Part 8
_Oppi_. Se yxin kertainen kattoo alaispäin.
131 Satu.
Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.
Yxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin wuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas, nopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä, juuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi jättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja tawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon mitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja anna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä wastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs edes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku pojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä, ja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun, sinun taitos ja wiisaudes.
_Oppi_. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin wilkkailla, wireillä ja wijsailla.
132 Satu.
Pojista ja Käestä.
Yxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja wiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko poikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli heidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi Käki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja jätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka Rastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen weisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen kukkumisesta.
_Oppi_. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin awuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä rakastawat.
133 Satu.
Yhestä Wäästä eli Wouwwista.
Yxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka, ymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin yhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin ja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös ilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu sywälle alas.
_Oppi_. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja maahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se taitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa ylönkatseesa.
134 Satu.
Yxi Isä, ja sen Poika.
Yhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin kotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki koetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos -- minä tahdon panna hänen sotawäkeen. -- Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka neuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö, ja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai apskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais Poikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos --. Isä tuli murheellisexi -- ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun, merelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen yhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja Meri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan -- Isä oli nyt koetellut kahta kowaa -- mutta kosk ei niistä ollut apua, rupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä waimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu nai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin lammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.
_Oppi_. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa, sill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa --.
135 Satu.
Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.
Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman; ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.
Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa; Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois, päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti. Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon; mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään; mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen; joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani, niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi, ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään, jäi alasti itkemään surkeuttaan.
_Oppi_. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.
136 Satu.
Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.
Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu, kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen, sen todistaa tämä seuraawainen Satu:
Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi, istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään; mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli, taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu, suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.
Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku, täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.
_Oppi_. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä -- _Si nunc male, non semper sic erit_. Ja Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.
137 Satu.
Kissasta ja rakkauden naisesta.
[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen, tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn, Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille, jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta tietä antanut.]
Yxi nuori Nuorukainen Immin-tuskahan tulowi, Hywin Kissoa hywäili, Sili selköä silitti, Anoi kerran kelpo lailla, Ratki nöyrästi rukoili Nuorten neitoisten emolta Armolliselta akalta, Että Kissan kelwollisen Mirrin muuttais mieluisimman Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi: Antoi Akka awun tuolle, Muutti Kissan kijruhusti. Pijan piijaxi wenähti Kaswo aiwan kaunihixi, Tuli tytöxi todella. Jota halulla halaisi Nuori miesi mielellänsä, Wei sen kohta kotihinsa Otti kissan kumppalixi Tämän Neiton naukuwaisen Warsin waimoxi walitsi. Mutta koska kammarissa Lawallansa lepäisiwät Nämät kaxi kahen kättä Tuuli Hijri tupsutellen Rotta loukossa ratisi: Wasta waimo miehen jätti Hyppäis kyllä kijruhusti Ulos sängystä sujahti Yljän sylistä sirahti Kissan lailla laattialle, Josta suuttu armas Akka Nuorten neitosten emonen Että muutti jälle muodon, Naisen, naukuhun panowi Teki Kissaxi katalan.
Tämä Satuni Sanowi Ett' on paljo pöllö päitä Joukossakin junkareitten; Luondo luodun luoxe tuopi Weri wierehen wetäwi, Mutt' ei muutu muorinakaan Jok on nuorna ollut nopsa Wiha Kissa kaswaessa, Se on Akkana alati Wielä waimona wihassa. Joka tyttönä toruwi Torun wielä waimonakin; Kissa kissana pysywi.
138 Satu.
Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.
Juoxi Kettu kelpo-lailla Juuri kyytillä kytäisi, Wainon saatua wälehen Hihtomiehistä hywistä; Miehen taitawan tapaisi, Joka pilkko puita mettäs, Jota Kettu kumarteli, Siltä apua aneli, Kysy paikkoa parasta, Mihin pijlohon panisi Kätkis ittens kijruhusti? Miesi näytti nopiasti Oman majansa matalan, Johon Kettu konttajawi Pian pijlohon menewi Kyykistellen kommanohon. Koska konna kontannunna Oli pijlohon paennut, Joudut miehet mehtolassa Sille paikalle parahin Kysyit kohta kijruhusti Hakkuu mieheltä halulla, Onko nähtynä nykyisin Ketun teitä, teillä näillä Juuri juossutta näkyä? Taitawainen Talonpoika Warsin wastasi wagasti: Ei oo näkynnä näkysin Täällä Kettua ketänä; Mutta samasa saloa Sormellansa sala wiekas Ketun päälle kokottawi Osottawi olin-sian: Tuot' ei hawainnut hewillä Huomainehet Hijhto-miehet; Mutta Kettu kirkistänyt Nähnyt kaikki nähtäwästi Raon kautta kommanosta; Josta puiskahti pijangin Ulos sanan sanomata; Koska hakkaaja hawaitsi Ketun uxen ulko-puolla, Huusi kohta komiasti; Mihingä Mikko pitäwi, Sinun matkasi makaawi? Etkös huoli holhojaltas Olenk' ottoa eroa Julki hywästi jättellä? Kohta Kettu wastajawi; Joss sun sormesa samati Kuin sun kieles kelwoxesti Olis ollut rehellinen Olsin warsinni wagasti Julki jättäny hywästi Kumartellen kijtoxella. Sinä pulskasti puhelit Kielelläsi kelwoxesti Muttas sohit sormellasi Niinkuin kälmi konnan lailla.
Nijn on ilkiät imeiset Joss ei kielellä keritä Tehdä pahoa pahasti Nijn on sormet sorkiana Sortamahan sorretuita.
139 Satu.
Koira pitohin pyytty, Murkinalle.
Oli Herra herkullinen Kerran kuttunna kotia Yhen hywän ystäwänsä, Jonga Koira koukku-selkä Hywän tapanen, häwälet Pyysi wierahan pitohin Koiran toisen tulemahan Herran kansa kulkemahan Wierahaxi wertaisensa. Tuli Koira kohdastansa Wieras, wierasten pitohon Herran kansa käyskendeli; Kohti köökkihin menewi Kattomaahan kattiloita, Hywin haistaman halulla Nijtä ruokia rupeisi, Joita luuli luwan kanssa Syödä saawansa talossa. Kohta tultua kotahan Huiskutteli häntäänsä Nuoli suuta nälkäjistä, Totta toiwossa tosingin Saada padasta parahan Osan kupuhun omaxi Atrian aiwan awaran; Mutta kokki kohennolla Kekäleellä kelpolailla, Seljän semmoisen sujutti Repi wierahan wihassa, Tarttu häntä hän hywästi Puisti wierasta pahasti, Wiskais wihdoin wihoissansa Koiran alas aakkunasta; Joka winkujen wajosi Persellehen pyörryxihin, Päätä huimasi pahoingin, Huusi hullu huikiasti Winku willitty wapisten: Kohta koirat kokoo uuwat Kahtomahan kumppalia Uutta tietää tahtomassa, Jolta kysywät kiwaasti, Mitä pidoista pitänet? Mitä herkuista hywistä? Kuinga kuttuista jaloista? Miltä maistuwat makiat Pöystit paistetut parahat? Tämä wieras wastajawi: Siell' on herkut hempeille; Siell' on oiwakin olutta, Josta juowun juopumalla Jolla juottiwat minungin Jottan horjun hoperona Päätä huimaawi peräti, Jotten osannu owea Ulos uxesta pakata; Awoimesta akkunasta Alas putoisin putuihin Tasaselle tanterelle.
Sananlaskusa sanowat: Jossas Herroa hywäilet Isäntätä ihandelet, Muista palwelia pahanen Ruoki renkiä samati.
140 Satu.
Susi, Lammas-paimenna.
Susi syömäri sujotti Panensi paimenexi, Wiekas willitty wihanen Puki paimenen pukuhun, Otti sauwwan odaxensa Pillin paimenen parahan Torwen tolwana tapasi Jotta näytti jylkiältä Parahalta paimenelta Tässä pulskassa pugussa Ylty ylön ylpiäxi; Mäni yöllä yxinänsä Wäen maatessa majassa Unen alla uupununna, Koska koiratkin kowasti Kaikki kuorsaawat katalat Jätkytteli jylkiästi Ääntä paimenen parahan Kuttu karittat kokohon Lammas lauman likemmäxi; Mutta ääni ärmätillä Kowan kuulu karhialta Kowan kolkolta komahti, Ulwo Suden uikutusta, Että heräsit hewillä Kaikki krannisa imeiset, Wäki wirkosi unesta, Tulit pellolle tohulla Sutta surwoit seipähillä, Annoit palkan paimenelle Kangen kansa kelpo lailla; Jottei päässy paikastansa Susi köysistä kowista.
Se on sangen kurja kansa Warsin walitettawasti Jota Paimenet pahasti Sortanewat suden lailla: Koska wallat wallitsewat Wäkiwallalla wihassa Alas polkewat peräti Alammaisia alati: Mutta nijnkuin Susi suuri Pian tuttihin pahaxi Waikka paimenna puheli, Nijnpä kyllä konnan juonet Sala-wiekkahat walehet Ilmi-tulewat tawasta. Suu wiepi Suden ritahan Kieli kärpän lautaisehen.
141 Satu.
Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.
Rewon nahka rippumahan Oli pantu orren päähän, Kettu pelwoxixi kanoille Muisto merkixi Mikosta. Kukko äkkäsi äkistä Rewon ruman rippumasta Josta peljästy peräti Sydän säikystä säwähti, Että lähti lentämähän Kyllä kijruhti kiwasti Juoxu jalassa kytäsi: Mutta Kanat kaakottawat Pahoin pilkkaisit katalat, Haukut Ukon urhollisen, Jänexexi, juoxiaxi, Pelkurixi parjasiwat. Sitten sanalla saneli Kukko puhu pulskiasti: Kulkaat kultaset Kanani Sisareni Siukkuseni; Ketull' on kepiät kengät Monet juonet juonikkaalla. Jos on Kettu kuolluxisa Kyll' on elosa enemmän Usiammat ulompana; Nyt män warjosta wapisin Ketun kuwasta wärisin Mutt' oon ennengin elänyt Hengen waarassa wapissu Ketun kawalan käsissä: Jos ois joku teistä tytöt Kanat kaunihit hawainnut Jäljen Ketun käpälästä, Jo tee juoxulla jalosti Olisia oiwa lailla Pojjes pyrkinyt pakohon; Eikös nahka nälkähisen Paljon peljätä enemmän Teitä säikytä Sisaret?
Jok' on lassa löylyn saanut Kuuman tuntenna tulexi Wielä se sitten wanhanain Waroo ittens walkiasta.
142 Satu.
Kettu ja Kukko.
Kerran Kettu nälkähinen Näki Kukon käwelewän Kana parwessa parassa, Jonga Rungon ruaxensa Olis ottanna halulla, Waan ei tienny Mikko parka Millä lailla laadullansa Kukon olis kääkistänyt; Heitti herjä pitkäxensä Pani maata manderelle, Iski ilki silmiänsä Räpsytteli ripsiänsä Nijnkuin paskossa pahassa Tihmaskassa tihrueli. Huusi Kukolle, kawala, Sainma rikan silmähäni, Puikon pistäwän pahasti Eilen käydessä kylällä Marsiessa maistamassa Orjan-tappuran tuloja; Auta armas Kukko kulta, Tule tännemmä tygöni Wedä puikko poskestani, Rikka silmästä siwalla. Kukko wastais wijsahasti: Empä ole ollenkana minä Lääkärein lugusta Tullu silmäin Tohtarixi, Pahan wamman Palperixi: Ja joss satun silmähäsi Kipiähän koskisingin, Sillä taitasin samalla Kannuxellaan kannustoa Toisen silmäsi sisälle Pojjes puhgasta peräti, Nijn ett näkisi mitänä, Nijn sun silmäsi sowaistut Surun sulle suuren toisit. Waan joss odotat wähäisen, Elles kijruhda kowasti Nijn män lennän löyhöttelen Pian pyörähdän kotia, Tuolda Sullen toimittanen Joka taitawi todella Silmä-paskosi parata. Koska Kettu tämän kuuli, Jotta Kukko jaaritteli Pilkka sanoja saneli, Nijn hän sano sanaxensa: Empä huoli ensinkänä Tietäistä, Taikureista; Sillä wanhat ne sanowat: Mis on monta Lääkäriä Puoskaroimassa pahoa Siell' on waara ja wahingo Kulut suuret kustannuxet.
Wijsas pettääwi kawalan, Hullu wijsaan willitseepi.
143 Satu.
Yxi Susi tuli Munkixi.
Susi wanha wäsynynnä Iki-loppu lompsutteli Keino teille kelwotoinna, Toki arwasi asian, Pahan päättöä elämän Loppu puolen paremmasti: Ano lainahan hamehen Mekon Munkilta mukoman, Käwi kerjäten köpeli Talo talolta käweli Anoi almuja awuxi Nijnkuin Munkki muukalainen. Toinen Susi sukulainen Joka tapasi towerin Tässä pyhässä pugussa Häntä nuhteli nuristen, Toru täydellä todella: Mixis muutit sinun muotos Häntti halwaxi rupeisit Suden suuresta sugusta? Wastais muka muukalainen, Mitäs taidan minä tehdä? Kaikki hampaani hajalla Leuka-luuni lohjellehet, Sääret särmiwät kiwusta, Jotten jaxa enää juosta Enkä kynsille kykene, Raadeltuita risaamahan, Minun täytyy teeskellä Itten Munkin muotoisexi Teko pyhäxi pahaxi, Eli näännyn nälkähäni Kuolen hänttinä häjjynä.
Nijn on monen wielä muungin Meno täsä mailmasa; Wasta wanhana wäsyny, Kuin on woima waipununna Halu häjy häkäynyt Ettei jaxa juosta joukos Wielä syntiä syleillä, Se on pahajen parannus Wasta wanhana waellus, Synnin suuttumus, wäsymys.
144 Satu.
Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.
Tuli Tuhma ja Typerä Luoxe Raution Rotewan Parahimpahan pajahan, Josa kuuma hewos kenkä Oli ahjosta otettu Laattialle laskettuna, Sijhen tarttu tuhma miesi Poltti sormensa pahasti, Kengän kijjätti kiwasti Heitti pijangin piwosta: Seppä huusi, hullu päälle, Sinä Tuhma ja Typerä, Mixes ensin mietinynnä Hywin kokenut kysellä Jos on rauta jähtynynnä Joss on kuuma, tahi kylmä? Tuhma taasen wastajaapi Mistän tietänen todella Raudan polttawan rumasti? Seppä wastaisi wakanen, Kuuma rauta kihiseepi Joss sen päälle syljeskelet. Otti Tuhma ongehensa Pani muistohon paraten Neuwwon tämän näppäräisen, Meni konna kotihinsa Jossa wellille wetäy, Johon sylki seittemästi, Ei se kiehuwa kihissy; Nieli kohta nälkähinen Kitahansa kiehuwaisen Wellin kuuman ja wihasen, Poltti wattansa warilla Wetelällä wellillänsä Kurku lakensa kuritti, Nahan suustansa siwalsi. Sijnä oli saatawilla Toinen kysywä toweri: Mixes outo odottanut Jauho wellin jähtymistä? Tuhma wastaisi wihassa Minä luulin jo lujasti Jähtyneexi julman wellin Toinen sijhen sanonewi, Mixes höyrystä hawainnut Wellin wetelän warixi Tulen pääldä tullehexi. Kuss' on sawu sakiana Sijnä tuli tupruaapi. Tuhma taasen muisti tämän Juoxi sitten janoisansa Läikkywälle lähtehelle, Joka höyryisi hywästi Jonka luuli lämpimäxi Polttawaisexi peräti Koska sawusi kowasti; Seiso sentähden sujotti Jotta jalkoja jumotti Odotuxella odotti, Jotta nääntyä janohon Tahto kuolla konna parka, Sijtä pelwosta pahasta Ettei polttais poskiansa Kurkkuansa kalttajaisi.
Se on narri nahkoinensa, Jok' ei tunne, eikä tutki Luonnon laatua lujoa Tämän mailman menoja, Syyitä Luonnon sywimpiä Waikutuxia wakoja.
145 Satu.
Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.
Yxi Miesi merkillinen Waikiasti walittaapi Hywin huutawi hopero Surun alla surkiasti: Jo on kuollu kumppalini Waipu waippani alanen; Oli wainaja wakanen Akka armas awullinen Paras pijjoista minulla, Waimo Waimoista walittu; Näitä lausu Leski-miesi Murehella muistutteli Wielä wanno wimmattunna Jottei ota olenkana Enää elinkautenansa Puolisota peiton alle, Eikä waimohon wanuuk Koska kuoli kelwos Akka Waimo werratoin wajosi Tuonen uupukin unehen: Mutta koska kelpo lailla Itki, parku ja porisi Juoxi juuri joutumalla Luoxe waimo wainajansa Ruumijn arkungin awasi Otti lijnan ja lakanan Paidan pojjes sieppajaapi Jok' oli hieno ja hiwuttu; Näillä sanoilla saneli: Kyllä kelpaawi sinulle Käärin-lijna kehnompikin Paita wälttää prostinasta; Ota paita karhiampi, Minä hienomman hywästi Panen tallelle talohon Kätken toistaxi todella, Toisen waimoni waraxi, Joss sen onni oikaiseepi Talohooni taluttaapi. Tämä puhet pulskan miehen Saatti syystä nauramahan Murhe wäen wäleästi; Perhe purskahti piangin Nauruhun heti hywähän, Koska näit nähtäwästi Huomahtit aiwan halulla Että miesi entiselleen Jälle järjelle tulowi.
Murhe tuopi mullan karwan Pahat päiwät parran pitkän Huoli harmahan hapenen: Älä itke ilman syyttä Älä waiwata walita Kyllä syysä itkemistä Waiwasa walittamista.
146 Satu.
Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.
Waimo willisä wihanen Ärisewä Äjjällensä, Tuittu, tuima ja toranen Häjyn elkinen etana Akka aiwan arwollainen Pahan kurinen katala Pahan sisunen sikiä Suuri suusta suututtanna Oli ukkonsa usein, Jotta kuristi kowasti Piexi waimonsa pahasti Anto kyllä kylmän kylwyn Mutta waimo wiskausi Nijnkuin kuolluna kumohon Koko raatonsa rumensi Soritteli sorkkiansa Wenytteli warpahansa Nijnkuin kuollut kaiketikkin, Heti hengensä pidätti, Makais pitkä pitkänänsä Miehelle mieli pahaxi, Tätä tekikin monasti; Jotta tottu tosiahan: Miesi muorihin pahahan: Kerran jälle jättäysi Hengetä herwottomaxi, Langeis lysyhyn lowehen Kulki tuolla Tuonelossa Mutta miesi melkiäinen Akan arwasi asian Ilwehistä ilkeistä Kujehista kelwottoman, Ett' oli hengisä eläwä Muori wihassa makasi Sydän sairasna sapesta. Kerran miesi kiljasoowi Kyllä äänellä kowalla Ärjäseepi äkeästi Weistä waatijpi wagasti Puukkoansa pudistaapi; Sanowi sijnä samassa: Kosk' on kuollunna katala Herjä waimo hengetöinnä Nijn on nahka nyljettäwä Kesi kelwos korjattawa Waimon watta walkaistawa; Alko nylkehen awulla Waimoansa warpahista Jalka pöydästä jutusti; Waan ei waimo waaran alla Tähän leikkihin tytyny; Pian päätänsä pudisti Wärwähytti warpahansa Räpylöitä räpsäytti Wirkois wielä wijmmeiseltä Turka hengihin tulowi Entiselleen elämähän.
Älä usko uhkausta Pahan ilkisen imeisen; Näytä totta toisinansa Wihaselle willitylle; Joka surman suutuxisa Suopi suotta ittellensä, Joka hirtehen halaawi Sille sijma hamppuhinen, Kanna kätehen kiwasti; Nijn säs näet nähtäwästi; Ettei hirtehen halaja Mene Matti mielellänsä.
147 Satu.