Part 3

No nii, dapattunnu ei saat tapattumattomaks muutettu -- lohduttel maister ittiäs vihdo viime -- heitt peito yldäs, nous äkki ylös ja rupes vaatettama ittiäs. Muttko saappatte voor tul ja hän juur ol tarttumaisillas soitingellon gahvakan gäsketäkses Mari, häne vanha huushollerskas, tuama ne, ni hän joudusiki vallan gamalatte ajatuste valttaha. -- Mitäst sitt, jos Mari tiätä, ett hän ol hiuka liikutett eilä. -- Sillo ei ol hyvi asja. -- Ja kyll mar se se vissin diätäki. -- O hän nys sendä oikke harmin gappal, koden mnää lainkka muist, kui mnää kottit tlii ja kosk mnää tlii -- -- Mutt omb täsä huanes kaikk lailses reedas -- -- ei se taedakka sendän diättä mittä. -- Lailses reedas! Niingo ei täsä kaikk olis ennengi oll lailses reedas, ko mnää ole vähä hutikas kottit tuli. Kyll se Mari vaa järjestyksest murhem bitä. -- Turkane sendä!

Maistrill nous hiki ottaha. Hän joi klasi vett, men sukillas akknan dyä ja vet rulgardiini ylös. -- Siäll ulkon ol oikken gaunis keväpäev. Taevas ol selkki ja auring paist nii lämmjäst, ett kaikk rästäp päeväm buallk kattu tiukusiva, hakomolkoset tirskusiva ja naapurtalo ränni all ol kyhkyspari tullp pesemä ittiäs. Ilo sild näyttiväk kaikk ihmsekkin, go siutten gulkiva ja Kiviniämen gulmald kuulus posetiivi soitto. Kaiken dämä nähdesäs ja kuulesas maister unhott hetkeks kaikk murhes ja päätt ett ulos hängi mene keväilma nauttima. -- Mutt nes siunatus saappa! -- Ei hän sukillas mennt taed ulos. -- Oi nyp paha polv sendän, gonei se Mari men johonkki askreillas ulos köökist, ett sais pistä ittes sinnk, kopat saappak kättes ja sitt lykät liässuhun daanes kattomat. Mutt ei se vaa men. Siälls se pysy niingo noidutt ja vähtä padottes ja pannuttes kans, ni ett kolin guulu porstom boikin dänns saakk. -- -- Mutt händäst jos jokku vanhas saappa olsiva unhottunnt tähä huanehe! Maister laske ittes polvilles laattjall, koperoitte sängy alusta ja kodei hän löyds siäld mittä, ni hän nouse ylös, ava vaatekaapi ja kähjä se läpitte. Mutt se on gaikk turha. Ei Mari ol nii ruakoton, ett se unhotais vanhoj saappait häne huanehes. Harmeisas maister istatta sängylaidalls, sytyttä paperossi ja puhaldle saurenkkait. Mutt kesken gaike hän hyppä pystö, hän on dehn lujam bäätökse. Hän graappa soitingellon gättehes ja ott rypyis, niingo hänell olis joku syntti tehn koulpoik edesäs hän soitta oikken giukkusest.

Tuski o minuuttiakkan gulunn, ni Mari tleeki sisäll, kaffevehket toises kädes ja toises kädes maistri saappa. Mutt koht ko maister näke häne, ni hän huamatte, ett ny ova asja hullust. Mari suupiäle ova vedetyp pahast alaspäi ja -- mikä paheve -- klasisilmä ova luiskattann alas juur nokam bäähä. Ja se o sitt nii viss merkk, ett ny o Mari huanollt tuulell. Maistri juhlaline opettajan gatand katto niingom byhjett ja hän tervettä nii ystvälisest ko hän suingin daita: "Hyvä huamend Mari!" -- Mutt Mari ei vast mittä.

Nii semne se o. Jos se olisiki niingo muu vaimihmse, ett se tiuskeis ja moiteis, ni se ei olis mittä. Sillo suutuis ittekki ja annais sill joka sanast kaks takasi. Mutt ko se noi vaa mykkän askroitte ja sillon dällön gattle luinauttle toist nii jumalattoma harmittavaisest, nii siint tunde ittes nii yksingertaseks ett oikken dekis miäl vajot omi saappaihis piiloho. -- Semssi maister ajattle ja kävele ettit takasi laattjall. Mutt yhtäkki hänem bistä päähäs, ettei hänen dervetykses kukatiäs oll oikkem baikallas, kosk se auringoki jo näky olevas niin gorkkjall. Hän otta plakkarkellos yäpöydäld. Se osotta viis minuutti yli kolm. Maister hätkättä, mutt seoravas silmäräpäykses häm baina kellon gorvatas vasta, naura ja sano ittekselles: "No, stää mnääki; se o jäänn vetämät." Hän o oikke ilonen, go hän viäl saa eläs siint toevos, ett hän o herännt tavalise aikasi, mutt samas ruppe vanha seinkell ruaksalis surisema, niingo se ain deke, ennengo se ilmotta sanottavas ja ko se o aikas suriss, ni se hakka ykstoist lyäntti yhte humuhu.

Ääh! ärättä maister suutuksisas ja tunde luisas, ett Mari kattle luinauttle händ juur niingo se tämsis olois pruukka katell händ.

Maister istatta pöydä viäre ja vajo ajatuksihis. -- Mimmost olis, jos annais tua Mari menns sem bitkän diä, ettei se tosa kiukuttel. Mutt hän hylkkä samas semse ajatuksek, ko hän ajattle Mari hyvi puali ja muista, ett Mari o händ lapsest astikk hoitann. Ei stää tiäd, mimse saa, mutt sen diätä -- -- --

Tähän gatke maistri ajatuste juaks, ko ovi aukke ja sisäll astu Rauman dullar. Mari pistä ittes koht pois huanest suuttunnu näkösen; hän ei saak kärsityks tullri.

-- Hyvä huamend -- sano tullar kähjäll äänelläs -- kuingast snää jaksa niitte eilistem bidotte jälkke?

-- Mikäst mnuu o jaksaisan. Haest istumbaikk ittelles ja pant tupakiks.

-- Se on goko hausk otus se inspehtor ja erinomase hyvä kiiskisemätti se tarjos, muist herkuist puhumatakka.

-- Hyvä oikke se ol ja hyväp pido ne olivak kaikim buali, mutt olis hän sendä joutann avat muutmam botu samppanjakin, go hän gerra semsen galaasi rustann ol ja kosk tavaraki nous -- mitä mnää ymmärä -- yli käyphinnatte.

-- Se o viss asi, ett tavar siäll hyvi nous. Äijä huusivak ko hullu ja takka mnää sengi vaa, ettes snääkä niit raakpuitas ilma mittä saann, vaikk net tuadangin gaupunkkihi samall hinnall. -- Ja huame nes sitt tleevakki.

-- Mitä snää puhele! Raakpuit -- oleng mnää ostann raakpuit!

-- Niingodes snää stää muistais. -- Meit toissi oikke naurutt, ko se ensmäine raakpuu myytti ja äijä huusivas stää kilppa; nostiva hiljaksis hintta välist viidellkkolmatt ja välist viidellkymnellp pennill. Ja juur ko vasar ol puttomaisillas kolmanen gerra Moson gapteeni huuttoho, ni snää tlii lengeihi, huusi: "Viis markka pääll" ja siins seisosivas sitt äijäs silmäs seljälläs ja suu aukk. Vasar paukatt kolmanen gerra ja raakpuu ol snuu. Ja sillaills snää teik kuus kertta peräsi. -- Snää meina vissi ruvet laeva rakendama. -- Onneks olkko vaa!

-- Älä ny hulluijas -- ett mnää huusi heit koko pualen dusina, snää sano?

-- Sillaill oikke niit ol lukkuas. -- Kuule, es sunkka snää vaa niit kureillas taikk erhetyksest huutann.

-- Mitäst maare mnää semsis asjois kurelema ruppeisi -- vastas maister ja koitt oll levolise näköne. Mutt sydämesäs hän giros stää hetki, ko hän ol lähtenns sinn Lavila aupsioonihi. Händ harmitt, ettei hän lainkkan diätänn, mitä lai puit semse raakpuu oikke oliva. Tullar olis kyll taitanns se selittäs, se hän gyll tiäs, mutt hän diäs sen gans, ett jos hän olis ruvenns stää sild kysymä, ni se olis koht ymmärtänn, ett hän ol sittengi huutann ne vaston dahtoas ja kyll hän sitt olis joutunn nauru ja pilka alaseks koko kaupungis. Ei, toisild häne net tiädot täydys hankki. Maister istus niingon guumillk kivill ja odott, ett tullar menis menoijas. Viime se sitt läksiki ja nauro mennesäs, nii ett maister rupes eppälemä, ett se vissin diäs, kuis se raakpuitten gaupan gans oikke lait ol.

Koht ko maister näk akknastas, ett tullar ol käändynn ensmäittellp poikkiskadull, ni hän heitt pälsy ylles ja läks ulos kaupunkkihi hyvä ystväs, pangijohtajam Bensaston dyä. Hän ol maistermiäs hängi ja stää paitt laevaredar, niin ett kyll se poik puutavarat tuns. Ja hyväluandone hän gans ol ja valmis neuvoj andama, kon darvitti. Ol kyll tosi, ettei Pensast andann neovoijas ilma nuhteit, ko hän sen darppeliseks näk ja tällk kertta maister aavist, ett hänell ol piän ripitys tiädos niitte raakpuitten dähde. -- Mutt ripittäkkö sitt, jos hän o stää miäld, ett koulmaistrim bidäis tundeman gaikk kauppmiäste mutkasep polgu -- tuumal maister, ko hän ol astumaisillas pangi ovest sisäll. Ja juur ko hän ove avo, ni hän dek viäl sengim bäätökse, ett hän aluks koitta oli, niingo hän olis ehdon dahdo ne raakpuu ostann ja pääse sillaillk kukatiäs koko ripityksest.

Siin miäles oikke hän ol, ko hän giipust sisällp pangihuanehe. Siäll istus Pensast tavalisellp paikallas ja ol räknöittemisen doimes, nii ettei kerjennk kattomangan, guka sisällt tul. Mutt hetkem bääst hän sai tyäs valmiks, lask pännäs pois, tul Kandolan dyyijö ja hiäros kässiäs, niingo hänen dapas ai ol, ko hän hyvällp pääll ol.

-- No, hyvä päevä, Kandola, mitäst snuullk kuulu? Tleestis istuman dännp peräkamarihi, ni saadam buhell hiuka mailma menost, pauhas Pensast ja talutt Kandolan peräkamarim böydä viäre istuma. Siins sitt puheltti hetke aikkan duulist ja ilmoist ja kevä joutumisest, mutt viimen Gandola rupes käymä siihe asjahas kii ja sanos Pensastoll: "Veli ei oll lainkka Lavila aupsioonis eilä."

-- En, en oll; ei ol aikka semssi viftreisuihi.

-- Viftreisuhi! Kui veli nii sano; kukast sinns sendä viftamist varte lähtenn olis?

-- "Viälä hän kyssyy!" -- Kuule, Kandola, snää olik kuull mnää, siäll. No, niin, dahdoks ny esimerkiks juur snää sanno, ettäs läksis sinnk kaupoj varte.

-- Kuingast muuto sitt, kaupoj varte oikke mnää sinn läksi.

Pensast ei tahtonn oikken gorvias usko. Hän gattel Kandolast iso aikkan glasisilmättes yli ja ol valla hämmästynn. Mutt viime hän virkos siit ja sanos: "Saisikost luvan gyssy, mitä kaupoj varte snää sinn läksi?"

-- Saa kyll vaa. Mnää osti siäll ittellen muutma raakpuu.

Pensast oll niingo nuijallp päähä lyätt Hän gimmatt ylös tooliltas, rupes kävemä ettit takasim bisi laattjat, muttko hän hetke aikka siin ol paseeraskell, ni häm byrskätt naurama. Hän nauro, nii ett vedes silmin dliiva ja ettei hän henkkiäs takkan dahtonns saad.

-- Vai raakpuit snää ole ostann, muutma raakpuu snää sanosi. Kuule, veli hyvä, eks sanois mnuull viäl, kui mond snää niit osti?

-- Miks en sanois. Kuus mnää heit aluks ostin; gyll niit lissä ai saada.

-- Vai nii, vai kuus ja siunatuks aluks. Snää meinas sitt jatkas stää afääri, vai kui?

-- Sillaill oikke, jatka oikke mnää stää meina. Niingost tiädä, ni mnää anna rakentta ittellen semse huvilan dapasem Betäjäksehe ja semsist puist tlee hyvä laattjaniska. -- Maister pysäs kesken gaike. Hän ol näihi saakk koittannp puhell, niingo hän olis koko elämä ikäs oll raakpuitten gans tekemisis, mutt ny muutus Pensast se näköseks, ett maister rupes eppälemä, ettei hänell ol oikke lailist käsityst raakpuist. Hän lopett, niingo sanott, puhes keske ja katsel Pensasto hyvi nolo näkösen. Pensast paseeraskel vaa yhtmitta pisi laattja, mutt ny ei hän naurann enä. Kaikist näys, ett hän ol suuttunn. Viime häm bysäs Campukse ette ja sanos: "Älä, veli hyvä, puhel noim behmossi. Tiädäks snää, mimssi puit raakpuu ova?"

Siin oltti, ny mnää ole sitt vihdo viimengin gii -- tuumal maister ja tul niim bunaseks, ett korvlehdekki oikke hehkusiva. Ja kom Bensast vaa vaades vastaust, ni hänen däydys viinien duskin guuluvall äänells sanno: "En."

-- No nii, stää mnääki, ettes snää tiäd raakpuist juur yhtikä mittä. Mutt mnää tiädä. Nääks, raakpuu ei olekka mittän davalist puutavara. Ne ova vähindäs kymmne sylttä pitki ja ladvast vähindäs 8 tuuma paksuj. Ymmärräks snää, Campus, ett niis on gokko.

-- Jumal siunakko, mutt sitt ne maksavakkin goko jouko.

-- Ja vissi, ei niit piänill rahoill ostet. Huanoma maksava noi sadaviidengymmne markam baikoill, mutt semssi ei Lavila metist myyd lainkka, nii ett mnää ajattle, ett nes snuu raakpuus maksava siink kahdesadan markan gorvillk kappal.

-- Mitä snää sanokka! Kuus semmost maksais sitt tuhannengakssata.

-- Oikke räknöitt, Kandola! -- Niist tlee vähä tyyrimbualissi laattjaniskoj, vai mitä snää meina.

Campus ei vastann mittän, go istus hissuksis ja odott, ett Pensast lepyis. Viime se lakasikin gävelemäst ettit takasi laattjall, istatt keinustoolihi ja höpis ittekselläs: "Raakpuit laattjaniskoiks, herra hallikko."

Campus odott siks, ett se lakas stääki jahnamast ja sitt hän gysys hyvi argall äänell: "Ei sunkka veli, ko o redar, ostais niit mnuu raakpuitan?"

-- En, kiitoksi pali vaa! Mnuull o raakpuit Jumalan gyll ja vähä päällekki. Mutt Moson gapteen osta, ko vaa hinnoist sovita. -- Vaikk snää es taedt tiättä, mitäs niist ittekkä maksann ole.

-- Nii, niin gyll se nii ongi, etten mnää yhtikä hiukka muist, kuik korkkjall mnää ne huusi.

-- Vai nii, vai es muist -- sanos Pensast ja vihels. -- No, mutt mitas snää kaiketakki sendä muista.

-- Mikk mita?

-- Mikk mita! Herra hallikko! Ymmärräk kaiketakki snää se, ett snuun däyty tiättä, kuip pitkä ne ova ja kuip paksu, jos snää ne myydt tahdo. -- Mutt snuu surkkjast naamastas mnää nää, ettes snää tiäds stääkä. -- Kuule, Kandola, snää oll hiuka noi eilä, ekkäs nii hiukanga. -- Ja Pensast pyärittel etusormias ottas edes.

-- No nii, mitä sitt, em mnää stää tahdk kiälttäkkä, ettän oll hiuka fiiris, eng valla hiukanga. -- Mutt san ny mnuull vanha ystvyde vuaks, kui mnää pääse niist riivatuist raakpuistan. -- Mitä mnää pyydä niist Moson gapteenild?

-- Jaa, ett mitä snää niist pyydäisi. No nii, mnää sano snuulls sitt, ett snää ole itt maksann niist 175 mkka kappleld. Tullar käve nääks tääll ja juttel, mihi hinttaha snää ne huusi. Mutt josas saa Moson gapteenild 150, niin giit jumala. Sillaills snää häve 25 mkka jokattest ja tuamsem balka viäl pääll.

-- Oohoh, poik, stopp nys sendä hiuka. Tullar sanos, ett net tuada Raumalls samall hinnall ja huame niittem bidäis tleemangi. O se kummingi yks siunatt asi.

-- On gyll vaa. Mutt olekkostis snää kattonnp paika niills sitt. Mihi snää net tapuloitte?

-- Pihallt tiätystengi. Kyll maar talo isänd se oikkeude mnuull anda.

-- Anda maare. Mutt ei siit tul mittä sittengä.

-- Nii händ; eikän daedt tullakka. Em mnää muistannukka stää Mari täsä hädisän. -- Jaa-a, mitä sanoiska Mari, ko hän näkis ne mnuu raakpuun.

-- Mitä hän sanois! Ei mittä, ei niim bali ko yht sana hän sanois, muttkon gävelis mykkän niingo Eegyptim bapi muina ja kattlis luinauttlis snuu näi, niingo häm bruukka. -- Ja Pensast mulauttel silmiäs, nii ett kylmä värek käveväp pisin Kandola selkruatto. -- Sillaill oikke hän dekis ja se snää joudaisik kärssiäkki. Mutt täsä asjas on doine ja viäl paheve kniks ja se o se, ett snuum borttis kohdall on gatu nii soukk, ettei kymmne syldänem buu mahdk käändymä siin. Sanallas sanott, niit raakpuit ei saada snuum bihalles, ei vaikk taitutais.

-- Turkane sendä! Mihi jumal siunakko mnää nes sitt pane? -- Ann ny, velikuld, mnuull joku neov.

-- No, annan gaiketakki mnää snuull neuvoj. Snää lähde nyk koht myymä ne raakpuus ja josas saa niist ero, ni on gaikk hyvi, mutt jos ei se luanist, ni snää mene ja hyyrä ittelles jongu semsen dalon biha, mihi nes saadan guljetetuks.

-- Sillaillk kaiketakkin däsä nyt tehdt täyty. Tul mar mnuullp prässi siit Lavila reisust. Ohhoh sendä! -- Mutt kiitoksi pali, veli hyvä, neovoistas. Mnää menengi nyk koht Moson gapteenin dyä.

Ny algo maistrill raskas vaelus. Moson gapteen osas onneks ollk koton, muttko maister ol esittänn asjas, nin gapteen sanos, ettei hän darvitt raakpuit lainkka. Kureillas hän sanos niit huutannu Lavilas ja ol hyvi ilone, ett maister, "ko o oppenn miäs ja tiättvästengin dunde puutavarattengi hinna" ol pelastann häne saamast nämä raakpuu. "Ne ova", sanos hän, "nii vahvoj puit, ett semssi tarvita raumlaisis laevois hyvi harvo." -- Ja siihe se kaupp lopus. Yht huan onn maistrill ol Keijosen gapteenin dykön. Ei hängän darvinn raakpuit, muttko sanos, ett hänell on gaks oikke hyvä raakpuut myydäkki, jos maister tahdois niingo lisät tapulias. Jokela handelsmann ol kyll haluline ostama, jos maister suastuis odottama makso kuus kuukautt ja jos ei niis maistrim buis ol mittä vikka. "Niingo maister tiätä", sanos hän, "ni semsep puuk kaadeta mond kertta nii ruakottomast, ett ne meneväp poreillk, ko ne maahan dömättävä." Ja todistukseks hän gäsk maistrin gattoma yht raakpuut, ko ol maksann iso joukon doistsatta markka eik kelvann muuks kom boldinpuiks, ko siin ol pore, vaikk ei hän stää ostais huamann. "Sinn menivä mnuu rahan, niingo Monna suaho", lopett handelsmann, levitt kässiäs ja ol niin gärsväise näkönen, gon gaikk mailma murhe olsivap painann häne harttemias.

Surulisell miälell maister läks Jokela handelsmannin dykkö. Händ rupes jo väsyttämän goko jutt. Mutt sillo hän muist, ett häne naapris, Bajala handelsman gukatiäs tarvitte raakpuit. "Ole mnää oikken gahko" sanos hän ittekselles, "koden goht stää huamann. Jos joku raakpuit osta, ni se om Bajala handelsmann." Ja nii se oliki. Pajala handelsmann ol koht valmis kaupoihi; hän diäs puitte mitakkin, go hän ol kans meinannt tuli niit huutama, vaikk häne sitt ol täytynns sairastumisen dähde lahotta reisus. Häm buhel ensmäisest hetkest alkatte siit kaupast, niingo se olis ollp päätett asi ja maistri miälest eläm rupes jällt tunduma oikke suloseld. Häm bauhas raakpuist kaikkette niitten diädotte nojallk, ko hän ol saannt tähä astikk retkelläs, niingo hän olis oll vanh puutavaran gauppmiäs, puhel kui oksattomi ja suari ne oliva ja vakutt viimeseks, ett ne oliva varovaisest kaadetu, nii ettei niis olp piänindäkkäim borett

-- Se mnää kyll usko, sanos Pajala handelsmann, -- ei siit talost huano tavara ennengä olt tuli. Sendähde mnää ostangi ne, niingo sanott, ko vaa hinnoist sovita ja kyll mar me niist sovi. -- Niin, guip palist ne maksava?

Maister meinas juur sanno, ett hän on dytyväinen, go hän saa mitä hän ittekki o maksann, mutt sillo häne lykkäsiki miälehes ett soveis mar täsä piäne voitongin gorjat ittelles kaikist vaevoist ja näyttäs samas sillp Pensastoll, ett hängin daita gaupoj tehd. Ja sill voitoll häm bidäis sitt piänep pidos seorhuanes, oikke hauska, ilosep pido. Maister hymätt, ko hän ajattel, kui hyvin dämä raakpuujutt nys sendä näky päättyväski ja hetke viäl tuumalttuas hän vastas Pajala handelsmannill: "Nii, veli hyvä, asja lait o semne, etten mnää tiäd viäl ittekkä valla nuuga, kuip pali mnää niist maksann ole, mutt mnää ajattle, ett mnää tlee hyvi omillen, jos mnää saa niist 190 markka kappleld."

-- Se ei ol lainkkam bali semsist puist, sanos Pajala handelsmann. -- Tosa on gäsi ja kaupp on deht.

Maister oikke hämmästys, kodei se lainkka yrittännykkän dinkkama ja hän duumal jo itteksellees, ett olis mar häne sopinnp pyyttä enemängi. Mutt seoravas silmäräpäykseks hän jo häpes tätä ajatustas, ko hän muist, kui mond kertta hän ol kauppmiäste voitohimo moittinn. Hän oijens kätens Pajala handelsmannill, sanos samas hyväst ja läks.

Pälsy levjänäs ja kädes seljän dakan hän läks astuman gottippäi. Hän ol nii hyvällp pääll, ett hänen däydys oikke laula hyräytellk, ko hän siink kävel pisin gattu ja ko se posetiivisoittajaki osas tuli händ vasta, ni häm bist siutte mennesäs marka sen gouraha. Hän ol nii miälisäs, ett hän olis tahtonns syleillk koko mailma eik nii olle oll ihme eik mikkä, ett häm bysäs kuistillas silittleemä Mari vanha kattiakkin, go hän muuto vihas oikke sydämes pohjast. Ja kyll ymmärs vaa "Liisuki" antta arvo semsell hyvälemisellk, ko nii arvamatt tarjotti. Se kyyrist selkkätäs, pyhkeskel ittiäs maistrim bälsy fuari vasta ja kehräs silmäs sirrilläs. Mari osas tulls samas piham beräld ja ko hän näk maistri näi oudois toimeis, ni hän dul nii iloseks, ettei hän enä lainkka muistanns stää aamulist harmi, muttkon garas piham boiki maistrin dyyijö ja sanos: "Oi ny voi sendän, go maister läks ulos ilma suurust ja nyt tlee jo piam bualpäevä aikaki. Mutt mnää panen dosa paikka kaffepannum bääll, nii ett maister saa kupin gaffett edes. -- O niin gaunis ilmaki, ett tämne vanh ikälopp, ko mnää olen, dunde ittes niingo nuareks jälle."

Maister nyäkäytt päätäs, kraape viäl hetke "Liisu" leua-alusta ja läks sitt kamarihis. Hän heitt pälsy yldäs, hak sikari suuhus, avo akkna ja istus se ääre nauttiman geväppäevän gauneutt. Ko hän siins sitt ol hetke istunn, ni hän näke tulliin dleevas kattu ylös ja ko se pääse häne akknas kohdall, ni hän sano: "No, no, tullar, mihist snuu niin giiru o?"

-- Katost vaa, vasta tullar, -- snää istu vallan gotont tämsenk kauninp päevänk, ko haukuttle saera ja rammakki ulkilmas liikkuma.

-- Vai kotons snää mnuu luulek koko päevä istunnu. -- En mar olekka. Mnää ole oll liikkell enemän go snää tänäpä.

-- Ooho, vai nii. No mitäst snää sitt olet toimittann?

-- On däsä oll hiuka afäärej. Käve nääks myymäs ne raakpuun. Kyll mnää oikkjastas meinasim bittä ne viäl vähä aikkan, gosk puutavara hinna näkyvät tekevä nousemist, muttko mnää nykki jo sai niist oikke näti summa voitto, ni mnää myysin goko hökötykse.

-- Vai nii, vai kauppmiäheks snääki lopuld ole ruvenn, vaikkas ai heijä voitohimoas ole moittinn. Mutt kuule, veli hyvä, siins snuun gaupasas o sittengin dullp piän glumm.

-- Mikä klumm siint tuli olis?

-- Semne vaa, ettei snuull ol mittä raakpuit myyd. Es snää eilä mittä raakpuit huutann, vaikk mnää äskelttäm bilam bäitem bani snuu siihe luuloho. Stää tlee nääks ai jotta lysti miälen, go o näin gaunist ilma ja ko on dämne merkkpäev sitt viäl. -- Ei mar, hyväst ny jäll, mnuun däyty lähtik kotti.

Maister ol niingom buust pudonnk, ko hänell vähitelle selkes koko jutt. Ny vast hän muist, ett tänäpä ol ensmäinem bäev huhtkuut ja hän ymmärs, ett tullar ol tehn jekku hänell ja ett Pensast ja Moson gapteen ja Jokela ja Pajala handelsmann oliva osalissi siin juanes. Hän garas suutuksisas akknahan gattoma ett kerkkeisik hän viäl andaman giäru sillt tullrill, mutt ei stää enä näkynn. Kyll se poik ol luus korjann.

Maistri ilone miälala ol jäll haihtunn. Hän istus keinustoolihis ja pur oikke hammastas kiukust ko hän ajattel, kui net toise tämä jälkke naurava ja pilkkava händ. Muttko Mari hetkem bääst toi kaffett ja puhel ja pauhas nii, ettei maister suuvooro saann, ni maistrin giukk men hiljakselles ohitt ja hän nauro jo ittekkin goko jutull. Anda heijä hirvitell, ajattel hän, hyätty mnuulls sendän däst oll o enemän go he luulevakka. Ny mnää tiädän, gui mnää saa Mari hyvällp pääll, jos mnää vastedes satuisim biäne hairaduksen dekemä.

Ja siink kaffett juadesas ja Marim bauhates maister istus ja toevos vanhall viholiselles, Marin gatillp, pitkä ikkä.

Tasala Vilkk osta uude silkkhatu

Me oll Lyybekis, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro. Vilkk ol vähitelle maalises hyvydes pamppandunn niim bali, ett hän ol ostann oma alokse. Vanh se kyll ol eik se mikkä erinomane seilamanga oll ja kovas meres ei se noss aalotten gans ylös niingo oikke hyväluandone asti teke, muttkom bist ai nokkas aalotte sisäll. Iiro meinasikin, go Vilkk kysys, annetang aloksell uus nimi, ko se uude isänängi o saann, ett muuteta vaa nimi ja ruveta sanoma stää merisiaks, sill ett merisika se o, siit ei pääs mihinkkä. -- No ymmärtä se, ettei Vilkk semsest puhest tykännk, ko hän muutongi ol nii ylppi aloksestas. Eik hän se eräm beräst enäm buhunns se nime muuttamisest muttko asti sai pittä vanha nimes "Emerensja" ja mnuu miälestän ei stää nimi vaev mikkä. Mnää sääkkrä, näättäk, ett Raumall o mond huanomppa astja, joill o viäl komeve nimi ja Saksa-reisuj niilläkkin dehdä, nii ett krahise vaa.

Nii händ, "Emerensjall" me nys sitt Lyybekis oli. Me oll losann ja saannp paarlastingi sisäll ja odoti jo kolmatt voorkautt otolist tuuld, ett olis pääst kottippäim bainama. Mutt kodei stää vaan guulunn, ni Vilkun gärsvälisys lopus ja hän rupes napisema vähitellen, go mes siink kaikin golme -- Iiro ol föleis niingo ainakki -- istusi Neebermanni frouvan drahtööris, join dodi, kattiin daeva merkej ja kuulustlin, go Neebermanni frouva flikk soitt meillp porttepiiut Se flikk ol näättäk huamann, ett ko Vilkk ol pahallp pääll, niim borttepiiu musiikk tek häne miäles hyväks jäll, niingon Daaveti harpu soittamine Sauli muina.