. Ilon kyyneleet valuivat silmistä ja hän kiitti Jumalaa. Vasta sitten kun sanantuoja oli mennyt hän alkoi miettiä tiedonannon toista puolta. Vankilastako suoraan vihille? Kuinka oli kaikki voinut tapahtua? Tietysti niin, että Erkki, tuo rakas, kelpo Erkki, oli löytänyt Gustafin, tuonut hänet kuvernöörin eteen ja paljastanut katalan juonen. Kuvernööri oli tietysti pannut Gustafin lujille, ehkäpä rangaissutkin häntä. Ja palkinnoksi Erkille hänen reippaudestaan kuvernööri tahtoi nyt järjestää häät. Voi, jospa aika nopeasti rientäisi!

Kuvernöörin tytär, joka oli itse tullut muuttotavaroiden mukana uutta kotia panemaan kuntoon, oli Martti Marttisen mukana lähettänyt Reetalle sanan ja pyytänyt häntä avustamaan.

-- Nyt on sinullakin moninkertainen syy iloita, sanoi Armgard Printz suojatilleen. -- Minä itse valmistan häitä Stina Dalbolle. Pian ei sinulla ole hänestä mitään vaaraa. Kun Erkkisi saapuu näille main, olet sinä hänen ainoansa. Kaikki riippuu silloin vain sinusta. Tietysti sinä ymmärrät tehtäväsi.

Ehdittiin vihdoin niin pitkälle, että kuvernööri Johan Printzin laiva saapui Uuden Göteporin rantaan muuttaen siirtokunnan hallituksen Christinasta Printzin Hoviin. Tapahtuman merkityksen vuoksi suoritettiin siirtyminen laivasta juhlakulkueessa. Ensin lähtivät laivasta airuet keskiaikaisiin pukuihin puettuina ja soittaen pitkillä torvillaan. Kuvernööri itse astui mahtavana soittajien jälestä, peitsillä varustetun sotilaskunniavartioston ympäröimänä. Hänen jälessään tulivat hänen apulaisensa Sven Skute ja ryhmä sotilaita. Saattueessa oli aatelisnuorukaisilla ja siirtokunnan virkakunnalla oma osastonsa.

Lämmin kesäpäivä pusersi hien lihavan kuvernöörin kasvoilta hänen kävellessään puhkuvana mäkeä ylös sille paikalle, mihin hallintorakennus oli hänen tahdostaan kohonnut. Portilla oli juhlasaattoa vastaanottamassa rakennuttaja Maunu Klinga työläisten sekä muutamien sotilasten kera, jotka olivat hänen komennossaan. Klinga antoi kuvernöörille juhlallisesti uusien rakennuksien avaimet, jotka Printz kiinnitti renkaaseen vyöllensä.

Juhlakulkue marssi ensin väliaikaiseen kirkkoon, jossa pastori Campanius tervehti siirtokunnan päämiestä tervetulleeksi uuteen hallintopaikkaan sekä rukoili Jumalan siunausta aloitettavalle työlle. Kuvernööri polvistui alttarin ääreen, missä pastori, pannen kätensä hänen päänsä päälle, siunasi häntä.

Tämän jälkeen marssi juhlakulkue itse hallintorakennukseen, jonka portailla oli kuvernöörin tytär palvelija- ja apulaisjoukkoineen sitä ottamassa vastaan. Torvensoittajat kääntyivät yleisöä kohti, jota oli laajalti kokoontunut, ja puhalsivat torviinsa. Yleisön joukossa näkyi myös intiaaneja, jotka uteliaina seurasivat tätä juhlallista toimitusta. Punanahkoja oli saapunut aina kaukaa Takamaalta asti, myös sellaisia, jotka eivät olleet ennen valkoisia nähneet.

Kun luutnantti Klinga juhlan kunniaksi antoi uudesta linnoituksesta ampua muutamia tykinlaukauksia, säikähtivät intiaanit pahanpäiväisesti ja lankesivat maahan.

-- Valkoisten Manitou puhuu kovalla äänellä, sanoivat he toisilleen.

Illalla alkoivat ne suuret pidot, jotka kuvernööri oli aikaisemmin luvannut. Tätä varten oli harvinaisia ruokia ja juomia ostettu entisten lisäksi englantilaisilta, jotka Virginiasta olivat saapuneet laivallaan kaupantekoon. Monta intiaaneilta saatua majavannahkaa oli vaihdettaessa saatu luovuttaa näistä tavaroista.

Oli päästy vasta nousevalle juhlatuulelle, kun ohjelman mukaan oli toimitettava ensimmäinen avioliiton vahvistaminen tällä uudella hallituspaikalla. Tämän numeron oli kuvernöörin tytär järjestänyt. Kirkkosali oli koristettu kesän aikaisella sadolla. Hedelmällisyyden merkiksi oli koottu maissilyhteitä alttarin molemmille puolin ja seinistä riippumaan hedelmäpuitten oksia, jotka olivat täynnä kypsyneitä hedelmiä. Portaille ja käytäville oli metsästä tuotu laakeripensaita. Alttari oli koristettu myrtinoksilla, Lavendelikimput levittivät väkevää tuoksuaan. Pimeä oli jo tullut, mutta se ei tuonut sanottavasti viileyttä kesän hehkuun. Tulikärpäset lensivät pensaikossa. Salaperäistä huumaa oli ilmassa. Vuosituhansia koskematonna olleen erämaan rauha oli häiriytynyt. Sivistynyt maailma hipaisi sitä ensi kerran.

Armgard Printz piti huolen morsiamen pukemisesta ja tahtoi johtaa morsiuskulkuetta. Klas oli kuvernöörin sihteerin johtamana saanut varmat ohjeet miten hänen tuli menetellä. Ohjelma oli yksityiskohtia myöten tarkkaan harkittu.

Kuvernööri keskeytti tyttärensä viittauksesta ilonpidon juhlasalin pitkien pöytien ääressä. Hän nousi seisomaan ja puhui kaikuvalla äänellä:

-- Meillä on merkkipäivä tänään. Siirtokunnan hallitus on asettunut uuteen pysyväiseen paikkaansa. Täältä on tarkoituksena ohjata tätä siirtokuntaa edistykseen ja kukoistukseen. Lisääntykää ja täyttäkää maa. Hedelmällisyys tuottaa edistystä ja kukoistusta. Esikuvallisena toimituksena on näihin tulojuhliin liitetty ensimmäinen kristillinen avioliiton solmiminen tällä saarella ja tässä hallintopaikassa, Toimitus tapahtuu kirkossa, johon me kaikki juhlakulkueessa siirrymme.

Sven Skute järjesti rivit ulkona: airuet ensin, aatelisnuorukaiset sen jälkeen hovipoikina, keskuksena itse mahtava kuvernööri ja arvojärjestyksessä muu yleisö.

Tulisoihdut lepattivat kutsuvina. Pappi odotti kirkon portailla.

Vasemmalta lähestyi morsiuskulkue Armgard Printzin johdattamana. Naiset olivat siihen liittyneet.

Stina oli ihastuttavan kaunis, oli enemmän yliluonnollisen olennon kuin ihmisen näköinen. Kärsimykset olivat tehneet hänet kalpeaksi, mutta samalla kirkastuttaneet. Hänen silmänsä olivat rakkautta loistavat ja sydämensä kiitollinen Jumalalle siitä, että kaikki oli kääntynyt hyvään päin. Hän koetti silmillään etsiä Erkkiä, mutta ei soihtujen lepattaessa voinut häntä huomata. Ehkäpä hän olikin sisällä kirkossa odottamassa...

Kirkon portailla hän näki seisojan kaksi miestä. Stina ei voinut heidän piirteitään erottaa. Kenties... hän kiiruhti askeleitaan. Mutta kun hän tuli lähemmäksi, kiljahti hän kauhistuksesta. Se kuului monen korviin, vaikka musiikki soi.

Stina oli kuin halvauksen saanut: ei voinut ottaa askeltakaan ja hänen ruumiinsa tuntui lyijynraskaalta. Ne, jotka olivat lähinnä häntä, huomasivat muutoksen ja taluttivat häntä. Nähdessään isänsä Stina sai vähän rohkeutta.

Nils Dalbo talutti tyttärensä sulhasen luo, joka odotti alttarin edessä. Pastori laskeutui alttarikorokkeelta heidän eteensä. Tulisoihdut valaisivat kirkkaasti tämän ryhmän. Vihkimistoimitus alkoi.

Pastori ehti siihen kohtaan, missä hänen oli kummaltakin, sulhaselta ja morsiamelta, erikseen kysyttävä tahtoivatko he ottaa rinnallaan olevan aviopuolisokseen.

Gustaf vastasi onton kumealla äänellä: "Tahdon".

Tuli morsiamen vuoro vastata.

Stina kohotti silmänsä pastoria kohti ja vastasi jyrkästi ja selvästi: "En tahdo".

Vastaus kuului yli koko kirkon hiljaisuuden.

Pastori säpsähti. Seurakunta hämmästyi.

Pastori kysyi uudelleen.

Vastaus oli sama, ehkä vieläkin jyrkempi ja selvempi: "En tahdo".

Uusi humaus kävi läpi seurakunnan. Kuvernööri osoitti hermostuvansa.

Pastori uudisti kysymyksensä kolmannen kerran.

Vastauksena tuli melkein epätoivoinen kirkaisu:

"En koskaan ota häntä".

Stina olisi pyörtyneenä vaipunut maahan, ellei hänen isänsä olisi ehtinyt häntä tukemaan.

Pastori ilmoitti että morsiamen vastustamisen vuoksi vihkiminen keskeytetään. Luterilainen kirkko ei pakota ketään vasten tahtoaan avioliittoon.

Kuvernööri katsoi oman arvovaltansa tulleen loukatuksi. Hänen tuliaisjuhlansa säännöllinen kulku oli häiriytynyt. Hän nousi kiukkuisena penkiltään ja olisi epäilemättä tehnyt kirkonhäväistyksen, ellei hänen tyttärensä olisi rientänyt hänen luokseen ja hillinnyt häntä.

Kuvernööri viittasi kädellään morsianta kohti ja sopersi joitain käsittämättömiä kiukun sanoja. Vihdoin hän jyrkästi sanoi:

-- Viekää hänet uudelleen vankilaan. Yleisö palasi kirkosta pettyneenä. Pettynein oli kuitenkin sulhanen, joka kiiruhti mahdollisimman pian pois kirkosta ja katosi pimeyteen.

Stina vietiin vankilaan ja pyysi saada olla rauhassa, kun hän oli niin perin uupunut.

Kuvernööri seurueineen meni jatkamaan tulojuhlan viettoa. Ja pian olivat juomingit täydessä käynnissä aivan kuin ei mitään välikohtausta olisi sattunut.

PAKO.

Juomien päähän kihotessa muuan nuori aatelismies rohkeni illan kuluessa hiukan ärsyttää kuvernööriä. Hän sanoi:

-- Ehdottaisin siirtokunnan hedelmällisyyden maljan, mutta en saa oikein lähtökohtaa. Avioliitot eivät näy olevan helposti rakennettavissa täällä.

Toinen jatkoi:

-- Avioliittoasioihin ei hallitusvallan pidä sekaantua. Koko siirtokunta sai nyt kuulla, että naisvalta on niissä voimakkaampi.

Kolmas lisäsi:

-- Tämä tyttö oli tuomittuna sen miehen murhaamisesta, jonka kanssa hänet nyt tänä iltana yritettiin naittaa. Nyt mies tuli itse tänne. -- Olisi huvittavaa tietää minkätähden tyttö nyt taas on vangittuna.

Kuvernööri kuuli kaikki nämä puheet. Hän oli jo entisestään ärtynyt. Tämä keskustelu ärsytti yhä enemmän.

-- Kyllä minä teille syyn näytän, hän murahti. -- Silloin kun tyttö otettiin ensi kerran kiinni, oli hänet tavattu noituudesta. Ja noidat viedään roviolle.

-- Siinähän sinulla on, kuvernööri, ohjelmaa tämän illan juhlaan, huusi eräs päihtyneistä, -- repäisevämpää kuin se, mitä yritettiin kirkossa suorittaa.

-- Siinä olisi todella teko, joka muodostaisi tämän päivän sellaiseksi juhlaksi, että sitä muistettaisiin niin kauan kuin tämä siirtokunta pysyy.

Kolmas ehdotti:

-- Kootaan risuja ja sytykkeitä tuohon mäen harjalle. Siihen syntyisi kokko sellainen, että se näkyisi yli koko siirtokunnan, vieläpä toiselle puolen Fort Nassauhun saakka. Kyllä näin suurissa rakennuspuuhissa on sen verran lastuja jäänyt, että niillä muutamia noitia voidaan polttaa.

Kuvernööri ryyppäsi rommilasin pohjaan ja kehoitti toisia tekemään samoin.

-- Mitä uutta nyt ohjelmaan saadaan, kun kirkkojuttu päättyi niin nolosti? kysyi Sven Skute. -- Lupasit, että näissä juhlissa remutaan enemmän kuin Helsingborgin valmistumisjuhlissa.

-- Eikö sinulla ole juomista enemmän kuin tarpeeksi? kivahti kuvernööri ärtyneenä. -- Nyt sitä paitsi työväki myös juhlii. Oletko nähnyt heidän pitkiä pöytiään pihamaalla?

-- Niin, koko siirtokunta on koolla, myönsi Skute. -- Ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran. Nyt pitäisi saada heille repäisevää ja ikimuistettavaa huvia.

-- Mitäs ajattelet noitien polttamisesta? kysyi kuvernööri.

-- Niidenkö, jotka viime juhlan iltana keksittiin? Olisihan tosiaankin sopivaa antaa niille rangaistus tässä juhlassa.

-- Nyt ryypätään, huusi kuvernööri yli koko salin. Maljoja tyhjennettiin. Uusia täytettiin ja taas tyhjennettiin. Päihtymys alkoi olla yleinen.

Ulkona olevat juhlijat olivat kantaneet kokoon risuja ja lastuja kummulle ja sytyttäneet sen tuleen. Valo loimusi pimeässä yössä kauas joelle.

-- Miksi roviota turhaan poltatte, kuului pimeästä ääni, -- kun on noitiakin, joita voitte samalla polttaa.

-- Noidat roviolle, kaikui useiden suusta huuto. Se kuului avoimista akkunoista sisälle saakka, huolimatta päihtyneitten melusta ja palavien risujen räiskeestä.

Kuvernööri teki nopean päätöksen. Hän huusi akkunasta:

-- Kootkaa toinen rovio kummulle. Kootkaa siihen puita, risuja ja lastuja. Vietämme muuttomme kunniaksi suuren, ikimuistettavan juhlan. Poltamme noidat, paholaisen palvelijat.

Kuului riemuhuutoa yleisön joukosta ja miesjoukko kiiruhti roviota laittamaan.

Juhlijain joukossa oli muitakin kuin niitä, jotka ottivat tämän sanoman riemulla vastaan. Juhlaan olivat saapuneet Martti Marttinen, Luukas sekä koko joukko suomalaisia, jotka kauhistuivat sekä ehdotusta että kuvernöörin ilmoitusta. He aavistivat mitä tämä merkitsee päihtyneessä kansanjoukossa.

Martti ja Luukas kiiruhtivat vankilalle, joka oli hiukan syrjemmässä. Martti oli jo aikaisemmin huomannut, että Piikki oli tälläkin kertaa vahdissa. Martti sanoi Luukkaalle ja Piikille:

-- Kiireesti naiset pakoon. Heidät on ohjattava niin kauas, etteivät he ole tavoitettavissa. On mahdollista, että heidän täytyy olla kauan poissa, kuten teidänkin. Rannalla vesakon suojassa on minun, veneeni. Siinä on aluksi ruokavaroja. Toinen tai toinen käyköön minun luonani lisää hakemassa, kun vakinaisen piilopaikan olette löytäneet. Kiiruhtakaa! Minä lähden laittamaan venettä kuntoon. Tulkaa sinne pian naisten kanssa. Tietysti kenenkään näkemättä.

Martti riensi rannalle. Hän varasi veneeseen tarpeita, joita käsiinsä sai. Hän jätti sinne myöskin pari pyssyä ampumatarpeineen. Rannalle saakka kuului päihtyneitten melu. Lyhyen odotuksen jälkeen tulivat Luukas ja Piikki taluttaen naisia, jotka värisivät kauhistuksesta. He olivat kuulleet huutoja, jotka ilmaisivat mikä oli heidän kohtalokseen aiottu. Hiljaa siirtyivät he veneeseen, Piikki soutamaan ja Luukas perään, naiset toisiinsa puristautuneina keskelle.

Martti työnsi veneen vesille. Hän kuiskasi: -- Soutakaa virtaa ylöspäin ja antakaa itsestänne tieto niin pian kuin mahdollista.

Kun vene lähti liikkeelle, kiersi Martti sivumpaa juhlapaikalle, missä suuri rovio oli jo melkein valmiiksi laitettu.

Kiihkoisimmat vaativat vankien hakemista ja rovion sytyttämistä.

-- Ei ennen kuin olette maljanne uudelleen täyteen saaneet, huusi kuvernööri.

Uusia maljoja täytettiin ja juotiin. Ajatukset olivat jo kovin sekavat ja askeleet epävakaat, kun vihdoin lähdettiin vankeja hakemaan.

Vankila oli tyhjä. Ei ollut noitia eikä noidan vartijoita. Sana siitä saatettiin kuvernöörille. Tämä julmistui tiedosta ja uhkasi polttaa kaikki, jotka ovat karkaamista avustaneet. Käski etsiä karanneet sekä heidän apurinsa.

Eräs juomatoveri kuvernöörin lähellä tarjosi pikarin hänen käteensä ja sanoi:

-- Juo Printz! Juo karanneitten malja. Eiväthän he noitia ja tietäjiä olisi olleet, jos olisivat vapaaehtoisesti jääneet poltettaviksi. Sitä paitsi he paollaan pelastivat sinun sielusi. Huomenna olisit jo tätä päätöstäsi katunut. Juo, Johan Printz, ei tämä siirtokunta kaipaa noitarovioita. Taistelkoot vanhassa maassa uskonsuunnat. Täällä vallitkoon omantunnon vapaus! Juo, Printz, juo, karhu, joka voit olla äreä, mutta joka olet pohjaltasi helläluontoinen. Sinun maljasi, ja pohjaan saakka!

Printz jatkoi juomistaan. Toverit tulivat toinen toisensa jälkeen hänen pöytäänsä, ja vähitellen hän unhotti tapahtuman.

Reeta ja Martti lähtivät juhlasta Räsäsen veneessä.

-- Minä en lähde enää koskaan tällaisiin tilaisuuksiin, sanoi Reeta. -- Toivon, että Kaisa ja Stina ovat varman pakopaikan löytäneet. Kun huomasin, missä vaarassa he olivat, selveni minulle oma syyllisyyteni. Minä olen tehnyt heille niin pahoin, etten tiedä voinko koskaan hyvittää.

-- Kyllä minustakin on parempi kotona olla kuin tällaisissa kesteissä, päätti Räsänen.

HELME LÖYTÄÄ ERKIN.

Israel Helme, siirtokunnan tuleva kaupanhoitaja, ei päässytkään kauppamatkalleen Uuteen Amsterdamiin niin pian kuin oli alussa suunnitellut. Myöskään ei hän saanut seuralaisekseen Luukasta, joka kuvernöörin tulojuhlan jälkeen oli kadonnut jäljettömiin. Sen sijaan tuli mukaan taloudenhoitaja Henrik Huygen, hollantilaissyntyinen, joka siirtokunnan alusta saakka oli ollut yhtiön palveluksessa. Hollanninkielen hyvänä taitajana ja rehellisenä miehenä soveltui hän erinomaisesti kauppa-asioissa käytettäväksi.

Lähetit matkustivat laivalla kiertäen Kap Mayn sekä pyrkien sieltä kohti Long Islandia.