Part 4

-- Sisarukset -- jatkoi hän lyhyen vaitiolon jälkeen -- jatkoivat matkaansa yöllä ja ryhtyivät jo seuraavassa valtiossa taas lähetystyöhönsä. He elivät ja vaikuttivat vielä monta vuotta. Toinen heistä kuoli nuorena. Toinen joutui naimisiin ja sai nähdä nuoruuden-unelmansa orjuuden lakkauttamisesta toteutuvan. Philadelphian käytös näitä jaloja, uhraavaisia intoilijoita kohtaan, jotka olivat niin paljon edellä aikaansa, niin itseään muistamattomat, niin pelottomat, niin uskolliset ihanteilleen, on ollut häpeäpilkku kristilliselle sivistykselle. Grimkén sisarukset olivat kuitenkin niin paljon raakuutta korkeammalla, että se ei voinut heitä vahingoittaa. Heissä oli sitä ainesta, josta muinoin marttyyrejä luotiin. Eivätkä he siihen aikaan olleet ainoat, jotka uhrasivat kaikki edistääkseen asiaa, jota pitivät oikeana. Vuonna 1837 paistettiin muuan orja lähellä St. Louisin kaupunkia pienellä tulella kuoliaaksi. Pappi Elijah Lovejoy, tunnettu orjuuden vastustaja, toimitti samaan aikaan sanomalehteä Altonissa. Hän luki St. Louisin lehdissä lyhyen kertomuksen tapauksesta, matkusti itse paikalle, hankki tiedon kaikista tapahtuman seikoista ja julkasi lehdessään lavean, totuuden mukaisen kertomuksen rikoksesta. Hänen vaimonsa itki ja pyysi häntä olemaan varovaisen, sillä he olivat köyhät ja Lovejoyn oli täytynyt neljännen kerran ostaa uudet painotarpeet; edelliset oli rahvasjoukko hävittänyt, raivoissaan lehden orjille ystävällisestä suunnasta. Pian hän sai tuntea, että viha ei tällä kertaa tyytynyt edes siihen uhriin. Hänen henkensä oli vaarassa, hän pysytteli kotonaan ja pyysi kaupungin hallitukselta apua. Yhtä hyvin olisi hän voinut turvautua orjan polttajiin. Järjestyksen valvojat tekeytyivät sokeiksi ja kuuroiksi, kun orjuuden vastustajat tarvitsivat apua. Hänen ystävänsä neuvoivat häntä pakenemaan, mutta hän vastasi: -- ei, elämäni ratkaiseva hetki on tullut ja sitä en voi paeta. Minä pelkään Jumalaa, sen vuoksi en pelkää tekoni seurauksia.

Eräänä päivänä hän työskenteli painossaan muutamien hyvien ystävien kanssa, sillä latojat olivat hänet jättäneet. Silloin piiritti roistojoukko painon ja sytytti sen tuleen. Lovejoyn astuessa ulos palavasta talostaan karkasi lauma hänen kimppuunsa. Viisi kuulaa sattui onnettomaan ja hän sortui kuolleena maahan ainoastaan 32 vuoden vanhana. Kun hänen äitinsä sai kuulla poikansa kuolleen, sanoi hän: -- hyvä on. Parempi kuolla aatteilleen, kuin pettää ne... --[17]

Siten kertoeli Robert Purvis, loihtien meille toisen kuvan toisensa perästä vanhojen abolitsionistien elämästä. Kaikki hänen harrastuksensa, hänen paraat muistonsa olivat muinaisuudessa. Hänen asunnostaankin sen huomasi. Huoneessa riippui Wendell Phillipsin, William Lloyd Garrisonin, Frederick Douglasin ja Toussaint L'Ouverturen y.m. kuuluisien abolitsionismin puhujain ja johtajien kuvia. Etenkin kubalaista orjaa, sotapäällikköä, puhujaa, kapinoitsijaa L'Ouverturea hän innokkaasti puolusti. Frederick Douglasista kertoi hän seuraavan hauskan jutun: -- Douglas oli mulatti ja oli paennut herransa luota. Herra oli samalla hänen isänsä. Siihen aikaan oli Douglas kaunis, uljas mies ja kävi mielellään komeasti puettuna. Eräänä päivänä hän käveli Bostonin parhaimmalla kadulla puettuna oivallisiin majavannahka-kauluksisiin turkkeihin. Tämä suututti kovin erästä hienon maailman naista. -- Mikä hävyttömyys! -- sanoi hän. -- Moni valkoinen miesraukka istuu vankihuoneessa siitä, että on varastanut esim. halvan meloonin ja tuo rehentelee ihmisten silmissä majavannahka-kauluksessa, vaikka on varastanut paljoa enemmän kuin melooneja. Onhan hän varastanut itsensä! --

Robert Purvis ja Douglas ovat ainoat eloon jääneet lukuisasta, voimakkaasta ystäväpiiristä, joka aikanaan oli abolitsionistien ytimenä. Nyt on heidän aikansa mennyt, heitä ei enää tarvita. Mutta heidän muistojensa läpi väreilee voiton-ilo. He ovat päässeet pyrintöjensä päämaaliin ja ovat samalla työtänsä tehdessään kylväneet jaloja siemeniä, joista uusia, orjien vapautustyön vertaisia, vapautta ja oikeutta puoltavia aatteita taas on kasvava. Ihmis-elämälle siinä on kylliksi.

Spiritistit ja salaperäisyyden harrastus Philadelphiassa.

Kuten kaikki anglosaksit harrastavat ameriikkalaisetkin innokkaasti uskonnollisia kysymyksiä. Tämä seikka yhteydessä sen vapauden kanssa, jonka maan lait suovat eri uskontunnustuksille, on saanut aikaan vierasta hämmästyttävän joukon eri uskonlahkoja. Spiritismikin[18] on täällä löytänyt suotuisaa maata. Päinvastoin kuin Saksassa, jossa spiritismiä useimmiten käsitellään n.s. tieteelliseltä kannalta, lienee sillä Ameriikassa suurin ja melkein ainoakin merkityksensä uskontona.

Lähinnä Bostonia pidetään Chicagoa ja Philadelphiaa spiritismin pesäpaikkoina. Olimmekin sen tähden erittäin hyvillämme saadessamme kutsut rikkaan ja Philadelphian spiritistisissä piireissä hyvin tunnetun mrs J:n luo.

Hänen asuntonsa oli kaupungin pohjois-osassa Diamond-kadun varrella, uusi vaaleanvihreä kivirakennus ihastuttavalla paikalla. Sisällä vallitsi ylellinen komeus: taideaarteita, kallista kiinalaista ja japanilaista posliinia sekä huonekaluja, joista jokainen jo sinänsä oli taideteos.

Synnynnäisen philadelphialaisen silmissä oli tällä kalliilla ja hienolla talolla kuitenkin hyvin vähän arvoa, sillä se ei ollut kaupungin ylimyksellisessä osassa -- eteläisessä, -- jossa kaikki ylhäinen veri asui ja vallitsi. Erehtyypä, jos luulee vapaassa Yhdysvaltojen tasavallassa ylenkatsottavan arvonimiä, sukua ja verta. Ja kiihkeimmillään on näiden hullutuksien jumaloiminen Philadelphiassa, rehellisen kveekkariveljen, William Pennin, perustamassa kveekkarikaupungissa. Voi niitä, jotka osotteensa jälkeen eivät saa kirjoittaa tuota tärkeätä lisäystä "Etelässä".

Seurassa oli mr ja mrs B., molemmat innokkaita spiritistejä, mrs M., kuuluisa meediumi (välittäjä), sekä muutamia nuoria naisia ja herroja. Mrs J. itse oli noin 40 vuotias rouva, käytökseltään vakava ja arvokas, joskus tylyyteen saakka kankea; valkeat, kiharat hiukset, tavattoman vaalea iho ja vaaleansiniset, läpinäkyvät silmät; katse lakkaamatta tuijottava ja kuitenkin hajamielinen, niinkuin piintyneitten spiritistien katse aina on.

Meille sanottiin heti tultuamme, että sekä mrs M:n, välittäjän, että mrs J:n luona oli tänään käynyt niin paljon vieraita (henkiä), ett'ei voitu enää saada toimeen mitään istuntoa. Tarjoutuivat kuitenkin hyväntahtoisesti kertomaan omista kokemuksistaan saadakseen meille asian selväksi.

Keskustelu siirtyi pian henkien näkemiseen ja joku kysyi, miltä mrs J:stä tuntui näkyjä nähdessään.

-- Aivan samalta, kuin elävien ihmisten kanssa puhuessani. Minä näen jotakin nyt.

-- Koska?

-- Nyt, tällä hetkellä. Teidän tuolinne takana.

Mrs J. kuljetti mietiskellen etusormeansa ylös ja alas pitkin käsivarrellaan olevaa timanttista rannerengasta. Hänen silmänsä näyttivät tuijottavan tuoliin, mutta mahdotonta oli selittää tuota avaruudessa leijailevaa katsetta.

-- Vieressänne seisoo gentlemanni, -- sanoi hän hitaasti ja yksitoikkoisella äänellä, -- nuori, mustanhiveinen, kaunis, korkea, kirkas otsainen. Hyvin pitkä; kaunis, voimakas vartalo. Hän seisoo nojaten kädellään teidän oikeaan olkapäähänne... Hän katselee teitä... Nyt pudottaa hän kukkakimpun teidän helmaanne. Kauniita, ihmeellisiä kukkia ... en ole milloinkaan nähnyt samanlaisia, enkä tiedä niiden nimestä. Hän katselee teitä hellästi ja iloisena. Nyt hän puhuu. Hän sanoo: -- _nuoren rakkautemme muistoksi_.

Spiritistit kuuntelivat hartaina. Mrs M. hymyili surumielisesti hyväksymisensä merkiksi. Vilkas mrs B. löi käsiään yhteen ja katseli ihmetellen mrs J:tä.

-- Niin, -- hymyili tämä -- moni ei usko ennenkun joku elinkysymys tulee ratkaistavaksi. Muistan kerran Washingtonissa... Muuan vanhanpuoleinen korkea-arvoinen mies tuli luokseni varustettuna erään ystäväni antamalla suosituskirjeellä. -- Hän on suuresti teidän neuvojenne tarpeessa -- oli kirjeessä. -- Tehkää mitä voitte hänen hyväksensä. -- Katsoin kirjeen tuojaan. Mies oli hieno, iäkkäänpuoleinen, hovimiehen tapainen herra. -- Tahdotteko auttaa minua mrs J.? -- kysyi hän innokkaasti. -- Tarvitsen suuresti teitä. -- En, -- sanoin minä. -- Mutta ystävänne sanoi... -- Ystäväni ei voinut tietää, mitä minä tiedän. Teidän kätenne ovat veren tahraamat. -- Hän säpsähti ja vaaleni, mutta hymyili vapisevin huulin: -- Minun käteni veren tahraamat? Mrs J., tiedättekö, kenen kanssa puhutte? -- Puhun murhaajan kanssa, -- sanoin minä. -- Takananne seisoo indiaani. Hän sanoo teidän murhanneen hänet ja vietelleen hänen vaimonsa. Mutta hän sanoo myöskin, että vaimo ei ole unohtanut häväistystään, vaan miettii kostoa, ja silloin, kun te vähin sitä pelkäätte, ottaa hän teiltä hengen. -- Hän horjui ja ohkui, aivan kuin olisin pistänyt veitsen häneen. -- Jumalan tähden, älkää hiiskahtako siitä mitään Washingtonissa, -- änkytti hän, -- jos sen teette, olen hukassa.

-- Mitä te teitte? Puhuitteko siitä?

-- En! Minä en sano koskaan, mitä näen sellaisina hetkinä. Mainitulla miehellä on vielä korkea virkansa, eikä kukaan aavista, mitä minä tiedän hänestä. Toisen kerran -- siitä on jo kauvan -- seisoin eräänä iltana peilin edessä panemassa talteen 200 dollarin suuruista rahasummaa, jonka mieheni oli antanut minulle erästä matkaa varten. Silloin seisoi äkkiä vieressäni nuori, noin 18 vuotias tyttö, joka sanoi: -- lähettäkää nämä rahat mr X:lle (hän mainitsi erään rikkaan philadelphialaisen nimen). Teette siten hyvän työn. -- En totellut häntä, sillä minusta tuntui mielettömältä lähettää 200 dollaria miehelle, jolla oli miljooneja. Mutta ilta illalta uudistui näkyni, ja lopulta en enää voinut vastustella. Kirjoitin kirjeen mr X:lle, kerroin, mitä olin nähnyt ja pyysin häneltä anteeksi tungeskelevaisuuttani. Hän vastasi, ett'ei mikään rahasumma koskaan ollut tullut sopivammin. Seikat, joita hänen täytyi pitää salassa, olivat saattaneet hänet rahapulaan, niin suureen. ett'ei kukaan olisi uskonut häntä, miljoonan omistajaa, jos hän olisi puhunut siitä. Summa, jonka olin lähettänyt, oli _juuri niin suuri, kuin hän tarvitsi_, tullakseen autetuksi satunnaisesta ahdingostaan. Tyttö oli hänen tyttärensä, joka oli kuollut kuuden vuoden ijässä ja joka nyt, jos hän olisi ollut elossa, olisi ollut 18 vuotinen.

-- Minkä näköisiä ne ovat, nuo henget?

-- Minä muistan -- puuttui mrs B. puheeseen -- kun mr B:n ja minun piti mennä naimisiin. Mr B. tahtoi saada onnentoivotuksia ensimmäiseltä vaimoltaan, joka oli kuollut kaksi vuotta ennen ja minä tahdoin nähdä isäni ja sisarukseni. Me menimme Bostoniin erään kuuluisan välittäjän, mrs K:n luo. Hän kulki koko ajan ympäri ja puuhasi suuressa vastaanotto-salissa, jossa me ja muutamia muita istuimme. Hän ei ollut hetkeäkään hiljaa, vaan kulki levottomana edes takaisin herkeämättä. Hänen poikansa istui pienessä pimeässä kamarissa salin vieressä.

-- Minkätähden ei hän istunut siellä, missä oli valoista?

-- En tiedä. Lopuksi sanoi mrs K.: tuolla minun poikani luona kamarissa on joku teitä varten, miss. -- Menin sinne, ja tuskin olin avannut oven, kun useita vuosia sitten kuollut pieni veljeni suoraa päätä putosi alas tai oikeammin nousi ylös lattiasta ilmielävänä silmieni eteen. Minä huudahdin: -- Willie, Willie, Willie! Oletko se sinä? Kuinka se on mahdollista? -- Hän nauroi, taputti minua molemmin käsin, tarttui kaulaani ja kuiskasi: -- sisar, sisar! Olen niin iloinen. Tahdoin tulla tervehtimään sinua. -- Samassa hetkessä oli hän kadonnut ja pitkä, vanhanpuoleinen herrasmies, jota minä en tuntenut, seisoi hänen sijassansa. Hän oli jotakuta muuta vierasta varten. Kuinka välittäjä olisi voinut loihtia esiin veljeni, jos Willie itse ei olisi tahtonut tulla? Kuinka hän olisi voinut tietää, miten vanha veljeni oli, millaiselta hän näytti, millaisia vaatteita hänen oli tapana käyttää -- -- --? Se oli merkillinen aamupäivä. Ystäviä tuli tavattoman runsaasti. Toisinaan oli koko huone täynnä niitä. Niitä oli nurkissa, pöydillä ja tuoleilla, katossa, joka paikassa.

-- Sama nainen, mrs K., joksi hän itseänsä nimittää, -- sanoi eräs nuori tyttö puoliääneen -- on petturi. Äitinikin uskoi häntä. Hän ja hänen poikansa tulivat Philadelphiaan ja äitini pyysi heitä asumaan meillä. Ensi iltana sanoi mrs K. tuttavallisesti äidilleni: -- hyvä mrs P., olettehan te jo kauvan sitten huomannut, että meidän toimemme on elinkeino, niinkuin kaikki muutkin toimialat. Mekin noudatamme tilaamisen ja valmistamisen yleistä lakia ja minä toivon, ett'ette hyödyttömillä ilmaisemisilla turmele meidän mainettamme.

-- He ovat petturia -- sanoi mrs J. yksitoikkoisesti, -- ja minä tiedän mitä keinoja he käyttävät henkien manaamiseen. Mutta en tahdo pilata heidän mainettansa. He ansaitsevat hyvästi ja moni uskoo heitä.

Joku kysyi, mitä hyötyä spiritisteillä on näyistänsä.

-- Oh, meillä on ihmeellinen hyöty kaikissa asioissa, sekä suurissa että pienissä, -- vakuutti mrs B. -- Kerran kadotin kultavitjat, muiston äidiltäni, enkä löytänyt niitä, vaikka etsin joka paikasta. Silloin menin erään välittäjän luo, jossa, kun hän on näkemisissään, on erään indiaaninaisen, squawin, henki.

-- Kuinka sen tiedätte?

-- Hänen puheestaan -- vastasi mrs B. avomielisesti.

-- Toisinaan käyttää hän sangen kummallisia lauseparsia, kun hänen pitäisi mainita asioita ja esineitä, joita hän, indiaaninainen kun on, ei ole koskaan nähnyt. No niin, menin hänen luoksensa ja vaikka en maininnut mitään vitjoistani, sanoi hän heti: -- te olette kadottanut jotakin hyvin rakasta, mutta te ette ole etsinyt sitä oikeasta paikasta. Teidän teltassanne riippuu yksi teidän _kiiltävistä nahoistanne_ (hän tarkotti silkkiläninkejäni). Tunnustelkaa tarkasti, näin -- (hän kuljetti kättään pitkin hameensa lievettä). Mutta -- lisäsi hän -- te ette tiedä, että varas murtautuu siihen taloon, jossa te asutte. Pankaa lukon taakse tavaranne ja varokaa mustanhiveistä miestä. -- No niin, menin kotia, tutkin kaikki silkkiläninkini ja kas, yhden liepeessä vuorin ja päällisen välissä oli vitjat. Ne olivat pudonneet sinne ratkenneen sauman läpi. Olin silloin naimaton ja asuin pensioonissa. 8 viikkoa keskusteluni jälkeen indiaanihengen kanssa tuli sinne muuan mustanverinen, hieno herrasmies ja pyysi päästä asumaan pensiooniin. Sekä emäntä että me muut ihastuimme niin häneen, että hän samana päivänä otettiin vastaan ilman puoltolauseita. Mutta seuraavana aamuna oli hän ainaiseksi lähtenyt ja hänen kanssansa menivät kaikki mrs S:n hopeat, enin osa naisten jalokivistä ja silkkiläningeistä ja 200 dollaria... Eikö se ollut ihmeellistä, että se nainen voi edeltäpäin sanoa sen?

Mr B. ja muuan nuori nainen kiistelivät Shakespearesta.

-- Luuletteko, nuori ystäväni, -- huudahti mr B., -- että Shakespeare olisi tullut siksi, mikä hän oli, jos hänessä ei olisi ollut joku henki? Se viisaus, joka on hänen teoksissansa, on nähtävästi suurempi, kuin mitä yksi ihminen olisi voinut tuottaa. Hänen viisautensa on enemmän kuin 600 vuotta vanha.

-- Minusta tuo tuntuu alhaiselta ja luonnottomalta, -- vastasi hänen vastustajansa, -- että noin koetetaan tehdä mitättömäksi kaikki korkea ja suuri, mitä ihmisnero on luonut. Jos me näkymättöminä voimme tehdä nerontöitä, miksi emme voi tehdä niitä näkyväisinäkin? Te saarnaatte aina, mr B., että ystävämme toisella puolella ovat täydellisesti samanlaisia, että heissä ei tapahdu mitään muutosta, että heillä on samat virheet ja hyveet, sama kyky pahaan ja hyvään. Teidän väitöksissänne on ristiriitaisuutta.

-- Ristiriitaisuutta tietämättömyydelle, -- alkoi mr B. innokkaasti, mutta hänen vaimonsa laski hiljaa kätensä hänen polvellensa ja kutsui meitä ystävällisesti luoksensa seuraavana iltana.

Mrs J. ei luvannut tulla. Hänen miehensä oli Englannissa, hän oli useina öinä perätysten saanut sanomia häneltä ja oli valmis matkustamaan meren yli, kenties hyvinkin pian.

-- Onko eversti J. lähettänyt sähkösanoman? Onko hän sairas?

Halveksivia sivukatseita spiritistein puolelta.

-- Mrs J. on _nähnyt_, -- selitti mrs B. ystävällisesti, -- ja ääni on sanonut hänelle: valmistaudu pian matkustamaan.

Seuraavana iltana istuimme B:n perheen hauskan huvilan vierashuoneessa. Useimmat edellisenä iltana mukana olleista olivat nyt poissa. Meitä oli vaan kuusi. Maanviljelijä C. oli vanhanpuoleinen hyvänluontoinen mies, jolle vaatteet, kädet ja jalat näyttivät tuottavan suurta puuhaa ja vaivaa. Hänen kasvoistaan näkyi selvästi, ettei miestä liian suuri järki vaivannut. Hänen 9 vuotias tyttärensä, välittäjä, oli kalpea, mustanhiveinen, hoikka tyttö. Hänen suurissa mustissa silmissään oli kova pelon-ilmaus; hän oli sairaan eläimen näköinen, joka haluaa juosta pakoon ja kätkeytyä yksinäiseen paikkaan. Hänen pukunsa oli korea ja huoleton. Mustat kiharat valuivat järjestämättöminä tulipunaiselle röijylle, joka oli reunustettu vaaleilla turkiksilla ja hänen musta samettihameensa vivahti likaisen ruskealle. Hän istui hiljaa tuijottaen nurkassa ja vastasi yksitoikkoisesti kaikkiin kysymyksiin.

Paitsi mr ja mrs B:tä oli läsnä mr B:n poika hänen ensimmäisestä avioliitostaan, pitkä, kaunis nuorukainen sinisine silmineen, joista veitikkamaisuus pilkisteli.

Asetuimme pienen pyöreän pöydän ympäri, jonka läpimitta oli noin kaksi jalkaa, ja mrs B. ryhtyi muutamiin valmistuksiin.

-- Minkätähden laskette alas ikkunanverhot ja sammutatte lampun?

-- Henget eivät tule koskaan, kun on valoista.

-- Miksei?

-- Well,[19] olisi liian pitkä sitä selittää. Lyhyesti sanoen: samasta syystä kuin muutamia nesteitäkin voidaan säilyttää ainoastaan pimeässä huoneessa, mutta haihtuvat auringonpaisteessa.

Oli tukahuttavan lämmin ilta. Ikkunat olivat auki, mutta tuskin tuulenhenkäystäkään tuli huoneeseen. Keltaväristen, silkkisten oviverhojen lävitse virtasi viereisestä huoneesta valoa, mutta vaan niin vähän, että töintuskin ihmiset erotti.

-- Tytöt ovat menneet maata, meitä tulee siis olemaan kuusi, -- sanoi mr B. ja nykäytteli ruumistaan hermostuneena. Hän oli kalpea ja jännityksissään. -- Kolme herraa ja kolme naista. Se on hyvä. Vuorottain nainen ja herra.

-- Minkätähden niin?

-- Well, sen selittäminen veisi liian paljon aikaa. Lyhyesti, siten syntyy enemmän sähköä.

Sanottiin, että ystävät rakastivat soitantoa ja pelilaatikko kierrettiin soimaan. Sieltä tulla helisti "Koti kallis", "Jumala suojaa kuningatarta", "Terve Columbia" y.m., mutta jos henget olivat musiikinsuosijoita, mahtoi tuo soitanto enemmän ajaa heitä pakosalle, kuin houkutella luokseen.

-- Etkö näe mitään, -- kysyi mr B. välittäjältä.

-- En, sir.

-- Onko hän hiljan nähnyt jotain?

-- Yes, ma'am.[20] Meillä oli eilen illalla siunattu istunto, loppui kello 2 yöllä. Kaupungista tuli meille muutamia gentlemania; tahtoivat tietää liikettään koskevia asioita. Tyttäreni näki ihmeellisiä asioita ja herrat palasivat hyvin lohdutettuina kaupunkiin. Meillä oli naputuksia ja useampia henkiä tuli puheillemme. Tyttärelläni on istuntoja toisinaan joka päivä. Hän ei sentään nykyään näe yhtä paljo kuin ennen; hän on vähä raihnainen tähän aikaan. Otin hänet pois koulusta ja hän lepää melkein koko päivän. Hän syökin hyvin vähän.

-- Etkö näe mitään? -- kysyi mr B. Hänen kätensä liikkuivat ylös alas pöydällä kuin rumpukapulat.

-- Minä olen aina tällainen, -- selitti hän -- kun meillä on istuntoja, mutta en ole vielä saanut selville, mikä henki minun luokseni tulee tällä tapaa. Ystäväni (tytölle), näetkö mitä?

-- En, sir.

-- Oh, kyllä sinä näet, -- kehotteli isä. -- Puhu pois vaan. Mitä näet?

-- En mitään, sir.

-- Kun vähän odotamme, niin sinä kyllä näet jotain, -- lohdutti isä.

-- Naputus! -- huudahti mrs B.

-- Toinen! -- huudahti hänen miehensä.

-- Tiesinhän minä sen, -- sanoi maanviljelijä tyynesti riemuiten. -- Kun tämä lapsi on mukana, lähestyvät ystävät aina. --

-- Ystävät! -- sanoi mrs B. hellästi, kumartuen pöydän yli. -- Me olemme niin iloiset siitä, että olette tulleet. Me toivomme niin hartaasti, että Suomesta tullut rakas ystävämme saa nähdä jotain.

-- Oletteko tyytyväiset tässä huoneessa? -- kysyi mrs B.

-- _Yksi_ naputus, se merkitsee: emme, -- sanoi mr B.

-- Tahdotteko istua itämaisessa huoneessa?

-- Ei se ollut muuta kuin minun käteni, jota liikutin pöydällä, -- huomautin minä. -- Meidän kätemme ovat kosteat kuumuudesta ja me olemme kaikki hermostuneet pitkästä istumisesta.

Syntyi tyytymättömyyden suhina.

-- Odottakaa, kysytään vielä kerran, -- sanoi mrs B. -- Ystävät, antakaa anteeksi että kysyn vielä kerran. Ystävämme ei tiedä teistä mitään ja teidän täytyy sen vuoksi antaa anteeksi, että hän ei usko meitä. Vastaatteko, jos kysyn missä tahdotte istua? Täälläkö?

Ei vastausta.

-- Tahdotteko istua itämaisessa huoneessa?

Hiljaisuus.

-- Ystävät, ettekö tahdo vastata? Meidän takiamme, niin että saamme ystävämme vakuutetuksi teidän olostanne.

Ei vastausta. Pöytä oli närkästynyt. Mrs B. puhui nöyrästi anteeksi anoen, mutta henget olivat kuin hemmotellut lapset. He eivät vastanneet.

-- Niitä ei saa kohdella epäluuloilla, -- sanoi mr B. kiivaasti. -- Sitten ne eivät tule. Ne vaativat luottamusta.

-- Ei ole hätää, -- sanoi mrs B. sovittaen. -- Tulkaa, mennään itämaiseen huoneeseen. Minä luulen ihan varmaan ystäviemme tarkottavan, että menisimme sinne.

Me menimme erääseen huoneeseen talon itäisellä puolella. Siellä oli vielä pimeämpi, vielä kuumempi, sillä vanhoja kastanjapuita seisoi akkunoiden edessä yötuulta estämässä.

Tuskin olimme sinne istahtaneet, kun pöytä jo keikahti.

-- He tulevat! He tulevat! -- huudahti mrs B. -- Ystävät, minä olen niin iloinen tulostanne, iloinen siitä, että olette antaneet meille anteeksi!

Pöytä keikahti taas.

-- Ketkä täällä ovat? -- kysyi talon isäntä. -- Onko Annie täällä?

Pöytä kolkutti kolme kertaa lattiaan.

-- On. Oh, minä olen niin iloinen!

-- Kuka Annie on?

-- Minun vaimoni, -- vastasi mr B.

-- Pappa, nähkääs, on mormooni -- selitti nuori Yrjö-herra,

-- Hm ... en suinkaan ... no ... niin, tavallansa, -- naurahti isä. Sitten hän kumartui pöydän yli ja kysyi lempeästi:

-- Annie, onko sinulla lapset mukanasi?

Pöytä kolkutti kolme kertaa.

-- Tyttäreni, jotka kuolivat pieninä, -- ilmotti mr B.

-- Ovatko isäni ja Willie täällä? -- kysyi mrs B.

Pöytä kolkutti: ovat.

-- Onko täällä ketään meidän ystäväämme varten?

Pöytä mietti. Sitten tuli vitkastellen: on.

-- Suostutteko kirjoittamaan jonkun hänen ystävänsä nimen, jos mr B. luettelee kirjaimet?

Taas miettimistä. Sitten hidasteleva suostumus.

Mr B. alkoi luetella kirjaimia. Pöytä seisahutti, kun tultiin G:hen.

Seuraava kirjain oli R. Sitten tuli I. Sitten V.

-- Sinä lausut ne liian nopeasti, my dear, -- moitti mrs B. Hänen miehensä alkoi alusta; nyt saatiin G.R.I.V.X.

-- Se on erehdys, -- lausui mrs B. hämillään. -- Sinä luettelet kirjaimet hirveän nopeasti, ystäväni.

Alettiin taas alusta. Nyt oli pöytä ihan pyörällä. Se tavasi G.R.E.W.V.X.Y.Z.

Kenties henki olisi pystynyt paremmin tavaamaan, jos se ei olisi niin nuorena lähtenyt koulusta.

-- Jätetään tämä ja kysytään jotain muuta, -- ehdotti mrs B. -- Ystävät tahdotteko sanoa vieraamme tervetulleeksi?

Pöytä sanoi tahtovansa.

-- Näyttäkää se painautumalla häntä päin.

Pöytä syöksyi minua päin ja painausi lujasti vasenta säärtäni vastaan. Se oli edellisenä päivänä rokotettu, sillä rokko liikkui Philadelphiassa ja vaivoin sain tuskanparahdusta hillityksi. Henget olisivat voineet olla jollain muulla tavalla kohteliaat.

-- Nähkääs! -- riemuitsi mrs B. -- Ystävät suostutteko vastaamaan, jos vieraamme kysyy teiltä jotain? Onko täällä ketään hänen ystäväänsä, joka suostuu vastaamaan?

-- On, -- vastasi pöytä.

-- Kysykää, kysykää siis! -- kehotti mrs B. innokkaasti.

Mutta minä en tahtonut kysyä ja lyhyt, kenties närkästyksen hiljaisuus syntyi.

-- Onko teillä meille mitään ilmotettavaa tän'iltana? -- kysyi mr B. nöyrästi pöydältä.

-- On, -- kolisti pöytä.

-- Mrs B:llekkö?

-- Ei.

-- Yrjöllekkö?

-- Ei.

-- Ystävällemmekö?

-- Ei.

-- Kysykää, pitääkö minun mennä tieheni! -- pyysin minä.

Pöytä kohteliaasti kielsi menemästä.

-- Minullekko? -- kysyi mr B.

Pöytä kolkutti: ei.

-- Saattepa nähdä, että Patterson on taas vehkeilemässä, -- huomautti maanviljelijä.