Part 14

Rakentajat olivat ennen Ridderin lähtöä ja menneet Tenakonkille Klingan opastamina. Sinne siirtyivät ystävämme Martti Marttinen, Pietari Kokkinen ja aluksi myös Olli Räsänen. Sen sijaan Erkki Mulikka, vapaamies, siirsi lähtöään päivä päivältä. Hän käsitti vaaran uhkaavan Stinaa ja sen vuoksi hän halusi pysytellä lähettyvillä. Klingan perhe asui edelleen linnoituksessa ja Stina jatkoi oloaan siellä. Reeta oli jäänyt toistaiseksi linnoitukseen kuvernöörin tyttären pyynnöstä. Armgard Printz nimittäin tarvitsi hänen apuaan, kunnes koti on pantu kuntoon. Dalbo oli siirtynyt Skuten työkuntaan ja puuhaili Helsingborg-linnoituksen rakentamisessa, käyden kuitenkin tiheään kotona.

Armgard Printz oppi pian tuntemaan ne perheet ja henkilöt, jotka Christinassa asuivat. Hän kävi Klingalla kuin kotonaan ja tapasi siellä säännöllisesti Stina Dalbon. Nuori lapsenhoitajatar oli miellyttävällä käytöksellään saavuttanut suosiota hänen silmissään.

Erkki ei voinut estää askeleitaan johtamasta sangen usein Stinan luo. Ja vielä enemmän seurasi hän häntä ulkona linnoituksen ympäristössä. Kaikesta tarkkaamisesta huolimatta ei hän tavannut punatukkaista Gustafia. Tämä hänen vihamiehensä oli tovereineen jo melkein heti tulonsa jälkeen kadonnut tietymättömiin. Kukaan ei heitä tosin kaivannut. Erkki koetti arvoitusta turhaan selittää. Joku oli nähnyt tulopäivänä punatukkaisen olevan keskusteluissa jonkun paikkakunnalla sattumalta käyvän hollantilaisen kanssa. Toinen vakuutti, että nämä miehet hollantilaisen ja oudon intiaanin kanssa kulkivat Christina-joen vartta ylöspäin minquas-intiaanien maita kohti.

Valmistellessaan lähtöään ritarillinen Ridder ei unohtanut Stinan asiaa. Hän hankki ajoissa valtakirjat, joita ehkä tarvittaisiin Stinan avioliittokuulutuksen peruuttamista varten, ellei asiaa olisi vielä Ruotsissa ratkaistu. Vanha Dalbo ei ollut erityisen halukas tätä valtuutusta puolestaan antamaan. Pastorin välityksellä suostui hän niin pitkälle, että ilmoitti olevansa vastustamatta toimenpidettä. Gustaf ei ollut enää ollenkaan hänen suosiossaan, mutta toiselta puolen hän ei tahtonut auttaa suomalaisenkaan pyrkimyksiä. Periaatteelleen uskollisena ei hän, kun oli aikanaan antanut lupauksen Gustafille, katsonut voivansa toimia tätä vastaan, mutta salli muitten toimia, jos nämä sitä halusivat. Sydämessään hän joka tapauksessa toivoi, että hänen tyttärensä pääsisi vapaaksi. Voisihan ilmestyä uusia sopivia mahdollisuuksia, vaikka komentajaan asetetut toiveet eivät toteutuneet.

Ridderistä oli häipynyt se vastenmielisyys, jota hän alussa tunsi suomalaista kohtaan, tämä kun oli voittanut hänet kilpailussa Stinan sydämestä. Kun hän meni jäähyväiskäynnille Klingan perheen luo, valitsi hän ajan, jolloin Erkki oli siellä. Hän tahtoi osoittaa rehellisesti harrastavansa nuorten parasta. Nuoret kertoivat Gustafista sekä hänen tulostaan siirtokuntaan. Se tieto säikähdytti Ridderiä kovin.

-- Tässä on suurempi vaara kuin kenties arvaattekaan, sanoi hän. -- Jos hänellä on kuulutustodistus mukanaan, voi hän millä hetkellä tahansa vaatia morsiamensa vihille eikä mikään voi avioliittoa estää.

Tämä selitys sai nuorten sydämet hätkähtämään.

-- Ennen minä hukutan itseni kuin menen hänen kanssaan naimisiin, vakuutti tyttö ja katsoi hellästi Erkkiä silmiin.

-- Ei nyt ole syytä vielä toivottomuuteen vaipua, lohdutteli Ridder. -- Kun hän ei ole vielä näyttäytynyt, ei hänellä ehkä ole tarvittavaa todistusta. Muuten on hänen viipymistään vaikea selittää. Sitä parempi on, mitä kauemmin hän pysyy poissa. Nyt on tärkeintä voittaa aikaa. Minä olen vakuutettu onnistumisestani, kunhan pääsen Ruotsiin. En luule antavani teille turhia toiveita, kun lupaan, että ensimmäisessä palaavassa laivassa minun lähtöni jälkeen voitte odottaa sitä asiakirjaa, joka ratkaisee teidän onnenne. Kuitenkin on teidän taivutettava vanhukset kannattamaan liittoanne.

Nuoret olivat kiitollisia entiselle komentajalle hänen jalomielisyydestään. Se kädenpuristus, jolla Stina sanoi hänelle jäähyväiset, oli lämpimämpi kuin mikään tätä ennen.

Armgard Printz piti uteliaisuutensa houkuttelemana silmällä Erkkiä, jota Reeta oli hänelle osoittanut laivarannassa. Eikä häneltä suinkaan jäänyt huomaamatta se läheinen seurustelu, joka vallitsi tämän ja Klingalla palvelevan lapsenhoitajan välillä. Suhde olikin helposti arvattavissa. Niin mielellään kuin hän yleensä tahtoi edistää nuoren väen sydämen harrastuksia, katsoi hän tässä joutuvansa ristiriitaan velvollisuuksiensa kanssa. "Alamaisten" onnen valvominen kuului hänelle. Reeta oli melkein kuin hänen holhokkinsa ja siis läheisempi kuin Stina.

Avatakseen Reetan silmät hän järjesti tilaisuuden, missä kokematon suomalaistyttö saisi kumoamattoman todistuksen lapsuudentoverinsa todellisesta sydämentilasta.

Kauniina maaliskuun iltapäivänä olivat Erkki ja Stina siirtyneet mielipaikalleen linnan sarvekkeen kupeelle. Nuori Klinga sai vapaasti juosta etsimässä vastapuhjenneita kevään kukkia. Häntä vartioitiin vain sen verran, ettei hän päässyt putoamaan törmältä alas.

Kuvernöörin tytär teki asiaa lähellä olevalle laivalaiturille. Hän oli ottanut Reetan mukaansa, koska heillä muka oli sieltä jotain tuotavaa. Linnan sarveke esti rakastavaisia heitä huomaamasta. Mutta heidän äänensä kuului selvästi.

Armgard ei ollut mistään tietääkseenkään, mutta Reetan korvat kuulivat heti Erkin äänen. Hän tunsi olonsa vaikeaksi, mutta ei hennonut poiskaan lähteä.

Rakastavaisten keskustelu koski sitä asiaa, joka oli heillä kaikki kaikessa. Tyttö sanoi:

-- Sinun olen enkä kenenkään muun. Olenhan meren takaa lähtenyt sinua hakemaan. Kuinka kohtalo voisi olla niin julma, että se vielä meidät erottaisi?

Erkki vastasi siihen:

-- Ei mikään voikaan meitä erottaa. Kyllä me poistamme esteet, olkoot ne kuinka suuria tahansa.

Reeta kuuli nämä sanat hyvin ja tajusi niiden merkityksen. Hänen poskensa punehtuivat ja hän lähti kiiruhtamaan pois. Armgard seurasi häntä.

-- Siinä on syy, jonka tähden hän sinua jo rannalla vieroi, sanoi kuvernöörin tytär tarttuen nyyhkyttävää tyttöä käsivarteen. -- Älä kuitenkaan vielä vaivu epätoivoon. Vielä ei ole pappi sanonut aamenta heidän liitolleen.

Reeta ei kyennyt lausumaan mitään.

-- Rakastatko sinä häntä täydestä sydämestäsi? kysyi Armgard osaaottavaisena.

-- Rakastan, myönsi Reeta avomielisesti.

-- Onko hän ilmoittanut rakastavansa sinua? Ehkä on kosinutkin?

-- Ei hän ole minulle sitä sanonut. Minulla oli vain syytä niin uskoa.

Kyyneleet valuivat punehtuneen tytön poskilta.

-- Mies voi pettää naista monella muulla tavalla kuin vain sanoilla, lausui kuvernöörin tytär. -- Maltahan, ei ole vielä kaikki menetetty. Minä autan sinua. Kyllä minä saatan hänet tuntemaan velvollisuutensa.

Hän oikaisi itsensä ruhtinaallisen ryhdikkääksi. Hän tunsi tilaisuuden tulleen, jossa hänen oli näytettävä, että hänellä oli valta tässä maassa. Hänen mielessään väikkyi kuva Kristiina-kuningattaresta juuri tällaisessa tilanteessa.

-- Minun valtakunnassani eivät miehet saa rankaisematta pettää naista, vakuutti hän mennessään sisälle.

Reeta jäi vielä pihamaalle kuivaamaan kyyneleitään. Ennenkuin hän seurasi valtiatartaan, näki hän Erkin tulevan portista linnan pihalle. Hän kantoi käsivarrellaan pikku poikaa, joka hyväili kantajansa poskia, ja hänen vierellään kävi nuoren Klingan hoitajatar, jonka kasvoilla oli onnen loiste.

Jotain tuollaista oli Reeta mielessään kuvitellut keinuessaan valtameren aalloilla, joitten hän luuli vievän kohti onnen satamaa. Mutta tuon toisen sijasta oli hän silloin nähnyt itsensä Erkin rinnalla. Nyt oli hänen onnensa mennyt.

REETALLA ON YSTÄVIÄ.

Armgard Printz oli nainen, joka ei miettinyt kauan tekojaan. Nähtyään, että Reeta ei seurannut, palasi hän huoneista takaisin pihalle ja komentavasti kutsui tytön luokseen. Tarttuen Reetan käsivarteen hän sanoi päättävästi:

-- Me lähdemme oitis kuvernöörin luo. Kuvernööri Printz käveli jykevin askelin kookkaan salin lattiata edestakaisin. Hänen kirjurinsa Johan Fransson, kotoisin Itä-Suomesta, istui ison tammipöydän ääressä ja kirjoitti kuvernöörin sanelun mukaan. Kysymyksessä oli vastauskirje hollantilaisten tekemään vastalauseeseen.

-- -- 'me emme tule sallimaan yhdenkään hollantilaisen tai minkään muun vieraan laivan liikkua meidän aluevesillämme alistumatta meidän määräyksiimme ja tunnustamatta korkean kuningattaremme ylivaltaa tällä alueella, jonka olemme laillisesti itsellemme ostaneet.' -- Kirjoita niin, kirjuri. Vedä viiva 'emme' ja 'sallimaan' sanojen alle.

-- Niin, tuhat tulimmaista, me emme sitä salli, jatkoi kuvernööri, pysähtyi sihteerinsä eteen ja, korostaakseen sanojaan, löi nyrkillä pöytään, niin että kirjoitustarpeet hypähtivät.

Sitten hän meni kaapille, kaasi lasin viinaa, jonka kulahutti yhdellä siemauksella. Sen jälkeen hän rauhoittui ja jatkoi:

-- Kirjoita edelleen: 'Me emme ole tulleet tänne haastamaan riitaa. Me tahdomme elää eurooppalaisten samoin kuin intiaanienkin kanssa sovinnossa, mutta me tahdomme säilyttää arvovaltamme ja omistusoikeutemme. Sen vuoksi jokainen laiva, joka tavataan vesillämme osoittamatta kunnioitusta Ruotsin lipulle, ammutaan armotta upoksiin'.

Näin pitkälle oli kirjeessä ehditty, kun kuvernöörin tytär seuralaisensa keralla astui sisälle.

-- Isä, huudahti Armgard. -- Meillä on tärkeätä asiaa.

-- Minun virkatoimeni ovat tärkeämmät, murahti isä, mutta kun tyttö kiepsahti hänen kaulaansa, kysyi hän:

-- Mikä nyt on hätänä? Haluatko lähteä ajelemaan hevosilla, jotka kuningatar minulle lahjoitti? Ne eivät ole oikein tottuneet ratsastukseen eikä täällä ole vielä muita ajoteitä.

-- Ei, isä, sanoi tytär ja veti kuvernöörin istumaan puiseen nojatuoliin, jota käytettiin virallisissa vastaanotoissa hallitustuolina. -- Minulla on virka-asia, tärkeä ja painava, joka koskee alamaisesi onnea ja menestystä.

Jättiläiskuvernööri oli kuin karhu kesyttäjänsä kuletettavana.

-- Minä kysyn sinulta, joka olet tämän siirtokunnan herra ja kuvernööri, -- alkoi tytär juhlallisena, -- minä kysyn eikö tässä maassa ole jokainen mies velvollinen menemään naimisiin sen tytön kanssa, jota on liehitellyt, nimittäin jos tyttö sitä vaatii?

Kuvernööri naurahti, kun sai selville asian laadun.

-- Avioliitot ovat siirtokunnan menestymisen ehto, sanoi hän. -- Hallituksen on edistettävä niiden muodostumista. Mutta täällä on toistaiseksi vielä aivan vähän avioliittoon sopivia naisia. Minun pitäisi saada niitä Ruotsista kokonainen laivalasti.

-- Juuri senpä vuoksi sinun täytyy auttaa, että ne muutamat naiset, jotka ovat tänne saapuneet, pääsevät oikeuksiinsa. Eikö tyttö ole ansainnut itselleen sitä miestä, jota hän on varta vasten lähtenyt Ruotsista saakka täältä hakemaan?

Armgard Printz koetti edelleen olla juhlallinen.

-- Totta kai, totta kai, myönteli kuvernööri. -- Kuitenkin lienee asiassa miehelläkin jotain sanomista. Hallitukselle on yhdentekevää kenen kanssa avioliitto solmitaan, kunhan niitä vain solmitaan.

Avioliiton asianajaja jatkoi:

-- Tässä on kysymys suhteesta, joka on kehittynyt lapsuudesta saakka. Tämä tyttö tässä, jonka sinä tunnet tulomatkalta ja joka edelleen on ollut meillä apulaisena ja kuuluu siis erityisesti hallituksen suojeltaviin, on tullut etsimään täältä sulhastaan. Hän onkin löytänyt miehen, mutta tuo mies kiertelee toista pauloihinsa.

Reeta oli ujona pysytellyt ovensuussa. Hän häpesi, kun hänen salaista asiaansa ruvettiin noin julkisesti esittämään. Hän painoi alas päänsä ja peitti esiliinalla kasvonsa.

-- Tyttö, sanoi kuvernööri. -- Me emme voi näin nopeasti tässä asiassa päätöstä tehdä. Jos sinulle on vääryyttä tehty, niin minä takaan, että se hyvitetään. Minä otan asiasta selvää ja hankin sinulle oikeutta.

-- Kirjuri, olet kuullut, mitä kuvernööri on sanonut. Kirjoita se pöytäkirjaan, ehti Armgard pistää väliin.

Kuvernööri jatkoi:

-- Sinä ujo tyttö siellä oven suussa, älä ole suruissasi. Jos et saa miestä, jota olet ajatellut, saat toisen. Kyllä täällä sulhasia on, on vaikka kuinka monta. Ennen tämän vuoden loppua saat keikkua emäntänä omassa talossa. Ole nyt rauhassa ja mene taloustoimiin.

Reeta poistui sangen halukkaasti kuvernöörin luota. Hänellä oli se käsitys, että tämä käynti ei vienyt hänen asiaansa vähääkään eteenpäin. Ellei Erkki omasta tahdostaan taivu, mitä auttaa kuvernööri tai muut vallanpitäjät? Kuta enemmän hän käyntiään ajatteli, sitä enemmän kohosi häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän oli melkein kiukkuinen kuvernöörin tyttärelle, joka oli hänet tähän johtanut.

Hän halusi poistua tästä piiristä, missä ehkä uudelleen sattuisi kohtaamaan Erkin sen toisen kanssa. Sen vuoksi pyysi hän lupaa saada lähteä veljensä kotiin.

-- Mene nyt toistaiseksi, lausui Armgard. -- Sinun asiasi on hyvissä käsissä. Kyllä minä pidän silmällä miestä. Ja tarpeen tullen turvaudutaan kuvernööriin. Älä hellitä. Jos minä johonkin mieheen silmäni isken, otan hänet vaikka kiven kolosta.

Olli Räsänen sattui olemaan linnoituksessa hakemassa siemeniä kevätkylvöjä varten. Tapansa mukaan kävi hän Reetaa tervehtimässä, ja kun tämä oli juuri lähdössä Suomi-siirtolaan, pyysi hän saada opastaa.

Teitä ei vielä ollut, eikä siltoja jokien ylitse, mutta polku oli polettu ja lautat rannoille rakennettu.

Nuoret kävelivät yhdessä kevääseen puhjenneita maisemia. Reeta oli melkein sanaton. Ennen niin puhelias Olli Räsänen oli myöskin sangen vaitelias. Kömpelöllä kohteliaisuudella auttoi hän tyttöä purojen yli kuljettaessa. Sikäli kuin hän puhui, koetti hän viitata tämän maan luonnonrikkauteen ja hyviin elämisen mahdollisuuksiin.

-- Katsos Reeta, sanoi hän, -- tämä on nuorten yrittelijäin maa. Tämä on heidän paratiisinsa. Ei niin, ettei täälläkin pitäisi työtä tehdä. Paljon sitä pitää tehdä, mutta täällä saa myös työstään palkan. Ei täällä halla hätyyttele eivätkä vieraat vie.

Räsäsen hillitty ystävällisyys herätti Reetan vähitellen murheellisista unelmista ja jottei hän aivan kylmäkiskoiselta tuntuisi, heitti hän jonkun kysymyksen, kun mies kertoi siirtolan puuhista.

-- Kai sinulla jo lehmäkin on? kysyi Reeta keskustelun ylläpitämiseksi.

-- Jo minä yhden hiehon sain, alkoi nuori mies kertoa. -- Pian siitä lehmä varttuu. On minulla pari lammastakin ja muutama kana. Kyllähän se muuten menisi, mutta yksinään on vähän hankala kaikkia hoitaa. Kun Martti olisi asettunut Räsälään, joka yhdessä hänen kanssaan rakennettiin, olisi Leenasta ollut apua naisväen töihin. On se Leena kuitenkin sieltä Marjetan Kärjestä käynyt tarpeen tullen auttamassa, mutta ei se sama ole kuin apu kotona. Kun he vielä muuttavat kauemmas, kuten Martti aikoo, ei ole mitään naisen apua kodin pidossa. Täytyy oppia lehmääkin lypsämään.

Reeta vaipui taas mietteisiin.

Vihdoin he tulivat Naamankosken partaalle. Joen yli oli tehty väliaikainen silta. Räsänen ei puhunut mitään, että tässä se nyt hänen kotinsa, Räsälä, oli.

-- Onpas tämä kaunis talon paikka, tunnusti Reeta. -- Koskeen saisi hyvän myllyn. Mitä! Johan täällä sellaista suunnitellaankin, sanoi hän katsoen alulle pantuja myllyn perustuksia.

Reetan maanviljelysinnostus heräsi kun hän näki avatut uutisviljelykset.

-- Johan tästä yhteen taloon leipää karttuu, sanoi hän lyöden käsiään yhteen. -- Ja mitkä erinomaiset laidunmaat karjalle!

-- Niin on, niin on, myönteli Olli harvasanaisesta Hänen ajatuksensa kiertelivät omia teitään.

-- Kyllä tässä kelpaa asua, kuka sitten asuneekin, lausui Reeta jo vilkkaasti ja kysyi: -- Kuuluuko tämä Suomi-siirtolaan?

-- Kuuluuhan se, on ensimmäinen talo siirtolassa, sanoi Räsänen pieni veitikkamaisuus silmäkulmassa. -- Tämä on Räsälä.

Reeta säpsähti vähän ja jäi sanattomaksi. Olli Räsänen pyysi poikkeamaan sisälle ja katsomaan vähän aittojakin, kuinka niissä on elämisen varaa.

Reeta ei halunnut. Hän pyysi neuvomaan tietä Marjetan Kärkeen, jonne tahtoi kiiruhtaa ennen illan tuloa.

Olli lähti edelleen saattamaan. Nuorten kesken ei enää sanaa vaihdettu. Ollilla olisi ollut paljonkin puhumista, mutta hän katsoi parhaaksi vaieta.

Tultuaan Marttisen uutisasutuksen veräjälle sanoi Reeta Ollille jäähyväiset.

-- Olet sinä ahertava maamies, lausui hän saattajalleen tunnustukseksi.

Sitten hän siirtyi veljensä kotiin.

TAIKAKEINOT.

Leena, joka jo kerran oli käynyt kälyään tervehtimässä linnoituksessa, otti hänet sydämellisesti vastaan ensi kerran uudessa Marttilassa. Pikku Martti riemuitsi rajattomasti tavatessaan tätinsä, jonka vielä muisti vanhasta maasta etenkin sen vuoksi, että oli tottunut häneltä saamaan maukkaita naurishaudikkaita. Iloisena hän esitti tädille leikkitoverinsa Väinämön Antin ja kertoi pikku Marjetasta, jonka punainen mies oli vienyt ja josta ei ole sittemmin mitään kuulunut.

Martti Marttinen kävi kotona vain kerran viikossa. Rakennuspaikka Tenakonkilla oli Marjetan Kärjestä 7 mailin päässä, joten oli liian pitkä matka joka yöksi tulla kotiin, varsinkin kun taival oli pääasiassa veneellä kulettavaa. Lopputalvi ja kevät oli siellä kiireisesti työskennelty. Alkukesäksi olivat valmistumassa sekä Uuden Göteporin linnoitus että Printzin Hovi asuttavaan kuntoon. Soudellessaan lauantaisin kotiinsa tarkasteli Martti uutta asuntopaikkaa, johon rakentaisi pysyväisen, suuremman kodin.

Väinämön leski Kaisa nautti edelleen sitä ystävällisyyttä, jota hänelle oli Marttisten luona osoitettu. Vaikka Martti Marttinen oli luvannut jättää tämän sauna-asunnon yksinomaan hänelle niin pian kuin varsinaisen oman kodin saisi perustetuksi, ei Kaisa vielä hennonut pitää sitä omanaan, kun hän ei voinut sen rakentamisessa olla osallisena eikä hänellä ollut rahoja korvaamiseen. Hän koetti kyllä taloustoimissa ja kesäkiireissä olla apuna, mutta kun talven aikana työt olivat vähissä, kierteli hän siirtokunnassa, koettaen ansaita elantonsa. Joskus hänellä oli poikansa Antti mukanaan, mutta useimmiten hän liikkui yksinään. Niissä siirtokunnan osissa, joissa häntä ei tarkemmin tunnettu, sanottiin hänen kerjäävän. Totta siinä oli sikäli, että kun ei missä hänelle työtä annettu, pyysi hän ravintoa nälkänsä tyydykkeeksi.

Koko siirtokunnassa kulki puhe hänen taikatöistään, ja moni pelkäsi häntä sen vuoksi. Todistuksia ei häntä vastaan tiedetty, paitsi, mitä oli nähty laivalla hänen tullessaan ja mistä oli mitä ihmeellisimpiä tarinoita laadittu. Kerrottiin kuinka hän sen jälkeen, kun hänen miesvainajansa ruumis mereen heitettiin, oli lähtenyt laivan kannelta laudalla lentämään ja rääkynyt ilmassa pahasti. Erittäinkin kammottiin häntä Christinassa, missä pastori Christofer oli uhannut hänet vangituttaa. Nyt oli kyllä tämä pastori palannut takaisin Eurooppaan, mutta oli muita, jotka olivat valmiit saattamaan rangaistukseen hänet niin pian kuin huomaisivat hänen vähääkään harjoittavan noituutta.

Suomalaisten keskuudessa suvaittiin Kaisaa paremmin, vaikka oli sielläkin niitä, jotka katsoivat sielunsa autuuden olevan vaarassa tämän noidan lähettyvillä.

Paitsi toimeentulon ansaitseminen oli Kaisan liikkumiseen syynä myös se, että hänellä joskus oli hieman toivoa tyttärensä, pikku Marjetan, mahdollisesta löytämisestä. Hänellä kyllä oli itsellään se vakaumus, että vihastunut paha henki oli tahtonut hänelle kostaa ottamalla Marjetan, mutta omaatuntoaan lohduttaakseen oli hän liikkeellä etsimisyrityksissä. Pikku lapsi oli ollut hänelle sangen rakas.

Kun katoamisen jälkeen pojat olivat puhuneet punaisesta miehestä, tuli Kaisalle joskus sellainenkin ajatus, että ehkä tyttö oli joutunut intiaanien saaliiksi. Sen vuoksi hän tekeytyi tuttavaksi heidän kanssaan ja kävi heidän kotonaan sekä opetteli heidän kieltään ja tapojaan. Nämä osoittivat hänelle suurta kunnioitusta ja lienee hän joskus heidän keskuudessaan taikatemppujakin tehnyt, koska häntä pidettiin poppamiehen vertaisena.

Palatessaan kotiin pitkältä kiertomatkalta keväällä kylvöajan lähestyessä joutui hän yhtäkkiä outojen intiaanien piirittämäksi. Ne eivät olleet lenapeja. Kuin taikavoimalla kohosi heitä maasta hänen ympärilleen. Yhdellä näistä oli niin pitkä sulkatöyhtö, että se ylettyi selän yli polviin saakka. Toiset osoittivat hänelle suurta kunnioitusta. Tultuaan Kaisan luo hän puolestaan lankesi pitkälleen maahan ja levitti kätensä. Noustuaan ylös hän pyysi Kaisaa lähtemään heidän heimonsa luo, heidän äidikseen, heidän auttajakseen ja noidakseen. Heidän keskuudessaan raivosi ruttotauti, johon moni kuoli. Kun tuo tauti näytti tulleen valkoisilta, tarvittiin valkea noita taudin tyrehdyttäjäksi.

Kierrellessään tätä uutta maata oli Kaisa nähnyt paljon ihmeitä ja kokenut monta kovaa. Sen vuoksi hän ei kovin säikähtänyt punanahkain ilmestymistä eikä myöskään oudoksunut heidän käytöstään. Ollakseen intiaaneja pahoin loukkaamatta hän ei jyrkästi kieltäytynyt.

-- Nyt en pääse tulemaan, sanoi hän. -- Jos jolloinkin tulen, miten luoksenne osaisin? Hänen puheensa oli sangen vaikeatajuista, mutta ehkä juuri sen vuoksi herätti intiaaneissa suurta arvonantoa.

Päällikkö neuvoi, kunnioittavasti heilutellen itseään:

-- Kulje tämän suuren joen vartta ylöspäin, kunnes toinen suuri joki tulee siihen vasemmalta. Seuraa sitä niin pitkälti, että joudut korkean vesiputouksen luo. Jos tulet kesän aikana, otamme sinut jo siellä vastaan. Jos et ketään tapaa, jatka kulkuasi polkua myöten, joka on hyvästi polettu ja johtaa meidän luoksemme. Polku vie sinut suurien metsien läpi korkeille maille. Kun kahden vuoren yli kiivettyäsi olet joutunut polulla ahtaaseen kalliosolaan, olet meidän portillamme. Silloin olet luonamme. Me odotamme sinua. Tule pian, ettei koko kansamme kuolisi valkoiseen tautiin.

Kaisa vakuutti uudelleen, ettei hän voinut nyt tulla.

-- Auta kuitenkin meitä. Auta valkoisen Manitoun voimalla, pyysi päällikkö.

Kaisa mietti hetkisen. Sitten hän sanoi:

-- Ehkä voin auttaa, vaikka en ole luonanne. Tehkää kuten sanon. Valitkaa heimostanne viisi vahvaa miestä, jotka ovat sitkeitä voimiltaan ja laihoja ruumiiltaan. Ainoastaan ne saavat sairaisiin koskea, ei muut. Ne kantavat sairaat ulos kylästä lähteen luo. Ne valavat sairaita kylmällä vedellä ja hankaavat heidän ruumiitaan hiekalla. Jos he kuolevat, Manitou heitä tahtoo; jos he parantuvat, Manitou heitä säästää. Kukaan terve, paitsi nuo viisi, ei saa lähteelle mennä eikä kukaan terve saa siitä lähteestä juoda tai vettä ottaa.

Kaisa ei ollut ollenkaan varma ymmärsivätkö intiaanit hänen mongerrustaan eikä hän sitä niin tärkeänä pitänyt.

-- Sillä aikaa kun odotamme sinua, teemme kuten sanot, vakuutti johtaja. -- Pyyntömme on, että tulet pian. Kun tulet, et sitä koskaan kadu. Sinulla on itselläsi etua siitä.

Päällikkö laskeutui taaskin pitkälleen maahan sanoen siten jäähyväiset. Intiaanit hävisivät nopeasti näkymättömiin.

Kaisa oli lähellä Marjetan Kärkeä. Kotiin astuessaan hän ajatteli mielessään, että jos olisi ollut syksy, olisi hän ollut joutilas lähtemään. Nyt Kesän tullen on uutisasutuksella työn aika. Hänenkin tulee voimillaan auttaa maatöissä ystäviään, jotka olivat häntä auttaneet ja kaiken aikaa hänen poikaansa vaalineet ja kasvattaneet.

Kotona hän tapasi Reetan ensi kerran.

Heistä tuli pian hyvät ystävät. Yhdessä he sitten työskentelivät kevättöissä. Kun miehet tarvittiin rakennuksilla, joista annettiin vapautta kotitöihin vain niukalti, oli työvoimista myös Suomi-siirtolassa puute ja sen vuoksi jokaisen täytyi koettaa kaikkensa. Olli Räsänen kävi Marttilassa kylvö- y.m. raskaampia töitä tekemässä, ja luonnollisesti Martti itse auttoi, mikäli voi olla kotona. Joka tapauksessa tuli tänä vuonna tehdyksi vähemmän uutisraivausta, jopa vähemmän kylvöjäkin kuin edellisenä. Siinä suhteessa olivat laajat rakennustyöt haitaksi.

Erkki kävi vain muutaman kerran ystäviään tervehtimässä. Hän puuhasi uutterasti omalla uutisasutuksellaan. Välttämättömiin rakennustöihin hän oli palkkautunut Christinaan voidakseen olla lähempänä rakastettuaan.

-- Erkki on muuttunut entisestään paljon, huomautti Leena eräänä iltana naisten ollessa yksinään kotona. -- Ennen Ruotsissa hän oli joka ilta meillä, mutta nyt hän melkein karttaa. En tiedä mitä väliin on tullut. Ei liene Martin ja hänen välillään mitään sattunut.

Reeta kyllä tiesi syyn, mutta ei siitä mitään sanonut. Hän istui ajatuksiinsa vaipuneena ja oli ikävissään.