Part 7

_Vuorineuvoksetar_. Minä olen muuttanut mieltä. Siitä juuri aloin kirjoittaa miniälleni. Minä aion kehoittaa häntä kaikella tavalla suosimaan tätä avioliittoa. Ja nyt minä aion kääntyä samassa asiassa sinunkin puoleesi. Sinäkin olet ihastunut tuohon nuoreen ihmiseen. Tee sinä puolestasi mitä voit, jotta he voisivat mennä naimisiin!

_Patruuna Teodor_. Se on hyvin kauniisti tehty, vuorineuvoksetar. (Katkeran ivallisella sävyllä.) Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä minä raukka olen kaiken yötä ajatellut? Niin, minä en ole ajatellut muuta kuin miten voisin saada heidät eroon.

_Vuorineuvoksetar_ (pelästyneenä ja hämmästyneenä). Mitä sinä sanot, Teodor?

_Patruuna Teodor_ (suuresti liikutettuna). Minä sanon, että olen kaiken yötä tuuminut, ettei koskaan maailmassa saa tapahtua, että Mauritz lähtee tästä talosta Anne-Marien kanssa ja että minä portailta toivottaisin heille onnellista matkaa.

_Vuorineuvoksetar_ (antaa kätensä vaipua syliin ja sanoo heikolla äänellä). Onhan hän Mauritzin morsian, Teodor!

_Patruuna Teodor_ (puhuu kuin kuumeessa). Minä tuumin mielessäni, että olisi aivan mahdotonta antaa hänen lähteä täältä, nyt kun hän kokonaisen viikon ajan on kulkenut tässä talossa ja täyttänyt sen viserryksellään kuin laululintunen. Ei, ei nyt enää, kun kerta olen tottunut siihen, että hän huolehti meistä ja ajattelee meidän parastamme. Minun olisi mahdoton tulla toimeen ilman häntä. Hän ei saisi lähteä.

_Vuorineuvoksetar_ (toinnuttuaan, terävästi). Sinä et yksin ratkaise sitä asiaa.

_Patruuna Teodor_. Sitäkin minä ajattelin, siitä vuorineuvoksetar voi olla varma. Mutta minä luulin, että olisi varsin helppo saada Mauritzin mieli taivutetuksi. Minä päätin mennä hänen luokseen kylkirakennukseen, missä hän nukkui, ja kehoittaa häntä purkamaan kihlauksensa. "Kuulehan Mauritz", siten minä aioin sanoa hänelle, "jos sinä nait tuon tytön, niin et saa äyriäkään minulta. Ei senvuoksi, että hän olisi huono tyttö, päinvastoin. Mutta hän ei kelpaa sinulle. Sinun pitää naida sellainen loistonainen kuin Elisabet Westling. Jos saat hänet, niin voit olla varma siitä, että pääset pitemmälle kuin mitä koskaan olet voinut uneksiakaan. Sinusta tulee sekä maaherra että valtioneuvos. Mutta hylkää sinä tuo leipurintyttö! Onhan hän kylläkin suloinen, mutta hänestä sinä saat ikuisen vastuksen."

Mutta tietääkö vuorineuvoksetar, että kun tuumin tätä asiaa, niin alkoi yössä kuulua ääniä, jotka huusivat ympärilläni: "Sinä olet roisto, Teodor Fristedt! Sinä olet roisto!"

Kas, näytti siltä, kuin he olisivat arvanneet, sekä kukkaset että puut puutarhassa, että minä aioin kehoittaa Mauritzia luopumaan hänestä saadakseni hänet itse.

_Vuorineuvoksetar_ (kiihtyneenä). Saadaksesi hänet itse, Teodor! Sen tytön, jota veljenpoika rakastaa! Sillä sinä tiedät, että hän rakastaa häntä.

_Patruuna Teodor_. Älä sano mitään, vuorineuvoksetar! Älä sano mitään! Se ei ole tarpeen. Vuorineuvoksettaren ei tarvitse tällä kertaa sekaantua asiaan. On toisia, jotka estävät minua. Onko vuorineuvoksetar huomannut noita pieniä untuvia, jotka lentelevät ilmassa nykyään? Niitä karisi pitkin yötä. Ne laskeutuivat kädelleni ja sitten ne alkoivat laulaa. Tietääkö vuorineuvoksetar, mitä ne lauloivat? Niin, eräs niistä sanoi: "Siksikö, että kokonaisen viikon olen luonut kodikkuutta ympärillesi, siksikö minun nyt pitää kadottaa sulhaseni ja tulla onnettomaksi?"

Ja toinen sanoi: "Miksikä en saisi sitä, jota rakastan? Siksikö, että sinä itse haluat saada minut omaksesi? Mutta oletko niin varma siitä, että voit myös lohduttaa minua? Enhän minä sinua rakasta. En ymmärrä miten minun käy, jos Mauritz hylkää minut. Ehkäpä kuolen surusta. Ja ajattelehan, miten häpeällistä minun on palata kotiin! Tuskinpa ketään sulhasta on koskaan niin lämpimästi rakastettu kuin minä rakastan Mauritzia. Enhän näe ainoatakaan virhettä hänessä, kohdelkoon hän minua miten hyvänsä."

Siten he juttelivat minulle tunnin toisensa jälkeen, vuorineuvoksetar. Niitä lenteli lakkaamatta maahan, ja kaikki ne varoittivat minua, etten liian kovakouraisesti tarttuisi häneen, joka oli yhtä pehmeä ja hento kuin nekin. Ja lopulta minä sanoin heille: "Minä en voi tehdä mitään vasten hänen tahtoaan. Hän on liian pehmeä ja hieno. Minä jätän hänet rauhaan." (Hän alkaa astua edestakaisin.)

Tietääkö vuorineuvoksetar mitä sitten tapahtui? Yö oli pilvinen, ja juuri kun minä lausuin nuo sanat, vetäytyivät pilvet niin raskaina ja synkkinä puutarhan yläpuolelle, että ilma aivan pimeni. Ja pimeydessä näytti minusta siltä kuin joku olisi paennut puutarhasta. Tuntui aivan siltä kuin joukoittain pieniä siipiä olisi lentänyt ohitseni. Ne olivat lehtiä, jotka pakenivat puista, ja kukkia, jotka riistäytyivät irti varsistaan, niin että koko puutarha oli aivan tuhottu. Minä luulin pitkän aikaa kulkevani syksyn alastomien puitten keskellä.

_Vuorineuvoksetar_. Sinulla on kuumetta, Teodor. Sinä olet valvonut kaiken yötä ja vilustunut.

_Patruuna Teodor_ (välittämättä keskeytyksestä). Mutta kun tuli taas valoisaa, niin näinkin, ettei puutarhaa mikään vaivannut. Se oli täydessä kukassa ja lehdessä niinkuin ennenkin. Mutta jokin muu oli tänä yönä tuhoutunut, vuorineuvoksetar. Jokin toinen oli kadottanut kukkasensa ja ilonsa ja onnensa, ja tuo toinen oli minun sydämeni.

_Vuorineuvoksetar_. Teodor, poikani, minä näen että sinä kärsit, mutta joka tapauksessa olet tehnyt oikein. Tuo nuori ihminen on kerran oleva kiitollinen sinulle, ja sinun vanha äitisi ylpeilee sinusta.

_Patruuna Teodor_. Älä sano mitään! Älä sano sanaakaan enää! Minähän tiedän, että hän rakastaa Mauiitzia. Olenhan huomannut, miten hän katsoo häneen. (Ojentautuu suoraksi ja pysähtyy vuorineuvoksettaren eteen.) Olen iloinen, että olen päässyt tämän yli. Ajattelehan, miten Mauritz olisi nauranut vanhalle sedälle, joka aikoi lyödä hänet laudalta! — Mutta ei huolita puhua enää tästä asiasta, vuorineuvoksetar, ei, ei huolita enää. (Astuu kerran näyttämön poikki.) Mutta missä he ovat? Eivätkö he lähde jo?

_Vuorineuvoksetar_. He köyttävät matkalaukkujaan.

_Patruuna Teodor_ (alkaa jälleen astua edestakaisin). Miten pitkä aika siitä on! Miten pitkä aika!

_Vuorineuvoksetar_. Mitä sinä sanot?

_Patruuna Teodor_. Minä katselen tätä kunniaporttia ja sanon, että siitä on pitkä aika, kun se pystytettiin, aivankuin kokonainen elämä olisi siitä saakka kulunut. (Hän menee taustalle ja huutaa puutarhaan.) Wilhelmsson!

_Wilhelmsson_. Niin, patruuna.

_Patruuna Teodor_. Kunniaportin harjalle on tällä kertaa pantava seppele. Untuvaseppele. Sitä ei saa tehdä kukista eikä lehdistä. Vaan niittyvilloista ja puiden haivenista, Wilhelmsson! Saat kiivetä puihin ja kerätä niiden haivenia. Ymmärrätkö? Yksinomaan hienoja, valkoisia untuvia!

_Wilhelmsson_. Kyllä, patruuna.

_Patruuna Teodor_ (palaa vuorineuvoksettaren luo). Vuorineuvoksetar puhui äsken heidän puolestaan. Se oli kauniisti tehty. Siksi vuorineuvoksetar saa nyt mennä sisään kertomaan heille, että minä annan Laxån heille. Mauritz saa olla sen isännöitsijä. Ei, parasta on antaa täydellä mitalla! Sano heille, että minä lahjoitan Laxån heille! Sano heille, että annan morsiamelle kaikki, mitä hän kapioikseen tarvitsee! Sano heille, että pidän heille häät!

_Vuorineuvoksetar_. Minä sanon heille kaikki, Teodor. (Lähestyy portaita, pysähtyy; kauniilla äänensävyllä.) Minä olen sinusta ylpeä, poikani Teodor!

_Patruuna Teodor_ (astuu keittiönovelle). Mitä Frida luulee? Ovatko he pian valmiit lähtemään?

_Frida_. Kunhan minä laitan vain eväskorin kuntoon, niin he ovat luultavasti valmiit lähtemään.

_Patruuna Teodor_. Eikö Frida voi saada keltään apua, jotta he pääsisivät lähtemään? Missä kaikki piiat ovat? Ottakoon väkeä pellolta apuun, Frida, jotta se pian tulisi tehdyksi, ja he lähtisivät matkaan!

_Frida_ (hyvin ystävällisesti). Kyllä kohta kaikki on valmista, patruuna. Ei patruunan tarvitse minua odottaa.

_Patruuna Teodor_ (astuu kerran pihan poikki).

_Mauritz_ (tulee juosten ulos). Oi, setä, mitä isoäiti kertoi! Onko se totta?

_Patruuna Teodor_ (kevyellä äänensävyllään). On, totta se on. Mutta yhdellä ehdolla. Koska sinä et ole niinkään tottunut käytännöllisiin asioihin, niin et saa tilaa haltuusi ennenkuin sinulla on vaimo. (Anne-Marielle.) Oletko hoitanut myrttiäsi hyvin, mamseli Untuvainen, jotta voit saada siitä kruunun ensi syksyksi?

_Mauritz_. Mutta tämähän käy yhä paremmaksi ja paremmaksi, setä! (Syleilee häntä.) Minun pitää oikein taputella sinua. Mutta Anne-Marie, miksikä sinä et kiitä setää. Sinun pitää syleillä Teodor setää, Anne-Marie! Laxå, se on parasta koko maailmassa. Kas niin, Anne-Marie!

_Anne-Marie_ (katsoo ensin ikäänkuin moittien Mauritziin, lähenee hitaasti, pysähtyy parin askeleen päähän ja sanoo). Setä uhraa aivan liiaksi meidän tähtemme.

_Patruuna Teodor_ (katsoo kauan häneen, kohottaa olkapäitään). Tiedätkös, se on vähintä, mitä tahtoisin tehdä hyväksesi. (Astuu takapihalle, päin.) Onko siellä ketään?

_Kalle_. Mitä patruuna käskee?

_Patruuna Teodor_. Onko Kalle jo valjastanut? Eivät he pääse koskaan lähtemään.

_Kalle_. Minä valjastan hevosta parasta aikaa, patruuna.

_Patruuna Teodor_ (palaa nuorten luo). Niin, nyt teidän kai on lähdettävä! Jos Anne-Marien matkalaukku on kunnossa, niin tulee Kalle sitä hakemaan.

_Anne-Marie_. Kyllä se on kunnossa, Teodor setä.

_Mauritz_. Oikeastaan ei meillä ole enää mitään tehtävää.

_Anne-Marie_. Emmeköhän ala hyvästellä, Mauritz.

_Mauritz_. Mutta sehän on totta! Olisinpa melkein unohtanut puhua sedälle isän osakkeista.

_Anne-Marie_. Minusta olisi parempi, jos jättäisit asian sikseen. Ehkei se ole oikein.

_Mauritz_. Loruja, Anne-Marie! Osakkeet eivät anna tällä hetkellä mitään. Mutta kukapa tietää, vaikka ne vielä nousisivatkin? Ja mitä se muuten merkitsee sedälle? Tuollainen pikkuasia?

_Anne-Marie_. Minä pyydän, Mauritz! Älä tee sitä! Tottele minua tämän yhden kerran!

_Mauritz_. Tämän yhden kerran! Ikäänkuin minä olisin oikea tyranni! Ei, tiedätkös, sitä minä en voi. Vain tuon yhden sanan vuoksi en voi antaa myöten.

_Anne-Marie_. Älä kiinnitä huomiotasi sanoihin, Mauritz! Tässä on kysymys muusta kuin kohteliaisuuksista ja korulauseista. Minusta ei ole kaunista, että tahdot narrata setää juuri nyt, kun hän on ollut niin hyvä meille.

_Mauritz_ (katsoo huolissaan patruuna Teodoriin). Ole vaiti, Anne-Marie! Ole vaiti!

_Anne-Marie_. Ettet sinä lainkaan ymmärrä, mitä se merkitsee, Mauritz!

_Mauritz_. Minun täytyy tosiaankin nyt puhua sedän kanssa, Anne-Marie, jollei muun vuoksi, niin osoittaakseni hänelle, ettei tässä ole mikään petos kysymyksessä. Sinä käyttäydyt sillä tavalla, että setä voi luulla, että minä ja minun isäni olemme oikeita roistoja. (Astuu patruunan luo, joka on heilutellut keppiään ja tekeytynyt, ikäänkuin keskustelu ei lainkaan olisi herättänyt hänen mielenkiintoaan.) Olin vähällä unohtaa erään asian, setä. Nuo Suursulaton osakkeet, jotka isä lähetti minun mukanani. Isä olisi kovin hyvillään, jos setä ostaisi ne. Eihän niistä nykyään saa mitään osinkoa ja isän on hiukan vaikea tulla ilman näitä rahoja toimeen.

_Patruuna Teodor_ (ottaa paperit). Hyvä on, Mauritz. Minä käyn heti hakemassa rahat. (Hän menee.)

_Anne-Marie_. Ettäs sinä saatoit, Mauritz!

_Mauritz_. Mutta Anne-Marie, setähän on ollut minulle niin epäystävällinen kaiken aikaa. En ole voinut puhua hänelle osakkeista aikaisemmin kuin nyt, kun hän on jälleen ystävällinen. Tiedäthän, ettei mikään voi pehmittää isän mieltä siinä määrin, kuin jos minä autan häntä pääsemään näistä osakkeista eroon.

_Patruuna Teodor_ (tulee setelipinkka kädessä). Kas tässä poikaseni, laske nyt, että rahat ovat oikein! (Käyvät istumaan suuren pöydän ääreen oikealle laskeakseen rahoja.)

_Anne-Marie_ (lähestyy heitä). Teodor setä, älä osta noita papereita!

_Mauritz_ (yhteenpuristettujen huulien välistä). Suus kiinni! Mitä sinä ajattelet? Osakkeet eivät anna korkoa tällä hetkellä. Senhän minä olen sanonut sedälle, mutta setä tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että ne nousevat. Luuletko, että setä antaisi sellaisen kuin minun petkuttaa itseään? Eiköhän setä ymmärrä tätä asiaa paremmin kuin kukaan meistä. Onko minun tarkoitukseni koskaan ollut kehua näitä osakkeita hyviksi? Olenko sanonut muuta, kuin että sille, joka voi odottaa, ne voivat tulla edullisiksi?

_Patruuna Teodor_ (ojentaa Mauritzille pakan seteleitä).

_Anne-Marie_. Setä, nuo osakkeet eivät ole äyrinkään arvoisia eivätkä koskaan nouse. Sen me kaikki kotona tiedämme.

_Mauritz_ (nousee ja astuu uhkaavasti häntä vastaan). Anne-Marie, sinä tahdot tehdä minusta roiston!

_Anne-Marie_. Mitä muuta sinä sitten oletkaan?

_Mauritz_, Anne-Marie!

_Anne-Marie_. Niin, mitä muuta me molemmat olemmekaan? Kun me istahdimme kieseihin kotona, niin mitä me silloin ajattelimme? Mistä me puhuimme matkan varrella? Vain siitä, miten me vetäisimme setää nenästä. "Sinun pitää olla topakka, Anne Marie", sanoit sinä. "Ja sinun pitää olla viekas, Mauritz", sanoin minä. Me tuumimme vain, miten voisimme mielistellä setää. Paljon me halusimme, mutta omasta puolestamme emme tahtoneet antaa muuta kuin teeskentelyä. Me emme aikoneet antaa mitään sedälle, ei rakkautta, ei kunnioitusta eikä edes kiitollisuutta. Ja miksikä sinä et lähtenyt yksin, vaan minun piti tulla mukaan? Sinä tahdoit näyttää minut hänelle, sinä tahdoit, että minä... että minä...

_Mauritz_ (suuttuneena, kohottaa kätensä Anne-Marieta vastaan. Patruuna Teodor nousee nopeasti ja ottaa Anne-Marien vastaan syliinsä).

_Anne-Marie_. Setä, hän aikoo lyödä minua!

_Mauritz_. Suo anteeksi kiivauteni, Anne-Marie! Minuun koski niin kipeästi, kun kuulin sinun puhuvan noin typerästi sedän kuullen. Mutta ymmärtäähän setä, että sinä olet vain lapsi. Minä myönnän kyllä, ettei kaikkein oikeutetuinkaan harmi voi antaa miehelle oikeutta lyödä naista. Minä annan sinulle anteeksi. Kas niin, nyt me olemme taas ystäviä! Tule nyt suutelemaan minua!

_Patruuna Teodor_ (Anne-Marielle, joka takertuu kiinni häneen). Annanko minä hänen viedä sinut, Untuvainen?

_Mauritz_. Etkö sinä kuule? Etkö ymmärrä, ettei sinun tarvitse paeta minua kenenkään turviin? (Lämmöllä, todellisella tunteella.) Etkö näe, että rakastan sinua, Anne-Marie?

_Patruuna Teodor_ (riemuitsevalla äänellä, teeskennellen vakavuutta). Sinä ihmetytät minua, Mauritz. Voitko antaa noin helposti anteeksi sitä, että hän sanoi sinua roistoksi? Sinun täytyy heti paikalla purkaa kihlauksesi, Mauritz. Sinun pitää ajatella omaa arvoasi. Ei miehen sovi ottaa vastaan haukkumisia naiselta!

_Mauritz_. Mitä setä tarkoittaa?

_Patruuna Teodor_. Etkö ymmärrä, mitä sinun pitää tehdä? Sinun pitää antaa hänelle sormus takaisin. (Ottaa Anne-Marien pään käsiensä väliin.) Ja sinä annat sormuksesi hänelle! Sillä sinä et ole hänen arvoisensa.

_Mauritz_. Setä, tämä ei ole sopiva tilaisuus pilantekoon. Anne-Marie on minun. Hän on vannonut minulle uskollisuutta nyt ja iankaikkisesti. Tule, Anne-Marie!

_Anne-Marie_ (irtaantuu sedästä seuratakseen Mauritzia, mutta ei voi. Vaipuu itkien tuolille.)

_Patruuna Teodor_. Aja sinä yksin kotiin häkkikärryissäsi, Mauritz! Tämä nuori nainen on yhä vielä minun vieraani ja minä aion suojella häntä sinun loukkauksiasi vastaan. (Hän kumartuu Anne-Marien puoleen, pyyhkii hänen kyyneleensä, hyväilee häntä.)

_Mauritz_ (raivoten). Oi, kyllä minä ymmärrän! Tämä on salaliitto. Minua on petetty! Tämä on komediia. Minun morsiameni on ryöstetty minulta, ja nyt minua pilkataan.

_Patruuna Teodor_. Ole vaiti!

_Mauritz_. Minä en ole sokea enää.

_Patruuna Teodor_. Mene tiehesi!

_Mauritz_. Te teette minusta pilaa. Te annatte minun huutaa erästä, joka ei koskaan aio seurata kutsuani.

_Patruuna Teodor_ (ankarasti). Minä alan kyllästyä sinun puheisiisi. Minä sanon sinulle jotakin. Tähän saakka minä luulin, että hän rakasti sinua. Siksi minä lahjoitin sinulle Laxån. Mutta nyt minä näen, ettei hän sitä teekään. Nyt minulla on lupa pitää hänet itse.

_Mauritz_. Minä onnittelen sinua tämän kaupan johdosta, Anne-Marie! Se ei ollut niinkään huono. (Kun näyttää siltä kuin patruuna aikoisi hyökätä hänen kimppuunsa, vetäytyy Mauritz pois kunniaportin kautta. Hän huutaa sitten Anne-Marielle.) Onnenonkija!

_Patruuna Teodor_. Senkin roisto! (Aikoo juosta jäljessä.)

_Anne-Marie_ (pidättää patruuna Teodoria). Anna Mauritzin olla, setä! Mauritz tahtoo aina saada viimeisen sanan. Onnenonkija, se minä juuri olenkin.

_Patruuna Teodor_ (vetää hänet puoleensa). Ei, sinä et etsi omaa onneasi. Sinä annat onnea! (Suutelee häntä.)

_Anne-Marie_ (riistäytyy irti, asettuu ihmeissään parin askeleen päähän seisomaan). Mutta setä, minustako sinä pidät?

_Patruuna Teodor_. Tietysti sinusta! Kenestä muusta, lapsi? Kenestä muusta sitten?

_Anne-Marie_. Frida sanoi, että sinä pidit jostakusta, kun olit kahdenkymmenen vuoden vanha, ja että sinä hänen tähtensä...

_Patruuna Teodor_. Kaksikymmentä vuotta sitten en tiennyt mitä rakkaus oli. Se oli vain leikkiä, nyt se on vakavuutta. Et sinä tiedä, miten vakavaa se on!

_Anne-Marie_ (painautuu jälleen häntä vasten). Minä olen kovin iloinen, että se olin minä, eikä kukaan muu. Nyt minä olen sinun pikku koirasi. Sinä et voi enää päästä minusta eroon.

_Patruuna Teodor_ (vie hänet näyttämön etualalle. Katsoo häntä silmiin). Untuvainen, sinä tiesit sen koko ajan. Älä yritäkään kieltää!

_Anne-Marie_. Jospa se olisi minun veljeltäni... Jospa se olisi minun veljenpojaltani...

_Patruuna Teodor_. Ja sittenkin sinä tahdoit tänään lähteä täältä! Miten viekas ja tyhmä Untuvainen! Miten ilkeä ja kiusoittava pieni peikko! Mauritz on onnellinen päästessään sinusta eroon.

(He syleilevät toisiaan.)

(Vuorineuvoksetar ja Frida sisältä talosta. Vuorineuvoksetar kirje kädessä, Fridalla eväskori).

_Vuorineuvoksetar_ (Fridalle). Olen kirjoittanut miniälleni, pormestarinnalle... (Huomaa patruunan ja Anne-Marien.) Mutta mitä minä näen? Kirjeeni tulee liian myöhään! Se tulee aivan liian myöhään.

_Frida_. Jumalan kiitos, vuorineuvoksetar!

_Vuorineuvoksetar_ (Anne-Marielle ja patruunalle, jotka lähestyvät häntä). Poikani Teodor, en tahdo väittää, että olisin tyytyväinen. Mutta kirjoitin juuri miniälleni, että tämä nuori ihminen on pakottanut minut muuttamaan tänne ja pitämään huolta sinusta, joskin se maksaa minulle kaksi elinvuotta. Nyt minun ei tarvitse tehdä sitä, mikä olisi lyhentänyt elämääni, poikani Teodor. Ainahan siinä on hiukan ilon syytä.

_Patruuna Teodor_. Vuorineuvoksetar on sittenkin aina ensimäinen. Hän ei koskaan joudu neuvottomaksi. Ja se riippuu siitä, että hän on lahjakas nainen.

Esirippu.