Part 13

-- Herra de Bray on älykkäin ihminen, jonka tunnen... ja hänellä on erinomaisen jalo luonne...

-- Niin, eikö totta Teidän Korkeutenne?... -- huusi Untuva, jota halutti hypähtää hänen kaulaansa kiitokseksi.

-- Olisin hyvin iloinen... -- jatkoi prinssi jos harjoitukset loppuisivat niin ajoissa, että voisin matkustaa hänen kanssaan...

-- Matkustaa?... -- kysyi tyttönen tuskaisena -- Minne te matkustaisitte?...

-- Mutta...eikö hän sitten ole kertonut teille?

-- On... On... -- virkkoi Untuva tahtoen tietää enemmän. -- Hän on kertonut minulle jotakin mutta...

-- Herra de Brayhan aikoo heti vaalien jälkeen lähteä matkoille noin kahden kuukauden ajaksi.

-- Niinkö!...

-- Hän tahtoo nähdä kurjuutta oikein läheltä tutkia useita seikkoja... Sanalla sanoen... hän tahtoo tehdä paljon hyvää ja sitä hän osaakin... Setänne... neiti Coryse... on muuan noita harvinaisia miehiä, jotka koko elinikänsä sirottelevat ympärilleen hyviä töitä, joita he sitten salaavat ikäänkuin ne olisivat rikoksia...

-- Niin... Olen jo ennenkin sanonut sen hänelle!... -- mutisi Coryse ponnistaen kaikki voimansa ollakseen itkemättä.

Uutinen Marc-sedän matkahankkeista mursi hänen mielensä. Jos Marc-setä nyt tulee edustajaksikin niin hänen täytyy heti matkalta palattuaan taas lähteä Pariisiin, minne Brayn perhe ei muuta ennenkuin keväällä, joten Untuva ei enää saa nähdä häntä milloinkaan... ei milloinkaan!

Samassa kääntyi varakreivi, joka tähän asti oli nojannut parvekkeen kaidepuuhun, äkkiä ympäri. Joku vieras oli nähtävästi tullut hänen huoneeseensa.

-- Se on hän!... -- ajatteli Untuva kiivaasti pamppailevin sydämin.

Ja kun valssi juuri päättyi, kiitti Untuva nopeasti prinssiä ja livahti tiehensä paikkojaan etsivien tanssijoiden lomitse.

Päästyään kirjastoon hän kiiruhti varakreivin huoneisiin vieviä tammiportaita myöten toiseen kerrokseen palaen halusta nähdä, kuulla, päästä millä keinoin tahansa varmuuteen. Mutta äkkiä hän pysähtyi masentuneena.

-- Ei!... -- virkkoi hän -- se olisi rumaa!... Tiedänhän minä sitä paitsi jo kaiken, mitä tarvitseekin!...

Tyllin ja silkin kahina ilmaisi hänelle jonkun laskeutuvan portaita hänen yläpuolellaan. Syöksyen nopeasti takaisin hän piilottautui portaiden käänteeseen.

Rouva de Liron kulki hänen ohitsensa loistavan kauniina ja astui salonkiin huutaen äänekkäästi näyttääkseen, ettei hän salannut käyntiään:

-- Oi!... -- Ajatelkaapa!... Hän ei ollut ensinkään mielissään!... Hän miltei suuttui minulle!...

-- Hän valehtelee!... -- ajatteli Untuva. -- Marc-setä oli tietysti ihastunut... Tuon hän sanoo vain näön vuoksi...

Ja hänkin kiipesi nyt vuorostaan varakreivin luo ja avasi oven naputtamatta.

Marc-setä istui kirjoituspöytänsä ääressä nojaten päätään käsiinsä eikä kuullut hänen tuloaan, kunnes Untuva raivosta vavisten kysyi häneltä ohuesti:

-- Mitä hän täällä teki?...

Kuullessaan veljentyttärensä äänen nousi Marc tyytymättömänä.

-- Mitä asiaa sinulla sitten on?

Kun Untuva näki setänsä itkettyneet kasvot, ei hän enää tuntenut muuta kuin rajatonta sääliä rakastettua setäänsä kohtaan. Hän unohti kaiken ja toisti vain hämmentyneenä ja kauhuissaan:

-- Itketkö sinä?... Miksi sinä itket?... Hyvä Jumala!...

Ja hän jatkoi arasti:

-- Itketkö sinä hänen tähtensä?...

Silloin varakreivi puuskahti:

-- En tiedä, ketä sinä nimität "häneksi"... mutta pyydän sinua palaamaan takaisin tanssimaan ja hakkailemaan!... Mene kuuntelemaan tuon hölmömäisen Trênen imarteluja... ja puutarhaan tanssimaan valssia kreivi d'Axenin kanssa, koska se kerran sinua huvittaa... Mutta jätä minut rauhaan!...

Untuva sopersi:

-- Rauhaan?... Itkemäänkö?...

-- Vaikka itkemäänkin!... Onhan se minun oma asiani!...

Untuvan katse osui kahteen suureen, avonaiseen matkakirstuun pukuhuoneen lattialla. Säikähtyneenä kysyi hän:

-- Matkustatko sinä jo aikaisemmin?...

-- Aikaisemmin kuin koska?... Kuinka sinä sitä paitsi ensinkään tiedät minun matka-aikeistani?...

-- Kreivi d'Axen...

Marc nauroi ivallisesti:

-- Kas vain!... Keskusteletteko te minusta tanssiessanne?...

-- Keskustelemme!... Hän kertoi sinun aikovan matkustaa tehdäksesi hyvää...

Ja kun setä ei vastannut, kysyi hän värisevällä äänellä, joka ilmaisi koko hänen hirveän tuskansa:

-- Entä minä?... Mitä minä sitten teen?...

Katsomatta Untuvaan vastasi Marc terävästi:

-- Herranen aika!... Et kai luule minun voivan ottaa sinua mukaani... tai jäävän tänne sinua hoitamaan?...

-- Voi!... virkkoi Untuva surkeasti orvokkisilmien verhoutuessa kyyneliin. -- Kuinka sinä voit puhutella minua noin... Marc-setä!... Kuinka sinä voit puhutella minua noin rumasti!...

-- Miksi sinä sitten kiusaat minua tällä tavalla?...

Untuva ei hetkeen vastannut mitään, seisoi vain liikkumattomana, punertavin poskin keskellä huonetta lumivalkoisessa hameessaan, jonka laskokset riippuivat suorina hänen lanteillaan seuraten hänen nuoren, jäntevän vartalonsa puhtaita viivoja. Hänen ympärillään aaltoileva vaalea hiuskiehkura, joka liehui avoimen ikkunan kautta puhaltavassa tuulessa, teki hänet keijukaisen tai jonkin muun oudon ja ylimaallisen olennon näköiseksi. Ja Marc nosti päätänsä ja katseli häntä vasten tahtoaan silmäyksin, joiden pohjalta säteili rajaton hellyys.

Untuva, joka likinäköisyytensä takia ei huomannut tätä katsetta, kysyi mietittyään hyvin pitkään:

-- Sinä siis lähdet täältä... prinssin sanojen mukaan... tekemään hyviä töitä...

Marc kohautti olkapäitään ja tyttönen jatkoi:

-- Mutta minä voisin... ilmoittaa sinulle hyvän työn... jota sinun ei tarvitse etsiä kaukaakaan...

Ja kun Marc ei vastannut, kuiskasi hän heikosti kuin henkäys:

-- Ja sen voisit tehdä... vain naimalla minut...

Varakreivi astui kalveten lähemmäksi häntä:

-- Mitä sinä sanoit?...

-- Kuulit sen varsin hyvästi... Marc lausui käheällä äänellä:

-- Sinun pilasi on julma... eikä suinkaan hauska!...

-- Pilani?... -- huudahti Untuva epätoivoisena. -- Oi, Jumalani!... Minähän rakastan sinua yli kaiken... Ja on hetkiä, jolloin minusta tuntuu ikäänkuin sinäkin rakastaisit minua enemmän kuin mitään muuta... Sentähden sanon sinulle: "Nai minut!"

-- Untuva!... -- virkkoi hiljaa Marc-setä vetäen tyttösen syliinsä. -- Oma Untuvani!... Oi, niin, minä rakastan sinua!... Rakastan sinua!... Rakastan sinua!... Rakastan sinua!...

-- Sinä suostut siis!...

Marc peitti hänet suudelmilla sanomatta sanaakaan. Untuva huokasi väristen:

-- Oi! miten hyvältä tuntuukaan... kun sinä suutelet minua!...

Sitten hän purskahti nauramaan:

-- Etkö usko, että he saavat pitkän nenän... tuolla alhaalla... kun kuulevat tämän uutisen!?...

Marc-setä katseli Untuvaa epäillen vieläkin onneaan. Kumartuen lähelle hänen kasvojaan mutisi hän suudellen:

-- Voi! pikku Untuva!... Jospa tietäisit, kuinka onneton minä olen ollut!... ja epätoivoinen!... ja mustasukkainen!...

-- Mustasukkainen?... Oi!... Sepä sitten oli peräti turhaa!...

Ja pusertautuen hurjasti Marcia vastaan sopersi hän hyväilevän hellästi:

-- ... sillä olisipa kumma, jos voisin milloinkaan pettää sinut!...