Chapter 2

Eteisestä, samasta, josta äsken tulimme sisään menimme suureen juhlasaliin. Siellä, niin kertoi Esa, pidettiin iltamia ja muita juhlia hyvin usein, joiden ohjelmista huolehtivat siirtolan asukkaat ja muutaman sadan sylen päässä siirtolan maalla olevan sosialistisen korkeakoulun opettajat ja oppilaat. Sinäkin iltana sanoivat siellä senlaisen juhlan olevan.

Katseltuamme näyttämöä ja samassa rakennuksessa olevia siirtolan kanslia-, kirjasto- ja lukuhuoneita lähdimme katsomaan perherakennusta. Siihenkin rakennukseen menimme sisään sivuovesta. Rakennuksen läpi johti pitkä käytävä, jonka molemmin puolin oli parhaiksi tilavia perhehuoneita. Menimme sisään siihen huoneeseen, joka oli Esan ja hänen vaimonsa asuntona. Siistiä ja puhdasta oli sielläkin.

Esan vaimon lähdettyä hakemaan kahvia, jota vaan erikoistapauksissa juotiin muualla kuin ruokasalissa, aloimme me Esan kansa keskustella siirtolaa ja yleensä satamatyöläisiä koskevia asioita. Keskustelu lähtikin ensin alkuun siirtolan katoilla liehuvista lipuista. Minä näette tuhmuudessani kysyin, miksi sosialistisen siirtolan katolla liehui sinivalkoinen lippu.

-- Sinä et todellakaan näy olevan aikasi tasalla, sanoi Esa. Sinivalkoiset liput, ovathan ne tämän maan kansallisväriä, miksikäs me emme niitä katolle punasten rinnalle voisi asettaa. Mutta sinähän näytkin arvostelevan asiaa vielä sen vanhalta kannalta. Ei poika, se aika on nyt jo ollutta ja mennyttä, jolloin kansallisuustunne pidettiin esteenä eri kansojen veljestymiseen; jota se todella siihen aikaan olikin. Nyt, vaikka jokaisella kansalla ovatkin omat harrastuksensa joihinkin pikku asioihin nähden, seisovat ne kuitenkin yksimielisinä suurissa asioissa ja niin ollen ei ole mitään syytä halveksia kansallisvärejäkään.

-- No mutta -- jokos nyt sitten porvariluokka on kokonaan kadonnut, kun sinä noin puhut? kysäsin minä puolittain hämmästyneenä.

-- Eihän se vielä kadonnut ole, mutta sen merkitys on enää niin pieni, kun melkein kaikki eri maiden kansat ovat liittyneet yhteen. Jonkunverran on vielä senlaista köyhälistön kermakerrosta joka kulkee kapitalistien talutusnuorissa, mutta ne eivät paljoakaan merkitse.

-- Miksikäs niitä ei sitten kokonaan hävitetä. Mitävarten niiden annetaan vielä vastaan jarruttaa?

-- Minä jo äsken sanoin, että olet ajastasi jälellä, ja sitä todistavat viimeiset sanasikin. Sinä näyt vielä olevan siinä uskossa, että maailmaa voidaan tekemällä ja äkkiä ympäri pyöräyttämällä muuttaa. Ei niin, ei se niin käy päinsä. Kapitalismin täytyy ensin kehittyä huippuunsa, ennenkuin sosialismi, sen hedelmä voi kypsyä. Kaikki muutokset parempaan ovat ja tulevat vastakin olemaan vaan kehityksen varmoja tuloksia, kapitalismin huippuunsa nousemista ja sosialismin kypsymistä. Jos sosialismia tahdottaisi ennen sen kypsymistä toteuttaa, ei se menestyisi, sillä kehityksen lait ovat ankarat ja niitä ei voida sivuuttaa.

-- Nyt en minä oikein ymmärrä sinua. Jos me voisimme murtaa kapitalismin ja muuttaa maan tuotanto y. m. tapoineen sosialistiseksi, niin miksi se ei menestyisi?

-- Hyvä toveri, se ei menestyisi meidän itsemme vuoksi. Me olemme kapitalistisen yhteiskunnan itsekkäitä kasvatteja, me emme ymmärtäisi elää hyvässä maailmassa. Se on yksinkertainen ja selvä syy, että hedelmä on vielä raaka.

-- Kun asia kerran niin on, niin ovatko sitten kaikki vallankumoukset olleet rikoksia kehityksen lakeja vastaan.

-- Ei tietysti, enkä minä sitä ole sanonutkaan. Mutta vallankumouksetkaan minun ymmärtääkseni eivät milloinkaan ole olleet tehtyjä.

-- Nyt olet kuitenkin väärässä! Valmistellaanhan vallankumouksia edeltäpäin. Vallankumouksellisiin tarkoituksiin hankitaan edeltäpäin aseita, rahaa ja pidetäänpä kiivasta agitatsioniakin. Mitä siitä sanot?

-- Niin kyllä on tehty ja tehdään vastakin. Aika nostaa vallankumouksen jouduttajia ja sepä se juuri osoittaakin, että vallankumous on kehityksen tulos, ettei sitä noin vaan tekemällä yht'äkkiä voida sytyttää. Niin -- ja katsohan -- vallankumoustahan työväenliike senlaisenaankin on, Esimerkiksi me satamatyöläiset, me olemme olleet erittäin kireitä vallankumouksellisia. Me olemme syösseet vallasta kaikki urakoitsijat ja anastaneet työmme tulokset itsellemme. Vieläkö suurempaa vallankumousta voi löytyä?

-- Mutta uskotko sinä nyt, ett'ei tässä maassa enää tarvita mitään repäsevämpää, että ilman vaan noinikään liukumalla liutaan ihanneoloihin.

-- En oikein ymmärrä, mitä ihanneoloilla tarkoitat. Jos niillä tarkoitat, että maailma kerran tulisi senlaiseksi, ett'ei enään mitään parannuksia tarvita, niin erhetyt suuresti; sillä senlaiseksi ei se konsanaan tule. Aina myöhäisimmässä tulevaisuudessakin ilmenee parannusten tarpeita, vaikka eivät esiintyisikään niin räikeänä kun meidän ajallamme. Kehitys ei näet voi seisahtua. Mitä muuten tulee repäseviin toimiin ja niiden tarvitsemiseen, niin siitä ei voida edeltäpäin puhua eikä määritellä. Ne ja niiden tarve tulevat aina ajan mukana. Mutta jos kaikki köyhälistö, sanan laajimmassa merkityksessä ymmärtäisi yhteenliittymisen tärkeyden, s. o. tuntisivat oman asemansa, silloin ei mitään repäsevää tarvittaisi. Silloin auttaisi parhaiten parlamenttaarinen toiminta.

-- Salli minun vielä tehdä yksi kysymys tästä samasta asiasta. Hyväksyykö sosialidemokratia anarkismin ja lasketko sinä senkin kehityksen tuloksiin.

-- Kysymykseesi on kylläkin helppo vastata, mutta ennenkuin vastaus olisi täysin tyydyttävä, täytyisi minun selittää samaa asiaa ainakin yhden päivän. Mutta kun meillä on sinua lähempääkin koskevia keskusteltavia, teen sen muutamalla sanalla.

Sosialidemokratialla ja anarkismilla ei ole mitään yhteistä, ainakaan taistelumuotoon nähden. Ainoastaan se, että ne molemmat pyrkivät parantamaan oloja ja että epäoikeat olot synnyttävät niitä molempia, on niillä yhteistä. Anarkismi perustuu kokonaan yksilökohtaisen mailmankatsomuksen pohjalle, mutta sosialidemokratia on sen jyrkkä vastakohta, sillä sen pohjana on yhteisöllinen maailmankatsomus. Anarkistit käyttävät taistelukeinoinaan yksityisiä henkilöitä kohtaan tähdättyjä väkivallantekoja, mutta sitä ei sosialidemokratia hyväksy. Se ei terrorismin tavoin tyydy pahan palottelemiseen, vaan se tähtää voimansa pahaan kokonaisuudessaan. Anarkistisiin tekoihin muuten lasketaan sellaisiakin tekoja, jotka eivät todellisuudessa sitä ole. Toisinaan -- kuluneen vuosikymmenen alkupuolella hyvinkin usein -- tapahtui tekoja, joita ei voida laskea edes täysin kehittyneen anarkismin työksi. Niitä oli ja on vielä nytkin joitakuita, sekä aivan tavallisia konnantöitä, että myöskin tekoja, joita tehdään itsepuolustuksena äärimmäiseen kurjuuteen jouduttuina, niinkuin esimerkiksi työnantajain murhat ja sen sellaiset. Mutta niitäkään -- jälkimäisiä nimittäin -- ei sosialidemokratia voi tunnustaa omikseen, sillä että ne eivät kuulu sen ohjelmaan ja että vahingoittavat sitä. Yksilömurhilla ei sosialidemokratia edisty, ne synnyttävät vaan uusia kiristyskeinoja ja kärsimyksiä. Mitä muuten kysymyksesi viimeiseen osaan tulee, on se itsestään selvää. Oikeaa, teoreettiselle pohjalle kehittynyttä anarkismia -- täytyy tunnustaa vaikka emme sitä voikaan hyväksyä -- synnyttää myöskin kehitys eli aikain olot. Kahta jälkimäistä synnyttää, toisissa tapauksissa tekijänsä konnamaisuus ja toisissa taas äärimmäinen kurjuus, kuristustoimenpiteet ja muut semmoiset.

Olisin kaiketi kysynyt vieläkin jotakuta seikkaa, mutta Esan vaimo tuli samassa sisään kahvikomppeineen ja keskeytti puhelumme.

* * * * *

Heti kahvia härppimään päästyämme kysyi Esa taaskin, mitä minä pidän yleensä satamatyöläisten hommista niiden nykyisessä muodossa.

-- Mitäpäs minä osaan pitää, kun en juuri mitään tiedäkään. Kaikki mitä olen nähnyt on hyvää, vastasin minä ja pyysin kertomaan miten puuhien nykyinen muoto lähti alkuun.

-- Asia on yksinkertaisesti niin, alkoi Esa, että meitä ajanmittaan alkoi kyllästyttää yksinomainen vähän tuloksia tuottava ammattiyhdistystoiminta. Ja kun lainlaadintatietäkään ei -- porvarien härkäpäisyyden vuoksi -- ollut toivoa olojen pikaiseen parantumiseen, aloimme me miettimään muita mahdollisesti löytyviä keinoja asemamme parantamiseen. Me aloimme ensin perustelemaan pieniä, työ-osuuskuntia, jotka menestyivätkin hyvin. Niiden avulla sitten vuosi vuodelta saimme töitä yhä enemmän ja enemmän käsiimme. Eikä kulunutkaan monia vuosia kun suureksi iloksemme huomasimme, että entiset riistäjämme n. s. »Urakkatuuvarit» olivat kaikkineen karkoitetut. Palkat tosin eivät vieläkään olleet riittävän suuria, mutta sekin mitä oli jo saavutettu, oli suuri voitto mielestämme.

-- Ja se kannusti teitä yhä suurempiin ponnistuksiin!

-- Ei aivan niin. Toimintamme yritti sen jälkeen vähän lamautua. Pienet voitot hyvittivät liian paljon mieliä. Lamausta ei kuitenkaan kestänyt kauvan. Kun ammattialallamme oli työvoimaa enemmän kuin mitä tarvittiinkaan ja kun emme tahtoneet ketään tovereistamme nälkäkuoloon syöstä, oli meidän vieläkin keksittävä uusia keinoja, mihin saisimme liiat työvoimat sijoitetuksi. Silloin tuli maan hankinta esiin. Sillä toivoimme voivamme asiaa auttaa. Me tiesimme maan hankinnasta olevan muutakin hyötyä. Me tiesimme, että eri osuuskuntain jäsenet ovat saatavat, vieläkin lähemmin, kun liiton kautta, toisiinsa liittymään, ennenkuin voidaan kyllin menestyksellisesti pitää puoliamme vastustajaimme tekemiä hyökkäyksiä vastaan. Siksipä aloimmekin suunnitella laitosta, joka antaisi lisä työtä, sekä meidät sitoisi toisiimme, tekisi kuin yhden perheen jäseniksi. Suunnittelun tuloksena oli yhteinen siirtola, tämä jossa nyt olemme. Pienemmillä maa-osuuskunnilla emme uskoneet olevan yhtä suurta voimaa. Ne kun hajoittaisivat miehet erilleen -- -- --

-- Mutta -- suo anteeksi että keskeytän -- Onko tästä nyt riittävästi työvoimain vähennystä ja jos on niin tyytyvätkö miehet palkattomaan työn lisäykseen?

-- Niin todellakin, sen olin unohtaa selittämättä. Nyt vielä se ei tosin ole riittävästi työvoimain vähennystä vaikuttanut, mutta tulevaisuudessa, kun maata saadaan enemmän se kyllä vaikuttaa ja sitä täytyy meidän odottaa. Mitä muuten tyytymiseen tulee, niin se on vallan mainiosti. Virkistysmatka, tiedot ja lasten hoito, jotka siirtola tarjoaa, tyydyttävät meidät täydellisesti ja sitäpaitsi tarjoaa se meille muutakin, josta kerron myöhemmin.

-- Niin ehkä.... Jatkahan kertomistasi.

-- Niin, aloimme puuhata tätä siirtolaa, mutta edessä oli kuitenkin se paha pulma, että meillä ei ollut rahoja niin suureen yritykseen. Silloin tuli osuuskassa mieleen, Ajateltiin, että siitä lainaamalla saamme tarvittavat varat hankkeen toimeenpanemiseen. Se ei kuitenkaan käynyt niin suoraan päinsä. Me emme olleet kypsyneet senlaisiin puuhiin. Osuuskassan varat, sen sijaan että niitä olisi käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, piti käyttää kypsytystyöhön. Perustimme sitten sanomalehden ja aloimme sillä harjoittaa agitatsionia. Lehti saikin heti alussa suuren kannatuksen osakseen. Sitämyöten meni kaikki hyvin, mutta taas tuli uusi pulma. Tapaturmavakuutusolot, porvarillisten yhtiöiden voitonhimon vuoksi, menivät niin kurjalle kannalle, että meidän oli pakko ryhtyä perustamaan tapaturmavakuutuskassaa. Siihenkin piti taas lainata osuuskassasta. Suurilla ponnistuksilla saatiin sekin puuha perille ajetuksi. Nyt jo olisi luullut pulmista päästyn, mutta niin ei ollutkaan asianlaita. Sanomalehti, osuuskassa, tapaturmavakuutuskassa ja aikaisemmin yhdistetyt osastojen sairas- ja hautausapukassa, vilkkaan liikkeen vuoksi tarvitsivat suunnattoman paljon huoneita. Vuokramaksuihin tahtoi hukkua parhain osa puhtaasta tulosta. Täytyi taaskin ryhtyä ajattelemaan keinoa miten siitä selvittäisiin vähemmällä. Päätimme sitten rakentaa oman huoneuston. Siinä oli taas se vaikeus edessä, että kaupungin kalliit tonttimaksut eivät sallineet pienen rakentamista. Rakensimme suuren -- sen minkä kaupungissa näit -- mutta se oli kovin vaikeata. Tämä alituinen uusien menojen ilmestyminen alkoi vihdoin kyllästyttää innokkaimpia siirtolan synnyn odottajia. He eivät enää sanoneet jaksavansa odottaa -- Niin pantiin sekin puuha alulle.

-- Ja perustetuksi tuli....

-- Niin perustetuksi se tuli, vaikka vaikeuksia siinä kylläkin oli alussa. Kun nähtiin, etteivät liiton, eikä Osuuskassan varat siihen tarkoitukseen riitä, alettiin joka puolella ympäri Suomen kerätä rahoja vapaaehtoisilla lahjoilla, ensin vaan kuin leikin päältä. Ei sitä juuri kukaan -- lukuunottamatta niitä, joille se oli tullut sydämmen asiaksi -- silloin uskonut, että siitä totta milloinkaan tulisi. Vallan leikkinä sitä pidettiin koko yritystä. Ensimäisen keräyksen jälkeen nähtiin kuitenkin se ihme, että siirtolarahaa oli kasassa jo kolme neljä sataa markkaa. Se jo sitten innosti muutamia niin, että päätettiin perustaa osuuskunta, josta jokaisen, joka tahtoi tulla siirtolan eduista osalliseksi, piti ostaa vähintään yksi kahden markan suuruinen osuus. Innokkaammat uhrasivat roponsa ensin, muutamat ostivat kymmenen osuutta ja kun vähemmän innokkaat kuulivat, että yritystä aletaan jo panna toimeen, ottivat hekin, vaikka vähän vastenmielisestikin osuutensa. Ja niin, ennenkuin huomattiinkaan, oli siirtolaosuuskunnalla jo alun toistakymmentä tuhatta markkaa puhdasta Suomen rahaa. Tuumasta tietysti toimeen. Ensin anottiin rahastojen lisäksi pientä valtiolainaa, joka monien vaikeuksien perästä saatiinkin, sen lisäksi lainattiin muutama tuhat osuuskassaltamme, jolla silloin sattumalta sattui olemaan varoja kokolailla. Ja sitten lähetettiin miehet maan ostoon -- --

Minua alkoi asia innostuttaa, en malttanut olla keskeyttämättä, vaan kysäsin:

-- Mistä ihmeestä te siihen osuuskassaan niin paljon varoja saitte, että siitä kaikkeen riitti.

-- Se on nyt pian selitetty. Puuhamme innostutti sivullisiakin niin paljon, että melkeen kaikki koko maan työväestö -- kun huomasivat, ettei mitään menettämisen vaaraa ollut tarjolla -- ostivat kassamme osuuksia. Se tietystikin lisäsi kuin syksy sieniä. Sitten harjoitimme myöskin pientä lainausliikettä sivullekin päin, varmoja vakuuksia vastaan. Korot niistä, samoin kuin omiin yrityksiinkin pannuista varoista saatiin säännöllisesti ja niin se kasvoi. -- -- Mihinkäs minä äsken jäinkään -- -- Niin.... Päijänteen rannalta ne lähetit ostivat sitten pienen tilan, joka maksoi silloin vähän yli kymmenentuhannen markan. Jäännösrahoilla sitten taas rakennettiin lisää parempia ja tarkotukseen sopivampia huoneita, sekä ostettiin vähän elukoita. Ja niin pääsivät jo toisena kesänä sen ensimäisen keräyksen jälkeen ensimäiset vieraat siirtolaan. Sittemmin on taloa vuosi vuodelta korjattu ja lisätty. Tämä tietystikin on käynyt mahdolliseksi varsinaisella verolla jota liiton jäseniltä on kannettu, sekä lisää tulleilla osuuksilla. Nyt tämä on niin siisti ja kaunis kuin herrastalo konsanaankin. Täällä on hevosia, lehmiä, lampaita, sikoja ja jos mitä. Talon töistä huolehtivat täällä palvelijat sekä vieraissa kävijät. Erityinen isännöitsijä tietystikin on, joka pitää tileistä ja muusta huolen. Nytpä sinulla jo luullakseni onkin pienoiskäsitys siitä. Sittehän omin silmin näet lisää, kun päästään kaikki katsomaan.

-- Mutta tämä talo oli varmaankin suuri siihen hintaan, kun täällä näin moneksi vuodeksi on piisannut niin suurelle joukolle työtä.

-- Ei, minä unohdin sanoa, että neljä vuotta takaperin ostettiin tästä rinnalta toinen talo yhteen. Ensimäisen talon viljelyskelpoiset maat, korvet ja muut, tulivat jo kaikki viljelykselle raivatuksi, ja pian kuuluvat uutismaat taaskin loppuvan.

-- No mutta, susi siunatkoon. Eihän tämä sitten mikään lepopaikka olekaan, missä niin raadetaan ja pitää raataa, ett'ei maatkaan piisaa.

-- Voi veikkonen. Et sinä ymmärrä nyt mitään. Ei täällä tehdä kun ainoastaan kahdeksan tuntia päivässä säännöllistä työtä, muu aika käytetään luennoihin, huvituksiin ja sen sellaisiin. Mutta missä kerran on työhön lähtemässä väliin parikin sataa henkeä, niin kyllä siellä maista ja mannuista selvää tulee.

-- Kyllä sinä, hyvä mies, lasket minulle vallan lörppöä. Mistä täällä niin paljon eväitä piisaa. Ei, kyllä sinä sittenkin jyskytät minua; mutta jyskytä nyt, kun kerran olet kelkkaasi saanut.

-- Sinä et taaskaan usko. No, kun et usko, ole uskomatta. Sittepähän nähdään, kumpanen meistä voittaa kun kaikki katsellaan.

-- Elähän nyt Esa hyvä suutu. Minkäpäs minä nyt sille voin, etten asioita sen paremmin ymmärrä.... Kuulepas! Eikös se olisi edullisempaa että siirtola osuuskunta ostaisi maita ja antaisi niitä erityisillä ehdoilla jäsentensä viljeltäväksi?

-- Enhän minä suutu sinulle.... Niin.... Senlainen osuuskunnalla kuuluu suunnitelma olevankin. Mutta ymmärräthän sinäkin sen, ettei raivaamattomia maita tyhjille miehille voida antaa. Kaikki viljelyskelpoinen maa raivataan ensin yhdessä ja sitten vasta niitä voidaan vuokralle antaa. Viimeksi ostetun tilan salopalsta kuulutaan jaettavan tänä syksynä.

-- Onko tarkoitus jatkaa pitemmälle sitä jakamisjärjestelmää?

-- En ollut viimeisessä osuuskunnan kokouksessa, mutta, siellä olleet kertovat että on tarkoituksena aivan heti ostaa siirtolan ympäristöltä lisää maita ja heti kun ne on saatu viljelyskuntoon kuulutaan ne jaettavan maatahaluaville kohtuullista vuokraa vastaan. Siirtolan ympäristöllä säilytetään maita vaan sen verran, että siirtolassa käviöillä piisaa työtä ja että torpilla on olemassa jonkunlainen keskipiste.

-- Kuulehan, eihän se ole oikein tehty. Siirtola osuuskunnan jäsenethän siinä tapauksessa tulevat nauttimaan hyötyä torppareista.

-- Eipä. Torppareina tulevatkin olemaan ainoastaan osuuskunnan jäsenet. Eikä jäsenille milloinkaan, jaeta mitään voittoja, kaikki jää osuuskunnalle, lukuunottamatta nautintoa ja virkistystä minkä jäsenet siirtolasta saavat.

-- No mutta, mitenkäs teette siinä tapauksessa jos jokaisen osuuskunnan jäsenen alkaisi tehdä mieli torppariksi. Eihän niille kaikille maata riittäisi?

-- Senlaisesta ei ole pelkoa. Työttä ei elä torpparikaan, että siihen asemaan jokainen pyrkisi ja työtä taas on muuallakin. Ja juuri sitävarten onkin osuuskunnan säännöissä se määräys, että torppariksi pääsy ratkaistaan jäsenten kesken arvalla. Kenelle milloinkin arpa lankeaa, siitä tulee torppari. Selvähän se on. Sen lisäksi säilytetään siirtolan ympärillä aina senverran maita, että sitä haluavat saavat maanviljelys haluansa tyydyttää. -- Niin -- ja sitäpaitsi on olemassa viimeisillä valtiopäivillä hyväksytty pakkoviljelyslaki, joka kyllä panee tilalliset maita torppariksi haluaville antamaan; ilman, että siirtola osuuskunnan tai muidenkaan tarvitsisi siitä erikoisemmin huolehtia.

Pistimme taaskin tupakat palamaan, jonka jälkeen sanoin Esalle:

-- Kertomisistasi päättäen on kaikki tuo mistä olet puhunut käynyt päinsä hyvin helposti.

-- Ei, velikulta, ei se aika ollut helppoa meille kenellekään. Kaikki siinä hikoiltiin ja jopa toisinaan tiukemmassa kohdassa kiristeltiin suolivyötäkin. Niin -- ja senlisäksi sai moni miehistämme niinä aikoina maistaa vankilan leipääkin.

-- Ja te vaan aina yrititte eteenpäin.

-- Niin teimme. Kärsimyksissä vaan innostuttiin. Oli kuitenkin seikkoja joita ei innostumallakaan tahtonut voittaa. Toimintaamme tahtoi paljon haitata se, että melkeen kaikki, yksinpä toiset ammattikunnatkin, katselivat pitkin matkaa meitä kieroon. Entinen kurja asemamme oli totuttanut ihmiset meitä halveksimaan. Monta kertaa me pahoilla mielin siitä keskustelimme ja tuumimme keinoja miten siitä päästäisiin, mutta muuta keinoa ei keksitty kuin se, että on entistä tarmokkaammin vaan toimittava.

-- Eikö juoppous myöskin hidastuttanut toimintaanne?

-- Hidastutti tietysti ja hyvinkin suuressa määrin. Sittemmin alkoi kaikki mennä paremmin kun työväen yhteisillä ponnistuksilla saatiin kieltolaki voimaan.

-- Mutta luuletko nyt, että nämä laitoksenne pysyvät pystyssä. Olen lukenut jostakin, että kaikki ihanteelliset yhteiskunnan rakentamisyritykset ovat aina tehneet suuren kuperkeikan. Ettekö te pelkää sitä mahdollisuutta?

-- Mitäpäs me sitä pelkäämme, kun meillä ei senlaista mahdollisuutta ole olemassakaan. Pitäisihän sinunkin huomata se, ettei meillä ole mitään muusta maailmasta eristettyä yhteiskuntaa, eikä ole aikomusta perustaakaan. Me emme pidä puuhiemme pohjana ihanteita yksin, vaan rakennamme kaikki, mitä rakennammekin, varman edellä tehdyn suunnittelun ja tarkkojen laskelmien, sekä aikojen kuluessa saadun kokemuksen horjumattomalle pohjalle. Me emme ole niin hulluja, että poikkeaisimme pois olemassaolon la'eista, niinkuin näyt luulevan. Me olemme tehneet ja teemme vastakin ainoastaan sitä, mikä milläkin ajalla on mahdollista.

-- Olkoon niin. Mutta sanoppas minulle vielä yksi asia. Miten teillä on lasten opetus täällä järjestetty?

-- Hyvin yksinkertaisesti. Talvikauden käyvät ne koulua ja kesät tekevät ne työtä puutarhassa. Tuo rakennus tuolla mäellä -- katsohan miten uhkea sekin on. -- Niin, siellä on kuusi luokkahuonetta, käsityö- ja opettajahuoneineen, siellä niille tiedon alkeita annetaan. Se vaan on ikävä juttu kun kouluhuoneet kuuluvat käyvän ahtaaksi. Täytyy taaskin ryhtyä uusiin rakennuspuuhiin.

-- Saatteko te sille valtioapua, vai itsekö sen ylläpidätte?

-- Vähänpä sinä muistat. Äskenhän juuri puhuimme että kouluopetus on maassamme kokonaan valtion kustantamaa.

Keskustelumme täytyi taaskin lopettaa, kun Esan vaimo, joka oli keskustelumme aikana pujahtanut ulos, tuli kutsumaan päivällisruoalle.

* * * * *

Päivällistä syödessä vallitsi taaskin sama rattoisa mieliala kuin aamiaisen aikanakin. Rattoisuutta lisäsi osaltaan vielä se seikka, että opiston luennoitsijat ja oppilaat olivat myöskin läsnä.

Päivällisen loputtua lähdimme koko joukolla opistolle. Silloin oli siellä opiston kymmenvuotisjuhla. Rattoisasti, miltei huomaamatta menikin siellä koko iltapäivä. Juhlan arvokas ohjelma puheineen ja lauluineen muutti tunnit minuuteiksi.

Juhlapuheessaan muisteli opiston johtaja m. m. sitä aikaa kun opistoa alettiin hommata. -- »Kovan agitatsionityön ja monien muiden puuhien vuoksi oli Sosialidemokratisen puolueen vaikea toteuttaa opistohanketta. Silloin, yht'äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ilmestyi satamatyöläisten tarkoitukseen sopiva maalahjoitus, joka empimättä otettiinkin vastaan. Siitä saakka on opisto hyvällä menestyksellä toiminut. Paljon se sillä ajalla onkin valaissut raatajain pimeää hengenyötä. Moni nuorukainen ja neitonen on käynyt sillä lähteellä ammentamassa elämän vettä». -- Niin kertoili innostunut puhuja, sekä kehoitti kuulioitaan viemään terveisensä maan työväelle, ja kehoittamaan heitä yhä edelleenkin veljelliseen yhteistoimintaan, sanoi sen vihdoin viimein lyövän alas kaiken porvarimahdin sekä siitä johtuvan pimeyden ja valkasevan kansalle ikuisen, runsasta palkkaa tuottavan päivän. Sanoi vihdoinkin koittavan ajan jolloin yhteistyöllä saadaan ryhtyä tasoittamaan maailmaa niistä loukuista ja rosoista joita ylimys- ja porvarijärjestelmä on aikojen kuluessa siihen luonut. -- Lopuksi kehoitti hän satamatyöläisiäkin yhä edelleen taistelemaan, taistelemaan kuin ennenkin, ei ainoastaan omien, vaan koko kansan yhteisten etujen puolesta.

Illan tultua tulimme takasin siirtolaan johon opiston yhdessä valitsema toimikunta oli valmistanut yhteisen illanvieton.

Se ilta oli puheineen, lauluineen, näytelmineen ja kuvaelmineen niin mieltäkiinnittävä, etten sitä sanoin voi kuvata. Myöhään yöllä, kun erosimme, tunsimme niin omituista tyyntä ja rauhaa rinnoissamme, etten ainakaan minä ole konsanaan moista tuntenut. Se tunne oli kaiketi sitä, joka voi syntyä vasta silloin, kun edes joku määrätty joukkokaan tuntee keskuudessaan veljellisyyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden vallitsevan.

Kuudes luku.

Tyytyväisenä näkemiini ja kuulemiini riisuuduin ja menin nukkumaan ja yhtä tyytyväisenä heräsinkin taas maanantai-aamuna vuoteeltani seitsemän aikaan. Juotuamme aamukahvit lähdimme me kaikki koko siirtolan perhe erihaaroille eri työnjohtajain opastamana työhön.

Naiset ja joku pienempi osa miehiäkin meni kasvi- ja puutarhaan, osa miehistä meni kokemaan kalanpyydyksiä ja mikä mihinkin pienempiin toimiin. Suurin osa, niiden joukossa minäkin, lähdimme uutismaata raivaamaan.