Part 4

Mutt kon daeva merki vaa näytivä, etten mes sais hyvä tuuld viäl monem bäevän dakka, ni Vilkk käve ai kiukkusemaks vaa, vaikk Neebermanni froua flikk olis kuip pali pelivärkkiäs hakann ja yks kaks häm byhkäs pöydäld laattjaha semsen glasipurkin, gon ol täynnk kuldkaloj ja sanos, ettei hän viit kattot tomssi harmittavaise laiskoj kaloj. No, kyll se ymmärrätt, mimnen gohin siit tul. Neebermanni froua flikk rupes hameliäppeijäs bäijämä ja hyppäs toolills seisoma vedembaismust pakkoho. Frou itt suutus, nii ett mnää luuli, ett nys se vissin deke sen dyhmän dyä, ett se lendä Vilkum bääll. Mutt ei mar lendänns sendä, ko sai ittes hillitty viimettell hetkell ja rupes vaatima makso Vilkuld. Ja Vilkk maksoki 3 saksan daalri, niingo ämm vaade. Mnuun gäve oikke sydämellen, go mnää näi niim bali raha turha menevä, mutt Iiro ei kerjenns semssi fundeerama. Se poik karas niingon giss, ko on diku hänttähäs saann, pisi laattja puukko kädes, ott kuldkala yks toises perän gii, leikkas niild niskap poikk ja meinas, ett meijä nämä ovak, kosk me ne maksangi. Ja ko hän ol slahtis päättänn, ni hän hak paperimbalase, kääre kalak kaikk siihe ja pist nep plakkrihis. "Jaaha, poja, ny lähdetä", sanos Vilkk sitt, ko hän ol asjas saannk klaaratuks Neebermanni frouan gans ja mnää ajattli itteksen, ett nääks stää Vilkku, ko on dull nii ymmärtäväiseks, ett lähte buurihin, go hän huamatte, ett häne nyrkkis liiaks syhyvä mais. Mutt erhetysi mnää, sill ett ko mep pääsi ulos, ni ei Vilkk lainkka "Emerensjat" kohde ruvennk kurssi asettama muttko vallan doissippäi.

-- Mihist nys sitt oikke mennä? -- mnää sanosin, go mnää äkkäsi se, mutt ei Vilkk siihe vastann muut ko ett: "Huals snää siit ja tul mnuum beräsän." Iiro kävel suu levjänäs meijä viäresän, eik puhunn mittä. Se poik tiäs, ett ny o Vilkk sillp pääll, ettei tämä päev yhte lystihi lopukka. Ja sillaill oikke siink käveki. Vilkk vei meijä rauttiäasemalls se aukon dyyijö, mist poletej sai ja pyys kolmp poletti Hamburihi. Mnää koitin gyll heit estäs siit hullutuksest, mutt ei siin mikkä auttann. Hän makso kaikk poleti, vei meijä valuvaunuihi istuma ja yks kaks me jo liäruttli Hamburi kohde, nii ett yks suhin vaa ol.

-- Mitä Jumal siunakko me Hamburis tee? -- kysysi mnää, ko mes siin istusi.

-- Meill o asja sinn, sanos Vilkk.

-- Mitä asja sitt?

-- Oi voi, ko snää kysele. Mutt sama se on, gyll snää sen diättäkki saa. Nääks, niingos tiädä, niin dua Iirom bahus turmel se mnuu silkkhattunn, go mnää saim berinttö isäldän ja ny mennä ostama mnuull uutt. Kyllmares se ymmärä, ett mnuulls silkkhatt ny olit täyty, ko mnää alokse redar ole.

-- Stää em mnää kiäl lainkka, vastasi mnää siihe, -- mutt kyll mar niit silkkhatuj Lyybekist olis saann.

-- Olis kyll, sanos Vilkk, -- mutt Hamburist ol se isävaina hattukin duatt ja Hamburist tuadan dämä mnuu uus hattunikki.

-- Hamburist oikken, guingastetei -- puhel Iiro ja ol miälisäs ja tuumal, ettei Lyybekist semmost hattu olis saannukka, ett se Vilkum bäähä sopinn olis.

Ja turha se ol, ett mnää semssi puhelinga ny enä, ko me jo oll Hamburi päi menos eik oll aikkaka, ni me jo pysäsi Hamburin daksuunall ja sitt lähdettin gaupoj tekemä.

Ens mes sendä meni yhten drahtöörihi, söi siäll yhde eine ja joim bääll vähä enemängin go yhde eine. Sitt me oti heose ja vaunu ja ko ol hetke aikka ajett, ni löys ko löysiki Vilkk siäld yhdem buadi jong akknas ol silkkhatuj oikke roukkjottaisi.

Sinn mes sitt meni sisäll ja Vilkk valikoitt itteles sopeva hatu. Ja ko hän se ol saannk kässis, ni hän sanos: "Jaa-a, poja, ny ongi semne räkning, ettem mnää kehtakkan gävellt teijän gansan, jos ei teillk kans knalli pääs ol, nii ett valikoikkast ny ittellen oikken gomjas pytt päähänn."

-- Mnää en sunkka rupp raha semssehem banema, sanos Iiro siihem buhesse ja meinas, ettei hän semmost panis päähäs vaikk maksetais.

Muttko Vilkk sanos, ett hän maksa sen galaasi, ni Iiro miäl muutusikin goht ja hän sanos, ett hän jo kaua aikka ol tuumall osta ittelles semse hatu, mutt ei oll rookannk koska raha liiknemä semssem barsellihi. Ja ko Iiro ol saann hatum bäähäs, nin gyll hep pia mnuungin doppihin olivas semse löytänn ja sitt mentti ulos. Mutt siin viäres olikin doinem buad ja Vilkk meinas ett katotast, mitä siäll o. No, se ol semne leikkaluttengaupp, siäll ol lamppait ja heossi ja kukossi ja kanassi, ko seisosivas semstem balkettem bääll, ni ett ko niit paino alas, ni ne vingativa. Vilkk sai koht yhden gättes ja Iiro toise ja sitt he rupesiva niit kitkuttama juur niingom biäne mukula. Mnuu harmitt ymmärettvästengi semnem beli ja mnää sanosingi heili, ettei semne ol täyskasvuse miähen dyät Mutt ei nek ko naurovak krikotiva vaa ja Vilkk juttel: "Nääks Iiro, kyll snää mnuu harmonika soittamises voita, mutt tämmöst mnää kitkuttle yht hyvin go snääki." Semssi oikke Vilkk pauhas, mutt viime he ittekki saivas siit toimest tarppekses. Vilkk makso ne molemmap paija ja me oll juur pääsmäisillän gunnjallp pois siit puadist, ko Vilkk äkkäs suure avome looda siinp puadi laattjall ja rupes koht kyselemä mitä siin ol.

Iiro ko saksa tais, sai pia selvill, ett siin ol samalaissi lamppait ja heossi ja kukossi ja kanassi, ko lähetetä Suamehe.

-- Vai nii -- sanos Vilkk -- ja sitt hän gatos Iirot ja sanos: "Eks snää luul, ett siit tliis aika vingumist, jos snää mensi ja istuisit toho loodaha."

-- En mittän diäd, sanos Iiro.

-- Koetast.

-- Se tlee tyyriks.

-- Tulkko vaa, ny ollangi lystreisull. Kuulestis Iiro, pistäst ittes istuma siihe loodaha.

-- No, kosk kapteen gäske, nin däyty kai mnuu sen dehd, -- ja ennengo mnää kerkesi händ estämä, niin dämä pahus jo istus loodas ja Vilkk pitä händ kainloist, nosta ylös ja laske taas alas ja jatka stää tekko niingauan gom biänikin gitkaus Iiro ald kuulus.

-- Viäläk ne äändlevä? -- kysys hän ai joukko Iirold ja niingauan, go Iiro sanos kuulevas jottam bihinä, ni Vilkk käytt händ nuijan. Mutt viime Iiro meinas, ett nyp pidäis tämän dyä olema valmis, nous ylös ja me läksim bois, ko Vilkk ens ol maksanns se lysti. Ja kapplen doistsata saksa markka se makso. Sitt me meni vaunuihi jälle ja Vilkk käsk Iiro sanno ett mennäis sinn, misä niit ulkmaa elävi o siälls semses suures tregoolis. Kyll kusk sem baika hyvin diäs ja meinas juur lyäd heost selkkähän, go Vilkk otta hänen kättes kii ja sano: "Mennä vaa mutt pysätäst vähä ens." Kusk pysätt ja Vilkk men viäl kerra siihe hattupuadihi ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks silkkhatt jällk kädes ja se häm bistkuskim bäähän, go hän ens ol heittännk kuski vanha lakirääsyn gadull.

-- Kas nii, tämä ruppe näyttämä herraslaagaseld -- meinas hän sitt ja sanos meill, ett istukka ny oikke rehvakkast poja, niingo redari ja kapteeni. Ja kyll Iiro vissim barast koitt. Siin se oijendel ittiäs vaunuis taappäi nojos, jala levjänäs, nokk pystös ja sikar toises suupiäles, nii ylppjä näkösen, ett oikke harmitt. Eik Vilkkuka sunkka mildä Nauku Maijam bojald näyttänn. Nii oikke mes sitt meni ja kyll hamburilaisillk kattomist ol, ko me heijä siuttes ajo.

No lopp tästäkki reisust tul ja mep pääsi siihen dregoolihin, go niit ulkmaalaissi elukoit ol. Ja lyst niit katto ol. Siäll ol semnen giraffiki, ko o niim bitkkaulane, ett Vilkk puhel Iirollk, ko hän se näk, ett ihmselläkin darvittis olit tomnen gaul, ni sitt joldan dunnuis, ko ryypym banis menemä semmost huilu pisi alas.

-- Ja vissi, sanos Iiro, -- mutt ajattlest, josas saisik kala ryypym bääll ja menis ruat kurkkuhus, ni se mar kapple aikkan grahnasis, ennengo se määräs päähäm bääsis. Ja sitt hes sovesivas se asja nii, ett kyll taivaline isä heills sendä on daitann antta juur jämt niim bali kurku mitta, ko het tarvittevakki.

Ja ol siäll vähä hirmuse iso elefanttiki, semne suur, neliskulmane eläv neljällk kondill ja händ kummassakkim bääs ruumist. Se ol vähä klookk. Eik oll hullumb semnengä elukk, ko ol saan luajald neli kontti, mutt käytt vaan dakamaissias.

Mutt kaikkjast hauskima olivas sendä ne apina ja marakati. Koht ko met tlii niitte häki ette, ni Iiro näytt yht ja huus: "Kattokast pojak, ko o juur jämt niingo Äimlä faar vaina siäll meill Raumall." Ja todestakki se elukk ol Äimlä faari-vaina näköne. Yhtläine lattuskaine nokk ja yhtläisep piänes silmä ja yhtläinen gellanem bartaki leua allk ko Äimlä faarill.

-- Ei mutt oles snää klooku näkönen, gos ole jämt niingo Äimlä faar -- sanos Vilkk ja nyäkkäs päätäs ja nosteskel silkkhattuas hamburilaisillk, ko olivak kokkondunn meijä ymbrillen, go meill nii lysti ol niist elukoist. Ja stää Äimlä faari näköst em me olis väsynnk kattlemast, jos ei siin yhtäkkin gaks oikke isso apinjunkkri olis ruvennt tapplema oikken dodem bääll. Stää ol viäl lysteve katellk, ko Äimlä faari, ni ett me unhoti häne hetkeks valla. Mutt kyll häm bit itt huale siit, ett händ muistetti. Ko me, näättäk, seiso siin ja kattle niit kaht ko hiistlivä, ni yhtäkkin guulu yks krahaus häki seinäs, Vilkk seiso paljam bäite ja kaikk ihmsep pyrskättävä naurama. Se Äimlä faari näköne ol näättäk tullp pisi häkin gatto Vilkku nii liki, ett se sai siäpatuks ittelles Vilkun gnalli ja sen gans mar se nyp peli pit. Se pan se joukkom bäähäs, joukko se ott sem bois päästäs taas ja noikkaskel juur niingo Vilkkuki. Mutt ei se stää knalli lainkka varotem bidell. Jo sillongo se ol häkim bualitte välist se vetännt tyyijös, ni se ol menn aika tavall lussuhu ja siäll häki sisälls se tek siihen doisengi lommo ja viime se pan se maaha ja istus sem bääll, mutt kimmatt vähä äkkim bois, ko hatt luhistus kokko.

Vilkk ol kiukkune ja huus polissiakki appu, mutt ei nes sakslaisek ko naurova hänell vaa.

-- Misäst meijä vanha lakkin ova, kysys Vilkk viime Iirold, mutt sillo he huamattivakki, ett ne oliva unhottunn vaunuihi ja nii siins sitt käve, ett Vilkk sai käveli läpi koko Hamburi niingo mikäkin ganavaras. Viime hän rupes tekemän gauppa Iiron gans ja hes sovesiva viime nii, ett Iiro anno hattus Vilkulls sill ehdoll, ettei hän enä koska saap pittä meno siit, ett Iiro ol turmeli häne isäld perityn gnallis. Se ol kylläkkin gatker kaupp Vilkull, mutt ei siin mikkä auttann ja nokk noros hän astuskel rauttiä asema kohde ja mep peräs. Ja ehtohämys me läksi Lyybekkihi jäll ja menim buurihi.

Mutt seoravan aamunk, ko mes söi suurust, niin gokk toi tuarett paistettu kala, ko maistus ni saastasen gamalald, ett Vilkk syljeskel niingom baha katt, ko hän ol ensmättem bala suuhus pistänn. Hän käsk Iiron dyyijös ja räyhäs: "Menest ja annk kokill ryhäm bääll."

-- Veli, se o äkkin deht -- vastas Iiro.

Ja hetkem bääst kuulusikin gabyysist koki roinaminen, go Iiro händ kuritt.

-- Se sai jo, kuuli mnää -- puhel Vilkk, ko Iiro palas kajuttaha.

-- Sai oikke, vaikken mnää tiäd mingtähde.

-- Vai es tiäd. -- Maistast näit kaloj. Mitä raadoj olle se kokk ostannukka mnuu syädäksen.

-- No, mutt sitt saikin gokk tämä selksauna etukättehe ja mnää pane se muistohon häne voitombualelles. Ei hän niit kaloj ostann. Itt snää ne osti.

-- Kui mnää? Mitä snää oikke meina?

-- Meina, ett nuak kala ova ne Neebermanni frouan guldkala ja mnää takka, ettes snää tyyremppä kala olk koska syänn. Pidäis semse hyväld maistuman, gom bali maksa.

-- Niingostis luule? -- Jaaha, Iiro. Ny mnää olen gapteen buuris ja snää olek konst ja syäk kaunist lopu näist kaloist.

Eik siin mikkä auttann. Kyll Iiro merikomenon dunde severra, ettei hän yrittännykkä vastam bulitta. -- Mutt menkkäst kysymä häneld, eik häne halutais kuldkaloj jälls syäd, ni saatt semse vastaukse, ett muistatt se.

Semne se reis ol, ko Vilkull uus silkkhatt ostetti. Pali raumlaise ovas stää juttu naurann ja panns siihe sarve ja sapara lissä, nii ettei siin olt tott enä muut ko se, ettei Raumam bormestrillakka ol niin dyyrist silkkhattu kon Dasala Vilkull.

Välmlän Gyäri heosengaupa

Kyll mar tek kaikk se Välmlän Gyärin dunnett.

* * * * *

Vai nii, vai ett tunnekka. No, sitt ett tes sunkka olekka Raumald. Ja se o vahing se, sill ett kyll se Raum sendä on doiseve kylä kon gaikk muu ja Välmlän Gyär o vähä viisas miäs. Kaikk raumlaise hänen dundeva. -- Nii händ, tundeva oikke ja niingo sanott, viisas poik se o, viisas oikke ja tlee toime joka tuules, merell niin go mandrellakki. Ja mones liämes se on geitett. Pali seo mailma nähn ja pali mailma koittann. Pali sill on diädoj ja taedoj ja semsem bruurim bareis stää jotta oppe toinengi. Nii ett vahing oikke se o, ettett tet tunns stää Välmlän Gyäri.

* * * * *

Jaa -- -- -- ett mikä toim hänell o? Se asja lait o sillaill, ettem mnää tiäds stää ittekkä, jos mnää oikke mene ja tode sano. Se o näättäk sillaill, ettei hänell ol lainkka mittä semmost ornaar toind. Taikk soveis mar se niingi sanno, ett niit o nii mond, ettei stää oikken diäd, mikä hänem bäävirkas o, eritottengin go hän muuttle toind ai se jälkken, guik kullongin darvita. Ja hätäköst o semse miähe muuttak, ko o järkki pääs vaikk kuip pali ja saa kynsistäs lähtemä juur jämt mitä miäl teke.

Lapis hän oikkjastas syndynn o, Lapin Gullamberäs, mutt kyll hän sembualest laillne raumlaine on, gosk hän mukulast astikk siäll asunn o eik Raumall ylipäätäs kaua assutt tarvitt, ennengo o nii raumlainen gom bääseki. -- Ens hän ol jongu vuade suutri opis, mutt ko hän dykkäs, ett suutrim benkk ol sendä liia alhane istumbaikk hänengaldasell miähell ja koko tyäki semmost paremi alhast toimitust, ni hän giipust pöydäll istuma ja rupes kraatriks. Ja ehtokausink, kon doise opp-poja ja kisälli joiva ja hurrasiva, ni hän opettel soittama ja hänest tul semnem belmann, ettei häist ja hypyist tahtonn mittän dull, jos ei Välmlän Gyär olis soittamas. Fiooli hän enimmiten grahnas, mutt ei sills sembualest mittä väli oli, mikä soitivärkk hänen gättes pistetti. -- Sillaill oikke. Mnää olen, diädättäk, nähns sem boja soittavas kaikengaldassi kitkuttimi, kaikki muit paitt porttepiiut. Mutt eppäle mnää, ett vaikk tosa paikka semnengi rusting häne ettes traaksitais, nin gyll se poik vaa siitäkkin gopast ming tansi nuati hyvänäs liikkell hakkais. Ja vähä puhtast sittengi. Semne miäs se Välmlän Gyär ol.

Ja ain go suvi tul, ni häm bist ittes toiste joukko mynstringill ja seilaskel Rauma ja Saksa väli, men joskus talvreissuhungi, ost Londost ittelles oikkem batenti suanrauda ja ko se kuuluiks tul, ni sillongost vast Raumall ja koko maakunnas Rauma ymbärs suand lyätti eik tohtri pali tarvittukka, ei kumminga, ennengo Välmlän Gyär ens ol ollp paha verem bois päästämäs.

Ko hän sitt tul siihen golmengymmnen gorvill, ni hän nais sen Gaukkembiäle Lutu ja riuska ämmä hän siit saiki, vaikk se semne ijangaikkine haable ol flikkan olles. Ja sitt hän ott torpa maa halttuhus, pruukkas pelttoas, käve joukko varvis tyäs, seilaskel harvimitten, graatroitt ja suutroitt, pelas hypyis, löi suand ja vahett heossi. -- Nii händ, heossi hän gans vahettel ja yhte aikka nek kaupa olivakki oikke niingo häne ornaar toimitustas.

Kosk ett tet tunn Välmlän Gyäri, ni mnää ole joutunnt täsä juttlema oikken goko häne elämkertas, nii ett ymmäräisitt, ettei se ol ihme eik mikkä, jos semne daetav ja järkeväs miäs, kon Gyär ol, viimen dlee vähä ylppjäks viissaudestas. Mutt nyk käveki nii hullust, ett Kyär tul liia ylppjäks, nii ylppjäks, ett hänem bist päähäs koittak kekat itt se vanha faari, sen gom Belsebuubiks raamatus sanota.

Se ol juur niis heoskaupois ko hänells semmost järkki tul, mutt ei stää bruuri kekatakka nami ja hävjöllk Kyär siink kohinas joudus, hävjöll oikke ja viäl linnahangim bäälsem bäätteks.

Odottakkast, ni mnää juttlen deillk koko sengi ramariikam bääst bäähä.

Se ol näättäk sillaill, ett kon Gyär algo niit heoskaupoj tekemä, ni ei hän juur pali niis asjois kii oli. Tiäs kaikettakki hän sen, gui heose ikä hamppaist nähdän, gosk heone lavall o ja yht ja toist semmost siink ko joku toinengi, mutt hän diäs sen gans, ett heosengaupp ja eritotte heose vahetus o säserä toimitust ja ett siint tarvitam bali muitakkin diädoj. Sendähde hän meniki naapurtorppaha Hemblä faarild neovo kysymä ja se ol vähä viissast ajateltt seki, sill ett semmost heosmiäst ei olit toist koko kulmkunnallk ko Hemblä faar.

-- Vai heoskaupoihi snää ruppe -- sanos Hemblä faar, kon Gyär ol asjas selittänn -- no, rupp vaa, mutt ost puhtall rahall ja myyp puhdast raha vasta, älä vahet koska, sill ett sillo snää es enä taed olit toissi kekkamat ja sillo snuukin gekuloita. Ja semsis kaupois o sitt ai vanh faar kans lengeis ja se niis voitok korja, nii händ, kyll se poik sillon gymnykses otta ja se ottaki ne ai edeldkätt -- Se mnää ole menn ja huamannk, ko olem biänell ijällän gans mond heosen gauppa tehn ja mond heost vahettannukki.

Semse neovo faar Kyärill anno ensi ja rupes sitt selittämän gaikengaldassi vioj, ko heosis pruukka oli. Ja kyll sill äijäll niit tiädos oli. Patistakki se puhel oikken diimräkningill, nii ett Kyärim bää -- nii hyvä pää ko se oliki -- oikkem byärällp pakkas menemän, go hän dul kotti ja rupes koittama muistutell niit viissauksi, ko hänehe ol ajett Mutt kyll hän nes sendäm beräldäkkin gaikk muist ja miälehes pan. Kaikk muut paitt sen go faar ol sanonn vahetuskaupoist. -- Se ol Kyäri miälest lapselist puhett.

Ja ko Lutt sitt syysmarkkin aattehtoste ol lypsänn lehmä ja tehnk kaikk askres ja Kyär ja hän istahdivap pöydä viäre ehtot haukkama, nin Gyär sano yhtäkkin gesken gaike: "Kuulestis Lutt, tua meijäm Bläsi ruppe jo vähitellen dleemam brääkkheoseks, mnää mene ja vaheta se huame markknoill, ettän saam barema. Ei Pläsi enä kelpp kupiikiajoissakka ensmäis talve ja se o vahing meill, sill ett niis ruvetan, guulem, maksama oikke hyvä hinna."

-- Kyll mar kaiketakki mep parema heosen darvittisi -- vastas Lutt -- mutt em mep paremppa saa, kon ei ol raha väli anttak, ko snää kaikk ryyppä, mitäs tiänakki. Kylläs oll jällk kaunisakki reedas, kos aamusten gottit tlii niist Sorka häist. Ja tosa o Siuttlam boja houskangas juur pitelemät, vaikk hänem bidäis ylihuame maahambanjaissi menemä. Ja katost mnuun gengrajojan. Eiköst sendä snuungi miälestäs ol synd ja häppi, ett mnää joudun dämsis trasikoittema, vaikk miäs taita suutrin dyät tehd. Ja vaikk snää tiädä, ett Lella muari o veri päähäm bysänn ja tiädäs sengi, ett hän o snuu odottann jo toist voorkautt, ni --

-- Kas nii, gas nii, nys stää tlee jäll niingon göytt, sans sitt koskas saa sladin gässihis, niim buhella jällp paremistakki asjoist.

-- Mist asjoist sitt?

-- Niist mnuu heosengaupoistan, mistäst muust sitt.

-- Snuu heosengauppas ja prett, tiuskas Lutt, hak virskirjan gulmkaapist ja rupes stää pladama.

-- Ajattels snää, mitäs ajattle, mutt kaupoj pitä tehtämä ja voitost eletä, sanos Kyär, ko ol vähitelle riisunn vaattes, ja pist ittes fällytte all maat.

Seoravan aamun hän ajo huameltta aikasin gaupunkkihi, Pläsi rattatte edes. Ja ehtost hän dul kotti aika piänes ja semne heone aisois, ett Hemblä faar ko hän näk se, sanos, ettei hän goska olis semmostakkan glami nähn, vaikk hän gans pali heosten gans prängänn ol. Kyär ol kyll muistans se faari neovo, ett pitä ain gattoma, ettei yks jäsen olp pakseve ko sama jäsen toises kondis, mutt tämä oliki nii ihmeline luandkappal, ett sill ol patt kummassakkin dakakondis ja rystö molemis etujalois, nii ettei se ihme oli, ett molemambualmaise jäsene yhtläise oliva. Mutt stää Hemblä faar vaa ihmettel, ett semne elukk ilman gandamat saattin doisest paikast toissehe. Mutt nii se vaa ol, ett ko stää vähä aikka ajetti, ni sen gondi notkistusiva ja se kävel niingo muin miähin ja karas hyrrytteliki joukkon, go oikke lujast vaaditti.

Lutt anno oikke aika pyhkek Kyrärill, mutt ei Kyär ko nauro vaa, silittel Lutum bäät ja sanos: "Ong se meijä mamm oikkem bahallp pääll vai, kosk porise niingom bapupata."

-- Ann ollp pitelemät -- tiuskas Lutt ja ol niin giukkune, ett vallan gihis. Mutt kyll hänen giukkus pia lauhtut täydys, kodei hän Kyäri suuttuma saann.

Eik Kyär sembualest heosevahetuksist lakann, vaikk tämä ensmäinen gaupp nii huanost luanistann ol. Ei maaren, go rupes ai hullumi niihin doimeihi; voitt joukko ja häves taas ja Lutt haukus ai vaa, jos ol kaupp pareve taikk huanove. Eik oll ihmekän, go Lutt pelkäs, ett menevä viimen grundvallkivekki niis kaupois. Ja Hemblä faar nauro ja meinas, ett kyll hän se vaan diäs, ett piru se on go semsis kaupois prosändik korja ja hyväs sittengi.

Mutt kuik Kyär siin vahettel ja pelas ja viisastus viisastumistas niis kaupois, ni hän dlee yhten markkinehtonk kotti oikken gomjas rautikk ree edes. Se ol hyväs lihas, notki kulkema ja nii nöyr menemä, ettei piiskast puhettakkan darvinn oli, eikän, go vaa ohjaksi hellitt hiuka, ni se men niingon gulo.

Lutt osas ollp pihallk, kon Gyär kottit tul ja ko hängi ymmärs, ett Kyär ny ol tehn hyvän gaupa, ni hän sanos: "Ming mataljärkise vaevase snää ny oles saannk kynssis ja kekuloinnp pahambäeväsest; oles snää sendä oikke aika prakkfaar." Ja Kyär park sai siin viäl mond muutakki uutt nimi eik yhtikä oikken gaunist. Mutt ei hän diättos pistänn.

Koko sen dalven Gyär ajo kupiikki, tjäänas hyvä raha eik löytänn mittä vikka heosesas, ei, vaikk hän olis kui hakenn.

Kyll mar se mahta oll aitur ja paha kiit tleema, ajattel hän viime ittekselles ja rupes harttast kevä ja suvi odottama, ett hän olis saann niist asjoist selgo. Mutt ko suvi tul, ni hän näk, ettei häne rautikkos oll lainkka aitur ja ko leiväm balase ott kätes, ni se tul händ oikkjanas ihmist kohde ja anno pannp päittmep päähäs.

Niihi saakk ei Kyär oll uskaldannk kehuskel stää rautikkoas Hemblä faarin guulle, mutt kyll hän ny rupes siihen doimehe ja kyll hän sen gonstin dais. Ollek koska mailmas mittä heost niin gehutt, ko stää rautikko. Ja niingaua häm bit asjas pääll, ett Hemblä faar viimen dul paki parastas stää rautikko syynämä.

Vähä nuugaste se äij se luandkapplen dutkes, mutt ei löytänn vaa mittä vikka. Ko hän sitt ol sen doimitukse lopettann, ni hän sanos: "Kyll mar tämä pruur yli aida mene, vaikk korkkeveki edes olis."

-- Mene kyll, jos pakoteta, mutt ei omi luvi, vastas Kyär suu messingis.

-- Vai o semne, mutt köyde ja värki ja tusinottaisi miähi kaiketakki stää piirittämän darvita, ennengo se laitmeld kiis saada.

-- Ei maaren, gon dlee niingo hull, ko nimes kuule.

-- No, mutt sitt se om belkur, sanos äij sillon, graappas plakkristas kakspiippusen bufärti ja ammus präjäytt molemak kuti juur rautiko noka edes.

-- Tommossi, sanos Pako, kon gatto hyppäs, tuumal Kyär ja nauro, ko rautikk seisos niingo olis sotakoulu läpitt käynn.

-- Tätä mnää en ymmär, tiuskas Hemblä faar sillo, snää olet taitann viimengin dull oikkem bali voitoll heoskaupois. Mutt kyll snää viäl hävemängin kerkke, kos tämä jäll vaheta. Vanh faar se on, go näis kaupois sendä viimeseks voitoll jää. Siit ei pääs mihinkkä.

-- Vai niin de luulett, mutt kyll hän nys sendäm bettessen dlee, kon dätä heost, näättäk, ei hukatakka; ei vahetet eik myyd.

-- Ja ko syysmarkknat tliiva, niin Gyär ei mennykkän gaupunkkin, go ol perunmaall Lutun gans ja meinas, ett markkna ova niit kaikkjan durha-aikkasemppi lystej, kom bruukata. Ja sillk kerta Luttuki ol sama miäld kon Gyär.

Mutt yks aamu sitt siin Mikom bäevä aikoin, kon Gyär ol tallis, ni rautikk tul yhtkki vähä kamalaks. Se löi maat ja se jala hakkasiva ja nytkesivä niin dihuva, ettei niit toinen doisestas erottann; kaulatas se vääns sinnt, tännt, tonn, silmä oliva väärimbualim bääs ja vaht lens ulos suust. Kyär ol niim beljästynn, ettei hän enä ymmärtänn oikke mittän, go seiso paikallas niingo naulatt. Muttko rautikk siin ol aikas potkinn ja vähdänn, ni se nous ylös, rupes syämä ja kattel Kyäri, niingo olis meinann. "Nääks, semssi konstej mnää ossa."

Mutt ei Kyär tykännykkä mittä hyvä niist konsteist. Ja ko hän ol kuuli, ett heosisakki on gaatvaise vika, ni hän rupes eppälemä, ett häne rautikkos ol semne. Ja kyll häm bia ymmärs, ett nii oikke se asi oliki. Sillon Gyär rupesiki odottaman Duamonbäevä markknoit vähä uskoste, mutt ennengo net tliiva, ni rautikk ol krambeis vähä mond kertta ja yks ehto ei se enä noussukka ylös semsen duuri jälkken, gon gääns ketarap päin daevast ja -- hörrätt.