Part 12

Lastentarhanäyttelyjen jälkeen oli paras Massachusettsin (Bostonin) normaalitaidekoulun näyttely, jonka valmistava-, perus- ja antiikkiosastot olivat lähettäneet mainioita esineitä. Koulua johtavat Ranskan Ihanien taidetten koulun (L'école des beaux arts) läpi käyneet miehet ja koulujärjestelmästä sen huomaa. Se on Yhdysvalloissa muuten yleisesti vallitsevaa taidekäsitystä paljo korkeammalla. Erittäin oivallisia olivat kaavapiirustukset seinä- ja lasimaalauksia varten. Muoto-opilliseen kuvioon oli oppilas niissä liittänyt luonnon-esineitä, esim. köynnöksiä, eläinten päitä, marja- ja hedelmäterttuja. New-Yorkin naisten taideteollisuuskoulun kaavasovitelmat olivat myös erittäin kauniita. Pohjakoulujen kartat, kasviopilliset ja kivennäiskokoelmat sekä muoto-oppi-vihkot olivat huomattavat. Erittäinkin kohopintaiset, profiili- j.n.s. tuotekartat, jotka olivat sekä somat että omituiset. Oppilas piirtää ensin esim. Yhdysvaltojen kartan valtioineen ja alueineen ja peittää sitten jokaisen eri seudun pinnan sillä tuotteella, jota sieltä kulmalta pääasiallisesti saadaan. Maissi, metsäntuotteet, rauta, pumpuli, karja y.m. olivat kekseliäästi edustetut maissijyvillä, päretikuilla, pikkuruisilla rautanauloilla y.m., jotka olivat liimatut kartan kankaasen. Sanottiin tällaisen karttapiirustuksen hyvin huvittavan oppilaita. Kalifornian koulut olivat panneet näytteille täydellisiä kokoelmia täysmuotoisina säilytettyjä vesikasvia sekä hyviä kivennäiskokoelmia. Muoto-oppivihkot olivat melkein kaikki hyviä, vieläpä erinomaisiakin, ja todistivat silminnähtävästi, miten suuri arvo tällä oppiaineella on Ameriikan kouluissa. Oppilasten pahvista tekemät muoto-opilliset luonnokset olivat samoin kiitettävät, mutta käsikirjotusnäytteet olivat huononpuoleisia ja ne pari kolme koulua, jotka olivat lähettäneet käsitöitä näytteille, olisivat poissa pysymällä tehneet viisaammin. Työt olivat, lievimmin sanoen, surkean näköisiä. Mutta käsityöt ja veisto ovat suuren tasavallan kouluissa syrjään työnnettyjä lapsipuolia. Vasta viime aikoina on alettu keskustella siitä, olisiko jokapäiväisellä koululla niistä hyötyä. Erityisillä teollisuus- ja veistokouluilla sitä vastaan oli oivallinen näyttelyosasto, erittäin oli S:t Louisin veistokoulu poikia varten huomattava. Siellä näki hyviä ja arvokkaita esineitä, yksinkertaisesti veistettyjä viivottimia, taiteellisesti sorvattuja pöydänjalkoja, konepiirustuksia ja rautateoksia j.n.e.

Kokonaisuudessaan tuntui näyttely hyvin pieneltä Yhdysvaltojen, sellaisen jättiläismaan näyttelyksi. Mutta matkat ovat siellä niin pitkät, ettei ole kummasteleminen, jos Mainen ja Floridan koulut, kahden viikon matkaa kammoen, eivät ole lähettäneet mitään näytteille.

Näyttelyn tekemä vaikutus oli, niinkuin jo mainitsimme, hyvä mutta ei mahtava. Ameriikan koulut ovat, luullaksemme, oikealla perustuksella, mutta ne tarvitsevat vielä kasvaa ja kehittyä. Ameriikan suurin vaara kasvatuksen alalla, niinkuin muissakin kysymyksissä, lähtee sen erinäisestä asemasta. Sillä ei ole vertaustilaisuutta ja itsetyytyväisyyden kiusaus on siten aina uhkaamassa. Toivottava on, että sen tietoja ja vapautta rakastava, ponteva kansa yhä jatkaa sivistystyötään, eikä seisahdu ihailemaan tähänastisia tekojansa. Kun ajattelee, kuinka nuori maa on ja kuinka paljo vanhalla Euroopalla kuitenkin on siellä opittavaa, niin täytyy myöntää, että Ameriikka ei tosin syyttä ihailisi itseään.

Tyynen meren rannalla.

Ensikerran sen näimme varhaisen aamuauringon valossa, päivänpaisteessa, joka punasi San Diegon vaalean punertavat vuoret vielä punaisemmiksi ja antoi jokaiselle vaahtopäälle rantahyrskylle hohtavan hopeaseppeleen. Hymyilevänä lepäsi jättiläismeri jalkaimme juuressa ja samalla niin sinervänä kuin ainoastaan Kaliforniassa meri ja taivas voivat olla. Ei väräystäkään, ei pienintä vakoakaan näkynyt silkkisileällä pinnalla; kallioiden ympärillä vaan kuohui valtameren ainainen hyrsky.

San Diegon luona oleva Coronadolahti tungeksen syvälle Sierra Nevadan[37] helmaan, joka puolustuksekseen on työntänyt mereen ruskean kalliorivin ja niin hankkinut itselleen luonnollisen aallon halkasijan. Lahden pohjaan on rakennettu loistavan komea kalifornialainen hotelli, jota tuuheat palmut ja ruusujen tuoksu ympäröi. Rannan keltaista hiekkaa vastaan läikkyy lakkaamatta Tyynen meren mahtava jättiläis-aalto, joka huokauksen tavalla kohottaa meren povea, vaikka sen pinta olisi peilityyni. Nuo suuret lasimaisesti kirkkaat aallot vyöryvät kumeasti ärjyen, vaahtopäisinä rannan hiekkaan, imein sitä janoisin huulin. Joka aalto jättää jälkeensä näkinkenkiä ja meriheinää, rantatähtiä, äyriäisiä ja helmiä.

San Diegon kaupunki on korkealla vuoristossa, joka täällä, niinkuin melkein joka paikassa Kaliforniassa, on huippuihinsa asti viljelyksille kelvollinen. Kaupunki on ihan uusi, ainoastaan muutaman vuoden vanha; tomua on kaduilla polveen asti, mutta raitiotiet risteilevät verkon tavalla joka paikassa, uusia rakennuksia ja oranssilehtoja kohoo lakkaamatta aivan kuin loihtimalla. San Diego on vanhan Meksikon rajalla; mutta muuta meksikolaista siellä ei tapaa kuin nimen; kaikkialla vallitsee amerikkalainen toimeliaisuus ja kiire.

Vajaan englannin penikulman päässä kaupungista on San Diego, espanjalaisten munkkien ja lähetyssaarnaajien San Diego, köyhäksi kyläksi kutistuneena. Siellä tapaat pelkkää muinaisuutta, muistoja vaan. Hiljaisuutta, paahtavaa päivänpaistetta, autioita, rapistuneita savitaloja ja kuihtuneita ruusupensaita sortuneitten maurilaistalojen keskellä. Vanha, savesta kyhätty kirkko, ensimmäisten hartaitten lähetyssaarnaajien rakentama, on paikattu ja muutettu Yhdysvaltojen tullihuoneeksi. Ainoastaan pieni taloryhmä on asuttu. Siellä istuu granaattipuiden alla kauniita meksikolaisia naisia velttoina ja työttöminä. Pihalla on kissoja, meluuneja, kanoja, likaa ja höyheniä, siellä täällä loistaa kasa granaattikukkien varisseita lehtiä.

Jos täältä astut sitä kiemurtelevaa vuoripolkua pitkin, joka lukemattomia polvia tehden mutkittelee the Sierrasta alas, niin tulet hedelmällisyydestä kuuluisaan San Diegon laaksoon, eli the Mission Valleyhin.[38] Pettävän kirkkaassa vuori-ilmassa sen näkee jo hyvin kaukaa. Täällä tapaat vanhimmat ja parhaiten säilyneet muistomerkit munkkien ajoilta. Seitsemän penikulmaa kaupungista on San Diegon lähetystalo, joka nyt on pelkkinä raunioina, mutta munkkien puutarhasta ja heidän suurenmoisesta, penikulmien aloille ulettuvasta vesijohdostaan näkee vielä hyvin säilyneitä jäännöksiä. Raunioiden alapuolella kasvoi suuria istutettuja taatelipalmuja, joiden latvoissa riippui öljyltä kiiltäviä, ruskeita hedelmänippuja. Niiden takaa näkyi öljypuulehdon siniharmaa lehtiseinä. Rinteen alapuolella oli kaktus-aita, jonka munkit muinoin ovat istuttaneet kasvitarhansa suojaksi; nykyään se on villiytynyt syltä korkeammaksi läpipääsemättömäksi metsäksi. Sen päärynämäiset paksut lehdet olivat niin suuria, että pienin, jonka ahkerasti haettuamme löysimme, oli kolmea tuumaa pitkä, -- pieni viallinen raukka, -- kaikki muut olivat käsivarren pituisia. Lehdissä törötteli teräviä naskalimaisia, usean tuuman pituisia okaita, mutta niistä riippui kukkiakin, komeita ruskeankeltaisia, syväteräisiä kukkia. Puutarhasta ei ollut paljon säilynyt. Kaktusseinän lävitse näimme muutamia kirjavia kurjenpolvia.

Piispa, paljaskiireinen, kohtelias, pitkään kauhtanaan puettu espanjalainen, kutsui meidät asuntoonsa. Hän asui lähellä raunioita vähäpätöisessä, suuren banaanipalmun suojassa olevassa talossa. Katoliset papit, laakson entiset kaikkivaltiaat hallitsijat, ovat muuttuneet Yhdysvaltain hallituksen kuuliaisiksi alammaisiksi.

Piispan seurassa kävimme raunioita katselemassa. Siellä näimme jätteitä suuresta, ulkopuolelta keltaiseksi sivellystä savirakennuksesta, jonka itäistä puolta pilaririvi kannatti. Meille näytettiin kappelin, munkkien kokoushuoneen, makuusuojien ja sairashuoneiden paikat; sairashuoneissa oli ennen hoidettu köyhiä meksikolaisia ja indiaaneja. Umpeenmuuratun kaivon vielä näki pihassa, jonka itäisessä seinässä näkyi merkkiä siihen muuratusta ristiinnaulitun kuvasta. Tämä talo rakennettiin muinoin suuren uskon-innostuksen aikana. Vasta kristityiksi tulleet indiaanit kantoivat kirkossa tarvittavat hirret olkapäillään monta penikulmaa kaukana olevasta aarniometsästä. Sen seinien sisällä oli lakkaamatta kaikunut messuja ja kiitosvirsiä Pyhän Neitseen kunniaksi, pakanoita oli juhlallisesti kastettu ja tulisia rukouksia oli kohonnut taivaaseen manaten turmiota noille samoille ameriikkalaisille, jotka nyt olivat sekä kirkon että sen ympäristön herroja... --

Nyt ovat seinät tuhritut matkailijain mitättömillä nimikirjoituksilla ja päätyä koristava risti yksin enään puhui rakennuksen alkuperäisestä tarkotuksesta. Ei näkynyt enään merkkiäkään hedelmällisistä maissipelloista tai keltaisia jättimeluuneja kasvavista kentistä, joita indiaanit yhden munkin johdolla viljelivät. Entisyydestä ei ole muuta jäljellä kun öljypuulehto ja palmut.

Kun Kalifornia Meksikon sodan jälkeen joutui Yhdysvaltojen omaksi, vähennettiin sen katolisten pappien lukua, ja monta luostaria sekä n.s. lähetystaloa tyhjennettiin. Me emme tiedä, ovatko kaikki meksikolaisten nykyiset syytökset Yhdysvaltojen hallitusta vastaan oikeutettuja. Se vaan lienee varmana pidettävä asia, että se epäluulo, jolla ameriikkalaiset kohtelevat katolisia, on ollut syynä moneen munkeille tehtyyn vääryyteen. Ja munkkeja saa Kalifornia kuitenkin kiittää monesta asiasta. He toivat maahan öljypuut, palmut ja rypäleet, ja panivat käytäntöön yksinkertaisen, vaikka nykyaikana kelpaamattoman vesijohto-järjestelmän. He käänsivät kristinuskoon kokonaisia indiaaniheimoja, opettivat heitä maissia viljelemään, lukemaan ja kirjoittamaan, he hoitivat sairaita ja köyhiä ja olivat välittäjinä kansan ja etäisen Espanjan hallituksen asioissa.

Jyrkältä tuntui erotus, kun illalla jätimme lähetyslaakson hiljaiset surumieliset muistot ja palasimme San Diegoon Kohteliaat kaupunkilaiset veivät meidät huvimatkalle merelle. Laivalla oli soittoa mukana, nykyaikaisia komeita pukuja vaan näki ja nykyaikaista puhetta kuuli rauhallisesti huokuvalla Tyynellä merellä.

San Diego on pelkkää nykyaikaa. Vähä väliä tuntuvat maanjäristykset synnyttivät näillä seuduilla pari, kolme vuotta takaperin suurta kauhua ja ihmiset myivät polkuhintaan talojaan ja tiluksiaan. Pelko kuitenkin pian haihtui ja elämä kaupungissa alkoi taas kuumeen tavalla edistyä. Meille näytettiin San Diegossa kahdessa vuodessa kasvaneita pitkiä katuja kivitaloineen, puoteineen, asianajaja- ja liikekonttooreineen. Täällä vallitsee toimeliaisuus, joka syrjäisestä näyttää käsittämättömältä. Nämät laihankaleat, päivänpaahtamat kalifornialaiset tyynine, lujatahtoisine sinisilmineen, jäntevine käsineen ja arkipuuhissa nuhjaantuneine vaatteineen ehtivät jos jotain. Elämä on heille kilpajuoksua. Korvissasi surisee dollareja ja centtejä, maatiluksia, hopeakaivoksia, kultamalmia ja malakiittia, oranssipuutarhoja, rotuhevosia ja viinimäkiä. Kouluja ja kirkkoja kasvaa yhtä satumaisesti, kuin erämaankaltaisesta maanalasta loihditaan ilmoille oransseja. Kaikkialla vallitsee ystävällinen ja suurenmoinen vieraanvaraisuus, vähän kerskailevaa laatua se tosin toisinaan on, mutta aina sen pääpontena on teeskentelemätön hyväntahtoisuus. Tässä ihanassa ilman-alassa, jossa Tyynen meren raittiit tuulet viilentävät päivänpaahteen jossa luonto näyttää kykenevän luomaan mitä tahansa, näyttää ihminen elävän aivan kuin huoleton lapsi äitinsä ravitsevilla rinnoilla. Harva voi vastustaa sitä hurmausta, joka tästä lähtee. Kaikki näyttää niin erittäin mainiolta, ett'ei maailma tunnukkaan murheen laaksolta, vaan hyvinkin oltavalta paikalta, kun vaan osaa parastaan valvoa. Mennyt huoleton päivä jättää sammuessaan perinnöksi toisen yhtä huolettoman.

Tämän johdosta olisi helppo luulla, että kalifornialaiset elävät ainoastaan nykyhetkeä muistellen ja tykkänään unohtavat tulevan elämän. Mutta niin ei ole laita. He ovat tuoneet mukanaan rotunsa sitkeät uskonnolliset harrastukset ja rakkauden ajatuksenvapauteen. Pienimmissäkin ja uusimmissa kaupungeissa on tiheässä eri uskontunnustuksien kirkkoja, kappeleita ja kokoushuoneita. Joka seurakunnassa vallitsee täällä yhtä virkeä elämä kuin pohjoisvaltioissakin. Sitä kohtaloon luottavaa, alistuvaa uskonnollista mukaantumista, joka esim. Suomen kansassa vallitsee, et täällä kuitenkaan näe merkiksikään. Kalifornialainen näyttää arvelevan, että Jumala on pannut hänet elämään näihin näennäisesti hedelmättömiin seutuihin, antaakseen hänelle tilaisuuden keksimiskykynsä käyttämiseen. Ja hän tottelee viittausta, puuhaa väsymättä, kylvää, kastelee ja tekee kauppoja, on onnellinen ja tyytyväinen eikä voi kyllikseen kiittää Herraamme, joka on luonut sellaisen armaan paratiisin kuin Kalifornia on. Mukaantumista ja toimettomuutta hän kerrassaan ei ymmärrä. Siksi hän niin syvästi halveksiikin meksikolaisia, joiden omana tämä ihana maa on ollut niin monta sataa vuotta, eivätkä ne ihmisraukat kuitenkaan koko aikanaan ole saaneet sen arvoa nostetuksi edes neljänteen-osaan siitä, minkä se hänen käsissään on muutamassa vuodessa voittanut. Meksikolaiset taas, joissa sodanmuistot sen lisäksi polttavat kuin katkenneet nuolenkärjet haavassa, maksavat halveksimisen kaksin kerroin takaisin. Etelämaisessa velttoudessaan ja espanjalaisen ylpeydellä pitävät he noita "americanos'ia" työtä kitkuttavina rahajuuttaina.

Vieraalle tuo hiljainen taistelu kahden, ulkonaisesti yhteen liitetyn rodun välillä on yksi Kalifornian omituisimmista omituisuuksista. Kaiho muuten valtaa mielen, nähdessään miten nopeasti vuosisatoja kestänyt espanjalainen vaikutus häviää. Sekin on yksi historian murhenäytelmistä. Nykyään sitä sitkeä vastustus vielä pitää elossa. Tapahtuu toisinaan, että meksikolaisten vanhempain lapset jäykästi kieltäytyvät puhumasta muuta kieltä kuin espanjaa kouluissa, joiden opetuskieleksi määrättiin englannin kieli, kun maa liitettiin Yhdysvaltoihin. -- -- Jahka Kalifornia on muuttunut ihan anglosaksiseksi, on se samalla menettänyt sen omituisen, surumielisen värityksen, jonka kuolemaisillaan oleva kansallisuus nyt sille antaa.

Vielä kerran näimme vanhan lähetyslaakson San Diegon vuorilta, päivän laskiessa. Se oli täynnä vaaleata ja rusottavaa auerta. Harsomaiset, punervat sumupilvet leijailivat sinne tänne ja niiden lävitse näkyivät harmaat öljypuut ja palmujen suuret, kankeamuotoiset ryhmät. Kaikista kummallisimmilta näyttivät ympärillä olevat vuoret, joiden rinteet paikottain olivat tummansiniset, paikottain sinipunervat, melkein mustat. Kaukana ilmanrannassa välkkyi merestä kapea maidonvalkea vyöhyt.

Seuraavana iltana tulimme Las Angelos nimiseen, vanhaan, nykyään kuitenkin jo ihan uudenaikaiseen kaupunkiin. Sitä sanotaan "puutarhakaupungiksi" ja sen ympäristö on todellakin pelkkänä hedelmäpuutarhana. Tällaiset rautatiematkat pitkin Tyynenmeren rantoja kuuluvat, nekin, Kalifornian omituisuuksiin. Siellä voit matkustaa viikon päivät, kenties enemmänkin, vuoron aarniometsissä, taivasta tavottelevien sypressien ja seeteripuiden keskellä, pienten kuohuvien vuoripurojen yli, kuilujen partailla, -- vuoron päivänmatkoja sellaisten seutujen halki, joilla viikuna-, aprikka-, oranssi-, sitroona-, öljy- ja persikkapuita yhtenä jonona vilahtelee vaunun akkunoiden ohi. Siellä et näe muuta kuin hedelmiä ja ilma on täynnä imelää, lämmintä hyvää hajua. Näillä seuduilla viljellään myös suuria, keltaisia, meheviä mangoshedelmiä. Eurooppalaisen täytyy kuitenkin tottua niiden makuun, ennenkun voi niihin mieltyä. Pumppuja (vesimeluuneja) ja meluuneja viljellään tavattoman runsaasti. Sierra Nevadan rinteillä niitä toisin paikoin kasvaa niin korkealla, että kestää pari tuntia ajaa ennenkun päästään pelloille. Hauska on katsella tuollaisen pellon sadonkorjuuta. Isot hedelmät pyörivät rinteitä alas aivan kuin kultakerät. Alhaalla seisoo miehiä, säkit varalla, niitä kokoomassa. Eräs sananlasku siellä kuuluu: -- Kaliforniassa ei mies paljon maksa, vesimeluuna hänet voi kuoliaaksi lyödä. -- Kalifornian joka vuosi pidettävässä maanviljelysnäyttelyssä näimme 130 naulaa painavan pumpun. Se oli vaunujen pyörän kokoinen ja ruskeankeltainen väriltään. Tomaatteja myös paljo viljellään, ja melkein joka ateria niitä nautitaan, sillä kalifornialainen arvelee vatsansa pysyvän kunnossa niiden avulla. Tomaatit ovat täällä tulipunaisia ja paljo mehevämpiä kuin muualla; usein ne painavat monta naulaa kappale.

Las Angelossa olivat kukkatarhat mainiot. Kahta syltä korkeita, punaisia ja valkeita oleanterikasvia, valkeita köynnösruusuja, jotka toisin paikoin peittivät yksinkertaisen rakennuksen katonkin, jättimäisiä aloeita, joiden miekkamaiset lehdet huoneen korkuisina, sädetten tavalla sojottivat joka haaralle ja niiden keskellä hohteli väkevästi tuoksuva valkea kukkaterttu.

Las Angelos on sisämaakaupunki, mutta lähellä sitä on Santa Monica, kauniista ympäristöstään kuulu kylpypaikka, joka on saanut kirkko-isä Augustinuksen äidin, Monican, mukaan nimensä. Sillä on laaja, sininen ja päivänpaisteinen lahdelma; tummanruskeain kallioiden juurelle vyöryi jättiläis-aalto tyynenä ja lempeänä, harsomainen, valkea vaahto harjallansa. Kirjavana helmivyönä loistelivat päiväsessä lapsilaumat, jotka rannalla leikkivät tai juoksentelivat veteen uidakseen.

Muutaman tunnin matkan päässä Santa Monicasta oleva Santa Cruz on kuuluisa meren uurtelemasta rannastaan. Valtameri karkaa täällä niin raivoisasti kallioiden haurasta punervaa kiviseinää vastaan, että se on uurtanut siihen rivittäin luonnollisia kaariholvia, joiden lävitse veden laskuaikana näkee sinisen meren ja sen valkeat, vaahtopäät hyrskyt. Kylpypaikka on kaupungin toisenpuolisella laidalla. Se on useita peninkulmia pitkä, aukea ranta. Siellä kylpyvieraat ratsastavat, ajavat keveissä pienissä vaunuissa ponihevosilla pitkin kosteata hiekkaa, katselevat merta kuutamolla ja pakenevat leikkiä lyöden ja naureskellen aaltojen alta pois. Joka paikassa Ameriikassa uivat naiset ja miehet yhdessä. Tyynen meren rannoilla emme kuitenkaan huomanneet missään vastenmielistä lemmenkeikailemista, emmekä myöskään naisilla veikistelemishalua osottavia pukuja. Useimmilla oli yllään sininen villapusuri, polvihousut ja sukat ja päässä pieni keltainen, vahavaatteesta tehty lakki. Joka paikassa vallitsi teeskentelemätön ilo ja luontevuus. Sitä vastoin kuuluu Newportiin, New-Yorkin lähellä olevaan, Atlantinpuoleiseen kylpypaikkaan jo tunkeutuneen sitä turmeltunutta seurustelu-ilmaa, joka esim. Ranskan kylpypaikoissa vallitsee.

Santa Cruzin kaupunki on vähäpätöinen, mutta tunnettu hedelmärikkaudestaan. Eräs vieraanvarainen rouva vei meidät puutarhaansa ja siellä saimme omin silmin ja suin kokea, että kaupunki on maineensa arvoinen. Itse saimme puista poimia mitä mehevimpiä untuvapintaisia persikoita, samettihienoja, keltaisia aprikoita ja aika sormustimen kokoisia mustia vattuja, joita kasvoi syltä korkeissa pensaissa. Ystävällinen emäntämme kehotteli kehottelemistaan meitä syömään kalifornialaisten lempilauseella; "se on sydämmestä teille suotu". -- Hän oli reipas, ahavoittunut rouva, joka itse ohjasi parihevosiaan ja kasvatti lapsiparveansa, neljää tyttöä ja kahta poikaa. Kauluksessaan hänellä oli nyrkinkokoinen kultainen rintaneula. Siinä nähtiin kuvattuna Rebekka kaivolla, muutamien kummallisten esineiden keskellä. Myöhemmin saimme tietää, että se oli "Rebekka-sisarusten", erään naisten kesken perustetun vapaamuurari-yhdistyksen tunnusmerkki.

Kuuluisin ja hienoin kylpypaikka Tyynen meren rannalla on Monterey, jota sanotaan "Lännen Newportiksi". Siellä on komea hotelli monine satoine huoneineen; siellä saa yli koko Ameriikan kehuttuja päivällisiä; puutarha on ranskalaiseen malliin sievistetty; tekojärviä, miehenkorkuisia ruusupensaita, mahtavia palmuja saat siellä ihailla. San Fransiskon rikkaan maailman kermakerros täällä liikkuu pariisilaispuvuissa ja elämä on satumaisen kallista. Meidän tullessamme vilisi joka paikassa puutarhan ja puiston punaisilla hiekkakäytävillä väkeä. Kirjavakaapuiset kiinalaiset kastelivat suihkuilla ruohokenttiä, hännystakkeihin puetut passarit liehuivat edes takaisin, poni- ja ratsuhevosia ja aaseja talutettiin pihaan tai pois sieltä.

Tuntui kummalliselta, kun tämän nykyaikaisen, ylellisen elämän keskeltä joutui muutaman kivenheiton matkan päässä olevaan vanhaan El Carmelo nimiseen lähetystaloon ja sen pienelle metsistyneelle hautausmaalle. Hiljainen, mustapukuinen pappi siellä rukoili kappelin alttarin edessä.

Siellä, Montereyn kehutulla, 17 engl. peninkulmaa pitkällä rannikkotiellä saimme katsella Tyyntä merta myrskyävänä. Aallot ulvoivat alapuolellamme näyttäen hämärässä raivoavilta, valkeilta pedoilta, mutta nopeat mustangimme (meksikolaiset hevoset) juoksivat vilkasta laukkaa pitkin vuoritietä, joka ylös alas mutkitellen tuon tuostakin teki mitä kummallisimpia polvia. Hylkeitä ja merileijonia loikoeli kallionkielillä. Takanamme kohosi eräs Sierra Nevadan seeteriä kasvava rinne. Joka puun oli kesäisin, talvisin myllertävä valtameren tuuli taivuttanut niin, että joka mahtava oksa maata myöten ojenteli samalle suunnalle, aivan kuin olisivat puut pyrkineet merta pakoon. Rannoilla oli yltäkyllin komeita, suuria albalonasimpukoita koreine kuorineen, jonka sisus on kauniin sininen tai punainen. Likaisiin paitoihin ja päivänvarjo-hattuihin puettuja kiinalaisia seisoi joka paikassa tien varrella tarjoellen koralleja, meriheinää ja helmiä ohikulkeville. He elävät tällaisesta kaupasta ja asuvat kesät talvet telteissä, joiden sisäinen siivo on hirvittävä, samalla kuin mätänevät ainekset niiden ympärillä myrkyttävät ilmaa lemullaan. "Johnnyn" tärkeinnä ravintona on, näet, albalonasimpukat, jotka hän kiskoo ulos niiden kuoresta ja ripustaa päivänpaisteeseen kuivamaan. Kuorista maksetaan välistä kaksikin dollaria, jos ovat hyvin tahkottuja ja kauniita.

Oleskeltuamme melkein kaksi viikkoa Tyynen meren rannalla, jätimme sen tässä, suunnaten matkaamme sisämaahan, hedelmällisyydestään kehuttuun Santa Claran laaksoon ja näimme valtameren taas vasta San Fransiskoon palatessamme.

Ameriikan Kiina.

Salapoliisi Bethell seisoi tesmälleen kello kahdeksan odottamassa, saattaakseen meitä San Fransiskon Ghettoon, kiinalais-kaupunginosaan. Häntä pidettiin parhaimpana oppaana tällä Ameriikan aasialaisella alueella. Mahtavan näköinen herrasmies hän oli, jaloissa välkkyi tarkasti kiillotetut saappaat ja hänen pyöreistä, punakoista kasvoistaan vilkueli älykäs silmäpari. Vieraan ei ole menemistä yksin mainittuun kaupungin-osaan, erittäin on sielläolo vaarallinen iltasin ja juuri siihen aikaan kannattaa "kiinalaiskaupunki" parhaiten katselemista. Kiinalaiset matelevat ulos lonkeroistaan ja käyvät yön tullessa toimeliaiksi aivan kuin muutamat syöpäläiset ja itikat.

Kello löi kahdeksan Kearney Streetin vanhassa raatihuoneessa. Ilta oli pimeä ja sumuinen, tuima merituuli temmelsi kaduilla. Salapoliisi oli puettu arvokkaaksi porvariksi. Meillä naisilla oli tummat vaatteet.

-- Ladies,[39] -- sanoi Bethell ja naputti nenäänsä paksulla etusormellaan, -- ladies, voitte pelkäämättä seurata minua. Teille ei ole tapahtuva mitään vahinkoa. Mitä hyvänsä tulettekin näkemään, -- luottakaa vaan minuun. Minun turvissani teillä ei ole hätää.

Ei kukaan meistä peljännyt rahtuakaan, eikä kukaan ollut edes puhunut pelosta mitään, mutta saattajamme näytti virkistävän itseään tällä synkällä alkajaispuheella.