Part 7

Ja sitt Iiro rupes kiärittleemä stää hamett, hak vyän gohdan gässihis, pudist stää, nii ett se jäll ol hame näkönengi, syynäs stää ja sano sitt: "Pahukse muatt, kos ole ripustimengi revellp poikk. Annast neula ja lankka, niim banna se ens kunttoho jäll, ennengon däsä mihinkkä muihin doimeihi ruveta. -- Ong tämä ny enä kristelist, ett snää toilaili hantteerat tämmöst fiini vihtoriinhamett. Luuleks snää, ett tämssi vaimihmiste vaateparselleit saa reppi ja venutta niingo jotta vanhoj seilej. -- Ei tiädäks. Järjell ja kärsvälisydell niit pidellä." --

-- Älä siins saarnk, ko haip plakkar. Ja kraatroittema es snää täsä viäl rupp, sill ett meijä äite istu kirkosillall ja odotta nestuukkias. Me olen girkkoho menos ja jumalambalvlus alka tosa paikka.

Sillo Iiro pääst pitkä vihelykse niingo hänen dapas on, go hän vihdo viime saa jongu asja järkkehes, ja sitt hän sanos: "Vai nii." Se enemppä ei hän sillk kertta sanonnukka, muttko sylk kourihis, levitt se hame sänkkyhy, koperoit niit laskuj vähä aikka ja sanos: "No, Vilkk, tleest nyt tänn, ettäs nääk, kumne ijangaikkinen glaakkar snää ole!" Ja todestakki, aukk siin ol vyäträtten gohdall yhde laskum bohjas ja mnää ihmettli, etten mnää stää oll löytänn. Iiro nauro, kattel mnuu niingo jottan girkovaevast ja pist kätes sisälls siit aukost. Ai syvemälttä ja syvemälttä hänen gätes siihe men ja mitä syvemälttä hän dul, stää noloma näköseks hän gäve. Ja ko hänen gätes viimen dul liäppe ald näkyvi, ni hän sanos: "Tiädäks, ei tämä olekkam blakkar."

-- Mnää nää se, sanosi mnää, ja mnuus rupes ny voorostan olema äijä oikken durkasest.

-- Tiädäks snää, mikä aukk tämä o -- puhel Iiro sitt. Tämä o hameaukk ja siit ei mennäp plakkrihi, siit pääse vaikk mailma äärihi.

-- Pali mahdolist, mutt em mnää ols sill autett. -- Ymmärtä se, ett mnuu harmitt semsep puhe. Mutt Iiro o ai nii. Kon ei joku tyä häneld luanist taikk hän därvle kaikk, mitä hänellk käsill o, nii ei hän yhtä hiukka häpp, muttko hän ruppe pitämäm bitki selityksi, millaills se tyä oikke olis pitännt tehtämä ja mitä kaikki semsell rustingillt tehdän, go hän o ottann laittakses. Mutt ko mnää sitt näin, guis se poik taas vähtäs se hamen gimbus, ni mnää unhotin giukkun ja unhoti muarin, go istus kirkosillall ja odott nestuukkias, unhotin girko ja papi ja lukkri ja sanosi enemäm bilam bäiten go suutuksisan: "Es ols snääkä muutko ijangaikkinen glaakkar, näämäs."

-- Ol ny verka ja ann mnuu hakki rauhas, räyhäs Iiro. Ja ko hän siin ol jäll hetke aikka rehkinn, ni hän istatt toolill, pyhkes hikki kasvoildas ja sanos: "Tiädäks, mitä met tee? Snää saa ottat tämä hame ylles, ni mnuu om bareve hakki ja sillaills se plakkar vihdo viime löydet." Mitäst täst, mnää oti hame yllen ja sitt me molema hai oikke harttast, mnää ylhäld ja Iiro alhald. Muttkon ei siitäkkä sem baremppa tuli, nii Iiro meinas, ett olis vissi luanikkamppa, jos hän otais hame ylles ja mnää hakisi yksnäs.

-- Tehdä nys seki, vastasi mnää siihe, -- mutt puhaletast yks hiukk ens, täsä ruppe jo vähä niingo väsymä.

Ja siihe me jäti se hame laattjall, istutti ja ruvetti vetämä sauj.

-- Ihmelinem barsell o, sanos Iiro viime ja osott piipuvarrellas stää hamett.

-- Peräte ihmeline.

-- Niin, gyll hän oikken glookku o, jatko Iiro, -- ko mnuull o sendän gymmengund plakkri vaatteisan ja monell miähell o viäl ussemangi ja mnää takka, ett kuka hyvänäs löytä niihi. Ja tosa hames ei olk ko yks aino, luule mnää, eik stääkä löyd, vaikk kaks miäst hake, nii ett vähä henkki o. Ymmäräks snää, mitä järkki siin o, ett se yks plakkri vaevane niim biiloteta.

-- Engä mnää händ ymmär. Se vaimihmse järk kulke vallan doissi polguj ko meijä.

-- Niin gyll kulkeki, toissi polguj oikken gulke ja kaikk meneväp päi mäntty.

Ja ko me oll semssem bäätöksehen dull, ni me istusi jäll hissuksis ja piipp ryähäs kummangi suus.

Muttko mes siint taas oll hetke aikka huilann, ni Iiro kimmatta seisoma ja sano: "No, mutt ole mar mes sendä oikke aika tohroj."

-- Kui nii sitt?

-- No, eks snää ymmär? Käänetäst se hame väärimbuali, nii sitt hän oikke helkkar o, jos ei plakkri löydet.

Jaa-a, sano mnää vaa se, ett vaikk tua Iiro mnuu miälestän o vähä semnen dyhmändotkone miäs, ni o sem bääkopas välist jäije välädyksiäkki ja ny hän ol mnuungi miälestän oikke hyvän gonstin geksinn. Sillaill oikke. Me heiti jakkun yldän, Iiro kääns hame yhtäkki väärimbuali ja pist ylles, ja jos uskott taikk ei, niim blakkar ilmanus koht. Siins se killus nii selvän, ett se olis silmä ummes löytänn.

-- Pid nyk kiis siit, sanos Iiro, ni mnää hae suu. Ja Iiro hak ja hak, mutt ei löytänn vaa. Hän ott sitt hame yldäskin, gääns sen daas oikkjam buali ja varott mnuu, etten mnää vaa hellitäis plakkrist. Eng mnää hellittännykkä; mnää pidin giis siit niingo sika leiväst Iiro jatko vaa hakemistas, muttkon ei siit tahtonn mittä valmist tuli, ni hän suutus ja tuhres se hame yhte läjähä ja silmäk kipinöittivä hänem bääsäs.

-- Järjell ja kärsvälisydellt tämssi kapenoit pidellä eik niingo vanhoj seilej, sanosi mnää händ sillo.

-- Hiistleks snää riitta vai, siin -- tiuskas Iiro ja nous seisoma. Mnää nousin gans ja siin olis tulit tapplus, jos em me yhtäkki olis molema huamannp palanun gräässä nokasan. Me aavistin goht paha ja valla oikke, nys siit hamest nous sau. Me oll siin rehkitesänp pudottann valu piipustan ja nys siihe hainesse ol palann nätimbualnen, gahden, golme sormembään gokkone aukk. Iiro siäppäs kousa vesisaavist ja samott valu ja mnää astusi vissemmäks vahvudeks jalallan sen gytöväm baikam bääll. Ja ko mes sitt rupesi stää läppi nuugemi syynämä, ni me näi sem bohjas jotta valkost. Mnää sai siihen gii ja vedi stää ulos ja sillo me huamasi, ett se ol juur se pitsreunane nestuukk. Nii ett sem balanu aukon gautt me se sitt sai vihdo viimen gässihin. Mutt misä plakkri suu ol, stää em mes saant tiättä. Ol se nestuukkiki hiukan gärvendynn, mutt Iiro hurras vaa ja ol ilone ja meinas, ett ei semne mittän dee. Hän gäsk mnuu lähti juur liukkast viämä nestuukki, ettei muarin darvittis koko ehtokautt istus siällk kirkosillall. Ja kiiruste mnää vedinki jaku yllen. Iiro kastel sormias suuhu, silittel stää auko syrjä ja harjas stää jakuhiallas, ko mnää läksi nestuukki viämä. Mutt em mnää kerjenn viäl ovesuuhunga, ennengo meijä äit tlee sisälls salihi, eng mnää viäläkkä ymmär, kui hän nii yhdell ainoalls silmäyksell äkkäs, mitä kaikki ol tapattunn. Ja siin ol sillo leikk kaukan. Se ol turkasen dylkki paikk nii Iirollk ko mnuullekki.

-- Mitäst muar sanos sitt, kysys joku hääväest.

-- Nii ett mitä hän sanos. -- -- -- Mnää luule, ettem mek kerjenns stää oikken guulema. Meillt tul niin gova kiiru naaprihi. Siäll ol karvriversta ja suur asti hylkkerasva täynn. -- Ja se o erinomast voidett, sillon gom bäänahka pakotta ja hiuste juuri karvastle.

Kanniston Gyäri automobiilreis

Niingon gaikk Eorjokilaiset tiätävä, ni se Kanniston Gyär asus jokune vuas takaperi Vähäll Raumall, siällp Porin gaupungin gyljes. Hän dek lahti siäll ja myys lihoj Porin dorill ja osteskel ja vahettel heossi ja pit yht ja toist peli se lihamyymses siull. Ja hyvi nek kaupa hänell luanistivakki, niingon diädätt.

No nii, yks suviehto hän sitt istus siällp Poris jossan drahtööris ja joi klasi olutt, ko hän ol saannt tavarastas hyvä hinna ja ol kaikim bualin dytyväinen dähä maalisse elämähäs. Ja ko hän siins sillaill istu ja röyhäse ai joukko hyvivoinisas, ni hän guule vähä kamala kohina ja fyrinä ulkko. Hän gysysikin goht yhdeld toiseld miäheld, ko istus ja nukus toises pääs huanett tuutning noka all, ett mikä kamal särin semne o.

-- Vängstiil se o, sanos se toine miäs ja kattel pisin gado raja.

-- Vai vängstiiliks tommost rustinkki nimitetä, ajattel Kyär, ko istus akkna viäres ja näk ko semne automobiil, kon dähä aikka mailma pöffättä kosk hyvänäs maandiäll meijä nokkan ettem, bysäs siihen drahtöörin draputten dyä ja kusk tul sisäll. Komjas, nuar miäs se ol ja fiini vaattes sill oliva yli, samettine jakk ja samettise housu ja nahkases säärykkä jalas ja ruski, nahkane lakk pääs. Se istatt hyvi liki Kyäri toise akkna ette, nii ett se hyvi näk vaunus ja tilas kupin gaffet ittelles.

Mutt ko siink kappal aik ol istutt, nin Gyär, ko semnem buheljas miäs o, rupes praakkamisen doimeihi, nyäkkäs päätäs sillk kuskill ja sanos: "Guud ivning." -- Näättäk, Kyär meinas, ett om baras näyttäk koht semsell herrall, ett o hängi mailma nähn ja ko hän o merells seilann, ni häm bist engelskaks.

Mutt ei se kusk siihe mittä vastann.

-- Hyvä ehtopualdpäevä, sanos Kyär jälle hetkem bääst, räpyttel silmiäs ja nyäkkäskel päätäs hyvi harttast.

-- Jumal andakko, vastas kusk viime.

-- Mistäst kaukka olla? kysys Kyär koht ja meinas, ett nyt täyty pittän päällk, ko sladin gässihis o saann.

-- Turust mnää ole, vastas se toine ja kääns selkäs Kyärill ja ol ylppjä näköne.

Mutt ei Kyär hellittänn, hän ryyppäs klasis tyhjäks, kröhäs yhdem bahan gerra ja räyhäs: "Se taita ollk koko mato menemän domnen vängstiil."

-- Kui mikä? sanos kusk, ja kattel Kyäri niingo hän olis meinannk karat Kyärim bääll.

-- Tomne vängstiil taita oll oikkem beto ettippäim bääsemä, sanos Kyär ja ajattel, ett koitast poik tuli näihin gourihi, niin gyll sametist maandiän domu lähtevä.

-- Vängstiil! -- snää oles se vängstiil, sanos kusk ja kääns jälls selkäs Kyärill.

-- Vängstiiliks mnää olen dommost kuullp puhuteldavas.

-- Kyll tep porilaise olett niit vängstiilej, mutt automobiil tomne vaa o, ettäs toisten diädäs se.

-- Vai automobiil. No olkko sitt, mutt mnää olen guull, ett semne mene päisi vähä jumalattomast.

-- Mene se.

-- Vai mene; tämä o ensmäinen dällp paikk-kunnall, mutt mnää ole niist juttu kuull, ett niillp pääse vähä jouko jouttu ettippäi.

-- Pääse kyll vaa.

-- Vai nii, vai pääse, mutt ei se mnuu rautikkon siutt sendä men.

-- Snuu rautikkos! älä snää puhel snuu rautikostas ja mnuu automobiilistan samanp päevän!

-- Soo-o, kuule snää es tiädäkkä, ettei semmost heost menemän go mnuu rautikkon ol näillk kulmkunnillakka.

-- Olkko vaikk kui hyvä, ni siutt mnää mene noill vankkreill, ettäs jää rautikoines niingo seisoma.

-- Mutt se ongi vähä aika vale. Tiädäks mnää ole Nakkla reisullp pysynns sill heosell valuvaunuttengi rinnall. Siäll mene nääks rauttiä ja maandiä rinnasim bitkä matka.

-- Olet taitann ajak kilppa jongun davarjunan gans, ko rähmi päisi niingo etan!

-- Tavarjuna -- no, olkko sitt tavarjuna, mutt valuvaun o sendä valuvaun ja mnuu rautikkon ei annp perä semsellekkä.

-- Ja mnää jätän deijän gaikk, snuu ja snuu rautikkos ja valuvaunu ja värki ihmettleemä, ett mihi mnää joudusi, jos kilppa mennä.

-- Mutt se o vale.

-- Eip, ko on dosi.

-- Eip, ko o vale. Tiädäks mnuu rautikkon meneki, nii ett vissi syndymköhnäs snuum bäästäs lähtevä, josas se rattaillt tlee.

-- Ja snuu seisova hiukses taappäi niingo rautlanga, vaikk myät tuulehengi mennäis, josas noihi vaunuihi istu.

Sillaillk Kyär ja kusk riitliväk kesknäs ja oliva niin giukkuse ett hakkasiva nyrkeijäs pöyttähä, aingo hek kehuliva tavaratas. Eik stää tiäd, vaikk siit olis tulit tapplus viäl päälsem bäätteks, jos ei se kolmas miäs olis yhtäkkin dull heijä välihis ja sanonn: "Älkkä semsest siin riidelk ko lähtekkä ajaman gilppa, nii ett mnää saa rauhas juad tuuttninkkian."

-- Lähdetä vaa ja juur koht, meinas Kyär, ko rupes luattama rautikkohos ai enemä ja enemä.

-- Pahus soikko, lähdetä vaa, sanos kuskiki, mnää odotam batruuni, kon dlee yäjunas kell yks ja ny on gell pualyhdeksä. Misä snuu heoses o?

-- Raumalls se o. Ensmäine asumus oikkjall.

-- Raumall! -- -- -- yks, kaks, kolm -- -- -- neli ja pual tiima.

Olkko menneks, ist vaunuihi!

Kyär paiskas oluklasi liiveihis, kusk joi kaffekuppis tyhjäks ja nii sitt lähdetti. Pehmi ja hyvä Kyäri miälest niis vaunuis istu ol ja kon gaikk heosek, ko vastan dliivap, pelkäsiväs stää, nii ett kuskin däydys palanajan dakka pysättä, nin Gyär sano: "Jos tällaill vaan guljeta, ni mnää pääse jalkasim bikemi rautikkon ottama."

-- Suus kii, ei automobiil-ohjajan gans saap puhells sanaka.

-- Miksei saa?

-- Sendähde, ett jos snää seota mnuun däsä ohjamisen doimeis, ni automobiil o yhtäkki ojas ja snää ole murskan ja se ei olis vahingo eik mikkä, mutt mnää loukkaisin gans itten ja se olis jo vahing se, mutt kaikkjam bahin o ett automobiil kukatiäs menis rikk ja se olis ni suur vahing, ettei ne muu vahingo olis mittä se rinnall.

-- Vai nii se asi o.

-- Semne oikke se o ja ny ruveta sitt menemän, gosk ei ol vastanduljoit enä lainkka.

Kusk taitt ittes hiuka etunojoho, koperoitt hetke aikka vaunumbohja ja sillo se vaun rupes fyrisemä vähä kiukkusest ja sitt mentti. Kyär sano, ett o hän däydes myrskys joskus men ettippäi oikken duhanen giljuvan davall, mutt koska ei hän ol semmost faartti kulkennk, ko siin vängstiilis taikk automobiilis, mikä se o. Kyll hän ämmäski näk kuistills seisovas, ko hes sen golmk kilomeettri olivak kulkennp Porist Vähäll Raumall, ja koitt hän huuttakki sillk kuskill, ett täsä mnää asu, mutt ei se mittän guullk, ko mäsiin hakkas niin duhane viätäväst taikk ei ollk kukatiäs kuulevannas. Ja kon Gyär lakas hollamast, ett täsä mnää asu, ni he oliva jo jättännp Piätniäme aukkja ja tliivak kankkall.

-- Jaaha nyp panna viäl enemä häkkä pääll, puhel kusk ja todestakki se vauhum bahus friskas faartti ai vaa. Tiä ol epätasanengi hiuka ja Kyär poukkroitt yhdest vaunu nurkast toissehe. Hän rupes jo ajattleema, ett hän otta kuski niskast kii ja luke sill lai, mutta sillo hän muist, mitä se ol ennustann, jos hän ohjamises häiritä. Ja Kyär ajattel kauhistuksell, mimnen gamal präiskäys se olis, jos se vaun kiäpautais pois tiäld. Eik hän enä päässykkä semsist ajatuksist. Välist häm belkäs, ett jos se kusk sittengin deke jongu virhen, daikk jos joku mutter taikk aksel falska, ni valla mäskin he ovak kaikk -- vaunu ja miähe. -- Siunakko sendä! ja ny me ole jo Knapernumme ahte niskas. -- -- Ptruu, ptruu, pysät nyt turkasen gusk, täsä on doist kilomeetri myätmaat ja mutkanen diä -- ptruu, ptruuu -- -- tähä o moni poik ajann ittes hengettömäks. -- -- -- Topp ny jo helkkris! -- -- -- Ei, ei se ko mene vaa ja lissä faartti, lissä ja lissä eik lainkkan dopp. Kas niin, dosa o Luvjan girkk. Kyär ott lakkis pois pääst ja rupes lukema ehtorukkoust ja ko hän sem bäähä ol pääss, ni he olivap Pinkkjärven gohdall Irjantte ja Luvia välisellk kankkall. Ja siint tul händ vasta yks tutt ihmne, Riihilä faar. Hän duns faari ruumiasenost ja hän huus siutt mennes: "Oi, voi, faar kuld, kyll mnää nyp peevelen gelkkaha ole joutunn."

Mutt ko hän ol se saanns sanotuks, ni he oliva vissi jo kilomeettrim bääs faarist ja kaukembanakki. Ja ai vaa mentti enemä ja enemän Gyäri miälest. Ain go joku äkknäisemb mutk tul, nin Gyär tuns ett sisäpualsep pyärä nousiva ylös maast ja ko hän muist mimsen gamalan daitte se maandiä teke Irjanttells, siin Laorlan dalon gohdall, ni ei hän taitann muut ko ruvet valmistama lähtöäs täst suru ja murhe laksost. Hän vaevus polvilles vaunum bohjall ja rupes muistlemam bahoj teoijas. Ja ei hän olis koska luull, ett niit niin gamalam bali ol ollukkan, go niit ny yhtäkkin dul häne miälehes. Hän vallan Kauhistus. -- -- Ei mutt mnää vast olengi oll oikke aika rakkar, tuumal hän, go hän siin elämätäs ajattel. -- Väärä mitta mnää olen gäyttänn ja prakannt toissi heosengaupois, totisestakko mnää ole varas. -- -- Mnää olen gerran gäräjis, siin Lakari Maija jutus, puhunnp pali enemän, go mnää oikkjastas tiäsingä, mnää ole väärä valan dekki. -- Kamala sendä! Ollek stää käsky lainkkan, gon em mnää ol rikkonn. -- Annast katto, olengon mahtann murhatakki ihmissi. -- Jaa-a, kyll vaa niin gauhja o, etten mnää ols siitäkkä rikoksest puhdas. Jos mnää olsi varottanns stää Olkkari Vikut, ko hän läks -- -- -- voi, voi sendä, voi voi! Kyär paino silmäs kii, sill ett nyt tul juur se Laorla mutk -- -- -- huuh! Kas nii! Ei Kyär oikken dahtonn ymmärttä, ett hän viäl ol hengis, vaunu olivak kallistann nii, ett hän valla ajattel, ett ny nek kaatuva, mutt ei mar kaatunns sendä ja ny he oliva jo liki Maaden gylä. Kyär meinas juur ruveta soimama ittiäs jälls siit, ettei hän varottann Olkkari Vikut, mutt kom bääst se menemä heosines ja reines sinn Oijasaare salmehe, vaikk hän diäs, ett siäll ol sula. Mutt ko heill ol semmost vanha vihan gauna kesknäs, ni ei hän sanonn Vikull mittä ja sinns se sitt men. Sinn men ja sinn jäi -- -- -- Kyär katos ymbrilles ja yhtäkki hän unhott kaikk pahat tekos, ko hän näk ett Lavila aukkjalt tul heone heit vasta. Ähäh, saastane muatt, kylläs nys saap pysätt ja sillo mnää hyppängim bois näist komppeist, ajattel Kyär ja unhott yhtäkkin gaikk syndis. Mutt kui olika, ni heonem bist ittes vähä nätist yli maandiä oja Lavia vainjoll ja automobiil paino ettippäi, nii ett yks firaus vaan guulus, ko he menivä niitten giviste veräjtolppatte siutte. Ja Kyär joudus jällen dunno vaevoihi. Eorjoen girkom bortim biäles hän näk vilaukse siit Lazaruksen guvast, ko siin o vaivastukkin ja sillo hän muist, kui hän ja muup pahailkisep poja yks elokuu ehto oliva viänns se äijän guva jokkehe ja Kyär ol sanonnk, ko se sinnp paiskatti, ett kyll hiuka uimne hänell hyvä tekekin, ko hän goko suvikautte on dosa auringombaistes seisonnt töllöttänn. -- Niin, dätä tapaust hän ny muistel, ko automobiil suriste ja fyriste men niingon gulo ylös Vastmäe ahdett ja taas tliiva nek kaikk muukki synni händ ahdistama. -- Varas mnää ole ja väärä valan dekki mnää ole ja murhmiäs ja kirko ja kaikem byhäm bilkkaja ja -- jeska sendä, vikakost ny o? -- Kyär kimmatt syllä verra ylös ja putos niingo säkk vaunuttem bohjahan dakasi.

-- Pahuksek kom bitävä maandiändrumppus kamalas ruakos, huus kusk ja sitt mentti jäll.

Kyär pitel paikoijas, jos ne viäl oliva ehijäs sen däräykse jälkken, go hän saann ol ja ihmelist kyll häm bääs siihem bäätöksehe, ett kaikk luu olivap paikallas eik yksikkäm boikk sendä, vaikk nek kaikk oliva arga ja kippjä. Ja ko hän ne luus ol saanns sortteeratuks, ni he oliva jo siutt Taiple ja kusk huus, ett ny hän lissä häkkä viäl yhde eine, ni mennän gahdeksam benikulma tunnis.

-- Liss vaa, sanos Kyär -- ko ol kaiken doevos kadottann -- liss vaa ja aj meijä jongun given gylkke niin gräämiks, ett tuul viä palase eik meist ol huame ehtost jälill muut ko märk plätt.

Ja kusk lisäs häkkä ja vängstiil men go riivat ja Kyär luk synnindunnustust polvisiltta vängstiilim bohjas. Ei hän enä uskaldann ettes katto, muttko ummist silmäs ja luk ittekselles kaikk, mitä hän muist aabeskirjast ja katkesmuksest. Kuik kaua hän stää toimitust siinp pit, ei hän lainkkan diäd, mutt yhtäkki hän lens päin guski istund ja ko hän virgos siit täräyksest, ni hän ymmärs, ett automobiil ol pysänn ja ko hän ava silmäs, ni hän näke, ett he ova Rauman gaupungis, Orelli sillall.

-- No, men ny äkkin duama se rautikkos sitt, huus kusk ja ava vaunutte ove.

-- Tuama rautikkos! Luuleks snää, pahus, ett mnää tääll asu!

-- Misä snää asus sitt? Ensmäises asumukses oikkjall mar snuum bit asuma. Sans sitt, misä se talo o, niim bia mnää snuu sinn lennätä.

-- Kyll jää vaa snuuld lennättämät. Em mnää täsä kaupungis as.

-- Mutt snää sanosi, ett snää asu Raumall.

-- Nii sanosingi ja Raumall mnää asungi, Vähäll Raumall. Tämä o Iso Raum.

-- Paha heng viäkkö snuu ja snuu Vähä Raumas ja Iso Rauman gans. Mitä snää sitt sanosi, ett snää Raumall asu, vaikkas asukki Vähäll Raumall.

-- Nii mep Poris ai sano. Em mek kiiruisan Vähäst Raumast kerkk puhelema.

-- Kyll te olett niit tohroj -- No, misä se snuu Vähä Raumas o sitt?

-- Kolmk kilomeettri se om Borist tännppäi.

-- Turkane sendä ja snää ole andann mnuun gyydit snuu tänns saakk.

-- Mikses topannk, ko mnää käski.

-- Topann ja topann! Ei sillon dopatak kom bäisi mennä. -- Vaikk sama se o. Tiima ja neljäne osa met tännt tlii. Ist takasi vaunuihi, ni mnää viä snuun diimas takasi ja mek kerkke hyvi viäl ajaman gilppa snuu rautikkos kans.

-- Älä uskokkam boik, ett mnää istun dohon goppaha! Pahapolv siihe menkkö! Snää ole mnuu siinp pudistann, niingo sika keriläisen duahkontti.

-- No, millaillast snää kottit tlee?

-- Rauttiät mnää meinam balat.

-- Vai junalls snää tlee. Snää oles sitt vast huame ehtosten goton.

-- Vaikkan olsi vast nousvall viikoll, ni snuu vängstiilihis em mnää tul.

-- Älä hauk stää vängstiiliks! Se o automobiili.

-- Sama se o, mikä se o, mutt kyll mnää hänest juur tarppeksen ole saann.

-- No, jäät tänns sitt, mnää painan dakasim Borihi.

Ja kusk kiäpautt vaunus ymbärs. Mutt ennengo hän oikken govast läks menemä, ni hän sanos Kyärill: "No, snää taeda ymmärttä, ett ei snuu rautikkos piiss mihinkkän dämä rinnall."

-- Stää ei ol viäl koitett, vastas Kyär, ko ol vähitelle virgonn ja ol jäll yht luja heosmiäs ko ennengi.

Preciosa Maij

Eks snää sengim bahapolven goukknokk meinp puhhu, vai! -- Kuule Maij, sanp päevä -- hyvä päevä, sengi julmett! -- Vai nii; vai es mar snää mein ruvet puhelema. -- -- Mutt mnää näytängi, ett snää viäl pauha ja vähä miälelläs sittengi, ennengo leikist lakata, -- sengin gynimätön, mulkosilmäne hakokolpus!

Se ol boosu, ko näi jahnas "Preciosa" skansis. Me makasi Amsterdamini redill. Boosu ol oll mais ja tuli buurihi oikke aika kännis ja ain go hän siin reedas ol -- ja semne hän ol joka kert, ko hän mais ol oll -- ni hän dahdos opettak kapteenim bapukaija puhelema. Kapteen ol, näättäk, ostannp papukaija ittelles Riios. Ennengo hän se ost, ni hän gysys, ett taitak se puheli ja se herr, ko se myys, ol sääkkränn, ettei Ammeriikka herram bäevill ollk koska olis semmost miäst suutas soittaman gon dämä papukaij. "Se on gyll tosi" -- lisäs hän -- "ettei se puh muut ko Spanjan giäld ja engelskat, mutt stää ei tarvitt eppäl einettäkkä, ettei se op puhuma mitä kiäld hyvänäs." -- Ei se sitt ihme oli, ett kapteen ost se ja makso siit hyvä hinna. Hän meinas, ett saa siit vähä niingo seora, jos täst jäis yhdeks talveks kottikki. -- Nii händ, sillaill oikke se papukaij "Preciosam" buurihin dul ja Maij sill nimeks annetti. -- Sillaill oikke, Maijaks oikke händ sanotti ja kajuutas stää enemäst pääst pidetti. Muttkon dyvend ol ja ko haminas oltti, niin gapteen toi se skanssihi ja sanos: "Koittakkast tekkim, boja, opettat tätä turkast puhuma. Kyll mnää ja styyrmann jo ole sen gans tarppeksen vähdänn, mutt ei se vaam buh sanaka, ei engelska eik spanska -- suamest ei olp puhettakka." -- No, se ol miäste miälest kovast lysti toimitust ja kyll Maijall ny opettaji ol. Boosu koitt saad händ hyvä päevä sanoma. Koki miälest olis ollk kovast naseva, jos se opeis sanoma: "Puur pala pohja." Timber, ko semnen dotine ja jumaline miäs ol, huakkaskel häki viäres ja koitt saad Maija sanoma: "Varjel meit." Mutt jungman, yks jumalaton pojanolkk Vermundilast, istus ain gon doise oliva väsynn opetustoimehes Maija viäres ja kiros nii ruakottomast, ett konstikin, gon gans ol koko julmett ärräm bääll jauhaman, dykkäs, ett jungim buhe ol vallan gamala ja ett oikken dulikiven gräässä tunnus skansis joka kert ko jung Maija opett.

Sillaill oikke. Ja, niingo sanott, me oll ny Amsterdammi redill ja boosu tek taas maistri virkka Maija häki viäres. Se pois pit uskost asjastas kii. Toiste miäste opettamise halu pakkas jo tokeneman, gonei Maijaham bystynn heijä opetukses. -- Eikä Maij olit tiätvännäs, muttkon gatos muljautt opettajias pää välist toisell ja välist toisells siullk kallellas. Jung ol jo toisengin gerra sanonn, ett se o vallan durhambäeväst jaaritust, ko sanota, et lind puhelema oppe. Mutt boosu, ko ol montta lai mailmas nähn, sanos, ett se ei ol mikkä vale, kosk hän gerra ol seilann ammerikkalaises ja siäll ol ollp papukaij, kom buhel kaikki mailmattomi. Ja nii hes sitt jatkova opetustas ja eritottengim boosu, ainakki sillon go hän mais ol käynn ja häyry päähäs saann.

Sendähde hän nykki jälls sitt istus Maija edes ja jahnas: "Kuule Maij! San hyvä päevä! -- Hyvä päevä -- perhana juniperus! -- Kuule Maij, san nyk kildist hyvä päevä." -- --

Niin gaua hän siins stää läksyäs luk, ett timber, konei juur koska mais käynn, kääns kylkkiäs koijis ja sanos: "Pahustaks siin rähise juapnuspäite!"