Part 19

Meikäläisen mielestä mahtaisi tuollaisen liuman hoivaileminen tuntua jotenkin tukalalta, mutta ameriikatar suoriutuu ihmeteltävän hyvin tästäkin pälkähästä. Harvoin hänessä näkee keikailijan, teeskentelemisen tai oikullisuuden vikaa; tavallisesti hän on ystävällinen, iloinen ja luonnollinen. Usein huomaa amerikkalaisissa perheissä oleskellessaan, jo ensi tai toisena iltana talonväen joukossa nuoren miehen, joka laittaa virvotusjuomia, korjaa särkyneen lukon, pitelee lankavyhtiä kerittäessä, seuraa naisväkeä kirkkoon tai laulajaisiin ja toimii talossa ylipäänsä hyvin tuttavallisesti. Jos kysyt, kuka tuo mr B. tai mr C. on, vastataan sinulle tyynesti, että hän on miss Carolinen tai miss Maryn "beau" ja muita selityksiä et saakkaan. Jos tyttö on hemmoteltu tai oikkuileva, närkästyy hän helposti beaullensa sekä luullotelluista että todellisista välinpitämättömyyden oireista. Silloin hän valvoo kl. yhteen yöllä, kirjoittelee kirjeitä, repii ne heti palaisiksi ja tulee aamiaiselle itkettynein silmin.

Tällaiset tapahtumat lienevät kuitenkin jotenkin harvinaisia, sillä ameriikkaliaisia ei yleensä hentomielisyys vaivaa. Mielestämme on heissä rakkaus- ja avioliittokysymyksissä hyvin paljon talonpoikaiskansan suoraan asian ydintä tähtäävää tokinaisuutta.

Beau-järjestelmä on yhteinen kaikille yhteiskunnan luokille. Palvelus- ja puotitytöllä, ompelijalla, rikkaalla neidillä, jokaisella on beaunsa melkein yhtä varmasti kuin päivänvarjo ja nenäliina. Tietysti voi tämä tapa synnyttää paljokin viattomanlaatuista ja moitittavaakin lemmenleikkiä. Mutta se näyttää kuitenkin soveltuvan ameriikkalaisten luonteisiin ja oloihin. Uusimpien ameriikkalaisten kirjailijain kuvausten mukaan ovat ameriikkalaiset verrattoman hermostuneita, tunne-elämässään ylenmäärin hienostuneita ihmisiä, ja niin kyllääntyneitä, niin välittömyytensä menettäneitä, että uuden, odottamattomasti voimakkaan mielialan valtaan joutuessaan, nautinnokseen purkavat ja jäsentelevät tunnettaan sen mahdollisiin alkujuuriin asti. Arvattavasti tuo kuvaus on todenmukainen, jos sillä tarkotetaan vaan New-Yorkin ja Washingtonin hienonhienoja piirejä, sillä jälkimmäisessä kaupungissa on jo jonkinlainen hovielämäkin huomattavissa. Mutta jos puhutaan _kaikista_ ameriikkalaisista, on se seikka luullaksemme varma, että he eivät tee sellaista vaikutusta eurooppalaiseen. Pikemmin on mielestämme laita niin, että Ameriikan miehillä on laimeammat intohimot ja naisilla vähemmän tunnekuohua kuin vanhan maailman asukkailla. Ainakaan ei siellä huomaa merkkiäkään siitä raskaasta, syvästä, hitaasta ja samalla kuitenkin vaarallisen kiinteästä tunne-elämästä, joka on yhteinen pohjoismaiden kansoille. Ameriikkalaisen tunteet näyttävät paremmin soveltuvan tasaiseen, tyynesti hehkuvaan avioliitonlämpöön, kuin äkkiä leimahtavaan intohimon liekkiin, joka kaikki nielasten kuluttaa oman elinvoimansa.

Kun nuoret sekä koulussa että seuraelämässä kulkevat rinnan, tietävät he naimisiin mennessään jotakuinkin tarkasti, mitä toisiltaan voivat vaatia ja samoin he jotakuinkin tarkasti tuntevat toistensa viat ja vajavaisuudet. Senvuoksi lieneekin aviovaimoilla siellä -- samoin kuin talonpoikaisvaimoilla meillä -- vähemmän pettyneitä toiveita. Naiset käsittävät paremmin miehiänsä, sillä he eivät ole itkusuista ja hempeätä laatua vaan käytännöllisiä luonnoltaan. Aviopuolisoilla on kumpaisellakin samat harrastukset, sama päämaali. Molemmat he toivovat itselleen hauskaa kotia, jossa voivat olla ystävilleen vierasvaraisia, arvokasta asemaa, hyviä tuloja ja jotain tehtävää uskonnollisella, valtiollisella, kirjallisella tai hyväntekeväisyyden alalla. Luullaksemme ei heissä ole paljon sitä ylen-ihanteellista käsitystä rakkaudesta, joka pohjoismaissa vallitsee _mielipiteenä_. Mutta sen toteuttamisessa ovat ameriikkalaiset meitä etevämmät. Eräs englantilainen naiskirjailija sanoo: -- ameriikkalainen ei rakasta vaimoaan lämpimämmin kuin englantilainen, mutta hän näyttää rakkauttansa paremmin. -- Sen vieras heti huomaakin, käydessään ameriikkalaisissa kodeissa sekä ylhäisissä että yksinkertaisissa. Se ystävällinen, luonnollinen huomaavaisuus, jolla ameriikkalainen mies aina kohtelee naista, näyttää kestävän avioliiton kiirastulessakin. Yhtä hommaava, virallinen ja puuhaava kuin ameriikkalainen on työssään, yhtä hellä ja huomaava hän on kodissaan. Ja yhtä käytännöllinen hän on täälläkin. Ihan oikealla ajalla hän ottaa syliinsä kehtolapsen, nostaa paikalleen raskaan kannettavan, laskee alas akkunanverhot tai siirtää tuolin istuttavaksi. Vihellellen hän kantaa keittiöön hiiliä ja puita sormuksilla koristetuilla käsillään, menee korkeasta hatustaan huolimatta vastapäätä olevaan teurastajan puotiin ja tuo lihaa kotiin eikä näytä ollenkaan siltä, kuin tekisi hän, valtijas, sen vaan armosta.

Tietysti arvostellaan tätä seikkaa hyvin erilailla, aina sen mukaan, mikä mielipide arvostelijalla on miehen asemasta perheen-isänä. Muuan saksalainen professori kirjoittaa: -- Ameriikka ei ole kristitty maa, sillä siellä ei opeteta vaimoja pitämään miehiään tarpeenmukaisessa kunniassa. Kuulin erään vaimon pyytävän miestään, oppinutta tiedemiestä, menemään _noutamaan hänen sormustintaan ylikerrasta_, ja surkeinta oli se, -- _että mies meni_!

-- Ameriikka on vaimojen paratiisi, -- sanoi meille kostein silmin eräs vanha rouva, joka usein oli käynyt Euroopassa. -- Ei kukaan osaa olla niin hellä ja hienotuntoisesti huomaava kuin ameriikkalainen aviomies, ei kukaan ole niin lemmekkäästi säälivä. Hän _tahtoo_ tehdä vaimonsa onnelliseksi.

Eräässä pienessä kaupungissa Illinoisin aavikoilla oli muuan kaupungin-osa, jota sanottiin "the sweedtown'iksi" (ruotsalaiskaupungiksi); siellä asui ruotsalaisia tai ruotsalaisten jälkeläisiä. Meille kerrottiin, että kun he ensin tulivat Ruotsista, olivat miehet tavallisesti juoppoja, löivät vaimojaan, eivät pitäneet mitään huolta tulevaisuudestaan ja lukuisat lapsilaumat saivat puolialasti ja taitamattomina olla miten tahtoivat. Vaimot olivat tympeitä, välinpitämättömiä, ilman toimi- ja yritys-intoa. Mutta jo toisessa polvessa voi huomata selvän muutoksen. Nuoret halusivat jo päästä parempiin varoihin, saada siivoutta ja järjestystä kotioloihinsa ja naapureiltaan kunnioitusta; he panivat lapsensa kouluun ja tekivät säästöjä vanhuuden päivien varalle. -- Ja suurin erotus -- lisäsi kertoja -- huomattiin naisten asemassa. He olivat töisevämpiä, vapaampia ja iloisempia kuin heidän äitinsä olivat olleet ja miehet olivat kunnioittavammat ja hellemmät kuin isät olivat olleet.

Lännessä matkustellessamme olimme neljä vuorokautta samoissa rautatienvaunuissa kuin eräs nuori, työväenluokkaan kuuluva pariskuntakin. Vaimo oli hyvin nuori, kalpea ja näytti sairaalta. Heillä oli kaksi lasta; toinen oli kolmen vuotias, toinen 6 viikon vanha. Päivisin oli vanhempi aina isän hoidettavana, ellei tämä ollut polttovaunussa; vaimo hoiti pienokaista, jota imetti. Öisin hoiti isä kumpaakin lasta kello kahteen, jolloin äiti otti pienemmän haltuunsa.

Kun juna ensi päivänä tuli päivällis-asemalle, antoi mies rahakukkaronsa vaimolle, sanoen: -- sinä tarvitset voimakasta ruokaa lasta imettäessäsi. Mene sinä syömään päivällistä ravintolaan, minä kyllä syön eväsvakasta. -- Vaimo vastusteli, mutta mies otti lapsen hänen sylistään ja sanoi nauraen muille vaunussa olijoille; hän ei uskalla jättää tätä kääröä käsistään, mutta minä en olekkaan mikään huono lapsenpiika, minä. -- Joka päivä söi vaimo ravintolassa, mies eväsvakasta. Kun kerroimme tapahtuman eräässä seurassa, sanoi muuan läsnäolevista, eräs pappi, hyvin kummastuneena: -- minkätähden tuota oikeastaan kerrotte? Olihan se ihan luonnollinen asia, että vaimon tuli saada voimakasta ruokaa, kun oli hiljan ollut sairaana ja tarvitsi ravintoa kahdelle.

Toinen huomattava ominaisuus ameriikkalaisessa on hänen taipumuksensa oleskella vaimonsa seurassa. Sen huomaa jo Atlantin poikki kulkevilla höyrylaivoilla; 8-10 päivää kestävä matka paljastaa jo monta pientä eroavaisuutta kansojen luonteissa. Saksattaret kokoontuivat pieniin ryhmiin ompelemaan ja lavertelemaan; heidän miehensä istuivat tupakkahuoneessa korttia lyöden tai kävelivät he kannella. Ameriikkalaiset olivat aina vaimoinsa seurassa. Aviopuolisot kävelivät, lukivat, löivät korttia yhdessä, he keskustelivat, tai luki mies ääneen vaimon ommellessa.

Joka tasavallassa hyvin tai vähän huomattava yhdenvertaisuus on vaikuttanut perhe-elämäänkin Yhdysvalloissa. Ameriikassa ei usein tapaa pashamaisia aviomiehiä. Ylisummaan on aviomies siellä hommaava, vähä karkeapintainen mies, joka ihailee vaimoansa, nauttii jokaisesta hänen parissaan vietetystä lomahetkestä, pitää kotiaan maailman parhainna paikkana ja sanoo tyytyväisesti käsiään hykerrellen: -- vaimoni sanoo, että olen oivallinen aviomies. Sitä seikkaa en tunne. Tiedän vaan, että teen parastani ja että vaimoni on parhain vaimoista.

Kun kansan luonne on käytännöllinen, tapahtuu harvoin, että vaimo pitää itseään miestään parempana vaikka olisikin saanut -- niin kun usein onkin -- perinpohjaisemman tietokasvatuksen kuin mies. Vaimo ihailee puolisonsa asioimiskykyä tai valtiollisia, kauppa- tai muita käytännöllisiä avuja ja jos mieheltä puuttuu tietoja tai harrastusta hänen aloillaan, sanoo hän tyynesti: -- miehelläni on niin paljon toimia, että hän ei ehdi kirjallisia asioita tutkimaan. -- Mielestämme ei vaimoilla yleensä ollut järjettömiä vaatimuksia avioliitossa, ja se vapaus, jota he nauttivat, sai heidät pahoittelematta mukaantumaan, kun näkivät, että miehen paras sitä vaati.

Lopuksi emme voi olla mainitsematta erästä omituisuutta Yhdysvalloissa. Tarkotamme sitä kunnioitusta, joka jokaisella on uskontoon; jokainen riippuu hartaasti omissa uskonnollisissa mielipiteissään samalla suoden toisin ajatteleville täyden vapauden. Eikä tämä ominaisuus ole erityisen lahkon tai suunnan tunnusmerkki, se on yhteinen kaikille, episkopaaleille, luteerilaisille, metodisteille, kveekkareille, unitaareille ja universalisteille. Ne, jotka eivät ole voineet liittyä mihinkään nykyisistä kristillisistä tunnustuksista, ovat muodostaneet hengellisiä seurakuntayhteyksiä yleiselle uskonnolliselle tai siveelliselle pohjalle ja kokoontuvat esitelmiä kuulemaan, laulamaan ja keskustelemaan. Jokaisella kirkolla ja seurakuntayhteydellä on omat sunnuntaikoulunsa, raamattuluokkansa, äitien- ja nuorukaistenyhdistykset, ompelu-, luku-, laulu- ja hyväntekeväisyysseuransa. Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset, sivistyneet ja sivistymättömät puhuvat ystävällisesti ja innokkaasti "meidän pastoristamme", "meidän kirkostamme", "meidän sunnuntaikoulustamme". Tämän seikan luemme kirkon ja pappien ansioksi. He ovat riisuneet päältään opinkappalten ja oikeaoppisuuden kankean varustuksen eivätkä kulje enää keskiajan ritarien tavalla silmikko kasvojen peitteenä. He eivät elä erillään seurakunnastaan, vaan sen keskuudessa; jokainen sitä koskeva asia koskee heitäkin ja he koettavat seurata ajan rientoja. Kirkko on heittänyt marmoripatsaana olemisen ja muuttunut eläväksi, lämpimäksi, armahtavaksi todellisuudeksi. Seuraus siitä on, että moni on löytänyt rauhan ja levon sen helmassa.

Kaikissa näyttää olevan jonkinlainen uskonnon tarve, kaikki kaipaavat jotakin yhteyttä Korkeimman Olennon kanssa. Kun seurakunnat tavallisesti ovat pieniä, vallitsee niiden jäsenten kesken tuttavallinen seurustelutapa. Jos pappi on mieleinen, suosii seurakunta häntä jos jollakin tavalla. Jos hän heidän mielestänsä näyttää rasiintuneelta, kootaan tuota hätää rahasumma ja lähetetään hän muutamiksi kuukausiksi Eurooppaan, kenties aina Pyhälle maalle asti. Kotiin palatessaan näkee hän kirkkoon hankitun uuden alttaritaulun tai uuden lasimaalauksen, pappilan veranta on rakennettu toisenlaiseksi, tai on kirkon käytettäväksi hankittu johonkin sairashuoneeseen vuode, tai on seurakunta hänen poissaollessaan hankkinut hänelle jollain muulla tavalla ilonaihetta. Kerran kuukaudessa, määrättynä päivänä, on hänellä vastaanottopäivänsä. Silloin kokoontuvat kaikki hänen luokseen, juodaan teetä, puhutaan perheoloista, kirkosta, armeliaisuudentöistä, päivänkysymyksistä, uskon-asioista; nuoret neuvottelevat lauluseuransa, Shakespeare- tai Emersonklubbinsa asioista. Eräässä perheessä, jossa oleskelimme, oli tytär usein alakuloinen, vaikka koetti sitä peitellä. Lopuksi sanoi äiti meille: -- Minä en käsitä, mikä häntä vaivaa. En tiedä muuta neuvoa, pitää poikkeemani pappilaan tänä iltana. -- Perhe kuului erääseen unitaariseurakuntaan, jonka pappi, miss K. oli hoitanut virkaansa siinä jo 11 vuotta. Seuraavan päivän iltapuolla, kun odottamatta astuimme sisään vierashuoneeseen, näimme harmaatukkaisen, mustapukuisen naisen istumassa nojatuolissa ja polvillaan hänen edessään, pää hänen rinnoillaan oli talon tytär, itkien katkerasti. Muutamia päiviä myöhemmin sanoi äiti iloisena: -- oletteko huomannut, että tyttöni taas on entisellään? Kyllä minä sen arvasin, että miss K. hänet saisi talttumaan.

Monessa paikassa oli meillä tilaisuus päästä mukaan kokouksiin, joita nuoriso, päätettyään päivätyönsä puotiloissa, konttooreissa tai kotona, kerääntyi pitämään, päättääkseen tulevan vuoden toimista kirkkonsa sunnuntaikoulussa tai raamattuluokilla. Nämä kokoukset alkoivat kello 9 tai 10 illalla ja kaikilla osan-ottajilla, sekä miehillä että naisilla, oli takanaan hyvinkin raskas työpäivä.

Kirkon ja papin rakastaminen ei tosin sinänsä merkitse mitään, sillä kirkko ja pappi eivät ole kristin-uskon ydin. Mutta kun se, niin kuin täällä, on luonnollinen ilmaus sielun pyrinnöstä Korkeimman Olennon yhteyteen, on sillä suuri merkitys.

Kun joka paikassa Yhdysvalloissa tapaa tämän rakkauden mitä suurimman ajatuksenvapauden rinnalla, tulee ehdottomasti muistaneeksi, että muinoiset puritaanit tämän yhteiskunnan ovat perustaneet. He olivat aikanaan emämaansa, Englannin parhain, vapaamielisin ja valistunein osa. He olivat aikanaan sen mahtavan, valistusta ja vapautta etsivän liikkeen tuote, jonka inhimillisyys ja uskonpuhdistus Uuden ajan koittaessa herättivät Euroopassa. He rakastivat omantunnon-vapautta niin lämpimästi, että mieluummin antautuivat valtameren myrskyjen käsiin ja oudon, raivaamattoman maan vaaroille alttiiksi kuin alistuivat omantunnon-sorron alaisiksi. Miettijä alkaa huomata, että heidän laskemansa perustus on ollut niin syvä, lavea ja tukeva, että se on kestänyt järkähtämättä vuosisatojen halki, sekä että heidän voimakkaat käsivartensa vielä näkymättöminä tukevat kansaa, jonka historia todistaa siinä asuvaa niin paljon siveellistä voimaa, että se itse ilman ulkonaista pakkoa, ryhtyy karsimaan itsestään vikojaan.

Viiteselitykset:

[1] Vapauden patsas.

[2] City = se kaupungin-osa, jossa liike ja kauppa asuu ja elää.

[3] Kirjassa tulee koko matkan käytettäväksi englantilaisia nimityksiä: _master_ = herra, merkitään aina lyhennettynä mr; _mistress_ = rouva, merkitään lyhennettynä mrs; _miss_ = neiti.

[4] -- "hauska nähdä teitä" -- "mitä pidätte Ameriikasta?"

[5] Albanyn kaupungista oli toimitettu lähetystö senaatiin, mutta se oli käännetty sieltä pois sillä selityksellä, että naisilla jo oli kyllin vaikutusta, kun vaan käyttävät sitä. He voivat vaikuttaa miehiinsä, isiinsä, veljiinsä ja palkollisiinsa. -- Menin kotiin -- kertoi puhuja, -- ja ajattelin: "nytpä koetan vaikuttaa ainakin Williamiin". William oli neekeri ja kuskini. "William", sanoin, "sinun pitäisi, niinkuin tiedät, ensi viikolla käyttää äänestys-oikeuttasi" -- -- -- William tuijotti minuun suu auki ja kysyi: "missi, uudesta hevosestako puhutte?"

[6] Wyomingissa on naisilla ollut sekä kunnallinen että valtiollinen äänestys-oikeus. Jo 21 vuotta ovat naiset siellä äänillänsä päässeet vaikuttamaan lakienlaadintaan. Wyoming on hiljan kohotettu valtioksi ja on siten naisten, samoin kuin muidenkin valtion kansalaisten oikeudet yhä laajentuneet, sillä _valtioilla_ on Pohjois-Ameriikan Yhdysvaltojen liittohallituksessa suurempi sananvalta kuin _territoorioilla_ (alueilla), joihin Wyoming tähän asti on kuulunut.

[7] Tämän vuosisadan puolivälissä sovitteli eräs ameriikkalainen nainen, Amelie Bloomer naisia varten mukavan puvun, jota keksijänsä mukaan sanottiin "bloomerpuvuksi". Siihen kuului leveät housut, sellaiset, joita naiset Persiassa käyttävät ja lyhyt hame. Puku sai hyvin vähä kannatusta ja katosi pian käytännöstä.

[8] Nyt mrs Avery.

[9] "Naisten lehti".

[10] Naisten kristillinen raittius-yhdistys.

[11] "Naisen puhelava".

[12] Seuraava on kirjoitettu suullisten kertomusten ja sanomalehtien mukaan, sillä kirjoittaja oli itse sairauden takia estetty mukana olemasta.

[13] Mainittakoon tässä eräs pieni tapahtuma, joka sattui seuraavana päivänä iltamassa, johon edustajat olivat kutsutut. Eräs nuori, Washingtonin hienoimmissa piireissä kasvanut nainen, pariisilaispuvussa, ilman hihoja ja hiukkasen vaan kangasta miehustana, lähestyi mrs Ormiston Chantia huudahtaen: -- voi, rakas rouva, antakaa minun suudella teitä eilisestä kauniista puheestanne! -- Mrs Chant laski kätösensä neitosen lumivalkealle olkapäälle ja sanoi hiljaa merkitsevästi katsahtaen: -- ei, nuori ystäväni, _en tässä puvussanne_.

[14] "Me sanomme halusta pieniä mielittelyjä toisillemme".

[15] Abolitsionisteiksi = hävittäjiksi, sanottiin niitä, jotka harrastivat orjuuden hävittämistä.

[16] Acts of the Anti-Slavery Apostles by Parker. Pillsbury. 1883.

[17] Käydessään Illinoisissa Lovejoyn lesken ja tytärten luona, kerrottiin kirjoittajalle uudestaan sama tapaus. Uhrin perhe eli yksinäistä elämää pienessä aavikkokaupungissa. Varat olivat nähtävästi hyvin pienet.

[18] Spiritistit luulevat n.s. "meediumien" eli välittäjien kautta pääsevänsä vainajien ja henkimaailman kanssa yhteyteen.

[19] No niin.

[20] Yes ma'am = kyllä rouva. Ma'am (= madame), sanovat sivistymättömät.

[21] Pieni yliopistokaupunki likellä Bostonia.

[22] Paimentytön sunnuntai, -- Ole Bullin tekemä sävellys.

[23] Viehättävin englannin kielellä kirjoitettu elämäkerta.

[24] Neekerit käyttävät sanoista master = herra ja mistress = rouva lyhennyksiä "massa" ja "missi" tai "missus."

[25] Kongregatsionalistit kuuluvat reformeerattuun kirkkoon, mutta ovat jättäneet pois enimmät valtakirkon menoista.

[26] Hyvin taitava.

[27] Uudeksi Englanniksi sanotaan yhteisellä nimellä Massachusettsin, Connecticutin, Rhode Islandin, Mainen, Vermontin ja New-Hampshiren valtioita.

[28] Korkea-arvoinen.

[29] Sanasutkaus. Lähtee _husher_ ja _hosier_-sanojen yhtäläisyydestä. _Husher_ on lännessä tappelusankarin nimitys; _hosier_ merkitsee sukankutoja.

[30] Republikaani = tasavallan harrastaja, demokraatti = kansanvallan harrastaja.

[31] Toinen voisi tehdä meidät onnellisiksi, jos toista hurmaajaa vaan ei olisi olemassa.

[32] Science and health, with Key to the Scriptures, by Mrs M.B. Eddy. -- Primitive Mind-Cure, by W.T. Evans. -- Christian Science Healing, by Frances Lord.

[33] Christian Science Healing, by Frances Lord.

[34] Muutamissa oppikirjoissa kielletään ankarasti parantavaa, "lääkäriä", sairasta koskettelemasta. Me olemme kuitenkin varmalta taholta saaneet kuulla, että kristillisen tieteen harrastajat käyttävät koskettamistakin parantaissaan sairaita ja viallisia. Muutamat tarttuvat vaan parannettavansa käteen. Toiset asettavat paljaan selkänsä sairaan selkää vasten, niin että heidän tahdonvoimansa (selkärangan ja hermojen kautta) jakaantuisi parannettavalle.

[35] Kaliforniassa ei tapaa 1 centin rahoja.

[36] Ameriikan raittiuspuolueen, prohibitsionistien, ohjelmassa on valtiollisen äänestys-oikeuden vaatimus naisille.

[37] Tämän, rannikkoa lähellä kulkevan vuoriston nimi on oikeimmin "the Coast Ranges", mutta sitäkin sanotaan tavallisesti Sierra Nevadaksi.

[38] Lähetyslaaksoon.

[39] Lady = rouva, hienompi nainen, ladies = rouvat.

[40] Enimmästi tuodaan maahan kaupittavaksi 6-12 vuoden välillä olevia tyttöjä.

[41] Tässä hän mainitsi useita pappeja ja heidän oppejaan, kuvaten heidän elintapojansa tuiman katkerasti.

[42] Esimerkiksi mainittakoon: "Life among the mormons" ja "The mormon prophet and his harem", kirj. E.V. Waite, Chicago 1882 y.m.

[43] Tämä lause "maa huokuu" on mormooneilla lempilauselmana ja ehtimiseen sitä käytetään. Sitä pidetään -- voimme niin sanoa -- pyhien tunnussanana. Minkätähden, sitä emme tunne mutta kenties siitä syystä, että se kaikuu niin viehättävän salaperäiseltä. Kuulemassamme saarnassakin se lausuttiin monta kertaa.

[44] "Life among the mormons."

[45] "Life among the mormons."

[46] Nämä muistiinpanot ovat tuloksena puolen vuoden ajalla tehdyistä havainnoista, kirjoittajan oleskellessa monella eri seudulla Yhdysvalloissa, nimittäin: Bostonin, New-Yorkin, Philadelphian, Chicagon, Indianapolin ja San Fransiskon kaupungeissa, sekä maaseuduilla Massachusettsin, Connecticutin, Rhode Islandin, Pensylvanian, Illinoisin ja Kalifornian valtioissa. Kun emme voi erikseen luetella kaikkia niitä perheitä, joiden luona oleskelimme, mainitsemme esimerkin vuoksi, että kymmenestä perheen-emännästä yhdeksän oli naitua, kolme niistä oli leskenä, ja oli heillä sekä täysikasvuisia että ala-ikäisiä lapsia. Kuudesta naimisissa olevasta oli kaksi lapsetonta; neljällä oli joko täysikasvuisia tai kouluiässä olevia lapsia. Naimattomalla oli kasvattitytär. Seitsemän oli saanut kollege-kasvatuksen, neljä heistä oli sen lisäksi yliopistossa suorittanut maisteritutkinnon. Kolme heistä oli kirjailijaa ja esitelmänpitäjää; yksi oli lääkäri; yksi koulunjohtajana; yhdellä oli kauppaliike; naimaton uhrasi koko aikansa nais-asialle, yksi leskistä hyväntekeväisyydelle; kahdella ei ollut kodin ulkopuolella mitään määrättyä tointa. Neljällä oli kaksi palvelijaa, neljällä oli yksi, ja kahdella ei ollut yhtäkään. Heidän miehistään oli kaksi liikemiestä, yksi oli kirjailija, yksi virkamies, yksi lyseonjohtaja, kaksi maatilanomistajaa. Nämä asiat olemme maininneet, jotta lukija jotenkin suunnilleen tietäisi, millaisiin kotioloihin nämä havainnot perustuvat.

End of Project Gutenberg's Uudesta Maailmasta, by Aleksandra Gripenberg