Part 3

Ulospääsyä etsien lapsi satuvuorta ympäri kulkee. Mutt' haltija vanha ja viisas joka tien hältä visusti sulkee. Käy vuoressa lapsi ja vaikeroi, ulospääsyä löytää ei hän voi: Sillä entinen lapsi on harmajahapsi. Ja muotonsa, kerran min aateloi elon aamu, nyt ryppyjä täynnä.

(Sillä välin on aurinko alennut. Tunturijono hohtaa punaisena. Lapinsirkku virittää iltavirtensä.)

KAARINA (on pysähtynyt katselemaan vuorten punerrusta; hurmaantuneena.) Satuvuori! (Nostaa torjuen kätensä.) Taikavuori!

(Katekeetta tulee, laukku selässä.)

KATEKEETTA. Iltaa! Mitä se Kaarina täällä haaveilee?

KAARINA. Koulumies! Iltaa! No mikä sinut tänne on tuonut?

KATEKEETTA. Olen lapinkyliä vähäni kierrellyt. (Huomaa Kallan.) Kallapa on vaipunut.

KAARINA (herättelee isäänsä). Isä, täällä on koulumies.

KALLA (herää). Koulumies! No nytpä vieraita kulkee. Äsken oli tässä Muotkan herroja iso joukko.

KATEKEETTA. Vai Muotkan herroja ne olivat. Minä näin veneet tuolla suvannolla ja ajattelin, että ketähän matkailijoita ne mahtoivat olla. (Huomaa ladon teoksen.) Jaha. Kalla on ruvennut rakentamaan. Latoako sinä teet?

KALLA (nousee seisomaan). Latoa, uutta latoa. Kovin on ränsistynyt jo vanha. Tässä Muotkan herrat juuri kertoivat, että pappi on kirjoittanut jo jouluna keisariin. Pian tulevat rahat ja silloin on minullakin millä maksaa Morttasen Pieralle ja ruveta uutta pirttiä rytkäämään.

KATEKEETTA. Vai jouluna. Mutta kauanhan ne viipyvät. Olisipa niiden joulusta asti pitänyt ehtiä? Taitavat herrat sinua houruuttaa.

KALLA. Houruuttaa? Sinä et tunne pappia. Siellä ovat paperit keisarin pöydällä, mutta ei ole keisari vielä ehtinyt niitä tutkia.

KATEKEETTA (puistaen päätään). Kyllä sinä olisit saanut ne jo, jos tullakseen olisivat. Huihai! En minä saata uskoa koko juttua.

KALLA. Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Sinä et tiedä, että keisarilla on paljon työtä. Siinä monet riikin asiat, siinä ministerit ja muut käskyläiset. Katso sinä: ei ole vielä kerinnyt.

KATEKEETTA. Kyllä se olisi kerinnyt, mutta minusta tuntuu koko juttu sangen epäilyttävältä.

KALLA (vakuuttavasti). Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Saat nähdä sitten, kun eläkerahat tulevat. Saat nähdä sitten. Kun ensi talvena tulet koulunpitoon, ajat Tarvannon sivu, ole varma siitä. Et tunne paikkaa entiseksi enää. Ihmettelet vain, että kukahan on rakentanut noin komean pirtin Lätäs-enon rannalle? (Vilkastuen.) Sivu ajat, koulumies, ihan varmaan. (Hiljentäen ääntään.) Mutta minä sanon sinulle, koulumies: aja sinä kohti vain sitä uutta pirttiä, vaikka kuinka oudolta näyttäisi. Aja sinä kohti vain, sillä siellä asuu Tarvantovuoman Kalla. Hih, hih!

KATEKEETTA. No sittenpähän nähdään. (Katsahtaa aurinkoa.) Minä lähden nyt. Kyllä teille tietysti vielä yöksi mahtuu, vaikka on jo vieraita ennestäänkin?

KALLA. Mahtuu vain. Mene rauhassa, veljeni. Me tulemme Kaarinan kanssa kohta perässä.

(Katekeetta menee.)

KALLA (tarttuen kirveeseensä; Kaarinalle). Lähdepä nyt luhtaa niittämään lehmille, että pääsemme mekin tästä kotiin suorimaan.

(Kaarina, joka on Kallan ja katekeetan keskustelun aikana haravoinut, heittää haravansa, ottaa viikatteen ja menee rantaan.)

KALLA (yksin; veistää jonkun aikaa, mutta heittää sitten ja istahtaa latopuulle ja sivelee partaansa miettiväisenä). Niin...totta puhui koulumies, että kauan ne viipyvät. Olisihan niiden pitänyt jo joulusta asti ehtiä... Jokohan olisi pappi valehdellut minulle, vanhalle miehelle? Sillä varmasti olisi koulun Valfriiti rahat lähettänyt, jos olisi kirja Suvannon konttorissa. Onhan tästä tuontuostakin ollut kulkijoita... Krapin Jussa, joka meni Poro-enolle kalastamaan... ja Silmu-Heikki, joka meni Kaalaniittyyn... ja... Kyllä koulun Valfriiti olisi sanoman pannut, jos olisi rahakirja Suvannon konttorissa... (Katselee surullisena ladonalkua.) Millä minä maksan Morttasen Pieralle velkani, jos ei esivallan eläkettä tule? Herra Jumala! Elli on oikeassa. Nimismies tulee ja myy kaikki ja me saamme lähteä maailmalle... kerjäämään. Sitä minä en kestä. Minä kuolen, jos pitää minun näiltä rannoilta lähteä, missä olen miehuuteni päivät elänyt ja työtä tehnyt. Tämä paikka on minulle rakas... se on minun maallinen paratiisini. Täällä kukkui käki, kun tänne nuorina Ellin kanssa tulimme. Täällä kuhersi riekko ja polskahti joessa kala. Täällä olemme onnellisina eläneet. Oi, voi! (Painaa kädet silmilleen ja istuu vaieten hetken aikaa; nousee sitten ylös ja tarttuu kirveeseensä.) Ei, sitä minä en usko. Pappi on kristitty mies, sen minä uskon. Joka niin lämpimästi saarnaa ja raamattua selittää, ei saata toista pettää. Sillä pitäähän papin tietämän, että "jokaisesta turhasta sanasta jonka ihmiset puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä." (Veistää.)

(Kaarina palaa rannasta.)

KAARINA. Nyt on luhta veneessä. Me saatamme lähteä, isä.

(Ottaa haravan ja kohoaa viimeiset heinät kasaan.)

KALLA (heittää työnsä). Tiedätkö, Kaarina, mitä minä äsken ajattelin?

KAARINA. No mitä?

KALLA. Ajattelin, että jos ei eläkeraha tulisikaan.

KAARINA (keskeyttää työnsä ja katsoo isäänsä surullisena). Sitä olen minäkin toisinaan ajatellut.

KALLA (kuin heräten). Oletko sinäkin niin ajatellut, Kaarina?

KAARINA (hiljaa). Olen.

KALLA (ääni väristen). Etkö sinäkään usko sitä, Kaarina? (Katselee Kaarinaa kasvoillaan tuska ja epätoivo.)

KAARINA (astuu isänsä luo ja tarttuu hänen käteensä). Voi, isä, uskon minä sentään.

KALLA (liikutuksen vallassa; hellästi). Uskotko sinä, lapsi. (Taputtaa Kaarinaa hiljaa olalle.) Sinä uskot, Kaarina. Minä uskon myös.

(Kaarina kietoo kätensä isänsä kaulaan ja purskahtaa itkuun).

KALLA (kasvoilla kirkastuksen hohde; sivelee Kaarinan päätä). Älä itke, Kaarina. Köyhyys loppuu ja uusi pirtti ottaa meidät avosylin vastaan.

Kolmas näytös.

Muotkan papin virkahuone, korkea, jokseenkin tilava. Peräseinällä kaksi ikkunaa; ikkunoiden välissä kirjoituspöytä. Oikealla sivuseinällä ovi ja matala kansliakaappi, jonka eteen on nostettu lyhkänen penkki; kansliakaapin vieressä tavallinen nurkkauuni; oven ja kirjoituspöydän välissä tuoleja perällä. Vasemmalla kirjahylly, jonka yläpuolella poronsarvet, joissa riippuu peskipuukko, muutamia pienempiä puukkoja ja viulunjousi. Kirjahyllyn näyttämön puoleisella kupeella riippuu viulu ja kirjahyllyn edessä on soututuoli. Vasemmalla ovi ja kaksi taulua seinällä: ylempänä Lutherin ja sen alla Napoleonin kuva. Oikealla seinällä Kyyhkysen "Lappalainen ja poronsa". Pöydällä palaa lamppu. Ilta.

Pastori päällä sarkatakki, jalassa säpäkkeet ja paulaiset vuotakengät; tukka epäjärjestyksessä. Kirjoittaa.

PASTORI (kirjoittaa jonkun hetken, mutta heittää sen sitten ja kynsii hermostuneena päätään). On se Lompolon pappi mahtavaksi tullut, kun niin koppavasti kirjoittaa. (Ottaa pöydältä virkakirjeen ja lukee.)... 'Jos ei vuosikertomus ole täällä ensi lauantaina, on surullinen ja samalla vastenmielinen velvollisuuteni ilmoittaa Tuomiokapitulille Teidän huolimattomuudestanne, joka viime aikoina on tullut näkyviin luvattomien ulkomaamatkain y.m. muodoissa...' (Heittää kirjeen harmistuneena takaisin pöydälle.) Ätsh, kun sattuikin unohtumaan koko vuosikertomus! Juuri kun oli aikomukseni ruveta sitä tekemään, tuli se pororetki sinne Norjaan. Sen perästä unohtui koko roska, enkä ole sitä muistanut ennenkuin "virkaveljen" kirje saapui. Ätsh! (Kynsii päätään ja tarkastelee edessään olevaa vuosikertomus-kaavaketta.) Onko yöjuoksua harjoitettu seurakunnassa? On siinäkin kysymys? "Yöjuoksua!" Eihän Lapissa kesällä yötä olekaan. Aurinko paistaa yötä päivää kuutisen viikkoa. (Kirjoittaa.) Ja tässä toinen: "Onko ylellisyyttä tavoissa?" Hm! Sopisi tulla piispanherrain katsomaan Tarvantovuomaan, millaisia herkkuja siellä syödään. Nahkapottua ja kalaa.... kalaa ja nahkapottua; sitä... i variation... ja desertiksi -- nuollaan kynsiä. Ohhoh! Kirjoitetaan nyt sille jotakin. (Kirjoittaa hetken ja katsoo sitten kelloaan.) Oh, kello käy jo seitsemättä. Seitsemältä on kirkonkokous. Ätsh! ( Kirjoittaa.)

(Ulkoportailta kuuluu askeleita. Hetken päästä tömistellään eteisessä varovasti. Sitten haparoi käsi ovea pitkän aikaa.)

PASTORI (hermostuneena). Nyt sieltä tulee joku pitkäpiimäinen asiamies. Ei pitänyt saada kirjoitustaan loppuun... ja seitsemältä kirkonkokous. -- Eihän se pääse sisäänkään. Ätsh! (Menee ovelle ja avaa sen.)

(Kalla peski päällä tulee varotellen, lakki kädessä.)

KALLA (pyyhkäisee pari kertaa päätään kädellä). Päivää, taikka ilta se taitaa jo olla. Terveisiä Tarvantovuomasta. (Tervehtii pappia laskien oikean kätensä papin harteille.) Terve, Jumalan terve.

PASTORI (vähän ilostuen). Tulipa harvinainen vieras... oikea kaukalainen. Istu, istu, Kalla.

KALLA (istun viimeiselle tuolille oven suuhun; leikkisästi). Tulipa vieras todellakin... lapinäijä tunturista.

PASTORI (istuu tuolille pöytänsä taa). No älähän nyt; vieras kuin vieras. Et sinä ole minun aikanani käynytkään.

KALLA (tarkastelee huonetta joka suunnalta). Enpä ole. On papilla täällä vähän toisenlaista kuin entisellä. -- Tuo kaappi on sama? (Osoittaa kansliakaappia.)

PASTORI (hymähtäen). Se on seurakunnan kaappi.

KALLA. Menee papilta toiselle... perintönä. Niin vain. (Koettelee kaappia.) Lompolon nikkarin tekemä taitaa olla? Mallista vähän tuntuu.

PASTORI. Tiesi hänet, kuka lie tehnyt.

KALLA (katselee ympärilleen ihmetellen; huomaa poronsarvet). Onpa siinä kelosarvet... vanhan härän sarvet. (Huomaa taulut vasemmalla ja menee varovaisesti taulujen eteen.) Lutheerus!

PASTORI. Ka, tunsipa Kalla.

KALLA (katsellen kuvaa hartaana). Joo, siinä on äijä itse. Lihava mies se oli. Kirkkopostillan kannessa on vähän laihempi kuva.

PASTORI. Niinpä taitaa.

KALLA (katsellen yhä kuvaa). Joo, niin on. -- Sitä äijää se paavi pelkäsi.

PASTORI. Taisipa se pelätä.

KALLA (vakuuttavasti). Pelkäsi. Se oli mies, joka sanoi totuuden kaikille... kuninkaille ja keisareille.

PASTORI. Mistä se Kalla sen tietää?

KALLA. Postillan esipuheesta olen lukenut. (Katselee alimaista kuvaa.) Pastoriko tässä?

PASTORI (naurahtaen). En se ole minä. Se on keisari Napoleon.

KALLA (ihmeissään). Vai itse keisari. Onko tämä nykyinen keisari?

PASTORI. Ei. Se oli Ranskan keisari.

KALLA (tarkastellen kuvaa). Vai Franskan. -- Morttasen isännän näköinen vähän.

PASTORI. Taitaapa olla.

KALLA. Jo vain. (Lähtee varovaisesti astumaan takaisin, mutta huomaa Kyyhkysen taulun ja pysähtyy sen eteen katselemaan kuvaa; ilostuen.) Siinäpä on karasjokelainen!

PASTORI. Mistä se Kalla sen päättää?

KALLA (katselee kuvaa). No tuosta lakista. Se on Karasjoen mallia. (Puoliääneen.) Suruttomia ne ovatkin... karasjokelaiset... alma varkaat...

PASTORI (on ryhtynyt kirjoittamaan). Kuinka niin?

KALLA. No kun pitävät punaista lakkia. Se on suruttomuuden merkki.

PASTORI (kuulematta sen tarkemmin; yksikantaan). Niinpä taitaa.

KALLA. Jo vain. Helvettiin sillä pääsee. (Palaa paikalleen ja istuu katsellen miettiväisenä pappia, joka kirjoittaa.)

PASTORI (kirjotuksensa lomasta). No mitenkä siellä Tarvannossa jaksetaan?

KALLA. Siinähän menee... köyhyydessä kituutellen. Terveinä olemme olleet sentään, Jumalan kiitos.

PASTORI. Kumma, että Kalla lähti näin pitkälle matkalle? -- Vaikka hyvä kai nyt on keli.

KALLA. Piti lähteä. Niin huoleksi pakkasi. En saanut olluksi enää. Koulumiehen kanssa tulimme yhdessä.

PASTORI (keskeyttäen kirjoituksensa). Mitä huolia niitä nyt sitten on?

KALLA (katsoen pastoria vakavana). Rupesi huolettamaan... se eläkeraha, kun ei kuulukaan.

PAPIN ROUVA (huutaa viereisestä huoneesta). Alfred! (Pastori nousee ja menee viereiseen huoneeseen.)

KALLA (yksin). Kirjoittanut se on pappi. Ei hätää... Olisi heti sanonut... mutta ei puhunut mitään.

PASTORI (palaa takaisin huolestuneen näköisenä). Minulla on pikku poika sairaana. Lääkäri sanoo, että se on lapsihalvausta. Se on vaikea tauti ja sitä on täällä useassa paikassa. (Kooten ajatuksiaan.) Niin, mitä se Kalla? Siitä eläkerahastako? (Katselee Kallaa tuskaisa ilme kasvoillaan.)

KALLA (Pyöritellen lakkia kädessään). Niin, kun ei ruvennut kuulumaan, vaikka pappi sanoi jo toissa jouluna kirjoittaneensa... keisarille.

PASTORI (on käynyt kovin hämilleen; siirtelee pöydällä olevia papereita syrjään, eikä puhu mitään tovin). Niinhän minä taisin sanoa.

KALLA (innostuen). Joo, niin pappi sanoi, että kirjoitettu on, mutta ei ole keisari ehtinyt vielä asiaa tutkia.

PASTORI (yhä edelleenkin hämillään ja hermostuneena). Niin... se nyt oli... semmoista... että... että... (kynsäisee korvallistaan) että... on ollut niin paljon asioita ja toimia, että... tuota...

KALLA (keskeyttäen, kasvot loistaen). Älä sie puhu, veljeni. Kyllä minä käsitän, että ei se keisarin konttori ole juuri niinkuin nimismiehen taikka papin. Siellä on kaikki riikin asiat... ja niitä on nokko. Älä sie puhu! Jo minä tullessa ajattelinkin, että pappi, kristitty mies, ei valehtele. Kirjoittanut on, ja niinpä arvasin oikein. Sitä sanoi koulumieskin.

PASTORI (on punastunut korviaan myöten). Niin... katsohan... se asia on nyt sillä tavalla... että...

(Porstuasta kuuluu kolinaa. Ovi avautuu ja sisään astun kansakoulunopettaja, poliisi, kirkkoväärti, nimismies ja kaksi lappalaista. Opettaja pitkä mies, sarkapuvussa; kirkkoväärti, vanha mies, isonenäinen, ystävälliset silmät syvällä päässä, sileäksi ajeltu, paitsi että leuan alle on jäänyt partavihko.)

OPETTAJA (tervehtii ensiksi pastoria ja sitten Kallaa). Tjänare! Ka, Tervannon Kalla! Sinuapa ei ole näkynytkään moneen vuoteen. Terve, terve.

(Nimismies, kirkkoväärti, poliisi ja lappalaiset tervehtivät ensiksi pappia sitten Kallaa.)

NIMISMIES. No olipa se, kun Kalla tuli Muotkaan!

KALLA. Joo. Pitihän sitä minunkin vielä ennen kuolemaani lähteä käymään oman suohkanan [pitäjä, seurakunta] kirkko-paikoilla.

POLIISI. Yksinkö Kalla tuli?

KALLA. Koulumiehen kanssa.

POLIISI. Jaa, jaa... Mitenkä siellä jaksetaan?

KALLA (on vähitellen siirtynyt peremmäs huonetta). Tervennä, tervennä, veljeni. Terveisiä laittoivat.

POLIISI. Kiitos, kiitos.

KALLA. Mikä kokous teillä nyt on?

KIRKKOVÄÄRTI. Kirkonkokous.

KALLA (vähän neuvotonna). Taitaa pitää minun mennä.

POLIISI. Älä mene. Seurakuntalainenhan se olet sinäkin.

(Kirkkoväärti, nimismies ja opettaja ovat istuneet tuoleille, poliisi ja lappalaiset penkille kaapin eteen, Kallan jäädessä seisomaan keskelle lattiaa.)

PASTORI (katsellen hermostuneena ympärilleen). Kallako jäi istuimetta? Istu nyt tuohon soututuoliin.

POLIISI. Sellaisessa et saakaan istua Tarvannossa. (Kalla istuu varovaisesti soututuoliin.)

POLIISI (pastorille). Poikako on sairaana?

PASTORI. Niin... ja lapsihalvauksessa vielä. Tämä on jo kolmas päivä... Saa nähdä, mitenkä käy... Olisi ikävää, jos se kuolisi.

KALLA (hartaasti). Lapsen onni kuolla pois... pahasta maailmasta.

PASTORI (hajamielisenä). Onhan se niinkin. (Selailee kookasta kirjaa.) Jaa, ne olisivat nämä tilit ensiksi. (Lukee.) Tili Muotkan seurakunnan kirkonkassan varoista kirkollisvuodelta 1/5 1911--1/5 1912. Säästöä: lainassa velkakirjain mukaan 1570 markkaa. Tulot: kollehtirahoja 12 markkaa 56 penniä. Lahjoituksia: tuntemattomalta lappalaiselta 2 kruunua = 2 markkaa 80 penniä...

KALLA (väliin). Onpa uhrikin tullut.

PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 15 markkaa 36 penniä. Velkaa ensi vuoteen: viinikassalle 2600 markkaa...

KALLA (on kuunnellut tarkkaavaisesti; väliin) Ohoh! Onpa velkaa.

PASTORI (jatkaa) ... yhteensä 4185 markkaa 36 penniä. Sitten: velkaa viime vuodelta viinikassalle 2074 markkaa 96 penniä. Vuoden menot erityistilin mukaan 87 markkaa 19 penniä. Säästöä ensi vuoteen: Niila Proksin maksamaton korko 7 markkaa 16 penniä. Lainassa velkakirjain mukaan 1800 markkaa. Rahaa kassassa 212 markkaa 5 penniä. Yhteensä: 4185 markkaa 36 penniä. Muotkassa maaliskuun 15 p:nä 1912. Juhani Kalttopää, kirkonisäntä. Puumerkki. -- Hyväksytäänkö?

MIEHET. Jo vain.

PASTORI. Muiden kassojen tilit luettiin jo viime kirkonkokouksessa, jotenka ne ovat valmiit. Tämä oli keskessä ja siirrettiin sen vuoksi tähän kokoukseen. Se on kyllä vähän lakia vastaan, mutta...

NIMISMIES. Mitä me täällä Lapissa.

KALLA (vakavana). Emme elä lain alla, vaan armon alla.

KIRKKOVÄÄRTI (puoliääneen). Sepä kumma!

(Pastori, nimismies, opettaja ja poliisi nauravat hiljaa.)

PASTORIN ROUVA (viereisestä huoneesta). Alfred!

PASTORI (nousee). Odottakaahan, minä pistäydyn vähän. (Menee).

KIRKKOVÄÄRTI. Mikä se on toinen asia?

POLIISI. Eikö se ole siitä Tumperin hautarististä?

1:n LAPPALAINEN (murtaen suomea; pehmeästi). Niinpä se taisi olla.

PASTORI (palaa ja istahtaa pöydän ääreen). Sitten olisi toinen asia. Niinkuin tiedämme, on tämän seurakunnan ensimäinen kappalainen pastori Tornberg-vainaja haudattu Luusuajoen hautuumaahan. Hautaristi hänen haudallaan on niin huono, että se pian kaatuu ja lahoo siihen. Olen ajatellut pyytää kirkonkokoukselta viittä markkaa ristin uudistamista varten. Luusuajoen koulumies on luvannut laittaa viidellä markalla uuden. -- Mitä kokous arvelee?

(Äänettömyys, jonka aikana kirkkoväärti panee tupakaksi ja Kalla istuen soututuolissa katselee Lutherin kuvaa hartaana.)

1:n LAPPALAINEN. No eikö sillä ole sukulaisia Ruotsissa? Minusta ne joutaisivat hivin maksamaan.

KIRKKOVÄÄRTI (hyväksyvästi). Sepä kumma!

2:n LAPPALAINEN. Mie kans tukkaan samaa.

KALLA (on tarkkaavaisena kuunnellut lappalaisten puhetta). Se oli hyvä pappi, Tumperi-vainaa. Minä muistan hänet hyvin. Sillä oli selvänä molemmat, laki ja evankeliumi. Laitetaan risti pois!

POLIISI. Jo vain.

OPETTAJA. Minusta se on niin pieni asia. Emmeköhän päätä?

1:n LAPPALAINEN. Ei se ule pieni asia! Ilmankin uvat kunnan verut suuret. Siihen panpin tihunti ja muut maksut. Mie vastustan.

2:n LAPPALAINEN. Mie kans!

PASTORI. Tässä taitaa tulla äänestys?

NIMISMIES. Meitä on enemmän, jotka kannatamme.

PASTORI. No se siis päätetään, että Luusuajoen koulumies tekee uuden ristin?

KALLA. Päätetään pois. Tumperi oli hyvä pappi.

(Pastori kopauttaa kynänvarrella pöytään).

1:n LAPPALAINEN. Onpa siis Kallalla nyt rahaa, kun teettäisi hautaristitkin entisille papeille.

POLIISI. Kalla saakin valtion eläkkeen.

KALLA (nousee seisomaan). Älä sie puhu! Vaikka en saisikaan, niin viimeisen viisimarkkaseni minä uhraan Tumperin muistoksi. Se oli hyvä pappi!

1:n LAPPALAINEN. Kissa! Mie en rupea kuolleille maksamaan. Un sitä tekemista elavienkin kanssa. (Nousee, ottaa lakkinsa ja lähtee.)

2:n LAPPALAINEN. Enkä mie! (Lähtee.)

KIRKKOVÄÄRTI (kopistaa porot piipustaan uunin suuhun). Turmeluksenpa kiskoi, hah, hah!

PASTORI. Minä kirjoitan tämän pöytäkirjan tässä samalla. Älkää menkö, että panette nimenne alle. (Kirjoittaa).

POLIISI. Ne ovat joka asiaa vastaan. (Kallan puoleen.) Lukkarissako Kalla on majaa?

KALLA. Lukkarissa.

POLIISI. No mikä asia juuri sai sinut Muotkaan lähtemään?

KALLA (joka on mennyt poliisin viereen istumaan) Minä lähdin siitä eläkerahasta. Tuntui, veljeni, niin pitkältä aika, kun ei kuulunut, että rupesin jo ajattelemaan kummia.

(Pastori katsahtaa poliisia hajamielisenä, tuskallinen ilme kasvoillaan ja jatkaa kirjoitustaan.)

POLIISI (iskien nimismiehelle silmää). Vai niin. No mitä ajattelit?

KALLA (alakuloisella äänellä). Ajattelinpa jo, että pappi on unohtanut asian, taikka, ettei keisari välitä sellaisesta alinkokansasta kuin me olemme, jotka tunturin kolossa asumme.

(Nimismies ja opettaja keskustelevat.)

KIRKKOVÄÄRTI (nousee lähteäkseen). Minun pitää nyt mennä. Hyvästi!

PASTORI (hajamielisenä). Hyvästi... Niinkö oli kiire? Jää puumerkki pois pöytäkirjasta.

KIRKKOVÄÄRTI. Minä panen sitten pyhäaamuna. Hyvästi! (Menee.)

OPETTAJA. Vai eläkettä se Kalla odottaa?

POLIISI. Joo. Keisarin eläkettä.

KALLA (opettajan puoleen kääntyneenä). Joo. Ajattele, opettaja rakas, millä minä elän nyt, kun olen vanhaksi tullut. Akka on kivulias... pitää olla metesiinit juuri alvaria. Ja ne maksavat. Sitten minä äijä-riepu. -- En minä paljoakaan enää jaksa. Eikä ole minulla poikaakaan, kun Jumala korjasi sen piennä pois... pahasta maailmasta. Kaarina se auttaa kyllä, mutta Kaarinakin voi mennä naimisiin... kaunis päivä. Talo kaatuu päälle; kyllä lensmanni sen tietää. Hengenvaara siinä on. Ei ole varaa laittaa, ei ole kykyä. Suurella vaivalla vedätin Morttasen Pieran kanssa hirsiä ja latopuita toissa talvena. Ja arvaat sinä, että velkaa minulle tuli... seitsemänkymmentä kruunua. Millä minä ne maksan? Ei, Kuolema tulee meille äidin kanssa, jollei armollinen esivalta astu väliin. -- Mutta nyt on pappi kirjoittanut keisarille ja pyytänyt minulle eläkettä vanhuuden päiviksi, minulle, joka olen koko ikäni tunturissa asunut ja majaa pitänyt... kulkijoille. Kievari minä olen ollut, vaikka en olekaan nimismiehen kirjoissa, mutta kievari sittenkin. (Pysähtyy hetkeksi). Missä olisivat kruununherrat olleet yötä ilman minun taloani? Sanopas, poliisi, missä olisit ollut?

POLIISI. Kinoksessa olisi täytynyt nukkua.

PASTORI (keskeyttää kirjoituksensa; syrjään). Voi hyvänen! Sille pitäisi sanoa totuus.

KALLA. Kas niin, kinoksessa. Mutta olet pötköttänyt Tarvannon pirtissä... heinävuoteella. Kas niin. (Pastorin puoleen.) Onko pappi tästä kirjoittanut, että minä olen aina antanut kruununherroille yösijan ja suojan?

PASTORI (epätoivoisena). Voi hyvänen aika, Kalla, kuulehan nyt kun...

PASTORIN ROUVA (huutaa hätääntyneenä viereisestä huoneesta). Voi, Alfred, Alfred! Tule, tule!

PASTORI (rientää viereiseen huoneeseen). Sanokaa Kallalle totuus!

POLIISI. Kyllä ne on kalkki kirjoitettu.

OPETTAJA (nimismiehelle). Jokohan siellä on huonosti asiat? (Yrittää viereiseen huoneeseen päin, mutta palaa takaisin.)

KALLA. Sepä tietty hyvä! Keisari tutkii asiat tarkkaan.

POLIISI. Saihan se minunkin isäni eläkkeen... 400 markkaa vuodessa.

KALLA (ihastuen). Saiko?

POLIISI. Jo vain. Pastori kirjoitti hakemuksen ja niin tulivat rahat.

OPETTAJA. Mutta vanha poliisi olikin kruunua palvellut.

KALLA (hypähtää pystyyn). No ketä minä olen palvellut?

OPETTAJA. Kalla ei ole virkamies.

KALLA (kiivastuen). Virkamies! Aina yhtä hyvä virkamies kuin vanha poliisikin! Aina yhtä hyvä! Kruununtalon isäntä? Eikö siinä ole virkaa nokko?

POLIISI. Jo vain. On varallakin.

KALLA (ääni väristen liikutuksesta; vähän hiljempaa). Älä sie puhu, veljeni! Kruununtalon isäntä! Aina maksanut ulosteot... ja maantiemaksut, vaikka tällä matkalla ensi kerran vasta maantien näin. (Ääni voimakkaammin värähdellen.) Sinulla on hyvä puhua, opettaja, joka kruununrahaa syöt. Mutta ajattele sinä minua, vanhaa miestä... lähes puolisataa vuotta kiveliössä asunut... sairas vaimo... eikä apua mistään... Elä siinä sitten... kymmenestä kynnestä... ja vielä... kun et enää jaksa... työtä tehdä. Sinne lahovat rakennuspuut, kun en jaksa työmiestä palkata. (Itkee.)

(Miehet ovat käyneet vakaviksi. Opettaja puistaa surullisena päätään. Hämmästyneen näköinen palvelustyttö tuo kahvia ja yrittää tarjota Kallalle ensin, mutta menee sitten nimismiehen ja opettajan luo ja tarjoaa näille, tarjoaa sitten poliisille, mutta tämä siirtää tarjottimen Kallan eteen.)

POLIISI (vakavana) Otahan, Kalla, kahvia.

KALLA (pyyhkien silmiään; ääni vavahdellen). Suur' kiitosta. Kyllä minä olen aina nähnyt, että sinä minulle hyvää suot, veli rakas. Jumala palkitsee sinua viimeisellä tuomiolla. (Ottaa kahvia ja istuu penkille, niiskauttaen vähäväliä nenäänsä.)

(Palvelustyttö poistuu vasempaan.)

POLIISI (laskee kahvikupin pöydälle). Joo, älä huolehdi, Kalla. Pastori kirjoittaa vielä kerran ja kiirehtii asiaa.

(Opettaja puistaa päätä poliisille.)

POLIISI (vähän epäröiden). Tuodaan eläkeraha ensi kerralla, kuni tullaan rajoille. (Puistaa nauraen päätään opettajalle.)

KALLA (vie kupin kirjoituspöydän nurkalle). Suur' kiitosta! (Poliisille.) Kyllä minä uskon, että sinä tarkoitat hyvää. Ja Jumala on sinua siunaava runsaasti. Ja vielä viimeisellä tuomiolla antaa sinulle... elämän kruunun. (Vakuuttavasti.) Niin minä uskon. (Ottaa lakkinsa ja tekee lähtöä.)

POLIISI. Joko lähdet?