Part 16

Pääkohdat alkuperäisessä mormoonilaisuudessa olivat lyhyesti sanottuina seuraavat: On olemassa monta jumalaa kumpaakin sukupuolta ja me tämän maapallon päällä tottelemme yhtä heistä. Hän on ijäinen ja kaikkivaltias ja me olemme hänen poikiansa ja tyttäriänsä. Meidän henkemme ovat syntyneet hänestä taivaallisessa valtakunnassa ja hän on meissä. Hän on henkistä ainetta. Hengen ja aineen välillä ei ole muuta eroa kuin laadun-erotus. Henki on jalostunutta ainetta. Jumala on kaikkivaltias, mutta hän ei ole persoonallisesti läsnä meidän luonamme. Hän asuu luomisen keskustassa, likellä Kolob-planeettia. Se pyörähtää kerran tuhannessa vuodessa akselinsa ympäri ja se aika on kaikkivaltiaan vuorokausi. Jesus Kristus on Jumalan Poika; hänessä oli Jumalan henki ihmisruumiissa. Taivaaseen astuttuansa sai hän samanlaisen ruumiin kuin autuaina kuolleista nousseet ihmiset saavat. Ainoastaan iässä ja arvossa hän eroo isästä. Isä on vanhin ja edustaa heitä kumpaakin. Hän on meidän luonamme Pyhän Hengen kautta, joka on sähkön kaltaista ainetta ja tekee kaikki ihmetyöt. Ihmetyöt ovat ainoastaan korkeammanlaatuisten, meille nykyään tuntemattomien, luonnonlakien seurauksia. Käsien päällepanemisella jakavat profeetat ja vanhimmat meille Pyhän Hengen. Papistolla on yksin se lahja.

Kolme on taivasta: alimpaan, tähtien edustamaan, joutuvat ylösnousemisen jälkeen kaikki ne, jotka eivät ole hyljänneet eivätkä vastaan-ottaneet evankeliumia. Keskimmäisessä, maallisessa, kuun edustamassa taivaassa asuvat ne, jotka ovat vastaan-ottaneet, mutta kuitenkin pysyneet välinpitämättöminä. Ylimmäinen taivas, jota aurinko kuvaa, on määrätty niille, jotka ovat kastetut Jesuksessa Kristuksessa jonkun hänen lähettämänsä (= Joseph Smithin) kautta ja ovat eläneet pyhää elämää. Maa on aineesta luotu niin, kuin mekin. Se huokuu niinkuin mekin, mutta ainoastaan pyhät sen tuntevat.[43] Kerran se on tuleva jalostuneeksi aineeksi niinkuin mekin.

Kristuksen tullessa on tämä uusi maa oleva niiden asuntona, jotka pääsevät ylimpään taivaaseen. Jerusalemi on taas kohoova häviöstä ja Siioni eli Uusi Jerusalemi perustetaan Jacksonin kreivikuntaan Missourissa, josta pyhät (mormoonit) karkoitettiin v. 1833. Ne, jotka ovat tehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan, s.o. jotka ovat Hengen vastaan otettuansa langenneet, tuomitaan ikuiseen rangaistukseen perkeleen ja hänen enkeleittensä luona. Evankeliumi, jota ihmisten täytyy uskoa tullakseen autuaiksi, vaatii, että sen tunnustaja:

1) Uskoo Jesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan ja hänen lähettämänsä profeettoihin Joseph Smithiin ja Brigham Youngiin. 2) Katuu syntejänsä. 3) Kasteen kautta pois pesee sekä omat että uskottomina kuolleiden esivanhempainsa synnit. 4) Uskoo, että muutamia syntejä ei voi sovittaa muulla kuin verellä, joka pappien vuodattamana nousee kuin hyvänhajuinen suitsutus Jumalan luo ja sovittaa ihmisten synnit. 5) Uskoo, että Jumala antaa sille, joka on luja uskossa, yhtä monta vaimoa ja orjatarta kuin Taavetille ja Salomonille. 6) Uskoo, että, jos mies kuolee, hänen veljensä ottaa hänen vaimonsa ja herättää hänelle siemenen.[44]

Oppi moniavioisuudesta on erityiskohdissaan jotenkin seuraava:

"Jumala on jälleen rakentanut papillisen valtakuntansa maan päällä Joseph Smithin, profeettansa kautta, joka johtaa ihmisiä välittömien Jumalan ilmotusten kautta. Uudessa Siionissa on monta maailmaa ja jokaista niistä on hallitseva yksi Jumala. Joseph Smith ja muut pyhät (s.o. mormoonit) tulevat kukin saamaan maailman hallittavaksensa ja heidän jälkeläisensä tulevat kansoittamaan sen. Heidän vaimonsa tulevat jumalattariksi ja hallitsevat miehen ylijumaluuden alaisina kukin jälkeläisiänsä. Jos vaimo rakastaa miestänsä, täytyy hänen toivoa saada nähdä miehensä jumalana jossakin uuden Siionin maailmassa. Mies ei voi tulla siksi, jos hän ei saa kyllin jälkeläisiä kansoittamaan uutta maailmaa. Jos nainen itsekkäästä rakkaudesta tai ilkeydestä ei suo miehellensä useampia vaimoja, estää hän miehen saavuttamasta autuuden täyttä määrää ylimaailmallisessa kuningaskunnassa (the celestial Kingdom), -- joksi mormoonit nimittävät uutta Siionia. Naimaton ei voi saavuttaa mitään kunniaa ijankaikkisuudessa. Ne, jotka eivät mene naimisiin täällä, eivät voi tulla naiduiksi jäljestäpäin, sen tähden rakennetaan kaikki avioliitot ijäisyyttä varten."

Vaikka miehellä jo on useita "ijankaikkisia" vaimoja, voi hänellä olla monta semmoista, jotka hän on nainut "ajaksi". Näitä sanotaan valtuutetuiksi eli edustajavaimoiksi ("proxywives"). Ne ovat usein joko leskiä tai kihloissa olleita. He ovat "ijäksi" naimisissa kuolleiden miestensä tahi sulhasiensa kanssa, mutta tässä elämässä yhdistetyt jonkun toisen miehen kanssa "ajaksi". Täällä maanpäällä ovat he ja heidän lapsensa ajallisten puolisoiden omat, mutta ylimaailmallisessa kuningaskunnassa joutuvat sekä he että lapset niille, joiden kanssa he ovat naimisissa "ijäksi". Brigham Youngilla oli 4 sellaista proxyvaimoa, jotka kaikki olivat olleet Smithin, ja joiden jälkeläisinensä piti joutuman tälle Uudessa Siionissa.

Erittäinkin tämä kohta mormoonien moniavioisuusaatteessa synnyttää hirveätä siveettömyyttä heidän joukossansa. On, nimittäin, sangen tavallista, että sellaisillakin naisilla, joiden miehet elävät, on toinen, eri luokkaan kuuluva aviomies. Siten on vaimo yht'aikaa kahden oma. Hän on naimisissa toisen kanssa ajaksi ja yhdistetty toiseen iäksi. Jos hän alkaa rakastaa jotakuta toista miestä enemmän kuin omaansa, ja tuo toinen vastaa hänen tunteisiinsa voi hän tulla yhdistetyksi hänen kanssansa avioliittoon, samalla kun hän yhä elää yhteydessä ensimmäisen miehensä kanssa. Sen lisäksi voi hän, jos on kiihkoileva, mennä namusiin ajaksi, vaikka jo on vihitty ijäisyyttä varten siten muka voidaksensa synnyttää lapsia jollekulle rakkaalle kuolleelle sukulaiselle ja sillä tavalla lisätäkseen hänen kunniaansa ijankaikkisuudessa.

Kuinka paljon rettelöitä ja kurjuutta tuollaiset opit synnyttävät on helppo arvata. Proxyvaimot viettävät tavallisesti kurjaa elämää. Ijankaikkiset vaimot kohtelevat heitä ylenkatseella, voivatpa rangaista ja pidellä pahoin heidän lapsiansakkin. Proxyvaimot saavat suorittaa talon raskaimmat askareet; heidän ravintonsa on huono, vaatteensa kurjat, ja asunnokseen itselleen ja lapsilleen saavat he ahtaan kamarin. Jos he valittavat miehelle, muistuttaa tämä heille, että he ovat ainoastaan hänen ajallisia vaimojaan eivätkä siis voi vaatia itselleen samoja oikeuksia kuin ijankaikkiset vaimot; sekä lohduttaa heitä sillä kunnialla ja autuudella, jota he saavat nauttia ijankaikkisuudessa ijankaikkisten puolisojensa kanssa. Kun joku mies kuolee, määräävät tavallisesti vanhimmat, kenen kanssa lesken on meneminen ajallisiin naimisiin voidakseen synnyttää lapsia kuolleelle.

Kaikista sen varjopuolista huolimatta on hurskas usko moniavioisuuteen sangen voimakas. Usein kehottaa vaimo miestään, joka on elänyt yksi-avioisuudessa, ottamaan useampia vaimoja, osottaakseen siten miehelleen rakkauttaan. Jos puolisot rakastavat toisiansa, tuottaa se seikka, että miehen täytyy elää moniavioisuudessa, suurta surua molemmille. Kauvan murehdittuaan ja epäiltyään, valitsevat he yhdessä toisen vaimon ja seuraus on tavallisesti se, että hän työntää syrjään ensimmäisen vaimon, tai myöskin, että tämä ja mies yhdessä sortavat ja kiusaavat äskentullutta raukkaa ja hänen lapsiansa.

Ei rauha eikä sovinto, ei onni tavallisessa merkityksessä vallitse mormoonihaaremeissa, vaikka pyhät itse koettavat luulotella sitä muille. Ne, jotka jonkun aikaa ovat oleskelleet heidän parissaan, kertovat julmia seikkoja siitä. Ja sellaisetkin henkilöt, jotka muuten suosivat mormoonilaisuutta, tunnustavat, että ijankaikkisienkin vaimojen kesken vallitsee alituinen riita ja katkeruus. Emmeline Free oli kauvan aikaa Youngin lempivaimo. Muut vaimot olivat sentähden niin raivostuneet ja mustasukkaiset, että Youngin täytyi rakennuttaa katettu käytävä hänen talonsa ja omien yksityishuoneidensa välille, voidakseen muiden näkemättä käydä hänen luonaan. Aina kun mies ottaa uuden vaimon tai joku vaimoista synnyttää hänelle lapsen, vallitsee taudin tapainen suru hänen haaremissansa. Naiset kiroovat mormoonilaisuutta, vannovat palaavansa "pakanuuteen" ja ilmottavansa kaikki mormoonilaisuuden salaisuudet; he itkevät, saavat puistutuksia, piiskaavat lapsiansa ja uhkaavat tappaa miehen. Silloin pysyy tämä poissa, ja niskottelevien puolisojen luo lähetetään vanhoja kokeneita naisia, jotka jo ovat jättäneet takansa kaikki, paitsi kiihkoilevan uskon mormoonilaisuuteen. Nämät saarnaavat pahansisuisille vaimoille, kuvailevat heille taivaan autuutta ja heidän puolisonsa hyvyyttä ja rakkautta, sekä muistuttavat heille ijankaikkista kadotusta, joka odottaa langenneita. Vähitellen viihtyy haaremimyrsky, -- siksi kunnes mies ostaa uudelle vaimolle teaatteripiletin tai uuden puvun, jolloin se taasen puhkee.

Elämä ensimmäisissä mormoonihaaremeissa oli jotenkin samallaista kuin "hyyrykodeissa" eli "pensiooneissa". Jokaisella vaimolla oli omat eli oma erikoishuoneensa, sen mukaan, kuinka paljon tai vähän mies suosi häntä. Tässä asunnossa hän oleskeli lapsinensa, joita hän oli itse velvollinen hoitamaan. Joku vaimoista hoiti miehen määräyksen mukaan vuoron perään taloutta. Hänellä oli silloin avaimet, ja toisten täytyi totella häntä. Pöydässä istui lempivaimo lähinnä miestä; sen jälkeen muut siinä järjestyksessä, kuinka lukuisasti heillä oli lapsia; lapsettomat istuivat äärimmäisinä. Nämät viettävät ylipäänsä mormoonien seassa surkuteltavaa elämää. He eivät ole millään tavalla lisänneet miehensä ijankaikkista kunniaa, eikä heillä ole mitään merkitystä. Teaatterissa (mormoonien lempihuvi on nimittäin teaatteri) istui mies lempivaimonsa kanssa loosissa; muut istuivat huonommilla paikoilla, jonne mies tavallisesti pari kertaa illan kuluessa meni heitä katsomaan. Puutarha oli yhteinen, mutta jokaisella vaimolla oli eri kukkalava eli osuutensa. Tavallisesti palkkasi mies yhden tai useampia opettajia, jotka opettivat kaikkia lapsia. Kun vaimot jakoivat keskenänsä talon askareet, ei palvelijoita ollut melkein ollenkaan ja siten voivat varattomatkin miehet pitää useampia vaimoja. Eräällä ravintolan isännällä oli neljä toveria elämänsä tiellä: yksi hoiti lapsia, toinen kirjanpitoa, kolmas keitti, neljäs ompeli.

Sittenkun moniavioisuus kiellettiin, harjotetaan vielä salaisuudessa samaa tapaa ja ylipäänsä on todellisuudessa hyvin vähän muutosta tapahtunut haaremielämässä. Miehellä on, -- niin sanotaan, -- vaimo, käly, kotiopettaja ja palvelija talossansa. Salaisuudessa ovat kaikki nämä naiset hänen vaimojansa, mutta kun naiset itse uskonsa tähden hyväksyvät petoksen ja naapurit myös ovat mormooneja, voidaan viran-omaisten epäluulo helposti välttää. Jos kovin lukuisa lapsijoukko herättää huomiota, lähetetään vanhimmat lapset sinne, tänne, taikka hankitaan pienokaiset pitemmittä mutkitta pois päiviltä, heti maailmaan tultuaan. Pääasia on, että lapset ovat olleet olemassa, eikä että ne elävät kauvan. Heidän suurin merkityksensä tulee vasta uudessa Siionissa.

Näiden hornan-oppien kaikkia yksityiskohtia ei koskaan saarnata julkisesti "pakanoiden pahuuden tähden". Lammas keritään tavallisesti vasta sitten, kun se on tarhassa, ja vasta sitten sille ilmotetaan nämät salaopit, kun ollaan ihan vakuutetut siitä, että sen usko ja pelko tehdä syntiä pyhää Henkeä vastaan ovat kyllin vahvat.

Kun mormoonit alussa heltymättömällä ankaruudella vainosivat kaikkia ja surmasivat kaikki, jotka epätoivossaan pakenivat Utahista, voivat he kauvan pitää salassa oppiensa julman ja siveettömän puolen. Sen lisäksi ovat ne pääkohdat, joita mormooniapostolit saarnaavat, sellaisia, että ainoastaan ne, joilla on taipumusta salaperäisyyteen tahi kiihkoilemiseen, voivat antaa kääntää itsensä. Ja semmoisia henkilöitä on aina helppo pitää vaikka missä uskossa, kun se vaan tarjoo kyllin ravintoa heidän mielikuvituksellensa. Että salaperäisyyteen taipumisella on tärkeä osa mormoonilaisuudessa, sitä todistaa sekin seikka, että ne, jotka ovat luopuneet siitä, tavallisesti rupeevat spiritisteiksi. Tämä on yleisesti tunnettu ja molempien puolueiden tunnustama asia.

Sen hurmauksen perusteella ainoastaan, jonka mystillisyys vaikuttaa muutamiin luonteisiin, voidaan selittää, minkätähden niin lukuisa joukko hienosti sivistyneitä ihmisiä, etenkin naisia on liittynyt mormooneihin. Niin esim. jätti eräs bostonilainen nainen, mrs Augusta Cobb, sivistyneen ja rakastettavan puolison sekä lapsensa, ruvetakseen hänkin yhdeksi Youngin monista vaimoista. Saman miehen muutkin vaimot olivat sivistyneitä hienoja naisia, jotka vapaaehtoisesti antautuivat vaivojen ja sen raskaan työn alaisiksi, joka heitä mormoonivaimoina odotti, silloin melkein autiossa Utahissa.

Kiihkoilevina, hehkuen itsekidutuksen halusta, olivat he myös heti valmiit kehottamaan miestä moniavioisuuteen. Tapahtui niin, että äskennaidut vaimot neuvottelivat keskenänsä siitä seuraavalla tavalla:

-- "Onko teillä jo joku uusi? -- Ei, onko teillä? -- Ei vielä, mutta minä olen sanonut miehelleni, että pian täytynee ottaa joku. -- Onko teillä joku ehdolla? -- On, me olemme aikoneet ottaa Elizan. Hän on ollut kauvan meillä, tuntee meidän tapamme ja on hyväluontoinen. Mieheni vastustaa, mutta (syvä huokaus) minä olen sanonut hänelle, ettei asia siitä parane. Minkä pitää tapahtuman, se tapahtuu".[45]

Moniavioisuus on kuitenkin ollut syynä usean luopumiseen lahkosta ja tuntuviin eripuraisuuksiin mormoonien keskuudessa. Moni heistä on sitä vastustanut, väittäen että alkuperäisen mormoonilaisuuden perustaja Joseph Smith ei ole maininnut sitä Jumalan hänelle ilmaisemien opinkappaletten joukossa. Se tuntuu kuitenkin kummalliselta, tiedetäänhän että ensimmäiset mormoonit suosivat monivaimoisuutta sekä että Smithillä itsellään oli monta vaimoa.

Tämä mies, joka arvattavasti oli puoliksi petturi ja puoliksi kiihkoilija, syntyi 1805 Vermontissa. 15 ja 17 vuoden iällä oli hänellä ensimmäiset ilmestyksensä, jolloin Jumala ja Jesus Kristus astuivat alas hänen luokseen, antoivat hänelle kaikki synnit anteeksi ja valitsivat hänen uudestaan rakentamaan heidän valtakuntansa maan päällä. Samalla hän sai käskyn hakea kahta kultalautasta, joille Ameriikan vanhin historia oli muka piirretty. Hän löysi ne New-Yorkin valtiossa, Palmyra-nimisen kaupungin lähellä olevassa vuoren-onkalossa kivikirstun sisästä, mutta perkele esti hänen niitä saamasta, vaikka ne jo olivat hänen kädessään j.n.e.

Puhuteltuaan ilmestyksissä vielä monta kertaa enkeleitä, Moosesta, Eliasta ja Jumalaakin, alkoi hän saarnata, sai opillensa tunnustajoita ja perusti v. 1830 mormoonikirkon, jonka nimitti "Jesuksen Kristuksen kirkko pyhille". Se oli pappishallitus, jota profeetat rautakädellä ohjasivat. Alussa piti jokaisen luovuttaa kymmenys kaikista maallisista varoistaan, naisetkin saivat suorittaa kymmenyksen kananpojista, munista, kukista ja kasviksista. Myöhemmin Youngin ajalla tehtiin omaisuus tavallansa yhteiseksi, siten että kirkko oikeimmin omisti pankit, kauppapuodit, asiakonttoorit, maatilat j.n.e. ja maksoi vaan palkan niiden hoitajille. Kaikki vastatulleet pakotettiin ankaraan työhön ja kurinpito oli uskomattoman tarkka.

Sitten, kun heidät oli karkoitettu Missourista, muuttivat mormoonit Utahiin, kestivät kovia aikoja indiaanien ja harmaiden karhujen keskellä kuivassa, kuumassa korvessa, mutta muuttivat ahkeran työn voimalla erämaansa piankin yrttitarhaksi. He rakensivat mahtavia vesijohtoja, joilla tekivät kentät hedelmällisiksi, istuttivat hedelmäpuita, rakensivat rautateitä, perustivat pankkeja ja kauppaliikkeitä. 1850 ilmestyi heidän ensimmäinen sanomalehtensä "Erämaan uutinen", toimittaja W. Richards, "profeetta, ennustaja ja kättenpäällepanija". 1851 rakennettiin tabernaakkeli ja kaksi vuotta myöhemmin temppeli. 1849 lähettivät mormoonit anomuksen kongressiin pyytäen, että Utah territooriona liitettäisiin Yhdysvaltoihin. Siihen suostuttiin ja Young nimitettiin Utahiin kuvernööriksi sekä hallituksen edusmieheksi sikäläisille indiaaniheimoille.

Tämä herätti yleistä suuttumusta koko maassa ja kun mormoonit pian sen jälkeen taas olivat ilmikapinassa, lähetti hallitus 3,000 miestä Utahiin Syyskuussa 1857. Seuraavana vuonna ne siellä kuitenkin perinpohjin voitettiin ja tämä, muulle Ameriikalle nolo sota päättyi mormoonien hyväksi siten, että määrättiin sovinto-oikeus rettelöitä ratkasemaan. Hallitus pääsi määräävälle kannalle vasta kuudennen kymmenluvun päättyessä. Kun Garfield virkaanastumispuheessaan sanoi aikovansa raivata pois moniavioisuuden, kerrotaan mormoonijohtajien sanoneen: -- niin, jos emme me sinua sitä ennen raivaa pois. -- Myöhemmin saatiin ilmi, että Guiteaulla, Garfieldin murhaajalla, oli monta vaimoa Utahissa ja Ameriikan sanomalehdistö koetti aikoinaan hyvin innokkaasti tutkia, miten paljo "pyhien" johtajat olivat syylliset tähän murhaan.

Nykyään on erimielisyys heikontanut mormoonit. Ensimmäinen luopuri oli ollut eräs Gladden Bishop niminen mies, joka jo 1853 oli uskaltanut vastustaa Smithin Jumalalta saatuja oppeja. Hänen puoluelaisiansa sanottiin gladdenilaisiksi ja muut mormoonit vainosivat heitä mitä julmimmalla tavalla. 1860 syntyi taas uusi vastusliike, johtaja oli Joseph Morris, joka sanoi, että Jumala oli hänet lähettänyt puhdistamaan Youngin väärentämää mormoonien pyhää oppia. "Kirkon salainen veljeskunta", jonka tehtävänä on valvoa järjestystä, rankasi ja vainosi verisesti sekä gladdenilaisia että Morriksen lahkolaisia.

Brigham Youngin kuoltua ei ollut toista yhtä voimakasta miestä kirkon johtajaksi rupeamaan, eri lahkot saavatkin sen vuoksi nykyään olla paremmin rauhassa. Kuitenkin tapahtunee Utahissa vielä nytkin asioita, joiden vertaisia saisimme hakea inkvisitsioonin ajoilta, jos ne vaan tulisivat yleisön tiedoksi. Youngin mieluisimman kerskumislauseen sanotaan olleen: -- minä irroitan bowieveitseni ja työnnän sen luotani ummessa silmin. Kun minua sitten syytetään murhasta, kysyn minä: voitko sanoa _minun_ tehneeni sen?

Mormoonit ovat tehneet kelpotavalla työtä Utahissa. Se muistuu ehdottomasti mieleen, kun katselee ympärilleen jumalanpalveluksen aikana tabernaakkelissa. "Pyhien" muodossa huomaa enin karkeuden, kovuuden ja lujuuden painamat vivahdukset. Rumia, usein eläimellisen raakoja, tylynnäköisiä kasvoja, ruskeita, känsäisiä käsiä, tanakoita vartaloita. Sangen vähän huomaa heissä sitä hienoutta, terävyyttä ja jäntevyyttä, joka muuten on omituista ameriikkalaisissa. Lyhyen, kaksipäiväisen siellä-olomme aikana muistui usein mieleemme Suomen hihhulit. Molemmilla näyttää olevan sama vilpitön usko ja sama ylpeä suvaitsemattomuus toisin ajattelevia kohtaan.

Kirkosta ulos mennessämme kuulimme joka askeleella ympärillämme Tanskan ja Ruotsin kieltä, emme sentään Suomen ruotsia. Eräs nainen katsoi meihin tiukasti ja sanoi ääneen naapurilleen: -- kas, kuinka ne tuijottavat meihin! Niin kun emme me, mormoonit, olisi aivan samannäköisiä kuin muutkin ihmiset. -- -- --

Lopun päivää olimme Garfield Beachissa, eräässä suositussa kylpypaikassa Suolajärven rannalla. Paikallisjunat toivat, minkä ehtivät, kaupungista väkeä, lapsia ja täysikasvuisia, jotka meluten ja riemuiten riensivät järveen, siniset ja punaiset uimapuvut päällään.

Uiminen Suolajärvessä on, näet, niin naurattavaa, että synkkämielisimmänkin täytyy hymyillä sitä katsellessaan. Vesi järvessä lienee maailman raskainta vettä, siinä on 20 prosenttia erinlaisia suoloja. Uiminen siinä on mahdotonta, sillä ihminen kelluu pinnalla aivan kuin korkki pesumaljassa. Koetat miten kiivaasti tahansa, veden sisään vaan et pääse. Katselijain hartaasti nauraessa yrittelee aina joku hypätä tai sukeltaa syvyyteen -- turhaan. Raskaat, tummat aallot vyöryvät yrittelijää vastaan ja kohottavat hänet keveästi kuin tomunhiukkasen harjalleen, siellä saat keinutella niiden pehmeillä, joustavilla patjoilla ja katsella kirjavaa vilinää ympärilläsi, katsella kauvaksi, kauvaksi yli tuon merimäisen järvenpinnan. Sananlasku siellä sanoo: "lähetä elämäänsä kyllästynyt Suolajärvelle". Ei olekkaan mitään sen hauskempaa katseltavaa kuin kylpevä seurue siellä.

Mekin liityimme muihin, huomattuamme, että kylpevät mormoonit näyttivät niin hauskoilta ja rauhallisilta ihmisiltä, kuin suinkin vaatia voi. Kuitenkin ojensimme vähän kammoten kätemme eräälle miehiselle "pyhälle", joka pyysi saada auttaa meitä veteen. Vähää ennen olimme nähneet -- tai luulleet näkevämme -- kuinka hän levottoman kohteliaasti autteli kolmea rouvaa ja jotenkin lukuisaa tenavaliutaa ja tietysti me heti arvelimme, että siinä se hänen haareminsa oli sunnuntaihuvittelulla.

Kylvyn jälkeen on jokainen vedestä tulija näöltään aivan kuin Lothin vaimo, sillä järven suola on kuivunut ihoon ja tukkaan. Sen vuoksi onkin joka uimahuoneessa suihkulaitos, jossa uija ennen pukeutumista huuhdellaan suolattomalla vedellä puhtaaksi.

Suolajärvi tyynenä on auringonlaskussa ja kuutamolla ihmeen ihana. Silloin loistaa järven äänetön, synkkä pinta aivan kuin sula metalli, ja laajalla aavikolla sen ympärillä kimaltelevat lukemattomat pienet suolalähteet ja purot suolahärmeineen, aivan kuin jalokivet vaalean viheriässä kehystässä.

* * * * *

Päivän matkan päässä Utahista, kun tullaan Koloradoon, muuttuvat Kalliovuoret villin, aution näköisiksi. Kaksi runsasta vuorokautta kestää matkustaa paljasta, uhkamieliseltä näyttävää, jylhänkaunista seutua. Rio Grandjoki pujottelee hopearihman näköisenä syvällä, vuoria erottavien kuilujen pohjissa. Tällaisilla jokien uomilla eli soukilla laaksoilla on nimenä "canyons" (johdettu espanjalaisesta sanasta canon) ja Koloradossa, Arizonassa ja Kaliforniassa niitä on runsaasti. Junalla on polkunsa virran oikealla rannalla ja nopean hyönteisen tavalla se mennä livahuttaa vuorijättien varpailla.

Pimeys, kosteus ja kylmyys vallitsevat näissä vinkaloissa, joita vuoret kesät, talvet, yöt päivät, varjostavat. Mutta kummallisia, satumaisia näköaloja saa matkustaja joka silmänräpäys ihailla. Hengitystään pidättäen, yhtämittaisen ihanuuden katselemisesta väsyneenä, tuijottaa hän eteensä. Luonto on raivoomisvimmassaan riistänyt itseltään kaiken kasvillisuuden. Kiveä, paljasta kiveä vaan. Kivi-erämaassa nyt olemme. Monta tuhatta jalkaa korkeat kallioseinät meitä piirittävät synkkinä ja pystysuorina; niiden satumaisiksi veistetyillä huipuilla tanssielee huolettomia, päivänpaisteisia hattaroita. Ilmanrannan rajottavat joka kulmalla kalliot, täällä mustina, kolkosti kiiltävinä ja kosteina. Tuolla loistaa tulipunaisella seinällä ruusunvärisiä ja vaaleita pilkkuja, hallava sammal kajastelee halkeamista. Täällä ovat kalliot tornien, vanhojen kirkkojen näköisiä, luulee näkevänsä niissä muurauslusikan ja moukarin jälkiä.

Kuuluisin paikka tällä tiellä on "the Black Canyon", jossa vuoret, puut, joki näyttävät mustalla maalilla sivellyiltä, niin synkkä ja jylhä oli siellä hämärä. "The Royal Gorgeksi" sanotaan erästä kohtaa, jossa juna näyttää syöksyvän kahden kallion sisään, niin kapea on niiden välinen aukko. Castle Gaten (Linnan portin) luona on aukon molemmilla puolilla omituisen näköisiä vuoria, joiden muodot jäljentelevät tarkasti vanhan ritarilinnan portin-osia.

Kivikuormasta päästyään, luo luonto helmastaan mahtavia metsiä. Marshallin solan, erään insinööritieteen ihmetyön luona, saa matkustaja katsella metsän jättiläisten latvoja. Rata kulkee siellä lukemattomia mutkia ja käänteitä tehden kekomaisen vuoren kylkeä ylöspäin hämmästyttävän korkealle.