Part 11

"Tottako on, arvoisa isäntä, vai valetta?" Mutta Prokrustes ei vastannut sanaakaan.

Silloin Theseus sysäsi hänet luotaan ja kohotti kauhean nuijansa, ja ennekuin Prokrustes ennätti vetäistä miekkaansa, hän iski nuijallaan ja kaatoi hänet maahan.

Ja vielä kerran Theseus iski häntä, ja hänen ilkeä sielunsa lensi pois ja vikisten kuin yösiippa se katosi pimeään kalliononkaloon ja meni alas Hadekseen.

Sitten Theseus riisui hänen päältään hänen kultaiset koristuksensa ja meni hänen taloonsa ja löysi sieltä rikkautta ja kalliita aarteita, jotka Prokrustes oli ohikulkevilta ryöstänyt. Ja Theseus kutsui kokoon seudun kansan, jota Prokrustes oli kauan aikaa rosvonnut ja jakoi ryöstetyn tavaran heidän keskensä. Sitten hän meni alas vuoria ja jatkoi matkaansa.

Hän vaelsi Parnes-vuoren rotkoja sateessa ja sumussa, alas rinteitä, joilla kasvoi tammia ja mastiksipuita:ja mansikkapensaita ja tuoksuvia laakeripuita, kunnes hän tuli Kephisos-joen laaksoon ja Aphidnain kauniiseen kaupunkiin ja sen mahtavan jalavan juurelle, jossa Fytaliidi-uroot asuivat.

Sinne he rakensivat alttarin ja käskivät hänen kylpeä Kephisos-joessa ja uhrata vuoden vanhan oinaan, ja he puhdistivat hänet Sinis-rosvon verestä ja lähettivät hänet taas rauhassa matkaansa jatkamaan.

Hän vaelsi alas Akharnin laaksoa ja hopeapyörteisen virran rantaa, ja kaikki kansa siunasi häntä, sillä hänen uljaiden tekojensa maine oli levinnyt yli maiden ja mannerten. Viimein hän näki Ateenan tasangon ja sen kukkulan, jolla ateenalaiset asuivat.

Theseus kulki läpi Ateenan, ja kaikki kansa juoksi häntä katsomaan, sillä hänen maineensa oli kulkenut hänen edellään, ja jokainen tunsi hänen jalot tekonsa. Kaikki huusivat: "Tuossa tulee se sankari, joka löi Sinis-rosvon ja Phaian, Krommyonin villisian, ja voitti painissa Karkyonin ja surmasi Prokrustes-julmurin." Mutta Theseus kulki vakavana ja raskain askelin eteenpäin, sillä hän ikävöitsi sydämessään isäänsä ja sanoi: "Kuinka minä saatan hänet vapauttaa niistä verenimijöistä, jotka häntä kiusaavat?"

Hän kulki pyhiä portaita Akropolin kukkulalle, jossa Aigeuksen palatsi oli, ja meni suoraan Aigeuksen saliin ja seisahtui kynnykselle ja katseli ympärilleen.

Siellä hän näki serkkujensa, Pallaan poikien, istuvan juomapöydän ympärillä, ja heitä oli monta, mutta Aigeusta ei näkynyt heidän joukossaan. He istuivat ja pitivät juominkia ja nauroivat ja kuljettivat viinipikaria kädestä käteen; ja harpunsoittajat soittivat, ja orjattaret lauloivat, ja silmänkääntäjät tekivät temppujaan.

Äänekkäästi nauraa hohottivat Pallaan pojat ja lakkaamatta viinipikari kiersi pöytää. Mutta Theseus rypisti otsaansa ja mutisi: "Eipä kumma, että maa on rosvoja täynnä, kun tuonkaltaiset hallitsevat."

Silloin pallantiidit näkivät hänet ja puoleksi päihtyneinä viinistä he hänelle huutaa hoilasivat: "Hohoi, sinä kookas muukalainen siellä oven suussa, mitä sinä tällä kertaa haluat?"

"Minä tulin tänne pyytämään kestiystävyyttä."

"Sitä säätkin, ole tervetullut. Sinä näytät uroolta ja uljaalta soturilta ja sellainen on tervetullut juomaan meidän kanssamme."

"Teiltä en pyydä vieraanvaraisuutta, pyydän sitä Aigeus-kuninkaalta, tämän talon isännältä."

Silloin toiset murisivat ja toiset nauroivat ja kirkuivat: "Hehei, isäntiähän me kaikki olemme täällä."

"Silloin minä olen isäntä yhtä hyvin kuin te muutkin", Theseus sanoi, ja hän meni pöydän sivuitse salin toiseen päähän hakien Aigeusta, mutta tätä ei näkynyt missään.

Pallantiidit katsoivat häntä ja sitten toinen toistansa, ja jokainen kuiskasi vieruskumppanilleen: "Tuopa on röyhkeä nulikka, hänet pitäisi heittää ovesta ulos." Mutta vieruskumppani kuiskasi vastaan: "Hänellä on leveät hartiat; nouse sinä ja heitä hänet ulos." Ja niin he kaikki jäivät hiljaa paikoillensa istumaan.

Silloin Theseus huusi palvelijoita ja sanoi: "Menkää sanomaan isännällenne, Aigeus-kuninkaalle, että Theseus Troizenilainen on täällä ja pyytää saada olla jonkin aikaa hänen vieraanansa."

Muuan palvelija juoksi ja sanoi sen Aigeukselle, joka istui huoneessansa Medeian, tuon tumman noitanaisen, luona. Kun Aigeus kuuli Troizeniaa mainittavan, niin hän vuoroin punastui ja vuoroin vaaleni ja nousi vapisten istuimeltaan, mutta Medeia tarkasteli häntä kuin kyykäärme.

"Mitä Troizenia sinuun koskee?" hän kysyi. Mutta Aigeus vastasi hätäisesti: "Etkö sinä tiedä, kuka Theseus on? Hän on sankari, joka on puhdistanut maan kaikista hirviöistä! Mutta että hän oli kotoisin Troizeniasta, sitä en ensinkään tietänyt. Minun täytyy mennä lausumaan hänet tervetulleeksi."

Aigeus tuli saliin, ja kun Theseus näki hänet, niin hänen sydämensä paisui hellyydestä häntä kohtaan ja hän olisi tahtonut langeta Aigeuksen kaulaan ja iloiten tervehtiä häntä isänään, mutta hän hillitsi itsensä ja sanoi itsekseen: "Ehkei isäni lopulta välitäkään minusta. Tahdonpa koetella häntä, ennenkuin ilmaisen itseni." Ja hän kumarsi syvään Aigeuksen edessä ja sanoi: "Minä olen vapauttanut kuninkaan valtakunnan monesta hirviöstä, sen tähden olen tullut pyytämään palkkaa kuninkaalta."

Vanha Aigeus katsoi häneen ja rakasti häntä; mikäpä hellä sydän ei olisi tehnyt samoin? Mutta hän huokasi syvään ja sanoi:

"Vähänpä minä saatan antaa sinulle, jalo nuorukainen, ainakaan en mitään sellaista, joka olisi sinun arvoistasi, sillä varmaankaan sinä et ole kuolevainen tai et ainakaan kenenkään kuolevaisen poika."

"Muuta en pyydä", Theseus sanoi, "kuin saada syödä ja juoda pöydässäsi."

"Sen kyllä saatan sinulle antaa, jos minä lainkaan olen isäntä omassa talossani."

Sitten hän käski heidän tuoda istuimen Theseukselle ja asettaa hänen eteensä, mitä parasta oli pöydällä. Ja Theseus istuutui ja söi ja joi niin paljon, että kaikki muut pöydässä istujat ihmettelivät; mutta hän piti yhä nuijaa vieressään.

Mutta Medeia, tuo tumma noitanainen, tarkasteli häntä hetken aikaa. Hän näki kuinka Aigeus punastui ja vaaleni, kun nuorukainen sanoi tulevansa Troizeniasta. Ja hän näki myöskin, kuinka hän otti Theseuksen avosylin vastaan ja kuinka Theseus käyttäytyi Pallaan poikien edessä kuin jalopeura koiralauman keskellä. Ja hän sanoi itsekseen: "Tuosta nuorukaisesta tulee vielä tämän talon herra. Ehkä hän onkin läheisimmissä suhteissa Aigeukseen, kuin saattaa aavistaakaan. Eikä hänenlaisensa rinnalla pallantiideilla ole mitään menestystä."

Sitten hän meni takaisin huoneeseensa, sillä aikaa kuin Theseus söi ja joi. Ja kaikki palvelijat kuiskuttelivat: "Tuo mies se siis surmasi hirviöt! Kuinka ylevä on hänen silmiensä katse ja kuinka suuri hän on! Voi, jospa hän olisi meidän isäntämme poika!"

Mutta hetken perästä Medeia palasi, pukeutuneena kaikkiin jalokiviinsä ja kalliisiin itämaisiin vaatteisiinsa, ja hän oli kauniimpi nähdä kuin päivä, niin etteivät vieraat saattaneet hänestä kääntää katsettaan. Oikeassa kädessään hän kantoi kultaista pikaria ja vasemmassa kädessä hänellä oli kultainen pullo. Hän tuli Theseuksen luo ja puhui lempein ja helein äänin:

"Terve sankari, voittaja voittamaton, kaiken pahan hävittäjä! Juo, sankari, taikamaljastani, joka antaa levon kaikkien vaivojen jälkeen, joka parantaa kaikki haavat ja valaa uutta elämää suoniin. Juo maljastani, sillä siinä kihelmöi Idän viini ja Suruttomuuden neste, Taivahisten virvoitusjuoma."

Puhuessaan hän tyhjensi pullon maljaan, ja viinin haju levisi yli koko salin kuin ruusujen ja ajuruohon tuoksu.

Theseus katsoi hänen kauniisiin kasvoihinsa ja hänen silmiensä tummaan syvyyteen. Kun hän katsoi, niin hän pelästyi ja vavahti, sillä tytön silmät kiiluivat kuin kyykäärmeen silmät. Ja hän nousi seisomaan ja sanoi: "Viini on kallista ja hyvänhajuista ja viinintuoja on kaunis kuin Taivahiset. Mutta juokoon hän ensin minun maljani pikarista, jotta hänen huulensa kosketus tekisi viinin vieläkin suloisemmaksi."

Silloin Medeia kalpeni ja änkytti: "Suo anteeksi, uljas urho, mutta minä olen sairas enkä uskalla juoda viiniä."

Theseus katsoi taas hänen silmiinsä ja huusi: "Sinun pitää juoda minun maljani tuosta pikarista tai kuolla!" Ja hän kohotti pronssinuijansa, sillä välin kuin kaikki vieraat katselivat kauhuissansa.

Silloin Medeia parkaisi pahasti ja paiskasi pikarin permantoon ja pakeni. Kun viini vieri marmorilattialle, niin kivi kihisi ja kiehui ja mureni tuon voimakkaan myrkyn vaikutuksesta.

Mutta Medeia kutsui lohikäärmevaununsa ja hyppäsi niihin ja pakeni korkealle ilmaan yli maiden ja merien, eikä kukaan nähnyt häntä enää.

Ja Aigeus huusi: "Mitä sinä olet tehnyt?" Mutta Theseus osoitti lattian kiveä ja sanoi: "Minä olen vapauttanut maan lumouksesta; vapautanpa sen vielä toisestakin."

Hän tuli aivan Aigeuksen eteen ja veti povestaan miekan ja sandaalit ja sanoi ne sanat, jotka hänen äitinsä oli hänen käskenyt sanoa.

Aigeus astui askelen taaksepäin ja katseli nuorukaista, kunnes hänen silmänsä sumenivat. Hän heittäytyi Theseuksen kaulaan ja itki, ja Theseus itki hänen rinnallaan, kunnes he eivät enää jaksaneet itkeä enempää.

Silloin Aigeus kääntyi kaiken kansan puoleen ja huusi:

"Kas, tässä näette minun poikani, Kekropsin lapset, ja mies hän on parempi, kuin hänen isänsä oli ennen häntä."

Mutta silloinpa vasta pallantiidit suuttuivat, vaikka he ennestäänkin olivat aika kiukkuisia. Muuan heistä kirkui: "Pitäisikö meidän väistyä tuon nousukkaan ja vallantavoittelijan tieltä, joka on ties mistä kotoisin?" Ja toinen: "Hän on yksin, mutta meitä on useita; ja väkevämpi voiton vie." Ja yksi huusi sitä ja toinen tätä, sillä he olivat kiihoittuneet ja villiintyneet viinistä. Ja he sieppasivat kaikki miekkansa ja keihäänsä seinältä, jolla aseet riippuivat, ja juoksivat Theseusta kohden, ja Theseus juoksi heitä kohden.

Ja hän huusi: "Menkää rauhassa menojanne, serkkuni, jos tahdotte; mutta jollette tahdo, niin teidän verenne tulkoon teidän päällenne!" Mutta he syöksyivät häntä kohden kuin koirat ja pysähtyivät sitten äkkiä ja härnäsivät häntä, niinkuin koirat pysähtyvät ja haukkuvat ajaessaan leijonaa pesästä.

Mutta eräs heitti takarivistä keihään, joka suhahti aivan läheltä Theseuksen pään ohitse. Silloin Theseus syöksyi eteenpäin, ja taistelu alkoi todella. Kaksikymmentä tappeli yhtä vastaan, ja kuitenkin Theseus löi heidät kaikki. Ne, jotka jäivät henkiin, ne pakenivat kaupunkiin, ja kansa ajoi heitä takaa ja karkoitti heidät. Theseus jäi yksinään palatsiin isänsä kanssa. Mutta ennen iltaa kaupungin väki tuli palatsiin tanssien ja soittaen ja tuoden uhreja. He uhrasivat Atheneelle ja iloitsivat kaiken yötä, kun heidän kuninkaansa oli löytänyt jalon pojan ja kuninkaallisen huoneensa perijän.

Niin Theseus jäi koko talveksi isänsä luo. Kun kevätpäivän tasauksen aika läheni, niin ateenalaiset kävivät surullisiksi ja hiljaisiksi. Theseus näki sen ja tiedusteli sen syytä, mutta kukaan ei tahtonut hänelle vastata sanaakaan.

Silloin hän meni isänsä luo ja kysyi häneltä, mutta Aigeus käänsi pois kasvonsa ja itki.

"Älä tiedustele, poikani, edeltäpäin ikävyyksiä, joiden täytyy tapahtua. Onhan aikaa sittenkin, kun ne tulevat."

Kun kevätpäivän tasaus tuli, niin airut saapui Ateenaan ja seisahtui kaupungin torille ja huusi: "Hohoi, Ateenan kansa ja kuningas, missä on teidän vuotuinen veronne?" Silloin kuului suuri valitus kaupungista. Mutta Theseus nousi ja meni airueen luokse ja huusi:

"Kuka sinä olet, koirankuonolainen, joka uskallat tulla tänne veroa vaatimaan? Jollen kunnioittaisi sinun airueensauvaasi, niin tällä nuijallani sinut paikalla musertaisin."

Airut vastasi kopeasti, sillä hän oli vanha ja arvokas mies:

"Kaunis nuorukainen, en minä ole mikään koirankuonolainen enkä hävytön; minä teen vain, mitä on käskenyt isäntäni Minos, satakaupunkisen Kreetan kuningas, maailman kuninkaista viisain. Sinä olet varmaankin muukalainen täällä, sillä muutoin sinä tietäisit, minkä tähden minä tulen ja että minulla on oikeus tulla."

"Niin olen, muukalainen olen täällä. Sano siis minulle, minkä tähden tulet!"

"Noutamaan sitä veroa, jonka Aigeus-kuningas lupasi Minokselle ja vahvisti lupauksensa valalla. Minos valloitti näet kaiken tämän maan ja Megaran, joka on tästä maasta itäänpäin, kun hän tuli tänne suurella laivastolla, julmistuneena poikansa murhasta. Sillä hänen poikansa Androgeos tuli tänne Panathenaia-leikkeihin ja voitti kreikkalaiset urheilussa, niin että kansa kunnioitti häntä uroona. Mutta kun Aigeus näki hänen kuntonsa, niin hän kadehti häntä ja pelkäsi, että hän vielä liittoutuisi Pallaan poikien kanssa ja ottaisi häneltä valtikan. Hän alkoi juonitella Androgeoksen henkeä vastaan ja surmasi hänet kavalasti, kuinka tai missä ei tiedä kenkään. Toiset sanovat, että hän vietteli Androgeoksen Oinoeehen sille tielle, joka vie Thebeen, ja toiset, että hän lähetti hänet Marathoniin härkää vastaan, jotta se hänet tappaisi. Mutta Aigeus sanoo, että Ateenan nuorukaiset hänet tappoivat kateudesta, koska hän oli voittanut heidät leikeissä. Minos tuli tänne ja kosti poikansa kuoleman, eikä lähtenyt, ennenkuin tämä maa oli luvannut hänelle veroa -- joka vuosi seitsemän nuorukaista ja seitsemän neitosta, jotka lähtevät minun kanssani mustapurjeisessa laivassa ja purjehtivat satakaupunkiseen Kreetaan."

Silloin Theseus kiristeli hampaitansa ja sanoi: "jollet sinä olisi airut, niin minä sinut heti tappaisin, kun julkenet puhua sellaista minun isästäni. Mutta menenpä hänen luokseen, että saan tietää totuuden."

Theseus meni isänsä luo ja kysyi häneltä. Mutta Aigeus käänsi pois kasvonsa ja itki ja sanoi: "Verta vuodatettiin maassa vastoin oikeutta, ja verellä se kostetaan. Älä särje sydäntäni kysymyksilläsi; kyllin vaikeata on kärsiä surua siitä puhumattakin."

Silloin Theseus huokasi sydämessään ja sanoi: "Minä tahdon itse mennä noiden nuorukaisten ja neitosten keralla ja tappaa Minoksen kuninkaalliselle valtaistuimelleen."

Aigeus parahti ja huusi: "Sinä et saa sinne mennä, poikani, sinä minun vanhuuteni valo, sinä, josta olen toivonut tämän maan saavan hallitsijan, sen jälkeen kuin itse olen Manalaan muuttanut. Sinä et saa mennä sellaista kauheaa kuolemaa kärsimään kuin nuo nuorukaiset ja neitoset. Minos heittää heidät labyrinttiin, jonka Daidalos hänelle rakensi Kreetan kallioille -- Daidalos, tuo luopio ja kirottu, tämän synnyinmaansa turmio. Siitä labyrintistä ei kukaan pääse pakenemaan, vaan kaikki eksyvät sen mutkikkaisiin sokkeloihin ja kohtaavat viimein Minotauroksen, tuon kauhean hirviön, joka elää ihmisen lihasta. Siellä se heidät kauheasti raatelee, eivätkä he koskaan enää saa nähdä maatansa."

Silloin Theseus punastui ja hänen silmänsä salamoivat ja hänen sydämensä tykytti kiivaasti. Hän seisoi hetken liikkumatta, niinkuin kalliolla seisova sankarin kivinen hautapatsas; ja viimein hän puhui:

"Sitä suurempi syy minun on mennä heidän mukanaan ja tappaa tuo kirottu peto. Enkö minä ole surmannut pahantekijöitä ja hirviöitä, vapauttaakseni tämän maan? Missä on Periphetes ja Sinis ja Kerkyon ja Phaia, hirmuinen villisika? Ja missä ovat nuo viisikymmentä pallantiidia, nuo kurjat rauhanhäiritsijät? Samaa tietä kuin he, Minotauroskin saa kulkea ja Minos itsekin, jos hän uskaltaa minua vastustaa."

"Mutta kuinka sinä saatat tuon hirviön surmata, poikani? Sinun täytyy antaa pois nuijasi ja kaikki aseesi ja sinut heitetään hirviölle ruoaksi avutonna ja alastomana kuten kaikki muutkin."

Silloin Theseus sanoi: "Kaipa tuossa labyrintissä sentään on kiviä, ja onhan minulla nyrkit ja hampaat! Enhän minä tarvinnut nuijaani silloinkaan kun tapoin Kerkyonin, tuon kaikkein kuolevaisten kauhun!"

Aigeus painautui hänen polviinsa, mutta Theseus ei tahtonut häntä kuulla. Viimein Aigeus antoi hänen mennä, itki katkerasti ja sanoi vain nämät sanat:

"Lupaa minulle vain yksi asia, jos palaat takaisin onnellisena -- vaikka niin tuskin tapahtuu -- lupaa, että otat alas mustan purjeen -- sillä minä olen odottava sinun laivaasi kaiket päivät kalliolla -- ja nostat sen sijaan valkoisen, että jo kaukaa saan tietää, oletko sinä hengissä."

Theseus lupasi ja meni ulos ja riensi torille, jossa airut seisoi. Siellä heitettiin parhaillaan arpaa, keiden nuorukaisten ja neitosten tuli lähteä tuossa turman purressa, ja kansa itki ja valitti, aina kun arpa lankesi jollekulle. Mutta Theseus astui joukon keskelle ja huusi:

"Tässä on nuorukainen, joka ei tarvitse arpaa. Minä tarjoudun itse yhdeksi noista seitsemästä."

Airut kysyi ihmeissään: "Kaunis nuorukainen, etkö tiedä minne joudut?"

Theseus sanoi: "Tiedän kyllä. Menkäämme vain mustapurjeiseen laivaan."

Ja nuo seitsemän neitoa ja seitsemän nuorukaista, Theseus ensimmäisenä, menivät mustapurjeiseen laivaan, ja kansa saattoi heitä itkien ja valittaen. Mutta Theseus kuiskasi kumppaneilleen: "Älkää menettäkö toivoanne, sillä tuo hirviö ei ole kuolematon. Missä on Periphetes ja Sinis ja Skeiron ja kaikki muut, jotka olen surmannut?" Silloin heidän mielensä hiukan keventyivät; mutta kuitenkin he itkivät laivaan astuessaan, ja Sunionin kalliot kaikuivat heidän valituksestaan ja kaikki Aigeianmeren saaret, kun he purjehtivat kohden Kreetaa ja kuolemaansa.

III.

Kuinka Theseus tappoi Minotauroksen.

Viimein he saapuivat Kreetaan ja Knosoksen kaupunkiin Idan kukkuloiden juurelle. Heidät vietiin mahtavan Minos-kuninkaan eteen, jolle Zeus itse opetti lakeja. Niin hänestä tuli viisain kaikista kuolevaisten kuninkaista ja hän valloitti kaikki Aigeianmeren saaret. Hänen laivansa olivat monilukuiset kuin kalalokit ja hänen palatsinsa kuin marmorivuori. Hän istui salinsa pilarien keskellä taotusta kullasta tehdyllä valtaistuimellaan, ja hänen ympärillään oli puhuvia kuvapatsaita, jotka Daidalos oli hänelle taidokkaasti valmistanut. Daidalos oli ovelin ateenalainen, ja hän ensiksi keksi vesivaa'an ja liiman ja kirveen ja monta muuta työasetta, joilla puuta muovaillaan. Ja hän oli ensimmäinen, joka pani laivoihin mastot ja airot, ja hänen poikansa teki niihin purjeet. Mutta hänen veljensä poika, Perdix, oli vieläkin etevämpi, sillä hän ensimmäiseksi keksi sahan ja sen hampaat jäljitellen kalan selkärangan alapäätä, ja hän keksi myöskin taltan ja kompassin ja savenvalajan laatan, jolla savea muovaillaan. Sen tähden Daidalos kadehti häntä ja heitti hänet päistikkaa alas Athenen temppelistä. Mutta jumalatar sääli häntä ja muutti hänet peltopyyksi, joka iäti lentelee temppelin kukkuloiden ympärillä. Ja Daidalos pakeni Minoksen luo Kreetaan ja teki hänelle työtä monta vuotta, kunnes hän teki teon niin häpeällisen, että taivaan aurinkokin siltä peitti kasvonsa.

Silloin hän pakeni Minoksen vihaa, hän ja hänen poikansa, Ikaros. He tekivät itselleen siivet höyhenistä ja kiinnittivät höyhenet toisiinsa vahalla ja pakenivat meren yli Sisiliaa kohden. Mutta Ikaros lensi liian lähelle aurinkoa, ja hänen siipiensä vaha suli ja hän putosi Ikarian mereen. Mutta Daidalos tuli vahingoittumattomana Sisiliaan ja teki siellä monta ihmeellistä tekoa. Hän teki Kokalos-kuninkaalle vesisäiliön, josta juoksi suuri joki ja kasteli kaiken maan, ja hän rakensi vuorelle linnan ja aarreaitan, joita eivät jättiläisetkään olisi voineet valloittaa. Ja Selinuksessa hän kokosi sen höyryn, joka tuprusi Aitneen [Etnan] tulisijoista ja teki siitä lämpimiä höyrykylpyjä, joilla hän paransi kuolevaisten ihmisten kipuja. Hän teki myöskin kultaisen mehiläispesän, johon mehiläiset kokosivat hunajaansa, ja Egyptissä hän rakensi esipihan Hephaistoksen Memfiissä olevaan temppeliin ja asetti sinne oman kuvapatsaansa, ja monta muutakin ihmeellistä työtä hän siellä teki. Minokselle hän teki kuvapatsaita, jotka puhuivat ja liikkuivat, ja Britomartiin temppelin ja Ariadneen tanssisalin, jonka hän hakkasi kauniista valkoisesta kivestä. Sardiniassa hän teki työtä Iolaokselle ja kävi monessa muussa lähitienoon maassa, vaeltaen iäti paikasta toiseen taitoinensa ihmisten vihaamana ja kiroamana.

Theseus seisahtui Minoksen eteen, ja he katsoivat toisiansa silmästä silmään. Ja Minos käski viedä nuorukaiset ja neitoset vankeuteen ja heittää heidät yksitellen pedolle ruoaksi, jotta Andrageoksen kuolema kostettaisiin. Silloin Theseus huusi:

"Kuule minua, oi Minos! Salli, että minut ensimmäiseksi heitetään pedolle. Sillä juuri sen vuoksi minä tänne tulin omasta vapaasta tahdostani enkä arvan määräämänä."

"Ken sinä sitten olet, uljas nuorukainen?"

"Minä olen sen miehen poika, jota sinä vihaat enemmän kuin ketään muuta ihmistä maan päällä, minä olen Ateenan kuninkaan Aigeuksen poika ja olen tullut tänne tehdäkseni lopun tästä verotuksesta."

Minos mietti hetkisen ja katsoi lujasti Theseusta kasvoihin; ja hän ajatteli: "Tuo nuorukainen tahtoo sovittaa omalla kuolemallaan isänsä synnin." Viimein hän vastasi lempeästi:

"Palaa rauhassa kotiisi, poikani. Sääli olisi sinunlaistasi uljasta nuorukaista!"

Mutta Theseus sanoi: "Minä olen vannonut, etten palaa takaisin, ennenkuin olen nähnyt tuon hirviön kasvoista kasvoihin."

Silloin Minos vihastui ja sanoi: "Niinpä olet sen näkevä! Viekää pois tuo houkkio!"

He veivät Theseuksen vankeuteen toisten nuorukaisten ja neitosten kera.

Mutta Minoksen tytär Ariadne näki Theseuksen ja tuli ulos valkoisesta kivisalistaan. Hän rakastui Theseukseen tämän rohkeuden ja ylevyyden tähden ja sanoi itsekseen: "Häpeä olisi, jos tuollainen nuorukainen kuolisi!" Ja hän meni yöllä vankihuoneeseen ja ilmaisi Theseukselle kaikki ajatuksensa ja sanoi:

"Pakene heti laivallesi, sillä minä olen lahjonut vartijat, jotka ovat ovella. Pakene, sinä ja sinun ystäväsi, ja palaa rauhassa Kreikkaan! Ja ota minut mukaasi, sillä en uskalla jäädä tänne sinun jälkeesi! Sillä isäni tappaa minut kauhealla tavalla, jos hän saa tietää, mitä minä olen tehnyt."

Theseus seisoi hetkisen sanatonna, sillä niin tytön kauneus häntä hämmästytti ja hurmasi. Mutta viimein hän sanoi: "Minä en saata palata rauhassa kotiini, ennenkuin olen nähnyt Minotauroksen ja tappanut sen ja kostanut kaikkien nuorukaisten ja neitosten kuoleman ja tehnyt lopun maani kauheasta kirouksesta."

"Aiotko tappaa Minotauroksen? Kuinka sitten?"

"En tiedä, enkä siitä välitäkään; mutta hirmuinen pitää sen pedon olla, joka on minua väkevämpi."

Silloin Ariadne rakasti häntä vieläkin enemmän ja sanoi: "Mutta kun olet tappanut pedon, niin kuinka luulet löytäväsi tien ulos labyrintistä?"

"En tiedä, enkä siitä välitäkään; mutta kummallinenpa täytyy sen tien olla, jota en löytäisi, ennenkuin olen syönyt pedon raadon."

Silloin Ariadne rakasti häntä vieläkin enemmän ja sanoi:

"Sinä olet liian rohkea, kaunis nuorukainen; mutta minä voin auttaa sinua, vaikka olenkin vain heikko tyttö. Kas, tästä saat miekan, sillä ehkä saat tuon pedon tapetuksi, ja ota tämä lankakerä, sen avulla ehkä löydät tien ulos labyrintin sokkeloista. Lupaa minulle vain, että otat minut mukaasi ja viet kotiisi Kreikkaan, jos onnellisesti saat työsi suoritetuksi. Sillä isäni minut varmasti tappaa, jos hän saa tietää, mitä minä olen tehnyt."

Theseus nauroi ja sanoi: "Mikäpä minua nyt estäisi onnistumasta!" Ja hän pisti miekan poveensa ja kätki lankakerän käteensä ja sitten hän vannoi valan Ariadneelle, lankesi polvilleen hänen eteensä ja suuteli hänen käsiänsä ja jalkojansa. Ariadne itki kauan hänen tähtensä ja meni sitten pois; ja Theseus heittäytyi levolle ja nukkui makeasti.

Kun tuli seuraavan päivän aamu, niin vartijat tulivat ja veivät Theseuksen labyrinttiin.

Hän astui tuohon kauheaan rotkoon ja kulki kallioilla kiemurtelevia polkuja ja läpi luolien ja holvien ja mutkikkaiden pylväskäytävien ja yli korkeiden kivikasojen. Hän kääntyi oikealle ja vasemmalle ja kulki eteen ja taaksepäin, kunnes hänen päänsä meni aivan sekaisin. Mutta koko ajan hän piti kerää kädessään, sillä sisään tullessaan hän oli kiinnittänyt langan pään kiveen ja kehitti lankaa kädestään kulkiessaan eteenpäin. Ja lankaa riitti, kunnes hän kohtasi Minotauroksen kapeassa solassa mustien kallioiden keskellä.

Kun hän näki pedon, niin hän pysähtyi hetkeksi, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt niin eriskummallista otusta. Sillä oli miehen ruumis, mutta sen pää oli härän pää, ja sillä oli leijonan hampaat, joilla se raateli saalistansa. Kun se näki Theseuksen, niin se mylvi ja hyökkäsi sarvet sojossa suoraan häntä kahden.