Part 4

"Minä istuin hiljaa nuotion ääressä ihmetellen naisten omituisuuksia. Muistelin tuota iltaa, jolloin keltatukkainen jättiläinen riisti hänet sylistäni, ja hän kirkui ja repi hänen hiuksiaan, noita samoja hiuksia, joita hän nyt silittelee ja hyväilee. Muistelin hintaa, jonka olin hänestä suorittanut, ja pitkien vuosien odotusta. Riistin hänet mukaani, kuten hänkin oli silloin tehnyt, mutta hän teki vastarintaa ja taisteli kuin kissa penikkainsa puolesta. Ja kun tuli oli meidän ja miehen välillä, päästin minä hänet irti ja hän istui ja jäi kuuntelemaan. Kerroin hänelle kaikki mitä minulle oli tapahtunut vierailla merillä ja vieraissa maissa. Puhuin hänelle vaivaloisista etsiskelyistäni, nälkävuosista ja lupauksesta, jonka hän oli antanut minulle. Puhuessani huomasin minä lupauksen jälleen pilkistävän hänen silmistään ja toistuvan päivänsarastuksen lailla. Luin niistä sisäistä kärsimystä, naisellista myöntyväisyyttä ja rakkautta -- minä näin Ungan sydämen ja sielun. Tunsin itseni jälleen nuorukaiseksi, sillä Ungan katse oli sama kuin hänen nauraen juostessaan rannalta äitinsä majaan. Synkkä levottomuus oli kadonnut, samaten myös nälkä ja raskas, pitkä odotus. Aika oli käsissä. Tunsin hänen sydämensä kutsuvan minua ja kumarruin hänen puoleensa. Hän avasi sylinsä, ja minä lähenin häntä. Mutta silloin välähti äkillinen viha hänen silmistään, nopeasti pisti hän kätensä vyöhöni ja löi minua kaksi kertaa puukollani.

"Koira!" kirkaisi hän halveksivasti kaataen minut lumeen. "Sika!" Ja sitten nauroi hän taas, niin että hiljaisuus vavahteli, ja palasi takaisin kuolleen ääreen.

"Kuten jo sanoin -- kaksi kertaa pisti hän puukon rintaani; mutta hän oli heikko, enkä minä ollut vielä määrätty kuolemaan. Olisin mielelläni jäänyt sinne sulkeakseni silmäni viime uneen noiden kahden ääressä, joiden elämä oli tuhonnut minun elämäni ja ohjannut jalkani tuntemattomille poluille. Mutta minulla oli velka joka ei antanut mielelleni rauhaa.

"Tie oli pitkä, pakkanen ankara ja ravintoa vähän. Pellysit eivät olleet tavanneet hirviä, josta syystä he olivat ryöstäneet varastoni. Niin olivat myöskin nuo kolme miestä tehneet; mutta he makasivat kuolleina majassaan minun kulkiessani ohitse. Sen jälkeisistä tapahtumista en muista mitään muuta kuin että saavuin tänne ja sain ruokaa ja tulta, paljon tulta."

Hän vaikeni ja ryömi lähemmäksi tulta. Rasvalampun lepatteleva valo leikki seinällä ja loi huoneeseen kummallisia ja synkkiä varjoja.

"Mutta Unga!" huudahti Prince. Hän eli yhäti noissa tapahtumissa.

Uusi Odysseus 85

"Unga? Hän ei halunnut syödä riekonlihaa. Hän makasi hänen rinnallaan käsivarret kietoutuneina hänen ympärilleen ja kasvot hautaantuneina hänen keltaisiin hiuksiinsa. Siirsin nuotion lähemmäksi, ettei hän tuntisi pakkasta, mutta hän ryömi toiselle puolelle. Eikä hän halunnut syödä. Siten makaavat he vieläkin siellä lumihangessa."

"Ja te?" kysyi Malemute Kid.

"En tiedä. Akatan on pieni saari, enkä minä halua palata sinne takaisin elämään maailman ääressä. Elämällä ei ole minulle paljon tarjottavaa. Voinhan mennä Constantineen -- siellä saavat lyödä minut rautoihin ja vetää nuoran kaulaani -- silloin saan nukkua. Ja kuitenkin -- ei, en tiedä!"

"Mutta sehän oli murha, Kid", huomautti Prince.

"Vaiti!" sanoi Malemute Kid. "Löytyy asioita, jotka ovat yläpuolella ymmärrystämme ja myöskin ulkopuolella lain rajoja. Mikä tässä jutussa on oikeata ja mikä taas väärää, sitä emme me voi ratkaista. Meidän tehtävämme ei ole tuomita."

Naas siirrähti lähemmäksi tulta. Syvä hiljaisuus vallitsi, ja noiden kolmen miehen sielussa syntyi lukemattomia mitä erilaisimpia kuvia.