Part 15

-- Komea mies se Erkki, sanoi Kaisa. -- Komein koko siirtokunnassa. Onnellinen se tyttö, joka hänet miehekseen saa. Reeta ja hän sopisivat hyvin pariksi.

-- Niinhän sitä on näihin saakka luultukin, myönteli Leena. -- Vanhassa maassa näytti asia aivan selvältä. Olitte kai jo kihloissakin? kysyi hän Reetalta.

-- Eihän toki, vastusteli Reeta. -- Lapsuuden tovereita vain. -- Hänen poskilleen kohosi puna, josta Väinämön Kaisan tarkka silmä näki totuuden.

-- Muutakin siinä oli kuin lapsuuden toveruutta, väitti Leena polkien rukkiaan. -- Siinä oli rakkautta, joka nyt on kylmentynyt. Kuule Kaisa, jatkoi hän, -- sinähän voit kadotetun rakkauden palauttaa ja uuden lemmen nostaa. Jospa saisit Erkin vielä palautumaan entiselleen! Minä, me kaikin siitä iloitsisimme, Reeta luonnollisesti eniten.

Reeta ei jaksanut kuulla Leenan puhetta loppuun. Hän pillahti itkemään ja lähti ulos.

Leena ei ystävällisyydessään huomannut kuinka arkaan kohtaan hän kosketteli. Kuin korjatakseen asiaa hän Reetan lähdettyä taivutteli Kaisaa:

-- Jos todellakin voit Reetalle apua antaa, tarvitsisi hän sitä nyt. Hänkin on suuresti muuttunut entisestään. Hän on synkkämielinen ja usein katkera. Syynä ei voi olla muu kuin Erkin kylmeneminen.

Kaisa esteli:

-- Kyllä minä siellä kotona useinkin nostin lempeä tytöille, jotka olivat sen kadottaneet. Ja monesta tiesin, että he saivat kadotetun takaisin. Nyt en enää tahdo uskaltaa sellaiseenkaan, oikeastaan viattomaan, mikä ei kenellekään ole onnettomuudeksi vaan päinvastoin asianomaiselle suureksi onneksi. Minua vainotaan ja uhataan roviolla polttaa, jos loitsimisesta keksitään. Olen itsekin alkanut taikomista tässä uudessa maassa kammoa, kun luulen sen johdosta rakkaan Marjetan menettäneeni.

-- Ei se Marjetta sen takia mennyt, lohdutteli Leena, -- eihän siitä muiden tarvitse sitä paitsi tietää, jos Reetalle apua annat. Vieläkin Kaisalla oli arveluita: -- Asia ei ole niin yksinkertainen. Ensiksi täytyy Reetan itsensä tahtoa ja sanan voimalle alttiiksi antautua. Toiseksi täytyy lemmennoston tapahtua siellä, missä kylmentynyt rakastettu liikkuu. Mieluimmin paikalla, mikä on pyhitetty. Täytyy tietää onko rakastettu iskenyt silmänsä johonkin toiseen. Myös sen toisen pitäisi olla lähellä, jotta sana tehoaisi. Monta on siinä mutkaa. Jos ei kaikki ole kohdallaan, sattuvat sanat turhaan.

-- Niinhän se taitaa olla, myönsi Leena. -- Mutta mihinkä se Reeta nyt hävisit Taitaa itkeä silmänsä kipeiksi. Kipeä on hänelle asia.

Kaisa lähti ulos ja kohtasi Reetan niemen kärjessä itkemässä. Oli pimeä, mutta kuu valaisi maisemaa.

-- Rakastatko sinä todellakin häntä niin kovasti, kysyi Kaisa hellästi. -- Luuletko, että hänet on joku toinen vallannut?

Reeta painautui leskivaimon syliin ja kertoi, mitä tiesi, kertoi, että Erkki kuului nyt toiselle.

Yhtäkkiä tarttui tyttö intohimoisesti lappalaissyntyisen ystävättärensä kaulaan ja rukoili:

-- Kuule Kaisa, auta sinä minua. Leena sanoi, että sinä voit lemmen nostaa ja kodotetun palauttaa. Me olimme Erkin kanssa niin onnellisia ennen. Sinun avullasi me voimme vielä tulla onnellisiksi.

Kaisa oli hetken ääneti.

-- Olin jo mielessäni päättänyt luopua vanhasta viisaudesta, sanoi hän vihdoin. -- Nykyaikana ja uusissa oloissa ei sillä ole enää entistä tehoa. Olen sitä viimeksi käyttänyt vain hätätilassa ja silloinkin olen joutunut kärsimään, Nyt on uutta viisautta joka vihaa sitä vanhaa. Kuitenkin tahdon auttaa sinua, mikäli voin. Marttinen ja Leena ovat tehneet minulle niin paljon hyvää, että olen valmis heidän tähtensä menettämään vaikka henkeni. Ainoastaan heidän avullaan olen jaksanut tässä uudessa maassa tulla toimeen, kun leskeksi jäin. Mielelläni tahtoisin tehdä sinut onnelliseksi.

Lemmen nostaminen Erkissä täytyi suorittaa salaisesti ja erittäin varovasti. Heidän piti yhdessä lähteä Christinaan, missä kumpikin asianomainen oli tavattavissa. Sitä ennen lupasi Kaisa tehdä tarpeelliset valmistukset.

Yhdessä he siirtyivät tupaan.

Maatapannessa Reeta oli ristiriitaisten tunteitten vallassa. Oliko se tie oikea, jolle hän nyt oli lähtenyt? Hän teki sen vain rakkautensa vuoksi. Ja hän tarkoitti sillä yhtä paljon Erkin onnea kuin omaansa.

LEMMEN NOSTO.

Vaikka Kaisa ei enää harrastanut taikomista kokosi hän entisen tottumuksen johtamana aineita, joita siihen tarvittiin. Tätä hän teki kaikkien tietämättä hiljaisuudessa. Niinpä hän oli siltä karhulta, joka ensimäisenä talvena tapettiin, ottanut sydämen ja aivot, joista hän pusersi öljyä. Myös oli hän nylkenyt käärmeen nahan ja kuivannut sen torveksi. Kedolta ja purojen varsilta hän oli koonnut yrttejä, jotka kyllä eivät olleet samoja kuin siellä kotona, missä jokaisen yrtin voiman tiesi. Intiaaneilta hän oli nyt koettanut ottaa oppia ja oli yrttien hajuja toisiinsa verrannut. Maissin tähkistä koverretuissa pienissä pulloissa hänellä oli monenlaisia yrteistä keitetyitä nesteitä.

Hänen suunnitelmansa lemmen nostamiseksi Erkissä Reetaa kohtaan oli seuraava: Piti saada Erkki ja Reeta juomaan samasta astiasta vettä, joka oli laskettu käärmeennahkaisen putken läpi. Vielä piti saada Erkki syömään karhun sydämestä ja aivoista keitettyä öljyä. Erkin askelten jälet sen tytön luo, jonka pauloihin hän oli joutunut, piti katajanoksilla pyyhkiä näkymättömiin. Katajia tässä maassa ei kyllä ollut, mutta Kaisa arveli sypressin oksan tekevän saman vaikutuksen. Paluuaskeleita oli loihdittava, kirkko kierrettävä kolmeen kertaan sekä myötä- että vastapäivään. Useampia temppuja oli tehtävä, vanhoja lukuja luettava ja loitsittava.

Reetalle hän ei uskaltanut asioita perinpohjin selittää, koska varoi hänen kauhistuneena peräytyvän yrityksestä. Hän pyysi leipomaan pienen kalakukon vanhaan savolaiseen malliin. Tämän sisälle hän salaa kaatoi tuota taikaöljyä. Kalakukko vietäisiin Erkille tuliaisiksi ja tulisi Reetan päästä sen syömisestä osalliseksi.

Sopivasti varustettuina lähtivät Kaisa ja Reeta matkalle. Tyttö oli vähän arka, mutta Kaisa rohkaisi häntä hyvän tuloksen toiveilla.

Oli lämmin alkukesän päivä. Erkki työskenteli hirsirakennuksella Christinassa. Rakennuksen joka nurkalla oli kaksi miestä. Erkin toverina oli Israel Helme, viime laivassa Ruotsista tullut, Reetan tuttava. Toisilla nurkilla oli muita siirtolaisia, jotka nähtyään Kaisa Väinämön alkoivat häntä pilkata ja herjata noituudesta. Tahtoen välttää huomiota Kaisa vetäytyi syrjään lähdekaivon luo. Reetalle hän neuvoi miten oli meneteltävä.

Kun miehet laskeutuivat rakennukselta aterialle, meni Reeta ujona Erkin luo.

-- Kas, Reeta, sanoi Erkki iloisena. -- Kuinka Suomi-siirtolassa voidaan? Minä olen siellä päässyt vain kiireiseltä käymään, tuskin silloinkaan muualla kuin oman mökin töissä. Milloinka Martti vapautuu rakennustöistä?

Erkki oli hyvällä tuulella. Gustaf oli yhä vielä kadoksissa, joten hänen omat toiveensa vahvistuivat.

Hänellä oli Reetalle kysymys toisensa perästä eikä niihin ehtinyt vastaustakaan odottaa.

-- Tämä on minun kasvinkumppanini, lapsuudentoverini, selitti hän työtoverilleen Helmeelle.

-- Me olemme Reetan kanssa jo vanhoja tuttuja Ruotsista, Morasta saakka, sanoi Helme ja tervehti ystävällisesti.

Erkki kertoi, että Helme, joka jo Ruotsissa harjoitti kaupantekoa, oli nyt vain kiireiden pakotuksesta rakentamispuuhissa. Kuvernööri tahtoi hänestä tehdä hallituksen kaupanhoitajan ja siirtyy hän siihen toimeen aivan ensi tilassa. Tähän juuri rakennetaan kauppataloa, Helmeen tulevaa kotia.

Erkki istui mättäälle ja avasi eväslaukkunsa. Reeta katsoi sopivan hetken tulleen.

-- Jos et pahastu, toin sinulle pienen kalakukon lämpimäisiksi, sanoi hän. -- Niinhän minä ennen aikaan... -- Hänen sanansa tulivat vähän katkonaisina.

-- Niin, niin, monta kalakukkoa olet sinä minulle paistanut ja syöttänyt, nauroi Erkki. -- Olet sinä herttainen tyttö, oikein kullan muru. Aivanpa tuntuu kuin olisimme Ruotsissa. Helme, tule, saat oikeata kalakukkoa. Ja sen takaan, että se on hyvää.

Reeta vavahti. Hän säikähti, että jos toinenkin söisi sitä kukkoa.

-- Pieni se on kahdelle miehelle, mikä on yhdelle tarkoitettu, sanoi Helme leikillä. -- Sitäpaitsi minuahan kotona ruoka ja perhe odottavat.

Poislähtiessään hän huusi Reetalle: -- Käy toki meidän muoria ja lapsia katsomassa. Reeta seisoi Erkin luona jännittävässä odotuksessa.

-- Istu sinä tähän toverikseni, pyysi Erkki. -- Istu kuten ennen vanhaan. On tässä kukossa sinullekin. -- Hän leikkasi kukosta palasen Reetalle. Tyttö tarttui ahnaasti siihen. Yhdessä he siinä aterioivat, kumpikin osaansa. Reeta oli mielissään. Ensimäinen tehtävä tärkeässä asiassa onnistui yli toiveitten.

Erkki oli puheliaalla tuulella.

-- Työ antaa hyvän ruokahalun, puhui hän. -- Kai sinullekin ehti nälkä tulla, kun sieltä saakka kävelit. Hyvältä maistuu kukkosi, vaikka ei niin hyvältä kuin siellä vanhassa maassa. Tässä on omituinen rasvan maku. Mutta erilaisiahan täällä ovat kalat, rasvaisempia. -- Muistatko kun ongimme siitä lammesta kerran koko ämpärillisen kiiskiä. Niistä sinä laitoit niin ison kukon, että siitä oli ei ainoastaan Marttilan ja Mulikan väelle, vaan myös Oinolaisille. Se oli herkkua se. Kiisket olivat niin hautuneet, ettei luun piikkiä tuntunut. Ja rasvainen sekin kukko oli, höysteenä oikeata sian rasvaa, joka oli tunkeutunut kuoren joka osaan. Se kuori suli suussa purematta. Malta, kunhan täälläkin saadaan porsaita kasvatetuksi, tuntuu näissäkin kukoissa sianrasvan maku.

Reeta ei paljoa puhunut. Hymyili vain. Hänen oli niin hyvä olla. Hän muisteli aikoja siellä lapsuuden kotiseudulla, missä he aterioivat monet kerrat kahden yhteisestä eväslaukusta.

-- Hyvin sinä siellä kotona minua ruokit, mutta herkullinen oli tämäkin ateria, sanoi Erkki tyytyväisenä, kun oli viimeisen kukkopalasen syönyt. -- Hyvä, vankka suomalainen ateria tuo myös hyvän janon. Täytyy lähteä kaivolle.

-- Istu täällä rauhassa... minä haen... niinhän tein ennenkin, ehätti Reeta sanomaan.

-- Jos tahdot minun mielikseni hakea, sanoi Erkki tyytyväisenä. -- Eletään siinäkin vanhan tavan mukaan. Kovin on tämä päivä ollut kuuma ja hikeä pusertava. Näin lämpimiä päiviä ei siellä kotona koskaan ollut.

Erkki heittäytyi mättään kupeelle pitkäkseen odottaen työn alkamista.

Reeta kiiruhti Kaisan luo lähdekaivolle.

-- Kaikki sujuu kuin itsestään, iloitsi Kaisa. Hän otti mukana tuodun pienen juomaleilin.

Samalla hän luki hiljaa jotain loitsulukua. Reeta vei täytetyn leilin Erkille.

-- Hyvään tarpeeseen se juoma on, sanoi nuori mies ja nousi seisoalleen. Hän joi hyvät siemaukset.

-- Ansaitset tästäkin kauniit kiitokset? En raskinut aivan kaikkea juoda, jotta jäisi sinullekin.

Hän ojensi astian tytölle, joka nautti ahneesti vedestä. Hänestä tuntui tämä juoma huumaavan aivan kuin paras olut.

Nuoret istuutuivat maahan.

-- Minulla on ollut tunnonvaivoja siitä, että olen niin harvoin teillä käynyt, sanoi Erkki katuvaisena. -- Täällä ei ole mies enää niin vapaa kuin siellä kotona. Täällä on niin paljon muuta, joka ajatuksia kiinnittää. Siellä olivat vain ne yhdet ja samat. Ja ne olivat rakkaat. Kuules, minä olen niin usein kaipauksella muistanut niitä rauhallisia iltahetkiä pärevalkean ääressä siellä Marttilan tuvassa. Ne olivat lapsuuden viattomuuden onnenhetkiä. -- Mutta nyt on Marttilakin vain tuhkaläjä. Vihollinen on sen hävittänyt. Muistot ovat vain jälellä.

Reeta tunsi itsensä onnelliseksi. Hän alkoi uskoa, että Kaisan lääkkeet jo tekivät vaikutustaan.

Miehet palasivat aterialta töihinsä. Myös Erkin täytyi nousta rakennukselle Helmeen kanssa osaansa hoitamaan.

Reeta kiiruhti iloisena Kaisan luo.

-- Lääkkeesi näyttävät olevan hyviä. Entisyys alkaa palata, hän riemuitsi.

-- Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo, muistutti Kaisa. -- Meillä on vielä paljon tekemättä. Todellakin nyt ovat vasta alkaneet entisyyden muistot palautua. Nykyisyys on vielä koskematon. Kun vain nyt saisimme häiritsemättä tehtävämme loppuun suorittaa. Meidän on odotettava iltaan saakka ja pidettävä silmällä meneekö nuori mies tervehtimään sitä naista, josta meidän on hänet vieroitettava. Siihen mennessä sinä voit käydä tuttaviasi tervehtimässä. Hämärän tullen tapaamme toisemme täällä kaivolla.

Reeta näki tarpeelliseksi käydä näyttäytymässä kuvernöörin tyttärelle.

Armgard Printz oli sama vilkas ja puhelias kuin ennenkin.

-- Minä olen siitä tytöstä, jonka perässä sulhasesi juoksee, saanut merkillisiä tietoja, selitti hän tärkeänä. -- Hän on toisen miehen kuulutettu morsian. Ei hän voi mennä sinun Erkkisi kanssa naimisiin. Se toinen mies on myös tullut tähän maahan, mutta on hävinnyt teille tietymättömille. Me olemme koettaneet etsiä häntä käsiimme. Kuvernööri on antanut kuulustella siirtokunnasta, mutta miestä ei ole vielä löytynyt. Kun hän löytyy, panemme hänet ottamaan omansa. Silloin ei sinulla ole enää kilpailijaa. Omasi saat kuten olen luvannutkin.

Reeta kuunteli ihmetyksen valtaamana tätä uutista.

-- Me tiedämme kuka se toinen mies on, jatkoi Armgard Printz. -- Tunnet sen sinäkin. Hän on se punatukkainen, joka tuli samassa laivassa ja puheli usein kanssasi sekä auttoi meitä monessa tilaisuudessa. Hänet on helppo tuntea vaikka missä. On hyvin kummallista, mihin hän on hävinnyt. On ajateltu... niin, mitäpä minä niistä luuloista kerron. Ehkä häntä ei olekaan murhattu vaikka siitä on jo useita viikkoja salaperäisiä juttuja ja kuiskeita kuulunut. Ehkä hän syystä tai toisesta on mennyt hollantilaisten tai englantilaisten luo, vaikka outoa sekin olisi. Isäni pitää asiata hyvin tärkeänä. Ellei asiassa pian ala jotain selvetä, tulee siitä hyvin ikävä juttu. Minä säälin sinua. Se tulisi hyvin läheltä koskemaan sinuakin.

-- Kuinka niin? kysyi Reeta kummastuneena.

-- Näes, jos se punatukkainen on täällä murhattu, selitti kuvernöörin tytär, ajattelematta seurauksia, -- on teon täytynyt tapahtua niiden toimesta, joille siitä on ollut hyötyä. -- Kuka voisi uskoa, että sen enkelimäisen tytön sisällä asuu paholainen. Ensi näkemältä minä pidin siitä tytöstä paljon, mutta näyttää olevan niin, että kuori pettää. Olen pyytänyt rouva Klingaa ajamaan tytön kotoaan pois, mutta hän ei vielä usko mitään pahaa, kun ei ole todistuksia. Pitkäksi aikaa ei asia kuitenkaan voi tälleen jäädä. Ehkä piankin kuulet täältä kummia. Jos se punatukkainen on tapettu, ei tyttö luonnollisesti ole sitä yksin voinut tehdä. Tytöllä on täytynyt olla ainakin yksi apulainen. Kuka se olisi, sitä ei ole vaikea arvata.

Reeta sävähti kalpeaksi.

Hän ei saanut ajatusta loppuun sanotuksi, tuskin ajatelluksikaan.

-- Ei meillä ole vielä mistään varmuutta, väitteli Armgard, huomaten puhuneensa liian paljon. -- Tutkinnossa asiat selvenee. Mutta voihan se kadonnut mies pian ilmestyä. Se olisi onnellisin ratkaisu. Ja sitä täytyy meidän kaikkien toivoa.

-- Ei, se ei ole totta, että Erkki olisi... huudahti Reeta. -- Yhtä hyvin voisitte minusta sitä ajatella.

-- Tietysti ei ole totta, lauhdutteli Armgard. -- Asianhaarat puhuvat kuitenkin häntä vastaan. Minä en tee sinua rauhattomaksi kertomalla kaikkea, mitä on jo saatu selville. Kuvernööri tahtoi jo hänet vangita, mutta minä sain sen estetyksi, ainakin siirretyksi toistaiseksi. _Sinun_ tähtesi sen tein. En hänen tähtensä. Sillä tiedä, että mies, joka on sinua kohtaan menetellyt, niinkuin hän on menetellyt, ei minun silmissäni ansaitse sääliä.

Reeta oli mykkänä kauhistuksesta. Nähdessään tytön tuskan Armgard koetti häntä viihdyttää. Hän siveli tytön poskia ja sanoi:

-- Minä säästän sinua niin paljon kuin voin. Ja sinun tähtesi myös häntä. Sinun on kuitenkin hyvä tietää, millä kannalla asiat ovat, jos jotain tapahtuisi.

Reeta oli niin järkytetty, ettei hän voinut viipyä kuvernöörin tyttären luona. Hän etsi yksinäisyyttä ja meni suuren lehmuksen varjoon joen rannalle.

Kauan hän siellä istui synkissä ajatuksissa.

Hän oli vakuuttanut kuvernöörin tyttärelle, että Erkki ei voinut olla syyllinen murhaan. Sitä oli mahdoton uskoa. Mutta...

REETA JA STINA.

Reetan ajatukset olivat sangen ristiriitaiset. Hän ei itsekään voinut niiden kulkua ymmärtää. Jos punatukkainen oli kuulutettu Klingan lapsenhoitajattareen ja jos hän tuli täältä saakka häntä hakemaan, miksi hän nyt pysyi poissa ja piileskeli? Itse hän oli kertonut Reetalle laivalla, että hän tuli tänne mennäkseen naimisiin. Vallan selvä on, että hänen morsiamensa ei tahtonut suostua avioliittoon. Kuulutetun sulhasen tulo oli luonnollisesti sangen vastenmielinen tapaus. Se teki tyhjäksi toiset suunnitelmat. Erkki rakasti tyttöä. Siitäkin oli Reetalla todistukset. He eivät tahtoneet erota toisistaan. Este oli raivattava tieltä. Siinä tapauksessa...

Hyvä Jumala, kuinka tällaiset ajatukset olivat kauheita! Jos tuo kaikki olisi totta, on myöhäistä, vaikka Erkin rakkaus kääntyisikin siitä toisesta pois. Onnettomuus on tapahtunut.

Varmuus, varmuus, mistä saisi varmuuden? Reeta muisti Kaisan. Kun Kaisa pystyy palauttamaan kadotetun rakkauden, kai hän myös saa kadonneen henkilön palaamaan. Tai ainakin tietoon, missä kadonnut henkilö on. Se olisi tällä hetkellä kaikkein tärkeintä. Se antaisi takeet Erkin syyttömyydestä. Tai -- ainakin tulisi varmuus. Missään tapauksessa Erkki ei ollut varsinainen syyllinen. Korkeintaan hän on ollut vain ase toisen kädessä. Se tyttö on oikea syyllinen. Hän saisi rangaistuksensa. Kuvernöörin tyttären avulla Erkki ehkä voisi päästä vapaaksi.

Jos taas punatukkainen on elossa, on hänet saatava tänne ottamaan omansa. Silloin Erkki vapautuu lumouksesta.

Kaisa voi tässä auttaa. Reeta päätti turvautua häneen oitis, kun he tapaavat toisensa.

Tällaiset olivat Reetan mietteet kun hän näki Klingan lapsenhoitajattaren tulevan pienen pojan kanssa joen törmälle. Nainen oli kepeissä kesäpukimissa. Poika heitteli palloa, jota he yhdessä tavoittivat kiinni.

Läheiseltä rakennukselta kuului kirveiden kalsketta ja lastujen putoilemista.

Kun Reeta katsoi sinne, näki hän Erkin silloin tällöin luovan katseensa tuohon naiseen.

Reeta tunsi voimakkaasti kuinka hän vihasi tuota naista. Hänen teki mielensä kuristaa hänet tai työntää jokeen.

Poika heitti palloa. Se lensi lehmuksen juurelle heinikkoon. Poika ja hänen hoitajattarensa riensivät sitä etsimään.

Reeta ja Stina kohtasivat toisensa. Ensi kerran elämässään silmä silmää vasten.

-- Oletko nähnyt palloa, kysyi valkeapukuinen säyseästi.

-- Minä vähät sinun palloistasi, vastasi suomalainen tyttö kiukkuisena.

Valkopukuisen isot, kauniit silmät katsoivat ihmettelevästi tyttöä.

-- Sinä, toisen miehen kihlattu, houkuttelet ja vieroitat toisen omaa. -- Reetan ääni pursui vihasta. Hänen kätensä himoitsivat tarttua kiinni tuohon naiseen.

Stina hämmästyi sanattomaksi. Hänen silmänsä kuvastivat suurta kummastusta.

Reeta oli vaipunut puunrunkoa vasten ja itki ääneen.

Hetken perästä Stina lähestyi itkevää tyttöä, pani pehmeästi kätensä hänen olkapäälleen ja puhui lepyttävällä äänellä:

-- En tiedä miten olen pahoittanut mielesi. Minä en tahdo kenellekään pahaa. Kaikkein vähimmin sinulle, jota en edes tunne. Sano kuka olet ja mitä itket. Autan jos se on vallassani.

-- Kyllä Erkki Reetan tuntee, sai tyttö nyyhkytysten lomasta sanotuksi.

-- Mitä, oletko Reeta, Erkin lapsuuden toveri, huudahti Stina riemastuneena. -- Erkki on sinusta paljon, paljon puhunut. Olet hänen kasvinkumppalinsa ja parhain ystävänsä. Voi, kuinka olen iloinen, kun tulin sinut tuntemaan. Meistä pitää tulla hyvät ystävät, meistä, jotka olemme kaikkein lähimpänä Erkin sydäntä, sinä, joka olet Erkille kuin paras sisar, ja minä, jonka Erkki on omakseen valinnut.

Reetan kielen kärjellä oli uusi vihan purkaus, mutta Stinan ääni oli lempeä kuin harpun sävel, se pakotti hänet hillitsemään itseään. Reeta ei vastannut mitään, mutta ei sovinnonkaan ääni saanut sijaa hänen sydämessään.

Silloin Stinan silmiin osui käärme, joka luikerteli puun juurella Reetan jalkain vieressä.

-- Käärme, huu, käärme, huusi hän kauhistuneella äänellä ja temmaten pienen pojan syliinsä riensi viemään sitä syrjään.

Mutta Reetan ärtyneisiin hermoihin vaikutti kaikki tuo järkyttävästi. Hän ei voinut liikahtaakaan, hänen koko ruumiinsa vapisi ja silmänsä liekehtivät kuin mielipuolella ja osoittaen Stinaa täräjävällä kädellään huusi hän niin että kuului kauas:

-- Käärme, käärme. Sinä itse olet käärme! Sinä olet murhannut sulhasesi ja kielotellut toisen, joka ei ollut sinun omasi.

Tämä huuto kuului rakennukselle saakka. Erkki hyppäsi alas telineiltä ja riensi apuun. Hän polki vaarattoman matelijan maahan kuoliaaksi, tempasi pyörtyneen Reetan syliinsä ja lähti viemään häntä pois. Myös Helme ja muutamia muita rakennuksella työskennelleistä saapui paikalle. Helmeen tarjouksesta vietiin Reeta hänen kotiinsa.

Stina seurasi jälessä horjuen kamalan syytöksen painosta. Hän näki miesten karttavan häntä. Ja nyt, kun hän olisi tarvinnut Erkin suojaa, ei tämä tuntunut muistavan häntä. Lapsuudentoveri oli vallannut hänen huomionsa.

Helmeen emäntä ryhtyi hoitamaan Reetaa, joka hetken kuluttua tointui pyörtymyksestä. Erkki siirtyi pois sairaan luota luvaten käydä myöhemmin katsomassa.

Hämärän saavuttua tuli vuoteen ääreen Kaisa, joka oli Reetaa kaivolla turhaan odotellut ja sitten lähtenyt etsimään. Kun Kaisa juotti sairaalle keittämäänsä teetä, tointui tämä nopeasti, mutta oli äärimmäisen järkyttynyt.

Kaisa oli sitä mieltä, että nyt luonnollisesti täytyy lykätä ne tehtävät, joita varten oli Christinaan tultu.

-- Ei, ei, nyt minä vasta tarvitsenkin sinun apuasi, sanoi Reeta kiihtyneenä. -- Nyt on toinen asia saatava selväksi ja aivan heti.

Kaisa ja Reeta olivat kahden. Viereisestä huoneesta kuului Helmeen lasten melu, jota heidän äitinsä koetti vaimentaa.

Reeta kertoi mitä oli kuvernöörin tyttäreltä kuullut sekä mitä hän muisti lehmuksen juurella tapahtuneen.

-- Minä heitin raskaan syytöksen sitä naista vastaan. Jos se syytös on väärä, olen tehnyt pahan teon, jota ei Erkkikään voi antaa anteeksi, valitti Reeta. -- Jos nainen on syytön, eivät mitkään taikakeinot auta Erkin palauttamiseen. Sen tiedän. Minun täytyy nyt saada selville, onko tuo punatukkainen mies murhattu vai ei. Etkö sinä voi saada tästä tietoa minkään voimien avulla?

-- Se on hyvin vaikeata, sanoi Kaisa miettiväisenä. -- Kyllä minäkin sen miehen näin rannalla laivan tullessa, mutta vain ohimennen. Jos mieli manata silmien eteen henkilö, joka ehkä on hyvinkin kaukana, täytyy ainakin hänen kasvonpiirteenpä olla hyvin selvillä. Tosin tuolla miehellä oli hyvin omalaatuiset ja toisista eroavat piirteet, mutta epäilen tokko ne ovat mieleeni tarpeeksi syvälle painuneet. Enkä muuten tunne häntä ollenkaan. Tuttavan henkilön voisin täällä, tässäkin huoneessa löytää hengen silmien eteen, mutta en tätä. Sitä varten täytyisi olla tehokkaampi paikka. Jos pääsisimme kirkon sisälle, siellä näkemys terästyy. Ellemme sinne pääse, voisi ajatella kirkon portaita. Mutta tämä kaikki on niin vaarallista. Tiedät miten noituutta nykyään kohdellaan. Minun pitäisi langeta loveen, saada henkeni irroitetuksi ruumiista. Itseni tähden en siitä välitä, palaako henkeni kiertomatkalta takaisin ruumiiseen. Mutta jos se ei palaa, et saa asiallesi yhtään mitään valaistusta. En voisi sinua olla auttamassa Erkinkään asiassa.

Tämän selityksen kuultuaan Reeta jäi pitkäksi ajaksi miettimään. Hänen mieltään ahdisti kysymys punatukkaisen kohtalosta.

-- Minä tunnen, etten saa rauhaa ennenkuin olen päässyt selville asiasta. Se painaa minun tuntoani niin kovasti.

-- Yritetään sitten, lupasi Kaisa. -- Joka tapauksessa on sinun levättävä ja koottava voimia. Jos jaksat, lähdemme puolen yön aikana.

Kaisa jätti Reetan lepäämään ja poistui tekemään valmistelujaan.

ERKKI RAKENTAA SOVINTOA.

Illemmalla tuli Erkki sairasta katsomaan. Hän kuului oven takana jotain puhuvan, mutta Reeta ei sitä tarkemmin erottanut. Sisälle hän tuli yksinään.

Hän istui sairaan vuoteen ääreen ja tarttui hänen käteensä. Reeta huomasi kuinka liikutettu Erkki oli. Hänen kätensä vapisi.

-- Voitko nyt paremmin, kysyi nuori mies.

-- Kun en ole koskaan ennen sairastanut, tuntuu tämä varsin oudolta, vastasi tyttö. -- En osaa selittää mikä minuun on tullut.

Erkki mietti hetkisen.