Part 17

-- Erkin tehtävä on sangen vaikea. Paikka ei ole niin iso, ettei sieltä löytäisi, mutta toinen kysymys on, miten saada mies sieltä tänne. Hän vihaa Erkkiä, joten hän ei Erkin toivomuksesta tee mitään. Heillä voi siellä syntyä tappelukin. Punatukkainen on väkevä, vaikka Erkki on väkevämpi. Mutta kysymyshän ei ole siitä, vaan siitä, että tulee todistetuksi punatukkaisen hengissäolo, joten murhajuorut lakkaavat.

-- Maltas, sanoi hän, keksittyään keinon, -- me voimme olla apuna. Anna Erkille ne tiedot, jotka sinulla on ja neuvo häntä ensi tilassa kiiruhtamaan hollantilaiseen siirtokuntaan. Pian minäkin koetan päästä sinne. Ja minä otan, jos mahdollista, Luukkaan mukaan. Uutta kauppapuotia varten me tarvitsemme monenlaista tavaraa. Vaikka hollantilaisten ja meidän välillä vallitsee kilpailu ja vihamielisyys, myyvät he kyllä mielellään meille tavaroita, varsinkin jos saavat vaihdossa nahkoja tai metallia. Kuvernööri on minulle tuosta kaupanteosta puhunut ja minä luulen, että me pääsemme piankin lähtemään. Täällä on puute myös vampunista, intiaanirahasta, joten ei punanahkojen kanssa suurempiin kauppoihin kyetä. Sinä tiedät tuon rahan, kalansuomuista puristetut helmet, joita me emme vielä ole tottuneet valmistamaan, mutta joita hollantilaisilla kuuluu olevan runsaasti. -- Sano Erkille, että Uudessa Amsterdamissa tavataan.

Reeta kiiruhti jo samana päivänä Suomi-siirtolaan, Marjetan Kärkeen, missä Erkki oli odottamassa. Marttikin oli tullut muutamiksi päiviksi kotiin, joten ystävykset pitemmän eron jälkeen saattoivat vaihtaa keskenään mielipiteitä.

Erkki katsoi tarpeelliseksi selittää ystävälleen Martille asiansa, kertoa suhteensa Stinaan sekä sen vaaran, mihin he nyt olivat joutuneet. Martti, joka oli kyllä aikanaan toivonut Erkistä lankomiestä, ymmärsi hänet heti täydellisesti ja oli valmis neuvottelemaan parhaasta menettelytavasta vaaran torjumiseksi.

Reeta saapuessaan illalla tupaan huomasi, että kaikki siellä sisällä parhaansa mukaan suunnittelivat Erkin ja Stinan onnen rakentamista. Hänestä tuntui oudolta ottaa osaa tähän keskusteluun. Hän puolestaan koetti teroittaa kuinka tärkeätä oli Erkin etsintätyö. Ja hän teki tarkkaan selkoa tiedoistaan.

-- Mutta jos sinä sen roiston haalit siirtokuntaan näytteeksi, että hän on elossa, samalla sinä morsiamesi heität hänen syliinsä, muistutti Martti. -- Kiusallinen on asemasi, mutta muutakaan neuvoa ei liene.

-- Käsitän kaiken tämän, myönsi Erkki. -- Samalla tiedän kuitenkin, että Stina ei koskaan tule tuon miehen vaimoksi. Onneksiko vai onnettomuudeksi lie etsimistyöni, minä käsitän sen kuitenkin velvollisuudekseni.

Ystävykset sopivat, että Martti lähtee aamulla aikaisin saattamaan Erkkiä joen yli ja ohjaamaan oudolla matkalla alkuun. Paras oli mennä nyt poikkimaisin sitä polkua, jota intiaanit sekä valko-ihoiset olivat tottuneet käyttämään pohjoisesta päin Delawarelle tullessaan. Uusi Amsterdam oli siksi tunnettu, että jokainen punanahkakin pystyi sinne opastamaan.

Kaisa Väinämön vangitsemista surtiin Marjetan Kärjessä kovasti. Leena oli häntä oppinut pitämään hyvänä ystävänään. Luonnollisesti päättivät he hoitaa poikaa kuin omaansa. Reeta katsoi sen huolenpidon erityisesti omakseen.

Pieni Antti Väinämö ei tajunnut orpouttaan. Hän kysyi kyllä äitiään, mutta rauhoittui pian. Ja hän nukkui kaulakkain ystävänsä ja leikkitoverinsa Martti Marttisen, nuoremman, kanssa vuoteessa.

RETKELLÄ.

Oli lämmin kesäaamu, kun Martti Marttinen lähti Marjetan Kärjestä soutamaan ystäväänsä Erkki Mulikkaa Delaware-joen yli.

-- Me olemme olleet kovin hajallamme näiden rakennuskiireiden aikana, puheli Martti. -- Se on häirinnyt uutisasutustamme ja uhkaa myös hajoittaa meidät erilleen. Olen sitä mieltä, että heti kuvernöörin Hovin valmistuttua, siis jo tänä syksynä, täytyy tarmokkaasti tarttua kiinni oman pysyväisen kodin rakentamiseen. Minä puolestani olen täysin mieluisen paikan löytänyt. Se on vielä enemmän ylämaassa kuin tämä Marjetan Kärki. Se on Tenakonk-saarta vastapäätä mantereen puolella kahden joen välissä. Saaren ja mantereen välinen vesi on kapea ja sillä kohdallaan kauniisti kiemurtava. -- Kenties soudankin sinut sieltä kautta.

Siro savolaismallinen vene liukui nopeasti Delawarea Martin soutaessa voimakkailla vedoilla ja Erkin huovatessa peräteljolta. Hetken kuluttua tulivat he kuin lahden pohjukkaan tai joen suuhun. Martti viittasi oikealle kädelle:

-- Tuo on se saari, jolle Göteborgin linna ja Printzin Hovi rakennetaan. Ne ovat lähempänä Isoajokea. Me lähdemme näitä kapeita vesiä, niin näytän mieluisan asuntopaikan.

Niillä tienoilla olivat rannat matalat ja maat vesiperäiset. Vesilintuja, joutsenista ja hanhista lähtien, uiskenteli ruohistojen välisissä vesissä lukemattomia. Salmeen tuli pieniä jokia molemmin puolin. Majavat olivat tehneet patoja ja siten salvanneet seudun vielä vesiperäisemmäksi. Erkki tunsi itsensä vähän pettyneeksi.

-- Kuinka tällaiseen märkään paikkaan itsellesi kotia etsit? huomautti hän ystävälleen. -- Kumpuja ja vaarojahan me näihin saakka olemme ainoina sopivina pitäneet. Niin oli meillä Vermlannissa ja niin oli esi-isillämme Suomen Savossa.

-- Malta vähän, hyvä ystävä, tyynnytteli Martti. -- Katso toki tämän luonnon yltäkylläisyyttä. Katso, mikä voimakas kasvullisuus. Maapohja on parasta, mitä tässä maassa vielä olemme nähneet. Ja se on paljon sanottu, sillä hyvää täällä on kaikki. -- Hetken soudettuaan hän lisäsi: -- Kumpuiset maisemat ovat kieltämättä kauniit, ja mäellä olevasta talosta on komeata katsella. Mutta sellainen asumistapa ei ole käytännöllisintä. Kylmemmissä seuduin oli korkealla asuminen tarpeellista sen vuoksi, että alempana asui halla. Matalien paikkojen viljeleminen oli vaaranalaista. Halla pyrki kiipeämään mäkienkin kuvetta ylöspäin. Täällä ei tarvitse sen vuoksi korkealle kavuta. -- Mitäs sanot näistä seuduista?

Vene oli lipunut seudulle, joka rehoitti luonnon rikkautta. Vahvat tammimetsiköt verhosivat pienikumpuista seutua rannasta saakka. Terävä lahti leikkasi korkeampaa rantaa. Sillä seudulla ei näkynyt suota.

-- Eikö tämä ole kuin paratiisin yrttitarhaa kysyi Martti viitaten vasemmalla näkyvää maisemaa. -- Tähän paikkaan olen minä mielistynyt, tähän tahdon Marttisen suvulle kodin perustaa. Jos se suku kasvaa ja laajenee, levitköön tästä muualle. Katsos, eikö tuossa lahden kupeessa ole mitä ihanin asuinpaikka?

Erkki ei voinut muuta kuin myönnytellä. Hän tunnusti, että siihen saa hyvän kodin. Martti selitti edelleen:

-- Kun kävin siellä Suomessa Rautalammilla vanhan sukuni kotipaikoilla, oli siellä silmiä hivelevä lehtomaisema ja tämänsuuntainen lahti, jonka rannalle olisin kotini tehnyt, jos sinne olisin jäänyt sen jälkeen, kun Leenan kanssa häät pidettiin. Lahden teräväsärmäisten reunojen vuoksi kutsuttiin sitä Hammaslahdeksi. Se mikä Suomeen jäi silloin tekemättä, se tehdään nyt tänne. Uusi Marttila laitetaan tähän Hammaslahteen. Toivon, että kuukauden perästä jo kirves heiluu tämän kodin rakentamisessa.

Pitkin rantoja soudeltaessa Martti esitti suunnitelmiaan. Hän tekee alunpitäen isomman tuvan, jottei heti ole ahdasta. Sauna tulee tähän rannalle, luonnollisesti. Pellot on mainio saada pitkin rantoja.

Kierrettäessä Tenakonk-saarta yläpuolelta havaitsi Erkki maisemat niin alaviksi, että ne ovat silloin tällöin veden alla. Mutta ruohokasvullisuus oli niillä hyvä, ja Martti kertoi Kokkisen valinneen ne itselleen heinämaiksi. -- Kokkinenkin aikoo tänne takamaahan pysyväisen kodin laittaa, jotta olisi, kuten hän sanoo, lapsillekin jakaa, vaikka perhe suureksi paisuisi.

Veneen tullessa avoimelle Delaware-joelle kuvasi Martti maisemia.

-- Vähän matkan päässä vasemmalla kädellä laskeutuu tähän suurempi joki. Näiden jokien välinen niemeke on mieluisa intiaanien asuntopaikka. Houkutteleva se on valkoisillekin. Me olemme aikoneet syksymmällä tulla tänne joukolla ja ottaa sen huostaamme yhteisiä tarpeita varten. Siellä Takamaassa on mainio metsästää ja kalastaa.

Nyt oikaisi Martti veneellään Delaware-joen poikki. Leveällä virralla keinuttivat aallot pientä venettä. Toiselta rannalta hän etsi sopivan piilopaikan, mihin voisi veneen kätkeä.

-- Minä saatan sinua jonkun verran, jotta tutustuisimme näihin tämänkin puolen maisemiin, sanoi hän, ja vahvistettuaan itseään eväillä lähtivät ystävykset tuntemattomia seutuja kohti.

Ilmansuunta oli heillä selvillä, mihin oli kuljettava. He arvasivat kyllä tuolla tuonnempana jonkun polunkin tulevan näkyviin. Maisemat olivat suurin piirtein samanlaisia kuin joen toisellakin puolen, joskaan ei niin viljavan muhevia. Oli muutamia korkeampia vaaroja, joilta oli soma näköala jokilaaksoon.

Juuri ennenkuin Martti palasi takaisin veneelleen ja kotiin, nousivat he eräälle tällaiselle mäelle. Rinne kasvoi matalampia lehtipuita sekä vesakkoa ja köynnöskasveja, joten läpikulku oli hankalaa. Samalla he joutuivat metsän sisustaa tarkemmin näkemään. He tekivät havainnon, että suurin osa näistä puista ja pensaista oli hedelmiä kasvavia. Omenapuitten oksat painuivat paikoin niin raskaina alas, että olivat taittumaisillaan. Toisissa puissa väikkyi persikoita ja luumuja. Kirsikat heloittivat kuin suuret tuomenmarjat. Pähkinöitä oli useampia lajeja.

Osa hedelmistä ja marjoista oli kypsiä, osa vasta kypsymässä. Uteliaisuuden houkuttelemina maistelivat miehet näitä luonnonantimia ja tunsivat useimpien maun sangen miellyttäväksi.

-- Kyllä vain tämä maa on ihmeellinen verrattuna siihen siellä kotona, mistä läksimme, ihmetteli Erkki. -- Hedelmiä, meille aivan outojakin, kasvaa niin paljon, että yksistään niistä jo pystyy kokoamaan välttämättömän ruuan talven varaksi. Olen huvikseni maistellut noita pieniä mustikannäköisiä marjoja, joita täällä kasvaa, paitsi pienissä varvuissa, kuten siellä kotona, myöskin pensaissa, jopa puissa. Maistelepas, niin huomaat, että mustikoita ne todellakin ovat.

Hän tarjosi muutamia puusta ottamiaan marjoja toverilleen.

-- Niin on, niin on, myönsi Martti. -- Kyllä täällä mustikat puissa kasvavat. Paljon täällä on toisin kuin siellä. Ei meillä siellä kotona ollut mustia vattujakaan, joita täällä on niin runsaasti, että niiden piikkisiin varsiin on aivan sotkeutua.

Kun miehet olivat tulleet laelle, avautui valtava näköala kaikille suunnille. Metsä, loppumaton metsä oli tuolle näköalalle ominaisinta. Sitä paloittelivat kapeat kirkkaat hopeajuovat, joet, joista Delaware oli valtavin.

Kuumaksi oli kesäpäivä käynyt. Vaaran laki hautui tässä lämpimässä. Miehille oli kiivetessä tullut hiki.

-- Totta puhui Klinga, kun siellä kotona ensin näitä seutuja kuvaili, muisteli Erkki, -- totta puhui, että täällä vallitsee kesällä saunan kuumuus auringonpaisteessa. Mitäs meiltä muuta puuttuu kuin vastat, ja niitäkin saa mainioita näistä puista. On valitsemisen varaa.

Erkki oli erinomaisen ihastunut tähän luontoon ja maisemaan. Hän vakuutti Martille pitävänsä tästä enemmän kuin Hammaslahdesta.

-- Ellei olisi niin kaukana muista, en hetkeäkään epäilisi kotiani tälle mäelle perustaa, sanoi hän. -- Mahdollista on, että tänne se uusi Mulikka vielä syntyykin, tänne vaaralle, muistoksi siitä Mulikasta, joka sinne vanhaan maahan Lehtovaaran kupeelle jäi.

Synkkä hiljaisuus vallitsi asumattomassa salossa. Ystävykset koettivat päästä sellaiseen varjopaikkaan; mihin vähän tuulenhenkeä kävisi. Hetken levättyään he sitten erosivat. Martti palasi venettä kohti.

Erkki otti maisemista ja auringosta merkin ja lähti jatkamaan matkaansa. Jonkun matkan päässä mäen alla hän yhtyi polkuun, jota lähti seuraamaan. Pimeän tullen hän yöpyi metsään, valiten makuupaikan sellaisen, että voi olla turvassa matelijoilta.

Yö asumattomassa aarniometsässä, yksinään luonnon suuressa hiljaisuudessa on niin valtava, ettei sen vaikutusta voi sanoin selittää. Hiljaisuus on vain harhaluuloa, sillä joka hetki voi erottaa erilaisia ääniä. Whip-poor-will huutaa yksitoikkoista, valittavaa säveljaksoaan ikäänkuin sen olisi vilu tässä yön tukahduttavassa kuumuudessa. Apinalintu päästelee ääniään. Käkikään ei puutu seurasta, vaikka se on laiska kukkumaan. Aamun tullen lintujen äänet moninaistuvat.

Ja kuivuneet oksat katkeilevat silloin tällöin, kun peura tai kauris kulkee purolle juomaan. Hirvikin on vallan yleinen. Pieni puhvelilaumakin voi painautua Delaware-joelle, vaikka se on täällä harvinaisuus.

Suhteellisesti vähän virkistyneenä jatkoi Erkki aamulla aikaisin matkaansa. Koko päivänä hän tapasi vain muutaman intiaanin matkalla pohjoisesta etelää kohti etsimässä mieluisaa asuntopaikkaa sieltä, missä majavannahkojen saanti olisi helppoa.

Suuret vedet näkyivät, mutta kun niiden rannat olivat osittain pahasti meriveden huuhtelemia, kuletti polku suurelle Pohjoisjoelle kiertotietä useita maileja joen suusta ylöspäin. Siellä oli kalliojyrkänteitä, ja vuori kohosi pystysuoraan kuin seinä joesta.

Matalammalla kohdalla oli intiaanien kylä Hobock. Siellä vietti Erkki viimeisen yön. Seuraavana aamuna lauttasivat intiaanit hänet joen toiselle puolelle.

Niin hän tuli matkansa päämäärään, Manhattanille, jonka eteläisessä kärjessä oli Uuden Amsterdamin linnoitus ja kauppakylä.

UUDESSA AMSTERDAMISSA.

Erkki Mulikka oli tullut Manhattan-saaren luoteiskulmalle. Siellä asuivat ne intiaanit, jotka parikymmentä vuotta aikaisemmin olivat koko tämän merkillisen saaren myyneet Pietari Minuitille hollantilaista siirtokuntaa varten mitättömän vähäisestä hinnasta.

Täältä johti polku metsien läpi hollantilaisten asumaan osaan saarta. Polku vei osittain joen uomaa, osittain kallioisia jyrkänteitä. Vihdoin alkoi joku yksinäinen uutisasutustalo näkyä. Nämä olivat eurooppalaisen asutuksen ensi päiviä näillä tienoin.

Aivan eteläisimpään kärkeen saapuneet tulokkaat olivat pystyttäneet paalutuksen joen rannalta salmen rantaan saaren poikki. Se oli kauppakylän suojavarustus ulospäin. Kylän sisällä oli pieni linnoitus ja sen ympärillä ryhmä pieniä taloja. Kylän valtakatu kulki joen perkaamatonta rantaa. Sen varrella olivat kauppapuodit ja kapakat sekä yleensä kaikki tärkeimmät paikat.

Erkki käveli ensin tätä "valtakatua" tutustuakseen kylään. Kadun eteläpää päättyi kallioihin, joita nousuvesi huuhtoi. Siihen oli tehty tilapäinen laituri laivoja varten. Jonkun matkan päässä rannasta oli kallioita, jotka oli ulkosatamaksi valittu. Välillä olevaa matalikkoa oli alettu täyttää, vaikka työ oli vielä aivan kesken.

Erkki etsi sivummalta asunnoksi merimieskapakan. Sen yläkerrasta hän sai pienen komeron itselleen vuokratuksi. Ensi tehtäväkseen hän lepäsi matkan jälkeen ja suunnitteli asiansa ajamista.

Sitten hän aloitti rohkeasti etsimistyönsä. Hän teki kiertomatkan kapakoissa, työpaikoilla ja satamassa. Mutta hän ei tavannut missään punatukkaista. Illemmalla hän ryhtyi uudelleen toimeen mutta yhtä huonolla tuloksella. Seuraavakaan päivä ei tuonut selvyyttä. Hän tuli siihen johtopäätökseen, että etsitty mies ei ollut ainakaan tällä kerralla Uudessa Amsterdamissa. Hän saattoi sinne tulla jokea ja rannikkoa kulkevissa laivoissa tai maata myöten samaa tietä, jota hänkin oli tullut. Sen vuoksi hän piti silmällä erittäinkin satamaa.

Vaikka Uusi Amsterdam kaupunkina oli vielä aivan vähäpätöinen, oli siinä joltinenkin laivaliike. Hollantilaisilla oli useampia pieniä laivoja, jotka pitivät yllä yhteyttä ylemmäs joen varrelle perustettujen siirtokuntien kanssa. Myös oltiin vilkkaassa vuorovaikutuksessa Long Islandin kanssa, jonka pienet siirtokunnat elivät pääasiassa kalastuksella. Erittäinkin pyydettiin niitä kaloja, joiden suomuja puristettiin intiaanirahoiksi, vampunihelmiksi.

Englantilaiset sekä New-Haven-siirtokunnasta että myös etelästä, Virginiasta, kävivät kaupanteossa hollantilaisten kanssa. Satamassa saattoi tavata myös meren yli purjehtineen verrattain ison laivan.

Erkillä oli tässä kaikessa katsomista. Aikansa kuluksi hän palkkautui lastaustöihin ja teki vähitellen tuttavuutta eräiden työmiesten kanssa. Ruotsinkielen taitonsa avulla hän sai jotakuinkin selkoa hollantilaisten puheesta.

Viikon verran odotettuaan huomasi hän, kantaessaan rakennusaineita laivasta, vihdoinkin punatukkaisen puuhailevan pienessä jokipurressa, joka juuri äsken oli tullut suuremman laivan kupeelle jokivarrelta. Erkki ei ollut ainoa, joka teki tärkeän huomion, sillä hänet oli jo aikaisemmin huomattu.

-- Tuosta saat miehen, jota tarvitset, sanoi punatukkainen purren kipparille. -- Hän on vieras täällä eikä kukaan kysele häntä, vaikka katoaisi ikipäiviksi.

Kippari tähysti Mulikkaa, joka juuri kantoi raskasta taakkaa maalle.

-- Ei hän liene aivan helposti otettavissa, hän lausui matalalla äänellä.

-- Ellemme saa väkivallalla purteen, saamme ainakin viekkaudella, neuvoi Gustaf. -- Kun hän on täällä, on hänet helppo toimittaa Karhusaareen ja siellä kyllä Nicholas Koorn hänen niskansa taivuttaa.

Erkki ei luonnollisesti kuullut mitään tästä keskustelusta. Hän kehitti päässään tuumaa, miten saisi punatukkaisen lähtemään Christinaan.

Gustaf nousi purresta maihin ja kulkiessaan läheltä Erkkiä tervehti häntä, huomauttaen:

-- Kas onhan täällä niitä vanhan maan ystäviä. Eikö enää miellyttänyt Christinassa olo?

-- Eipä siellä mitään hätää ole, vastasi Erkki. -- Kyllä sinne sopii. Sovit sinäkin, juuri sinua siellä odottavat.

-- Onpa hyvä, että ollaan jo niin pitkällä, että minua odotetaan, lausui Gustaf. -- Siihen olen halunnut päästäkin. Ehkä sinäkin jo haluaisit minua sinne. Ja luovuttaisit sen, jonka olet minulta ryöstänyt. Mutta se, että sinä olet vielä hengissä, todistaa, että asia ei ole vielä lopussa. Hirsipuu, se on sinun osasi. Sitten minä omani haen.

-- Silloin saat odottaa kauan, sanoi Erkki kiivaasti ja ryhtyi taas työhönsä. Hän oli aikonut rauhallisesti keskustella punatukkaisen kanssa, mutta huomasi sen mahdottomaksi. Hän ei voinut teeskennellä.

Punatukkainen ei malttanut olla vielä lähestymättä suomalaista.

-- Minun kärsivällisyyteni on alkanut loppua, kähisi hän. -- Siellä siirtokunnassa käy kaikki niin hitaasti. On mahdollista, että lähden sinne jo piankin. Mutta, usko se, sinä et tule minun kanssani. Me emme sovi samaan siirtokuntaan.

-- En seuraasi ikävöi, sanoi Erkki. -- Mielelläni jään tänne, jos sinä menet siirtokuntaan.

Gustaf vetäytyi toveriensa luo purteen. Erkki huomasi hetken kuluttua purren ja miehet hävinneiksi. Mihin ne olivat menneet, sitä hän ei keksinyt. Työtoverilleen hän selitti, että tuota punatukkaista on etsitty Uuden Ruotsin siirtokuntaan. Hän pyysi tätä painamaan mieleensä miehen piirteet.

-- Kyllä minä ne kasvot ja tuon pään aina muistan, vakuutti Erkin hollantilainen työtoveri. -- Ei hän ole ensimmäistä kertaa täällä. Hän kuuluu Killian van Rensselaerin joukkoon ja liikkuu hänen asioillaan. Toisinaan häntä ei näe viikkokausiin, toisinaan hän taas viipyy täällä useita päiviä. Vakituisesti hän asunee Killian-herran linnoituksessa Rensselaersteënilla. Hänen hommansa näyttävät olevan hyvin salaperäisiä.

Laivaa purettiin iltapimeään saakka.

Pimeässä sattui tapaturma. Kun Erkki Mulikka otti laivan kupeelta raskasta lautataakkaa hartioilleen, luiskahti hänen jalkansa ja hän putosi veteen. Viedessään taakkaansa maihin työtoveri huomasi onnettomuuden niin myöhään, että kun hän ehti katsomaan laivan laidan yli ulkosivulle, ei hän siellä nähnyt muuta kuin uivia lautoja ja kadonneen lakin. Hän hälyytti väen liikkeelle, vene pantiin kiertämään laivan ympärystää ja seipäällä koetettiin tavoitella pohjaa. Mitään ei tavattu. Pimeys teki tarkemman etsimisen mahdottomaksi.

Kun mies oli tuona kuumana kesäpäivänä tehnyt raskasta työtä, päätti laivaväki, että hän oli kuumuuden rasituksesta pyörtynyt ja painunut pohjaan. Vain tämä voi selittää miten kaikki tapahtui niin äänettömästi.

Kun kadonnutta työmiestä vielä etsittiin laivan luota, riensi pieni pursi Hudson-virtaa ylöspäin illan pimeydessä. Tämä pursi oli ollut laivan kupeella piilossa ja ottanut hiljaa saaliinsa, kun se, kaulan ympäri kietoutuneen silmukan vetämänä, putosi veteen. Pursi pääsi hiljalleen pimeässä irtautumaan laivasta ja loittonemaan ennenkuin tapaturma herätti yleisempää huomiota.

Purren pohjalla makasi vahvasti nuoriin sidottuna Erkki Mulikka, jonka kaulan ympäriltä oli silmukka höllennetty. Vangitun luona piti punatukkainen vahtia ja ilkkui onnettomalle:

-- Katsoin parhaaksi muuttaa menettelytapaani. Minä lähden nyt sinun sijastasi Stinan luo. Minullehan hän kuuluukin ja minä otan nyt omani. On yhdentekevää hirtetäänkö sinut vai jätetäänkö henkiin. Meidän rauhaamme et enää pääse häiritsemään.

Erkki kuuli tämän katalan miehen puheen. Hänen nyrkkinsä olivat puristuneina, mutta hän ei voinut tehdä mitään. Kauhun kuvat kiitivät mielikuvituksessa hänen silmiensä ohi.

Hetken kuluttua pysähtyi pursi kalliorantaan. Punatukkainen ja hänen toverinsa kantoivat sidotun vangin linnoituksen portista sisälle.

Purren kippari selitti karkeaääniselle vartijalle:

-- Tässä on työvoimaa linnoitukseen niiden tilalle, jotka lähtevät kauppa-asioille. Alussa hän kai on vastahakoinen, mutta Koorn on tottunut äkäpussit kesyttämään. Tällä miehellä on se etu, että häntä ei suurin kuulustella. Hän on vain tilapäisesti tullut siirtokuntaan, eikä hänellä ole omaisia ja ystäviä. Hänestä ei mitään melua tehdä.

-- Viekää tornikamariin, komensi vartija.

Erkki tunsi kohta olevansa tukehduttavan lämpimän huoneen lattialla. Hänen kätensä ja jalkansa oli päästetyt siteistä. Ovi oli teljetty, ja akkuna, pieni aukko, oli ylhäällä saavuttamattomissa. Huone oli osittain niiden portaiden alla, jotka johtivat torniin.

Vanki tunsi ruumiissaan väsymyksen herpaantumista. Hän oli liian voimaton harkitsemaan pelastustaan.

Horroksissa maaten hän yön aikana kuuli portaita kuljettavan ja raskaita esineitä kannettavan.

-- Me joudumme matkaan ennen päivän koittoa, sanoi joku ääni. -- Lasti on jo pian laivassa. On sekä väkevää että pistävää. Kyllä niillä vaihdetaan lasti nahkoja.

-- Minun matkallani voi ehkä tulla häiriöitä, lausui toinen, jonka Erkki horroksissakin tunsi punatukkaisen ääneksi. -- Aion viettää nyt hääni ja tuoda vaimon mukanani tänne.

Erkki koetti pysytellä hereillä. Mutta luonto vaati osansa. Hän nukkui pian sikeään uneen.

GUSTAF VAATII OMAANSA.

Ne juorut Gustafin katoamisesta, joita oli Helsingborgin linnoitukseen ja sieltä muuallekin järjestelmällisesti levitetty, olivat kulkeuneet myös Stinan isän korviin, vaikka hän ei niitä ottanut vakavalta kannalta. Mutta kun hänen tyttärensä vangittiin ja kun murhaan syylliseksi mainittu Erkki Mulikka katosi paikkakunnalta, tuli Nils Dalbon mieliala sangen synkäksi. Hän ei jaksanut uskoa murhaa mahdolliseksi, mutta ei hän osannut selittää ihmeellistä katoamistakaan. Miksi Gustaf ei tule hakemaan omaansa? Miksi hän kiusaa koko siirtokuntaa rikoshuhuilla? Myös Stinan äiti vuodatti asian johdosta katkeria kyyneleitä.

Näytti siltä, että siirtokuntaan ei sillä hetkellä kukaan ollut tervetulleempi kuin punatukkainen Gustaf. Kaikki olivat valmiit ottamaan hänet avosylin vastaan.

Hänen saapumistaan odotti myös Stina, joka Kaisa Väinämön kanssa oli siirretty Helsingborgin linnan vankilaan. Niinikään odotti Stina jotakin tietoa Erkistä, josta hän ei ollut kuullut mitään sen kohtalokkaan illan jälkeen, jolloin tämä hänen pyynnöstään pakeni pimeyteen. Hän tiesi, että Erkki oli lähtenyt vihamiestään etsimään. Oliko hän löytänyt? Miten olivat he keskinäiset asiansa selvittäneet? Olivatko he tulossa? Nämä kaikki olivat kysymyksiä, jotka risteilivät usein Stinan ajatuksissa.

Ja tätä monien kysymysten sarjaa hän jatkoi uusilla kysymyksillä. Mitä sitten seuraa, kun Gustaf tulee tänne? Erkki pääsee vapaaksi epäluulosta. Myös hän itse pääsee vankilasta -- mutta mihin? Mestauslava kyllä välttyy, mutta sen sijaan uhkaa häntä kauheampi, uhkaa pakollinen avioliitto vihatun miehen kanssa.

Hän ei salannut näitä ajatuksiaan onnettomalta vankilatoveriltaan.

-- Minä en voi mennä hänen kanssaan naimisiin, vakuutti hän. -- Minä inhoan häntä, minä vihaan häntä. Luultavasti ei minulla ole muuta keinoa kuin hukuttaa itseni.

-- Älä toki niin toivoton ole, lohdutti Kaisa. -- Pelastuksen teitä on monenlaisia.

Nils Dalbo tuli tytärtään katsomaan.