Part 16

-- Minun täytyy puhua sinulle asioista, jotka ovat meille kummallekin sekä myös muille tärkeät. Ensin tahtoisin saada erään asian selvitetyksi.

Hetken vaitiolon jälkeen Erkki jatkoi:

-- Meitä oli monta kuulemassa, mitä sinä sanoit tuolla puun juurella sille naiselle, joka oli ystävällisenä sinua lähestynyt. Minä en niitä sanojasi silloin ymmärtänyt. Tällä väliajalla luulen päässeeni selville, mitä tarkoitit. Olen nyt myös muulta taholta saanut samoja viittauksia hirveästä epäluulosta, joka on olemassa ja josta tähän saakka minulla ei ole ollut aavistustakaan. Jaksatko keskustella tästä?

Reeta, joka oli tuntenut miellyttävää rauhaa pitäessään Erkin kättä, havahtui unelmistaan. Päivän muistot palasivat.

-- Täytyyhän minun, vastasi hän väristen.

-- Jos jaksat, niin todella sinun täytyy. Kas niin, koeta olla rauhallinen. Sinä olet jostain saanut tietoa siitä salaisuudesta, joka koskee minulle hyvin läheistä naista. Tiedätkö, että hänet on Ruotsissa kuulutettu mieheen, jota hän ei rakasta?

-- Kuulin sen tänään, vastasi tyttö heikosti.

-- Kuulin myös, että mies on tullut hakemaan omaansa ja sitten kadonnut.

-- Ja kun hän on kadonnut, jatkoi Erkki selvittelyä, -- luullaan, että tämä nainen on hänet raivannut pois tieltään, luullaan, että hänet on murhattu. Eikö niin?

Reeta ei voinut vastata mitään. Kuitenkin hän nyökähytti päätään.

-- Se epäluulo on väärä, sanoi Erkki jyrkästi. -- Se nainen on jaloin olento maan päällä. Hänen käsiään ei mikään rikos ole tahrannut, ei edes hänen ajatuksiaan.

-- Mutta missä se mies on? Miksi hän pysyy piilossa? -- Reeta melkein huudahti tehdessään nämä kysymykset.

-- Se on arvoitus meille kaikille. On ainakin ollut, sanoi Erkki. -- Luulen kuitenkin voivani nyt hiukan aavistaa, miksi hän on poissa. Juorut hänen murhastaan ovat hiljaa ja järjestelmällisesti hiipineet linnoitukseen. Niitä on taitavasti levitetty. Ne ovat tulleet joen toiselta puolen, alkaneet ensin Helsingborgin linnoituksen rakennuksella, joutuneet vähitellen tytön isän sekä myös apulaispäällikkö Skuten korviin. Ne ovat tulleet siinä muodossa, että varsinaisen murhan on tehnyt henkilö, joka tyttöä rakastaa ja jota tyttö rakastaa.

-- Sinä! pääsi Reetan huulilta kimeänä kirkaisuna.

-- Niin, ystäväni, sanoi Erkki vakavana. -- Se punatukkainen mies tahtoo minut raivata pois tieltään. Kun näyt olevan näin pitkälti selvillä, helpottaa se minua toisen, pääasian, selvittämisessä. Totta on, että minä sitä tyttöä rakastan, olen rakastanut Ruotsista saakka. Hänkin rakastaa minua. Totta on, että tuo mies on meidän onnemme tiellä. Mutta sitä tietä me emme ole aukaisseet emmekä aukaise murhan avulla. Sinä, joka olet minun lapsuudenystäväni, ethän sinä voi sellaista uskoa?

Reeta oli tämän selityksen aikana irroittanut kätensä ja kääntänyt kasvonsa sivulle. Erkki käänsi hellästi tytön kasvot uudelleen itseään kohti. Hänen silmänsä olivat rukoilevat.

Erkki sanoi lempeällä äänellä: -- Minun olisi pitänyt uskoa sinulle rakkauteni Stinaan heti siitä hetkestä, jolloin se alkoi. Niin aioinkin tehdä, mutta en saanut asiaani suoritetuksi. Jos olisin niin tehnyt, olisi Stina säilynyt siltä katkeralta loukkaukselta, siltä syytökseltä, jonka häntä kohtaan heitit.

Reeta vältti Erkin katsetta ja puna kohosi hänen kasvoilleen. Hänen mieleensä kuvastui tuo viehkeä tyttö ja korviinsa kuuluivat hänen sanansa: 'minä, jonka Erkki on valinnut'. Hän tunsi menetelleensä halpamaisesti.

Mutta rakkaus Erkkiin ja mustasukkaisuus tyttöä kohtaan eivät olleet vieläkään niin hävinneet, että hän olisi voinut sanoa Erkille mitään.

Erkki puhui edelleen. Hänen sanansa olivat ystävälliset ja sydämeen sattuviksi tarkoitetut:

-- Minun lapsuudentoverini, minun paras ystäväni lähinnä Stinaa ei suinkaan tahdo minun onneani vastustaa. Minun tähteni sinä et voi vihata sitä naista, joka minut on onnelliseksi tehnyt. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään pahaa. Hän tahtoo olla ystäväsi. Hän on enkeli, ei murhaaja. Sinä olet hänelle velkaa hyvityksen siitä, että olet häntä loukannut.

Reeta ei halunnut puolustautua. Hän vain katsoi Erkkiin katuvaisena.

-- Huolimatta siitä, mitä olet hänelle sanonut, jatkoi Erkki, -- on hän ystäväsi. Hän on huolissaan sinun sairaudestasi. Hän tahtoisi puristaa kättäsi, hän tahtoisi pyytää anteeksi, jos on tietämättään sinua vastaan rikkonut. Tahdothan sinä ojentaa hänelle kätesi?

Reetan silmät olivat kyynelissä. Hän nyökäytti hiljaa päätänsä.

Erkki meni ovesta ulos. Hän tuli pian takaisin taluttaen kädestä Stinaa, joka oli vielä samassa valkeassa puvussa, missä oli päivällä tavannut Reetan. Hänen silmänsä loistivat yhä ihmeellistä valoa. Kenties vielä enemmän kuin ennen, sillä niistä kuvastui myös pohjatonta kärsimystä.

Hän meni hiljaa Reetan vuoteen viereen, lankesi polvilleen ja painoi päänsä peitettä vasten. Reeta ojensi väsyneesti kätensä, mutta käänsi pian kasvonsa pois. Stina tarttui hervottomaan käteen ja painoi sille huulensa.

VÄIJYVÄT VAARAT.

Helme, Erkin hyvä ystävä, oli ollut kemuissa, joita kuvernööri piti Helsingborgin linnoituksen valmistumisen johdosta. Sieltä hän nyt riensi hätäisenä rakastavien luo kertomaan tärkeää uutista.

Se mies, Klas, joka oli seurannut Gustafia Ruotsissa, oli nyt taas ilmestynyt siirtolaan Helsingborgin rakentajien mukana. Hän oli juuri käynyt kuvernöörille todistamassa että huhu punatukkaisen murhasta puhui totta. Ja aivan äsken oli Huggen, taloudenhoitaja, Helmeelle kertonut, kuinka kuvernööri raivostuneena jalkaa polkien oli vakuuttanut heti paikalla vangituttavansa sen "murhamiehen".

-- Jos aiot pitää itsesi vapaana, niin on parasta, että lähdet oitis jonnekin piiloon, kunnes asiaa edes ehditään tutkia, kehoitti Helme ystäväänsä.

-- Kuinka sinun sitten käy, rakkaani? sanoi Erkki pitäen kiihkeästi kiinni rakastetustaan. -- Syyttäväthän ne katalat sinuakin.

-- Klinga on siellä kesteissä holhokkiaan puoltamassa, ilmoitti Helme. Hän tekee asiassa voitavansa.

Reeta neuvoi Erkkiä menemään Martin luo Marjetan Kärkeen, missä odottaisi ainakin huomiseen päivään. -- Siihen mennessä koetamme etsiä keinoja, millä sinut voisi pelastaa. Tärkeintä on saada selville, missä se mies piileksii.

Stina heittäytyi Erkin kaulaan.

-- Mene, rakkaani, mene pian ennenkuin saavat sinut kiinni, rukoili hän.

Eteisessä kuului jo miesten askeleita. Helmeen asunnon ovea jyskytettiin ja kysyttiin, onko Erkki Mulikka siellä.

Nyt oli viimeinen tilaisuus.

Erkki olisi vielä viipynyt, mutta koputus ovella yltyi. Helme avasi ikkunan.

-- Kulje huoneitten varjossa suon reunaa myöten metsään, neuvoi hän ja työnsi ystävänsä ulos.

Vasta kun varjo oli liikkunut pimentoon ja siellä kadonnut, avasi Helme oven, josta pari sotilasta tuli sisään.

-- Meillä on käsky vangita Mulikka, he sanoivat.

-- Kuinka niin, mitä hän on tehnyt? ihmetteli Helme.

Sotilaat eivät siihen mitään vastanneet, toimittivat vain tarkastuksen, mutta eivät mitään löytäneet. Kun he poistuivat, läksi heidän mukanaan myös Helme. Ilmeistä oli, että sotilaille annettu käsky ei koskenut Stinaa, sillä he tunsivat Klingan hoitajattaren niin hyvin, että muuten olisivat varmasti hänet ottaneet.

Reeta ja Stina jäivät hämärtyvään huoneeseen kahden kesken. Stina nojautui vuoteen seinustaa vastaan ja itki.

Äkkiä Reeta nousi vuoteelta ja riensi viereiseen huoneeseen. Kului kotvan aikaa, sitten hän palasi tuoden mukanaan Kaisan. Stina katsoi vähän ihmetellen, sillä hän oli suomalaisvaimosta kuullut omituisia puheita. -- Reeta osoitti suurta toimekkuutta.

-- Nyt on meidän naisten toimittava, sanoi hän.

-- Sinä, Kaisa, voit saada tietoosi Gustafin olinpaikan.

-- Koetan lupaukseni täyttää, vakuutti Kaisa. Kääntyen Stinaan hän kysyi: -- Vihaatko sinä sitä kadonnutta?

-- En tiedä sanoisinko sitä vihaksi, virkkoi tyttö.

-- Minä inhoan häntä, inhoan sydämeni pohjasta.

-- Tahdotko välttämättömästi, että me löydämme hänet?

-- Minulla ei ole muuta mahdollisuutta, vastasi tyttö.

-- Minä koetan parastani asian auttamiseksi, lupasi Kaisa Väinämö. -- Sinun on suostuttava tulemaan täsmälleen puolenyön aikana kirkon portaille. Sinun on ehdottomasti noudatettava minun määräyksiäni. Kun minä vaivun tainnuksiin, on sinun koko ajan pidettävä kättäsi minun pääni päällä ja kiinnitettävä ajatuksesi yksinomaan inhoosi ja tuohon mieheen. Mitään muuta et saa ajatella, vaikka kuluisi pitempikin aika. Suostutko tähän?

Stinaa puistatti. Ajan tavan mukaan oli hänkin taikauskoinen, mutta noituus häntä kammoksutti, suomalaisten noituus erittäinkin, josta hän oli kuullut kummallisia juttuja ja kertomuksia. Toiselta puolen hän ajatteli omaa ja rakastettunsa kohtaloa. Heillä oli edessään vankeus ja ehkä mestauslava, ellei tule todistetuksi, että se henkilö on elossa, jonka murhaajiksi heitä epäillään.

Vaaran uhka voitti. Hän ilmoitti suostuvansa. He sopivat, että Stina menisi asuntoonsa ja tulisi sieltä puolen yön aikana sovittuun kohtauspaikkaan.

-- Sinun ei ole välttämätöntä saapua paikalle, sanoi Kaisa Reetalle Stinan lähdettyä. -- Tämä päivä on tärisyttänyt liian kovasti sinun mieltäsi. Sinä olet väsynyt ja sairas. Kolmannen läsnäolo voisi meitä häiritä. Ole täällä rauhassa. Tänä yönä vielä tai, jos väsyn liiaksi raskaasta ponnistuksesta, huomen-aamuna annan sinulle ne tiedot, joita mahdollisesti onnistun saamaan.

Kaisa huomasi, että Stinalta oli solahtanut kaulahuivi pois ja unohtunut lattialle.

-- Tämä on hyvään tarpeeseen, sanoi hän tyytyväisenä. -- Jos hän vain voi olla ajattelematta mitään muuta kuin tuota etsittävää miestä, luulen onnistuvani. -- Sitten hän kysyi: -- Vieläkö sinä tahdot, että Erkki ja Stina vieraantuvat toisistaan ja että tyttö palautuu sitä entistä ajattelemaan.

-- Vielä, vastasi Reeta. -- Jos se vain on mahdollista.

Hän käsitti, että siinä asiassa hän ei ollut noitaan sovintoa tehnyt. Eikä hänen sydämensä olisi sellaiseen sovintoon suostunutkaan.

Kaisa pujotti huivin kolmeen kertaan renkaan läpi. Sitten hän teki siihen kaksi solmua, purki solmut, levitti huivin levälleen ja pudisteli sitä akkunasta. Suljettuaan akkunan teki hän uudelleen kaksi solmua ja pujotti taas huivin renkaan läpi. Näin tehdessään mumisi hän koko ajan loitsuja.

Kun alkoi lähestyä puoliyön aika, lähti Kaisa ulos. Reeta näki akkunasta, että hän kulki luuta kädessä asuntorivien taakse, mistä Erkki oli kulkenut. Kuutamon valossa hän voi huomata kuinka Kaisa siellä luudallaan lakaisi ja kulki takaperin. Hän ilmeisesti taikoi Erkin askeleita.

Onneksi ei siihen sattunut muita näkijöitä, kuin muuan juopunut mies, joka arvatenkin palasi kuvernöörin pidoista. Reeta kuuli tämän murahtavan:

-- Mitä sinä, akka, yöllä tietä lakaiset?

Kaisa peräytyi piiloon, ja mies jatkoi hoippuvaa kulkuaan.

Sitten ei Reeta nähnyt eikä kuullut mitään. Arvatenkin Kaisa siirtyi kirkolle.

Reeta odotti jännittyneenä. Hän odotti kauan, mutta ketään ei kuulunut. Linnoituksesta kuului hälyä. Kaikesta päättäen juomingit jatkuivat...

TIETÄJÄ.

Kuvernööri Printzin luona pidettiin kemuja.

Ensimmäinen uuden hallitusmiehen uusista rakennussuunnitelmista oli loppuun suoritettu. Helsingborgin linnoitus Delawaren vastaisella rannalla oli nyt kuin portin toinen puoli avaamassa tai sulkemassa pääsyä Uuden Ruotsin siirtokuntaan.

Kuvernööri oli hyvällä tuulella. Hän oli käskenyt pöytään parasta, mitä siirtokunnassa oli tarjottavana. Neekeri Anthony, joka oli tarjoojana, kuljetti kuvernöörin varastosta harvinaisuuksia. Siellä oli oikeata Ruotsista tuotua olutta ja viinaa, oli hollantilaista giniä, englantilaista whiskyä ja Länsi-Intian rommia, parasta mitä ruotsalaiset tiesivät koskaan maistaneensa.

Kuvernööri oli hyvä juomien tuntija. Nuoruuden seikkailuaikana hän oli maistellut kaikkia herkkuja, joita Euroopan maissa oli tarjottavana ja olikin hän käyttänyt niitä mainehikkaalla tavalla hyväkseen. Sodassa olivat Saksan luostarit ja itävaltalaisten ruhtinasten linnat saaneet hänelle avata kellarinsa, joissa oli runsaasti viinejä ja väkevämpiä juomia.

Tällaisissa kesteissä oli kuvernööri suuriääninen ja sanojaan säästämätön. Hän kertoili karkeita juttuja sotaseikkailuistaan ja joi monien muistojen maljat. Kuningasvainajan maljaa ei tietysti koskaan unohdettu. Se juotiin suurella kunnioituksella. Samoin kuningatar Kristiinan malja. Maljoja omistettiin lisäksi leikillä paaville, Tillylle ja munille vihollisille, mutta ei myöskään unohdettu omia sotapäälliköitä eikä kotimaata. Pääasia oli, että ryyppyjen määrä karttui monilukuiseksi.

-- Nyt on joki lukossa, iloitsi kuvernööri. -- Kukaan ei pääse siitä ylös, ellemme lukkoa aukaise.

-- Helsingborgin malja!

Tämä oli ties kuinka mones uudelle linnoitukselle. Sven Skute, joka oli ollut linnoitusta rakentamassa, katsoi sopivaksi muuttaa nuottia.

-- Myggenborgin malja! huusi hän. -- Siellä on niin paljon sääskiä, että tuo nimi soveltuu yhtä hyvin.

-- Sama se, myönteli kuvernööri. -- Joka tapauksessa se on linna, joka tappaa hollantilaiset sääsket, yrittivätpä ne uimalla tai lentämällä meidän valtakuntaamme tulla. Ja pian on valmiina Uusi Göteborg sekä Printzin Hovi. Klinga, kiiruhda töitä, että päästään siellä tuliaisia pitämään. Saatte siellä juomingit, joiden rinnalla nämä eivät ole mitään. Tahdon, että siirtokunta iät kaiket muistaa, milloin kuvernööri Printz alkoi hallita omassa hovissaan. Kauanko saamme vielä odottaa?

-- Viimeistään kuukauden perästä saatte muuttaa sinne, lupasi Klinga.

-- Hyvä on, lausui kuvernööri tyytyväisenä.

-- Printzin Hovin malja ja se yhdellä kertaa pohjaan. Ja toinen Uuden Göteborgin malja.

Luonnollisesti alamaiset tottelivat kuvernöörinsä käskyä. Maljojen vaikutus oli jo kauan aikaa tuntunut.

-- Paljon siellä on ollut työtä Tenakonk-saarella, myönsi kuvernööri Klingalle.

-- Paljon siellä vieläkin tulee olemaan, sillä minä tahdon sinne laittaa sellaisen paratiisin, jollaista ei valtiokanslerilla ole kotimaassa. Minä tiedän, että suomalaiset ovat hyviä rakentajia. Minä tunnen suomalaiset, sillä itse olen Suomessa onnellisimmat päiväni viettänyt. Heidän maljansa.

Kukaan ei tästäkään kieltäytynyt. Kuvernööri oli avomielinen kertomaan suunnitelmistaan.

-- Näin puskemme jokea ylöspäin. Ylämaahan rakennetaan puolustuslaitoksia sitä mukaa kuin asutusta voidaan siirtää. Ehdottakaa nimiä!

-- Ylämaa on suomalaisten asumaa, siis uutta Suomea. Annetaan sille Suomen paikkakuntain nimiä, ehdotti joku.

-- Vaasa, huusi muuan.

-- Tornio sopii kaukaisimman nimeksi, arveli kolmas. -- Perustetaan se sinne suurten jokien yhtymäkohtaan. Se on jo niin kaukana kuin Lapinmaassa, ainakin Lapin porstuassa.

-- Hyvähän Tornio-nimikin olisi, myönsi neljäs. -- Niin tärkeälle paikalle täytyy kuitenkin saada arvokas linnoitus ja sille arvokas nimikin. Korsholma on Suomen ylämaan linnoitus. Ristitään se uudeksi Korsholmaksi.

Näin kului ilta juomingeissa. Puolen yön aikana alkoivat miehet hoippuvina hajaantua asuntoihinsa. Kuvernööri katsoi akkunasta ulos.

-- Siellä on lämmin ja kaunis kuuvalo. Jaloitteleminen pitkän istumisen jälkeen tekee hyvää. Haihduttaa vähän höyryjäkin päästä.

Kuvernööri lähti Skuten ja muutamien nuorien aatelismiesten kanssa ulos. Lähestyessään kirkkoa näkivät he portailla oudon näyn. Ylimmällä korokkeella makasi jotain pitkällään ja vieressä oli valkea haamu.

Taikausko vaikutti heissä sen verran, että he pysähtyivät ja vaikenivat.

Ilmiö näytti ensin kuvapatsaalta, johon kuu loi salaperäisen valon. Miehet seisoivat hetken hämmästyneinä eivätkä tienneet mitä ajatella. Vihdoin kuulivat he puhetta, kolkkoa kuin haudantakaista.

-- Henkeni liitää... liitää... yli maita... meriä... pohjoista kohti. Minä näen saaren, joka on kuin pieni mantere. Kapea meri sen erottaa suuresta mantereesta. Tämä meri on eteläosassaan kapea kuin salmi. Näen suuren joen, joka pohjoisesta tulee meren lahteen... joki on sellainen kuin tämä Isojoki. Joen suun ja salmen välillä on niemi... ei... saari, koska pohjoispuolella kapea lätäkköinen joki katkaisee niemen... Metsää... metsää on siellä, kuten täälläkin... Niemen tai saaren... miksi sitä sanoisin... eteläkärjessä on taloja, kuten täällä... vähän enemmän kuitenkin... Talot ovat sellaisia kuin laivalla tullessani näin Hollannissa... Yö on... pimeätä on... joku kapakka on auki ja valaistu... huonossa kapakassa istuu miehiä... juovat ja päissään räyhäävät... Kas... kas... punatukkainen on siellä... Hän näyttää paholaiselta... tuo paholainen puhuu murhasta ja mestauslavasta... sanoo, minä haen omani... huu... Paholainenko vai ihminen... hän on varmasti sama henkilö. Minun henkeni on löytänyt etsityn. Salaiset voimat ovat auttaneet... Minä palajan... minä palajan takaisin.

Jos katsojat olisivat voineet läheltä nähdä, kuten valkopukuinen tyttö, joka vapisevana piti kättään kalpean, tainnoksissa makaavan naisen päällä, olisivat he huomanneet kylmettyneen ruumiin värähtelevän ja saavan vähitellen eloa. Silmät, jotka olivat sulkeutuneet, aukenivat, niiden eloton ilme sai kiiltoa. Nainen, joka oli näyttänyt kuolleelta, tuli eläväksi.

Hän käänsi kasvonsa tyttöä kohti ja kuiskasi heikolla äänellä:

-- Minä olen niin kovin väsynyt.

Miehet, jotka aluksi seisoivat taikauskon kiinninaulaamina, tulivat kärsimättömiksi. Humala oli heistä osaksi haihtunut.

-- Pirujako lienevät vai enkeleitä, arveli kuvernööri. -- Kumpaisiakin olen ennen nähnyt. En kuitenkaan naispiruja. Eteenpäin!

Miehet lähestyivät kirkon rappusia. Valkopukuinen nainen säikähtää, hypähtää ylös. Toinen makaa edelleen portailla.

-- Mitä temppuja täällä tehdään, keskiyön aikana pyhitetyllä paikalla? ärjäisi kuvernööri.

-- Kas, sehän onkin Klingan lapsenhoitajatar, huomasi Sven Skute lähelle tullessaan.

-- Ahaa! huudahti kuvernööri. -- Sama, joka on epäilyksen alainen murhasta. Tietysti taas salaperäisiä juonia punomassa. Mitä sinä kirkon rappusilta haet? Kuka sinulla on toverina?

Joku miehistä nousi katsomaan makaavaa naista.

-- Kiertävä kerjäläinen, se noita-akka, ilmoitti hän kuvernöörille.

-- Nyt minä ymmärrän, puhui kuvernööri. -- Te olette rohjenneet käydä noituutta harjoittamaan kirkon portailla puolenyön aikana. Kyllä minä ne tavat vanhasta maasta tunnen. Kotona poltetaan noidat nuotiolla. Luuletteko, että pirulle annetaan täällä enemmän valtaa? Käykää, pojat, hakemassa sotilasvahdit tänne.

Kaisa yritti nousta, mutta ei jaksanut.

-- Emme me mitään pahaa tahtoneet, kuului hän kuiskaavan.

Pelko jähmetytti Stinan kielen.

Paikalle kerääntyi useita juomingeissa olleita. Heillä oli useampia syytöksiä "noita-akkaa" vastaan. Se, joka oli nähnyt Kaisan tietä lakaisevan muutama hetki sitten, ilmaisi näkemänsä. Toinen oli huomannut näiden naisten kiertävän kirkkoa lukien salaperäisiä lukuja. Kolmas oli nähnyt oudon olennon pyörivän kirkon portailla kuin väkkärän sekä sitten kaatuvan maahan; oli luullut sitä paholaiseksi, mutta nyt huomasi, että sama akkahan se oli, vaikka hänellä taisi todellakin olla paholaisen hahmo.

Mieliala joukossa kiihtyi naisia kohtaan. Kun sotilaat saapuivat ja kuvernöörin käskystä vangitsivat naiset, ei näillä onnettomilla ollut ketään puolustajaa, ei edes säälijää.

-- Roviolle joutavat sekä murhaaja että noita-akka, tuomitsi joku.

-- Viekää ne täksi yöksi linnan vankilaan, määräsi kuvernööri. -- Katsomme, voiko heidät jo huomenna siirtää Helsingborgiin. Heidät tutkitaan ja tuomitaan oikeudessa.

Kaisa oli niin heikko, että sotilaitten täytyi kantaa häntä. Taluttamalla oli Stinakin vietävä. Häntä värisytti, vaikka yö oli lämmin.

ERKKI LÄHTEE HAKEMAAN GUSTAFIA.

Aamulla herättyään Reeta kuuli ensimäiseksi uutisekseen mitä yön aikana oli tapahtunut. Hän säikähti kovin ja tunsi itsensä syylliseksi. Hän oli koko hankkeen alkuunpanija. Väinämön leski oli joka tapauksessa viaton. Nyt hän oli joutunut ansaan, jonka Reeta tietämättään oli asettanut.

Helmeellä ja hänen vaimollaan oli täysi työ saada Reeta rauhoittumaan. Tyttö tahtoi ensin mennä itse ilmoittautumaan viranomaisille. Vihdoin hän käsitti, että Kaisan asia ei siitä mitään voittaisi. Lisäseurauksena vain olisi, että hänkin menettäisi vapautensa eikä voisi enää toimia. Stinan asia taas riippui kokonaan muista syistä. Jos Gustaf löytyy, pääsee Stina luonnollisesti vapaaksi joutuen hänen vaimokseen.

Reetan oli Erkille saatava sana. Sitä ennen hänen täytyi tavata Kaisa ja kuulla oliko tämän onnistunut hankkia tarvittavat tiedot. Hän lähti kuvernöörin tyttären luo saadakseen hänen kauttaan luvan päästä Kaisaa näkemään.

Armgard oli jäntevällä kädellään johtamassa kuvernöörin asunnon kuntoonlaittamista juhlimisen jälkeen.

-- Nyt tarvitsisin sinua avukseni, sanoi tyttö.

-- Miesapua on, mutta naisista on puute. Nehän kuitenkin siistimistöihin parhaiten soveltuvat.

Reeta ilmoitti, että hänen on mahdoton jäädä, kun kotona odottavat häntä välttämättömiin töihin.

-- Mitäs pidät nyt asiain kulusta? siirtyi vilkas Armgard kysymään. -- Eikös se käy kuin nuottien mukaan? Nyt on sinun kilpailijattaresi kiinni. Vapaaksi hän ei pääse, ellei hänen ensimäistä sulhastaan löydy. Jos taas löytyy, käy tytön tie suoraan vihille hänen kanssaan.

-- Vangitsemiskäsky on annettu myös Erkistä, muistutti Reeta.

-- Mutta häntä ei ole tavattu, vastasi Armgard Printz. Veitikkamainen hymy suupielissä hän lisäsi:

-- Kai sinä voit siitä pitää huolen, ettei häntä tavata ennenkuin sopiva hetki tulee.

-- Stina Dalbon kanssa vangittiin Kaisa Väinämö syytettynä noituudesta, jatkoi Reeta. -- Minä tiedän, että hän ei ole paha ihminen. Hän on asunut veljeni luona, ja siellä on hoidossa hänen poikansa. Minun täytyisi välttämättä tavata hänet, jotta saisin kuulla, miten pojan hoito nyt järjestetään.

-- Kyllähän se käy päinsä, lupasi Armgard, -- kun häntä ei ole vielä viety Helsingborgiin. Luulen, että voin hankkia sinulle pääsyn ilman että meidän tarvitsee kääntyä isäni puoleen. Ukko on nyt vähän ärtyisellä päällä.

Erääseen hirsirakennuksen osaan oli vankila sijoitettu. Suuri se ei ollut, mutta ei siellä ollut paljon pidettäviäkään. Tällä kerralla olivat nämä viime yönä vangitut ainoat.

Piikki teki vahtipalvelusta: hän käveli musketti olalla etuhuoneessa.

Kuvernöörin tytär meni sotilaan luo ja määräsi, että tyttö on päästettävä sisälle vankeja puhuttelemaan. -- Nyt on sinulla tie auki, sanoi hän Reetalle. -- Minä voin mennä omiin hommiini. Kun tarvitset apua, turvaudu vastakin minuun. Se merkitsee ainakin yhtä paljon kuin jos turvautuisit suoraan kuvernööriin.

Kuvernöörin tyttären poistuttua asetti Piikki muskettinsa nurkkaan, tervehti Reetaa tuttavallisesti ja sanoi:

-- Kyllä tästä olisit sisälle päässyt ilman kuvernöörin tytärtäkin. Kuitenkin onhan hyvä, että on myös sellainen takaamassa. Olen minäkin käynyt siellä heidän luonaan juttelemassa. Ovat kovin toivottomia ja murtuneita. Hyvä on, että tulit.

Piikki avasi oven ja Reeta astui sisälle. Vangitut naiset olivat todellakin lohdutuksen tarpeessa. Molemmat olivat myös ruumiillisesti hyvin heikkoja. Kaisa vähän väliä värähti hermostuksesta. Erkin kohtalo ja hänen tehtävänsä näkyi olevan heille kaikille tärkein.

-- Erkin onnistumisesta voi tulla apu ja pelastus kaikkeen, huomautti Kaisa.

-- Pahoin pelkään, ettei se pelasta kaikkea, päinvastoin, sanoi Stina miettiväisenä. -- Joka tapauksessa Erkki pelastuu. Vie hänelle sana, ettei hän huolehdi minusta. Kyllä minä asiani hoidan.

Kaisa Väinämö kertoi niin tarkkaan kuin muisti näkynsä, ja Stina täydensi sitä kuulemansa perusteella. Mikä tuo paikkakunta oli, joka näyssä kangasti, sitä he eivät voineet sanoa.

-- Mutta varmasti se löytyy, kun menee meren rantaa pohjoiseen. Eikä kauan tarvitse mennäkään, muistutti Kaisa. -- Pitäköön vain varansa.

Palattuaan Helmeen luo sai Reeta tehdä selkoa kuulemistaan. Helme sanoi heti arvaavansa paikan, missä punatukkainen piileilee.

-- Se on Uusi Amsterdam Manhattanilla Pohjoisjoen suulla, vakuutti hän. -- Kaisan näky soveltuu siihen aivan selvästi. Ja onhan se ymmärrettävissäkin, että hän on sinne siirtynyt ja sieltä apulaisensa kautta levittää myrkyllistä epäluuloa. Niin pian kuin hän saisi Erkin pois tieltään, olisi hän täällä omaansa vaatimassa. Hän ei tyydy puolitiehen, hän tahtoo tehdä täyden leikkauksen.

Hetken kuluttua Helme selitti edelleen Reetalle: