Part 6

Iiro sanos koht, ko Vilkk ol selittännk, kuis se taut oikke äkseeras hänen gropsas, ettei semne vika ol mistän gotosi ja meinas, ett munatodi semsse om baras lääke ja ett sills se mene niingom byhjett. "Ei mittä muut ko snää ota munatodi vähä runssambualsest, nii ett oikken dukasas tundu ja sitt mep pistä snuu vahvattem beitotte ali, nii ettäs hikkoile hyvim bäevi ja se hien gans meneväs sitt kaike mailma roskas snuu ruumistas ja viävä yskä mennesäs", pauhas Iiro ja ko met tiäsi -- niingo jokanen diätä -- ettei munatodi olekkan gaikkjan goohomppa lääkett yskähä ja mone muuhungin dauttihi, ni me meinasi, ett sillaill oikke se ongin, go Iiro se o selittänn.

Mitäst täst. Vilkk ost ussemam bualen doopim böhkö rommi ja Tasala muar hakkas koko ehtopualem bäevä munangeldvaist ja fiini sokeri sekasi, nii ett vähä henkki ol. Ja ko hän viime lakas siit toimest, ni oikke runssast stää trahtmentti karttunn ol; stää ol kannum bilkkum melkkem barttattes tasall. Asi ol näättäk semne, ett Vilkk meinas, ett mep pidäisi hänell vähä niingo seora siin lääkittemises, nii ett häne olis hauskeve nauttis stää.

-- Sillaill oikke -- meinas Iiro -- kyll se nii ongi, ett saera o ai hupeve, ko joku toinengi nautti lääkkeit hänen gansas, ettei häne niit yksnäs tarvitt niäleskell eik se munatodi meillekkä sunkkam baha tee. Ei stää tiäd, mikä taut meis kullongin gyte ja munatodi o oikke hyvä lääkett noi niingo vastukselttaki nautti.

Kos viiti jaaritell, mnää ajattli itteksellen, mutt em buhunns sendä mittän, go anno Iirom bauhatt ja kyll se poik pauhasiki.

Ko sitt ehto tul, ni me istusin gaikin Dasala salis ja joi munatodi niingon galja vaa eik ol aikkaka, ni Vilkk, ko ol heikondunnt taudistas, tul siihe reeda, ett hän rupes tapplust hiistlemä. Sillo Iiro vilkautt mnuulls silmä ja me Vilkun grivoihin giik, kallisti häne sänkkyhy ja Tasala muar toi suure hööhembolstri hänem bäälles. Se polstar kuulus kans niihi Iiro orneerauksihi. "Nii Saksasakkim bruukata", sanos hän ja kyll nii dosi ongi, ett Saksas niim bruukata ja lämmi sillaill maates tleekin, go om bolstar all ja pääll. Kyll Vilkk siins sitt viäl vähä aikka vastam byristel ja koitt pääst ylös, mutt hyvi me häne sendä hoilasi ja viimem boik väsys ja nukus.

Tasala sali ol juur niingo siäll olis aupsioom bidett, ko mes sitt kotti läksi. Muar tul meit portills saattama, pyhkeskel silmiäs liinanglipuihi ja sanos: "Kyll te nyp, pojat, tropann olett kukatiäs vähä liiemäksikki, mutt ei sill väli olk ko saadais Vilkk vaan derveks."

-- Se o jo terv -- puhel Iiro ja sitt hän rupes veissama, nii ett koko kaupung kajatt ja mnää pelkäsi, ett mes saisim brannvahti niskahan.

Seoravan aamun me menin Dasalaha Vilkku kattoma. Siälls se makas viäl polstris all ja Iiro kysys koht: "Oleks hikkoll?"

-- Ole, -- oikke laimiskottaisi -- vastas Vilkk ja pyhkeskel ottatas. -- No sitt men ysk kans sem bitkän diä, meinas Iiro.

-- Älä luulekka, vastas Vilkk ja yskes, takos -- kyll mnää vaa siit ny oikke ornaar yskä saann olen, gosk tundu rinnoisanikki niingo olsi riivrauda niäll.

-- Mitäst nyt tehdängä, Iiro, sanosi mnää siihe.

-- Mitä nyt tehdä; ei mittä muut ko anneta sill yskäll uus sats munatodi tänäp ehtost.

Ja nii met teingi sinä ehton ja viäl seoravanakki ehton, mutt kodei se ysk vaa ottann mennäkses ja Iiro olis tahtonn ettippäingim bitkittäs stää lääkitystäs, nin Dasala muar sanos, ettei hänen ganases saa niim bali muni kokkon, go mek kolme niit hotki ja ettei hän sunkka rupp muni ostama semssen dohtroittemissen, gon ei mittä näy auttavas.

Kyll Iiro koitt vastam bulitta, mutt ei häne mikkä auttannk, ko mnää ja Vilkkuki vähitellen gallistusi muarim bualell. -- Ja sitt algovak kova aja Vilkull. Ei siink kyll, ett me ajo hänehen gaikengaldast lääkett, pikiöljyst ja kalamaksöljyst ruvete, muttko lisseks laahas Tasala muar sinn Vilkun dyän gaikk kaupungi ämmä ja kyll niill orneeramist piisas, kuingastetei, kosk niill vaimihmsill nyk kerra o se luand, ett he ova olevannas semssi piäni tohtrej jokikine. -- Vilkk park niäl kaikk lääkke niingo miäs ja ol välist viäl semselläkkim bääll, ett häm byys meit osalisiks niihi lääkkeihi ja muistutt Iirot niist häne sanoistas, ett saera o ai hupeve, kon doisekki nauttiva lääkkeit hänen gansas. -- Olsitt sillo nähnk, kuik kamala vinttaha Iiro suu men ja hän rupes koht pauhama, ett hän nyp pärjä oikke isoma aikka ilma lääkkeitäkkin, go hän stää munatodi nii runssast joudus nauttima. Nii oikke "joudus nauttima" hän sanos, vaikk mnää takka, ett se ol hänell hyvingi miälulist lääkett. Vaikk olkko se asjan gans niin daikk näi, ni summ ol vaa se, ettei se Vilku ysk vaa lähtennt tiähes ja hän ol jo nii laihtunukki, ett luu oikken grapisivat toissias vastas, ko hän liikus eik koko miähest oll enä muut kom baljas riiting jälill.

Sillo mek kaikk päätingi, ett kyll se vaa sulkku on, go Vilkk saerasta ja ko se asi meills selkes, ni mnuu rupes harmittama niitte ämmätte vehke Vilkun gans ja yks päev mnää sanosingi Vilkull: "Tiädäks, ny o asi semne, ett snää aja nua ämmäk kotti mukuloitas kaittima ja menet tohtrin dyä, oikke laillsen dohtrin dyä."

-- Em mar menekkä, sanos Vilkk, -- kyll mar sen diätä, ett tohtor ruppe mnuu ruakan määrämä. Sano, ett stää ja stää es snää saas syäd. Mutt semmost em mnää sallikka. Mnää syä mitä mnää tahdo eng kaikengaldassi klutuj, kon dohtri määrävä.

Mutt mnää en andanukkam berän, go jahnasi stää tohtrill, meno niin gaua, ett Vilkk vihdo viime läks. Nii oikke, läks oikke hän, mutt täydes kiukus hän ol mennesäs.

Oikke nuugasten dohtor sitt olikin dutkinns se Vilku, ol knaputell ja kuulustell händ, kirjott sitt lääkke hänell ja määräs häne juaman gaturiäska oikke vähä enemän gon durkasen davall.

-- Vai kuturiäska, ihmettel Tasala muar, -- no, mistäst stää otetan, gonei kuttu olk koko kaupungis eik likimaisakka.

-- Mist se oteta, sanos Iiro. -- Kodisjoeld se oteta; siäll on gutuj vaikk kuip pali ja huamispäevän mnää lähde sinnk kuttu ostaman, go vaa raha annatt.

-- Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi kahdengymmne marka sedelim böyttähä ja nii se asi ol sitt päätett ennengo mnää kerkesi mittäm buhuma.

Asja lait ol näättäk semne, ett mnää pelkäsi, ettei se asi mennykkä ny lailist kurssi. Sill ett sanottakko mitä hyvänäs, ni nii hyvä miäs ko Iiro ongi merell, niin gyll hän mais o mond krohelon dyät tehn ja kutungaupoihi mnää en koskam bäästäis stää poikka mnuu rahoillan, eng juur muittenga rahoill, jos mnuull vaa sanavald olis. Mutt niingo sanott, ny hep päätiväs se asja nii äkki, etten mnää keijenn ajatustan sanoma eng tahtonnp perästpäi ruvet heijäm bäätöstäs kähjämä.

No nii, Iiro läks seoravan aamun ja tul ehtohämys kotti oikke aika piänes. Mutt ol sillp pahalls sendän guttuki rattaill, oikken gaunis kutt oliki ja mnää oll hyvim bäevi ilone, ett hän se asja nii hyvin doimittann ol. Mutt ei stää ilo kestännk kaua. Se ol näättäk sillaill, ett ko muar sitt hiljemppä ehtost mene stää kuttu lypsämä, ni hän dleeki vähä äkkin dakasi, präiski ovej, nii ett koko talo tudju vaa, heittä kiulus kööki harkum bääll, nii ett yks kropsaus o ja hoke yhtmita: "Saastane muatt!"

-- Mikäst ny o, muar kuld, sanosi mnää, -- ong se paha potkima vai? -- Kyll mnää tleem bitämän giis siit, jos ei se ann lypsät ittiäs.

-- Menn vaam bitämän gii, josas tahdo, mutt mnää en rupp pukki lypsämä! Saastane muatt, se Iiro. Olis se täsä, niin giulun mnää mänttäisi säpäliks se hulttemem bäähä. Koerangureillas se tämän dyän dehn on, go se semne ylönannett o.

Ol oikke Jumala onn, ett Iiro ol kerjennp pistämä ittes kotti, ennengon Dasala muar huamas, kumsen gutu hän ol tuannt tullesas. Kyll häne muuto huanost olis käynns, sill ett siin o leikk kaukank, ko se Tasala muar oikkem baha nahkas käändä.

Mnää rupesin goittama hiuka lauhdutta muarin giukku ja sanosi: "Ei se sendä nii mahd oli, muar, ett Iiro sen gaupa ehdon dahdon dehn o, muttko händ om brakatt jäll oikkem bahom bäevi."

-- Kas nii, rupp nys snää viäl pauhama hänem bualestas -- vaikk mikses ruppeis, kon de olett juur yhtläissi aabrotei kaikk -- snää niingo Iiroki, mnää meina. Vilkk teit tähä astikk o saann vähä aisois pidetty, mutt Jumal tiätä kuit teijän gäy, jos hängi nyk kuale tohon gamala yskähäs.

Ja sitt muar rupes itkemä oikke harttast. Nii händ, kuingastetei, sill ett mnää ole menn ja merkinns se, ett semssi ne vaimihmse ova ai. Ens hek kiukuttleeva hyvim bäevi ja sitt hep parguva ja siihe se heijän giukkus sitt lahoki. Se o niingon gattiki, ettei se tykk märjäst.

Mutt se Tasala muarin giukk oliki sendän dällk kertta vallan doist sortti. Stää kest näättäk viäl jälkke sem bargumisengi ja Iiro sai aika kiärun, go hän jällt tul Vilkku kattoma. Nii oikken, gunnjas oikke hän guulls sai, hän ja koko hänen sukus. Ja Jumalan gaikk kymmnen gäsky ja pitkä rämsy huanen daulust ja Davedi salmeist ja saltrist muar siin yhtäkkin grapist häne ettes, nii ett mnää takka se, ett poik ol ripitett, ko muar vihdo viime saarnas lopett. Mutt niim bali se löylytys sendä vaikutt, ett Iiro rupes koittama joingin gorjat stää kutujuttuas ja viime hän geksekin goko hyvän gonsti.

Yks päev ko muar jäll ol huanollp pääll ja kiukuttel stää, ettei Vilkullk kuturiäska saattukka, nii Iiro sano: "Kuulkkast muar, mnää olen däsä itteksellen fundeerann, ettei juust oikkjastas ol mittä muut kon guivattu riäska ja kosk kutujuusto saa osta joka toripäev, ni anneta Vilkum daunat kutujuusto, siks ett Kalkke kerkke ostama uuden gutun, gosk se mnuun guttun gans semnem biän glumm tul."

Ei muar siihe mittä vastann ja mitä hän olis vastanns sitt, sill ett kyll se Iirom buhe ol nii sliipatt puhe kom bääsiki. Siihem bäähä me lopuld kaikk tlii ja ensmäis toripäevän mnää menin gutujuustoj ostama. Mnää saingin gässihin yhden Godisjoe äijä, ostin gaikk häne juustos ja käski hänen duad niit enemän Dasalahan, go hän gaupunkkin dlee.

Muttko mnää tlii juustoinen Vilkun dyä ja muar ol maistann niit, ni hän suutus kon dupakk ja sanos, ett semmost se on dähä aikka mailma, ettei enä saa lailist kutujuustoakka: "Näihi juustoihi" -- sanos muar -- "om bantt kummingim bualiks lehmäriäska." Ja sitt sai Iiro jällk kuuli, ett mikä hän oikke o. Mutt ei Iiro pali tiättos pistännk, ko men peräkamari Vilkun dyä ja hetkem bääst mnää kuulin, gui nep pojas siäll naurovak krikotiva ja kuiskuttliivak kesknäs.

Mnää tunne nep pruuni nii hyvi, ettän diäsin goht, ett niill ol joku koeranguri taas miäles ja ko mnää menim beräkamarihi, nii Iiro kysyki: "Kuulestis Kalkke, kosk se Kodisjoe äij jällt tlee tänn juustoines?"

-- Lauanda se lupas tuli.

-- Vai lauanda, sanos Vilkk, me ole nääks ajatell, ett kyll mes se junkkrim bane lailissi kutujuustoi mnuull laittama.

Siin oltti, ajattli mnää, ja meinasi ruvet heit nuhtlema, mutt em buhunns sendä mittän, gon diäsi ett semnem buhe vaikutais heihi juur saman, go jos kakkii seikka vett viskatais.

No, ko sitt lauanda tul, ni ol mar sillo Iirollt toimitust siällt Tasala salis. Ja hyvä häne oliki askroit, ko muariki ol niin gipjängörrö, ettei sängystäs pääss, ko makas toises peräkamaris. Ja Iiro ol hankkinn ittelles apulaisengi, se Linnala uurmaakri, yks hyvä kans, ko ai o valmis pahuttehe ja kaikengaldast jekku tekemä. Uurmaakar kruuvas parastaikka salim böyttähän giis semmost svarvi, ko uurmaakrik käyttävä jumal tiäs mihin darkotuksehe ja Iiro pladas muarin glasisilmäp pääs yht ijangaikkise vanha nahkkandist kirja.

-- Kas nii, sanos Linnala uurmaakar, ko mnää siin hetke olin gatell heijän gohinatas, -- kas nii, nys saa Kodisjoe äij tullk kosk hyvänäs.

Ja samas se osas tullakki ja ol viäl ottann muijaski fölihis.

-- Hyvä päevä, mnuull olis täsä kutujuustoi, kon dilattin dähän daloho -- pan äij.

-- Jumal andakko, vastas Iiro, -- se o hyvä ett toitt, andakkast tänn.

Äij ott kymmengunna juusto pussistas ja oijens ne Iiroll. Iiro rupes koht syynämä niit, käändel niit ja haistel ja ol se näköne, ett Kodisjoe äij vissi luul, ett siin ongi semnem boik, kodei olk koko elämä ijäsäs tehn mittä muut kon gutujuustoj.

-- Näis o lehmäriäska joukos, räyhäs Iiro viime.

-- Ei yhtikäm bisara, sääkkräs äij.

-- Vai ei ol, no, kyll se pian dotte näytetä. -- Panest snää härashööring tämä siihe oktanttihi.

Linnala uurmaakas ott juustom, ban sen giis siihe svarvihis ja rupes veivama, nii ett juust näytt valla ymbyrjäiseld, ko se siink kiäpus se svarvi nokas.

-- Ong siin lehmäriäska? kysys Iiro, ko uurmaakar ol hyvä aikka veivaskel.

-- O oikke! vastas uurmaakar.

-- Siin oltti, sanos Iiro ja kattel luinauttel klasisilmättes yli vähä kalppjast stää äijä ja ämmä. -- No, mitäst te nys sanott?

Mutt ne juustomyyjä oliva jo niim belgo hallus, ettei nes saanns sanaka suustas. Ja sillongost Iiro ol äijä, ko hän se äkkäs.

-- Jaahah, sanos hän, kuulestis härashööring, misäst se paikk on däsä kirjas, ko selittä mitä siit seora, ko juustoj väärenetä.

-- Neljäs luku, ykstoistas parangraaff -- vastas se julmett ja ol niin dotine ett mnuu oikke harmitt.

-- Sillaill oikke, mnää lue nys sitt teijä etten sem barangraafi -- puhel Iiro jällk, ko hän ol hetkem bladaskells stää kirjatas.

-- Ei stää meill lukkit tarvitt, asessor hyvä, rupes ämm selittämän, -- gyll se tosi ongi, ett mnää panim biänen dilka lehmäriäska joukkon, go mnää näit juusto tei.

-- Vai piänen dilka, vastas Iiro, -- panest, härashööring, se toisen graadi veivaus toime, ni nähdän, gui iso se tilkk o oli.

Uurmaakar riisus jakkus, sylk piohos ja veivas, nii ett yks fyrin vaa ol salis ja juust kiäpus ko helkkar. Sillongost äijäm bolve rupesivat tutisema ja leuk tärräs, nii ettei sill oll mittä määrä. Ja ämmä vet nii heikoks, ett häm butos lussuhu niingon dyhi säkk salim bengill istuma.

-- Stopp, huus Iiro, kuip palist se oktant ny näyttä?

-- Kuus kymmnett ossa lehmäriäska, -- vastas urmaakar taikk härashööring, joks händ nyk karahteeratti.

-- Kuus kymmnett ossa! -- huus Iiro. Se o vähä enemän gon doinem bual lehmäriäska. Teijän dilkkan o vähä isosorttine, muar. -- -- Ja laki sano semsist tilkoist näi, jatko se junkkar ja rupes taas kiijatas pladama.

-- Älkkä lukekk, -- sanos äij sillo, muttko sovitam bois tämä asi ilma mittä muut. -- Oles snää kans ämm, oikken gamal, kos niim bali lehmäriäska olep pann näihi juustoihi.

Mutt sillo muar virkosiki vähä äkki ja tiuskas: "Vai nii, vai snää täsä ruppe mnuu viäl syyttämä, vaikkas itt ai närise, ett meijä juustoihi liiam bali kuturiäska panna." -- Ja yks kaks pariskund ol semses riidas ettei paremast puutett.

-- Kas niin, gas nii -- sanos Iiro, ko hän ol aikas stää meno kuulusteli -- ei sill hyvä, ett te olett lai unhottann, mutt nyt te unhotatt viäl evangeeliumingi. Kuingast papp teills sanos, kon de vihill olitt? Käskikös hän deijä riidell? Kyll te olett, näämäs, oikken gaunist sellskaappi.

Siilo se riit lopus niingon duppehe ja sitt tehti semne sovind, ettei Iiro ilmotais koko asjast kruunumiähillk, ko hän vaa lailissi kutujuustoj saa. Ja nii äij ja ämn läksivä, mutt ovesuus äij pyäräytt viäl takasin, gatos stää svarvirustinkki vilaukseld vaa ja kysys: "Kui, mikä tomse mäsiini nimi jäll olika?"

-- Oktant se o, vastas Iiro.

-- Vai oktant, kyll on glookk nimi, mutt kyll on glookk masiiniki -- puhel äij ja men.

Piisas mar niills sitt, Vilkull ja Iiroll ja uurmaakrill nauru ja puhe ainett koko sem bäevä ja naurat täydys mnuungi, vaikk mnuu samas harmittiki heijän gureilemises.

Kyll Vilkk se jälkke sitt lailissi kutujuustoj sai ja oikken dusingaupall hän niit sitt piänensiki, mutt ei hän sembualest yskästäs ero saann. Eik olis kukatiäs koska ero saann, josei Raumall olis tuli väliaikkanen dohtor. Vilkk men sen dyä ja se sanos, ettei hänells sulkku ol, kirjott lääkke ja käsk häne lähtik Kokemäellt taikk Eorahan daikk johonkki semssem baikkaha, ett häm buhdast ilma saa.

-- Semssi hullutuksi, sanos Vilkk, ko hän gottit tul, -- niingonei Raumall ilma tarppeks olis.

Mutt mnää rupes fundeerama stää asja ja sanosi Vilkku: "Tiädäs, mnää luule, ettei täsä autakka vastan gränittämine, muutko snää tee juur niingon dohtor käske. Mnää ole nähns se, ett vanh kellon grapaki ruppe käymä, ko siihem buhaleta oikke lujaste ja miksedei sitt ihmsengi sisikund klaaranuis, ko Jumalan duulep pääsevä oikken gulkema se läpitt. Ja huakkjast net tomsen gropa läpitt meneväkkim, gon ei ol muut jälillk ko suure luu ja nahk niittem bääll."

Se puhe vai Vilku järkkihis ja hän läksiki Säkylähän, go se o siäll Eoran gulmill ja siäll on gutuijakki. Mutt kahde viikkom bääst tämä pahus tlee takasi, vaikk mek kaikk näi, ett hän ol rahdum bareve.

-- Oles snää sendä oikken gahko, kos tleep pois, juur kos paranema ruppe, sanos Tasala muar sillo ja mnää sanosi sama.

-- Älkkän gohisk, älkkän gohisk, puhel Vilkk, -- paremaks oikke mnää tull ole ja viisas miäs se tohtor o, mutt kyll hän sendä hiuka erhettynn o.

-- No, mitäst snää nys sitt meinat tehd?

-- Lähde merells, Saksa reissuhu ja niim bian go suingi. "Efrosiina" on glaar lähtemän gosk hyvänäs ja tänäp ehtost mnää jo menem buurihi.

Semsellp pääll oikke Vilkk ol eik siin mikkä auttannk, ko hän gerra siihe järken dull ol. Naha yll hän haminaha läks ja nii heikk hän ol viäl, ett oikke hoipproitt. Mutt ko hän guude viikkom bääst palas kotti, ni hän ol endses höyskäsäs eng me oikken dahtonns silmiän uskok, ko me häne näi.

-- No, snää ole nys sitt vallan derv, mnää sanosi -- mutt kyll se sendä nii o, ett ilma stää tohtri snää makkaisi ny Nummellk, kolmk kyynrä muitta peitton.

-- Taedais kyll nii ollakkin. Kyll se tohtor viisas miäs o, mutt kyll hän sendäm biäne erhetyksen dek. Nääks, Kalkke, hän ei ymmärtänns stää, ett merimiähe ruumis vaati vähä friskemppä tuuld, ko mitä tääll maillt toime saada. Mutt mnää ymmärsi sen goht, ko mnää näi, ett mnää paremaks tlii siälls Säkyläs. -- Mutt viissa miähe net tohtris sittengi sendä ova.

Nii händ, kyll mes siihem bäähän dliin gaikk, mnää ja Tasala muar ja Vilkk, ett se tohtor Vilkum barans, mutt menkkäst Iirolls sanoma semmost, ni hän gattle niingo hän eppälis, ett te olett Seilist karkkum bääss ja sano, ettei Vilkust olis ikipäevi miäst saatt, jos ei hän olis lailissi kutujuustoj Vilkullt toimittann.

Pitsreunane nestuukk

Ko Sipin gapteen viätt häitäs, ni me olin gaikin golme, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro käskety niihi, niingo valla luanolist olikin, go me oll mond reissu kapteenin gans tehn. Ja komja hää ne olivak kaikim buali. Ei ollt trahtmendeist puutett, ei maakan; gyll niis vaan gaikengaldast suuavaust tarjotti nii hyvi haukattava ko ryypättäväki. Ja kyll eritottengi ne ryypättäväk kiärus saiva, niingo odottas soveskin, go Nuurmanni Iisak ol edeskäyp. Sill ett hän ol semne edeskäyp, ett ei niit olekka montta nii sopeva miäst semssen därkkjän doimituksehe.

Sillaill oikke. Ja hyvällp pääll mes semsis olois pia olin goko hääväki. Tiättvästengi ens alus oltti vähä ykstotissi ja juhlalise näkössi niingo seorkunna reklemendeihin guulu ja ihmisten dava vaativa. Muttko vihkimine ol toimitett ilmam biänindäkkän glummi, niin gyll puhe luistama rupes jokatteld, nii ett yks sorin vaan gäve koko hääsalis.

No, ja ko siins sitt istutti ja laudeeratti, nin dlee morssi puhuttleema Vilkku ja sano kesken gaike: "Mitäst tes, snää ja Hakkri Iiro, vihkimise aikan suutan nii nauru veditt ja nyäkäytitt toinen doisellen. Tliik siint toimitukses joku virhe, vai?"

-- Ei maare, laillsse justeerinkkihi se kaikk tul, ei menn lainkka flinilles se asi, mutt kyll tosi o, ett meill vähä lysti tul, ko me näim bitsreunase nestuukin deijän gädesän.

-- No, mitäst naurettava siin ol?

-- Ei mittä. Mutt kyll o vaa asi semne, ett ain go me nääm bitsreunase nestuuki, niin doinen daikk toine meist lykkä kambraattias kylkke ja sano: "Muistaks?" Ja meit pakka sillo väkisingi nauruttama. Asi o näättäk semne, ett me olen gerra, mnää ja Iiro, joutunn hakema sengaldast parselli ja se oliki nii säserä toimitust, ett siin ol leikk kaukan, vaikk me ny vanhemallp puall ikkä nauran, go mes stää kertta muistle. -- Andakkast mnää juttlen deillk koko asja.

Siit o ny jo mond herra vuatt Me oll valla nuari sillo. Ol yks lauandapäevä ehtopual. Ja ko meijä äitem bit lähtemä seoravam bäevä aamust Vasaraisten gulmills sukuloittema ja jäädp pois sunnundaisest jumalambalvluksest, ni hän sano mnuull: "Nii, ny o asi semne, ett mnää mene ehtorukkouksehe ja snää Vilkk tleef fölis. Ei snuu o jäll isold aikka nähtykkän girkos."

Oikkjastas tämne oortel tek kamala mullistukse mnuu räkningeisän, sill ett me oll Hakkri Iiron gans meinann juur lähtis Samppuste salmehe uiduksell. Muttko mnää, niim bali ko mnää mailmas olengin goonns stää synnindaakka niskoillen, sendä ain olen goittannp pittäs stää neljätt käsky kaikes kunnjas, ni mnää muutim barema vaatte yllen ja äit rupes samoihin doimeihi. Ja sitt me läksi, mnää edell ja äit peräs, niingon girkko mennes, maahambanjaisis ja semsis juhlalisis askreis pruukata, ett miähe menevä edell ja vaimihmsek kulkevap peräs. Mutt ko met tliin girkosillall, ni äit sano: "Pyssäst, Vilkk, mnää oll niin dohro, ettän unhoti nestuukkin gotti. Karast snää yhtäkki ja tuas semne mnuull. Täsä ova avame, ylimäises piirongiloodas oikkjall o nestuukej koko tusin. -- -- Taikk, odotast nys sendä, snää muljat tiätystengin goko looda ylösalasi, snää kos semnen grohelo ole. Mnuu vihtorinise hamem blakkris om bitsreunane nestuukk. Se hame o isos kaapis vasemall, ei siäll muut hamett olekka, nii ett kyll snää se löyd."

-- Silmäräpäykses mnää sen dännt toimita, vastasi mnää ja läksin gippaman gottis, sill ett kyll mnää se ymmärsi, ett olis ollk kamalaki, jos äit olis tullk kirkko eik olis ol nestuukki virskirja ymbärs. Ja kyll mnää se vihtoriinhamen goht löysi. Siälls se killus isos kaapis korkkjaltta naulas. -- No nii, siihe aikkam bruukatti semssi hameit, ko olivat taaja laskutetu pitkittäisi vyätreist liäppeihi saakk ja mnää ymmärsi, ett jongu semse laskumbohjas plakkrisuum bit olema. Mnää rupesi sitt koperoittema niit laskuj ylhäld alas astikk, mutt ko mnää oll heit kymmengunna läpitten gähjänn eng vaa löytänns stää plakkri suut, ni mnuu lykkäs miälen, ett nyt täisikin dulls semnen dyä etten, ettei stää saadakka nii äkki valmiks ko luulla. Mnää karasi sendä luandon ja pauhasi itteksen: "No, no, kylläs viäl ettengin dleep, plakkrim bahus, ei stää sendän dämssem barsellihi öks semnem boik, ko valdmerildäkki on gotti löytänn." Mutt ko mnää miälestän jo kerra oll se hame myättämbäevä ymbärs koperoinn, plakkri löytämät, ni mnuum bakkas jo pistämä harmiks. Ja ymmärtä sen, gon giirukin gans ol. Mnää pääti sendä oll levoline ja sanosi ittellen: "Älä häd, Vilkk, kyll maares se ymmärä ettei täsä hätimisest sunkka mittä appu ol." Ja sitt mnää rupesin giärtämä stää hamett vastom bäevä lask laskuld. Mutt luulettak, ett mnää löysim blakkri suu, vaikk mnää miälestän vissin darkka tyät tei. En, en löytänn vaa, ja voi turkanen go mnää suutusi. Mnää rupesin goperoittema riipi raapi stää hamett, kiärsi stää, pudisti stää ja nytkesi stää. Viime ripustin repes siit ja se putos mnuu ylitten, nii ett mnää yks kaks sekosi siihe niingo Vassberg paittahas.

Ny on diätättäk asi semne, ett ko mnuull on giirutt taikk jottan dähdelist toimitust edesän, ni mnuu montte synttetten rangastukseks, luule mnää, tua Iiro ai lähetetä mnuu niskahan. Nykkin go mnää se hamen gans siint tappli ja koitim bääst päevä valkkeutehe jäll, niin diättvästengi Iiro tlee meijä salihi niingon duulispää, ruppe naurama ja sano: "Aim bahustak snää nyt toimita?" -- Seköst mnuu kismitt. Ja ko mnää sillo juur pääsi vapauttehe jäll, ni mnää sullosi se hame yhte myttyhy, heiti se Iirot päi silmi ja vastasi: "Mitä mnää toimita! Hae meijä äitim bitsnestuukki tua hamem blakkrist, mutt en löyds stää nestuukki eng pahus soikko ol miäs löytämä siit plakkriakka. Hai snää ny voorostas ja älä siin hirvittel."

-- No, mutt voi snuuas sendä, Vilkk! Oleks snää todestakki niim bahapolve saamaton! Niingo semse löytämine mikkän gonst olis.