Part 1

Chapter 13,084 wordsPublic domain

UUSI SUOMALAINEN LUKEMISTO

Toimittanut

Aug. Ahlqvist

G. W. Edlund, Helsinki, 1883.

SISÄLLYS:

I. Suorasanaista eli Proosaa.

1. Tarinoita. Kirj. _Juteini_ 2. Kultalan kylä viheliäisyydessään. _Keckman_ 3. Arvoituksia 4. Vuodenajat Lapissa. _Oulun W. Sanomista v._ 1856 5. Sananlaskuja 6. Ruohoista ja kukkasista. _Frosterus_ 7. Kultalan kylä hyvässä kunnossaan. _Keckman_ 8. Arvoituksia 9. Kuningas Eerikki IX:n valloitusretki Suomeen. Pyhä Henrikki. _Kajaani_ 10. Peurasta (Porosta). _Keckman_ 11. Sananlaskuja 12. Metsän jumalat ja haltiat muinaisilla Suomalaisilla. _Krohn_ 13. Hämähäkki. _Lönnrot_ 14. Arvoituksia 15. Piispa Maunu Tavast. _Krohn_ 16. Pääsiäinen Venäjällä. _Ahlqvist_ 17. Maan, meren kulkija laiva (Satu) 18. Sananlaskuja 19. Piplia ja Keisari. _Polén_ 20. Majavasta. _Keckman_ 21. Wiipurin piiritys v. 1495. _Krohn_ 22. Wiipurin Pamaus. _Krohn_ 23. Arvoituksia 24. Kasanin Tatarilaiset. _Ahlqvist_ 25. Työnteko ja arkielämä Tyrväällä. _Warelius_ 26. Naantalin naisluostari. _Krohn_ 27. Rahoista, _v. Becker_ 28. Eräästä muistopuheesta. _Renvall_ 29. Sopuli. _Oulun W. Sanomista v. 1854_ 30. Suomalaisen kirjallisuuden alku. _Krohn_ 31. Sananlaskuja 32. Ijankaikkisuuden ihanasta päivästä ja tämän elämän kaameasta yöstä. _Kemell_ 33. Elefantti. _Lönnrot_ 34. Arvoituksia 35. Suomenmaan valtiollinen tila ja asukasten luonne 16:llä vuosisadalla. _Y. Koskinen_ 36. Kuolevaisuuden tunteet. _Juteini_ 37. Sananlaskuja 38. Klaus Fleming. _Y. Koskinen_ 39. Porolla-ajaminen. _Andelin_ 40. Sananlaskuja 41. Rehellisyydestä Suomessa. _Polén_ 42. Työväen ja palkoillisten kohtelusta. _Manninen_ 43. Kaksi nappia. _Hannikainen_ 44. Maanpetoksesta. _Cannelin_ 45. Paavo Korhonen. _Lönnrot_ 46. Woguulit. _Ahlqvist_ 47. Lapuan tappelu. _Blomstedt_ 48. Matka tervaveneessä Oulujoella. _K. A. Castrén_ 49. Sananlaskuja 50. Silmänkääntäjä. _Hannikainen_ Loppu-Toivotus. _Kilpinen_

II. Runoutta.

1. Lasten virsi 2. Nuorukaisen virsi 3. Maailman menon turhuudesta. _Cajanus_ 4. Davidin 1 psalmi 5. Davidin 137 psalmi 6. Isänmaan edestä. _Suonio_ 7. Maamme. _Runeberg -- Kiljander, Tuokko_ y.m. 8. Ruhtinaalle. _Franzén -- A. Oksanen_ 9. Savolaisen laulu. _A. Oksanen_ 10. Suomen valta. _A. Oksanen_ 11. Oma maa. _Kallio_ 12. Laulu Suomessa. _Juteini_ 13. Suksimiesten laulu. _Suonio_ 14. Birger Jarlin linna. _Tuokko_ 15. Elämän nautinto. _Juteini_ 16. Kehtoruno. _Lilius_ 17. Kevät. _Granlund_ 18. Kukkasen taivas. _Poppius_ 19. Kedolla. _Gottlund_ 20. Uimalaulu. _Warelius_ 21. Koskenlaskijan morsiamet. _A. Oksanen_ 22. Soidin. _Kallio_ 23. Entisestä ja nykyisestä ajasta. _Paavo Korhonen_ 24. Odysseys ja Nausikaa. _Lönnrot_ 25. Kesän viimeinen kukka. _Moore -- Tuokko_ 26. Mainen kosto. _Erkko_ 27. Tytön muistikirjaan. _Erkko_ 28. Suomalainen sonetti. _A. Oksanen_ 29. Ystävälleni. _Kallio_ 30. Lohdutus haudalla. _Kemell_

Lisäys.

I. Agricolan kieltä.

1. Davidin 52:s Psalmi 2. Isämeidän-rukous

II. Isämeidän-rukous Suomen lähimmillä heimokielillä.

1. Aunuksen-Karjalan kielellä 2. Tverin-Karjalan kielellä 3. Watjan kielellä 4. Wepsän kielellä 5. Wepsän kielellä, toisin 6. Wiron kielellä, Tallinnan murteella 7. Wiron kielellä, Tarton murteella 8. Liivin kielen itä-murteella 9. Liivin kielen länsi-murteella

III. Lyhyitä elämäkerrallisia tietoja niistä kirjoittajista, joiden teoksista tähän kirjaan on otettu kappaleita

[Suomalais-ruotsalainen Sanakirja ja Kymmenen runoa Kalevalasta sekä Suomalais-ruotsalainen Sanakirja niihin on tästä e-kirjasta jätetty pois, koska ne ovat täydellisemmin saatavissa muualta.]

ESIPUHE.

_Tähän kirjaan on yhdistetty kaksi allekirjoittaneen ulosantamaa eri teosta. Kummallakin on tarkoituksena Suomen kielen ja kirjallisuuden opettaminen maamme ruotsiksi sivistyvälle nuorisolle, ja kumpaakin on, ainakin paikoittain, käytetty rinnan samoissa opistoissa. Tämän tähden näytti niiden yhdistäminen suotavalta asialta, ja kuin molemmat olivat loppumaisillaan kirjakaupasta, suostui allekirjoittanut ne muuttamattomina yhdeksi kirjaksi painattamaan. Ostajalle on tästä yhdistyksestä suurin etu, sillä tämä kirja ei maksa enämpää kuin Lukemisto yksinänsä tähän asti on maksanut.

Ne näihin teoksiin kuuluvata kaksi eri sanakirjaa olisi tosin voitu panna yhteenkin. Mutta Kalevalan sanat olisivat yhteisessäkin sanakirjassa olleet pidätettävät runomurteen asussa (mikäli tämä tulee kysymykseen), samoin kuin Lukemiston sanat arvattavasti yleisen kirjakielen puvussa. Sanastojen yhteensulattamisesta olisi täten sekä syntynyt sekavuutta ja kirjavuutta teoksessa että tullut tekijälle uusi vaiva ja kustantajalle uusi rahanreikä, jota jälkimmäistä kirjan hinnan helppona pitäminen ei suinkaan olisi suvainnut. Näistä syistä ovat Lukemiston ja Kalevalan sanakirjat, paikka paikoin vaan korjailtuina, jätetyt olemaan erillänsä ja painetut kumpikin tekstiensä taakse.

Helsingissä, Lokakuun lopulla v. 1883.

A. A._

I. SUORASANAISTA ELI PROOSAA.

1. Tarinoita.

Mies sanoi toiselle, joka suuresti kehui oppiaan: "Jos minä tietäisin kaikki, mitä et sinä vielä tiedä, niin olisin minä oppinein mies koko maan piirissä."

"Minkä tähden on teillä harmaapäänä vielä musta parta?" kysyi matkalainen ukolta. "Sen tähden", vastasi ukko, "että hiukseni ovat kahtakymmentä vuotta vanhemmat partaani."

Talonpoika löi lapiolla naapurinsa koiran kuolijaksi, jonka tähden hän joutui oikeuteen. "Mitä varten olet sinä naapurisi koiran lapiolla tappanut?" kysyi tuomari. "Se puri minua", vastasi talonpoika. "Miksi et sinä tuota varrella rangaisnut?" sanoi tuomari. "Eipä hänkään minua hännällänsä purrut", oli vastaus.

Asianajaja, joka ihmisten riidellessä oli rikastunut, teki testamentin ja lahjoitti kaiken omaisuutensa hulluille, mainiten: "hulluilta minä sen saanutkin olen."

Kaksi miestä joutui tiellä vastasuin. Yksi sanoi ylpeästi: "pois tieltä; minä en lurjusta pakene." Toinen äänsi: "mutta minä pakenen", ja meni tieltä pois.

Ruhtinas kohtasi muinoin tylyn miehen, jonka hän palkolliseksi luuli, ja kysyi häneltä: "kuka sinun isäntäsi on?" "Itse olen isäntäni," vastasi mies ynseästi, ruhtinasta tuntematta. "Ah, sinulla on huono isäntä" sanoi ruhtinas, ja käänsi hänelle selkänsä.

Kuningas tapasi talvella köyhän miehen, jolla olivat melkoisen kepeät vaatteet pakkaista vastaan. Kuningas alkoi puheen ja valitti viluansa. "Jos te, armollisin Majesteetti, tekisitte niin kuin minäkin, -- ei sitten vilu teitä haittaisi", sanoi köyhä. "Kuinkas sinä teet?" kysyi kuningas. "Minä kannan nyt päälläni kaikki vaatteeni", vastasi köyhä.

Eräs arkaluontoinen herra kaupungissa sai haavan sormeensa. Hän alkoi suurella kiireellä kutsua lääkärin verta sulkemaan. Lääkäri tuli ja, nähtyänsä pienen haavan, lähetti kutsujan samalla kiireellä apteekista lääkitystä tuomaan. Tämän tähden kysyi haavoitettu: "onko haava aivan vaarallinen?" "Ei suinkaan", vastasi lääkäri; "vaan jos ei joutua tehdä, niin se paranee lääkityksettä."

Valtakunnan hovissa aterialle istuttaessa kielsi kuningas, pilalla, panemasta lusikkaa yhdelle herralle, jonka hän tiesi sukkelaksi mieheksi, ja kuin liemiruokaa eteen annettiin, sanoi hän: "se on konna, joka ei lientä syö". Herra ei huolinut lusikkaa vaatia, vaan teki sen itsellensä leivän kuoresta, jonka myös söi, ja sitte sanoi: "se on mies, joka lusikkansa syö".

10.

Ennen, kuin matkustaja antoi ajaa yli huonon sillan, kysyi hän kyytipojalta: "eiköhän tässä liene kukaan veteen hukkunut?" "Ei suinkaan", vastasi kyytipoika. "Menneellä viikolla upposi tähän veljeni; vaan sekin löydettiin jälleen toisena päivänä."

11.

Ratsasmieheltä, joka hevoistansa vaan yhdeltä sivulta ahkerasti kannusti, kysyi toinen: "eikö sinulla ole kannuksia molemmissa kantapäissäs?" "Ei tarvitse", vastasi hän; "kuin minä saan yhden sivun kulkemaan, niin toinenkin mukaan menee."

12.

Akka haasteli ihmeitä toiselle ja sanoi myös nähneensä kalmistossa aaveen, joka päätöinnä irvisti hänelle. "Kuinka se sitte irvisti, kuin ei sillä päätä eikä hampaita ollut?" kysyi toinen. "No, sanoppas sitä ihmettä, kaima kulta!" vastasi akka.

13.

Varkaan yöllä tultua köyhän miehen majaan ja nurkissa etsien jotakin saadaksensa, mainitsi köyhä vuoteelta: "mitäs, veikkonen, siellä pimeässä turhaa etsit, kussa en minä päivälläkään mitään löydä!"

14.

Torppari, joka lähetettiin kantamaan ruohoilla peitetyssä korissa krapuja isäntänsä ystävälle toisessa kylässä, tahtoi tien vieressä korinsa sivulla vähän levähtää; mutta nukkui uneen, ja sillä aikaa menivät kravut korista tiehensä. Surkeilla silmillä katseli hän nyt tyhjää koria, ja lähti kori kädessä kuitenkin kirjettä viemään. Kirjeen saaja luki sen, ja sanoi siinä krapujakin olevan. "Kiitos Jumalan, että ne ovat siellä", huusi torppari; "minä luulin niiden tiellä hävinneen."

15.

Suuri ja lihava herra vaelsi jotenkin myöhään kaupunkia kohdin ja kysyi talonpojalta, joka, palaten samasta kaupungista, tiellä hänen vastaansa tuli: "luuletkos minun vielä kaupungin portista läpitse pääseväni?" "Aivan hyvin, herra", vastasi talonpoika; "pääsin minä siitä aamulla heinäkuormankin kanssa."

16.

Kauan aikaa kotoa pois oltuansa palasi herra vieraasta valtakunnasta jälleen kotomaalle, ja kohtasi tiellä talonpojan, kotoisin samoilta paikoilta. Tältä tiedusteli hän maansa asioita ja kysyi myös: "vieläkö siellä on niin monta narria kuin ennen?" "Ei enää teidän matkaan mentyänne", vastasi talonpoika.

17.

Tyhmä mies tapasi ankeriaan hernemaassansa järven rannalla, ja luuli sen käärmeeksi. Tämän sai hän suljetuksi tuohikonttiin ja vei paatilla upottaaksensa järveen. Ankerias, veteen päästyä, rupesi mutkaellen uimaan, jota katsellen mies sanoi "ähäh, nyt saat siellä kimarrellen kuolla."

18.

Mies valitti lääkärille poikansa kivuloisuutta, josta ei saunakaan ole auttanut, ja kysyi häneltä neuvoa sen parantamiseen. "Vahvista häntä ammeessa vilulla vedellä", sanoi lääkäri. "Eikö veteen mitäkään lisäksi panna?" kysyi mies. "Ei muuta kuin poika", vastasi lääkäri.

_Juteini_ (Judén).

2. Kultalan kylä viheliäisyydessään.

Entiseen aikaan oli Kultalan kylä ollut jotenkin voimakas; ei juuri ylen rikas, mutta niin että joka talossa elettiin hyvin. Mutta nyt oli siellä varsin huono tila ja köyhyys. Rikasta eli varakasta ei ollut kuin juuri muutama talonpoika, krouvari ja mylläri. Muitten tykönä oli köyhyys ja viheliäisyys silminnähtävät. Sadasta talonisännästä lähetti kaksikymmentä lapsensa kerjäämään; kuusikymmentä tulivat jotenkuten aikaan, vaikka sangen velkaantuneet, ja vaan muutamat olivat vielä niin voimassa, että jaksoivat ulostekonsa maksaa ja pystössä pysyä.

Jo huoneitten ulkonäöstä taittiin arvata, kuinka huonosti sisällä mahtoi olla. Seinät olivat monessa mutkassa, katot tuulelta raiskatut ja sillensä jääneet, ilman korjaamatta; akkunanklasit rikki ja reijät rievuilla kiinni tukitut tahi tuohilla paikatut. Kuin sisälle mentiin, tuli paha löyhkä eli haju vastaan; likaa oli joka paikassa, pöydät ja penkit pesemättä, laattia oli sekä rikki että myös musta, juuri kuin ei olisi koskaan nähnyt vettä; niin siihen oli likaa paatunut. Samassa tuvassa, jossa ihmiset asuivat, nähtiin porsaita ja kanoja, ja vielä sikojakin ja vasikoita. Varsin harvat olivat ne, joissa oli eri huone eli kyökki, kussa ruuat keitettiin, mutta kyökkikaluja eli keittoaseita oli aivan vähä, ja nekin myös huonoja eli kelvottomia, ja makasivat siellä ja täällä pesemättä. Kryytimaissa ei ollut yhtään siivoa tahi järjestystä; hyvä kyllä, jos saatiin potaatteja sikain ja ihmisten tarpeeksi. Aidat olivat kehnot, ett'eivät estäneet sikoja ja muita eläimiä sisälle pääsemästä. Huoneitten edessä oli sontaläjiä, ja niiden päällä ja ympärillä huiskin haiskin peltoaseita, puita, halkoja ja kaikenlaisia kaluja, joita muutoin ei saatu katon alle. Miehet ja vaimot kulkivat rikkinäisillä tahi paikatuilla, likaisilla vaatteilla eli ryysyillä, usein viikoittain ilman silmiänsä ja käsiänsä pesemättä. Heidän pienet lapsensa saivat usein puoleen päivään asti kätkyessä maata ilman korjuuta, ja jotka olivat vähän vanhemmat, juoksivat ulkona melkein alastomina taikka rypivät tunkiolla, tahi sisällä uunin takana.

Ei ollut siis ihme, jos sellainen saastaisuus siitti kaikenlaisia tauteja. Mutta ennenkuin ymmärtävää ja oikein oppinutta lääkäriä haettiin, niin mentiin jonkun vanhan ämmän, tahi tietäjän, tahi noidan, taikka puoskarin, tahi senkaltaisen tykö, joka ei muka niin suurta maksoa vaatinut. Ja jos isäntä tahi emäntä oli sairas, ett'ei kyennyt työhön, silloin kävi talouden työt kaikki takaperin. Tässä hädässä täytyi sentähden myydä talon irtainta kalua tahi viljaa tahi karjaa, tahi joku osa talon maatakin, taikka rahaa lainata suurta korkoa (intressiä) vastaan. Ja näin sitten elettiin siksi että velka oli suuremmaksi kasvanut, kuin että sitä maksaa voitiinkaan: josta luonnollisesti seurasi ulosotto eli kaiken tavaran poismyyminen auksjonin kautta, ja niin tultiin vaimoineen lapsineen maantielle.

Varakkaammilla ja rikkaammilla talonpojilla oli toki paremman näköinen elämä, enemmin tavaraa ja kaluja sekä vaatteita. Mutta tavattiinpa heilläkin paljo kyllä siivottomuutta ja huolettomuutta. Sillä alinomaa joka haaralla ympärinsä nähden silmäinsä edessä naapurein kerjäläis-elämää ja saastaisuutta, harjausivat hekin siihen, ett'eivät pitäneet juuri paljon parempaa siivoa. Arkipäivinä he olivat likaisissa ryysyissä; mutta sunnuntaina siihen sijaan he ylpeilivät koreissa ja tyyriissä vaatteissa. Eikä heillä ollut muuta puhumista, kuin valituksia pahoista ajoista, esivallasta ja kylän väestä. Sillä kuin melkein kaikki taloudet kylässä olivat velkautuneet, niin harvat olivat, jotka voivat maksaa. Ja kuin, sitte viimeisen sodan, seurakunnalla oli suuri, monen tuhannen ruplan velka, lankesi korkojen ja kaikkein yhteisten ulostekoin makso varakkaampain niskoille. Tästä he olivat pahoilla mielin ja murisivat.

Muutoin olivat Kultalassa toinen toistansa vastaan, ja alinomaa kuului riitaa ja toraa. Yksi ei uskonut toista; kukin kiroili ja soimasi toista; jokaisella oli aina jotakin pahaa toisesta sanomista. Siellä ei ollut uskoa eikä uskollisuutta, mutta vaan valhetta ja petosta. Köyhät kadehtivat rikkaita; rikkaat rasittivat ja vaivasivat köyhiä. Niiltä, jotka hädässänsä heiltä lainasivat rahaa, ottivat he hävittömästi suuren korkorahan, 12, 20 ja enemmänkin sadalta, ilman että se heidän sydäntänsä liikutti taikka omaatuntoansa vaivasi. Köyhät taas puolestaan kokivat sitä kostaa konnan tavoin; salaa he vahingoitsivat rikkaiden puita ja istutuksia, varastivat kryytimaan kasvuja ja puiden hedelmiä, kanoja ja halkoja, ja mitä vaan eteen sattui, jota helposti saattivat ottaa. Ei siellä ollut sanaan eikä valaankaan luottamista. Avioväenkin välillä oli alinomaa vainoa, riitaa ja toraa. Tätä näkivät lapset joka päivä, eivätkä parempaa oppineet.

Vaikka nyt kansa oli näin silminnähtävästi huonossa tilassa, ja vaikka jokainen moitti esivaltaa ja valitti pahoja aikoja, eikä ollut muka rahaa kenelläkään, koska tarpeelliset maksot piti suoritettaman, olivat he kuitenkin ylpeät ja tahtoivat elää suuresti. Eivätpä juuri liialla työllä itseänsä vaivanneet. Varakkaat, hiljemmin mennessänsä töihinsä tahi varemmin työstä tullessansa, sanoivat itseksensä: "Jumalan kiitos, näinpä hyvä on! miksikä itseänsä ylimäärin vaivata, koska aikaan tullaan!" Köyhät taas ja työmiehet, kesken työtänsä istuen tuon tuostakin kädet ristissä ja tupakkapiippu suussa, sanoivat: "no ihmisiähän mekin olemme; levätä tuota nyt aina tarvitsee."

Mutta lauvantaina tahi sunnuntaina oli jokaisella rahaa, krouvissa juodaksensa ja iloitaksensa. Siellä nyt räyhättiin ja huudettiin: "tuokaapa enemmin viinaa! hui hai! kortteja tänne!" Ja niin meni kurkun kautta koko viikon ansaittu saalis, ja vielä enemminkin. Pelatessa yksi hukkasi rahansa, ja toinen taas joi kaiken voittonsa. Ei arkipäivinäkään kokonaan unhotettu krouvia: aina sinne sopi pistäytä, sillä ei tämä väki juuri mielellään sietänyt, että kurkku olisi kuivana. Mutta kotona oli vaimoilla ja lapsilla tuskin vatsan täytettä. Koska taas oli rahaa talossa, jos vähänkin, niin piti kahvea laitettaman: silloin keitettiin ja rustattiin, syötiin ja juotiin, ikään kuin olisi joka päivä ollut viimeinen. Sanottiin muka: "Herra Jumala, harvoinhan tällainen tila meitä kohtaa. Saaneehan tuota nyt kerran edes elää vähän paremmin. Mitäpä tästä elämästä muutoin olisikaan!"

Juhlapäiviä ei puuttunut, ja niitä piti aina vietettämän. Jos kaupungissa ja likitienoissa oli markkinat, niin sinne piti muka mentämän katsoaksensa, kuinka siellä krouveissa elettiin, ja kuullaksensa, mitä uutta maailmaan kuuluu. Sielläpä nousi useimmiten riitoja, tappeluja ja oikeudenkäymisiä, jotka aina saattoivat sekä ajan että rahan kulutusta, eikä mitään hyvää tahi hyödytystä. Ei suinkaan sellainen elämä talon tavarata kartuttanut, vaan pikemmin sitä vähensi. Ja kuitenkin kirosi ja valitti kukin tämän tähden pahoja aikoja, esivallan toimituksia ja vielä omankin kylänsä väkeä.

_Keckman_ (Kultala).

3. Arvoituksia.

1. Hakkaa yöt, hakkaa päivät, ei koskaan lastua saa?

2. Huutaa yöt, huutaa päivät, ei koskaan ääni sorru?

3. Iso kukko tervaharja, pyhän pellon pyörtänöllä?

4. Kahdesti syntyy, kerran kuolee?

5. Kataja mäellä kasvaa, ylös tyvin, alas latvoin?

6. Lihainen läävä, luiset lehmät?

7. Matalampi sikaa, korkeampi hevoista?

8. Nauraa, mutta ei haasta?

9. Perhe syöpi, pöytä laulaa?

10. Yksi tynnyri, kahdenlaista olutta täynnä?

_Arvoitusten sanat_. 1. Seinäkello. 2. Koski. 3. Kirkko, tahi Kellostapuli. 4. Lintu. 5. Hevosen häntä, t. Parta. 6. Suu ja hampaat. 7. Satula. 8. Seinänrako. 9. Porsaat imevät, emä röhkää. 10. Muna.

4. Vuodenajat Lapissa.

Kuin Lapinmaa on niin kaukana pohjan puolella, on sen korkeimmilla tuntureilla alinomainen talvi. Kevät, suven alku, alkaa tavallisesti vanhasta Urbanuksen päivästä eli 6:sta päivästä Kesäkuuta ja ylettyy vanhaan Juhannukseen asti eli 6:een päivään Heinäkuuta, Tämä aika vastaa Suomessa Toukokuuta. Sinä kuukautena sulavat jäät järvistä, lumi alhaisista maista, ruohot rupeavat kasvamaan ja lehdet puissa viheriöitsemään. Ehkä aurinko tähän aikaan paistaa yöt ja päivät laskeumatta, on ilma kuitenkin öillä niin talvenmoinen, että vetää veden melkein aina jäänhileesen aamupuolella yötä. Erilainen on kuitenkin tämä aika eri vuosina. Vuosina 1810, 1820 ja 1850 alkoi suven tulo varhain Toukokuussa; mutta kevät eli 6:sta päivästä Kesäkuuta 6:een päivään Heinäkuuta oli kylmä ja yhtä luminen kuin talven aikakin. Vuonna 1856 oli kevät aivan kylmä ja talvikin kesti Urbanukseen asti vanhan luvun jälkeen. Juhannuksen etuviikolla ajettiin vielä pulkalla, mutta oli kuitenkin jo niin lämmin, että syvemmätkin järvet, jotka kauemmin jäässä pysyvät, sulivat. Tenonjoki aukenee aina Toukokuun 10:n päivän ja Kesäkuun 1:sen päivän välillä. Tänä vuonna alkoivat jäät Tenossa liikkua 31:nä päivänä Toukokuuta suurella tulvalla, ja sitä kesti 4 tahi 5 päivää, ennenkuin joki kerkesi jäistä puhdistua. Heinäkuu ja Elokuu ainoastaan ovat suviaikaa. Tällä ajalla kasvavat ja tuleentuvat maan kasvut. Kylminä suvina tapahtuu, että harvat kasvut kerkeävät kypsyä. Jos suvi on lämmin, niin on se aivan ihana ja suloinen. Erinomattain on suven aika niin kauan ihanaa kuin aurinko laskeumatta paistaa. Vanhasta Perttulista alkaa syksy, joka tavallisesti ulottuu kuukauden ajan. Sillä ajalla on luonto jo kadottanut kauneutensa; kaikki kasvut ovat lakastuneet, ja odotetaan ainoastaan talven tuloa. Niinkuin syksyt ovat sateisia Suomessa, niin ovat ne myös Lapissa; mutta ilmat ovat tuntureilla jo niin kylmiä, että siellä aina pyryää lunta, kuin alhaisissa maissa vettä sataa. Useana vuonna tulee talvi jo Mikkelistä; mutta toisina sen tulo viipyy aina Marraskuuhun asti. Niinä vuosina, kuin näin tapahtuu, tulevat järvien ja jokien jäät heikkoja ja niin muodoin vaarallisia kulkea. Ikäväksi tulee myös silloin poroin hoito. Päivät lyhenevät ja pimeydessä on paimenen työläs ja vaivaloinen juoksennella porolauman perässä, joka tuulisina aikoina on erinomattain virkku karkaamaan yhdestä paikasta toiseen. Se useasti sulava ja jällensä jäätyvä lumi tulee monasti paksuksi jääkuoreksi jäkälämaalle, niin että ruuankin puute pakoittaa poron kulkemaan. Ehkä Toukokuu, poroin poikimisen aika, on vaivaloinen poroin hoitajille, niin on pitkällinen talventulo vielä vaikeampi. Talven aika, jonka saa lukea Mikkelistä Kesäkuun alkuun asti, on aivan epätasainen. Alinomainen tuisku ja ankara pakkainen ovat talven omaisuuksia. Aivan harvoin on suojainen ilma. Kuin tunturit menevät pohjaisesta etelää kohden, niin harvoin alhaisissa maissa muita kuin pohja- ja etelätuulia tunnetaan, ehkä tuntureilla myös muitakin tuulia kärsitään. Pohjatuuli on talven aikana aina lämpöisempi kuin etelätuuli; suven aikana on se perin-vastoin. Ilma on aivan puhdasta; sentähden ottaa pakkainen, yhdessä sen alinomaa liikkuvan tuulenviiman kanssa, tuntuvaisemmasti ihoon kuin muissa maamme osissa. Kovaa pakkaista ei erällä kestä enempää kuin kolme päivää. Jos se kestää enemmän aikaa, on suoja odotettava. Alku Tammikuuta ja koko Helmikuu ovat kylmimpiä aikoja vuodessa. Pyry ei hankittele tullessansa, vaan syntyy yht'äkkiä ja taukoaa myös yht'äkkiä. Ei missään talvisena aikana ole ilma niin muutteleva kuin Lapissa; sillä yhtenä päivänä on monenmoinen ilma, jonka pohjaisesta tuleva lämmin ja etelästä tuleva kylmä kaiketi vaikuttaa.

(Oulun Wiikko-Sanomista v. 1856.)

5. Sananlaskuja.

Aika vanhin, avaruus suurin.

Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.

Ei huuto hädästä päästä, parku päivistä pahoista.

Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.

Illan virkku, aamun torkku: se tapa talon hävittää.

Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.

Lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa.

Malttaa köyhä keittää, vaan ei malta jäähdyttää.

Nuorra vitsa väännettävä.

Orahasta touon tunnen, miehen nuoren nousennasta.

6. Ruohoista ja kukkasista.

Taitaako joku ajattelevainen ihminen ilman ihmettä, iloa ja nöyrää Jumalan kiitosta katsoa ruohoin ja kukkaisten paljoutta, hyödytystä ja kauneutta! Kaiken maan kansi kasvattaa niitä runsaasti ja niin moninaisia, että he laatuansa eli erinäisten sukuinsakin puolesta ovat monia tuhansia. Kaikkivaltias Herra on määrännyt heille erinäiset asuntosijat, joissa he menestyvät, toiset lämpimihin maihin, toiset kylmempihin, toiset vuorille, toiset laaksoihin, toiset soihin, toiset veden pohjassa kasvamaan, tahi avaran syvän meren päällä suuressa paljoudessa ajelemaan. Kaikki maa on täynnänsä Herran hyvyyttä. Ruohoin paljoudesta luontokappaleet tietävät valita ne, jotka heille ovat otollisimmat elatukseksi; mikä yhdelle on vahingollinen ja jonka hän jättää, sen toinen laatu korjaa ja se on hänelle hyväksi. Ei ole mitään turhaa ja kelvotointa; yksin sienet ja kuivat jäkälät ja puun naavat ovat väkevä ruoka muutamille eläimille. Sammal pidetään halpana, mutta sen juuressa kuitenkin kaikkinainen siemen kuivalla maalla pääsee juurtumaan; muutoin sen itu kuivettuisi.

Ruohot ovat elatukseksi ei ainoastaan kaikkinaisille eläimille maan päällä, vaan myös ihmisille. Ne antavat ruuan terveille, ja lääkityksen sairaille.

Mitä on nisu, mitä ruis, ohra, kaura, herneet muuta kuin ruohot, joiden siemenet ovat ihmisille paras ruoka? Mitä ovat moninaiset marjat ja monta muuta ruohon laatua muuta kuin ruoka ja virvoitus? Jos me kysymme lääkäreiltä, mistä he ottavat ne moninaiset voiteet, niin saamme tiedon, että parahimmat ja soveliaimmat ovat otetut ruohoista ja yrteistä: joska me ne oikein tuntisimme!

Muutamat ruohot ovat tarpeelliset vaatteiksi, niinkuin hamppu, pumpuli, pellava, jotka, koska ne ovat kuluneet, kelpaavat paperiksi, jonka hyödytys on sangen suuri, sillä sen kautta on myös Jumalan sana helpommasti uloslevitetty kaikkeen maailmaan: suuret ovat Herran työt ja sangen hyödylliset.