Part 9

-- Arvaapas, sanoi herra Shaw tyytyväisenä, kun hänen huomaavaisuutensa oli tehnyt näin suuren vaikutuksen.

Isoimmassa kimpussa oli teeruusun nuppuja, tuoksutonta kanervaa ja sarsaparillaa. Toiseen oli sidottu kourallinen hajuherneitä ja resedoja, joiden keskellä oli muutama herttainen orvokki ja kaunis pikku ruusu. Kolmas oli pieni vihkonen rautayrttejä, valkeita kameliasaunioita ja vihreitä lehtiä.

-- No, sitä ei ole vaikea arvata. Tuo hieno kimppu on Fannylle, kaunis on Pollylle ja iloinen Maudille. Ottakaa nyt omanne, tytöt. Ja Tom luovutti kukkavihot niin kohteliaasti kuin voi odottaa nuorukaiselta, jolla on uudenuutukainen puku ja ahtaat jalkineet.

-- Kukat täydentävät mainiosti asuanne. Isä oli oikein huomaavainen, kun muisti ne. Juoskaapa nyt alas, sillä ovikello soi jo. Äläkä tanssi liikaa, Fan. Ja sinä, Tom, ole mahdollisimman hiljaa, ja sinä Maud, muista olla ahmimatta illallispöydässä. Isoäiti pitää kaikesta huolen, sillä hermoparkani eivät salli minun tulla alas.

Näin sanoen rouva Shaw lähetti heidät luotaan, ja kaikki neljä lähtivät vastaanottamaan ensimmäistä vierasjoukkoa, muutamia pikkutyttöjä, jotka oli kutsuttu vartavasten pitämään Maudia poissa sisaren tieltä. Tom oli saanut kutsua kolme parasta ystäväänsä, joiden lempinimet olivat Rumple, Sherry ja Spider.

-- He kelpaavat tanssittajiksi, sillä herroista on puute; ja kutsuthan ovatkin Pollya varten, joten täytyy hankkia vähän nuorta väkeä hänen takiaan, sanoi Fanny lähettäessään kutsukortteja.

Pojat tulivat tietysti hyvissä ajoin ja seisoskelivat nurkissa, ja näytti kuin heillä olisi ollut käsivarsia ja sääriä yli tarpeen. Tom yritti parhaansa mukaan olla hyvä isäntä, mutta juhlallisuus tuntui rasittavalta, ja hänen oli miehekkäästi vastustettava kiusausta ehdottaa harakkahyppelyä, sillä pitkä, tanssia varten tyhjennetty olohuone tuntui siihen tarkoitukseen erittäin houkuttelevalta.

Polly istui hänelle määrätyssä paikassa ja kamppaili ujouttaan vastaan Fannyn esitellessä hänelle hienoja nuoria naisia ja jäykkiä nuoria herroja, jotka kaikki toistivat samoja kohteliaita tervehdyksiä ja siirtyivät sitten muualle unohtaen hänet tyystin. Kun ensimmäistä tanssia kuulutettiin, Fanny sai käsiinsä pakoilevan Tomin ja kuiskasi vetoavasti:

-- Kuule, Tom, sinun on nyt mentävä hakemaan Pollya. Sinä olet talon nuori isäntä, ja kuuluu hyviin tapoihin, että tanssit hänen kanssaan ensimmäiseksi.

-- Polly ei välitä seuraelämän tavoista. Ja minä vihaan tanssimista. Anna minun olla rauhassa äläkä kiusaa minua tai juoksen tieheni, murisi Tom lannistuen täysin Fannyn kamalasta suunnitelmasta, että joutuisi aloittamaan tanssiaiset Pollyn kanssa.

-- En anna ikinä anteeksi, jos juokset tiehesi. Tule nyt ja auta kiltisti minua. Mehän olemme olleet kauheita Pollylle ja päätimme korjata asian olemalla oikein hyviä hänelle. Minä aion pitää sanani, eikä häntä saa unohtaa minun tanssiaisissani, sillä haluan hänen pitävän minusta ja ajattelevan meistä jälkeenpäin hyvää.

Taitava puhe tehosi vastahakoiseen Tomiin. Hän vilkaisi Pollyn onnellisiin kasvoihin, muisti lupauksensa ja päätti huokaisten täyttää velvollisuutensa.

-- No, minä haen häntä, mutta sanon sinulle jo etukäteen, etten osaa alkuunkaan tanssia.

-- Kyllä sinä osaat. Olenhan minä kymmeniä kertoja opettanut sinulle askelet. Aion aloittaa masurkalla, sillä tytöt pitävät siitä, ja se on hauskempaa kuin franseesi. Pane nyt hansikkaat käteesi ja mene pyytämään Pollya niin kuin herrasmies ainakin.

-- Hitto sentään! murahti Tom. Inhottavat hansikkaat repesivät Tomin kiskoessa niitä käteensä, mutta poika karaisi mielensä, meni Pollyn luo, kumarsi jäykästi, työnsi kyynärpäänsä ulospäin ja sanoi juhlallisesti: -- Saanko luvan, neiti Milton?

Hän käyttäytyi parhaansa mukaan isojen poikien tapaan ja toivoi siten saavansa Pollyn hämilleen. Mutta siinä hän erehtyi, sillä vilkaistuaan hämmästyneenä Tomia Polly nauroi hänelle vasten kasvoja, tarttui hänen käteensä ja sanoi sydämellisesti:

-- Tietysti saat, mutta älä ole typerä, Tommy.

-- Fan käski minun olla kohtelias ja siksi minä koetin, kuiskasi Tom ja lisäsi tartuttuaan toveriinsa miltei epätoivoisen näköisenä: -- Pidä lujasti kiinni, ehkä me selviämme tästä jollain tavoin.

Soitto alkoi ja he rupesivat tanssimaan. Tom hyppeli kömpelösti toiseen suuntaan, Polly toiseen.

-- Pysy tahdissa, läähätti Polly.

-- En minä osaa, en ole koskaan osannut, vastasi Tom.

-- Pysy sitten minun tahdissani äläkä astu varpailleni, pyysi Polly.

-- Älä välitä, hypi vain, kyllä se vähitellen luistaa, murahti Tom ja heilautti onnetonta toveriaan niin, että molemmat melkein kaatuivat.

Mutta tanssi ei vain ruvennut luistamaan, sillä yrittäessään epätoivoisesti suoriutua urakastaan Tom oli vähällä läkähdyttää Pollyn. Hän survoi, viskoi, työnsi ja pyöritti Pollya oikealle, kiskoi sitten vasemmalle, murjoi ihmisten ja huonekalujen päälle, poljeksi häntä varpaille, rutisti hänen pukunsa ja teki itsensä kaikin puolin naurettavaksi. Polly oli pyörällä päästään, mutta yritti parhaansa mukaan kestää koettelemuksen muistaessaan, että Tom oli ruvennut marttyyriksi ja että hänen oli oltava kiitollinen tästä uhrauksesta.

-- Voi, pysähdy, tämä on kauheaa! huusi Polly hengästyneenä muutamien hurjien kierrosten perästä.

-- Onko? sanoi Tom ja pyyhki punaisia kasvojaan niin keventyneen näköisenä, ettei Pölyllä ollut sydäntä torua häntä. Hän kiitti vain ja heittäytyi hengästyneenä tuolille istumaan.

-- Olin tietysti kamala, mutta Fan vaati minua itsepäisesti tanssimaan, sillä hän pelkäsi sinun loukkaantuvan, ellen hakisi sinua ensimmäiseen tanssiin, sanoi Tom katuvaisesti tarkastellessaan Pollya, kun tämä oikoi rypistyneen vyönauhansa, jota Tom oli käyttänyt jonkinlaisena kiinnipitimenä riepottaessaan häntä. -- Katrillia minä kyllä osaan, mutta sinä et varmaan ikinä enää halua tanssia minun kanssani, hän lisäsi ja alkoi heilutella Pollyn viuhkaa niin hurjasti, että tämän tukka hulmusi kuin myrskyn kourissa.

-- Tanssin oikein mielelläni. Ja sinun on kirjoitettava nimesi viuhkaani. Se on tapana ellei ole tanssiluetteloa, sanoo Trix.

Tyytyväisen näköisenä Tom otti esiin kynänpätkän, koukersi nimensä ja sanoi viuhkaa palauttaessaan:

-- Nyt menen hakemaan Sherryn tai jonkun toisen kaverin, joka osaa masurkkaa, niin että saat kunnolla tanssia ennen kuin soitto loppuu.

Tom poistui, mutta ennen kuin hän ennätti tavoittaa ketään masurkan taitajaa, Pollyn oli jo ottanutkin haltuunsa koko salin paras tanssittaja. Herra Sydney oli nähnyt ja kuullut kaiken, ja vaikka hän oli itsekseen nauranutkin, Tomin rehellinen tunnustus ja Pollyn herttaisuus ihastuttivat häntä. Pollyn jalka polki iloisen musiikin tahtia, ja hänen katseensa seurasi innokkaasti ohi liukuvia pareja, kun herra Sydney ilmestyi hänen eteensä ja sanoi kohteliaasti:

-- Polly-neiti, saanko luvan?

-- Kiitos, minun tekeekin kauheasti mieleni tanssimaan. Ja Polly hypähti seisomaan kädet ojennettuina ja niin kiitollisen näköisenä, että Sydney päätti tanssittaa Pollya niin monta kertaa kuin tämä vain halusi.

Tällä kertaa kaikki sujui hyvin, ja palattuaan tuloksettomalta etsintäretkeltään Tom hämmästyi nähdessään Pollyn liitelevän sirosti taitavan tanssittajan viemänä.

-- Tuo on toista, hän ajatteli seuratessaan, miten pronssinväriset kengät siirtyilivät täsmällisesti oikeassa tahdissa. En käsitä, miten Sydney osaakin viedä noin hyvin. Mutta hauskaa se varmasti on, ja totisesti, kyllä minäkin vielä opettelen tanssimaan! lisäsi nuori herra Shaw ja heilautti kättään niin voimakkaasti, että viimeinenkin nappi lensi hänen hansikkaistaan.

Tanssin päätyttyä Polly ei ennättänyt edes kunnolla kiittää Sydneytä, kun Tom jo tuli sanomaan holhoavasti:

-- Sinähän tanssit hienosti, Polly. Sinun ei tarvitse muuta kuin vihjaista kenet haluat, niin käsken hänen tanssia kanssasi, olipa hän kuka tahansa.

-- En minä välitä nuorista herroista, he ovat niin jäykkiä ja hakisivat minua vain velvollisuudesta. Mutta noista pojista minä pidän ja tanssin mielelläni heidän kanssaan, jos he vain haluavat, sanoi Polly katseltuaan ympärilleen.

-- Minä talutan ne tänne jok'ikisen. Ja Tom toi iloisesti Pollyn luo ystävänsä, jotka olivat ihastuneita häneen ja ylpeitä, että kelpasivat ennen "isoja poikia".

Sen jälkeen Polly ei joutanut enää istumaan, sillä pojat pyörittivät häntä koko ajan, ja hän oli niin onnellinen, ettei nähnyt eikä aavistanut ympäristönsä pikku vehkeilyä, sydämentykytystä, turhamaisuutta, keimailua ja joutavaa hassuttelua. Hän rakasti tanssimista ja iloitsi siitä niin täydestä sydämestään, että sitä oli hauska katsella. Hänen silmänsä säteilivät, poskensa hehkuivat, suu nauroi ja kiharat hulmusivat, kun hän liiteli lattialla mieli yhtä keveänä kuin jalatkin.

-- Onko sinulla hauskaa, Polly? kysyi herra Shaw, joka kurkisti tuon tuostakin sisään ilmoittaakseen isoäidille, että kaikki sujui hyvin.

-- Kerrassaan taivaallista, sanoi Polly hurmaantuneena ja kiiruhti herra Shaw'n luo.

-- Hän on valloittanut nuo pojat kokonaan, sanoi Fan sivuuttaessaan heidät.

-- He ovat hyvin kilttejä, kun hakevat minua tanssimaan, enkä minä pelkää heitä, selitti Polly hypähdellen, sillä hän ei yksinkertaisesti voinut seistä aloillaan.

-- Sinä siis pelkäät nuoria herroja? kysyi herra Shaw pidellen häntä kiharasta kiinni.

-- Kaikkia muita paitsi herra Sydneytä. Hän ei ole olevinaan eikä puhu joutavia ja voi, hän tanssii kuin enkeli, niin kuin Trix sanoo.

-- Isä, tule tanssimaan valssia minun kanssani. Fan kielsi minua tulemasta lähelleen, koska minun punainen pukuni tekee hänen vaaleanpunaisensa jumaksi, ja minä haluaisin niin hijveän mielelläni tanssia.

-- Minä olen unohtanut koko tanssimisen, Maudie. Pyydä Pollya; kyllä hän pyörittää sinua kuin hyrrää.

-- Herra Sydney on merkinnyt tämän tanssin, vastasi Polly katsoen viuhkaansa hiukan tärkeänä. -- Mutta hän ei taida välittää, vaikka otankin Maud-ressukan hänen sijastaan. Maud ei ole tanssinut juuri ollenkaan ja minä taas enemmän kuin tarpeeksi. Olisiko kovin epäkohteliasta kieltäytyä? Polly katsoi hoikkaa tanssitoveriaan, jonka katse ilmaisi, että vaihto tuntui uhraukselta.

-- Ei toki. Pyörittäkää vain pienokaista kunnolla, me katselemme, vastasi herra Sydney ja nyökkäsi hymyillen.

-- Pieni herttainen luonnonlapsi, sanoi herra Shaw Pollyn ja Maudin pyörähtäessä tiehensä.

-- Hänestä tulee viehättävä pikku nainen, ellei häntä vain hemmotella pilalle.

-- Siitä ei ole pelkoa. Hänellä on järkevä äiti.

-- Sen arvasinkin. Ja Sydney huokasi, sillä hän oli hiljattain menettänyt oman hyvän äitinsä.

Kun tuli tarjoilun aika, Polly sattui juuri keskustelemaan erään Fanin esittelemän nuoren herran kanssa, joka saattoi tietysti neiti Miltonin ruokasaliin, järjesti hänelle tuolin nurkkaan ja tarjottuaan hänelle kasan jäätelöä ja mantelileivoksen syventyi niin tyystin omaan annokseensa, että Polly olisi jäänyt surkean vähälle, ellei Tom olisi tullut pelastamaan häntä.

-- Olen etsinyt sinua joka paikasta. Tule minun kanssani äläkä istu täällä nälkää näkemässä, sanoi Tom ja katsoi ivallisesti Pollyn tyhjästä lautasesta hänen epäkohteliaan suojelijansa lautaseen, joka oli kasattu täyteen herkkuja.

Saattajansa kannoilla Polly astui ruokasalin ja keittiön väliseen isoon tarjoiluhuoneeseen ja tapasi siellä hauskan pikku seurueen kaikessa rauhassa juhlimassa. Maud ja hänen paras ystävänsä Grace istuivat peltisillä keksilaatikoilla, Sherry ja Spider koristivat jääkaappia Tomin ja Rumplen toimittaessa heille syötävää.

-- Täällähän on hauskaa, sanoi Polly, jota tervehdittiin lusikkain kalinalla ja ruokaliinojen huiskutuksella.

-- Istu sinä tähän tynnyrille, niin minä pidän huolen, että saat kylliksesi, sanoi Tom asettaen Pollyn eteen tarjottimen ja jaellen mahtavan näköisenä käskyjään.

-- Tämä on meidän ryövärijoukkomme luola ja minä olen päällikkö. Me hyökkäämme ohikulkijain kimppuun ja kauemmaksikin ja tuomme saaliin kotiin. Mene nyt, Rumple, hakemaan leipäkori, minä odotan, kunnes Katy tuo Pollylle uusia ostereita. Sherry, kipaise keittiöön ja tuo kupillinen kahvia, Spider, kerää salaatin loppu ja anna vati luukusta keittiöön täytettäväksi. Syö nyt, Polly, minun väkeni tuo lennossa lisää.

Mitä riemua he pitivätkään tarjoiluvälikössä ja miten uhkarohkeita hyökkäyksiä he tekivät hyytelöpurnukkoihin ja leivoslaatikkoihin! Miten onnistuneita ryöstöjä ruokasaliin ja keittiöön, miten salakavalia rynnäköitä Katy-paran ja neekeritarjoilijan kimppuun, joka oli täysin avuton ryövärijoukon käsissä. Nämä olivat viattomat pikku kemut, sillä viiniä ei sallittu, ja ritarillisella ryövärijoukolla oli niin kiire hankkia herkkuja naisilleen, ettei heillä ollut aikaa syödä liikoja. Kukaan ei kaivannut heitä, ja kun he lähtivät luolastaan, juhla-ateria oli päättynyt ja vain muutamat nuoret herrasmiesahmatit viivyttelivät enää rippeiden kimpussa.

-- Noin he aina tekevät, sysäävät tytöt nurkkiin, antavat heille jotakin maistiaisiksi ja ahmivat sitten kuin porsaat, kuiskasi Tom halveksivasti muistamatta enää omia yksityishyökkäyksiään, jotka hän oli suorittanut joukon hajaannuttua.

Loppuilta omistettiin arvausleikille, jota Polly ei tuntenut. Hän vetäytyi ikkunakomeroon katselemaan ja vähän aikaa se huvittikin häntä. Erilaiset sievät kuvaelmat olivat hauskaa katseltavaa, mutta vähitellen kateuden rikkaruoho alkoi rehottaa hänessä ja hän tunsi itsensä sivulliseksi, kun toiset saivat lystikkäitä silkkipaperipukuja, hauskoja makeisia, kukkia, nauhoja, ja sieviä pikku esineitä, joista tytöt pitävät. Kaikki touhusivat jotakin. Herra Sydney oli tanssimassa, Tom ja hänen ystävänsä keskustelivat portaikossa baseballista ja Maudin seurue oli palannut kirjastoon leikkimään.

Polly yritti turhaan voittaa haikeutensa, kunnes hän muisti mitä äiti oli kerran sanonut: -- Kun tunnet olevasi huonolla tuulella, koeta tehdä joku toinen iloiseksi ja pian olet oma itsesi.

Yritänpä sitä keinoa, ajatteli Polly ja katseli ympärilleen mitä voisi tehdä. Hänen askelensa päätyivät kirjastoon, josta kuului riitaisia ääniä. Maud ja toiset pikku tytöt istuivat sohvalla jutellen toistensa vaatteista, kuten olivat kuulleet äitinsäkin juttelevan.

-- Onko sinun pukusi tehty muualla? kysyi Grace.

-- Ei, onko sinun? vastasi Blanche.

-- On, ja se maksoi kamalasti.

-- Mutta se ei ole yhtä kaunis kuin Maudin.

-- Minun on tehty New Yorkissa, sanoi neiti Shaw silitellen tyytyväisenä helmojaan.

-- Minä en voi nyt pukeutua kovin hienosti, kun äiti käyttää surupukua jonkun kuoleman johdosta, huomautti Alice Lovett tärkeänä, koska hänkin joutui suruajan merkkinä pitämään mustaa kaulakorua.

-- En minä välitä, vaikka minun pukuni onkin täällä ommeltu; mutta tiedättekö, minun serkkuni kutsuilla tarjottiin kolmenlaista viiniä. Ihan totta, virkkoi Blanche.

-- Eihän?

Ja pikku tytöt mykistyivät kerrassaan, kunnes Maud huomautti isänsä äänenpainoja huvittavasti toistaen:

-- Isä sanoi, että se oli aivan san-skandaali. Jotkut pojista tulivat ihan humalaan ja heidät täytyi lähettää kotiin. Hän ei antanut meidän tajjota viiniä ja isoäitikin sanoi, että se on sopimatonta lasten kutsuissa.

-- Minun äitini sanoo, etteivät sinun äitisi vaunut ole läheskään yhtä hienot kuin meidän, puuttui Alice puheeseen.

-- Ovatpahan. Ne on kokonaan vuojattu vihjeällä silkillä ja se on kauniimpaa kuin se vanha punainen kangas teidän vaunuissanne, huusi Maud ja pöyhisteli kuin ärsytetty kananpoika.

-- Niin, mutta minun veljeni ei käytä vanhaa kamalaa lakkia ja hänellä on kaunis tukka. Minä en tahtoisi sellaista veljeä kuin Tom. Hän on hirmuisen ilkeä, sanoi minun sisareni, kimautti Alice.

-- Eikä ole. Sinun veljesi on sottapytty.

-- Sinä valehtelet.

-- Sinäpäs!

Ikävä kertoa, mutta silloin neiti Shaw lyödä läimäytti neiti Lovettia, joka vastasi reippaasti kohteliaisuuteen, ja molemmat alkoivat itkeä.

Polly, joka oli pysähtynyt kuuntelemaan tätä mieltäylentävää kinastelua, erotti riitakumppanit, ja kun hän huomasi että pikku ressukat olivat väsyneitä ja ärtyisiä eivätkä voineet lähteä kotiin ennen kuin heitä tultaisiin hakemaan, hän ehdotti heille leikkimistä. Tytöt suostuivat ehdotukseen ja "jänö istui maassa" palautti rauhan. Pian ilmestyivät kirjastoon pojatkin, jotka oli karkotettu tanssisalista; he yhtyivät riemumielin leikkiin, joka pian muuttui niin vilkkaaksi, että unisimmatkin valveutuivat. Sokkosillaolo oli täydessä käynnissä, kun herra Shaw kurkisti sisään ja nähdessään Pollyn pyrähtelevän ympäri huonetta silmät sidottuina hänkin liittyi piiriin yllättääkseen sokon. Hän joutui heti kiinni, ja Pollyn hämmästys herätti riemua, sillä tämä arvasi herra Shaw'n vasta kun hänen kätensä sattuivat hänen kaljuun päähänsä.

Kuje sai kaikki niin hyvälle tuulelle, että Polly unohti kateutensa ja pikku tytöt suutelivat toisiaan jäähyväisiksi niin ystävällisesti kuin newyorkilaisia pukuja, vaunuja ja kilpailevia veljiä ei olisi ikinä ollutkaan.

-- No niin, Polly, piditkö kutsuista? kysyi Fan, kun viimeinen vieras oli lähtenyt.

-- Pidin kauheasti, mutta minulle ei varmaan olisi hyväksi olla sellaisissa usein, vastasi Polly hitaasti.

-- Miksei?

-- Ei olisi hauskaa, ellei olisi hienoa pukua eikä saisi tanssia koko aikaa eikä kukaan ihailisi.

-- En luullut sinun välittävän sellaisesta, virkkoi Fan hämmästyneenä.

-- En minäkään tähän iltaan saakka, mutta nyt huomasin välittäväni. Ja siksi on hyväkin, että lähden huomenna kotiin.

-- Voi, kultaseni, kuinka minä tulen toimeen ilman suloista Pollya, joksi Sydney sanoo sinua, huokasi Fan ja vei Pollyn toisten helliteltäväksi.

Kaikki muutkin toistivat seuraavana päivänä samaa, ja monet hellät katseet seurasivat pientä harmaapukuista olentoa, kun hän tyynesti liikkuen toimitteli viimeistä kertaa pikku palveluksiaan, jotka osaltaan tekivät hänet niin kaivatuksi. Pollyn oli määrä lähteä heti päivällisen jälkeen, ja kun hän oli jo saanut matka-arkkunsa melkein pakatuiksi, häntä kehotettiin lähtemään pienelle kävelylle, koska isoäiti järjesti loput tavarat. Polly arvasi, että arkkuun aiottiin panna jokin hauska yllätys, sillä Fan ei tarjoutunut tulemaan hänen seurakseen, Maudkin piilotteli jotain esiliinansa alla ja Tom häipyi äitinsä huoneeseen salaperäisen näköisenä. Polly totteli kehotusta ja lähti ulos iloiten jo etukäteen tuntemattomista aarteista, joita sai viedä kotiinsa.

Vaikka herra Shaw ei ollut puhunut mitään aikaisesta kotiin tulosta, Polly toivoi hänen sittenkin tulevan ja lähti häntä vastaan. Herra Shaw puolestaan ei odottanut näkevänsä Pollya, koska tämä oli ollut kiireissään hänen kotoa lähtiessään, ja sitä paitsi nyt satoi luntakin. Mutta kääntyessään puistokadulle hän näki Pollyn juoksevan vastaansa kasvot säteillen pyöreän hatun alla ja punaiset posket lumihiutaleiden puuteroimina.

-- Huomenna ei kukaan ole enää minua vastassa, hän sanoi, kun Polly tarttui molemmin käsin hänen käteensä ja puristi hellästi.

-- Eiköpähän vain, sanoi Polly hymyillen ja päätään nyökyttäen, Fanny oli näet luvannut tulla isäänsä vastaan Pollyn lähdettyä.

-- Sehän hauskaa. Mutta sinun täytyy luvata, että tulet meille joka talvi oikein pitkäksi aikaa, sanoi herra Shaw ja taputti sinisiä lapasia, jotka pitelivät hänen kättään.

-- Tulen oikein mielelläni, jos kotona vain selvitään ilman minua.

-- Heidän täytyy lainata sinut vähäksi aikaa, koska teet meille kaikille hyvää ja me tarvitsemme sinua.

-- Onko se totta? En käsitä millä tavoin, mutta on hauska kuulla teidän sanovan niin, sanoi Polly nieleskellen.

-- En osaa sitä selittää, kultaseni, mutta sait kodin tuntumaan taas lämpöiseltä ja miellyttävältä, enkä toivoisi sen muuttuvan lähdettyäsi.

Polly ei ollut koskaan ennen kuullut herra Shaw'n puhuvan tällä tavoin eikä tiennyt mitä olisi sanonut. Hän oli ylpeä ja onnellinen, että oli voinut näyttää äidin olleen oikeassa, kun tämä oli sanonut, että "pieninkin meistä voi tehdä hyvää tässä isossa maailmassa". Polly loi ystäväänsä kiitollisen katseen, joka oli puhuvampi kuin mitkään sanat, ja käsi kädessä he jatkoivat matkaansa pehmeässä lumisateessa.

Jos Polly olisi nähnyt, mitä hänen matka-arkkunsa yläosaan pistettiin, hän olisi mykistynyt. Fanny oli näet kertonut isoäidille, miten hän oli kerran nauranut Pollyn vaatimattomille pikku lahjoille. Nyt he kaikki olivat yhteistuumin yrittäneet keksiä jotakin todella hienoa ja arvokasta jokaiselle Miltonin perheen jäsenelle. Koossa olikin aarteita kerrakseen. Ja noihin houkutteleviin kääröihin oli kätkettynä niin paljon hyväntahtoisuutta, rakkautta ja ystävällistä huolenpitoa, ettei kukaan voisi niistä loukkaantua, vaan pitäisi lahjoja kahta tervetulleempana, koska ne olivat niin tavattoman viehättäviä ja kauniita. Mutta on varma, että jos Polly olisi aavistanut pienen taskukellon tikittävän arkkuun pannussa sievässä rasiassa, jonka kannessa oli hänen nimensä, hän ei olisi ikinä jättänyt arkkua avaamatta, kuten isoäiti neuvoi, eikä syönyt päivällistään niin hiljaisena. Hänen sydämensä oli täynnä, ja kyynelet kihosivat hänen silmiinsä useammin kuin kerran. Kaikki olivat ystävällisiä ja pahoillaan hänen lähdöstään.

Tomia ei tarvinnut tällä kerralla kehottaa saattamaan, ja myös Fanny ja Maud tahtoivat mukaan. Rouva Shaw unohti hermonsa ja pani omin käsin Pollylle muutamia piparkakkuja evääksi. Herra Shaw suuteli Pollya kuin tämä olisi ollut hänen rakkain tyttärensä, ja isoäiti syleili häntä lujasti kuiskaten vapisevalla äänellä: "Pikku sydänkäpyseni, tule pian takaisin." Katy liehutteli nenäliinaa lastenkamarin ikkunasta ja huusi heidän ajaessaan ohi:

-- Jumala siunatkoon teitä, rakas Polly-neiti, ja antakoon teille runsaasti onnea!

Mutta Tomin jäähyväiset olivat kaikkein hauskimmat. Kun Polly istui jo rautatievaunussa, viimeiset hyvästit oli heitetty ja vaunu liikkeellä, Tom otti esiin kovan pikku käärön, heitti sen vaunuun ja sanoi hassunkurinen naurun ja itkun sekainen ilme kasvoillaan:

-- Se on kamala, mutta sinä toivoit sitä ja minä pistin sen mukaan, että saisit nauraa. Hyvästi, Polly, hyvästi!

Viimeiset sanat tulivat vähän käheästi, Tom hävisi ne sanottuaan ja Polly jäi nauramaan hänen jäähyväislahjaansa, kunnes kyynelet alkoivat valua poskia pitkin. Hän oli saanut pussillisen pähkinöitä, pohjimmaisena Tomin valokuva. Se oli tosiaan kamala, kuin salaman valossa otettu, ja Tomilla oli siinä hurja ja tuijottava ilme kasvoillaan. Mutta Polly piti siitä, ja milloin hän vain tunsi itsensä vähänkään surulliseksi eron takia, hän otti pähkinän tai vilkaisi Tomin hullunkurista kuvaa, ja hänen mielensä piristyi heti.

Tällä tavoin lyhyt matka kului hauskasti, ja hämärissä hän erotti joukon rakkaita kasvoja vaatimattoman pienen talon edessä, joka tuntui hänen mielestään kauniimmalta kuin mikään palatsi, sillä se oli hänen oma kotinsa.

8

KUUDEN VUODEN KULUTTUA

-- Arvatkaapa mitä Polly aikoo tehdä tänä talvena? sanoi Fanny kohottaessaan katseensa kirjeestä, jota oli innokkaasti lukenut.

-- Luennoi kai naisten oikeuksista, sanoi nuori herrasmies, joka tutki peilistä huolellisesti kirkkaan kastanjan ruskeaa pystytukkaansa nojautuen veltosti kyynärpäillään uunin reunustaan.

-- Ehkä hän aikoo hurmata jonkun nuoren papin ja mennä naimisiin hänen kanssaan, lisäsi rouva Shaw, jonka ajatukset askartelivat nykyään usein nuorten naittamisessa.

-- Hän jää kai kotiin hoitamaan taloutta, koska palvelijat tulevat niin kalliiksi. Se olisi ihan hänen tapaistaan, huomautti Maud, joka osasi jo sanoa r-kirjaimen.

-- Minä luulen, että hän rupeaa pitämään koulua tai jotain muuta sentapaista auttaakseen veljiään, sanoi herra Shaw, joka oli laskenut sanomalehden kädestään kuullessaan Pollyn nimen.