Chapter 3

Huolettomina ja iloisina, työväen lauluja laulaen lähdimme työmaalle. Kauvan emme tarvinneet kulkeakaan kun jo alkoikin sieltä peltojen takaa näkyä suuret puu- ja juurikasröykkiöt.

Raadin-ahteelle ehdittyämme, saatuamme johtajalta tarkat neuvot, mitä kunkin piti tekemään, alkoi kuulua ryske korvesta. Puut kaatuilivat luonnon herrojen iskuista rytisten ja räiskäen maahan, josta ne kuljetettiin karsittuina ja pienisteltyinä yksiin kasoihin.

Puiden ryske, kuokkien ja kirveiden pauke, jota sees salo-ilma liepeillään liidätteli, kaikui iloisten raatajain laulujen säestämänä kauvas ja kertoillen vapaassa työssä temmeltävien työläisten riemusta, vaipui se vihdoin Päijänteen rannoilla uljaasti päitään kohottelevien vuorien taa. -- -- --

Sillätavoin, toisten kaataessa ja karsiessa korven honkia ja toisten kuokkiessa ja ojaa kaivaissa kului aika niin että siirtolan ruokakello kutsui meitä aamiaiselle.

Aamiaisen syötyä alkoi sama ryske ja kestikin taas siihen saakka, kunnes kello kutsui päivällisaterialle.

Päivällisen syötyämme heiluimme korvessa vielä pari tuntia ja tulimme kellon kutsumana kotiin.

Kylvettyämme ja kahvit juotuamme menimme juhlasaliin, jossa pidettiin luvun lasku- ja kirjoitusharjoituksia. Enemmän kehittyneet lähtivät opistolle luentoja kuulemaan. -- Opistoa näette siirtolan puolesta avustettiin rahalla ja luonnon antimilla, jonka vuoksi siirtolan asukkaat saivat käydä opiston luennoilla.

Seitsemäs luku.

Niin meni ensimäinen työpäivä iltaan. Illallisen syötyä menimme lepohuoneeseen, jossa vähän aikaa keskusteltua heittäydyimme vuoteillemme. Olin niin tyytyväinen siirtolassa olooni, että ennen nukkumistani päätin jäädä siirtolan töitä tekemään pitemmäksikin aikaa. Olin kuitenkin työstä ja kaikesta siitä uudesta, mitä olin nähnyt ja kuullut siksi väsynyt, että nukahdin pian.

Kauvan en kuitenkaan ehtinyt nukkua, kun korvissani alkoi kuulua tuttu sävel. Aloin kuunnella sitä tarkemmin.... Eroitin jo sanatkin.... Kuin tuhansista suista syöksyi sanat:

"On kurjan kurjat kunniassa raharuhtinaat nuo röyhkeät -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- ne työtä ryöstävät --"

Hieroin silmiäni ja aloin tarkastella ympärilleni... Missä olen?... Kauhistus... Puistossa, johon kaupungissa menin istumaan. Kaikki -- siirtola, talo kaupungissa, höyryvene, opistot, pellot, uutiskorpi, ne kaikki olivatkin vain katoavaa, pois häipyvää unta. Olinkin vaan siinä samassa riistäjäin maailmassa, josta jo luulin päässeeni. Työorjain taistelu ei ollut hiventäkään laimennut. Yhä edelleenkin täytyi heidän seista kylki kyljessä mahtavaa kapitalismia vastaan ja torjua sen kiihkoisia hyökkäyksiä. Edessäni oli sama taistelu, samat tuskat ja kärsimykset kuin ennenkin.

Pahoilla mielin, ruumiillisesti ja henkisesti masentuneena nousin ylös penkiltä. Luitani kolotti ja vilun väreet raastoivat ihoani. Se teki tuskani kaksinkertaiseksi. Kuinkahan kauvan olin mahtanut nukkuakaan? Aurinkokin näytti takaperin kulkeneelta. Se oli itäpuolella taivaan lakea aivan kuin aamupäivällä.... Aivan oikein. Tuollahan marssii mielenosotus-joukko, jonka sunnuntai-aamuna oli määrä lähteä liikkeelle.... Koko yön olen siis tässä nukkunut ja uneksinut köyhälistön onnesta, onnesta jota tuskin milloinkaan tulevat silmäni näkemään -- --

Mieli apeana lähdin astumaan joukon jälkeen. Vähitellen lämpenin ja jäseneni alkoivat notkistua. Saavutin joukon juuri kuin se oli laulamassa laulun viimeistä säettä. Siihen yhdyin minäkin ja sydämmeni pohjasta lauloin: --

"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki työkansa, joukko nälkäinen. Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkoitamme, niin päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

Mielenosotusjoukon jälessä marssiessani, muistin kaiken niin ihmeen elävästi. Muistin keskustelumme Esa Korven kanssa, ja sen vuoksi teki mieleni kertomaan kaikki hänelle. Mutta kun en kuitenkaan häntä löytänyt päätin kirjoittaa uneni hänelle, jonka näin olen tehnytkin. Kumpa vaan tämä vaatimaton kertomukseni Esa Korpeen vaikuttaisi sen mitä toivon. En toivokaan, että tämä synnyttäisi hänessä mitään sairaloista toteutumattomaan toivoa, vaan että se synnyttäisi hänessä sammumattoman vihantulen olevia vääryyksiä vastaan ja terästäisi häntä uupumattomaan työhön itsensä ja vielä tiedotonna uinuvan sortoa ja vääryyttä kärsivän köyhälistön puolesta.

* * * * *

Milloinkahan tulee senlainen aika ettei ihmislasten tarvitse kirjoitella "unia" työstä ja leivästä, vaan että niitä molempia saa joka päivä kyllikseen?