Part 1

UUSI PIRTTI

4-näytöksinen näytelmä

Kirj.

ARVI JÄRVENTAUS

Tampereella, Kustannusosakeyhtiö Kirja 1918.

HENKILÖT:

TARVANTOVUOMAN KALLA, köyhä tunturimökin isäntä. ELLI, hänen vaimonsa. KAARINA, heidän tyttärensä. NIMISMIES | PAPPI | Muotkan virkamiehiä. POLIISI | OPETTAJA | YLIOPPILAS. KIRJAILIJA. TIEVAN TOPI. KIRKKOVÄÄRTI. KATEKEETTA (kiertokoulunopettaja). 1:NEN RAJAMIES. 2:NEN RAJAMIES. 1:NEN LAPPALAINEN. 2:NEN LAPPALAINEN. PAPIN ROUVA. PALVELUSTYTTÖ.

Tapahtumapaikka: Länsi-Lappi, lähellä Norjan rajaa. Aika: nykyinen.

Ensimäinen näytös.

Tarvantovuoman Kallan pirtti, matala ja musta sekä jokseenkin ahdas; seinät useasta kohti lahoneet ja pullistuneet sisään; katto niin matalalla, että juuri sopii suorana seisomaan. Peräseinällä kapea yksipuolinen ikkuna, kaksiruutuinen; alempi ruutu paikattu päreellä. Ikkunan alla penkki ja yläpuolella hylly, jolla on rykelmä erikoisia pulloja, toinen toistaan likaisempia; ikkunan vieressä naulassa almanakka. Oikealla perempänä matala ovi ja etualalla ruijalainen hellakamiini savutorvineen; kamiinin ja oven välissä penkki ja vesisaavi; viimemainitun vieressä soikea arkkunen, "kiisa". Seinällä vahvoja puutappeja nauloina, joissa riippuu pari vanhaa peskiä, lapinlakki, kintaspari y.m. Vasemmalla etualalla pöytä, seinustalla penkki ja perempänä seinä-sänky, pää katsomoa vasten; sängyn yläpuolella hylly, jossa on pari kolme mustunutta kirjaa, paksu raamattu sekä likaisia paperinpalasia. Vasemmalle vielä herättäjäkello sekä navettakiilu, jossa on tuli. Peräseinällä ovensuussa toinen sänky, jonka yläpuolella seinällä joitakuita poronvaljaita. Tuoleina puupölkkyjä. Talvi-ilta, joulun edellä.

Elli lapinpuvussa, tuhruinen takki päällä vastaa taikinaa, joka on pienessä kaukalossa pöydällä. Kalla vanha, laiha mies, ohut, harmaantunut täysi-parta, päällä sininen, kulunut lapintakki, jalassa paikkaiset sarkahousut ja vanhat poronnahkakengät (nutukkaat), jotka ovat pauloilla kierretyt nilkoista kiinni; makoilee sängyssä.

KALLA. Elli, antiapa se tupakkakukkaro siitä kiisalta. (Elli heittää taikinan vastaamisen ja vie kukkaron.)

KALLA (panee piippuun ja puhaltaa muutaman savun). Köyhyys on meillä, äiti. Ei ole venäjänlehtiäkään ollut moneen kuukauteen. Putkenjuuria on polteltu. Mutta odotahan, kun tulee se esivallan eläke, niin silloin me poltamme parasta Ruijan tupakkaa.

ELLI. Voi, voi, kun sinä houraat. Eihän se ollut kuin leikkiä vain polesalla [poliisi] ja papilla. Sinua hassuttaakseen sanoivat vain.

KALLA (nousee istumaan). Elä houraa, Elli. Kyllä minä tiedän. Totta se puhe oli.

ELLI. Sinä olet tullut lapseksi, kun uskot sellaista. Etkö jo tunne polesa-Simppaa sen vertaa?

KALLA. Tunnen kyllä ja tunsin isänsäkin. Isän poika hän on. Sen tiedän. -- Enkä minä polesasta niinkään, mutta kun pappi lupasi kirjoittaa keisarille, niin uskon, että kirjoittaa. -- Ja elinkeinoraha tulee, saat olla varma.

ELLI. Pappikin puhui leikkiä.

KALLA (on heittäytynyt jälleen sänkyyn pitkäkseen). Pappiko? Elä jo! Papin minä tunnen paremmin kuin sinä. Kristitty mies, ei hän valehtele. Vai vielä jo... huihai!

ELLI. Saattaa se pappikin leikillään sanoa mitä sattuu.

KALLA (hypähtää sängystä ja kävelee edestakaisin). Sinulla on suuri epäusko, Elli. Sinä et usko, että keisari antaa. Mutta saat nähdä, että se antaa. Ihan vissiin! Minulleko ei antaisi? (Pysähtyy keskelle lattiaa ja levittelee käsiään.) Minä olen puoliväliin viidettäkymmentä vuotta asunut tunturissa ja tehnyt työtä kuin karhu. Kiveliöstä raivannut pellot ja niityt -- viiden lehmän heinän -- rakentanut talon tyhjin käsin. (Menee Ellin luo.) Muistatko, siinä oli työtä kun porolla vedätimme rakennuspuita Kaikuvaaran alta? (Kävelee edestakaisin kädet selän takana.) Tässä ovat käyneet kruununherrat joka vuosi, lensmannit, papit ja polesat. On käynyt oman maan herroja ja ulkoriikin miehiä. Ja katto on ollut pään päällä heillä. (Pysähtyy keskelle lattiaa.) Mitä olisivat tehneet, jos ei täällä olisi taloa ollut? Kinoksessa olisivat saaneet nukkua... kruununherrat. Nyt saavat pirtissä pötköttää lämpimässä... heinävuoteilla. Kyllä esivalta tietää, että talo on ollut tarpeellinen täällä... tunturissa... pakkasen kynsissä. Kyllä on lensmanni puhunut maaherralle, että hyvä täällä on olla... Tarvantovuomassa. (Menee istumaan jälleen sängyn laidalle.) Kyllä ne kirjoittavat esivallalle, että antavat eläkkeen minulle, joka olen nuoruuteni voimat kiveliöön haaskannut. (Sytyttää piipun, joka on sillä välin sammunut.) Millä me elämme, jos ei esivalta astu apuun, nyt kun vanhuus on tullut? En jaksa enää paljon työtä tehdä. Ei ole minusta Ruijan rantaan raitojen kanssa. Eikä ole poikaakaan, joka lähtisi. (Huoaten.) Oli poika, mutta Herra korjasi pois... pahasta maailmasta.

ELLI. Niin, niin, millä eletään. Se on selvä, että nälkäkuolema tässä tulee, nyt kun me olemme vanhat. Mutta en minä usko siihen sinun eläkkeeseesikään. Narrinaan pitävät sinua... maailman herrat.

KALLA. Älä puhu... pappi on totinen mies.

ELLI. Tiesi hänestä. Suruttomalta minusta tuntui.

KALLA. Sinä olet aina itsepäinen. Vai suruton! Kyllä se raamatut osaa. Kuultiinhan se.

ELLI. Osaa mitä osaa. (Pyhkii kämmeniään takkinsa helmaan.) Ei kuulu Kaarinaakaan riekoista. (Menee ikkunan ääreen.) Sinne jäi saura [heinäpieles] vielä vainiolle. Et saanut sitä navettalatoon.

KALLA. En minä jaksanut. Pannaan huomenna. Kun eläkerahat tulevat, otetaan renki ja ostetaan hevonen. (Nousee istumaan sängyn laidalle.) Sitten rakennetaan uusi pirtti ja eletään niinkuin herrat! (Nousee kävelemään.) Kolme hirsikertaa korkeampi, kuule, Elli, kolme hirsikertaa... Pirtti kuin pappila! Oi, voi!

ELLI. Sinä olet tullut lapseksi uudelleen, äijä-riepu.

KALLA. Pirtti kuin pappila, oi, voi!

(Kaarina tulee; lappalaispuvussa, päässä lapinmyssy ja hartioilla kirjava liina, vyöllä likainen kirjovyö sekä peskipuukko ja neulakolelo.)

KAARINA (heittää kaksi riekkoa penkille). Siinä on saalis. Kaksi vaivaista riekkoa. Ei niihin lankoihin riekko käy; ovat liian paksut.

KALLA (käy Kaarinan eteen). Älä huoli, ostetaan uudet. Poro-Mikkalalla on hienoa messinkilankaa. Ostetaan sitä ja jo käy riekko ansaan taas. Odotahan, kun saadaan eläkeraha.

KAARINA (naurahtaa). Vai on isä taas eläkerahassaan. Ei sieltä taida mitään tulla.

KALLA (nyökyttää päätään). Tulee, tulee, kyllä lensmanni tuo. Saat nähdä.

ELLI. Tuo se... kunnankuitin kouraasi.

KALLA. Tuo se... kunnankuitin... ja rahat myös. Kyllä esivalta antaa minulle... kiveliön raatajalle.

ELLI (puhaltelee hellakamiiniin). Ei ole kuivaa puuta taas ollenkaan. Ei saanut kahvipannua lämpenemään.

KALLA (ottaa lakkinsa ja kintaansa). Minä lähden noutamaan, niin saa Kaarina lämmitellä. (Menee.)

KAARINA (on heittänyt peskin yltään; istuu pöydän päähän). Eläkerahastaan se isä taas uneksii.

ELLI (nousee kamiinin edestä ja panee leipiä paistinuuniin). Siitähän, se. Minä en saata antaa anteeksi polesa-Simpalle, että hän äijää hourautti tuolla tavoin. -- Mitä eläkerahoja niitä...

KAARINA. Mutta itse se isä sen alkuun pani. Sitä jo kuvitteli kesällä, kun oltiin Keläsvuopiossa heinänteossa. Sanoi hakevansa valtiolta eläkkeen, kun on vanhaksi tullut. Aikoi rakentaa uudet ladot... sellaiset kuin on Suvannon papilla.

ELLI. Mitäpä siitä, vaikka olisi äijä kuvitellutkin, mutta kun Muotkan herrat rupesivat lisää houruuttamaan, polesa etunenässä... ja sitten vielä pappi päälle.

KAARINA. Kyllähän Simppa tunnetaan.

ELLI. Simpasta viis, mutta kun pappikin vielä.

KAARINA. Hän piti sitä leikkinä, mutta isälle se on täyttä totta.

ELLI. Sellainen suruton raukka. -- Joka lapinakalla joikuja laulattaa.

(Kalla tulee puusylystä kantaen.)

KALLA (heittää puut kamiinin eteen). Sieltä tulee ajomiehiä. Joelta kuului huutoa.

KAARINA (hypähtäen ylös). Rajamiehet!

ELLI. Jokohan ne nyt? Eikö se vasta ensi viikolla olisi niiden aika?

KALLA (lämmittelee käsiään hellan edessä). Ei ne kruununherrat siitä välitä. Tulevat, milloin sopii.

(Kaarina menee ulos).

ELLI (tuskaillen). Tulevat nyt, kun ei ole leipääkään kuin juuri omaksi tarpeeksi.

KALLA. Kyllä niillä on eväät itsellään, huihai.

(Kaarina palaa hengästyneenä).

KAARINA. Rajamiehet ne ovat! Siellä molitti Tievan Topi törmän alla. Tunsin äänestä.

ELLI (harmistuneena). Nyt se leikki taas alkaa.

(Ulkoa kuuluu kolinaa ja äänekästä puhetta. Porontiuku helähtelee väliin. Nimismies, pappi, poliisi, Tievan Topi ja kaksi rajamiestä työntyy sisään. Miehillä on peskit päällä, neljäntuulenlakit ja keltapunareunuksiset luhkat [peskin päällä oleva leveä suojus], joiden yli suopunki on heitetty.)

TIEVAN TOPI. Iltaa! Joko on Elli-mammalla kahvi valmis?

ELLI. Vai kurkkuun sinulle jo pitäisi kaataa ovessa.

NIMISMIES (tervehtii Kailaa ja Elliä laskien kätensä heidän hartioilleen). Terve, terve! Terveisiä Muotkasta.

KALLA (toimessaan). Terve, Jumalan terve! (Tervehtii pappia.) Terve, terve, Jumalan terve! On pappikin lähtenyt taas mukaan. Käykää istumaan, hyvät vieraat. (Menee ulos).

(Miehet riisuvat peskejänsä, kopistelevat lunta poronnahkakengistään ja puhaltelevat käsiinsä. Nimismies ja pappi istuvat vasemmalle. Kalla palaa puusylystä kantaen.)

KALLA (polvillaan hellan edessä; pistää puita takkaan, joka välistä lyö savua sisään; papin puoleen kääntyen). Pappi se ei niin usein käy kuin tämä lensmanni. Joka vuosi kaksi kertaa ja aina kovilla asioilla. (Päätään kynsien.) Kruununkuitit... kunnankuitit... maantiemaksut, semmoisia ne on hänellä asiat. Ja meidän tunturi-ihmisten täytyy maksaa vain, ei auta. Ulosottaa muuten... armotta. Sillä on kova virka tällä lensmannilla.

PASTORI (joka on sytyttänyt piipun). Eikö Kalla ole lukenut, että lain virka on kuoleman ja puustavin, mutta evankeliumin virka elämän ja rauhan?

KALLA (hyppää pystyyn). Ja ilon ja riemun ja autuuden! Kyllä kuulee, että pappi on tullut taloon. Kuulee äänestä jo! (Papille.) Niin vain, veljeni, niin se on, kuin sanot: elämän ja rauhan ja autuuden. (Hykertelee käsiään ja kävelee edestakaisin, kunnes pysähtyy nimismiehen eteen, joka on avannut eväslaukkunsa.) Jaa, lensmanni, sinä se olet ollut alhaalla taas? Helsingissä?

NIMISMIES (suu täynnä leipää.) Joo, olenhan minä.

KALLA. No, mitä sinä siellä? Lisäopissa, vai?

NIMISMIES. Ainahan sitä oppiikin.

KALLA. Niinkuin sinä et osaisi jo tätä ulosottoa... köyhiltä ihmisiltä. Hah, hah!

NIMISMIES. Kyllähän sitä sen... mutta on sitä muutakin.

KALLA. No mitä muuta? Eihän siinä lensmannin virassa muuta. Ota ulos... ja lähetä voudille. Syytä käräjissä... varasta... ja lähetä linnaan. Siinä se, hah, hah!

NIMISMIES. Kovinpa se Kalla halpana pitää nimismiehen viran.

KALLA. Halpana? Älä jo... en minä, mutta se kun on sellaista. Ota ulos... lähetä voudille, hah, hah! -- Toista se on tällä papilla. Sillä on sielut ruokittavina. Siitä on leikki poissa. Anna niille ruokaa, etteivät kuolisi ja vastaa kaikkivaltiaalle Jumalalle viimeisellä tuomiolla. Siitä on leikki poissa.

PASTORI. Sellaistahan se on.

KALLA. Kuolemattomat sielut... älä sie puhu.

NIMISMIES. Onko sillä emännällä maitoa?

ELLI. Ei ole lypsetty vielä. Kyllä saat, kun lypsetään.

KALLA. Kaarina menee lypsämään, kyllä Kaarina pian lypsää.

(Nimismies keskeyttää syöntinsä. Kaarina ottaa lypsinkiulun ja menee ulos.)

KALLA (istuen pöydän päähän). Tässä on jauhot vähissä. Ei ole saatu, kun ei ole Ruijaan päästy. Eukko on huolehtinut kovasti, mistä jauhoja saadaan.

PASTORI (joka on istahtanut penkille akkunan eteen). Muotkassa on jauhoja vaikka kuinka paljon.

KALLA (hypähtää ylös). Kuule, äiti, Muotkassa, kirkolla, on jauhoja! Ei ole hätää. Saamme mennä kuin Jaakopin pojat Egyptiin. Huihai! (Pysähtyy papin eteen). Minä olen sanonutkin eukolle, että älä huoli, kyllä jauhoja saadaan. Minä luotan sanaan, jossa veisataan:

En pelkää, vaikka piirittäis, mua monta tuhatt' miestä, ja juonens' kaikki virittäis mua Herra niistä tietää päästää.

Niin se on. Niin Taavetti veisasi. Eikö niin, pappi?

PASTORI. Joo, niinhän se on.

TIEVAN TOPI (joka on ottanut pastorin laukun). Puuroko se keitetään papille?

PASTORI. Joo, pannaan puuro vaan.

TIEVAN TOPI. Montako kuppia niitä piti ollakaan?

PASTORI. Panehan kaksi.

KALLA (joka on kävellyt edestakaisin, on pysähtynyt 1:n rajamiehen luo). Miten isäsi jaksaa?

1:n RAJAMIES. Hyvin, terveenä on.

KALLA. En ole nähnyt häntä moneen vuoteen. En pääse kirkolle enää; hyvä jos Ruotsin puolelle, Suvantoon jaksan. Vanhuus on tullut.

1:n RAJAMIES. Niinhän se.

TIEVAN TOPI. Älähän huoli, Kalla, kun eläkerahat tulevat. Silloin ei vanhuuskaan paina.

KALLA. Ole sinä vaiti! Saisit jo maksaa ne sivakat, jotka särit toissa talvena. Ei pääse metsäänkään enää, kun on sivakat tärvelty.

TIEVAN TOPI. Enhän se minä särkenyt, vaan poliisi.

POLIISI (syöden). Sinä se olit.

KAARINA. Kyllä se oli Topi.

POLIISI. Älä huoli, Kalla, kun keisarin rahat tulevat, niin ostetaan uudet sivakat.

KALLA (innostuen). Jo vain! Ostetaan uudet, Amerikan malliset. (Kääntyen papin puoleen.) Joko on pappi kirjoittanut esivallalle?

PASTORI (hämillään). Enhän se minä... Eikö se ollut lensmannin asia?

NIMISMIES. Ei, papin se oli tehtävä.

POLIISI (iskien silmää nimismiehelle). Kyllä se pappi kirjoittaa. Se kun se vain leikkiä puhuu.

ELLI. Joko rupesit taas äijää houruuttamaan?

POLIISI. Ei se mitään houruutusta.

ELLI (vihastuen). Vai ei! -- Kyllä sinä olet kaunis poliisi! Viitsit vanhaa miestä kiusata. Et tiedä, millainen levottomuus meillä on, kun se tässä uneksii ja hokee niistä eläkerahoistaan, niin ettei puusylystä saa enää säretyksi.

KALLA. Kyllä pappi kirjoittaa... se on tietty ja lensmanni myös. Keisari antaa kyllä... sillä on paljon rahaa.

PASTORI (vakavana). Kyllä se taitaa olla vähän vaikea...

KALLA. Vaikea? Huihai! Mikä vaikea se on, kun kirjoittaa osaat. Huihai.

POLIISI (nauraen). Papilla on niin paljon keisarille kirjoittamista, ettei tahdo joutaa.

KALLA. Älä sie puhu...kyllähän papilla työtä on. Mutta siinä samassa menee, samassa juuri.

TIEVAN TOPI. Jo vain... panee reunaan, että Tarvantovuoman Kallalle uusi pirtti ja heti. (Hämmentää pataa.) Kovin tämä onkin jo rähjä.

KALLA (innostuen). Jo vain! kolme hirsikertaa korkeampi, että mahtuu lensmannikin suorana seisomaan. Jo vain. Uusi pirtti... komea kuin pappila.

ELLI (syrjään). Jo saivat taas äijän vauhtiin.

POLIISI. Ja kamariin kaakeliuuni, sellainen kuin Suvannon nimismiehellä.

KALLA. Älä sie puhu... samanlainen. Ei savua sitten.

TIEVAN TOPI. Ja hyvät sängyt ja höyhenpolstarit.

KALLA (innostuen yhä enemmän). Jo vain! Kelpaa siinä sitten maata papin ja lensmannin.

TIEVAN TOPI. Ja minun.

ELLI (halveksuen, puoleksi vihassa). Sinun... etkö lattialla saata...

TIEVAN TOPI. Herra se olen minäkin... papin kokki! Hah, hah! -- Nyt saisi olla ryynit.

(Pastori hakee ryynit esille ja antaa Topille.)

KALLA. Jo vain. Minä olen ajatellut jo ruveta vedättämään hirsiä uutta pirttiä varten. Mitä herrat siitä arvelevat?

POLIISI. Joo. Vedätä sinä vaan. Kyllä rahat tulevat.

KALLA. Älä sie puhu. Niin minä teen. Minä palkkaan Morttasen Pieran työmieheksi ja sitten me rupeamme yhdessä rytkäämään. Kalkuvaaran alla on vielä sen verran rakennuspuuta, että uuden pirtin saamme. -- Vai mitä lensmanni arvelee?

NIMISMIES. Mikäpäs siinä.

KALLA. Jo vain! Niin me teemme. Sieltä vedätämme, ja sittenkös tässä alkaa kirveiden kalkutus. Kiveliö kuuntelee ympärillä ja ihmettelee, että mitäs nyt Tarvannossa tehdään, kun niin kirveet kalkkaavat? (Kävelee edestakaisin.) Jo vain. Täällä alkaa elämä taas, kun uusi pirtti seisoo tässä enontörmällä. Kelpaa sitten tulla vaikka keisarin käymään.

TIEVAN TOPI (hellan luota). Ei se taida keisari joutaa... Tarvantovuomaan, hahahah!

KALLA. No jos ei keisari, niin maaherra. Herra se on sekin.

POLIISI (suu täynnä ruokaa). Herrapa... herra.

KALLA. Ja papin pitää kirjoittaa, että keisari lähettäisi rahat Suvannon konttooriin, Ruotsin puolelle. Sieltä koulun Valfriiti ne kyllä tulemaan panee.

POLIISI. Jo vain.

(Kaarina palaa lypsyltä.)

KAARINA (kaataa maitoa litranmittaan). Tässä on maitoa lensmannille.

TIEVAN TOPI. Papin pataan myös maitoa.

KAARINA. Kyllä tästä liikenee.

2:n RAJAMIES. Saisinko minäkin vähän?

KAARINA. Jo vain. (Kaataa maitoa läkkituoppiin ja antaa 2:lle rajamiehelle. Menee sitten hellan luo ja kaataa pataan maitoa.)

(Nimismies ja pappi menevät pöydän luo. Kalla seuraa heitä. Elli, joka on häärinyt tuvan perällä, menee ulos.)

KALLA (kädet selän takana). Eikö sillä lensmannilla ole vielä akkaa?

NIMISMIES. Ei ole tullut vielä otetuksi.

KALLA (kynsien päätään; leikkisänä). Vai ei ole. No kyllä minä tästä Kaarinan annan... Kaarina se joutaa lensmannille vaimoksi. Kyllä me äidin kanssa kahdenkin... kun tullevat ne eläkerahat... Otamme rengin. Tiermesjärven Jussa se vei jo Maaritan tästä... Kaarinan saa lensmanni.

TIEVAN TOPI. Kaarina, kuule, sinua naitetaan. Pääset Muotkaan nimismiehen rouvaksi.

KAARINA. Ole vaiti!

2:n RAJAMIES. Isäsi kuuluu toimittavan sinua nimismiehelle.

KALLA. Ei se ole herrastapoja oppinut, mutta lehmät se lypsää ja vellin keittää ja siinähän sitä on nokko [tarpeeksi].

KAARINA (joka on kuunnellut, punastuu korviaan myöten). No kyllä se on hassu tuo isä.

POLIISI. Mitäs muuta kuin lähdet Muotkaan vaan. -- Taikka täällähän on pappi... vihitään täällä.

TIEVAN TOPI. Ei se pappi kuitenkaan ennen syöntiä rupea. Hei, puuro on valmis! Annapa, Kaarina, lautasta.

(Kaarina hakee lautasen. Topi vie puuron pöydälle.)

KALLA. Ka se, siinä on puuro... ja niin valkoinen puuro. Mitä ryyniä ne ovat?

TIEVAN TOPI. Mannaryyniä.

KALLA. Ja se on kokki tuo Tievan Topi. Keittää puuron kuin poika, heh!

TIEVAN TOPI. Johan sitä tälle ijälle on pitänyt oppia yhtä ja toista. (Ottaa laukkunsa ja rupeaa syömään.) Minä se olisin myöskin maitoa vailla.

KAARINA (katsoen lypsinkiuluun). Ei täällä ole enää kuin kahvikupillinen.

TIEVAN TOPI. No anna sekään.

(Kaarina kaataa maidon puukuppiin ja ojentaa Topille; laskee lypsinkiulun penkille ja menee ulos.)

2:n RAJAMIES (panee lankun syrjään). Nyt poroja metsään viemään.

POLIISI. Joo. Se on tärkeä.

1:n RAJAMIES. Jo vain. Lähdetään.

(Poliisi ja molemmat rajamiehet lähtevät. Elli tulee.)

TIEVAN TOPI (Ellille, joka on mennyt hellan luo). Myykää emäntä yksi leipä.

ELLI. Eikö sinulla ole itselläsi?

TIEVAN TOPI. On sitä vähän, mutta ostaisin lisää.

ELLI (antaa leivän). Tuossa on.

KALLA (astellen Topin luo). Vai leivän se Topi sai.

TIEVAN TOPI. Ostin, ostin.

KALLA. Niin vain. Eihän meidän ilman sovi... täällä tunturin kolossa.

TIEVAN TOPI. Eipä, ei. Mutta kun tulevat ne keisarin rahat, niin sitten sopii antaa ilmankin.

KALLA (innostuen ja lyöden Topia olalle). Jo vain! Saat syödä, Topi, niin paljon kuin vatsasi vetää. En peri maksua.

ELLI. Olehan tuossa!

KALLA. En peri maksua. Silloin on meillä leipää, äiti. Ei ole puute, niinkuin nyt.

PASTORI (heittää syönnin ja panee tupakaksi; tarjoaa Kallalle.) Pannaanpa tupakka.

KALLA. Oikeita paperirossia. En olekaan pitkiin aikoihin polttanut oikeaa tupakkaa. (Huokaisten.) Putkenjuuria olen hakenut ja niitä kuivannut, äijä-riepu. -- Tuollaisia. (Näyttää pastorille tupakkakukkaroansa.)

PASTORI (katsellen Kallan tupakeita). Voi hyvänen. Miten näitä polttaa?

KALLA. Älä huoli. Savu niistä lähtee, niistäkin. (Hiljempaa huokaisten.) Karvaita tahtovat olla.

(Nimismies lopettaa syönnin ja menee ulos. Elli menee pöydän luo korjaamaan ruokia pois.)

TIEVAN TOPI (lopettaa syöntinsä ja sitoo kiinni laukkunsa). Odotahan, Kalla, kun esivallan eläke tulee, niin saat poltella samanlaisia sikaareja kuin Treijarin patruuna Juukean pohjassa.

KALLA (joka on istunut penkille ikkunan eteen papin viereen). Älä sie puhu. Minä jo tässä Ellille sanoin, että kun esivallan eläke tulee, niin ostetaankin parasta Ruijan tupakkaa. (Pastorin puoleen kääntyen.) Kyllä se olisi, veljeni rakas, hyvä, kun tulisi se esivallan raha niin pian kuin suinkin. (Osoittaa seiniä.) Katsohan, veljeni, noita seiniä. Ne pullistuvat aivan sisään. Jonakin kauniina päivänä romahtaa koko pirtti yhteen kasaan ja me jäämme kuin hiiret loukkuun.

PASTORI (katsellen huonetta.) Huonohan tämä on kovasti. Saisihan täällä toki olla oikea talo matkamiesten tarpeeksi.

ELLI (kädessä puurolautanen, jossa on vähän puuroa). Syökö se pappi tämän puuronsa huomenna?

PASTORI. No joo. Pankaahan sinne hyllylle.

ELLI (pitelee kädessään puurolautasta ja katselee sitä kauan). Niin valkoista puuroa. (Asettaa lautasen hyllylle ja menee ulos.)

KALLA. Joo! Älä sie puhu! Matkamiesten tarpeeksi. Niin juuri. Täällä ajaa lensmanni rajoja ja tarvitsee yösijaa. Täällä jutaa [kulkee] lappi ympäriinsä ja lapsilla on koulupaikka Tarvantovuomassa. Kyllä olisi, pappi, koulumiehellä huono tulla toimeen, jos pitäisi lapinkodassa koulua pitää. Mutta nyt kootaan lapinlapset tähän meille joka vuosi ja tässä saa koulumies niiden kanssa raajia. Varsin minä kamarin luovutan koulumiehelle, kun hän tulee. -- On niistä sikiöistä kyllä kärsimistä. Panevat Elliltä välistä viilit sekaisin. Mutta en minä siitä, huihai! Kunhan saavat tässä olla, se on pääasia.

TIEVAN TOPI (joka on istunut penkille ja pannut tupakaksi.) Näistä sopii papin juuri kirjoittaa keisarille, että täällä ovat Lensmanni ja muut kruunun herrat sisällä.

KALLA. Älä sie puhu! Kylmä on kiveliö nukkumapaikaksi! Jo vain, kyllä minä tiedän. Monesti olen markkinamatkoilla joutunut yötä taivasalla olemaan. Älä sie puhu. Toista on sentään pirtissä, vaikka pahasessakin. Vai mitä, pappi? Eikö ole niin?

PASTORI. Sepä tietty.

KALLA (lämmöllä). Ja ajattele sitten, veljeni, kun saamme uuden pirtin, korkeamman ja tilavamman. Kuinka hyvä tässä sitten on olla. Jo kelpaa papin ja lensmannin tänne tulla. Eivät muistu mieleenkään matkan vaivat. Tuonne kauas joelle paistaa Ruijan lampun tuli uuden pirtin ikkunasta. Sitä kohti on hyvä ajaa. Se on kuin Betlehemin tähti, joka tietä näyttää. Ja kun perille pääsette, niin korkeasta ovesta astutte sisään kookkaaseen, puhtaaseen pirttiin ja pakkastuulessa kohmettunutta nenäänne hyväilee niin leppoisasti pirtin suloinen lämpö. (Lyö pappia polvelle.) Se on toista se, pappi! (Nousee kävelemään edestakaisin.)

TIEVAN TOPI. Jo vain. Kylmä täällä tahtookin nyt ahdistaa.

KALLA (pysähtyen Topin eteen.) Sano muuta! Tuommoiset seinät. (Osoittaa nurkkaan.) Katsohan, nurkat kuurassa.

(Nimismies, poliisi ja rajamiehet tulevat.)

POLIISI (heittäen suopungin nurkkaan). Mutta jäkälää täällä vielä on.

KALLA. Älä sie puhu... Jäkälää sitä kyllä on. Kun olisi leipää yhtä paljon, niin hätäkös tässä.

(Elli tulee kantaen heinäsylystä.)

POLIISI. Kyllä sitä tulee leipääkin, kunhan tulee se esivallan eläke. Saat lyödä raidon ja lähteä Muotkaan jauhoja noutamaan.

KALLA (innostuen). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin! (Kävelee edestakaisin kädet selän takana). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin!

ELLI (levitellen heiniä lattialle; halveksivasti). Jaakopin pojat!

KALLA (innostuen). Jo vain! Elli ei meinaa uskoa, mutta niin se käy. Eikö niin, pappi?

PASTORI (naurahtaa). Saattaapa käydä...

KALLA (edelleenkin innostuksen vallassa). Niin se käy! Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin! Oi, voi!

(Kaarina tulee heinäsylystä kantaen. Siirtää pöydän sängyn päähän ja levittää heinät pöydän paikalle. Noutaa ulkoa pitkän tyynyn ja risaisen raanun ja laittaa vuoteen valmiiksi.)

KALLA. Se on oikein, Kaarina. Laita vieraille vuodetta. Kyllä teitä jo väsyttää?

NIMISMIES. Kylläpä jo alkaa väsyttääkin...

KALLA. Pitkä tänne on matka.

POLIISI. Onhan tätä... kaksikymmentä penikulmaa kirkolta.

KALLA. Mistä asti olette tätä päivää ajaneet?

PASTORI. Hirvasjärvestä.

KALLA. Ka se, on siinä matkaa.

(Nimismies ja pastori riisuvat nutukkaansa, heittävät takit yltään, vetävät lapinlakit korvilleen ja paneutuvat maata.)

KALLA (pastorille). Niin vain, veljeni. Pää se pitää suojata.

PASTORI. Joo, päästä se matokin kuolee.

KALLA. Älä sie puhu...

(Rajamiehet laittautuvat maata perälle, jonne Kaarina on kantanut heiniä ulkoa.)

KALLA (mennen hellan luo). Et sinä, äiti, antanut kahviakaan vieraille?

ELLI. En. Siihen jäi pannu, kun rupesivat keittojaan keittämään.