Part 2

Yxi wissi Leijona (eli Jalopeura) joka oli olewanansa sairas, hawaihti, että kaikista Mettän Kapeista oli Kettu se ainoa, joka ei etsinyt häntä, eli tullut häntä kattomahan: sentähden antoi hän hänelle kirjallisesti tietä, kuinga sairas hän oli, ja kuinga paljon ja suuresti hän wanhan tuttawuuden ja ystäwyyden wuoxi, ihastuis hänen lässäolemisestansa.

Kettu antoi jälle takasin edespantaa hänen nöyrimmän kunniansa osottamisen, tuhannilla toiwotuxilla, että Leijona pian mahtais saada entisen terweydensä; mutta mitä hänen welwolliseen sinne tulemiseen sowei, nijn rukoili hän, että hänen poisolemisensa, armollisesti, ei pahoin päin ylösotettaisi; sillä, sanoi hän, minä löydän että koko joukko jälkkiä eläimistä eli mettän itikoista on teidän Majestettinnä majaan, mutta ei yhtäkään nijstä, jotka sieltä olis palainnehet.

_Oppi_. Tästä on se Latinainen sananlasku: _Vestigia me terrent; nam, omnia introrsum, nulla retrorsum. Caute vivas, faciant, aliena pericula cautum_. Pahan retkisten ja petollisten ihmisten ulkokullainen ystäwyys pitää meiltä wisusti tutkittaman, ennen kuin me sijhen luotamme ja uskallamme.

9 Satu.

Yhestä Trompeetarista, joka otettijn fangixi.

Koska kerran yxi Armeija, eli sotajoukko sodasa woitettijn, nijn tuli kaikkein muitten seasa myös yxi Trompetari fangixi tehdyxi. Kuin nyt wihollisen sotamiehet hänen ympärins pijritit, ja tahdoit maahan hakata hänen, sanoi hän: minun Herrani! mixi te tahdotta tappaa sitä, joka ei jongun muun werta oleko uloswuodattanut?

Sinun täytyy sen pikemmin kuolla, kuin sinä olet sellainen kelwotoin mies, joka itte ett tohwi tapella, ja kuitengin ylös kehoitat muita tappelemaan.

_Oppi_. Se joka yllyttää ja kehoittaa toisia pahaan, on nijn hywin pahoin tekiä, kuin se joka ite tekee pahoa. Se on mies joka minun tappaa, ja ei aset, eli kiwääri, joka on syytöin wälikappale hänen pahaan aikomiseensa.

10 Satu.

Yxi wanha Kärppä ja Rotta.

Yxi wanha Kärppä, joka jo oli melkein uloswäsynyt hijriä pyytämään, koki petoxella ja wiekkaudella sitä toimittamaan, johonga hänellä ei ennä muutoin ollut woimaa. Hän pani ittensä jauho tynnerijn maata, että hijret olisit tulleet hänen luoxeen, koska ei hän itte enää woinun ajaa heitä takaa. He tulit myös totisesti joukottain sinne, ja sen usein. Mutta kuin Kärppä luuli, että se nijn aina tapahtuis, nijn yxi wanha hywin kokenut Rotta, joka jo ennen tätä oli wäistänyt ja ulos pääsnyt monesta sadasta eri laudasta, loukkaasta ja killeröstä, koko tämän asian ilmoitti, ja saatti turhaxi kaiken Kärpän wäijymisen.

_Oppi_. Joilla ei ole halua, eikä woimaa kunniallisella tawalla edesauttaa itsiänsä mailmasa, ne noudattawat enimmitten, wilppiä, kawoluutta ja petosta, ja silloin eläwät he yxinkertaiset ja typeräin kululla, melkeittäin kuin lukki eli hämmähäkki kärwäisistä; mutta aika joka kaikki ilmoittaapi, ilmi saattaa myös wihdon heidän koiruudensa ja sen häpiään tuottawat.

11 Satu.

Yhestä Akasta (Ämmästä) ja lihawasta Kanasta.

Yhellä wanhalla Eukolla oli yxi Kana, joka jokapäiwä muni hänelle yhden munan; nyt luuli hän, että Kana jos se saa runsammin ruokaa, taitais munia kaxi munaa päiwäsä: sentähden hän myös koki tätä ja ruokki häntä ylönpaltisesti; mutta Kana tuli sijtä lihawaxi, ja ei enää muninut luonnan.

_Oppi_. Jolla jo on paljon ja enemmän tahtoo, se ei usko että hänelle on ikään kyllä, ennen kuin hän saa kaikki, joka kuitengin on mahdotoin. Sentähden pitä meidän laskeman wissit raja määrät meidän halujemme ja pyyndöjemme eteen, ja tytymän sijhen tarpeellisen kuin meillä on, ettemme mistais ja käsistämmä kadottais, sitä kuin meillä on.

12 Satu.

Yhestä Lääkäristä ja Sairaasta.

Kuinga te woitta, minun Herrani? sano yxi Tohtari, Sairaalleen? minulla on ollut, wastais, hän ylönpaldinen hikoileminen. Ja so, sano Lääkäri, se on sangen hywä merkki. Jongun ajan perästä tuli Tohtari jällen sinne ja kysyi hänen ruumijnsa tilaa. Ack! walitti se Sairas, nyt juuri tuosa paikas oli minulla wilu ja wäristys. Se on kaikki hywä, ja tosin se paras kuin me ikänänsä saatomme toiwottaa, sanoi Lääkäri; se on merkki yhteen erinomaisesti wäkewään luontoon. Kuin hän kolmannen kerran etsei eli oppei häntä, ylös kertoi hän saman kysymyxen; se wuoteen omanen wastais: minä oon yli koko ruumijn pöhöttynyt, nijnkuin minulla olis wesi tauti. Tämä on se paras tunnusmerkki kaikista, sanoi Tohtari, ja sillä samaa meni hän pois tiehensä. Näpisti oli hän ulos lähtenyt, ennen kuin yxi sen potiwan ystäwistä tuli sinne, ja kysyi samoin, kuingas woit? nijn hywin, sano se Sairas, ettän kaikkein hywäin merkkein alla taidan kohta tuos paikas kuolla.

_Oppi_. Että kuollo-wuoteella ketään kaunistella, on se suurin petos.

13 Satu.

Yxi Poika ja hänen Äitinsä.

Yxi Skoulu-Poika toi kerran kotia Äitillensä yhden kirjan, jonga hän oli warastanut koulu-kumppaleiltansa. Hän oli pehmiä, että hän olis nuhdellut häntä sijtä, ja ylöskehoitti nijn hänen pehmeydellään häntä usiampijn warkauxijn. Koska hän nyt tuli wanhemmaxi tahtoi hän tätä käsityötä kallijmmis asiois harjoittaa, sixi kuin hän wihdoin tuli kijnni otetuxi, ja piti kärsiä hywin ansaitun rangaistuxensa. Hänen Äitinsä seurais häntä sitten ulos hirsipuun-lassille, josa hän käskyläisiltä sai luwan puhua muutaman sanan Äitinsä kansa. Sen päälle hän sowitti suunsa hänen korwaansa, ja kuin hän oli kuiskuttelewansa hänelle jotain korwaan, puraisi sen kokonansa pois.

Tämän ilkiän ja ihmisen luontoa hirwittäwän työn tähden, kauhistui wielä jokainen sitä enämmin häneen. Mutta hän sanoi sille liki seisowalle kansalle: minun ystäwäni! te näettä minusa yhden esimerkin sekä synnistä ja sen rangaistuxesta:

Mutta tämä minun Äiteni on se, joka on minun tähän saattanut; sillä jos hän olisi kaunijsti witsoilla hosunut minua sijtä kirjasta, jonga minä lapsuudesa warastin, nijn en minä olisi miehuudeni ijäsä tarwinnut kuolla hirsipuusa.

_Oppi_. Meidän ylöskaswatuxesamme tulemma me, taikka hywin eli pahoin ylöskaswatetuxi, ja waikutuxet sitä, saa sekä koko waltakunnat, että erituiset talon-pidot huomata.

14 Satu.

Yhestä wanhasta Miehestä ja Jalopeurasta.

Kerran joukahti yhdelle jalolle miehelle unesa se ajatus, että hänen ainoa poikansa, joka oli yxi pulska nuori-mies ja arwattawasti suuri jahti- eli metsä-mies, tuli yhdeltä Jalopeuralta kuoliaxi rewityxi. Tämä uni häälyi nijnkauwan isän aiwosa, että hän wihdoin antoi raketa pojallensa yhden ihanan kesä-huoneen, warjellaxensa häntä sijnä kaikesta waarasta, ja ei säästänyt waiwaa eikä kulua, että se mahtais tulla juuri otollisexi ja suloisexi asun siaxi hänen pojallensa. Tämä huonet, oli, sanalla sanojen, nuorukaisen fanki-huones, ja isä itte oli hänen wahtimestarinsa. Nyt oli sen seinillä kaikenlaisia kuwia ja maalauxia, ja nijtten seasa myös yxi Jalopeuran kuwa.

Koska Nourukainen sai sen nähdä, nijn kajahti se hänen päähänsä, mitä hänen Isänsä oli unexunut ja kuinga hän nyt, paljaan isän luulon tähden sellaisesta eläimestä, täyty olla fankina; sen yli kauhistui hän ja suttui nijn wäkewästi, että hän sijnä kijwaudesaan löi nyrkillään kuwaa.

Mutta, että hän nyrkillään rokais eli tapais yhden teräwän naulan, joka oli seinään lyöty, nijn sai hän käteensä sen kaltaisen haawan, että hän joutui yhteen waaralliseen tautijn, josa hän, ei kauwan sen jälkeen ylönandoi hengensä. Nijn muodon ei tainnut isän edellä katsomus estää, ettei poika kuollut olis yheltä Jalopeuralta.

_Oppi_. Ihminen taitaa wähän, eli lijan arwon panna unien päälle; sillä muutamia unia on todella, joilla on joku merkitys. Mutta ylipään on kuitengin asia tämä: jota wähemmin me unista lukua pidämme sen paremmin me teemme: sillä jos tämä tyhmä luulo kerran on yhden houkion päähän siansa saanut, nijn on tauti parantamatoin.

15 Satu.

Yhestä Hännättömästä Ketusta.

Yxi Kettu oli kerran tarttunut loukkaaseen eli rautoin (eli Ketun sankoin) ja oli ilonen, että hän pääsi sieltä hengisä, waikka hänen täyty jättää häntänsä merkixi. Mutta se näytti kuitengin oudolta ja kummalta ulos, että yhden Ketun piti käymän Hännätönnä; sentähden myös itse sen muistutus saatti hänen suutuxijn elämäsä, erinomattain kuin wahingo oli parantamatoin. Kuitengin, että hän tämän häpiän olis saanut jotensaan peitetyxi, aikoi hän kawaluudella yli puhua ja waatia kaikkia muita Kettuja, että myös antaa poikki-hakata heidän häntänsä; ja sijnä päälle tarkoituxes kuhtu hän kokoon koko kettujen seuruuxen, ja yhesä oppineesa puheesa edes lateli heille, kuinga waiwaloinen, kelwotoin ja häpiällinen asia se olis, että Ketut kantawat pitkiä häntiä.

Nijn pian kuin hänen puheensa oli päätetty, ylösnousi yxi wiekas repo hänen kansa kumppaleistansa ja kuulioistansa, ja rukoili ennen kaikkia saadaxensa tietä, jos se arwosa pidettäwä jäsen sijtä luwallisesta ketun-seuruuxesta, joka nyt oli nijn suurella painolla puhunut häntäin kantamisesta, annoi sellaisen neuwon, nijlle hywäxi, joilla hännät olit; eli jos se kukaties tapahtui paljaastaan sijnä aikomuxesa, että nijtten häpiä ja onettomuus jotka olit Hännätä, mahdettaisin sillä lailla peitettää ja kaunistettaa.

_Oppi_. Jolla on, tahi luonnosta, eli pahasta onnesta joku wirhi, pyytäis kaikkia kaltaisexeen.

16 Satu.

Yxi Isä ja hänen Poikansa.

Yxi maan mies, joka kunniallisella työllänsä ja uutteruudellansa auttoi ihtensä hywin läpi mailman, olis suonut mielellänsä, että hänen poikansa olisit sijnä asiasa noudattaneet hänen esimerkkiänsä. Koska hän nyt makais wijmmeisellään, sano hän heille: Minun rakkat Lapseni! minä olen welwollinen teille sanomaan ennen kuin minä kuolen, että yxi suuri tawara eli aarnekätkö, makaa kätkettynä minun wijna-tarhasani. Sentähden kaiwakat ja hakekaat wiriästi sen perään, sitten kuin minä olen kuollut. Isä kuoli: ja pojat perit sen wijna-tarhan: he kaiwoit sen ylön alasin, ristin rastin, ja mullistit nurin koko maan, ja ei kuitengaan löynneet rahoja; mutta se runsas woitto kuin heillä oli toisna wuonna, wijna mäestä, wakuutti heitä koko Isän tarkoituxesta.

_Oppi_. Yxi hywä neuwo on se paras Testamenti, jonga yxi Isä jättää lapsilleen, ja on se sen parempi jos se saatta halun ja kijwauden sitä täyttää.

17 Satu.

Yxi Kalastaja ja hänen Pillinsä.

Yxi Kalamies, joka paremmin ymmärsi pilliä soittaa, kuin kalastaa, istu yhden joen törmälle ja puhu pillijnsä; mutta sillä ei tullut yxikään kala hänen tygönsä. Sentähen pani hän pois pijppunsa, laski ulos nuottansa, ja weti onnellisen apajan. Kuin hän nyt näki, kuinga kalat nuotasa hypit, sanoi hän. Mitkä tyhmät kuhat te oletta, jotk' ei tahtonet tansia, kuin minä soitin ja pelasin teille; ja nyt te tahdotta tansiin ruweta.

_Oppi_. Kaikki mailmasa pitä tapahtuman wissein ojennus nuorain ja järjestysten jälkeen. Sentähden pysykään jokahinen wirasansa, jonga päälle hän ymmärttää, ja johon hän on kuttuttu, ja älköön sekaantuko toisijn asioihin.

18 Satu.

Yxi Lääkäri ja sairas kipeillä silmillä.

Yxi Tohtari otti päällensä, etta parantaa yhtä Rouwaa jolla oli kipeät silmät, sillä ehdolla, että jos ei hän tainnut häntä parata, nijn ei hän tarwinnut palkkaakaan maxaa. Hän woiteli sitten hänen silmänsä kokonansa yhellä sakealla silmä woiteella; ja kuin hän nijn oli umpi sokkona, otti hän, joka kerta, kuin hän poisläxi, jongun hopia-lusikan, maljan, eli jotakuta muuta kotihin myötänsä, hänen huoneestansa. Wihdoin nijn Rouwan silmät rupeisit paranemaan, ja jota paremmaxi kuin hän tuli, ja jota selkeemmästi kuin hän alkoi näkemään, sen wähemmän hän päiwä päiwältä näki eli jälillä hawaitsi huoneesansa. Wijmmein tuli Lääkäri hänen tygönsä ja sanoi: minun Frouwani! minä olen tehnyt, mitä minun tulikin: teidän silmänne owat täydellisesti paratut ja terweet, sentähden myös Frouwa mahta meidän wälipuheemme jälkeen maxaa minulle minun waiwani. Ack! minun Herrani! wastais hän: minä olen nyt pahemmin ulos joutunut, kuin minä olin sinä ensimmäissä minutina, kuin minä tulin teidän käsijnne ja teidän holhouxenne alle: sillä aina sijhen saakka taisin minä nähdä kultaiset ja hopia astiat, seinä-waatteet, kuwat ja muut kallijt kappaleet minun huoneesani; mutta nyt minä olen sijhen tilaan joutunut, etten minä näe lupi luonnan mitänä.

_Oppi_. Harwat toisten hywää etsiwät, waan omaa parhastansa.

19 Satu.

Yxi Marakatti (Apinia) ja Kettu.

Koska muinain yxi Jalopeura oli kuollut, tulit eläimet eli mettään kapeet kokoon, ja tahdoit walita ittellensä Kuninkaan sen siahan. Moni tuli waalijn; mutta muutamalla ei ollut sitä näköä, kuin yhdellä Kuningaalla pitä oleman, muutamalla ei ollut sitä ymmärrystä, eli sitä woimaa, kuntoa ja kelwollisuutta, kuin olis saattanut hänen rakastetuxi ja arwoon, eli jotain muuta puuttui; mutta wihdoin edestuli se lystillinen Marakatti ja hänen kummain ilweittensä ja käytöstensä kautta sen matkaan saattoi, että hän sai muitten rinnalla edun, ja en tiedä kuinga monta ääntä eli wootumia enemmän.

Kettu, joka oli itte puolestaan wagasti asioinut ja ajatellut saadaxensa tämän kunnian, pahaxui sitä surkiasti, koska hän näki, kuinga tämä anomus päätyi wastoin hänen ajatustaan. Sillä wälillä arsinoi hän yhtä kälmit rekiä, ja kuiskutti kohta sitä nykysin uloswalittua kuningasta korwaan, että hän salaa taitais tehdä hänelle kelwoxen palwelluxen. Kaikkein armollisin Herra, sanoi hän, minä olen ylös nuuskinut yhden salatun aarnehen yhdes paikas; mutta se on jotain semmosta, kuin on omistettapa Teidän Majestetillenne, ja sentään en minä ole tahtonut rikkoa häntä wastaan. Sen jälkeen johdatti hän Marakattin ottamaan sitä samaa ylös, yhden syötin luoxe, joka oli pantu yhteen ritaan eli kuoppaan.

Marakatti eli Apinia tarttui sijhen rohkiasti, mutta samalla loukkas langeis, ja kuristi hänen jalkansa eli käpälänsä. Woi sinuas kujehellinen ja petollinen kälmi, huusi Marakatti. Woi sinuas sinä kelwotoin ja taitamatoin Kuningas! huusi Kettu: tahdotkos sinä houkka olla toisten hallitsia, ja ei sinulla ole sen werran mieltä, ettäs otat waarin räpylöistäs? (käpälöistäs).

_Oppi_. Korkia wirka, korkia ymmärrys. Ei kaikki kuningaaxi kelpa.

20 Satu.

Yxi Seppä ja hänen Koiransa.

Yxi Rautio, eli Seppä hawaitsi, että hänen Koiransa nukku yhtä päätä, nijnkauwan kuin isäntä seiso työsänsä ahjon edesä; mutta nijn pian kuin murkina eli puolipäiwä alotettijn oli Koira walweella (hereellä) ja tuli kans saapuille. Kerran kysy sentään Seppä Koiraltaan, mikä syy mahta olla tähän hänen elämänsä; kuinga minä sen ymmärrän ja ylös otan, sanoi hän, ettäs aina alinomaa nukut ja kuorsaat, kuin minä seison alaisimen luona; mutta kuin minä saan jotain haukataxeni, nijn sinä kohta tahdot olla kansani?

Nukkumisella on aikansa, wastais Koira, walwomisella on myös hänen aikansa; ja jokainen asia tulee hywin toimitetuxi, koska se aikanansa toimitetaan.

_Oppi_. Kaikilla irujamilla on heidän pää-aikomuxensa, kuin owat watsaansa täyttää ja sukuansa lisätä.

21 Satu.

Yhen Jalopeuran naimisesta.

Yxi Leijona (Jalopeura) tuli kerran ylös sytytetyxi rakkaudesta yhteen Talonpojan Tyttärehen, ja anoi hänen Isänsä suostumusta saadaxensa häntä puolisoxensa. Se wastaus, jonga Talonpoika, sen päälle annoi oli melkein törkiä (krouwi) hän ei tainnut millään muotoa sijhen suostua, että hänen tyttärensä pitäis tulla naiduxi yhden pedon ja järjettömän luondokappalen kansa. Jalopeura näytti sen yli julmat kaswot, joka saatti Talonpojan parempijn ajatuxijn, nijn että hän wihdoin suostu tähän naimiseen, kuitengin sillä ehdolla, että Jalopeuran piti ensin antaman ulos temmata hampaansa ja poikki hakata kyntensä; sillä hän sanoi, että tyttärelle se on mahdotoin että nijtä kärsiä.

Jalopeura lähetti kohta yhden Palperin eli Fältskärin perään, joka toimittais kaikki nämät, sillä mitäs ei rakkaus woi ja waikuta, ja mihingäs hulluuteen ei se saata? sitten nijn pian kuin työ oli tehty, tuli jälle friari, eli tämä ylkä, isän tygö, ja muistutti hänelle hänen lupaustaan. Mutta kuin Talonpoika näke, että Jalopeuralla ei enää ollut warustettu, sai hän moodia ja rohkeutta, ja yhellä wahwalla kangella alkoi senkaltaisen leikin, jonga kautta friari (ylkä) jätti pian koko naimisen päälle seisomisen ja anomuxen.

_Oppi_. Yxi sokia ja hullu rakkaus ei kysy elämän, eikä omaisuden perään, ei huoli kunniasta ei arwosta; waan uhraa haluinsa himoille kaiken sen kuin yxi taitawa ja kunniataan rakastawa ihminen suurna ja arwosa pitää.

22 Satu.

Yxi wanha Jalopeura sairasna, neuwoo poikaansa.

Yxi wanha iso ikäinen ja riutunut Jalopeura joka aikoi pian jättää tämän mailman, tahtoi wielä wijmmeisellään neuwoa poikaansa ja antaa sille isälliset muistutuxensa, manauxensa ja waroituxensa, taitaaxensa hywin ja wijsaasti elää täsä waarallisesa mailmasa. Hän kutsui poikansa luolansa suulle, wuoteensa wiereen ja alkoi näin puhua.

Sinä tiedät, minun poikani! että meidän Jalo sukumme on kaikkein eläinten pelko, ja me olemma kaikkein mettän eläinden ylimmäiset haltiat. Sinä tiedät, millä wijsaudella, ja woimalla minä olen tähän korkiahan ikähän ennättänyt. Minun rohkeudeni ja jaloudeni on kaikille tuttu. Kaikki alimmaiset täyty sen tunnusta, jotka pelwolla ja kunnioittamisella owat suuta antaneet minun waldikkaalleni. Sama jalo weri kiehu sinun nuorisa suonisasi. Sinä olet rohkia, mutta nuori ja wielä koettelematoin. Et sinä olet kokenut nijn paljon kuin minä; et sinä tiedä kuinga waarallinen tämä mailman waellus on: kuule sentähden sinun wanhan Isäs neuwoa, ettei sinun nuoruudes rohkeus ja tietämättömyys joskus sinua saattais wahinkoon.

Tämä on minun yxiwakainen neuwwoni. Sinä et tarwihte sinun jaloudes tähden peljätä yhtään eläintä; kaikki sinä woitat wäkewyydelläs, ja kaikki on sinulle alammaiset; mutta yxi on, jotas mahdat wälttää ja kawahtaa, ja ei ikänänsä antaa itsiäs sen parijn ja pakinoille: se on, ihminen. Se nuori Jalopeura, lähti ulos saalijn pyytöön ja wanhalle isälleen ruokaa hakemaan: hänen nuoruudensa woima teki hänen urhollisexi, rohkiaxi ja pelkämättömäxi; ja että Isä kielsi häntä ihmisen puheille menemästä, se ylytti enemmän häntä, että sen pikemmin sitä eläindä ihmistä ylös etsimään. Hän läxi ulos, ja tuli mehtolasta, yhteen kylään. Hän tuli kyntö pellolle, josa hän ensin löysi, rookasi ja hawaitsi kynnöxellä waollansa seisowata kaxi ikeen alla olewata härkää: hän kysyi heiltä mixi tee täsä seisotta, jotka oletta nijn wäkewät ja isot härät, kuka teidän on nijn sitonut? he wastaisit: ihminen: kuka se on? ja mihenkä se on mennyt? sanoka minulle? minulla olis halu nähdä sitä, ja koetella minun woimaani sen kansa: se mahtaa olla wäkewä, joka on woinnut sitoa teidän, nijn suuret luondo-kappaleet, ikeen alle! minä ikäwöin sitä nähdä. Härjät wastaisit -- Se, nimittäin, mies eli ihminen, meni tästä, tuonne taloon, eli huoneita kohden; sielläs hänen lyödät ja saat häntä puhutella. Leijona eli Jalopeura meni taloa kohden, ja ajatteli ittexeen ihminen mahta olla wäkewä, joka on woinut ja jaxanut sitoa nijn suurta, kaxi härkää? mutta ei hän kuitengaan, mahda olla minua wäkewämpi? hän lähestyi taloa, josa hän näki, yhden suuren hewoisen suitsi suusa ja satuloitunna, kijnni sidottuuna, jota hän terwehti, ja kysyi: kuka sinun nijn Jalon, pulskan ja kaunijn luondokappaleen on näin kijnni pannut? Hewoinen wastais: ihminen. Se nuori ja ei wielä mailmasa kokenut Jalopeura sanoi: kuka se on? ja kuhunga se eläin, ihminen on mennyt? Hewonen wastais; se meni juuri tuos paikas, taloon, eli näihin huoneisijn; kyllä se sieltä pian tulee. Leijona, eli Jalopeura sanoi, se mahta olla wäkewä eläin, minä tahtoisin painella ja taistella hänen kansaan, nähdäxeni jos se on minua wäkewämpi, ja seisoi sijnä ja odotti ihmistä. Ihminen tuli wihdoin sijhen: Leijona, eli Jalopeura, terwehtä ihmistä, ja juttelee hänelle, kaikki mitä hän on nähnyt härkäin ja hewosen kansa, ja ihmetellen sanoo: sinä mahdat olla ylön wäkewä, joka nijn suuret eläimet olet sitonut, minä tahdon kamppailla sinun kansas ja painia lyödä; sillä minä luulisin kans olewani nijn wäkewän.

Ihminen wastais: kohta sillään; minä en kiellä sijhen. Mutta ensin on minulla täsä rantteella yxi suuri tamminen pölkky, jonga minä tahdon halki saada; ja ole sinähin nijnkuin kuuluisesti wäkewä minulle sijhen awullinen, nijn sitten me painia lyömmä. Mies rupeis kirweellä tammi pölkyä halkaisemaan, ja löi rauta-wawjat rakoon, ja käski Jalopeuran etu räpylöillään eli kämmenillään tarttua kiskoon; mutta sinä samasa, weti mies waajat pois, ja Jalopeuran kämmenet jäi tammipuun rakoon lujasti kijnni, nijn ettei Jalopeura nijtä jaxanut uloswetää, mies juoxi pois talohon, enemmän wäkiä hakemaan, kangeilla ja keihäillä; mutta Jalopeura joka näki heidän tulewan häntänsä tappamaan, rewäisi tuskasansa ja hengen hädäsä etu käpälänsä että ne katkeis ja jäit tammi pölkyn rakoon, ja juoxi kijruusti pois mehtään sen wanhan Isänsä luolalle, itkein, kiljuen ja pahoin peristen, werisänsä.

Se wanha Jalopeura sanoi: misäs nyt Jalopoikani olet ollut? ja etu kämmenes mistanut? minä olin ihmisen pakinoilla, ja jutteli isälleen koko edellisen jutun; Isä antoi wielä hänelle ja kaikille nuorille jotka owat ittestänsä wijsaat olewanansa ja ei mitään kokeneet mailmasa tämän lyhyen _Oppin_:

Nijn se käy kaikille jotka ei tottele wanhain neuwoa. Ei oppi ojahan kaada. Ihminen on ittesänsä se kehnoin kaikista, mutta järki tekee hänen wäkewämmäxi kaikista. Ittestänsä on ihminen se waarallisin warottawa. Joh. 2: v. 25.

23 Satu.

Yxi Nuorukainen ja Pääskynen.

Kuin yxi tuhlaaja nuori, joka irstaisudesta oli hutiloinut ja myynyt pois waatteet ruumijltaan, näki kerran Pääskysen lentäwän, joka ennen tawallista aikaansa näytti ittensä kewäillä, nijn hän aprikoi kesän nyt pian lähestywän, ja että hän sentähen ilman pelkoa, nyt taisi nekin jälille olewat waate riepuusa pois-hurwitella. Mutta kohta sen päälle tuli wielä kewät pohjaset ja kylmät kolkot säät, jotka sekä pääskysen että tuhlajan pikaisesti olisit tankistaneet. Täsä wiheljäisyydesä sanoi se nuori pöyhkiä ittexeen. Se hullu Pääskynen on syy meidän molempain perikatoomme.

_Oppi_. Yxi Pääskynen ei tee kewättä eli suwia; ja tawattomat tapauxet luonnosa ei johdu ojennus nuoraxi. Paras on nuorra tehdä työtä ja koota wanhan päiwän waraxi; sillä ei aina kesä ole, tule talwikin.

24 Satu.

Yxi Koira ja Kukko, jotka olit Matka-towerit (Reisu-kumpalit).

Yxi Koira ja Kukkoi kuljit kerran yhdesä yhtä mehtä matka, jonga he taiwalsit kahden mehtolan synkän läpitse. Mutta taipalella täyty heidän yötä pitää ja lewätä, Koira pani maata puun komuun, ja Kukkoi istui sen oxalle. Puoli yön aikani rupeis Kukko tawallisuuden jälkeen laulaman, josta yxi Kettu joka oli sijnä seudusa sai tilaan, että lähestyä puuta ja terwehtää häntä. Koska hän sinne tuli, ja äkkäisi Kukon ylhällä, nijn hän jo edeltä kättä nuoleskeli suutaan, ja ajatteli ainoastansa. Kuinga hän liehakoitsewilla ja makeilla sanoilla mahtais wietellä häntä alas. Hän wannoi, ettei hän ikään eläisänsä ole kuullut nijn kaunista enkelin ääntä; ja olis hänen ilonsa sitä suurempi ja ulossanomatoin, jos hän sais sylijnsä ottaa sellaisen eläimen, joka hänelle on weisannut nijn suloisen ehto wirren. Kukko antoi hänelle tämän päälle sen wastauxen: sano ensin portin-wartialle täällä alhalla, että hän awaa owen, nijn minä saan sen huwituxen astua alas sinun tygös. Kettu, nijnkuin käskettijn, mutta samasa ulos hyppäis Koira ja puri hänen kuolliaxi.

_Oppi_. Mailman tapa on, että yxi wuoroin pyytää toistansa wietellä ja pettää.

25 Satu.

Yxi Saita eli Raha-ahnes ja joka kätki ja kaiwoi maahan rahansa.