Part 4

Kaikki, mitä olen ja omaan ja toivon, ja kaikki minun rakkauteni virtasi aina kohti sinua syvässä salaisuudessa. Viimeinen katse sinun silmistäsi, ja minun elämäni on aina oleva omasi.

Kukat ovat kaikki poimitut ja seppel on valmis sulhaselle. Häiden jälkeen jättää morsian kotinsa kohdatakseen herransa yksin yön hiljaisuudessa.

92.

Tiedän, on tuleva päivä, jolloin tämä maailma haihtuu katseeltani, jolloin elämä hyvästelee vaieten minut ja viimeinen esirippu yli silmieni lankeaa.

Tähdet tulevat öisin valvomaan, aamut valkenemaan, kuin ennenkin, tuokion laineiden lailla nousemaan, heittäen iloja ja suruja kuohuistaan.

Kun ajattelen hetkieni päämäärää, silloin raukeaa hetkien raja, minä näen kuoleman valossa maailman turhine aarteineen. Kevyt on sen alin istuin ja kevyt vähäarvoisin elämä.

Seikat, joita olen turhaan kaivannut, ja seikat, jotka olen saavuttanut -- menkööt menojaan! Salli minun todella omistaa vain seikat, joita olen aina pilkannut ja ylenkatsonut.

93.

Olen saanut lomani, niinpä virka minulle, veljeni, jäähyväisesi! Kumarran kaikille ja lausun hyvästini.

Tässä annan takaisin oveni avaimen ja luovutan kaikki oikeuteni taloon. Pyydän vain viimeistä hyväntahtoista sanaa teiltä.

Me olimme kauan naapureita, kuitenkin sain minä enemmän kuin voin antaa. Päivä koittaa, lamppu sammui, joka valaisi pimeää soppeani. Sain käskyn, olen valmis matikalleni.

94.

Tänä hyvästelyni aikana toivottakaa minulle hyvää onnea, ystäväni! Taivas punertaa huomenruskossa, polku on kauniina edessäni.

Älkää kysykö, mitä otan mukaani. Tyhjin käsin ja odottavin sydämin lähden matkalleni.

Pukeudun juhlapukuuni enkä vaeltajien punaisenruskeaan kaapuun. Enkä pelkää, vaikka vaarat minua tiellä uhkaisivatkin.

Iltatähti on näyttäytyvä, kun saavutan matkani määränpään, ja hämyn sävelien valittava soitto on kuninkaan valtatieltä soinnahtava.

95.

En tietänyt hetkestä, jona kerran astuin elämän kynnyksen yli.

Mikä oli mahti, joka käski minua avaamaan oven tähän avaraan salaisuuteen niinkuin keski-öisessä metsässä umppu aukenee?

Kun aamulla kohotin katseeni valkeuteen, tunsin tuokiossa, etten ollutkaan outo tässä maailmassa ja että tuo tutkimaton, joka on vailla nimeä ja hahmoa, otti minut syliinsä äitini muotoisena.

Niin on kuolema, tuo samoin tuntematon, minulle kerran ikituttuna ilmenevä. Ja koska niin rakastan tätä elämää, tiedän, että olen kuolemaa samoin rakastava.

Lapsi kirkaisee, kun äiti ottaa sen pois oikealta rinnaltaan, mutta se löytää heti lohtunsa vasemmalta.

96.

Kun täältä poistun, olkoon tämä minun jäähyväissanani, joka on voittava näkemykseni.

Olen maistanut salaista makeutta lotoskukan, joka keinuu valon valtamerellä, ja tullut siunatuksi, -- olkoon tämä minun jäähyväissanani.

Olen leikkinyt rajattomien muotojen kisakentällä, siellä olen nähnyt hänet, muodottoman.

Koko ruumiini ja kaikki jäseneni vapisivat hänen kosketuksestaan, joka on kosketuksen tuolla puolen; ja jos täällä tulee loppu, niin tulkoon, -- olkoon tämä minun jäähyväissanani.

97.

Kun leikin kanssasi, en koskaan kysynyt, kuka olet. En tuntenut arkuutta enkä pelkoa, minun elämäni meni hälinässä.

Varhain aamulla huusit minut valveille unesta leikkitoverinani ja johdatit juosten minut aholta aholle.

En huolehtinut tuollaisina päivinä laulun ajatuksesta, jota lauloit minulle. Vain ääneni otti vastaan säveleesi ja minun sydämeni karkeloi niiden rytmien mukaan.

Nyt, leikin loppuessa, kenen ovatkaan kasvot, jotka äkkiä edessäni ilmenevät? Maailma luo katseensa alas jalkoihisi ja seisoo kunnioittavaisessa pelossa kaikkine vaikenevine tähtineen.

98.

Koristan sinua voitonmerkeillä, virhieni köynnöksillä. Ei ole voimassani poistua voittamattomana.

Minä tiedän, ylpeyteni juoksee päin seinää, elämäni katkoo siteensä tuhansiksi tuskiksi, tyhjä sydämeni purskahtaa itkuun musiikissa niinkuin ontto ruoko, ja kivi on sulava kyyneliin.

Tiedän varmaan, lotos-kukan sadat lehdet eivät ole ijäksi sulkeutuneet, sen makeuden salainen malja on ilmestyvä.

Sinitaivaalta katsoo silmä minun puoleeni ja kutsuu vaieten minua. Mitään ei ole jääpä minulle, ei mitään, otan vastaan jalkojesi juuressa kuoleman alastoman.

99.

Jos jätän peräsimen, silloin tiedän, että aikasi on tullut ottaa se. Mitä nyt on tehtävä, on tehtävä heti. Turhaa on niskoitella.

Siis ota kätesi pois, sydämeni, ja laittaudu vaieten häviämään! Pidä hyvänä onnenasi istua aivan hiljaa, mihin ikinä sinut vietäneekin.

Jokainen tuulenhenkäys sammutti lamppuni, ja kun koetin sitä jälleen sytyttää, unohdin kaikki aina uudestaan.

Mutta nyt tahdon olla viisas ja odottaa pimeydessä ja levittää maton lattialle, ja jos sinulle on mieleen, oi Herra, tule hiljaa ja istu istuimellesi!

100.

Minä sukellan hahmojen syvyyteen, minä toivon siellä hahmottomuuden täydellisen helmen löytäväni.

En purjehdi enää satamasta satamaan lahoine pursineni: Aika on ohitse, jolloin minun iloni oli aalloilla ajelehtia.

Nyt kaipaan kuolla kuolottomuuteen.

Tutkimattoman syvyyden partaalla, missä säveletönten kielten soitto helisee, tahdon eloni harpun virittää.

Olen sen ijäisyyden säveliin virittävä, ja kun sen viimeinen ääni on itsensä loppuun nyyhkyttänyt, asetan minä vaikenevan soittoni vaitiolon jalkojen juureen.

101.

Halki elämäni ovat lauluni sinua etsineet. Ne veivät minut ovelta ovelle, niiden kera hain ja haparoin ja koskettelin maailmaani.

Lauluni opettivat minulle kaiken, mitä koskaan olen oppinut. Ne näyttivät minulle salaisia polkuja, ne saattoivat silmäini eteen monta tähteä minun sydämeni taivaanrannalta.

Ne jouduttivat joka päivä minua ilon ja surun salaisuuksiin. Ja minkä palatsin ovelle te opastittekaan minut vihdoin illalla matkan päättyessä!

102.

Kerskuin ihmisten seassa sinut tuntevani. He näkevät sinun kasvosi kaikissa teoissani. He tulevat ja kysyvät: "Missä hän on?" En tiedä, mitä vastata heille. Virkan: "En voi sitä sanoa teille." Silloin he soimaavat minua ja menevät pois pilkaten. Ja sinä hymyilet.

Panin tietoni sinusta lauluihin, jotka pysyvät. Ja sinun salaisuutesi virtaili sydämestäni. He tulevat ja kysyvät: "Sano, mitä ne tarkoittavat?" En tiedä, mitä vastata heille. Virkan: "Kuka tietää, mikä on tarkoitus!" He hymyilevät ja menevät pois pilkaten ja suuttuneina. Ja sinä hymyilet.

103.

Salli minun avata aistini ja koskettaa maailmaa jalkojesi juuressa vain sinua tervehtien, oi Jumalani!

Niinkuin heinäkuun sadepilvi, joka riippuu alhaalla väristen vuodattamattomasta tuskastaan, niin salli henkeni kumartua kynnyksellesi sinua tervehtien!

Salli lauluni koota kaikki sävelmänsä kuin virtaan, joka vierii vaitiolon valtamereen sinua tervehtien!

Niinkuin kotiinpalaavien kurkien parvi lentää yötä päivää vuoripesilleen, niin salli minun koko elämäni tietää tiensä ikuiseen kotiinsa sinua tervehtien!