Part 10

-- Soo-o, vai viisastleema snää täsä viäl ruppe. Ei se lainkka liiam bitk olt tämä snuun diäosas. Jos mnää olsi saann määrät, niin däsä olis mitta pali enemä. Ny ei stää olk ko: yks, kaks, kolm -- -- -- falesman rupes pisin diäviäru syldräkningill mittama stää mnuu maandiängappaltan. Mutt ko hän siin mittaskel ja kykyskel alas hangereuna kohde, ni mnää näin, go häne flombuukkis putos pälssyttem boviplakkrist hankkehe. Ei hän stää siint touhusas huamannk, ko mittaskel ai ettippäi, pysäs ai joukko henkkiäs vetämän daikk haukkuma mnuu ja läks taas mittaskleema ettippäi sen danhvam bitutt. Mutt keske stää hänen doimitustas rupesiki jällp pyryttämä ja lund tul juur jämt kom bussi suust. Mnää pisti lappeme hankkehe, meni falesmannin dyä ja sanosin: "Kyll ny o semnem baikk, ett täyty laat tästä toimest, kosk ruppe tleema uutt lissä ja hämykin däsä jo vähä fiira."

-- Koitast laat vaa, sengi laiskur, niis nääk, kuis snuun gäy talvkeräjis.

-- No, mnää lua sitt viäläkki vaa. Mutt ottakast nys sendä, falesman hyvä -- -- --

-- Suus kii, mnää en ot mittä vaari snuu valituksistas.

-- Nii mutt em mnää välit mittän, go sanoisi vaa -- -- --

-- Jassoo, snää ruppet täsä kruunumiäst vastustleema! Suu kii ja paikall!

No, koskes tahdk kuull, ni ol ilman, gylläs viäl kadukki. Koskas olet tomne mnuu vasta -- mnää ajattli -- ni oma snuu syys o, ettäs viäl saas hakkiakki flombuukkias. Mutt ett se sendä viäl löydetäis, ni mnää oti oikke nuuga peilingi, misä se makas. Se ol siin risteykses, ko mnää ens sihtasi nii, ett yks pitk aedaseippäm bää, ko ol meijä ruisvainjo veräjämbiäles tul päin gukot kelltapulin dorni huipus ja sitt nii, ettän sai naaprin diäosa viäres oleva virstastolpam bäi meijä riihe luuva ovi. Nii, ett hyvi mnää tiäsi, mist se löydetäis. Ja miksen olis tiätännk, ko ole, niingo mek kaikk luvilaise melkke järjestäs, merell oll ja peilinkki joutunn ottama monek kerra. Nii händ, tiäsi oikke mnää, misä se makas, vaikk se ny jo ol valla lume all. Mutt falesman ei vaan diätänn mistä. Hän seisoskel toises pääs tiäosa ja odott kaiketakki, ett hän jälls sais jotta nälkkimise syyt, mutt viimen dul aik sendä hänellp pitkäks ja hän huus: "Tuast mnuu heosen dänn, mnää lähden gotti!"

-- Tuan gyll vaa ja kotti lähden däst ittekkin, gosk stää näky ruppevan dleema, nii ettem me enä tahd joukko mahtu. Eik täsä enä mittä dahd nähdäkkä.

Mnää vei heose falesmannin dyyijö ja häm baiskas ittes rekkehe, ett yks tömäys vaa ol, temmas ohjaksek kädestän ja läks menemä hyväst sanomat. Heonem bist koht nätti travi -- hyvä heone sill raadoll oliki -- ja falesmann pit ohjaksi toises kädes ja pan doisellp pälssytten gnapej kii. Mutt ei hän oll mennk ko jongun gymmengund sylttä, ennengo hän yhtäkkin doppas heoses ja huus: "Jumal siunakko, Riihil, mnää ole flombuukkin hukann! Tleest tänn!"

Mnää meni falesmannin dyyijö. Hän gääns heinä reesäs mulli malli ja hak flombuukkias ko riivatt.

Mutt konei hän stää löytänn vaa, ni hän gääns ittes mnuu päi ja sanos surkkjall äänell: "Ei stää vaa olt tääll; mitäst ny tehdä, Riihil?"

Mnää ymmärsi, ett ny ol tuli uus vaihe siins sodas taikk riidas, miks mnää händ sanoisi; ett jumal ny ol andann esivalla mnuun gässihin rangastavaks. Ny ol sanalls sanott köyhys voitoin bääll, nii ett kyll mnuus ny äijä ol ja mnää vastasi: "Mitäst siin muut tehdän go odoteta. Taita joku kunnjaline ihmne se löyttä ja tes saatt sem bian, daikk löytä se joku roist ja sillo saatt sanno, ett kiär hännäst. Ja taita niingin gäyd, ett se nähdä sitt vast ko lumes sulava."

-- Älä puhels semssi. Tiädäks siin ol liki 8000 markka raha, muitte rahoj ja jos em mnää tee niist viimestäkki ylihuamen dili, niim brääkk miäs mnää ole. Linnaha mnää joudu.

-- No mitä sill väli o, o siälls suuremppiki herroj istunn. -- Sills sitt ittiäs lohduttat täyty.

-- Siunakkon, gumssi snää puhele! -- Ei maar, ny mennängi hakema stää ja paikall.

-- Mistäst stää haida. Irjantteld kait tet tleett ja kyll siink kähjämist meill o, jos mek koko sen gapple kruunusarkka ruppen goperoittema läpitte. Eik stää pimjäs tehdä millä muatto. Ja händäst tämä lumem baljous sitt.

-- Ei meijä stää niin gaukka hakkit tarvitt. Mnää tiedä, ett se ol mnuull, juur ennengo mnää snuun gansas rupesim buhelema.

-- Kaunis puhelemist! Eiköst soveis sanno: "Ko mnää snuu rupesi nälkkimä, niingo mnuun dapan o."

-- Älä ny niist hual, Riihil hyvä, muttko ment tuama lyht ja ruvetan goht hakema stää.

-- Kyll mar se ymmärätt, ettei siit mittän dul. Huame stää hakkit täyty. Ja taita tull esillk, ko mnää tiäsossatan aurama ruppe.

-- Aurama! Oleks snää vallam böhkö. Ei stää sitt koska löydetä, jos snää aurallk kaikk riipi raapim bane. Ja snuun diäosallas se pudonn o. Se o viss asi. Nii ett stää ei auratakka huame.

-- Aurata oikke. Mnuun däyty pittät tiäosan kunnos, muuto falesmann sakotta mnuu. Aurat mnuun däyty, siin ei aut mikkä.

-- Autta mar. Mnää pane miähi kaevama auk tämän danhva, nii ettei snuun darvitt tikku ristim bann.

-- Se on doine asi. Olkko sitt menneks nii, mnää anna oll auramat, vaikk mnuullk kyll olis oikkeus aurat.

-- Olis händ, oikkeus snuull olis aurat. -- Voi, voi sendä! Mahtak huamenakka ollk kaunist ilma.

-- Nii ei stää tiäd, kumse ilma jumal meillk kunaki aikank könttä, mutt eiköst mahd huame sendä ollk kaunist ilma, kosk lännes klaara. -- Jaaha, hyväst ny. Ruppe tleema vilu täsä.

-- Hyväst, hyväst.

Sitt me erosi. Mutt yhtäkkin gääns falesman jäll ymbärs ja pyys saad yäsija meill. Mnää sanosi, ett kyll hän se vaa saa ja ymmärsin goht, ett häm byys kortteeri meills sendähde, ett hän sais vahdat mnuu. Häm belkäs, ett mnää yäll mensi stää flombuukki hakema. Sendähde mnää ajattlingi ny itteksellen, ett äläst hual, siit snuull lisätä hiuka rangastust.

Viäl saman ehton falesman lähett meild sanan gylähä, ett kymmne miäst lappjoines tliis meill huame aamust tyähö hyvä päevpalkka vasta.

Seoravan aamun ol koko plutuun meijän gartnoll ja sitt menttin dyähö falesmannin gomeno jälkke. Mutt mnää jäin gotti ja sanosi meijä miähi, ett he läksisiväk kupiikkihi vaa. -- "Kyll täällt tiäm bualest nyt toimen dulla. Falesman o ottanns se aukpitämise urakall" -- puheli mnää.

-- Oi nyk koohot sendä, ei mar stääkä uskois, josei näkis -- sanosiva miähe eik lainkka saann järkkes, mikä maailma meno näi muuttann ol. Ei net tiätänn niitten golme valla riidast yhtikäm behu.

Mnää istuskli, niingo sanott, koton ja kattli akknast falesmannin droikan doimitust ja ko mnää pualpäevä aikan näi, ett olttim bääst tiäosa lopp-pualehe, ni mnää meni heijä joukkohos, kävelin gäde houssuim blakkreis ja piipp hamppais ja tervettli oikkjall ja vasemall ja kyseli, ett kuingast se tyä ny oikke luana. Ei äijä mittä vastann; mikä nauro hiraautt ja mikä taas vilkautt silmä mnuull. Viime mnää tlii falesmannin dyyijö. Hän ol väsynny näköne ja pleikk naamastas ja sanos, ettei vaa ol mittä löydett.

-- Jaa, sanosi mnää ja kykysi ja mittaskli niingo falesmanniki eilä, jaa-a tämä ei olt tiädättäk tarppeks levjäks luatt. Kyll o semnem baikk, ett levittät tätä täyty, levittä oikken durkasest, ennengo mittän diädetä.

Falesman pur hammastas, kato luinautt mnuu ja sanos miähill: "Kaeveta levjämälttä!"

Ja äijäk kaevama. No, ko siins sitt ol vähä aik kulunn, ni mnää sanosi falesmannill: "No mutt ongost ihme, ettei mittä löydet; ett te olk kaevannt tarppeks pitkälttä. Tätä mnuun diäossatan o runssamin gon de luulett ja sais stää ollp pidemälttäki. Eiköst nii ollf falesmanni miälest eilä?"

Nii, ett kyll mnää ylppeli ja nautesi mnuu viholisen nöyrytyksest niim bali, ettän rupesi jo pelkkämä, ett se kolmas pia vissi mene esivallam bualell. -- Mutt käy kuik käy, lissä mnää viäläkki hiuka -- ajattli mnää, meni jongu ajam bääst taas falesmannin dyä ja sanosi: "Valla liia matalaltta tek kaivatt. Kyll täyty vaa syventtä joka paikast." Ja niin dehtin go mnää käski. Mnää oll niingo mikäki genraal.

Mutt ei stää keijett syvendämä, ennengom bäev jo rupes ehtollk käymä ja kon ei flombuukki vaa löydett, ni falesman julist tuskisas, ett se saa 100 markka löytjäissi, ko se löytä.

Siilo mnääki oti lappemen gätten. Oli ensin gähjävännäs siäld-tääld, mutt viime otim beilingistän selvä, pisti lappeme hankkehe, väänsi ja siin makas lumikokkras flombuuk mnuu nokkan all.

Kaikk kokkonusiva mnuu ymbrillen ja huusiva, nii ett viimen guul falesmanniki ett flombuuk ol löydett. Ja hän dul nii iloseks, ett hänen daulvärkkis oikke sättel ilost. Mutt ko hän guul, ett mnää se löytänn oll ja melkken goht, kon gaevama rupesi, ni hän ymmärs, ett mnää oll händ rangass. Ja saiki ymmärttä.

Kyll hän oll happama näkönen, go hän anno mnuull 100 marka sedeli flombuukist ja makso miähillp päevpalka, mutt viäl enemä händ harmitt, ko händ pitkä ajas se jälkkem bilkatti siit jutust ja kyseltti häneld, ett ongost hän vaan bitänn vaari siit, ett Riihilän diäosa o auk. Hän sai siit tiäst niin darppeks, ettei hän goska enä siit kronglann.

Nii, ett semne se asi ol. Köyhys siin riidas vihdo viime sittengi voitollp pääs ja hyvi se sota lopus. Ja hyvi loppu tämäkin, go ny alkann o. Se siinf fliiteihis lopuldakki saa, ko huanomppatas ja heikomppatas enimän giusann ja sortann o. Nii siink käy. Uskokka mnuu sanan, mnää tiädä sen, go oll fölis sillongin, go ol kolm valtta riidas.

Kuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti

Se ihmispolv kon diätä ja tunde, kuip pali prässi siin ol, ennengo Raumall merikoul saatti, ruppe jo vähitelle harvenduma. Ja harv niist jälill olevistakkan, go stää asja ajovat, tiätäväk kaikist niis piänist esteist, ko se laitoksen diällk koitettim bann. Harv tiätä esimerkiks sen, go mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tiätävä, ett Moson gapteeni huushollerska, ko ol Fiia nimeldäs, ja Pajala handelsmanni Agaatta ja pari muut heijän duttvatas, kom balveliva parhamis paikois Raumall, olivak koko semse laitokse vastustaji ja sanosiva, ett kaikk semsek koulu ova vallan darppettomi eik pohjaldas mittä muut ko Antikristukse vehkeit. -- Sillaill oikke he meinasiva ja ko he, niingo sanott, palveliva hyvi ylösotetuis huusholleis, niin Dasala Vilkk, ko ol kovasten goulum bualellp, pelkäs, ett hep pia saava isändväkeski villitty. Sendähde häm byysikim Birksteeti Jankken, gon diäs, kui vaimväkketten gans kunaki aikanp puhella, mennk koittaman gäänttä Fiia ja Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas.

Pirksteeti Jankke ol kovast valmis semssem bissnessihi ja yks sunnundaehto-pual, ko Agaatta ja ne muu ämmä, ja Moson gapteenim basurpoik, Penu nimeldäs, istusivaf Fiian dykön viärasill Moson göökis, niin dlee Jankke sinnp, puhele ens ilmast ja häist ja maahambanjaisist ja sano sitt yhtäkki: "No, olettak kuull, ett pidäis saatama merikoul tänn Raumall?"

-- Kyll mnää semmost juttu kuull ole -- sanos Fiia -- ett semmostakkin dänn rustat meinata ja se o mnuu miälestän hyvi halju toimitust se.

-- Halju oikke semne ruljangs o. -- Tlee siitäkkin daas yks Belsebuubim belivärkk tähän gylähä, puhel Agaatta ja anno Fiian gatillk, ko istus ja kehräs häne sylysäs, kaffett tassistas.

-- Vai halju toimitust se o, ja Belsebuubim belivärkk se o -- -- Niin des sanott ja sanokka vaa, -- tiuskas Jankke -- mutt ei se merkit mittä, mitä tes sanott, kon de olett näis asjois juur niingo hull myllys. Mutt mnää, ko ole vanh merimiäs, mnää ymmärän dämä asja ja mnää sano, ett se ongi vast vähä surkkjan darppeline alstantt, semne merikoul. Meill o mailmas pali turhutt ja tarppetond, niingo esimerkiks tomsek katirakkrik, kon des syätätt ja juatatt -- --

-- Sanosiks snää, Jankke, katirakkriks tätä kiltti elukka, huus Agaatta ja yhtäkki Fiian gatt ol kynne harillas Jankke noka all.

Mutt ei Jankke tiättos pistänns semsist. -- Pysytäst asjas, hän sanos vaa ja jatko puhettas. -- Nii, stää om bali turhutt mailmas, mutt älkkäst tulkk sanoma, ett merikoul on darppeton. Jos tet tiädäisitt, kuit tämä mailm oikke o rakenett ja tiädäisitt, kumses pelis stää joutu olema semnen, gom bistä nokkas vähä kauemaks ko Rauman dulli ulkpualell, ni ett tep puhuis mittä merikouluist ja sengaldasist. Näättäk, ei seilamine mikkän gonst ole. Kyll mar jokane laevan gulkema saa, ko Jumal vaan duule anda ja ko lyä seilej pääll vaa surkkelemat, niingo moniki deke ajattleemat, kuip pali se kustanda astjam bääll, ko liiaks seili fyärä. -- Nii händ, ei seilamine mikkän gonst ol, jos ei mittä muut tahd, ko menn ettippäi vaa niingo mikäkin grohelo. Mutt ei se ettippäi meneminengän däsä mailmas koko autus oi: täyty tiättäk kans, mihi mennä ja misä kullongi olla. Ja siihen darvita vähä enemä hujumentti gon davalise ihmsem bääkopas o, siihen darvita oppi ja se opi saa merikoulus. Nääks nyf Fiia, jos mnää sido liina snuu silmilles ja kiäputa snuu oikke riivatust ymbärs täsä laattjall ja sitt --

-- Koitast kiäputta vaa, niis saas nähd, kuis snuun gäy!

-- No ol ny vai, pöhkö, mnää meinasi vaa, ett jos mnää niingo esimerkiks sidoisi liina snuu silmilles ja sitt viipotaisi snuu oikke aika tavall ymbärs, ni -- --

-- Ni snää saisikki nähd vähä kirkka vastukse. -- Em mnää mein ruvett snuu esimerkikses, älä luulekka!

-- No, mutt Herra nimes, _jos_ mnää teksi se --

-- Mutt kodes snää teekkä stää, se o vale se! Koitast tull vaan dänn, ni mnää revi silmäp pois päästäs!

-- Oi voi sendän deit vaimihmissi, kon deill o annett niim bali sissu ja nii vähä järkki. Mutt mnää selitä sittengin deillt tämä merikoulu asja, ettet siin ijangaike stää hauk ja nälk. Ajatelkkast nys sitt, ett mnää panen duam basurpojam, Benu silmill liina ja viipota händ.

-- Jaaha, viipot vaa ja oikke aikatavalls sittengi, kyll se junkkar sen guurin darvitteki, sanos Agaatta voorostas.

-- No, mutt ol ny vai Jumala lahi ja ann mnuu selittä. Mnää kiäputa händ ymbärs silmä ummes täsä laattjall ja jätä häne siihe sitt. Luulettak, ett hän diätä, misä hän o.

-- Tiätä kaiketakki hän se, ett hän o Moson göökis, huusivak kaikk ämmä yht haava.

-- No te mar ny olett oikken gahkoj. -- Niin, diätä kaiketakki hän se, ett hän o Moson göökis, mutt luulettak, ett hän diätä misä uun o ja misä ovi ja misä akkna ova ja misä te istutt, jos olis mahdolist usko, ett tep pidäisitt suunn gii. -- Ei, hän ei tiädäis yhtikäm behu niist asjoist, muttko läksis kävelemä, siks ett löis pääs seinä ja sitt hän gulkis pisi seini, siks ett hän vähitelle löydäis akkna ja ove ja muuri ja teijä ja kaikk ja tiädäis, kuip päin gaikk ova. Nii, ett ei häne oikkjastas sendä mikkä hätä olis enemppä ko näitte meijän goulun gäymättömätten gippreittengän, go sohlava Rauma ja Saksa väli semses rapakos, ko Itämeri o. Ei siins seilates mittä oppi tarvita, ko mennän golistella vaa yhden give nokast toissehe, siks ett ollam berill. Mutt toist se on, gon dulla Aklandi valdmerell. Sendähde ei heit päästetäkkä sinn laeva kuljettama, sill ett siäll he olsiva ilma merikoulu oppi niingo, jos mnää veisi snuu Agaatta pimiäns syysyän Lavila aukkjall ja lykkäsi sitt liässuhu ja jätäisi snuu sinn.

-- Jaa ett mnää tliisi snuun gansas pimjäns syys yänf fliitoma Lavja aukkjall? Tiäd vähä huutti sengi aabrott!

-- Nii mutt ko mnää ny sanosingi ett, _jos_ mnää veisi snuu sinn --

-- Nii juur snää meinasi; mutt tiäds snää se, Jankke, ettei siit tul mittä; ei tapadk koska, ett mnuun guallu muldam bäällt tulla sanoma, ett tosa ny makka hängi eik enä kohk ja kuah Pirksteeti Jankken gans turuill ja tanhvill. Nii ei käyk koska ja styyr vähä suus, se neuvo mnää snuull anna, sengi uutskott.

-- Olett tes nys sendä oikken giusan gappli, te ämmväki. Mutt sama se, en mnääkän dliis snuun gansas Lavila aukkjall, pys snää kotonurkisas vaa, mutt mnää sano se vaa, ett ko Aklandill olla, ni se o Itämere rinnall niingo mnää täst köökist veisin duam Benu Lavila aukkjall ja Lavila aukki olis sadoj kerroj laajeve ko ny, nii ettei silm kannais toisest äärest toissehe--

-- Vai nii, mutt mnuu miälestän siin o jo nykki enemän gon darppeks avarutt yhde miähe lääniks.

-- Nii mutt ei se ol mittä Aklandi rinnall ja pids suus kii, ett mnää saan dämä asja selittä. -- No nii, jos Lavila aukki olis nii avar, ettei lainkka sem bäät näkis, ei millän gulmall ja mnää veisin dua siunatum Benu sen geskell liin silmill ja sanoisi hänell, ett hän saa otta liinam bois parin diimam bääst ja korjaisin goippen oikke aika kiäru, nii luulettak, ett Penu sitt tiädäis, mihim bäi hän läksis menemä. Ei maare. Ei mittä hän diädäis. Nii olis seonnk ko Vassberg paittahas ja kyll vaa itku väänäis, ennengo ehto maili olis ja travat sais risti ja rasti niingo Jeerusalemi suutar eik vaa löydäis mihinkkä. Semmost se Aklandillakki gulkemine olis ilma merikoulu oppi. Joko ny ymmärätt?

-- Ymmärrän gyll mnää, mutt mnää tiädä ja se, ettei Aklandill lähdetäkkä liin silmill. -- Älästis koitakka, Jankke, tull meist pilkka tekemä.

-- Oi voi sendä, Fiia, kyll snää ny olik koko viisas olevannas ja järkeväs ihmne snää ylipäätäs olekki, mutt näit asjoit es snää ymmär lainkka. Nääks, ei siäll Aklandill aut lainkka vaikkas pidäisi yäp päeväs silmäs seljälläs. Siäll ova nääks pimjä yä ja taevas o ussem bilves, ettes nää aurinkko ekkäs tähdej viikkausin; es nää muut kon daevast ja vett, vett joka haarall niim bitkälttä ko silmäs kanda, sill ett Aklandis ongi liänd tiädäks vähä enemän go Itämeres ja muis kuraproteis. Ja kos sitt oles seilanns siäll Aklandill voorkausräkningill risti rasti, niin dakka maare mnää se, ettäs viimen gysyisi, misä jumal siunakko mnää mahda oll ja kuit tääld kotti löydetä.

-- Jessimandessikast sendä! Jaa, mutt kuingast vissi siäld lainkkan gotti löydetä?

-- Äähäh, jokos ruppe ymmärtämä, ett se o vähän dylkki paikk. Mutt ny ongi nii, ett ei siihen darvita mittä muut, ko ett kapteen, go o merikoulu käynnt, tlee ulos kajuutist, otta höyde ja kara kattoman grunumeettri ja räknöitte yhde hiuka ja sano sitt, ming numrase merendiaanim bääll olla.

-- Kuis snää sanosi? -- Merendiaan. Mikä se o?

-- Nii, siin ny näätt! Puhelett merikouluist ja seilamise opist ettäk tiäd edes stää, ett mikä merendiaan o. Mutt mnää selitä sitt sengin deill. Näättäk merendiaani ovas semssi pahuksem bitki tervatuj trossej, ko om biukotett maan doisest navast toissehe semsis paikos, misä valdmert o -- mais ja piänemis vesis ei niit ol eik niit siällt tarvitakka. Eik siink kyll, ett niit o semssi merendiaanej, ko menevä maa yhdest navast toissehe, muttko niit o viäl toissiakki semssi, ko ovap piukotetup poiki näitte, nii ett koko valdmeri o sillaill jaett ruuduihi eik semse miähen, go o merikoulu opi saannt, tarvitt mittä muuttkon daeva merkeist ja sekstandeist ja oktandeist ja muist alstandeist räknöit, ming numrasem bisittäisi ja ming numrasem boikimbäi menevä merendiaanim bääll olla ja sitt hän näyttä yhtäkki sormembäälläs kartast, misä laev o.

-- Siunakko sendä, vai semmost se seilamine oikkjastas ongi.

-- Semmost oikke se ongi, se pareve ja korkkeve seilamine.

-- Jekka sendä, mutt kuule, eik ne laevas sekk niihin drossruutuihi?

-- Ol vaik kaaho ol! Pohjas ne ova.

-- Vai pohjas. Mutt kukast nes siäll näke.

-- Äij. Kapteen niist selgo otta sekstandeines ja oktandeines ja kiikreines ja värkeines, niingo mnää jo sanosi.

-- Kyll on glookku! No kruunun gapeni ne merendiaanit tiättvästengi ova.

-- Kruunu vehkeit oikke ne ova. Kenest muun gon gruunu.

-- Jaa-a, on däsä maailmas sendäm bali ihmelist -- Mutt kuule eik semne merendiaan goska menp poikk?

-- Mene händ. Mene oikke. Siäll Aklandim bohjall o semssi suuri krauijakkin, go välist saava merendiaani saksettes rakko ja katkasevas se, ett yks klipsaus vaa o. Ole mnääkin gerra ollp paikkamas yht poikkis-merendiaani, ko men yli Aklandi Englannist Ammeriikkaha.

-- Mahdo siin ol vähti.

-- No se saatt usko, ett me hiki hatus siin vähtäsi. Ymmärtä sen, go meri käy, nii ett ei kunaka aikant tiäd, misä o ja joutu siins semmost hirmust trossi plissaman, go o niim baks ko mnuu reiten. -- Eng mnää toist kertta enä menekkä semssen daksvärkkihi. -- Ei mar, täyty lähtit täst maatakkin daas, kon ei tiäd vaikk jo huame aamust aikasi lähdetäis painamam bois gotto, kosk tuul näyttä käändyväs semsellk kandill, ett o hyvä menn. -- Nii ett hyväst ny vaa!

Siihe Jankke jätt koko seorkundas ja kulus pitk aik, ennengo ämmäs saivas sana suustas. Mutt vihdo viime Agaatta meinas, ett olis hän ennen diätännk kaiken dämä, ni ei maare hän merikoulu sunkka vastustann olis.

Siihem buhesse sanos Fiia jatkoks, ett kerkke mar sen goulum bualest viäläkkim buhuma ja ilmottaman gaikill ihmsillk, kuit tarppeline laitos se o.

Ja kyll Fiia ja Agaatta ja ne muuk, ko Moson göökis kuulivap Pirksteeti Jankke selitykse, sitt puhusivakkin goulum bualest, nii ett oikken dupettumam bakkasiva.

No nii. -- Vähäs pali seiso. Raumalls saattingi sitt merikoul, mutt siin uskos mnää ole, ett jos ei Tasala Vilkk olis lähettänns semse miähen gom Birksteeti Jankken, go ol oll merendiaanej paikkamas, käändämä Moso Fiia ja Pajala Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas, ni ei Raumallk kukatiäs viäläkkä olis merikoulu.

"Esmeralda" jungi joulaatt

"Ansion" gajuutis Liverpuuli redill istutti ja viätetti joulu: Meill ol nainn miäs kapteenin ja hän ol ottannf frouas fölihis täll reisull ja se frou kaiketakki se ol, ko ol pannt tämsen davalist juhlaliseman galaasi joulaattehtost toime. Ei siink kyll, ett miähek käskettin gajuuttihin, daijottin gaffett ja nisust ja todi ja ett kokk keitt ja paist ja hääräs ko helkkar kaikengaldaste joulräätettem baris, muttko se frou ol kaike lisseks viäl toimittann josta -- en ymmär mist -- kuusengräksynkin gynttlöines pöydäll ja timber ol laittannk komja himmelin gattoho. -- Nii händ ja tupakki ol jos jotaki sortti siinp pöydäll. Ol Jaakobstaadin gämmboot, ol viis veljest ja ol Rettingin gasakkaki ja pikanelli ol niingom bitki kärmeit vaa. Sillaill oikke. Komja juhla meill oikke ol laitett ja oikke joululd tunnus, vaikk olttingin gaukanp pois kotto. Ja ymmärtä se, ett siinp puhe rupes luistama semslen drahtmenttettem baris. Pauhatti oikke siin yht ja toist ja tul siins sitt viimem buhe siitäkki, mimsis olois kukin gulloingi ol joutunn jouluas viättämä reisuill ollesas. Ja ymmärtä se, ett semses joukos, kon ei oll ensmäise reisum boikki muit kon gokk, ol yks ja toine viättänns se juhla monells sortill, millo hyvingi hauskast, millon gurjutt kärsite.

Ja viime rupes puhe käymäm boosuldakki, vaikk hän davalisest istus ja kuulustel vaan, gon doisep pauhasiva.

Nii, sanos boosu, -- monellt tavall oikke stää merimiäs joutu jouluas viättämä ja enimitte hyvi ikävällt tavall. Ole mnääkin gerra joulaattont tull Chicagoho hirtettäväks eik sekkä tiukka hauskald tundunn, vaikk mnää sendä vihdo viime hyvim bärjäsi itten siit reisust eik siit hirttämisest mittän dullk, koskan viäl täsä istu ja kurkkun viäl o siin reedas, ett todi luista turkase hyvi huiluan myäde alas, niingo näätt. Ja vaikk mek kyll ilman todistuksiakki olsi uskonn boosu sanat todeks, ni häm bist yhdells siämauksellp pualen glassi todi liiveihis, sylk truiskautt hampattes raost ja jatko juttuas.

-- Se ol näättäk sillon, go mnää jungins seilasi Esmeraldas. Ol seki aikanas hyvä alos oll, mutt vanh ja paikotellem berstandunns se jo ol sillon go mnää siihe hyyry oti. Vanhema merimiähe varotivakki mnuu ja sanosiva, ett älä hual menns siihe astjaha, sill ett ei stää tiäd, kosk se rojo reppe ja snuull o viiminem bapuruak edesäs. Mutt mitäst mnää, ko oll nuar ja järjetön, olsi neuvoist hualinn. Mnää oti hyyry vaa eritottengin, go siin maksettim baremppa palkka ko muis laevois. Ja maksettin gaiketakkin go siin henges kaupall miäs brasseis joudus olema. Sillaill oikke ja sitt lähdetti. Mutt juur ko me värkeinen oli menos alas haminahan ganalvahtkopan dykkö, niin dlee Pihala muar preiv ja jongumoine tullo kädes ja kysy: "Ettäkköst te ment talvreissuhu ja Ammeriikkaha saakk?"

-- Semne oikke olis meining, vastasiva miähe.

-- Semssi se äij pauhas, ett viädäm blankklast Cardiffihi ja siäld painetam bainolastis Pensakoolaha.

-- Oi voi sendä, ettäk tes sitt otais toimittaksent tätä preivi ja tämä sukkpari sill meijä Vikull. Se asu Ammeriikas siink kaupungis, kon däsä preivim bäälls sano. Kyll mar te vaa siäll Ammeriika rannas näät jongun, go mene siihen gaupunkkihi ja toimitta nämäs sändi ettippäi ja paikall.