Part 2

-- Oliko sinulla hauskaa, lapsikulta, isoäiti kysyi Pollylta tarkastellen hänen hehkuvia poskiaan ja kirkkaita silmiään.

-- En haluaisi olla kiittämätön, mutta ei minulla ollut hauskaa, vastasi Polly. -- Osa oli kyllä kaunista, mutta oli paljon sellaistakin, jonka takia olisin halunnut vajota maan alle. Toiset näyttivät pitävän siitä, mutta minun mielestäni se ei ollut sopivaa.

Kun Polly tämän mielenilmauksensa ponneksi vielä lyödä napautti kengällä lattiaan, Fan nauroi, tanssi ympäri huonetta ja sanoi:

-- Tiedätkö, isoäiti, Polly oli aivan järkyttynyt. Hänen silmänsä olivat suuret kuin teevadit, kasvot punaiset kuin tämä minun vyönauhani ja hän taisi kerran olla vähällä purskahtaa itkuun. Olihan näytelmässä kyllä outojakin kohtia, mutta tietysti kaikki oli täysin sopivaa, muuten emme olisi menneet sinne. Kuulin rouva Smythe Perkinsin sanovan: "En ole nähnyt ihastuttavampaa näytelmää rakkaassa Pariisissakaan", ja hän kyllä tietää nämä asiat.

-- Siitä minä viis. Tiedän vain, ettei se ollut sopivaa katsottavaa nuorille tytöille, muuten ei minua olisi niin hävettänyt, sanoi Polly topakasti, vaikka hiukan ymmällään; rouva Smythe Perkinsin mielipiteet eivät saaneet häntä vähääkään vakuuttuneeksi.

-- Taidat olla oikeassa, kultaseni, mutta sinä olet elänyt maalla etkä ole vielä oppinut, että kainous on vanhanaikaista. Annettuaan hyvänyön suukon isoäiti poistui. Polly nukahti ja tanssi unissaan ratsastuspukuisena suurella lavalla Tomin päristellessä isoa rumpua orkesterissa. Ja yleisöllä oli hänen vanhempiensa kasvot, ja he katselivat häntä silmät suurina kuin teevadit ja kasvot punaisina kuin Fannyn vyönauha.

2

UUSIA TAPOJA

-- Tänään minä lähden kouluun. Tule, mennään laittamaan itsemme kuntoon, sanoi Fanny pari päivää myöhemmin noustuaan aamiaispöydästä.

-- Olet ihan hyvän näköinen. Mitä sinun pitää vielä tehdä? kysyi Polly seuratessaan Fania halliin.

-- Koristaa itseään puoli tuntia ja panee tukkaansa täytettä, tuhahti Tom, jonka kouluun sonnustautuessa tarvitsi vain paiskata lakki päähän ja sitaista hihnaan muutamia kirjoja, jotka näyttivät joskus toimineen puolustusaseena.

-- Minkälaista täytettä? kysyi Polly, kun Fanny marssi tiehensä suvaitsematta vastata.

-- Hänellä on päänupissaan jonkun toisen ihmisen hiuksia sellaisessa kohtaa, jossa niiden ei pitäisi olla. Ja Tom poistui vihellellen piittaamatta hiukkaakaan, missä kunnossa hänen oma pörrönsä oli.

-- Miksi sinun on oltava niin hieno kouluun mennessäsi? kysyi Polly odottaessaan Fania, joka järjesteli pieniä otsakiharoitaan ja suori pukunsa nauhoja ja ruusukkeita.

-- Kaikki tytöt ovat, se on välttämätöntä, sillä eihän koskaan tiedä kenet tapaa. Mennään kävelemään koulun päätyttyä. Ota sinäkin paras hattusi ja takkisi, vastasi Fan ja koetti asetella omaa hattuaan täysin painokin vastaisesti.

-- Voinhan minä ottaakin, jos tämä ei ole mielestäsi kyllin sievä. Minustakin se toinen hattu on kyllä kauniimpi, kun siinä on sulka, mutta tämä on lämpöisempi, ja siksi pidän tätä arkisin.

Ja Polly juoksi omaan huoneeseensa 'laittautumaan', ettei Fanin tarvitsisi hävetä hänen yksinkertaista asuaan.

-- Eikö sinun käsiäsi palele noissa vuohennahkakäsineissä? Polly kysyi, kun he kulkivat lumista katua pitkin pohjatuulen puhaltaessa vasten kasvoja.

-- Palelee ihan kamalasti, mutta käsipuuhkani on niin iso, etten rupea raahaamaan sitä. Äiti ei anna pienentää puuhkaa, ja kärpännahkaista on säästettävä juhlakäyttöön. -- Ja Fanny siveli käsineitään vääryyttä kärsineen näköisenä.

-- Minun oravannahkapuuhkani se vasta iso on, mutta se on lämmin ja suloinen ja tässä sinäkin voit lämmitellä käsiäsi jos haluat, sanoi Polly tarkastellen tyytymättömän näköisenä uusia villakäsineitään, vaikka ne aikaisemmin olivat olleet hänen mielestään kerrassaan upeat.

-- Ehkä toisella kertaa. Kuulehan, Polly, älä sitten ujostele. Minä esittelen sinut vain parille tai kolmelle tytölle, sen jälkeen sinun ei tarvitse välittää heistä ja ranskanopettajasta tippaakaan eikä lukea ellet tahdo. Me olemme etuhuoneessa, jossa istuu vain kaksitoista tyttöä, ja heillä on niin paljon muuta mielessään, etteivät he sinua juuri huomaakaan.

-- En taidakaan lukea, istun vain ja katselen ympärilleni. Minusta on hauska tarkastella ihmisiä. Täällä on kaikki niin uutta ja outoa.

Mutta Pollya ujostutti kovasti ja se näkyikin hänestä, kun hänet ohjattiin etuhuoneeseen, joka oli täynnä häliseviä, toinen toistaan hienommin pukeutuneita nuoria naisia. Nämä loivat kesken juttelunsa kylmän, punnitsevan katseen tulokkaaseen. Fannyn esitellessä Pollyn he nyökkäsivät kohteliaasti, sanoivat jotain ystävällistä ja tekivät hänelle tilaa pöydän ääreen, jonka ympärillä istuivat odottamassa ranskan opettajaa. Vallattomimmat ilvehtivät, toiset tutkivat päät yhdessä pieniä paperilappuja, useimmat söivät makeisia ja kaikki kaksitoista papattivat kuin papupadat. Polly, jolle oli kohteliaasti tarjottu makeisia, tunsi näitä hienoja neitejä katsellessaan ja kuunnellessaan itsensä hyvin mitättömäksi ja maalaiseksi.

-- Tytöt, tiedättekö että Carrie on matkustanut ulkomaille? Hänestä juoruttiin niin paljon, että hänen isänsä sai tarpeekseen ja vei koko perheen matkoille. Hupaisaa, vai mitä? sanoi muuan eloisa nuori nainen, joka oli juuri astunut huoneeseen.

-- Se olikin parasta. Äiti sanoi, että jos minä olisin käynyt samaa koulua, hän olisi heti ottanut minut pois sieltä, vastasi toinen tyttö hyvin tärkeän näköisenä.

-- Carrie karkasi erään italialaisen soitonopettajan kanssa ja siitä kerrottiin sanomalehdissä ja kohuttiin kauheasti, selitti ensimmäinen puhuja Pollylle, joka näytti tyrmistyneeltä.

-- Hirveää! hän huudahti.

-- Minusta se on huvittavaa. Carrie on vain kuudentoista ja mies kerrassaan upea. Carriella on runsaasti rahaa ja kaikki puhuivat siitä. Ja menipä hän minne tahansa, kaikki katselivat häntä ja se oli hänestä hauskaa. Mutta hänen isänsä on vanha köriläs ja toimitti koko perheen pois. Se oli ikävää, sillä Carrie oli hauskin olento, jonka ikänäni olen tuntenut.

Polly ei osannut sanoa mitään vilkkaalle Belle-neidille, mutta Fan huomautti:

-- Minusta on hauska lukea tällaisista asioista, mutta harmi että se tapahtui juuri täällä, koska meitä pidetään sen takia yhä tiukemmalla. Olisittepa kuulleet, miten minun isäni pauhasi. Hän uhkasi lähettää palvelustytön joka päivä saattamaan minut kouluun, kuten New Yorkissa tehdään, jotta pääsisin kunnollisesti perille. Oletteko kuulleet mielettömämpää?

-- Se johtui vain siitä, että Carrie keksi äitinsä nimissä poissaolon syitä, kun oli kävelemässä Orestensa kanssa, vaikka kotiväki luuli hänen olevan turvallisesti koulussa. Eikö hän ollutkin ovela? huudahti Belle aivan kuin olisi ihaillut hyvinkin Carrien metkua.

-- Pieni lystinpito on ihan paikallaan eikä ole mitään syytä ruveta juoruilemaan, vaikka joku silloin tällöin karkaisikin. Pojat tekevät mitä tahtovat, enkä ymmärrä miksi tyttöjä olisi pidettävä lukkojen takana. Yrittäköötpä vain vahtia ja paimentaa minua, lisäsi toinen hemaiseva nuori nainen.

-- Sinua vartioimaan tarvittaisiinkin poliisi tai joku korkeahattuinen pikku mies, sanoi Fan merkitsevästi. Kaikki purskahtivat nauramaan, ja Trix keikautti keimailevasti päätään.

-- Oletko lukenut "Aavemorsianta"? Se on kauhean jännittävä! Siitä ihan tapellaan kirjastossa, mutta jotkut pitävät enemmän "Kotelosta ja perhosesta". Kummastako sinä pidät? kysyi muuan kalpea tyttö Pollylta puheensorinan vaiettua.

-- En ole lukenut kumpaakaan.

-- Sitten sinun täytyy lukea. Minä jumaloin Guy Livingstonen ja Yaten kirjoja. Ouidan romaaneista pidän myös, mutta ne ovat niin kamalan pitkiä, että uuvun kesken kirjan.

-- En ole lukenut tänne tultuani kuin yhden Muhlbachin romaanin. Minä pidän hänen kirjoistaan, koska niissä on historiaa, sanoi Polly mielissään, kun hänelläkin oli jotain sanottavaa.

-- Ne ovat kyllä hyvin opettavaisia, mutta minä pidän jännittävistä kirjoista. Entä sinä?

Vanhan harmaatukkaisen ranskan opettajan tulo säästi Pollyn siltä nöyryyttävältä tunnustukselta, ettei hän ollut lukenut ainuttakaan. Opettaja suoritti tehtävänsä alistuneesti niin kuin ihminen, joka on tottunut olemaan kikattavien koulutyttöjen uhrina. Nuoret neidit paapattivat läksynsä läpi, kirjoittivat harjoitustehtävän ja lukivat hiukan Ranskan historiaa. Mutta se ei näyttänyt kiinnostavan heitä paljonkaan, vaikka opettaja olisi ollut valmis selityksiin. Polly ihan punastui Fanin puolesta, sillä kun tältä kysyttiin, kuka kuuluisa ranskalainen otti osaa Amerikan vapaussotaan, hän vastasi Lafayetten sijasta Lamartine.

Tunti oli pian lopussa. Fannyn mentyä vielä soittotunnilleen toiseen huoneeseen Polly katseli ympärilleen, ja sitten alkoikin väliaika. Nuorimmat tytöt kävelivät pihalla käsikädessä ja söivät voileipiä; toiset jäivät luokkaan lukemaan ja juttelemaan. Kun Belle, Trix ja Fanny lähtivät lähellä olevaan jäätelösalonkiin, Polly seurasi heitä nöyrästi uskaltamatta hiiskahtaakaan piparkakuista, jotka isoäiti oli aamiaiseksi pistänyt hänen taskuunsa. Herkulliset, ruskeat pikkuleivät murenivat olemattomiin Pollyn koettaessa tyydyttää hyvää ruokahaluaan jäätelöannoksella ja kolmella mantelileivoksella.

Tytöt näyttivät olevan mainiolla tuulella, varsinkin tavattuaan erään lyhyen herrasmiehen, joka oli niin nuoren näköinen, että Polly olisi pitänyt häntä poikana, ellei tällä olisi ollut päässään korkea majavannahkalakki. Tämän komean nuoren herran saattamana Fanny lähti pienelle kävelylle vilkasliikenteisimmille kaduille kovaonnisten ystävättärien joutuessa palaamaan takaisin kouluun. Polly pysytteli huomaamattomasti nuoren parin kannoilla ja huvitteli katselemalla näyteikkunoita, kunnes Fanny unohtamatta näinkään hauskana hetkenä velvollisuuksiaan vei hänet taulunäyttelyyn ja pyysi häntä nauttimaan taideteoksista sillä aikaa kun he lepäsivät. Tottelevaisesti Polly kiersi huoneen useaan kertaan, tarkasti tauluja tuntijan katsein ja koetti olla kuuntelematta pyöreällä sohvalla istuvan parin supatusta. Mutta hän ei voinut olla ihmettelemättä, miksi Fanin oli luvattava, ettei unohtaisi konserttia illalla.

Kun Fanny lopultakin nousi lähteäkseen Pollyn väsynyt ilme näytti soimaavan häntä. Sanottuaan pikku herralle nopeasti hyvästi Fan kääntyi kotiapäin ja sanoi luottamuksellisesti toinen käsi Pollyn puuhkassa:

-- Älä vain hiiskahda sanallakaan Frank Mooresta, kultaseni, muuten isä taittaa niskani. Minä en välitä hänestä tippaakaan ja hän pitääkin Trixistä, mutta he ovat riidoissa, ja Frank tahtoo vain kiusata Trixiä liehittelemällä minua. Minä toruin häntä lujasti ja hän lupasi sopia Trixin kanssa. Menemme kaikki iltapäiväkonserttiin ja pidämme hauskaa, ja Belle ja Trix tulevat sinne myös. Ole sinä vain hiljaa, niin kaikki menee hyvin.

-- En oikein usko, sanoi Polly, jonka tottumattomana oli vaikea pitää takanaan pienintäkään salaisuutta.

-- Älä ole huolissasi. Eihän juttu meitä liikuta, voimme mennä kuuntelemaan vain soittoa. Eihän ole meidän syymme, jos toiset ihmiset hakkailevat, sanoi Fan kärsimättömästi.

-- Ei tietystikään. Mutta ellei isäsi pidä siitä että menet, niin etkö voi jäädä pois?

-- Minä kerron äidille eikä hän välitä siitä. Isä on turhantarkka ja isoäiti tekee numeron kaikesta mitä minä teen. Ethän kerro?

-- En, en tietenkään. Minä en koskaan juorua.

Ja Polly piti sanansa, sillä eihän Fanny toki pettänyt isäänsä, koska kertoi äidilleen kaikki asiat.

-- Kenen kanssa menet? kysyi rouva Shaw, kun Fanny juuri ennen kolmea mainitsi, että oli konserttipäivä.

-- Pollyn kanssa vain. Hän pitää musiikista, ja viime viikollahan myrskysi niin, etten voinut mennä, vastasi Fanny; kadulle päästyään hän lisäsi: -- Enhän minä mitään mahda sille, jos tapaamme jonkun kadulla.

-- Voithan sanoa hänelle, ettei tarvitse tulla.

-- Varjelkoon, sehän olisi epäkohteliasta! Tuolla on Bellen veli Gus. Hän on aina liikkeellä. Onko tukkani hyvin ja hattu suorassa?

Ennen kuin Polly ehti vastata, Gus-herra liittyi heidän seuraansa enemmittä puheitta ja Polly huomasi taas laahustavansa jälkijoukkona aavistaen, etteivät asiat olleet tolallaan, vaikkei tiennytkään miten olisi voinut vaikuttaa niihin. Koska hän itse piti musiikista, hän tyhmyydessään luuli muidenkin menevän konserttiin vain kuuntelemaan, ja häntä häiritsi ympärillä istuvan nuorison supatus.

Belle ja Trix olivat sonnustautuneet parhaimpiinsa, ja väliajoilla Frank- ja Gus-herra ja eräät toisetkin kavaljeerit ilahduttivat nuoria neitejä koulujuoruilla ja muilla huvittavilla uutisilla. Polly katseli heitä kunnioittaen ja he puolestaan suhtautuivat häneen miehisen alentuvasti. Mutta ilmeisesti he totesivat hänet hiljaiseksi pikku hiirulaiseksi, josta ei ollut seuraelämään, koska he sivuuttivat ystävällisen välinpitämättömästi sievän Polly-tytön ja omistautuivat kokonaan nuorille neideille.

Polly unohti onnekseen heidät kaikki nauttiessaan musiikista. Hän eli koko sydämestään mukana ja kuunteli niin onnellisen näköisenä, että monet todelliset musiikin ystävät katselivat häntä hymyillen. Oli jo hämärä heidän tullessaan kadulle, ja Polly huokaisi helpotuksesta nähdessään vaunut odottamassa. Häntä ei ollenkaan miellyttänyt viidentenä pyöränä oleminen ja hän oli saanut kyllikseen siltä päivältä.

-- Hyvä että päästiin noista pojista. Minua niin harmitti heidän juttelunsa, sillä olisin halunnut kuunnella musiikkia, sanoi Polly kotimatkalla.

-- Kenestä sinä pidit eniten? kysyi Fan ylemmyydentuntoisesti.

-- Siitä vaatimattomasta, joka ei puhunut paljon. Hän nosti minun käsipuuhkani, kun se kierähti lattialle, ja auttoi minua tungoksessa. Toiset eivät välittäneet minusta tippaakaan.

-- He kai pitivät sinua vielä pikku tyttönä.

-- Äiti sanoo, että todella hieno mies on yhtä kohtelias pikku tytöille kuin naisillekin. Siksi pidinkin eniten herra Sydneystä, koska hän oli ystävällinen minulle.

-- Oletpa sinä terävä tyttö, Polly! En olisi uskonut sinunkin huomaavan hänet, sanoi Fanny alkaen tajuta, että pikku tytössäkin saattoi piillä aika paljon naisellisuutta.

-- Minä olen tottunut hyviin tapoihin, vaikka asunkin maalla, vastasi Polly hiukan kiihtyneenä, sillä hän ei pitänyt Fannyn holhoavasta sävystä.

-- Isoäiti sanoi, että sinun äitisi on hieno nainen ja että sinä olet aivan hänen tapaisensa. Älä viitsi suuttua noihin poikaparkoihin, minä kyllä panen heidät käyttäytymään ensi kerralla paremmin. Tomillakaan ei ole käytöstapoja, mutta et sinä moiti häntä, lisäsi Fanny nauraen.

-- En minä hänestä piittaa. Hän on vain poika ja käyttäytyy sen mukaisesti, ja minä tulen paljon paremmin toimeen hänen kanssaan kuin noiden miekkosten.

Fanny aikoi juuri vetää Pollyn tilille halveksivasta "miekkoset"-nimityksestä, kun molemmat säikähtivät hiljaista "kukkuu"-huutoa, joka kuului vastapäisen istuimen alta.

-- Se on Tom, kirkaisi Fanny, ja tuo parantumaton pojanvintiö ryömi esiin punaisena ja nauruun tukehtumaisillaan. Istuutuessaan hän tarkasteli tyttöjä tyytyväisenä kepposeensa ja odotti saavansa siitä kehuja.

-- Kuulitko mitä me puhuimme? tiedusteli Fanny levottomana.

-- Jok'ikisen sanan! Ja Tom oli silminnähtävän riemuissaan.

-- Oletko ikinä nähnyt tuollaista kiusanhenkeä? Nyt sinä tietysti menet isän luo ja kerrot hänelle vaikka mitä.

-- Kenties menen, kenties en. Polly ihan hyppäsi, kun minä kukahdin. Minä kuulin, kun hän kirkaisi ja vetäisi jalkansa ylös.

-- Ja kuulit, miten kehuimme sinua, etkö kuullut? kysyi Polly ovelasti.

-- Sinä kyllä kehuitkin, joten en aio sinusta kertoakaan, sanoi Tom nyökäten rauhoittavasti.

-- Ei minusta ole mitään kerrottavaakaan.

-- Eiköhän sentään. Mitä luulet ukon sanovan, kun te tytöt seurustelette kaiken maailman keikarien kanssa? Minä näin teidät.

-- Minkä ukon? kysyi Polly yrittäen näyttää hyvin viattomalta.

-- Pyh, tiedät kyllä, ketä tarkoitan, niin ettei sinun tarvitse leikkiä isoäitiä.

-- Tom, ruvetaan hieromaan kauppoja, sanoi Fanny hätääntyneenä. -- Ei ollut minun syyni, että Gus ja Frank olivat konsertissa, enkä minä voinut estää heitä puhuttelemasta minua. Yritän olla niin moitteeton kuin osaan, eikä isän tarvitsisi olla äkäinen; käyttäydyn monta vertaa paremmin kuin eräät toiset tytöt, vai mitä, Polly?

-- Mistä kaupasta puhuit? huomautti Tom liikemiesmäisesti.

-- Ellet nosta tästä melua etkä mene kertomaan sellaista mitä sinulla ei ollut oikeus kuunnella -- on halpamaista harjoittaa salakuuntelua, saisit ihan hävetä --, niin autan sinua polkupyörän kerjäämisessä enkä sano poikkipuolista sanaa, kun äiti ja isoäiti pyytävät, ettei isä antaisi sinulle sitä.

-- Autatko? Ja Tom pysähtyi punnitsemaan tarjouksen etuja.

-- Autan kyllä -- ja Pollykin auttaa, niinhän?

-- Minä olisin mieluummin erilläni koko jutusta; mutta olen hiljaa enkä sano mitään.

-- Miksi? kysyi Tom uteliaasti.

-- Siksi, että muuten tuntisin pettäväni.

-- Niin, mutta ei isänkään tarvitsisi olla niin pikkumainen, sanoi Fan närkästyneenä.

-- En ollenkaan ihmettele, vaikka hän pauhaisikin, jos tietäisi Carriesta ja muusta. Mikset kerro kaikkea suoraan ja jätä tekemättä sellaista, mitä hän ei hyväksy? yritti Polly suostutella.

-- Kerrotko sinä sitten kaikki isällesi ja äidillesi?

-- Kerron. Se säästää minut monesta ikävyydestä.

-- Etkö sitten pelkää heitä?

-- En tietenkään. Välistä on hyvin vaikea kertoa, mutta sitten perästäpäin on hyvä olla.

-- Ota opiksesi, kuului Tomin kärkäs neuvo.

-- Varjelkoon! Mikä melu joutavasta! sanoi Fanny, joka oli vähällä purskahtaa harmin kyyneliin.

-- Joutavastako? Sinuahan on kielletty juoksentelemasta noiden kaverien kanssa ja nyt olet kiikissä. Minä en rupea mihinkään kauppoihin ja aion kertoa isälle, sanoi Tom äkillisessä rehellisyyden puuskassa.

-- Jätätkö kertomatta, jos lupaan etten enää ikinä ole heidän kanssaan? pyysi Fanny sävyisästi, sillä kun Tom otti ohjakset käsiinsä, sisaren oli pakko alistua.

-- Minä mietin asiaa, ja jos käyttäydyt hyvin, en ehkä kerrokaan. Minä voin pitää sinua paremmin silmällä kuin isä, ja jos vielä kerran yrität tämmöistä temppua, joudut helisemään, neitiseni, sanoi Tom, jonka oli mahdotonta vastustaa kiusaamisen haluaan, kun sai siihen tilaisuuden.

-- Ei hän yritäkään, äläkä kiusaa häntä enää, niin hän on kiltti sinulle, kun itse joudut pulaan, vastasi Polly kietoen kätensä Fannyn ympärille.

-- Minä en joudu pulaan ja vaikka joutuisinkin, en ikinä turvautuisi tyttöjen apuun.

-- Miksi et? Minä turvautuisin varmasti sinuun, jos olisin pulassa, sanoi Polly luottavaiseen tapaansa.

-- Turvautuisitko? Minä auttaisin sinua heti, niin totta kuin nimeni on Tom Shaw. No, Polly, älä kompastu. Ja mielissään Pollyn ystävällisistä sanoista Tom-herra auttoi heidät vaunuista erittäin kohteliaasti. Hän tunsi, että edes yksi ihminen antoi hänelle vähän arvoa, ja sillä oli kohentava vaikutus hänen tapoihinsa ja luonteeseensa, jota alituiset moitteet ja kiellot olivat kovettaneet ja ärsyttäneet hyökkäilynhaluiseksi.

Iltateen jälkeen Fan ehdotti, että Polly opettaisi häntä valmistamaan siirappinekkuja, nyt kun keittäjällä oli vapaapäivä eikä hänestä ollut haittaa. Sovinnon toivossa hän kehotti myös kiusanhenkeään liittymään kesteihin ja Polly pyysi, että Maudkin saisi olla mukana. Sitten he Pollyn johtamina ryntäsivät isoon keittiöön esiliina yllään ja varusteinaan lusikat, vasara ja pannu. Tom pantiin särkemään pähkinöitä ja Maud erottelemaan kuoria, jotta olisi saatu oikein hienon hienoja nekkuja. Fanny auttoi keittämisessä Pollya, joka kurkisteli kattilassa kiehuvaa siirappia niin usein, että hänen kasvonsa loistivat lopulta punaisina kuin pioni.

-- Kaada nyt sinne pähkinät, hän sanoi lopulta, ja Tom tyhjensi lautasen sisällön vaahtoavaan siirappiin toisten odottaessa innokkaina lempiherkkunsa salaperäistä valmistumista.

-- Nyt minä kaadan taikinan voideltuun pannuun jäähtymään ja sitten se on valmista, selitti Polly siirappia kaataessaan.

-- Mutta sehän on täynnä kuoria! huusi Maud kurkistaessaan keitokseen.

-- Kauhistuksen kanahäkki! Minä kaadoin varmaan ne erehdyksessä kattilaan ja söin huomaamattani sisukset, sanoi Tom läpinäkyvän vahingoniloisesti tyttöjen kurkistellessa pettyneinä pannuun.

-- Teit sen tahallasi, senkin ilkimys! Minä en enää ikinä huoli sinua mukaan mihinkään hauskaan! huusi Fan julmistuneena ja yritti ravistella veljeään, joka hohotti täyttä kurkkua.

Maud rupesi itkemään menetettyä huvia, ja Polly hämmenteli vakavana siirappikeitosta, joka oli aivan pilalla. Mutta hänen huomionsa kiintyi pian nurkasta kuuluvaan rähinään. Fanny oli unohtanut hienon naisen tavat ja kuusitoista ikävuottaan ja antanut Tomille korvapuustin. Kostaakseen häväistyksen Tom oli puolestaan tyrkännyt sisarensa istualleen hiilisäiliöön ja piteli häntä toisella kädellään samalla kun vastasi toisella kohteliaisuuteen. Molemmat olivat raivoissaan ja ärsyttivät toisiaan kaikin mahdollisin tavoin, haukkuivat ja tyrkkivät ja olivat aivan mahdottomia.

Polly ei suinkaan ollut mikään mallityttö ja hänellä oli omat oikkunsa ja pahat tuulensa kuten muillakin, mutta näin rumasti hän ei tapellut eikä huutanut veljiensä ja sisartensa kanssa. Hän oli hyvin ihmeissään nähdessään hienon ystävänsä näin raivostuneena.

-- Voi, älkää enää! Älkää! Sinä satutat häntä, Tom! Anna hänen mennä, Fanny! Eihän nekuista ole väliä, mehän voimme tehdä uusia! huusi Polly koettaessaan rauhoittaa heitä. Hän näytti niin hätääntyneeltä, että tappelupukarit erkanivat toisistaan ja heitä alkoi oitis hävettää, että olivat riidelleet Pollyn nähden.

-- Minuapa ei löylytetä, niin että jätä minut vain rauhaan, Fan, sanoi Tom peräytyen ja uhkaavasti päätään heilauttaen. Sitten hän lisäsi toisenlaisella äänellä: -- Minä kaadoin ne kuoret vain leikilläni, Polly. Jos keität toisen kattilallisen, puhdistan pähkinät oikein hyvin. Keitäthän.

-- Se on aika kuumaa hommaa, ja on sääli turmella aineita, mutta jos tahdot, niin alan uudestaan, sanoi Polly kärsivällisesti huokaisten, sillä hänen kätensä olivat väsyneet ja kasvot polttavan kuumat.

-- Emme välitä sinusta, mene tiehesi, sanoi Maud heristellen siirappista lusikkaa veljelleen.

-- Suu kiinni, pillittäjä. Minä jään tänne auttamaan, saanhan, Polly?

-- Karhut pitävät makeisista. Sinä siis tahtoisit vähän nekkuja? Missä on siirappi? Olemme tuhlanneet kaiken kannusta, sanoi Polly ja alkoi hyväntahtoisesti työnsä alusta.

-- Kellarissa. Minä menen hakemaan sitä. Ja Tom otti lampun ja kannun ja lähti noutamaan siirappia haluten tällä kerralla täyttää velvollisuutensa kuin pyhimys.

Heti kun Tomin lampun valo oli kadonnut, Fan lukitsi oven sanoen ilkeästi:

-- Nyt me olemme rauhassa hänen kepposiltaan. Jyskyttäköön ja huutakoon nyt tarpeekseen, se on hänelle oikein. Ja vasta kun nekut ovat valmiina, päästämme sen lurjuksen pois.

-- Kuinka voimme tehdä ne ilman siirappia? kysyi Polly luullen siten selvittävänsä asian.

-- Sitä on ruokakomerossa yllin kyllin. Ei, älä päästä häntä tänne, ennen kuin minä olen valmis. Hän saa luvan oppia, etteivät minua sentään tuollaiset naskalit tyrki. Syvenny sinä vain nekkuihin ja anna hänen olla, muuten menen kertomaan isälle, ja silloin Tom saa kyllä läksytyksen.

Pollyn mielestä se ei ollut reilua, mutta Maud huusi nekkuja ja huomatessaan, ettei voinut tehdä mitään Fannyn lepyttämiseksi, Polly keskittyi nekkujen keittämiseen, kunnes mantelit olivat turvallisesti siirapissa ja sievoinen pannullinen oli viety pihalle jäähtymään. Vanki lyödä paukautti muutaman kerran lukittuun oveen, uhkasi sytyttää talon palamaan, juoda viinit loppuun ja rikkoa mehupullot. Lopulta mekastus hiljeni ja tytöt unohtivat hänet tykkänään tärkeissä puuhissaan.

-- Hän ei pääse millään sieltä ulos, ja heti kun nekut ovat valmiit, avaamme oven ja juoksemme tiehemme. Tule, mennään hakemaan jokin kaunis lautanen, johon nekut pannaan, sanoi Fanny, kun Polly ehdotti tasajakoa Tomin kanssa, ettei tämä tavalla tai toisella hyökkäisi sisään ja anastaisi kaikkea.

Kun he palasivat herkulle tarkoitettu lautanen kädessä ja avasivat takaoven, he näkivät kauhukseen, että keitos oli pannuineen päivineen hävinnyt salaperäisellä tavalla tipotiehensä!