Part 6

Monet todistajat väittävät yksimielisesti, että hedelmähillojen valmistajat, suolaamis- ja säilykeliikkeet toimivat yhtä likaisissa olosuhteissa. On ihme, ellei ole niin laita, sillä yksityisomistaja ajattelee välttämättä vain kulunkiensa, huoneiston ja palkkojen vaatimien menoerien supistamista ja tahtoo ostaa hedelmät niin läheltä mätänemistä ja sokerin niin läheltä likaa kuin mahdollista. Maidonhankintamme kurja tila on selvä; käy yhä ilmeisemmäksi, että yksityisomistuksen vallitessa tätä toimialaa voi maidon siirtyessä lehmästä kuluttajalle joka kohdassa päästä siihen vaikuttamaan vahingollisia ja epärehellisiä voitonhimoisia tekijöitä. Maito lypsetään usein likaisista lehmistä likaisiin astioihin — minkätähden luopuisikaan liikemies voitostaan maksamalla tunnontarkasta puhtaudesta, kun on melkein mahdotonta näkemättä sanoa, onko maito puhdasta vai likaista? — ja joka käsittelyssä, jokaisessa hyötymistilaisuudessa tapahtuu suuremmassa tai vähemmässä määrässä vahingollista miedonnusta, väärennystä ja tartuntavaaran lisäämistä. Yksityisen maidonhankintaliikkeen auttamaton kelvottomuus vaikuttaa lasten kuolevaisuuteen — me maksamme kansallista veroa yksityisille maitoliikkeille, veroa, jonka muodostavat monet tuhannet joka vuosi kuolevat pienet lapset. Me yritämme rajoittaa tämän veron määrää tarkastuksen avulla. Mutta minkätähden maksaakaan valtio rahaa tarkastuksesta, minkätähden palkataan hyvin harjoitettuja ja päteviä henkilöitä pelkkään urkkimis- ja vainoamistyöhön, jotta kykenemättömät yksityishenkilöt saisivat yhä voittonsa lastenmurhan hiukan rajoittuessa? Olisi paljoa yksinkertaisempaa ryhtyä työhön välittömästi, käyttää ja harjoittaa näitä yksityishenkilöitä ja pitää itse huolta maitotaloudesta ja maidon jakamisesta.

Yhtä tärkeät syyt puhuvat leipomoiden ja leivän hankinnan yhteisön huostaan ottamisen puolesta. Yleisö joutuu suuriin ja kerrassaan korvaamattomiin kulunkeihin, kun on tarkastettava painoja ja ehkäistävä karkeimpia väärennystapauksia, matoisuutta ja likaisuutta, ja leipomo on kaikesta huolimatta yhä vieläkin useimmiten maan alla sijaitseva rottien, hiirien ja torakoiden tyyssija, ja tavallinen leipurinleipä on niin mautonta ja ravinnotonta, että suuri joukko vauraampaa väkeä pitää leivän valmistamista kotona sekä terveydelle että kukkarolle edullisena. Väestön ruumiillinen ränstyminen voidaan katsoa suurelta osalta leipämme yleisestä kehnoudesta johtuvaksi. Selvää on, ettei väestömme milloinkaan saa hyvää ja terveellistä ruokaa yksityisten omistamista leipomoista, ellei palkkaa jokaista kuusimiehistä leipuriryhmää varten asiaanperehtynyttä tarkastajaa — ja toista tarkastajaa hänen valvojakseen. Näyttää niin ollen sekä järkevämmältä että huokeammalta hävittää tältäkin toimialalta yksityisomistus ja suorittaa työ yhteisölle kuuluvana puhtaasti, rehellisesti ja moitteettomasti kunnollisissa huoneistoissa käyttäen riittävää palkkaa nauttivia työvoimia.

Se, mitä on sanottu ravinnon hankinnasta, pitää sitäkin paremmin paikkansa kun ovat kysymyksessä polttoaineet. Kuluttajan ja kivihiilenkaivajan välillä on sarja yksityisiä henkilöitä, jotka kaikki yrittävät kiskoa voittoa niin paljon kuin suinkin mahdollista kivihiilen siirtyessä kohti keinottelutarkoituksissa rakennetun köyhänmiehen-asumuksen halpahintaista ja epäedullista tulisijaa. Sitäpaitsi sattuu nykyjään Isossa-Britanniassa samoinkuin Amerikassakin joka talvi kivihiilimarkkinoilla kaupallista vehkeilyä, joka johtaa suuremmassa tai vähemmässä määrässä tuntuvaan hiilipulaan. Kivihiilen hinta koroitetaan ennenkuulumattomaksi, ja pienen kuluttajan, jolla ei ole säilytyspaikkaa, vaan jonka täytyy ostaa polttoainetta joka viikko, ellei päivittäinkin, on pakko supistaa ravintoeräänsä ja säästöjänsä tyydyttääkseen yksityisen omistajan lisääntyneitä vaatimuksia — ellei tahdo kärsiä vilua. Jokainen sellainen hiilipula korjaa kuolemansadon vanhuksia ja lapsia ja pyyhkii pois monia tuhansia säästötilejä ja kerättyjä kolikoita. Ajateltakoon, kuinka tylsän typerää on sallia voitonhimon siten pitää saaliinaan kansakunnan säästäväisyyttä! Eikö olekin varmaa, että tulevaisuuden sivistynyt yhteiskunta ottaa huostaansa kaikki sille kuuluvat polttoainevarastot, on selvillä väestön vaihtelevista tarpeista ja jakaa ja myy kivihiilen, kaasun ja öljyn — ei suinkaan pitäen silmällä suurinta mahdollista voittoa, vaan suurinta yleistä menestystä?[7]

Eräs suuri liiketoiminnan haara, jossa yksityisomistus ja yksityinen toimintavapaus on samoin ristiriidassa yleisen menestyksen kanssa, on väkijuomaliike. Siinä meillä on aine, joka on olennaisesti lääkeaine ja jonka käyttö muuttuu helposti paheeksi, aine, joka on parhaimmillaankin vahingollinen, kokoonpanoltaan moniosainen ja erikoisen helppo väärentää ja tehdä kiehtovammaksi lisäämällä siihen myrkyllisiä aineksia, sanalla sanoen altis millaiselle salaiselle käsittelylle tahansa. Ei liene mitään muuta ainetta, joka esiintyisi puhtaana ja moitteettomana niin harvoin kuin olut tai whisky; whiskyä aletaan sekoittaa ja väärentää heti, kun se on kuljetettu pois tehtaasta. Ja me sallimme tämän lääkeaineen, väkijuomien, olla alusta loppuun asti yksityisen voiton lähteenä. Menemmepä niinkin pitkälle, että asetamme rahapalkintoja väkijuomain käytön levittämistä varten. Onko ihmekään, että väkijuomat tehdään väärentämällä paljoa vahingollisemmiksi kuin ne muuten olisivat ja että niitä suorastaan tyrkytetään yleisölle kaikin mahdollisin keinoin?

"Hän houkuttelee heitä juomaan", sanoo pappismies kylänsä ravintoloitsijasta. Mutta mitä muuta tarkoitusta hän ajatteleekaan kapakoitsijalla olevan? Pitäisikö hänen saarnata ehdotonta raittiutta? Koko liike on luonnostaan ja välttämättä houkutusta — ei pahaan juoppouteen, mutta tavanomaiseen runsaaseen juomiseen. Menestyksellisemmät aatteenajajat, suuret oluenpanijat ja viinanpolttajat rikastuvat väestön juodessa heidän oluttansa ja viinaansa ja voittavat itselleen kunniaa ja päärinarvoja sen mukaan, miten menestyvät.

Sosialistista on erittäin mielenkiintoista tarkastella, kuinka raittiusliike on kauan taistellut alkuperäisiä vapaan liikkeenharjoittamisen aatteita vastaan, ja havaita, kuinka auttamattomasti kaikkein vastahakoisimpienkin henkilöiden on ollut pakko tunnustaa tämän liikkeen yksityinen harjoittaminen voiton hankkimista varten äärimmäiseksi pahaksi. Olen iloinen voidessani tässä mainita "Erään veronmaksajan" kirjoittaman pienen tutkielman _National Efficiency and the Drink Traffic_ ("Kansan kelpoisuus ja väkijuomaliike"). Siihen on kirjoittanut esipuheen mr Haldane, ja siinä osoitetaan läpikotainen sosialismi tällä alalla ehdottoman välttämättömäksi niin tyydyttävällä tavalla, ettei yksikään sosialisti voisi enempää toivoa. Sen sivuilla tapaa esimerkiksi Chesterin piispan, joka puhuu puhtainta sosialismia ja tunnustaa mitä selvimmin yksityisen valvonnan jatkumisen tällä alalla mahdottomaksi käyttäen lauseita, joita tarvitsisi vain hiukan sanamuodoltaan muuttaa, jotta ne soveltuisivat yhtä hyvin maidon, lihan ja leivän hankintaan, asunto-oloihin ja kirjakauppaliikkeeseen...[8]

7.

Maanomistus ja asunto-olot, rautatiet, ravintoaineet, väkijuomat ja kivihiili, kaikki nämä yhteisölle tärkeät asiat kehoittavat asettamaan kollektiivistä valvontaa nykyisten yksityisomistukseen perustuvien menetelmien sijaan. On olemassa suuri ja yhä suureneva joukko henkilöitä, jotka "Erään veronmaksajan" ja mr Haldanen tavoin ovat saaneet erittäin voimakkaita kosketuksia sosialistisista aatteista, vaikka eivät nimitä itseään sosialisteiksi, henkilöitä, jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä — toiset maanomistukseen, toiset väkijuomaliikkeeseen tai maidonhankintaan nähden — että yksityisomistuksen ja voitonhimoisen toiminnan täytyy loppua.

Sosialisti väittää, että vaikka jokaisen ongelman yksityiskohtia onkin tutkittava erikseen, kaikkien näiden tapausten ja koko nykyisen taloudellisen tilanteen alla on eräs yleinen tosiasia, että koko sosiaaliseen järjestelmäämme vaikuttaa eräs harhaanjohtava aate, joka on muutettava, koska se säilyessään saa aikaan tuhlausta, hyödyttömyyttä, ahdistuksenalaista elämää, kärsimystä ja kuolemaa. Tämä harhaanjohtava aate on siinä, että jokainen henkilö on erikseen ja pyrkii välttämättä saavuttamaan päämääriä, jotka ovat yleisen menestyksen kanssa ristiriiassa. Henkilö, joka palvelee yhteisöä vaatimatta palkkaa, joutuu tuhon omaksi, se, joka vaatii palkkaa tekemättä mitään palvelusta, menestyy ja pysyy voimassaan; onnistumisen salaisuutena ei ole hyvä oiminta, vaan omistus ja hankinta; epäonnistuminen ei johdu siitä, että ihminen menettelee moitittavasti, vaan siitä, että hän menettää eikä omista. Kuinka voisimmekaan näissä oloissa odottaa näkevämme mitään muuta kuin epätäsmällistä, epätyydyttävää palvelusta kaikkialla?

Nykyaikainen sosialismia vastustava moralisti ja sosiaalinen satiirikko vetoaa omistajain velvollisuudentuntoon, selittää latteaan sävyyn, että omaisuuteen liittyy sekä velvollisuuksia että oikeuksia ja niin edespäin. Sosialisti katsoo kuitenkin hiukan syvemmälle ja selittää asian toisin. Hän ottaa sekä oikeudet että velvollisuudet tarkemman tutkimuksen alaisiksi. Hän väittää, että kaiken tämän sosiaalisen epäjärjestyksen pohjana on yksi ainoa seikka, väärä omaisuutta koskeva käsitys, järjetön liioittelu, keräytynyt, perinnäinen liioittelu, omaisuuden aate. Hän sanoo, että yksityisomaisuuden aate, joka on oikea ja järjellinen, kun ovat kysymyksessä henkilöön läheisesti liittyvät oliot, vaatteet, kojeet, kirjat, koti tai huoneisto, puutarha, josta hän pitää, tai hevonen, jolla ratsastaa, on joutunut järjettömän liioittelun esineeksi ja muuttunut maailman pakkomielteeksi, että eräille henkilöille myöntämämme vapaus pitää omanaan maata, jonka kamaralla meidän täytyy elää, kivihiiltä, jota käytämme polttoaineenamme, tarvitsemiamme ravintoaineita ja metalleja, rautateitä ja laivoja, joiden varassa liike-elämämme toimii, ja määrätä kaikista näistä palveluksista niin korkea hinta kuin hyväksi näkevät, johtaa ihmisten suuren enemmistön köyhdyttämiseen ja todelliseen orjuuttamiseen.

Niin hän päätyy toiseen tärkeimpään yleistykseensä, jonka voinen esittää seuraavasti:

_Olioiden yksityisomistuksen ja omistajien oikeuksien aatetta on suunnattomasti ja turmiollisesti liioiteltu nykyaikaisessa maailmassa. Yksityisomistus on laajennettu maata, aineksia, menneiden sukupolvien keräämiä arvoja ja varoja, ylen lukuisia oikeastaan koko ihmissuvun perintöön kuuluvia olioita käsittäväksi. Siitä on seurauksena melkoinen tyrehtyminen ja ihmistarmon tuhlaus sekä ihmissuvun suuren enemmistön kärsimä suuri vapausmahdollisuuksien menetys; edistys hidastuu, on olemassa valtava määrä vältettävää onnettomuutta, julmuutta ja vääryyttä._

_Sosialisti kannattaa sitä ajatusta, että yhteiskunnan kokonaisuudessaan tulee olla maan, raaka-aineiden, menneisyydessä kerättyjen arvojen ja varojen kiistämätön omistaja ja vallitsija ja että yksityisomaisuuden tulee olla laadultaan ajallinen, yhteisölle palautuva ja yleisen menestyksen sääntelemä._

8.

Nyt alkaa sosialistiseen keskusteluun tottumaton lukija havaita edellisessä luvussa esitettyyn kysymykseen annettavan vastauksen ääriviivoja, hän huomaa, mistä lähteistä siellä mainitsemamme inhimillisen elämän avartuminen on johdettava, ja käsittää, millaisia taloudellisia menetelmiä tässä tehtävässä on käytettävä. Yhteisomistus on yhteisvastuun välttämätön seurausvaatimus. Ei saa olla enää olemassa yksityisiä maanomistajia, ei yksityisiä pankkiireja eikä rahanlainaajia, ei yksityisiä vakuutuskeinottelijoita, ei yksityisiä rautateiden eikä laivojen omistajia, ei yksityisiä kaivosten omistajia, ei öljykuninkaita, hopeakuninkaita, kivihiilen ja vehnän ostelijoita eikä muita sellaisia. Koko tämä omaisuusalue on palautettava valtiolle, valtion tulee se omistaa ja sitä hoitaa, ja ne suuret tulot, jotka nyt käytetään yksityisiin tarkoituksiin, käytetään silloin jatkuvasti uuden ja paremman sukupolven ruokkimiseen, ylläpitämiseen ja kasvattamiseen, tutkimuksen ja tieteen edistämiseen, uusien asumusten rakentamiseen, uusien keinojen kehittelemiseen, istuttamiseen, suunnittelemiseen, maailman kaunistamiseen ja uudestimuovaamiseen.

9.

Tämä on toinen niistä kahdesta yleistyksestä, joiden varassa nykyaikaisen sosialismin rakennus lepää. Samoinkuin ensimmäinen, ja samoinkuin kaiken terveen uskonnollisen opetuksen käytännöllinen puoli, se on erään yleisen käyttäytymissäännön erikoissovellutus, ja sääntö on tässä tapauksessa se, että yksilöllisen vaikuttimen tulee alistua suvun onnen ja menestyksen säänneltäväksi.

VIIDES LUKU

VOITONHIMON HENKI JA PALVELEMISEN HENKI

1.

Olemme nähneet, kuinka sosialismin rakentava suunnitelma pyrkii korvaamaan kahta melkeinpä perustavaa inhimillistä suhdetta koskevia periaatteita avarammilla ja epäitsekkäämmillä käsityksillä, kuinka se kieltää mieheltä "omistus"-oikeuden vaimoon ja lapsiin jättäen kumminkin kaikki heidän välillään vallitsevat muut suhteet koskematta, kuinka se tahtoo taata ja suojata heidän menestystään ja kuinka se vaatii, että suuri määrä elottomiakin olioita, jotka nykyisin ovat yksityisten omistajien huostassa, on katsottava koko yhteisön kiistämättömäksi omaisuudeksi. Tämä miellekehässä tapahtuva muutos (käyttääksemme herbartilaista sanontaa) on sosialistisen suunnitelman ytimenä.

Suunniteltu muutos ei suinkaan ole vähäinen. Siihen sisältyy yleinen muutos elämän hengessä; se merkitsee, että on siirryttävä voitonhimon hengestä (joka nykyjään välttämättä vallitsee elämäämme) palvelemisen henkeen.

Edellisessä luvussa koetin osoittaa, että sosialismi pyrkii muuttamaan elämää vähemmän surkeaksi ja julmaksi, tahtoo ehkäistä siihen syntyvien lapsien halventamista ja typistämistä, ja koetin myös selvittää nykyisestä talousjärjestelmästämme johtuvan huonon hoidon, tuhlauksen ja sekasorron tajuamista ja siihen kohdistuvaa vastustusta. Nyt tahdon osoittaa, että sosialismi pyrkii jalostamaan persoonallista elämäämme ehkäisemällä ja masentamalla intohimoja, jotka nykyjään rehoittavat vapaina, ja avartamalla sellaisten viettien alaa, joita nykyjään estetään ja tukahdutetaan. Sosialisti väittää, että elämä on nykyjään välttämättä kunniatonta, alhaista ja mitätöntä, koska nykyinen sosiaalinen järjestelmämme sellaisenaan vetoo liian voimakkaasti eräisiin kaikkein kehnoimpiin olemuksemme ainesosiin.

Kenties ei kaikkein alhaisimpiin. Nykyinen sivistyksemme epäilemättä ehkäisee monessa suhteessa ihmisen synnynnäistä eläimellisyyttä, auttaa ihmisiä eräänlaiseen kohtuullisuuteen, puhtauteen ja keskinäiseen suvaitsevaisuuteen, tekee paljonkin tukahduttaakseen raakaa väkivaltaa, laittomuuden henkeä, julmuutta ja turhaa hävitystä. Mutta toisaalta se myös ehkäisee ja typistää mielenjaloutta ja vilpitöntä totuudellisuutta, kaikkea epäitsekästä luovaa innostusta, kauneuden rakkautta ja kiihkeätä totuudelle ja tutkimukselle antautumista, sen sijaan kannustaen ahneutta, itaruutta, petosta, kiskomista, valheellisuutta ja salakuljuisuutta tekemällä rahanhankinnan yhteiselämän koetinkiveksi.

Tahdoimme tai emme, me nykyisessä maailmassa elävät ihmiset huomaamme, että täytyy joko kiinnittää melkoinen määrä huomiotamme rahojen hankkimiseen ja säilyttämiseen ja sen edellyttämään toimintamme muovaamiseen — tai, jos niin tahdomme sanoa, sen vääristämiseen —- koskaan tuota seikkaa unohtamatta, tahi tyytyä mitättömyyteen. Tahtoipa ihminen harjoittaa mitä voimia tahansa, halusipa hän suorittaa mitä palvelusta hyvänsä, useimmiten on ennakkoehtona, että hänen täytyy hankkia suotuisaa tilaisuutta ansaitsemalla tai myymällä jotakin. Ellei hän voi muuttaa lahjojaan joksikin myytäväksi olioksi tai saada jotakin äveriästä miestä itseänsä "suosimaan", hän ei voi lahjojansa viljellä. Hankkimisen, ansaitsemisen lahjat ovat kaikkein ylimmät — kaikki muut kumartavat niitä.

Tämä seikka ei suinkaan johdu luonnollisesti ihmisen olemuksesta, se on sokean ja monisyisen sosiaalisen kasvun tulos, johtuu eri aateryhmien kesken tapahtuvasta kilpailusta ja erilaisten vaikutusten keskinäisestä muuntamistyöstä. Omistuksen aate on päässyt villiytymään, se on muuttunut kaikkeatukahduttavaksi rikkaruohoksi. Terveen ihmisen luonnollisena valta-intohimona ei ole alinomainen omistamisen halu. Väitetään sosialismin "vastustavan ihmisen luontoa" ja tahdotaan meille uskotella, että tämä elämä, jossa vallitsee tuskallinen pelontunne, itaruus ja keinottelu, rahanhimoiset vaikuttimet ja pakollinen raadanta, on ihmissielun sosiaalisten mahdollisuuksien täydellinen ja lopullinen ilmaus. Mutta todellisuudessa onkin laita niin, että ainoastaan nimenomaan luonnottomat ihmiset, henkilöt, joiden äly on ahdas, rajoitettu, erikoistunut, Rockefellerit, Morganit ja muut heidänlaisensa, henkilöt, jotka eivät ole hengeltään suuria eivätkä kauniita, vaan pelkkiä raha-monomaaneja, voivat jatkuvasti antautua voiton hankintaan keskittäen siihen koko tarmonsa. Kelvollisen inhimillisen aineksen suurimmalle osalle on ostaminen ja myyminen, säästäminen ja sijoittaminen, itsensä vakuuttaminen ja omaisuuden hoitaminen joukko vieraalta tuntuvaa, järjetöntä ja ikävystyttävää toimintaa, joka on ristiriidassa vaiston yleisen suunnan ja elämän hienompien harrastusten kanssa. Miesten ja naisten suuresta enemmistöstä koko asia tosiaankin tuntuu niin luonnottomalta, etteivät he kaikesta köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kaikesta orjuutuksesta ja taloudellisesta epäedullisuudesta huolimatta voi pakottaa itseään tuohon ikävään, ovelaan peliin, maailman pettämiseen, vaan jäävät köyhiksi. Useimmat luopuvat jonkinlaisen epätoivon vuoksi kaikista yrityksistäkin, useat turvautuvat haparoiviin kokeisiin, tavoittelevat voittoa sattuman nojalla, pelaamalla, monet keräävät epävarman ja epätyydyttävän omaisuuden, muutamia rakennuksia, jotakin maa-aluetta koskevan omistusvaatimuksen, muutamia satoja puntia, joiden sijoitus on epävarma kuin tuuliviiri; vain pieni vähemmistö omistaa ja lisää omaisuuttaan — enimmälti joko rikkaiden perillisiä tai tarmokkaita henkilöitä, jotka suorastaan tylsyttäen elämän parempiin ja jalompiin puoliin kohdistuvaa vaistoa voivat antautua melkein yksinomaan riistämään ja kasaamaan. Kaikki tavalliset ihmiset, jotka eivät ole sosialisteja, ovat itse asiassa yhteistyössä luovuttaakseen maailman sellaisten henkilöiden huostaan.

Sosialismin vastustaja väittää, että tästä rohkaistun ja kannustetun ahneuden onnettomuudesta koituu hyvää ja että se erikoinen halpamaisen ahne tyyppi, joka on nykyisessä individualistisessa maailmassa vallitsevana, Rockefeller-Harrimanien tyyppi, "luo" suuria liikkeitä, ottaa käytäntöön luonnon mahdollisuuksia, antaa ihmiskunnalle rautateitä, voimaa, mukavuuksia. Itse asiassa kykenee nykyaikainen älykäs yhteisö varsin hyvin suorittamaan kaikki nuo tehtävät verrattomasti paremmin itse, ja yhteistoiminnan hyväätekevä vaikutus voi helposti muodostua ja muodostuu helposti käänteentekeväksi. Yksityishenkilöiden suorittama luonnon tarjomien mahdollisuuksien käytäntöönottaminen on epäilemättä taloudellisen kehityksen välttämätön ehto yhteisössä, jonka äly on alhaisella kehitysasteella, samoinkuin piikivestä valmistettujen kojeiden käyttö on ollut ihmiskunnan sosiaalisen kehkeytymisen välttämätön vaihe, mutta nykyaikana ahne anastaja kuluttaa yhteisön voimia ja uhkaa sen terveyttä niinkuin jokin ruumiin riutuva elin. Ja hän on nykyjään paljoa turmiokkaampi kuin milloinkaan ennen, koska vanha uskonnollinen järjestö ei enää vaikuta määräävästi hänen mielikuvitukseensa. Nykyaikaisen maailman suuret omaisuudet on enimmältä osalta hankittu sellaisten menetelmien nojalla, jotka eivät ole sosiaalisessa suhteessa hyödyllisiä, vaan useissa tapauksissa suorastaan vahingollisia. Ajateltakoon muutamia tavanomaisia rikastumismenetelmiä. Eräs mahdollisuus on siinä, että myydään jotakin arvotonta ainetta rahasta; siten keräävät patenttilääkkeiden kauppiaat, kehno journalismi, palkintokilpailuja järjestävät aikakausjulkaisut ja muut sellaiset suuria omaisuuksiaan.

Toinen mahdollisuus on ostelu, keinotteleminen viljalla, suoloilla, boraksilla ja muilla sellaisilla tarpeilla. Sitten on mainittava se, mitä Amerikassa mainitaan nimellä "franchises", edullisin ehdoin ja keinoilla, jotka tavallisesti eivät siedä tarkastusta, tapahtuva erioikeuden hankkiminen jonkin edullisen julkisen toiminnan harjoittamiseksi, joka suoritettaisiin paremmin, jos se jäisi yhteisön toimeksi — esimerkiksi erinäiset paikallisliikennettä harjoittavat yksityisliikkeet; lisäksi ne yksinkertaiset tai mutkikkaat finanssitoimet, osakepääoman pelkkä nimellinen koroittaminen, "rekonstruoiminen", tavallisten osakkeenomistajien "ulospudistaminen", joiden nojalla tavallisten toimeentulostaan taistelevien henkilöiden säästöt siirretään finanssimagnaatin haltuun. Kaikki tässä luettelossa mainitut menettelytavat ovat suuremmassa tai vähemmässä määrässä epäsosiaalisia, mutta juuri niitä käyttäen ovat viimeksikuluneiden vuosien suuret menestykset saavutetut. Toisluokkaisia omaisuuksia on epäilemättä hankittu siten, että henkilöt, jotka ovat osanneet ostaa työvoimaa huokealla, järjestää sen hyvin, myydä sen tuotteet kalliista hinnasta, ovat perustaneet erilaisia tehdasliikkeitä, mutta niissäkin tapauksissa tekevät usein uuden tuotteen sosiaalisen edullisuuden tyhjäksi työväen huonot olot. Tosiasioita tarkastellen on mahdotonta yhtyä kannattamaan sitä väitettä, että voitonhimon kannustamat henkilöt voivat suorittaa yhteiseksi hyväksi koituvaa työtä ja että taloudellisen kehkeytymisen eteneminen välttämättä vaatii sellaista kannustinta.

Asiaimme alistaminen sellaisen voitonhimon hengen alaiseksi jättää maailmamme erikoislaatuisen, saaliinhimoisen, hedelmättömän, ovelan ihmistyypin käsiin, ja ihmisten suuren enemmistön, joka vihaa voitonhimon hengen palvelemista, on pakko niin menetellä, koska koko yhteisöä rasittaa pakkomielteenä yksityisomistuksen periaate, mutta totena pysyy sittenkin, ettei maailmaa pidä pystyssä tuo henki, vaan palvelemisen henki. Maailman olisi mahdoton pysyä pystyssä nytkään, jos sen väestön suuri enemmistö todellakin tavoittelisi yksinomaan omaa voittoa. Rockefellerien, Morganien ja Rothschildien muodostama maailma tuhoutuisi surkeasti taisteltuaan sitä ennen kiivaan sisäisen taistelun. Vain sen nojalla, että ihmiset yleensä ovat sellaisia saaliinajajia paremmat, suoritetaan maailmassa todellisia inhimillisiä tekoja.

Tarkastelemme tätä kysymyksen puolta hiukan seikkaperäisemmin, koska ne, jotka nykyaikana sosialismista väittelevät, näyttävät käsittävän erikoisen huonosti juuri sen.

2.

On tehostettava sitä tosiasiaa, että suurin osa maailmassa suoritettua työtä ja kaikki kunnollinen työ nykyjään suoritetaan toisten vaikuttimien eikä voitonhimon nojalla; voitonhimo ei ole maailman liikevoima eikä voikaan olla, koska se toimii kaikkea tehokasta työskentelyä vastaan kaikilla elämän aloilla.