Part 1

UUSSI RAUMLAISSI JAARITUKSI

Kirj.

HJ. NORTAMO

Helsingissä, E. W. Ponkala, 1912.

SISÄLLYS:

Kon Dasala Vilkk kadoksis ol Hakkri Iiro otta sotamiähem besti Kon Dasala Vilkk vedo voitt Maistri raakpuu Tasala Vilkk osta uude silkkhatu Välmlän Gyäri heosengaupa Tasala Vilku valehammas Kon Dasala Vilkk sulkku saerast Pitsreunane nestuukk Kanniston Gyäri automobiilreis Preciosa Maij Tasala Vilku naimisreis Erinomase hyvä lindkoer Kolm valtta riidas Kuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti "Esmeralda" jungi joulaatt Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer Herashöödingi muuttorpaatt Röyskä isänd todista Myllkoske ja Leppkorve jutus

Kon Dasala Vilkk kadoksis ol

Se Hakkri Iiro ol sitt vähä merkiline miäs siit ett vaikk se mitä ettes olis ottann, ni ai siin joku piän glumm kans pakkas joukkon dleema. Kerrangi -- siit o ny jo koko joukk neljättkymmend aastaikka takasi -- se pan koko meijän gaupungi liikkell ja niin durhast asjast, ettei kukka muu ko Hakkri Iiro niin durham bäälls saisikka semmost rymyli toime.

Se ol siinp perunaistuttamise aikans saman vuank, ko se suur mettpalo ol Pitkäjärven galljoill. Mnää olin dull haminast kottis siink kahde aigoin ehtopuall ja istuskli meijäm beräkamaris paithioillan ja poldim biippuan ja naureskli itteksellen gaikki niit hullutuksi, ko mnää oll saannk kuuli edelisen ehton. Asi ol näättäk semne, ett mnää oll ollk kalaasis. Stenjukse "Maij" ol tullk kotti ensmäisest reisustas ja ko reis ol lykistynn oikke hyvi ja ko muutongi siihe aikka mailma pruukattim bittäp piän galaas, ko asti kottit tul ja eritottengin, go se ensmäisest reisust kottit tul, ni Stenjukse äij ol käskenn viärait buurihi. Ja koko joukk meit siäll oliki. Provast ol ja pormestar ja tohtor oliva ja vanh Redarstaatt ol ja Gusta Knobbe ja Janne Roode ja Patola herr ja Sipin Gaapo ja Priian Gruna ja apteekar ja -- -- nii em mnää ny enä heit kaikki muistakka --. Mutt summ se vaa ol, ett pali meit siäll ol, Maijan gajuutt vallan däynn ja mnää ja Dasala Vilkk oll ja -- ja Hakkri Iiro kans; niin guingastetei hän olis ollk, ko hän ol seilannk konstin Maijas juur sills samall reisull. Ja lysti meill ol oikke hyvim bäevi. Tohtor ja pormestar pitivä ai joukkom biänem buhe, niingo hes semmost toimitust nimitivä. Se on gans olevannas jotta, semne uudeaikkane maneer ja kyll mar se kans vaa juhlalist ongin, gon gesken gaike istuta niingo spinnhuusi ehtokirkos ja yks nouse ylös saarnama -- nii händ, em mnää stää tahd lainkkan giälttä, ett semne laudeeraminengi o joskus paikallas, vaikken mnää ols sengaldassehen dottunn. Ja o se siit kummingi hyvä, ett semse saarna jälkke saada ai hurrat ja se hurramine ongin gaikkjam baras paikk semsis puheis se verran go mnää heit ymmärä. Ilma stää hurramist ei ainakka nep pormestri ja tohtringam buhe olis mittä oli. Ja mnää takka, ett me hurrasi. Sillaill oikke. Ja sittengöst heill lysti tul, ko mnää pani syydvästim bäähän, istadi Steniukse äijä merimiäskistum bääll ja veisasin gymmengunna värssy siit vanhast merimiäheveisust, ko on golmattsatta värssy pitk, jos se oikkem bääst päähä oteta. -- Nii händ, lysti meill ol oikke hyvim bäevi, mutt tul ai siin lystis vähä nautittuakkin, gyll mnuu sen däyty tunnusta, jos mnää oikke mene ja tode sano. Tul händ, nautittu oikke siint tul ja kukatiäs hiuka liiemäksikki. Kon gell ol siink kahden gorvill yäll ja enimä meist jo oliva lähtennk kotti, ni mnää huamasi ettei Tasala Vilkun gipaka enä tahtonn lainkkan dräkkiäs pittä ja ko Hakkri Iiro niingon gonsti velvolisus om buuris, kuahas siin ettit takasi ja toi ai uutt ainett lissän, go selkkemän dupatti, ni hän dek semssi everhaalningeit, ko semne asti, ko o liia heikos baarlastis. Sillaill oikke ja häppi stää sanno o, ett he nii oliva, mutt nii se vaa ol eng mnää tahd lainkka stääkä salat, ettän ittekin daisi oll oikke aika pomrillis, niingon dähä aikka mailma sanota.

Mutt mnuull ongi ai olls semmost järkki, etten mnää menekkä ihmste nähtväks semsis olois ja sendähde mnää jäingi Maijan gajuuttihi maat ja käski Vilkun dehd sama ja Iiro mennk koijihis. Mnää sanosi heill, ettei se pass lainkka, ett hes siin reedas menevät tänttröittemäm bisin ganaalin diät, kosk jo ruppe olema iso päev ulkon ja varvi miähe ruppevat tleema haminaha. Mutt luulettak, ett nep poja mnuu neovoijan guulustliiva. Ei kuulevin gorvihi niit otett, muttko lähdettin gaupunkki kohde ja veisatti mennes.

Kaikki näit asjoit mnää muistiin, go mnää siin istuskli meijäm beräkamaris ja poldim biippuan. Ja oikke hyvä mnuu ol ollaksen. Auring paist nii sanomattoma ihanast ja kärväses surisiva mnuu ymbrillän ja meijän gatt istus pöydäll mnuu edesän ja kehräs niim bali, kon gerkes ja kattel ihmeisäs, kuis sau nous mnuum biipustan gatto kohde.

No, ko mnää sitt siin nii istu, ni mnää nään gamari ovest, ko ol jäänn raolles, kuik Kalljola Fretta tlee tuppaha vähä kamalan gohinan gans, läähöttä niingo ajokoer, ei san hyvä päevä eikä mittän, go ruppe koht hollama meijä äitellk, ko askroitt kaffepannuines taka edes: "Ohhoh, ko hengästysi; jeskandeerakast sendä, ny vast kamali kuulu! Vaikk kyll mar kaiketakkin des se jo kuuli olett. -- -- Jaa, jaa, semne sitt hänengi loppus ol!"

-- Kui mitä snää puhele -- sanos meijä äite; kukast nys sitt jällk kuall o?

-- Vai ett mar tes stää viäl kuull oi! -- Hae ittellen istumbaikangi ensi -- Ohho sendä, jaa, jaa, niin dääld mennä. -- Ja Kalljola Fretta istus tuvam bengillp, pist priisi nokkahas ja sitt itkemä roinama niingon gett keväsi.

Mnää tunnen Galljola Fretta ja takka, ett ei mar se vaa isso aikka olis andannk kuuli uutissias, mutt nyk käveki nii hullust, ett juur ko hän siin roinas, niin dlee Puandi-Elkk tuppaha viäl kovemall hädällk ko Fretta ja ruppe kans hoihkima ja voihkima ja sano viime: "Olettak uussi kuull?"

-- Niin, gon Dasala Vilkk o hukkunnk kanaalihi, kiirutt sillo Fretta vähä nässist sanoma, ettei Elkk kumminga olis häne edelles kerjenn.

-- Kui hukkunn! kysysi mnää ja kimmati vähä äkkim bystö. -- Mitäst te ämmä ny jällp prohtatt?

-- Ittes prohta, sanos Fretta, -- mutt josas uskot taikk ei, ni Vilkk om budonnk kanaalihi ja hukkunn. -- Jaa, jaa, se o vaaraline baikk se kanaal, ei Vilkk ol, jumal parakko, ensmäinen, go siihe o molkattann, vaikk het tähä saakk ovas siäld hengis pääss ylös jäll. Mutt Vilkk ol tiämäs siin reedas, ettei hän taitann oikke henges edes taistell ja sinn hän sitt jäiki; hukus niingon gatimboik. -- Jaa, jaa, ei stää yhtän diäd, kosk met tääld pois käsketä, lopett Fretta, pan priisiks ja tarjos Elkullekki.

Ja Elkk löi nokkas nuusku täytte ja huakkal niingo hänell olis ollp pajambalkkes sisikunnasas.

Ymmärtä se, ett mnää olim beljästynn, peljästy stää vähemästäkki, ja ko mnää tiäsi vanhakselttas, ettei niitte ämmättem buheihi ai ol luattamist, ni mnää heiti jakkun yllen ja läksin Dasalaha. Mutt kon Dasala muar ei ollukkan goton, ni mnää painsi Hakkrill Iirot hakema. Siäll ol Tasala muariki. Muar itk kollott ja ko hän näk mnuu, ni hän sanos: "Ol mar oikke hyvä, ett snää osasit tull, mnää olen däsä vähdän itten oikkem bualkualjaks tua Iiron gans eng vaa saas stää herell. Koitast nys snääki voorostas. Se o sendän gamala, ko ihmne noi raskast nukku."

-- Älkkä yhtä hualikk, muar, kyll mnää se herells saa, mutt kuulkkast, ongost siinp perä, kon gaupungis jahdata, ett Vilkk o hukkunn?

-- En mittän diäd, Kalkke park, mutt kyll kamalald näyttä, kodei hän olk kottit tull eik händ mistä löydetä. Iirom bareis hän viimetteks näht o ja jos mnää vaa saisi se uutskoti herell, nin daedetais saad häneld jongungaldast tiätto.

-- No, kyll se pian gäy, sanosi mnää, kumarsi itten sängy laeda yli ja huusi Iiron gorvaha: "Ylös reivama!"

-- Well, kapteen, reivama on gäsk, sanos Iiro ja kimmatt ylös niingo feder.

Näättäk, asi o semne, näin gesken gaikem buhutt, ett ko merimiäst herätetä, ni ei siin händ nyhji ja venutellt tarvitt, muttko sano vaa: "Ylös reivama", ni se ongi sitt nii luja sana, ett hän vissi herä, jos ei hän vaa nuk semmost und, ett saada menns sanomkelloj tilama hänell.

Sillaill oikke. Kyll Iiro siit vähitelle virkkoma rupes, hän haukottel ja tahkos silmiäs ja ko hän viime ymmärs, misä hän ol, ni hän suutus ja sanos: "Mitäst mnää nys sitt reivan dämses rytiskäs?"

-- Huals snää nys siit, sanosi mnää, -- mutt selitäst meill, mihi snää ole Vilku jättänn?

-- Vilku jättänn! -- Mnuungost täsä Vilkku kaittimam bidäis. Mnää tykkä, ett hän o siihe ikkäm bääss, ett häm bitä ittestäs murhe.

-- Eks snää vissi lainkkan diäs, misä Vilkk o?

-- En, en yhtikäm behu, sanos Iiro ja löi ittes taas laapalles sänkkyhy.

Kon Dasala muar näk se, ni hän läks pois, itk mennesäs ja sanos, ett hän mene pormestrill ja pane trumbu liikkell.

Mutt mnää jäi Iiron dyä eng andannukka häne nukku uudestas, niingo häne miäles tek, muttko seliti hänellk, kui asi makas ja ett kaupungis pauhata, ett Vilkk o hukkunnk kanaalihi.

-- Se o nys sendä vähä aika vale, sanos Iiro. -- Annast, ko mnää oikke ruppe muistuttleeman, gui me Maijast kottit tlii. Nääks, niingos kukatiäs muista, ni me oll hiuka fiiris.

-- Eik nii hiukanga. Mnää en ymmär lainkkan, guit tek kävele yritittäkkän gottit tleema.

-- Em mek kävelen dullukka.

-- No, mutt mistäst teh heose sitt saitt?

-- Heose, mist me heose saann olsi?

-- Kuingast mnää tämä sitt ymmärä, lenttäing tet tliitt?

-- En, gon garate. -- Annast ny mnuun goot ajatuksen. Nääks, se ol sillaill, ett ko mes siin hissuksis tänttröittin gaupunkki kohde, niim bäev rupes valknema ai enemä ja enemä ja ko mep pääsi Valkosillan gohdall, niin gell ol kerjennt tleema viis, kosk mek kuulin, gon glima sois kaupungis ja varvi miähi rupes tleema niingon göytt vaa. Sillo Vilkk sanos mnuullk: "Kuulestis Iiro", sanos hän, "ny o semne räkning, ett mnää menen dakasi Maijaha maat, me olen diädäks siin reedas, ett kaikk ihmse naurava meit ja mnää en dahdt tuli juapnun girjoihin goko gaupungi edes."

-- Ol vai, sanosi mnää, -- ennengo snää olep pääss haminahan dakasi om bäev kukatiäs pualill ja kaikk ovak kerjenns snuu näkemä, mutt tiädäks, mnää olen guull, ett ko ihmsell o niim bali pääs, ettei kondi oikken dahdt tehd virkkatas, ni sillo ei ole väärttikä yrittäk käveli, muttkon garama sillo lähtit täyty ja se kuulukin gäyväs oikke nasevast semsis olois.

-- Käynek vissi, sanos Vilkk, riisus jakkus ja pist sen gainlohos ja meinas ett stää konsti meijä nys sitt täytykin goitta. Ja mnää riisusi ja jakkun ja sitt mnää panin gäten Vilkun gaulaha ja Vilkk pan gätes mnuun gaulahan ja kas näi mes sitt läksin garama suttaman gaupunkki kohde. Oi turkanen go mek karasi, es snää usk, kummost faartti met tei ja oitis, oitis niingo snööri pisi vaa. Ja tiädäks, mnää ole siin luulos, ettei kukkan, go meit vastan dul, ymmärtänn, ett meis mittä vikka ol. Mahdollisest sendä nek, ko rookkasiva nähd meijän, go met tein gäänökse jossan gadungulmas. Se manööver ei tahtonn, nääks, oikke luanistak, ko meijän däydys topat faartti ja ko faartt lopus, ni met tei semssi everhaalningej, ett meijän däydys nurkki haparoit. Ja semsis paikois mep puhalsingi ai yhde eine ja sitt me läksi jällk karama. Nii ett ylipäätäs mnuun däyty sanno, ett se karamisen gonst semsis olois om barhamppi konstej mitä mailmas o. Pans se miäles, Kalkke! -- Nii händ ja sillaill mes sitt pääsin Dasalaha ja mnää pisti Vilkun gööki ovest sisäll. En uskaldann itt menns sisällk, ko se Tasala muar o, niingos tiädä, vähä semnen giivaluandone ihmne. Ja sitt mnää tlii yksnäs karaten gotti. -- Nii, ett niingos täst ymmärä, ni Vilkum bidäis oleman Dasalan göökis.

-- Mutt siäll ei se ol ja niingo mnää sanosi, nin gaupungis hoilata oikke vahvast, ett se o hukkunnk kanaalihi, ko hän o siällppäi näht viimetteks.

-- Vai jahdata semssi, sanos Iiro, nous istuma sängy laedall ja rupes fundeerama. Ja ko hän ol siin hetke aikka fundeerann, ni hän sanos: "Suutta kyll sendä nii ollakkin, Galkke, ett hän o yrittänn uuden gerran dakasi haminahan, go hän gerra ol saannp päähäs, ett hän mene takasi Maijaha makkama. Niingos tiädä, ni Vilkk ol semne, ett mitä häm bäähäs sai, ni siälls se pysys. Ja jos hän gerra sen dyän dehn o, ni suutta kyll nii oll, ett hän o molkattannk kanaalihi, siäll o moni muuki liotell ittiäs, mutt stää em mnää sendän dahdois usko, ett Vilkk, ko o nii mond kertta klaarann Itämere ja Pohimere ja Aklandi, hukuis semsse rapakkohon, gon dua meijän ganaal o. Mutt suutta kyll sendä niingi oll -- nii händ, pali mahdolist kylläkki. -- Ja ei sunkkan däsä sitt muu aut ko lähti hakema händ, nii ett saada hän edes siunattu multtaha. -- Ohhoh sendä, semneng hänengi loppus sitt ol."

Iiro rupes sitt vaatettama ittiäs ja mnää läksin Dasalaha muari lohduttama. Mutt ei hän vaa leppyn, vaikk mnää siink, ko mek mek kahde istusin Dasalan guistillk, koiti selittä hänellk, kuip pali paremas korjus Vilkk nys sendä ol, ko hän ol pääss täst murhe laksost rauha haminaha. Ja pali muutakki oikken gaunist ja ylösrakendavaist mnää siink koitim buhhu, mutt mitä enemä mnää puheli stää harttami muar itk. Eng mnää stää sendä ihmetellykkä, sillett vähä surkkjois olois Vilkk ol päeväs päättänn mnuungi miälestän.

No, ko mes siins sitt istu ja praakkaskle, niin dlee Pyyrman siihen drumbuines, sano hyvä päevä ens, juttle hiuka aikka yht ja toist semmost, ko semsis olois pruukata ja sano viime: "Mnää tlii, muar, tänn, ennengo mnää virkam bualest lähden drumppuam baukuttaman, go asi o näättäk semne, etten mnää oikke ymmär, kui mnää tämä julista. Mnää toimitan dätä virkkatan ny jo toistkymmend aastaikka ja ole joutunnk kaahistamam budotetuj rahakukkroj ja karkkum bäässyj heossi ja kadoksihi mennyj koirambenikoj ja katimboikki ja eksynnyit ihmiste mukuliakki, mutt tähäm bäevä saakk em mnää viäl ol joutunnt trumbuttaman däyskasvut ihmist ja kapteen miäst viäl päälsem bäätteks. Mnää ole fundeerannp pään ymbärs, mutt kui mnää fundeerangi, ni mnuu miälestän se julistus ai vaan guulu vähän glookungaldaseld. -- Kuulkkast ny ittekki ens."

Ja Pyyrman ott napplas, hakkas hetke aikka trumppuas: taramba, ramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, rara, ra, ramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam. "Tänäpä aamust jälkke viiden gatos kaupungi ja hamina välillt Tasalan gapteen, Tasala Vilkk, kon dek kaikk tunnett. Ja sendähde ei mnuun darvittekka minkkängaldassi tunnusmerkej hänest anttat teill. Ja viimitteks hän o näht Hakkri Iiron gans ja sitt ei händ ol enä näht. Ja se kunjaline ihmnen, go o häne se jälkke nähnt taikk taita jongungaldast tiätto hänest antta, tulis ilmottama ittes kunjalist hyvityst vastan Dasalaha. Ja hän luulla hukkunnun ganaalihi. Ramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam."

Mutt em mek kerjenn viäl suutan avama sannoaksen, mitä met täst kuulduksest tykkäsin, gon Dasalam borstokontturi ovi avata ja -- Vilkk astu kuistillp paljambäite ja paithioillas ja hööhmis, nii ett hän ol juur niingo huanost kynitt kana ja huuta: "Vikakost ny on, gon dep Pyyrman tleett tännt tämmöst meno pitämä, ett herätätt mnuu makkjast unestan." -- -- --

Siunakkon go mnää peljästysi! Ja Tasala muar luul vissi aaveit näkeväs. Mutt pia hän sendä virkos, lens Vilkun gaulaha ja sanos: "Snää eläs sendä viäl, snää eläs sendä viäl. -- Ja oi voi ko snää ole hööhmis, mutt ong se ihme, ko mnää tyhjensin bolstrin donnk kontturihi; mutt mitä sill o väli, ko snää sendä elä viäl."

-- Elän gaiketakki mnää, pahusikost mnuu sitt tappann olis, vastas Vilkk ja ol kiukkuse näköne.

Mutt se, ko ol viäl kiukkuseve, ol Pyyrman. Hän rupes käymä rauarin gimppuhu siit, ett muar ol pannk kaupungi virkmiähem bilka alaseks -- ja äkseeras niingom bualviti. "Mutt sama se o -- lopett hän viimem buhes -- mnuu haudam bääll ei saakk kukkan dulls sanoma, etten mnää ol lailles virkkatan doimittann ja mnuu ei tuls siihe mittä, jos snää, Vilkk, ole eläv taikk kuall, jos snää ole hukas taikk löydett, mnää ole saannp pormestrild oortelin drumbuttama snuu ja mnää trumbuta, joka ikittes kadu nurkas mnää trumbuta sen, go mnää olen gäskett. Semne o virkmiähe laki."

-- Kui mitä snää trumbuta? kysys Vilkk, ko rupes aavistama, mist puhe ol.

-- Mitä mnää trumbuta! Trumbuta ihmissi kokko hakeman Dasala Vilkku, ko on gadoksis ja luulla hukkunnu Rauman ganaalihi!

-- Koitast snää, Pyyrman, vaan dehds se tyä, sanos Vilkk sillo, nytkäs trumppnapplap Pyyrmanin gädest ja heitt net tuvan gadom bääll, -- koitast tehds se vaa, niis saa juur saman giärun go nuas snuum balikkaski; snää ja snuun drumppus ja snuun guuldukses ja värkkis.

No, ymmärtä se, mimne upra siit tul. Muarill ja mnuull ol täys tyä, ennengo mes saim Byyrmanni ja Vilku sopima jäll, mutt vihdo se sendä onnistus ja viäl nii hyvingi, ett Vilkk käsk mnuu ja Pyyrmanni sisällt tekemäm biänen glasi. Ja miälelläs mnää kaiken dämäm bäällk klasi olsin dehnykki, mutt sillo mnuu muistus miälen, ett Iiro ol luvann lähti Vilkku hakeman ganaalist ja mnää kiirudi itten sendähde Hakkrill estämä händ nii hullust toimest.

Ko mnää pääsi Hakkrim bihall, ni mnää näin, gui Iiro lendä niingo hull ymbärs piha ja aja takka heijä valkost kukotas, nii ett vähä henkki miähes ol.

-- Ol mar hyvä, ettäs tlii appu, huus hän jo kaukka, -- koden mnää saat tota riivattu kii!

-- No, mitäst paha kuko snuull on dehns sitt?

-- Ol vai ol, hull! Eks snää tiäd, ett ko vesiruumist haida, ni ei tarvitt muut, ko ottak kukom baattihi ja ko sitt soudeta sem baika ylitte, misä ruumis makka, niin guko kiljatta. -- Es snää kans mittän diäd, sanos Iiro ja men niingon gulo kuko hännäs.

-- Vai nii, sanosi mnää, -- mutt turha tyät snää nys sendän dee. Vilkk o löydett jo.

Siilo Iiro seisatt niingo naulaha, istatt perunmaasänkkehem, buhals hetke ja kysys viimen dotise näkösen: "Ong häm bali muuttunn?"

-- Ei ol, vastasi mnää, -- ei ole muuttunnk, kon giukuttle ja pärmänttä juur niingo ennengi.

-- Kuik kiukuttle? No hän ongi sitt hengis viäl? -- Hengis oikke hän o ja arvast mist hän löydetti?

-- Kuingast mnää se arvaisi.

-- Tasalam borstokonturis se poik o nukkunnt tähä saakk. -- Ymmäräks snää, kui hän sinn o joutunn? kysysi mnää viime ja katosi Iirot silmihi.

Ja Iiro katos mnuu silmihi ja sitt mep pyrskäti yhtäkki molema naurama. Muttko Iiro ol saann naurus hillitty se verra, ett hän jällen dais puhell, ni hän sanos: "Nii oikke, sillaill oikke se käynn o, ett mnää pisti hänem borstokontturihin, go mnuu hänem bit köökkihim bistämä, mutt se Tasalam borsto on gans niim bimi ja pahustak heijän darvitte pann niit ovej nii liki toinen doistas."

Nii sillaill oikke se juttu ol, ko Vilkk kadoksis ol, mutt ettäkköst tekkin dykk, ett se Iiro ol merkiline miäs saaman glummej toime.

Hakkri Iiro otta sotamiähem besti

Jaa, ett misä Hakkri Iiro toisem beuklos mistann on, dek kysytt. -- Nii händ, ilma vaseman gädem beuklot oikke se poik häärä ja rymsteera ja jos tahdott, nin gyll mnää juttlen deillk, kuis se käve, ko se sorm helkkrihi men, sill ett föleis mnää oll sillongi. Kuingasteten olis oll.

Näättäk se ol siihe aikkan gon Durki ja Ryssän geisri välill ol tulls semne riit, ettei siit pääst vähemällk ko sodall ja oikke aika sota siit tliiki. Se ymmärrätt siitäkki, ett Ryssän geisar pan hakema miähi Suamestakki, vaikk hänell o sotapoikki siäll omas maasas niingo mannakryynej vaa. Mutt ei nep piisann häne miälestäs sittengä ja nii hän lähett niingo sanott semssi värvrej haukuttleema Suamem boikki kans sottaha. Ja yks semnen dul tänn Rauman gulmillekki. Ja se miäs mar osas jutell. Jos hänem buhesses vaa luattas saann olis, ni oikke ijangaikkissi klaakkreit me olen, goten me jokane järjestäs sotamiäheks ruvenn ol. Mutt met tiäsingin, guip pali perä hänem buheisas ol ja käski häne mennt tyhmemätte miästen dyyijö jutuines eng ottann häneld pesti, vaikk hän olis kuis sedeleitäs meijä nokkan edes vilkutell. Ja ko muu nuare miähe ottiva meist esimerkki, ni liki käve, ett värvär olis joutunnt tyhjin doimin gasarmihis lähtemä. -- Mutt kaikeks onnettomudeks tliivas sillo ne Leila Aakusti hää ja Iiro ol käskett niihi ja värvär tul sinnk kans. Ja ko mes sitt sinä hääpäevä ehton, Vilkk ja mnää, istusin Dasalan duvas seilej neulomas, nin dlee Iiro siihe aika fiiris ja portviin-pott kummassakki jakum blakkris ja sano ett ny juadangi harjalissi.

-- Mitä harjalissi? mek kysysi, vaikk mek kumbakin goht ymmärsi mitä tapattunn ol.

-- Mitä harjalissi -- vastas Iiro ja kräväs korkki ulos portviinpotu suust -- ettäk tep pöhköse ymmär, ett mnää sotamiähem besti ole ottann. Näättäk asja lait o semne, ettei merellp pääs sen gorkkjamallk kon gapteeniks, vaikkas kui rehkeisisi, mutt sotamiäs se poik nouse kraadeis nii, ettei sill ol mittä määrä, pääse majuuriks ja everstiks ja kopraaliks ja kenraaliks ja keisriksikki niingo se Napuljoon Punapart esimerkiks.

-- Kyll snää oles se Napuljoon, ett -- sanos Vilkk siihen, go Iiro tek piänem byssäykse ja katos talisills silmilläs, ett ming vaikutukse hänem buhes meihin dek. Ja sitt hän jatko.

-- Napuljoon, mnää en ol mikkä Napuljoon, ko Iiro mnää ole, Hakkri Iiro, ja snää olet Tasala Vilkk, mutt tiäds se, ett ko snää solkka jossa mädändynys astjahaaskas Rauma ja Saksa väli ja komenak korkkendas 13 miäst, ni sillon dämä poik hallittekim bataljooni ja siljä mnää tee, jumalist, kuis siljä mnää tee. Kaikk kaupungi mnää hävitä, nii ettei niis pidk kivi kivem bääll olema, kaikk muup paitt Rauma, se mnää säästä -- niin guingasteten säästäis ja sinn mnää siirän gaikk kirko ja linna muist kaupungeist ja Raum tlee suureks ja kunnjaha ja ko mnää kuale, nii Naulamäell rustatan gomjas muistpatsas ja siihen girjoteta suurillk kulttasillp pookstaaveill ett: "Täsä lepä -- Hakkri -- (hikk) Hakkri -- Ii -- ii -- Iiro --"

Ja siihe Iiro nukus eik heränn, vaikk häm butos toolild laattjaha.

-- Nii ai lepäki, sanos Vilkk, nous ylös ja läks ulos tuvast ja mnää menim beräs. Ja nii harmeisan me oll etten mes sanakan doisillen sanonnk, ko nyäkkäsim bäätän vaa yhde einen, go me erosi ja läksi huilama.

Mutt kyll mes se sija seoravan aamuns siit asjast juttli. Nii händ, juttli oikke ja olin giukkussi. Vilkk kävel ettittakasin Dasala sali laattjallk kädes seljän dakan, sylk ja kirol, mnää istusi akkna edes toolill ja trumbutim Borilaiste marssi klasiruuttuhu ja sali nurkas istus Iiro, pitel päätäs ja koitt pittä ittiäs ylhäll vaikk kaikest kuulus, ett hän gadus kauppatas. Mutt vast aik sitt hiire haukotellk, kom bää on gati suus. Kaikkjast enimäm bit sendän Dasala muar vähti. Hän dul joukko salihi ja haukkus Iiro oikkem bahambäeväseks ja joukko häm bist ittes taas peräkamarihi, vet ulos piirongiloodas, koperoitt ja hak vanhoj säästöijäs ja ko hän ol saanns sem bestirahan däytte, ni häm ban liinam bäähäs, tul salihi, anno viäl yhde oikke aika ripitykse Iiroll niingo vissemäks vahvudeks ja sitt hän läks ulos ovest ja sanos, ett hän repi silmäp pois pääst sild värvrild, jos ei se ot takasi stää Iirom besti.

Mutt ei se ottann. Hetkem bääst muar tul takasi rahoines ja ko mek kysysi, mitä värvär ol sanonn, ni muar sanos: "Kyll mar sen diätä mitä semne hunsvott sano." Nauro hirvittel se vaa ja ko mnää kiukustusi ja seliti hänell, mikä hän oikke o, nin dämä pahus kehta sanno: "Kas tualuandossi ihmissi keisar tarvitteki voidakses antta mahomettlaisillf fliiteihi" ja rupes tarjoma mnuulls sotamiähem besti. Semne raat ja hirvhammas! Vai sottaha mnää ny viäl viädäis, vanh ihmne ja hyvä kristitt kans miälestän. Mutt kyll mnää sill uutskotill annongi semse ulossedeli, ett hän vissin diätä karahtääris.