Part 11

-- Älkkä hulluijan gohisk, muar kuld. Ei siäll ni nässist preivej ja tavara saak kulkema reissavaisten gans ko Suames. Siin Ammeriikas ongi, näättäk, vähä enemä lääni ko meijä maas. Lähettäkkäm bostis vaa, mitä teill o lähettämist

-- Nii, mutt se tlee niin dyyriks, ruikuttel Pihala muar ja itk ja pyhkes nokkatas esliinahas.

-- Läggoo, huus styyrman samas ja mnää ja kokk ja kajuuttvaht oll jo pann Esmeralda isom baati fongliina yli olgan ja oli ruppemaisillas vetämäm baatti miähines ja lasteines hamina kohden, go mnuu yhtäkki lykkäs miälen, ett kummost sendä olis, kon goitais toimittas se muari asja. Ja siins samas mnää jo olingi muarin dykön ja sanosi: "Andakkast äkkin dänn net tavara, muar, kyll mnää toimita se asjan, goskei kukka muu ot stää tehdäkses."

-- No, snää mar oles siunatt miäs! Saas nähd, ettes kad, ettäs ole vanha ihmist auttann. Jumal snuu siunakko ja onnelist matka ny vaa!

Mnää pistim breivi liivim boviplakkrihi ja pidi sukkpari kädesän, siks ett haminaham bäästi ja pani nes siällk kistuhun ja ajattli itteksen, ett olis stääki lyst tiättäk, kosk Viku saa preivis ja sukkas, jos hän goska saa ne.

Meill ol sitt vallan gaunej ilmoj ja myättässi tuuli, nii ett se meijä matkan Cardiffihi men oikkem bualkundasest. Vähä runssasten gyll se Esmeralda vuas, mutt ei sendä nii, ett se asi pahast harmiks pistänn olis. Ja ko mes sitt Cardiffis oll losannp plankklastin, ni me läksim bainama yli Aklandi. Ja kaunist ilma ol nykki, siks kom bäästi Meksiko lahtehe. Mutt siäll meills sitt algokim beli. Mes sai semse myrsky ylitten, etten mnää ol enne eng jälkkem bali semses oll ja jos ei meill olis oll semnen gapteen, go ol tottunns sualese vede hajuhu vähä enemän go moni muu, ko laeva fyärä, ni merem bohjas mnää ja kaikk muu Esmeralda miähe ja päälysmiähe makkaisi. Mutt, niingo sanoit, se meijä äij tiäsiki, mist nuarast kullongi vedetä ja me olsin gukatiäs hyvingim bärjänn itten lopuld, jos ei meijä astjan yhtäkki olis ruvenn vuatama. Ei se paha kestänns stää myrsky rundlemist, muttko repes jostakki saumast ja ny meill algo semnen dyä, etten mnää toist kertta tahdois semses oli. Mes kun bumbut yä ja päevä ja sittengi ol nässist, ettei mentt pohjaha. Ja mitä enemä mep pumppusi vett pois stää enemä stää pakkas lissän dleema laeva ruumaha. Alus em me ottanns stää pumppumisen doind niim beräte vakavald kandild, kon dehtii riuskast tyät ja Teuko Frankke, ko semne veissutten dekki ai joukko ol, laitt pian dämse värsym bätkä:

Pumppukam bumppukka, hii ja ohoo! Kattokast, Aklantt tyhjendy jo!

Stää mes sitt veteli aikan guluks jolla vanhall junttamiäste nuatill ja hakkasim bumppu ko riivatu. Muttko stää tyät rupes piissaman golmanell voorkaudell, nii gyll veissamine unhotus ja Frankke sanos, ett hän mene huilama ja hukku niingon gatimboik miälumin go hän hakka ittes hukka sem bumbun gyljes. Mutt meijän dimber, ko ol pali mailma nähn ja pali kirja lukenns, sanos, ett hän luule, ett jos merimiäs kualttuas kadotukselle joutu, ni ei händ kuumudellk kiusat, muttkom bumppuma häm banna rangastukseks syndisest elämästäs ja pahoist töistäs. Ja juur ko hän o saamaisillas astjan dyhjäks, ni se vesi ko hän o saannp pois pumbutuks kaadetan dakasi sinn, mist se on dullukki. Ja hän saa vaam bumbut ja pumbut. Semnem buhe sai Frankke vähä fundeerama ja nokk noros hän daas hakkas pumppu, nii ett vähä henkki ol. Mutt ei meit sittengä mikkäm bumppumine auttann olis, josei yks tansklainem brigi olis meit pelastann juur viimesell hetkell. Sillett tuski mes sem baateihi olim bääs ni Esmeralda kallistus ja vajos syvytte niingon givi.

Se tansklaine men ja Pensakoolaha, nii ett sinn me lopuldakki sendän dlii ilma mittä muut omasutt ko ne vaattek ko meijä yllän oliva ja mitä niittem blakkreis ol. Mutt em mes stää surr, em mnää kummingan, go nuar ja riuskas oli. Ja mnää päätingi, ett em mnää rupp odottama, ett mnää kotti lähetetä, muttko ota hyyrym Bensakoolas ja lähde mailmall. Ja kyll aloksi oliki ja hyyryj ol tarjoll vaikk kuip pali. Mutt mnää olin dull vahingost viissaks ja ajattli itteksen, ett käy kuik käy, ni ei mnuu semsse laevaha saad, ko vuata, nii ett yhtmittam bumppuma joutu. Ja sendähde mnää meningi laevast laeva ja oti vaari, misä pumpptang ol kiildäväks kulunn. Eik semsist sunkkam buutett oli. Ja aingo mnää semsen giildäväm bumpungahva näi, ni mnää ajattli. "Ei poja, ee-ei, tähän guppihi ei mnuu kekatakka."

Mutt yks päev ko mnää jällk käveli siinp pisi rantta ja poikkesi ai joukko jongu laevam bumpuvartt kattoma, nin dlee yhtäkkin gaks miäst, ottava mnuun grajvärkeihin giinp, pistävä hansklova mnuu ranttemihin ja sanova, ett ny om baras tuli heijä fölisäs vaa.

En mnää sillo viäl pali engelskat osann, mutt koiti mnää stää solkat hiuka ja kysysi, ett vikakost ny on, go mnuullt tämmöst evervaltta tehdä. Mutt ei ne miähek ko naurova vaam, byäräytiväk kätes ymbärs kaulatas ja vahtasivat taevast kohde, ni ett mnää ymmärsi, ett naru jatkoks he mnuum bistä meinasiva. Ja se tunnus tylkkjäld, ymmärtä se. Sitt hep paniva mnuu ajopeleihi, eik ollk kulunn monttaka hetki, ni mnää jo olim Bensakoolan gistus.

Seoravan aamunp pistetti hansklova jäll mnuu ranttemihin ja sitt lähdettin gulkema rauttiät myäde, en diätänn mihi. Mutt kahde voorkaudem bääst mep pysäsi kauhja isson gaupunkkihi ja mnää kuljetetti jälls sen gylän gistuhu. Ja ko mnää siäll oll vähä aikka istunn, niin dul iso joukk semssi poliismiähi mnuu vauhkottleema ja sopotiva engelskatas. Viimen dul sitt viäl yks vanh herr ja rupes andaman giäru niillk kahdellk, ko mnuu pisi Ammeriikkat laahann oliva. Ja ko hän aikas ol heit klumminn, ja kironn ja pärmändänn, ni hän läks menemä harmeisas. Nek kaks mnuu miästän gattliva hetke aikka toinen doistas hyvi nörkö näkösin, mutt yhtäkki he ottiva mnuu välihis ja sitt lähdetti ulos fanghuanest kaupunkkihi. Mutt hetke matkam bääst ne junkkri läksivä liässu ja siin mnää nys seisosi oudos kaupungis valla avuttoman.

Niingo sanott, em mnää pali engelska osann, mutt osasi mnää stää sendä se verra, ettän taisin gyssy yhdeld semseld maistraatimiäheld, ko seisos keskelk kattu, ett mikä tämsen gaupungi nimi oikke o. -- Mutt voi turkanen, go se suutus ja pudist nyrkkiäs mnuu nokkan all ja käsk mnuu menns se ainasen diä.

-- No, om mar tämä nys sendä oikken gamala, ajattli mnää, meni jäll vähä matka ja kysysi yhdeld herrald, ko ol hyvälaita se näköne, ett mikäst kylä tämä oikke o.

-- Jeerussalem, vastas se roist, men menoijas ja nauro holott mennesäs.

Engöstän sendä vihdo viime mahd löyttät tääld jongu viissangi ihmse, ajattli mnää ja tramppasi ettippäi vaa sinnppäin go mnää ymmärsi, ett kaupungin geskkoht ol. Ja ko mnää sitt kulje ja kulje ettippäi, ni mnää tlee semsellk kadullk, ko ol puadej täynn kummallakkim bualell ja ko mnää sitt luin dankkasi niittem buadettem bäällkkirjotuksi, ni niis ol ussemis sana "Chicago."

Annast katto, engöstän mahd oll Chicagos tuumali mnää ja ko se nimi ai ussemi ja ussemin dul mnuu silmihin, ni mnää ymmärsi, ett Chicagos oikke stää ny oltti.

Mnää olin gaikes onneks kuulit tämsestäkkin gaupungist puhett, nii ett mnää tiädä, ett semne o mailmas, ja ko mnää sinn ny oll joutunn, ni ei ny enä ollk kysymyst muutt ko, ett millaillt taas kunjallp päästän dääld kottippäi. Ja se oliki vähä kiper kysymys, kodei mnuull oll rahakan gukkrosan go muutam engelska silling muistaksen. Vissemäks vahvudeks mnää sendä istusi yhdellp pengillk, ko ol siink kadu viäres, otin gukkron esill ja rupesi räknöittemä, ett palik mnuull ol stää ainelist hyvytt. Mutt ei stää herunns siäld enemppä ko viis sillinkki ja yhdeksäm benssi. Eik semsells summall pitkällp potkit semses kyläs. Kyll mnää se ymmärsi. Mnää käänsi sitt viäl kaikk plakkrinikki väärimbuali, ko mnää ajattli, ett jos sinn olis joku raha öksynn. Ja ko mnää sitt koperoitti liivim boviplakkariakki, niin dul kässihin se Pihala muarim breiv, ko mnää valla jo oll unhottann. Mnää kato stää preivi ja ko mnää sitt lue sem bäällkkiijotukse ni siins seisos ens: "Viktor Pihala" ja se all: "Chicago" ja sitt kadu nimi ja talo numra.

No mutt ol nyk klookku sendän, gom Bihala Viku asuki näämäs tääll, ajattli mnää, tahkosi silmiän ja lui sem bäällkkirjotukse viäl toisen gerran, gom belkäsi, ettän gukatiäs oll erhettynn ensmäisellk kerrall.

Mutt engä ollukka mnää erhettynn ja ny mnää meni vähä äkki jälls semse maistraati miähen dyä ja kysysi häneld, kuis siihe daloho mennän, go siinp preivim bäälls sanota. Ja kyll hän gadu hyvin diäs ja neuvos mnuu, kui mnuum bit se löytämä. Ja nii mnää sitt läksi. Käveli ja käveli ja näyti ai joukkom breiviän ihmsill ja sai uussi neuvoj. No, em mar mnää tämängaldasesakkam bisnesis oll olis se jälkken, go mnää pikku poikans stää meijä mullvasikka joudusin gaahistama Vasaraiste metis, puheli mnää itteksen, go mnää siin ilosell miälellk koiti luusat itten määräm bäähä. Ja tul mar mnuu vasta vihdo viime semne ihmnen, go sanos, ett tosa se o ja näytt yht talo toisellp puallk kattu. Ja todestakki ni siin ol semnem buadindapane ja ovem bäälls seisos: "Viktor Pihala." No, mitäst täst, mnää meni vähä äkki sinn, avo ove ja valla oikke, siälls seisos Viku keskellk kaikengaldaste mööblette ja mnää ymmärsi, ett hän ol niit ruvenn värkkämän, go hänes ai semmost nikkri vikka ol oli.

Viku kattel mnuu hetke aikka vähä pitkäst, mutt sitt hän sanos: "Katost Jokela Jankket, oleks snääkin dääll?"

-- Ole händ, niingos nää. -- Hyvä päevä kans vaa ja terveksi Raumald.

-- Päevä, päevä. -- Kiitoksi vaa, mitäst kuulu Raumald ja misas asjois snää täällppäi liikkell ole?

-- Ei mnuulls sem baremppa asja olk kon dulin duaman dätä preivi snuu äidildäs. -- Anno hän viäl yhdem bari sukkiakin mnuun duadaksen, mutt niitten gans tul semnem biän glumm, ett ne menivä merem bohja Esmeraldas, ko se haaverin dek Meksiko lahdes.

Viku ott preivi ja sanos: Älä siin ny hulluttel, niingo snuun dapas o, muttkon duls sisäll ja selit kuis snää tänn joutunn ole. -- Nii ja kiitoksi preivist. Se om barhamppi joullahjoj, mitä mnää tänäpä saa.

Jaa mutt taita mar ollakki joulaatt tänäpä, sanosi mnää, ko oll joutunn jo valla viikkvillihi niis vastongäymsisän.

Joulaatt oikken dänäp o ja se snää viätä meill, puhel Viku ja vei mnuu asumuksehes, ko ol piham beräll. Ja siäll ott Viku frou taikk emänd, miks mnää händ sanoisin, go se ol semne oikke fiin ja nätt ihmne, meijä vasta ja kamalast mnuu trahteeratti ja plääjätti. Ja kyll meill juttu piisas, se saatt usko. Eik Viku lakann ihmettleemäst stää, ett mingtähde nep poliisi mnuu fanginn oliva ja laahann mnuu Chicagoho saakk. Mutt vihdo viime Viku frou äkkäsikin, guis se asja lait ol. Hän garas toisse huanesse ja ko hän siäld dul, ni hänell ol ammeriikkalaine aviis kädes ja sitt hän ja Viku rupesivas stää lukema ja naurova, nii ett he pakattumam bakkasiva.

-- Pahustakkost tes siin nauratt? kysysi mnää viime.

-- No ko snää ole otett siks suureks rauttiäryävriks, kon däällppäi om bahoijas tehn. Katost, täsä o hänen guvas. Kyll se ongi snuu muatoses. Ja täsä prändis sanota viäl, ett tämä ryävär ei olt taitavannas engelskat, jos hän giikkihi joutu. Ja pahus soikkon, gon däsä mainita viäl, ett hänell o arp viildem boiki noka juur niingo snuullakki.

-- Sanotang vissi nii? -- Nii, siinäs ny nääk, kui nep pahat teo ain duava rangastukse jälkkes. Niingos muista, ni mnää sain dämä haava ja arven, go mnää putosi apteekin dregooli aedald sillongo me molemas, snää ja mnää, pikku poikin oll omeni varkkais.

-- Sillaill oikke, sillo oikke snää se sai ja on daitanns se ryävär-Dick saad arpes samois toimis, mutt summ se ny vaa o, ett ko snuull o se arp ja oles se ryävrin gokkone ja näkönengi hiuka ja ko snää kulji laevast laevaha ja hyvi eppälyttävällt tavall vauhkottli ymbrilles ekkäs engelska taitannt taikk olit taitavannas, ni em mnää ihmettel lainkka, ettäs joudusip poliisetten gässihi.

Semne oikke asja lait ol ja fundeerasi me Vikun gans, ett jos mnää ruppeisi rautrahoj hakema niild viraomasild, mutt sitt mep pääti, ett kosk o semne vuade aik, ett pitä oleman gunni Jumalall, rauh maas ja ihmsill hyvä taht, ni em mekkän dahtonn ollp pahasuappassi, muttko jätin goko asja sikses.

Ja hauskemppa jouljuhla mnuull o harvo ollk ko siäll Vikun goton. Mutt tul mar mnuu miälehen, go mnää siin istusi ja nautesin gaikengaldast trahtmentti ja o mond kertta jälkkembäingi miälehen dull, ett millaill mnuu oikke olis käynn, jos em mnää stää Pihala muarim breivi olis ottann ettippäin doimittaksen.

Semssi se boosu pauhas. Ja se ol meijä muitte miälest semne hiuka opettavaine jutt. Eritottengi met tlii siit ymmärtämä, ettei saas sendä vallan dohromaisest töllötells sillongan, go laevattem bumbuj syynämäs käy.

Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer

Kaikk ihmsek Kalljongyläs oliva ihmeisäs sendähden, go heijä seppäs ol valla muuttunn. Ei nii, ettei hän olis töitäs tehn niingo ennengi, ei maare. Yht hyvi hän heosen gengitt ko ainakki ja jos kirves tarvittin derästät, taikk jos sirpin daikk vikattem buuttes oltti, ni ei siint toissi seorkunttihi lähtit tarvinn. Kyll Kalljongylä sepp vaan gaikk semse asjak klaaras yht liukkast ko ennengi. Nii ett seppättem barhait oikke hän ol niingo ennengi. Mutt se vaa ol erotus, ett hänem bajastas enne ain guulus trallitust ja nauru vasaran galkutukse joukos, mutt nys siäll ol juur niingo joku aave olis tyäkaluj pidell. Ei veisumbätkä siäld kuulunn ja ihmses sanosiva, ett tuski sepp ny hyväm bäevä sano, ko joku asjoillas hänem bajahas mene.

-- Ny o meijä sepp vissi saeras, tuumaliva isändmiähek, ko heijän geskes sepäst puhe tul. Mutt ämmä meinasiva, ett kyll mar meijä sepp ny vissi mene naiman, gosk o niin dotiseks tuli. Ja kyll jo o aikaki ja hyvä miähe hänest saaki, se ko häne saa.

Nii ett kyll kalljongyläläisill nyf fundeeramist ol, ko heijä seppäs nii gamalast muuttunn ol humööristäs. Ja viime Äimlä isänd, jong maalls sepä asumus ja paja olivap, päätt lähti ottama asjast vähä nuugemppa selkko. Hän ol jo aikka meinanns sen dehd, mutt ol siin elongorjus oll niim bali sähinä ettei hän ollk kerjenns semssi ajattleema. Mutt nyk ko hän muutongi joudus tekemän gaupungireisu ja hänen diäs sillo men sepäm baja siutt, ni hän ajattel, ett poikke mar mnää nys sendä vihdo viimengi sepäm buheill ja ota selgon gaikist.

Ja nii hän dekiki. Seoravan aamun hän läks asemallp päim bari tiima aikasemin, gon darvinn olis, sillett ei Äimläst olit taksuunahan gon gnafft kolmk kilomeettri. Ja sepä asumuksest ol vaan giveheitt. Mutt jo pitkä matkam bääs sepä asumuksest hän guul, kuit tämä veisas pihallas yhde värsy doises perä ja ko häm bääs paja ove suuhu, ni sepp huus: "No, hyvä päevä Äimlä, mihist snää nys sutta."

-- Päevä, päevä, kaupunkkihi olis niingo meining mennt täst.

-- Vai nii, vai kaupunkki. -- No, mutt se vast sopiki. Sinnt täyty mnuungi menn. Nii ett tleest nyt tonns sisäll meill, ni mnää ruakko ittiän vähä sinä aikank, ko snää juak kupin gaffett. Ei ol mittän giirutt viäl. Juna lähte vast seittmäm baikkeill ja ny ei kell ol viäl muut kom bual kuus.

Ja sisälls sepä asumuksehe meniväs sepp ja Äimlä. Ja Ruahmaa muar, ko sepä huusholli pit, rupes koht paneman gaffekupej pöydäll. Sepp men oitis peräkamarihi vaatteit muuttama ja sillo Äimäl tykkäs, ett ny om baras aik kyssy muarildakki siit sepä miäle muuttumisest ja hän guiskas muarin gorvaha: "Mitä ne ihmsek kohiseva, ett tua meijä sepp o niin gauhjan dotiseks ja ykstoikkoseks tuli? Mnuu miälestän hän o juur niingo ennengi."

-- No sanokka ny muut! Juur niingo ennengi hän jäll o. -- O oikke. -- Nii händ. Mutt kyll asi sendä nii oll on, go ihmses stää jahdann ova. Nörköksis ja totine oikke hän oll o siit saakk, ko hän duanan gaupungis käve. Ja vast eilä ehtost, ko hän ol päättänn, ett hän jälle lähte kaupunkkihi, hän dul yhtläiseks ko ennengi. Nii ett kyll asi nys sitt selkki o.

-- Em mnää ymmär, ett se selkki o.

-- No mutt isänd, sanos muar, ja nyhjäs Äimlät kylkke silmäs sirrilläs ja suu nii messingis, ett se aino hamppa-sohlo, ko hänell ol ala-leuas, tul näkyvi. -- Ettäk tes stää ymmär, ett hän o löytänn morsjame ittelles siällk kaupungis ja stää hän o ikävöinn. Ja nyk ko häm bääse sinn jäll, ni hän o nii ilone go ennengi. -- Nii, nii, se rakkaus o raatto, se vetä voimakkamin go seittmäm bari härkki, pruukkas Tanila inspehtor ai sanno.

-- Se rakkaus ja rakkaus! Te vaimihmse olett niin gaahoj! Ett tes saa järkkehen, ett meill miähill on däsä mailmas muitakki asjoit miäld painamas kon deijä vehken.

-- Nii, ja mitä sitt viäl. No nii, suutta kyll oll niingi, ettän ole erhettynn. Mutt suutta oll niingi, ett mnuus o oikkeus. Peräspäi se nähdä. O semmost ennengi näht. Esimerkiks kon de stää teijä nykyst emänttätän -- -- --

-- No, no, no, no! Ei täsä niist nyp puhett ol. Pääasi o, ett meijä sepp o jäll endsis voimisas. Kyll asjast sitt kaikim buali selk oteta.

Siihe se sitt lopus se muari ja Äimlä välinen geskutlemine. Muar kaas kaffett kuppihi, oikke runssan gupin gaasiki ja ennengo Äimäl ol saanns se juaduks, ni jo ain dul seppäkim beräkamarist pyhävaatteis ja kahde litram bott kädes. Siinp potus ol oll viina ja sen gyljes ol viäl klapp jälil, ja siins seisos "Fennia-viina."

-- Snää meina näämäs ainett hankki ittelles täll reisulls, sanos Äimlä, ko hä näk potu sepän gädes.

-- Nii händ, ainett oikken dähä darvita saad ja hyvä ainett sittengim, buhel sepp ja kärsk muari anttak korkim botusuut varte.

-- Kyll mar niit prundej viinpuadis o, vastustel muar.

-- Olkko vaa, mutt mnää tarvitten goht korkin dähä, vastas sepp, men vesiämbrin dyä ja rupes kousall ajama vett pottuhu. Ja ko hän ol saanns sen däytte, ni häm byhkes sen guivaks, ott muarild korki ja pist sem botu suuhu. Sitt hän avo ruakvakkas ja pist potu sinn reisrua joukko.

-- Kas nii, ny mes saa sitt vähitelle ruvet lähtemä mnuum bualestan, sanos sepp, ko hän ol kaiken dämän dehn.

Ja sitt äijä läksivä. Mutt ko ol kappal matk kuljett, ni Äimäl sano seppä: "Snää olek kuulem ollk kovast totine ja hiljane näit aikoj."

-- Ole händ. Ole saannf fundeerat, nii ett päänahkatan oikke on garvastell.

-- No, mitä sitt?

-- Yht krongeli asja. Nääks, ko mnää täsä tuanan gaupunkki läksi, ni em mnää sinnp pääss.

-- Es pääss. Pahusikost siin sitt oi?

-- Mnää ajettim bois junast ja jätetti Saunlamme asemallt töllöttleemäm bimjäs.

-- Älä nyk koohoijas! Kuka snuulls semsen dek?

-- Se häij kondukteer. Se ko ai ihmisten gans äkseera. Sanos, ett mnää ole juavuksis ja jätt niingo jättiki mnuu Saunlammell. Ja ko mnuulls siihe aikka ol kova kiirutt töitten dähde, ni em mnää enä seoravanp päevän ruvenn yrittämänkkän gaupunkkihin, gom balasi aamujunas kotti. Hukka men diketi hind Saunlammeld kaupunkkihi ja sain gustantta ittellen yäsija viäl Saunlammell.

-- No, olettak hullumppa kuull! Mutt snää olik kaiketakki juavuksis.

-- En oll, en se enemppä ko met täsä. Yhde ainoa ryypy oll ottann, ett mnuu hengen gukatiäs hais viinald, mutt se on gyll tosi, ett mnää hulluttli ja puheli leikki, niingo mnuun dapan o. Sendähden gaiketakki se gondukteer päätt, ett mnää juavuksis oli.

-- Ol mar se ilkki jutt. Mutt kuule, es sunkka snää semmost piänd vahinkko surr ol viittinn.

-- Surr! En mnää surs suuremppiakka. Ole vaa fundeerann, ettkui mnää saa sild kondukteerild se rahan dakasin, go mnää syyttömäst hävesi hänen dähtes.

-- Jaa-a. Kyll siin vaa fundeeramist ongi. -- Kuule, älä viit semssi ajatell, muttko san mennyks se summ ja sill hyvä.

-- Ei, ei stää asja sendä siihe jätet. Ei mnuu luandon salls stää. Kondukteer saa maksa mnuulls sem biljeti hinna ja yäsija Saunlammell. Siin ei aut mikkä!

-- Kyl mar se häne velvolisutes olisiki. Mutt millaills snää häne siihem bakota? Menek keräjihi hänen gansas? -- Se on durha!

-- Turha oikke se olis. Ei siit tliis mittä muut ko hirmunen gasa protokolli ja ne maksava raha, ne. Ei, em mnää keräjöittemä viit ruvet hänen gansas. Mutt mnää olen geksinnt toisen gonsti ja mnää luule, ett se luana hyvi. Saadast nähd vaa, ni mnää viäl tänäpäm bane sen gondukteeri maksama mnuu vahingon. Mutt muist se, ettes puh sanakan, go mnää ja kondukteer hiistle. Sillo menis mnuun goko tuuman hukka.

-- No o stääki lysti nähd ja kuull. Ja kyll mnää vaa hissuksis ole -- vastas Äimlä, ko hän ja sepp astusiva aseman drapuj ylös ja meniväp piljetej ostama.

Ko hes sitt menivä junaha, ni Äimäl sanos seppä, ko hän näk junailija: "Nyk käveki hullust, ny ongi näämäs se toinen godukteer eik olekka se häij."

-- Älä hättäl, vastas sepp. Kyll takasin dulles o se häij, mnää ole ottann asjoist selgo.

-- Vai nii, vai nii, meinas Äimlä, ko hes siins sitt painovak kaupunkki kohde. Ja kaupunkki het tliivak kaikellk kunnjall, toimitiva asjas lailes ja ehtopuallp päevä het taas läksiväk kottippäi. Mutt ny oliki se häij kondukteer heit kuljettamas niingo sepp ol ennustann. Ja sepp ol hyvällp pääll, naureskel ja puhel hulluijas, nii ett kaikillk, ko siin vaunus istusiva, ol kovaste lysti. No, ko sitt hetke matk ol kuljett, ni sepp otta matkvakkas hyllyld, ava se ja ruppe syämä. Ja vahvam brovjandi hän oliki rustann vakkahas. Tuarett voitt ol ja nisukakko ol ja oikke aika pala keitetty fläski. Hän leikkas puukkollas aika viiplen gakko, pan runssast voit pääll ja ai ennengo häm bur palase voileiväst, ni hän dälläs hyvän gäikle fläski sem bääll ja söi taunas, nii ett rasv kiris suupiälist.

-- Haukkast nys snääki, sanos hän hetkem beräst Äimläll ja oijens puukkos ja fläskingapple hänell.

-- Ei, kiitoksi vaa, em mnää uskals syädf fläski, vastas Äimlä, mnuull o nääks vattkatar.

-- Vai vattkatar snuu vaeva. No, mutt sitt vast fläsk ongi oikkem boikka. Mnuull o ja oll vattkatar, mutt fläskill mnää se olem barandann. Nääks, mnää olen dulls siihem bäähä, ett semne vattkatar tlee siit, ko vata seinäp pääseväk kuivama liiaks, kräppistyvä ja krahnavap pahast toinen doistas vasta. Ja ymmärtä se, ett rasv siins sillo hyvä vaikutuksen deke.

-- Ollek vissi nii?

-- O oikke, rasv mnuuki auttann o. Ole jo yhde sia syänn ja täsä on doine menos.

Ja ko sepp ol se sanonn, ni hän leikkas taas oikke aika palase fläski, pan voileipäs päälls se ja pist poskehes.

-- Sillaill oikke, rasva oikke vatt kaippa, sillongo se kippi o ja ryypy ai joukko, jatko sepp puhettas ja rupes vakkas pohjald koperoittemam bäevävaloho stää Fennia-pottuas, ko hän goton vedellt täyttänn ol.

-- Älkkä helkkris ny ottak viinpottuan esillk, kondukteer tlee ny juur, huus joku heijä viäresäs.

Ei sepp olls stää puhett kuulevannas, hän nost Fennia-pottus korkkjall ylös ja rupes pruntti suust yrittämä. Mutt samas tulikin gondukteer, nappas takkapäim botu sepän gädest ja sanos: "Jaaha, snää olekki se sama miäs, kon duanam bois junast jätettin, gos oll juavuksis ja nys snää meina jäll ruvet trankkaman däsä. Eks snää tiäd, ettei junas saa ryypät? Ja sendähde mnää otangin dämäm botu nyt talttehen. -- Näytäst piljettis. -- Mihi snää mene? -- Jaaha Kalljongylä asemall. -- Siälls snää saap pottus takasi."

-- Engöst mnää sendä sais ottap piänd ryyppy siit ens? Kyll mnää se sitt miälelläs annangin deijä halttuhun.

-- Ei tippakka, vastas kondukteer ja men menoijas sepä Fennia-pott kädes.

-- Siin men nyk koko lääke, naurovat toises sepä ymbrill, mutt ei sepp olit tiätvännäs, ko jatko syämistäs ja pist piänem bilapuhe ai joukko, niingo ei mittän dapattunn olis. Ja Äimäl fundeeras, ett mitä järkki niis sepä vehkeis lopuks olleka.

Mutt kyll häm bia se ymmärtämä rupes. Kon dulttin Galljongylä asemall, ni sepp men viinpottuas hakema sinn virkhuanehe. Ja ko se hänell annetti, ni hän nappas korki auk ja ennengon gukka ol ajatellukka estä händ ryyppämäst asema virkhuanes, ni hän jo ol ottann aika siämauksem botustas. Mutt tuski hän ol ryyppys ottann, ni häm bruiskas kaikk pois suustas ja sanos: "Fyi pahus, vett! -- -- Vai semmost te mnuullt teet; otatt mnuu viinpottun, ryyppätt sen dyhjäks ja panett vett sija! Mutt tiädättäk, mitä siit tlee? Tänn mnuu viinan hind taikk saattakki nähdt toist!"

Siinäköst sitt vast upra tul. Kondukteer ol valla helisemäs ja vaikk hän sääkkräs, ettei hän ollp potun gorkki pidellykkä, ni nii siins sendä vaa lopuks käve, ett hän sai maksas sepäll viina hinna. Ja kiirust sittengi, sillett ei juna seis muut kon gymmne minuutti Kalljongylä asemall.