Part 7

_Oppi_. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää waarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat toimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä poispoistaa.

110 Satu.

Yxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri Simpukka (Skilpadda).

Yxi wilkas Mettä-Pukki, yxi laukuilewa kaarnet eli korppi ja yxi matelewa Skildpadda (suuri Simpukka) tottuneet nuoruudesta elämään kunniallisesti yhdesä, asuit yhdes rauhallisesa huone-kunnasa. Korppi oli sisälle toimittaja ja skaffari korppin tawalla, ja sanotaan saloa, että wielä tänäpäänä on monella sisällä ostajalla korppin-keinot. Rotalla oli jywä aita hallusa, ja edeskatsoi huoneen hallituxen leiwällä. Simpukka laitto ruan, lakaisi ja puhdasna piti huoneet, wälistä kalasti, ja pesi astioita.

Mettä-Pukki meni warahin ulos, kuulusteli jotain uutta, ja ylöspiti hywän pakinan rualla ollesa. -- Kerran, yhtenä päiwänä, kuin jo piti puolipäiwällistä syötämän, niin kokounnuit kaikki pöytä kumppalit tawallisuuden jälkeen, mutta sitä hilpiätä Mettä-pukkia kaiwattiin. Sitten kuin tarkan ja wisun perään katselemuxen jälkeen löyttiin, ettei hän ollut kotona kammarisaan, lensi korppi kohta ulos, ja ennätti pian, hywän wainonsa kautta, sille paikalle, josa Mettä Pukki oli joutunut metsä miesten juoniin ja werkkohin. Korppi lensi nopiasti takasin, teki menon ja piti neuwwoa. Ne lentäwät ja juoxewaiset eläimet olit pian matkahan walmiit, mutta se hidas ja pitkällinen Skildpadda (Simpukka) täydy jäädä kotia ja itkeä. Ne awulliset ystäwät tulit Mettä-pukkia auttamaan ja pelastamaan. Korppi piti wahtia, ja Rotta niin kauwan järsi werkon silmiä, sixi kuin heidän kiinni tarttunut yhteinen ystäwänsä pääsi irralle. Jokainen kätki sitten ittensä loukkoonsa, nähdäxensä mettä miehen ihmettelemistä. Simpukka oli sillä aikaa antanut itsensä matkaan. Hän ajatteli, parempi hiljan kuin ei koskaan; mutta kaikexi onnettomuudexi ennätti hän esiin samalla, kuin mettä-mies. Kuin tämä oli wähä suututellut ja pahaxunu, että hänen werkkonsa oli hajalla, sai hän nähdä Simpukan. No, no, akka parka, sinä tulit juuri somaalla ajalla; parempi jotain, kuin tyhjä, eli ei mitään, tulesta sinä minun säkkiini, ja waeltakamme. Kuin nyt Mettä pukki sai nähdä hänen rakkaan ystäwänsä, Simpukan, waarallisen tilan, meni hän werkalleen, ja niinkuin nilkuttain mettä-miehen näkösälle; joka sijtä tuli ylöskehotetuxi, luullen saawansa yhen paremman otuxen, heitti pois olaltaan säkkinsä ja Simpukan, ja antoi siltä petolliselta Pukilta itsensä wietää kauwwas eli pitkän matkaan; sillä hänen ajatuxensa jälkeen taisi kyllä yxi terwes mies saawuttaa yhen ramman Pukin. Sillä aikaa juoxi Rotta, ja puri poikki säkin siteen, ja Korppi otti Simpukan selkäänsä, ja wääky Pukille, niin että kaikki neljä ystäwätä jälle tulit yhteen siinä kauwwan walmistetusa pöydäsä, josa he iloitsit keskinäisen terweyden ja hywän menestyxen yli, ja nauroit niin paljon kuin jaxoit, sen narratun ja wäsytetyn mettä-miehen yli.

_Oppi_. Rakkaus ja yhtä pitäwäisyys yhes yhteydes, ihmisten wälillä, jokk' on eri säädystä, tilasta kunnosta ja omaisuxista, on aiwan hywä ja ylistettäwä asia.

111 Satu.

Yxi Kyhkynen ja muut Linnut.

Yhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä huwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät ittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares hyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi huuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi Rikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä, yxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi; ja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa ja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti ja ulospuhkeisit iloon.

Yxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut meiskata, nauraa ja hypätä. -- Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. Kyhkynen sitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli pahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen poisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso yhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen lewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.

_Oppi_. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä ilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi waka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen tykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää taitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja lewollisexi itte tykönään.

112 Satu.

Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.

Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle, josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak! Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu: minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja häpiällisiä sanomia wastaan. -- Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä, ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri, sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla, että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi, petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan? Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni -- wastais Kettu: ei minua täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani ja minua tarkoitetaan. -- Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona, etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia ei koske sinuhun.

_Oppi_. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.

113 Satu.

Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.

Kerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä seudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen kotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle. Aasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis, ja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän asiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs on pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me tulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän tarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi paljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.

_Oppi_. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin sydämmesään toista toiwottaisiwat.

114 Satu.

Yxi wanha Ukko ja kuolema.

Oli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja kanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu mättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema tulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän kutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua kantamaan tätä kuormaa.

_Oppi_. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli kerjäläinen.

115 Satu.

Yxi Aasi ja Susi.

Yhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut jalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän tapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä, minä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga jälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on joku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs wedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin en minä enää tunne taallaista tuskaa. -- Susi tahto näyttää ittensä siiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän weti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan saattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais rauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille, että hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois pakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut tämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari, olen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri konstiin.

_Oppi_. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat enimmitten onnettomat.

116 Satu.

Yxi Aasi ja Hewonen.

Yxi Aasi ja Hewonen matkustit yhdes, ja kummallakin oli raskas kuorma seljäs. Aasi sano Hewoselle: joss sinulla on wähindäkään armahtamista, ja et tahdo että minun pitää näändymän ja kuoleman, niin auta minua kandamaan yhtä osaa minun kuormastani.

Mutta Hewonen ei tahtonut wähintäkään tehdä, eikä huolinut wastata häntä. Se waiwanen Aasi joka oli kowin rasitettu, kuoli, ja silloin isäntä laski hänengin koko kuorman Hewosen selkään, ja wielä Aasin wuodan jonga hän oli nylkenyt. Hewonen tunsi nyt itsensä ylön paljon rasitetuxi, ja sanoi: se ei ole ilman syytä, että minä kärsin tätä raskasta kuormaa kosk' en minä tahtonut kantaa yhtä wähää osaa Aasin kuormasta. Nyt, minä näen itteni waadituxi kantamaan kaikki minun seljäsäni; ja se minua erinommattain suututtaa, että minä olen wielä siihen tygö waadittu kantamaan hänen nahkaansa.

_Oppi_. Jokainen mahtaa olla kansakärsiwällinen lähimmäisensä onnettomuuden kansa ja autta häntä tarpeen ja hädän aikana.

117 Satu.

Karhu ja Jalopeura (Lejjona).

Yxi Karhu ja Lejjona olit painineet ja otelleet wälinsä juuri kiiwaasti, yhestä hirwestä, jonga he ynnä ajosa saaneet olit. Kumpikin heistä tahdoit sen saada; he tappelit ison ajan; mutta kuin ei he woinneet toistansa woittaa, niin wihdoin wäsymys heidän waati eraumaan, sillä he olit molemmat kowin weristetyt, ja haawoitetut, wälinäisestä tappeluxesta. Yxi Kettu juoxi siitä siwu, hänellensä onnexi, ja näki Karhun ja Jalopeuran ulosojjettunna makaawan kedolla, ja hirwen rungon heidän keskellänsä, lähestyi heitä hiljaxeen, rappais sen heidän nähtensä ja juoxi pois. Nämä kaxi riita-weljeä näjit, että heidän saalinsa poiswietiin, ja ei tainneet sitä estää heidän wäsymisensä tähden, sanoit keskenänsä: me, me, olemma kyllä waiwanneet itsiämme, ja wäsyttäneet toistamme, saadaxemme tätä hirwiä jonga nyt Kettu syöpi ja pois wiepi.

_Oppi_. Moni rikastuu, toisten hywäxi.

118 Satu.

Kaxi Koiraa.

Yhellä miehellä oli kaxi koiraa, yhen niistä oli hän opettanut Mettä-koiraxi, toisen kotona makaamaan huonen muka wahdixi. Kuin se ensin nimitetty sai jotain jahdisa, niin isäntä ei ikään laiminlyönyt, antaa siitä osan koto-koiralle. Hänen kumppalinsa ei tainnut pidättä itsiänsä, ilmottamasta hänen harmiansa, ja sanoi hänelle: minä juoxen kaiken päiwän mettää, ja wäsyn oiwa lailla, ja sinä, ett tee mitään, waan elätät ittes minun waiwan näkemisestäni, ja siitä kuin minä saan ja tawoitan. Älä minua siitä hauku, wastais se toinen, joss minä syön siitä kuin sinä juoxullas saanut olet; walita ennemmin sitä meidän isäntämme edes, joka ei ole opettanut, totuttanut ja harjoittanut minua waiwaamaan itsiäni, waan syömään, mitä toiset saawat.

_Oppi_. Ei ikään nijtä pidä laitettaman, jotka ei tiedä wikojaan, waan nijtä, jotka heitä owat ylöskaswattanehet.

119 Satu.

Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).

Yxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan, Satijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen lujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi kutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi kädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin puolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi käsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas, kuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais: minulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan nijhin.

Wähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi oli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan) jähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin, tahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi sentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin) ja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen koskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä poltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä syön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.

Metsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida pitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat) kylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.

_Oppi_. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei yhteen sowi heidän puheittensa kansa.

120 Satu.

Yxi Aasi, Kettu ja Jalopeura.

Yxi Aasi ja Kettu käwit mettää ynnä, ja tapaisit tapaturmaisesti yhden Jalopeuran. Kettu joka näki waaran, juoxi nöyrästi hänen tygönsä ja rukoili häntä, ettei hän häntä ylösnielisi, waan antaisi hänen elää, ja kiitollisuuden merkixi hän jättää Aasin hänelle käsiin. Jalopeura wastais, että hän tytyy kyllä siihen. Kettu toimitti niin, että Aasi langeis wiritettyyn werkkohon. Jalopeura oli wissi siitä ettei Aasi pääse mihenkään, pakoon, söi ensin ylös Ketun, ja sitten Lotkaisi suuhunsa Aasin kokonansa, kaikella tytywäisyydellä.

_Oppi_. Panettelia ja pettäjä langee itte omijn lankoinsa.

121 Satu.

Yxi Sokia ja yxi Käärmes.

Kaxi miestä matkustit yhesä, joista toinen oli sokia yhtenä päiwänä yö heidän saawutti, ja he yödyt yhdelle nijttu-kedolle, josa he lepäisit ja yötä pidit. Koska päiwä tuntu ja aamurusko näwyi nousit he ylös, ja astuit hewosen selkään. Se Sokia rupeis hakemaan ruoskaansa (pijskansa) jonga sian hän löysi yhden Käärmeen, joka oli kylmästä tankistunut, kuin hän piteli sitä kättensä wälisä, löysi hän sen notkiammaxi ja paremmaxi, kuin hänen entinen ruoskansa oli ollut, josta hän ihastui, ja ei luullu mitään tapanneensä täsä waihehduxesa, ja nousi hewosen selkään. Mutta kuin auringo nousi, ja nähtiin ilmeisesti kaikki, hawaihti hänen kumppalinsa, että Käärmet oli sen sokian kädesä, ja huusi hänelle hämmästyxisä: Rakas ystäwäni, tee oletta ottanut ylös yhen Kärmeen, ruoskanna siasta, heittäkää se pian pois, ettei se anna teille kuolettawaisia halauxia. -- Se Sokia usko, että hänen kumppalinsa kahdehti häneltä niin hywää ruoskaa, ja antoi hänen puhua; mutta wastais wihdoin: mixi te kadehditta minun onneani? minä olen kadottanut minun ruoskani, joka ei paljo maxanu, ja onni on minun antanut löytää peräti uuden; älkää luulko, että minä olen niin yxin kertainen, etten minä tietäis hywin eroitta yhen Kärmeen, ruoskasta. Minun ystäwäni, wastais se toinen, minä olen sekä ystäwyyden että ihmisyyden wuoxi welwotettu, estämään teistä niin haastawaista wahingota; uskokaa minua, joss te rakastatta henkiännä että te pian eroitatta itsennä siitä Käärmestä. Se sokia pahaxui hänen puhettaan ja sanoi: mixi te waaditta minua pois heittämään yhtä kappalesta, jota te itte tahtoisia ottaa haltuunna? Hänen kumppalinsa, joka ei tahtonut hänelle pahaa, rupeis wannomaan ja walalla wahwistamaan, ettei se ollut hänen aikomuxensa, ja että se jonga hän piti käsisään oli totisesti Kärmet. Mutta kaikki hänen walansa ei muuta matkaan saattaneet kuin pilkallista naurua, ja ei woinut saattaa sitä sokiata itte pintaisesta ajatuxestaan. Mutta sitten kuin ilma lämpeni ja auringon säteet rupeisit kuumottamahan, wirkois Kärmet, ja kiersi ittensä sokian käden ympäri, puri häntä hirmuisesti, ja antoi hänelle kuoleman haawat.

_Oppi_. Se on waarallinen ja wahingollinen, ettei seurata ystäwäinsä neuwwoa.

122 Satu.

Yxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään.

Yhellä Miehellä oli yxi wanha Koira, jota hän hukkaan ylöskehoitti juoxemaan jahdisa mettän otusten jälisä. Hänen wanhuudensa oli niin suuri, ettei hän enää woinnut seurata mettän petoja, niinkuin hän olis tahtonut, silloin kuin hänen isäntänsä käwi mettää. Silloin hän hawaitsi kaikki wanhuuden ijän wiat, joss hän saawuttikin jongun eläimen, niin se pääsi irralle hänen hampaistaan, jotka olit lahot; koska nyt hänen isäntänsä sen näki rupeis hän häntä torumaan ja nosti ylös keppiänsä. Koira wastais hänelle: teidän pitäis tosin minua säästämän sijtä syystä, että minä olen wanha, ja teidän pitäis muistaman, että minä ennen tätä olen ollut nuori, wilkas, hilpiä ja hywä jahti-koira, ja että te minun nuoruudesani, oletta saanet minun kauttani monta hywää palaa; mutta nyt kuin minä olen riutunut, niin kaikki mitä minä teen, ei teille kelpaa, erinommattain, etten minä tuo eikä kanna teille mitään. Te oletta rakastanut minua, kuin minä olin nuori; mutta nyt minun wanhaxi tultuani, ette te taida kärsiä minua.

_Oppi_. Se on tawallinen, ettei ihmisiä katsota, muuta kuin heidän hyödytyxensä wuoxi: kuin ei he enää taida mitään tehdä, niin ne hyljätään, sijhen siaan, kuin kuitengin heidän entiset tehdyt palwelluxensa pitäis muistettaman.

123 Satu.

Yxi Talonpoika ja Haikara.

Yxi Talonpoika sai yhtenä päiwänä linnun pyydyxisä monta Kurkea ja muita Hanhia, jotka olit tottuneet syömään häneldä hänen laihonsa ja jywänsä, joiden seuraan nyt myös yxi Haikara oli joutunut, joka rukoili häntä suuresti, että hän säästäis häntä ja päästäis hänen irralle, sanojen ettei hän ole Hanhi, Suorsa, eikä Kurki, wain yxi waiwanen wiatoin lintu ja wielä parempi kaikkia muita; ja wielä siihen tygöpani hän, minulla on suuri mure minun wanhasta äitistäni, jota minä elätään kaikella murheen pidolla, kuin minä ikänänsä taidan. Mitä minun siihen kaikkeen tule? sanoi Talonpoika, koska minä olen sinun kerran tawannut niitten eli sellaisten lintujen seurasa, jotka on tehneet minulle wahingon: sinun täytyy kuolla ynnä toisten kansa --.

_Oppi_. Ei ikään pidä oltamaan muitten kuin hywäin seurasa; sillä joka pahain kansa yhdesä on, saa usein heidän kansansa hukkua, ehkä kuinga wiatoingin hän olis. Höyhemistään lintu tutaan, ja kumppaleista ihminen. Wanha Latinainen Sananlasku sanoo: Noscitur ex sociis, qvi non cognoscitur ex se.

124 Satu.

Yxi Jalopeura ja Hirwi.

Yhellä Jalopeuralla oli sangen werratoin nälkä, ja hawaitsi yhden lihawan Hirwen yhellä korkialla kalliolla syöskendelewän. Mixet sinä, minun armaani, astu alas tasaselle manderelle, sanoi hän, josas löytäisit ruaxes, ruohoja, apelioita, karwa kortteita, rattoja ja muuta senkaltaista, jota taitaisit ilolla syödä? Jätä, sano hän, jätä, ja hyljää, minun suloiseni niin korkiat, kuiwat ja hedelmättömät kukkulat, ja tule alas tasaselle siliälle kedolle. Minä kiitän teitä paljon, wastais Hirwi siiwollisesti, sen hywän neuwon edestä, mutta joss minä tohdin sanoa, niin teidän tarkoituxenna on luulon alanen (Epäluulonen) ja en minä usko että te puhutta rehellisesti, yxi totisesti.

_Oppi_. Ei se olis wijsasti tehty, että ennen ulos walita kaunista ja ihanata, hyödyttäwän edestä: ja se tapahtuu usein, että ne jotka ainoastans hakewat huwitusta ja turhia rakastawat, joutuwat suurijn waaroihin.

125 Satu.

Muutamat Sonnit ja yxi Jalopeura.

Neljä Sonnia olit keskenään tehneet ijäisen ystäwyyden ja sitoneet itsensä yhteen keskinäiseen edeswastauxeen, ja luwanneet ei ikänänsä eritä toinen toisestansa, että he aina olisit woipaat, toinen toistansa edeswastaamaan ja suojelemaan. Yxi Jalopeura, joka näki heidän käywwän laitumella liki toistaan, ei ikään tohtinut heidän päällensä karata, waikka kuinka nälkä häntä rasitti. Mutta että hän heidän pikemmin ja kewiämmästi woittais, uskoi hän, että paras olis jongun petoxen kautta saada heitä erinänsä, ja niin yhen erältä raiskata. Tämä juoni hänelle menestyi, ja hän söi ylös kaikki neljä Sonnia toinen toisensa perästä.

_Oppi_. Yhdistetty woima on wastaan seisomatoin, mutta koska se hajotetaan, nijn pian se woitetaan.

126 Satu.

Kettu ja Talonpoika.

Yxi Kettu tarttui Talonpojan sankohin, joka oli syönyt häneltä usiamman Kanan. Koska hän näki ittensä kiinni olewan, rukoili hän nöyrästi, että hän jättäis hänen henkiin, wannojen, että hän tahtois tuta senkaltaisen hywän työn: Talonpoika ei tahtonut tytyä hänen lupauxiinsa, ja sanoi: joss sinä olisit yxi uskollinen eläin, niin minä armahtaisin sinua, mutta niin muodon kuin sinä olet yxi pettäjä, niin en minä usko sinua, ja sinä mahdat kuolla, waikkas paljon lupaat.

_Oppi_. Ei oo wärtti luottaa (eli ei ole luottamista) pettäjihin; ja kuin ne saadaan ansoin, ei ole nijtä päästäminen.

127 Satu.

Yxi Jalopeura ja Rotta.

Yxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei hän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen ympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen ittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä, joka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen Majestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja kelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan, ja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan perästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten lankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan kaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.

_Oppi_. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset; sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa mailmasa.

128 Satu.

Wares ja Lammas.

Yxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan, noukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin jaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin tekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis kostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä tiedä, kelle minä tätä teen.

_Oppi_. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja pahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat saawat rauhasa käwellä.

[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestä Suomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytään Ransyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta. Ja nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytään Gellertin kirjasa.]

129 Satu.

Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.

Lohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta wirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan toiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken päälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli pääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä edellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa tynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä nytkin on niin iljakka ja kinosansa.

_Oppi_. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus on paras makkarasta, joss oluestakin.

130 Satu.

Sika ja Kettu.

Samallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka löit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan. Kettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika huusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen tynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa ja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja kauwwan makaawat.