Part 14

Hänen tapoihinsa ei juuri kuulunut mietiskely, mutta jos jokin erityinen syy antoi jolloinkin siihen aihetta, tuo ihme kuitenkin tapahtui. Ja sellaisina hetkinä hän oli ehdottoman tosi ja rehellinen itselleen. Pistäytyminen Pollyn luona oli vaikuttanut tehokkaammin kuin tunnin saarna, ja vaikka siellä käyty keskustelu ei ollut ollutkaan korkealentoista tai nokkelaa, se herätti ajatuksia, ja onhan tunnettua, että suostuttelu tehoaa paremmin kuin mitkään parannussaarnat. Polly ja Will eivät yrittäneetkään saarnata, ja se miellytti Tomia. Kukaan ei halua kuulla moitteita, mutta ei liioin torjua huomaamattomasti annettuja opetuksia. Kaikessa huolettomuudessaankin Tom tajusi ne nopeasti eikä ollut vielä niin pilaantunut, ettei olisi toisten mukana osannut nauraa itselleen.

Willin ja Pollyn keskinäinen kiintymys muistutti niin kipeästi Tomia hänen omista laiminlyönneistään, että se vaikutti pysyvästi häneen. Menneiden aikojen muisteleminen sai hänet toivomaan, että voisi alkaa kaiken taas alusta ja paremmalla onnella. Isoäidin mainitseminen palautti mieleen hyväätekevän muiston, ja Pollyn luottamus, kun hän uskoi rakkaan veljensä Tomin suojelukseen, sai Tomin miehekkäästi toivomaan, että hän todella ansaitsisi sen. Mutta häntä ei olisi saanut kiduttamallakaan ilmaisemaan näitä mietteitään.

11

NEULAT JA KIELET

"Polly kulta!

Ompeluseura kokoontuu tänä iltana meille. Se on aivan sinun alaasi, joten tulethan auttamaan minua. Luotan sinuun.

Ystäväsi Fanny."

-- Saitko pahoja uutisia, kultaseni? kysyi neiti Mills ojennettuaan kirjelipun Pollylle, kun tämä eräänä päivänä kotiutui. Oli kulunut muutamia viikkoja Jennyn saapumisesta.

Polly kertoi kirjeen sisällön ja lisäsi:

-- Kai minun pitää mennä auttamaan Fania, mutta mielelläni en lähde. Tytöt puhuvat vain omista asioistaan eivätkä ne juuri huvita minua. Minä olen ulkopuolinen ja he hyväksyvät minut vain Fanin takia. Minä istunkin vain jossakin nurkassa ompelemassa, kun toiset nauravat ja lörpöttelevät.

-- Siellähän sinulla olisi hyvä tilaisuus puhua Jennyn puolesta. Hän tarvitsee työtä, ja nuo nuoret neidit ompeluttavat varmaan paljon. Jenny on erittäin taitava käsistään, ja häntä alkaa huolestuttaa, jollei hän pian pääse ansaitsemaan. En tahtoisi, että hän on onneton ja tuntee itsensä riippuvaiseksi. Hän tarvitsee vain kunnolla palkattua ompelutyötä tullakseen toimeen. Kyllähän minäkin sitä saisin juoksemalla tuttavieni luona, mutta en millään ehdi ennen kuin saan Müllerit matkaan. Täällä he ovat yhteiskunnan ruokittavina, mutta tulevat lännessä toimeen omin neuvoin. Siksi olen kerännyt heille matkarahoja, ja niin pian kuin saan heille vielä kokoon vaatteita, lähetän heidät matkaan. Tällä tavoin saa ihmiset auttamaan itseään. -- Ja neiti Mills naksutti tarmokkaasti isoja saksiaan leikatessaan pientä punaista flanellimekkoa.

-- Se on totta, ja minäkin auttaisin, jos vain tietäisin mistä aloittaisin, sanoi Polly.

-- Kukaan meistä ei voi tehdä kaikkea mitä tahtoisi, mutta aina voi tehdä parhaansa, ja se on jo hyvä. Aloita Jennystä, kultaseni. Kerro noille tytöille hänestä, ja ellen erehdy pahasti, he auttavat auliisti, sillä yleensä rikkaiden ihmisten piittaamattomuuteen ei ole niinkään syynä kovasydämisyys kuin tietämättömyys tai ajattelemattomuus.

-- Luulen kyllä, että minulle nauretaan, jos koetan puhua heille vakavasti sellaisista asioista, sanoi Polly suoraan.

-- Sinä tiedät kuitenkin, että sellaisia asioita on olemassa, haluaisit auttaa puutteenalaisia ja annat arvoa niille, jotka työskentelevät heidän hyväkseen, eikö niin?

-- Tottakai!

-- Etkö siis voi kestää vähän pilkkaa hyvän asian vuoksi? Sanoit eilen, että haluaisit tulevaisuudessa toimia parhaasi mukaan naisasian hyväksi. Se ilahdutti vanhaa sydäntäni, sillä olen varma, että aikanaan vielä lunastat lupauksesi. Mutta Polly, periaate ei ole mistään kotoisin, ellei ihminen sen vuoksi kestä naurua eikä kylmäkiskoisuutta.

-- Minä kyllä tahtoisin olla lujaluonteinen, mutta en haluaisi ihmisten puhuvan siitä, varsinkaan niiden, jotka eivät ymmärrä tarkoituksiani. Ja olisin heti tyttöjen hampaissa, jos yrittäisin saada heidät ajattelemaan järkevästi tai ihmisystävällisesti. Nyt he jo sanovat minua vanhanaikaiseksi ja sanokoot. Mutta ei ole hauskaa, kun he osoittavat pitävänsä minua kiihkoilevana naisasianaisena, sanoi Polly, jonka mieleen oli jäänyt monta ylimielistä hymähdystä ja letkausta, jotka hän tosin oli antanut anteeksi, mutta muisti vieläkin.

-- Heikkojen, köyhien ja vähäosaisten hoivaaminen, toisin sanoen kristillinen armeliaisuus, on peräisin lähes parin tuhannen vuoden takaa, ja vain ne, jotka rehellisesti noudattavat silloin annettua kaunista esimerkkiä, saavat kokea mitä on oikea maallinen onni. Vaikka minä en kiihkoilekaan naisten oikeuksien puolesta, lisäsi neiti Mills hymyillen Pollyn synkkyydelle, he voisivat mielestäni tehdä aika paljon toistensa hyväksi, jos lakkaisivat pelkäämästä 'mitä ihmiset sanovat' ja edistäisivät sydämestään kaikkea, mikä tekisi heidät ja heidän kanssasisarensa niiden oikeuksien arvoisiksi, jotka Jumala on antanut heille. Keinoja on niin monia, että minua ihmetyttää, kun he eivät huomaa käyttää niitä hyväkseen. Mutta puhuminen ei auta, sillä vain harvat osaavat sen taidon. Mutta toivoisin jokaisen tytön ja naisen oppivan tuntemaan velvollisuutensa ja uhraamaan hiukan aikaansa ja mielihalujaan toistensa hyväksi. Sillä työtä on paljon ja vain naiset kykenevät sen parhaiten tekemään, mikäli haluavat.

-- Minä koetan, sanoi Polly, josta tosin oli tärkeämpää pysyä neiti Millsin suosiossa kuin uhrautua naissukupuolen hyväksi. Pollyn tapaisen ujon ja herkän tytön oli vaikeata ruveta puhumaan Jennyn puolesta, ja herttainen vanhus tiesi sen, sillä vaikka hänen hiuksensa olivat harmaat ja kasvot ryppyiset, hän oli mieleltään vielä nuori ja muisti hyvin omat tyttöaikaiset koettelemuksensa. Mutta hän tiesi myös, että vilpittömällä ja suorasukaisella Pollyllä oli enemmän vaikutusvaltaa toisiin kuin itse aavistikaan. Muiden auttaminen koitui sitä paitsi Pollyn omaksi parhaaksi, koska se jalosti häntä enemmän kuin ulkonainen menestys, jonka kyllä helposti saavutti noudattamalla hienon seuraelämän sääntöjä. Pollyssa oli hyvää ainesta, ja neiti Mills käyttäytyi vain oman periaatteensa mukaan yrittäessään auttaa häntä. Viisas vanhus huomasi, että Polly oli tullut siihen ikään, jolloin tytöstä äkkiä kehittyy nainen ja hän alkaa vaatia elämältä muutakin kuin huvituksia.

Polly pohti asiaa pukeutuessaan ja Jennyn toimiessa kamarineitona, eikä tämä lainkaan aavistanut, mitä uusi ystävä aikoi tehdä hänen hyväkseen, jos vain saisi kylliksi rohkeutta.

-- Ovatko ne teekutsut? kysyi Jenny, kun Polly hänen suureksi ihastuksekseen oli saanut ylleen kahisevan mustan silkkipukunsa, sillä hän piti Pollya täydellisenä kaunottarena.

-- Pikemminkin esitelmätilaisuus, vastasi Polly naurahtaen. Jennyn avuliaisuus ja ihailevat katseet vahvistivat päätöstä, jonka neiti Millsin pieni saarna oli synnyttänyt hänessä.

Astuessaan paria tuntia myöhemmin Shaw'n olohuoneeseen hän näki edessään masentavan rivin hienosti pukeutuneita tyttöjä, jokaisella runsaasti koristeltu käsityöpussi, ompelurasia tai laukku. Kielet liikkuivat huomattavasti vikkelämmin kuin neulat heidän valkoisissa käsissään, kun he ompelivat hihoja nurin päin, sekoittivat flanellinuttujen selkä- ja etukappaleet tai tuhersivat napinreikiä.

-- Olit kiltti, kun tulit näin aikaisin. Istu tähän Bellen ja neiti Perkinsin väliin, ja tästä saat oikein sievän puvun ommellaksesi, ellet tahdo jotain parempaa, sanoi Fanny ottaen Pollyn ystävällisesti vastaan ja sijoittaen hänet sellaiseen paikkaan, jossa arveli hänen parhaiten viihtyvän.

-- Kiitos, mutta ottaisin valkaisemattoman pumpulipaidan, mikäli niitä on tekeillä, sillä paidat ovat vielä tarpeellisempia kuin batistimekot, vastasi Polly ja istahti omaan nurkkaansa mahdollisimman nopeasti, sillä ainakin kuudet lornjetit kohosivat, eikä hän pitänyt tuijottelusta.

Neiti Perkins, kolean näköinen nuori nainen, jolla oli aristokraattinen nenä, kumarsi kohteliaasti ja jatkoi työtään, jolle kaksi timanttisormusta jakoi loistettaan. Vilkasluonteinen Belle sen sijaan nyökkäsi hänelle hymyillen, siirsi tuolinsa lähemmäksi ja alkoi kuiskutellen kertoa Trixin ja Tomin viimeisestä riidasta. Polly kuunteli kiinnostuneena ja ompeli samalla uutterasti vilkaisten silloin tällöin tutkivasti neiti Perkinsin puvun hienoja röyhelöitä. Tämä arvon neiti istui hievahtamatta kuin kuvapatsas ja työnsi siroilla sormillaan pari pistoa minuutissa.

Kesken kertomusta Bellen korviin kantautui toiselta puolen pöytää katkelma vielä mielenkiintoisemmasta juorusta, ja hän sukelsi suin päin keskusteluun jättäen Pollyn kaikessa rauhassa kuuntelemaan ja ihailemaan nuorten neitien sukkeluutta, älykkyyttä ja lempeätä mielenlaatua. Vaikka huoneen täytti vilkas taukoamaton puheensorina, Polly erotti kuitenkin pätkiä hienon maailman uutisista, jotka olivat omiaan vähentämään hänen kunnioitustaan yhteiskunnan kermaa kohtaan. Muuan kaunotar vakuutti, että Joe se-ja-se oli viime tanssiaisissa juonut niin paljon samppanjaa, että hänet oli täytynyt lähettää kotiin kahden palvelijan saattamana. Toinen teki tiettäväksi sen pöyristyttävän seikan, että Carrie P:n häälahjoista olikin puolet vuokrattu tilaisuutta varten. Kolmas juorusi, että vaikka rouva Buckminster käytti tuhannen dollarin päällystakkia, hänen poikansa eivät saaneet kuin yhden lakanan vuoteisiinsa. Ja neljäs lörppöliisa kertoi seurueelle, että eräs tietty henkilö ei ollut koskaan kosinut erästä toista tiettyä henkilöä, vaikka asianomaiset olivat levittäneetkin sellaisen huhun. Viimeksimainittu uutinen nostatti sellaisen hälinän, että Fannyn piti jo kehottaa kokousta päiväjärjestykseen.

-- Tytöt, tytöt, teidän on juteltava vähemmän ja ommeltava enemmän tai muuten ompeluseuramme joutuu häpeään. Tiedättekö että meidän osastomme lähetti viime kuussa vähemmän töitä kuin mikään muu osasto, ja rouva Fitz-George sanoi, ettei hän käsitä, kuinka viisitoista nuorta naista saa niin vähän aikaan.

-- Emme me puhu tippaakaan enemmän kuin vanhemmat naiset. Olisittepa kuulleet heidän jaaritteluaan viime kerralla. He saavat vain sen takia niin paljon valmista, kun vievät työt kotiin ja teettävät ne ompelijattarillaan ja ottavat sitten itselleen koko kunnian, väitti Belle, joka oli aina ihastuttavan suorapuheinen.

-- Siitä muistuukin mieleeni, että äiti sanoi nyt tarvittavan niin paljon vaatteita kuin ikinä saamme valmiiksi, sillä talvi on ankara ja köyhät kärsivät suurta puutetta. Haluaisiko joku ottaa kotiinsa ommeltavaa joutohetkikseen, kysyi Fanny, joka oli tämän toimeliaan hyväntekeväisyysseuran puheenjohtaja.

-- Ei missään nimessä! Kaikki minun vapaa-aikani menee käsineiden korjaamiseen ja vaatteiden kunnostamiseen, vastasi Belle.

-- Mehän kokoonnumme jo kerran viikossa ompelemaan -- minun mielestäni ei meiltä voi vaatia enempää. Ja onhan meillä muutakin tekemistä. Köyhät valittavat aina ankaraa talvea eivätkä koskaan ole tyytyväisiä, huomautti neiti Perkins ja väläytteli timanttejaan ommellessaan nappeja esiliinan nurjalle puolelle.

-- Kukaan ei voi vaatia minulta enempää, jos muistaa mitä minun on puuhattava kesään mennessä, sanoi Trix tärkeänä. Kolme ompelijaa ompelee minulle minkä kerkiää, ja oikeastaan tarvitsisin neljännenkin. Mutta kaikilla on kiire ja he vaativat niin hirvittäviä työpalkkoja, että olen hukassa. Taidan pian aikaa joutua itse ompelemaan.

-- Siinähän olisi Jennylle työtä, ajatteli Polly, mutta ei rohjennut kokouksen kestäessä korottaa ääntään. Hän päätti puhua asiasta kahden kesken Trixin kanssa.

-- Työpalkat ovat kalliita, mutta unohdat että eläminenkin on nyt paljon kalliimpaa kuin ennen. Äiti ei koskaan anna meidän tinkiä ompelijoiden palkoista, vaan haluaa että maksamme heille kunnollisesti ja säästämme jossakin muussa jos tarve vaatii, sanoi Emma Davenport, hiljainen kirkassilmäinen tyttö, jota toiset nuoret neidit pitivät vähän omituisena, koska hän pukeutui yksinkertaisesti isänsä miljoonista huolimatta.

-- Kuulkaa mitä tuo tyttö puhuu säästäväisyydestä! Anteeksi, tehän taidattekin olla sukua keskenänne? sanoi Belle ääntään hiljentäen.

-- Hyvin kaukaista, mutta olen ylpeä siitä, sillä hän ei säästäessään kitsastele toisessa asiassa ja komeile toisessa. Jos kaikki noudattaisivat Davenportien esimerkkiä, työläisten ei tarvitsisi nähdä nälkää eikä palvelijoista olisi puutetta. Emmalla on minun jälkeeni yksinkertaisin puku täällä ja kuitenkin heti huomaa, että hän on hieno nainen, sanoi Polly lämpimästi.

-- Ja sinä olet toinen, vastasi Belle, joka oli aina pitänyt Pollysta.

-- Hiljaa tytöt! Trixillä on puheenvuoro.

-- Jos he edes käyttäisivät rahansa oikein, en sanoisi mitään. Mutta heidän pitää olla yhtä hienoja kuin muidenkin ja niin hyvissä vaatteissa, että emäntää tuskin erottaa palvelijasta. Meidän keittäjällämme oli esimerkiksi samanlainen hattu kuin minulla. Ainekset olivat kyllä halvemmat, mutta yleisvaikutelma ihan sama. Ja hän oli jopa niin julkea, että käytti sitä minun nähteni. Minä kielsin sen, ja hän lähti tietenkin matkoihinsa. Isä suuttui niin, ettei antanut minulle hartiahuivia, jonka oli luvannut tänä vuonna.

-- Se on tosiaan häpeällistä! huudahti neiti Perkins, kun Trix hengästyneenä vaikeni. -- Palvelijat pitäisi velvoittaa pukeutumaan palvelijoiden tavoin, kuten ulkomailla on tapana. Silloin heistä ei olisi harmia. Neiti Perkins oli äskettäin palannut pitkältä Euroopan-matkalta ja tuonut tullessaan ranskalaisen kamarineidon.

-- Perky tekee toisin kuin saarnaa, kuiskasi Belle Pollylle, kun neiti Perkins syventyi keskustelemaan naapuriensa kanssa. -- Hän antaa kamarineidolleen vanhoja vaatteitaan. Ja eräänä päivänä, kun Betsey herrasteli kadulla emäntänsä tulipunaisessa samettipuvussa, herra Curtis luuli häntä neiti Perkinsiksi ja kumarsi hänelle. Mies on sokea kuin yölepakko, mutta tunsi kuitenkin puvun ja sieppasi kohteliaasti hatun päästään. Perky ihailee herra Curtisia, ja siksi hän kiukuissaan löi kamarineitoa, kun tämä kikattaen kertoi jutun. Betsey on yhtä tyylikäs kuin Perky ja paljon sievempi. Perky tietää sen, ja se vain pahentaa asiaa.

Polly ei voinut olla nauramatta, mutta kävi vakavaksi kuullessaan Trixin sanovan ikävystyneellä äänellä:

-- Uh, olen kyllästynyt noihin kerjäläisiin. Heistä on varmasti puolet petkuttajia. Jos heidät jätettäisiin omiin hoteisiinsa, he menisivät töihin ja pitäisivät huolen itsestään. Yleensäkin hyväntekeväisyydestä pidetään liian paljon ääntä. Kyllä meidät saisi jo jättää rauhaan.

-- Hyväntekeväisyyttä ei harjoiteta koskaan liikaa! puuskahti Polly unohtaen äkkiä arkuutensa.

-- Niinkö! Minä rohkenen kuitenkin olla eri mieltä, vastasi Trix nostaen lornjetin silmilleen ja katsoen Pollya pitkin nenän vartta.

Ollessaan Trixin seurassa tai puhuessaan hänen kanssaan Polly aina kiihtyi ja tuli taistelunhaluiseksi. Hän koetti voittaa ärtymyksensä, mutta turhaan, ja kun Trix heittäytyi mahtavaksi, Pollyn teki mieli läimäyttää häntä korvalle. Lornjettia Polly inhosi erityisesti, sillä Trix ei ollut sen likinäköisempi kuin hänkään, mutta oli vain olevinaan, koska se oli muotia, ja hän käytti tuota viatonta lasinkappaletta masentaakseen ne, jotka rohkenivat vastustaa häntä. Kopea katse, joka seurasi hänen pilkallisen kohteliaita sanojaan, sai Pollyn kuohahtamaan. Hän karahti tulipunaiseksi ja vastasi silmät leimuten:

-- Tuskin meistä monikaan on niin itsekäs, että voisi elää kaikessa rauhassa, kun pikku lapset näkevät nälkää ja meidän ikäisemme nuoret tytöt päättävät päivänsä, koska ovat niin köyhiä, ettei heillä ole muuta valinnan varaa kuin elää synnissä tai kuolla.

Hälinä vaikeni äkkiä, sillä vaikka Polly ei korottanut ääntään, siinä huomasi kumminkin selvää suuttumusta; se ei voinut olla koskettamatta edes tyhjänpäiväisintä tytönhupakkoa, koska kiihkeinkään seuraelämä ei pysty sentään kuolettamaan naisen sydäntä. Trix häpesi, mutta koska tunsi yhtä suurta vastenmielisyyttä Pollya kuin tämä häntä kohtaan eikä ollut yhtä jalomielinen kuin Polly, hän etsi tyydytystä kiusoittelusta. Polly ei tiennyt, että siihen oli salaisena syynä Tom, joka asetti hänet usein esikuvaksi morsiamelleen, ja siksi tämä nuori nainen inhosi Pollya kaksinverroin.

-- Puolet sanomalehtien kauhujutuista on kyhätty vain huomion herättämiseksi. Ja olisi mieletöntä uskoa niihin, ellei nyt välttämättä tahdo kiusata niillä itseään. Ja mitä rauhaan tulee, niin minä en kaikesta päättäen saa nauttia sitä niin kauan kuin minun on pidettävä silmällä Tomia, sanoi Trix ärsyttävästi.

Pollyn neula naksahti poikki, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan vaiensi teräväkielisen Trixin sanomalla:

-- Minä uskon mitä olen itse nähnyt ja kuullut. Teidän elämänne on niin onnellista ja turvattua, ettette pysty tajuamaan kurjuutta. Mutta jos näkisitte siitä edes vilauksen, koskisi sydämeenne yhtä kipeästi kuin minunkin.

-- Onko sinulla tosiaan sydänkipuja? Joku viittasi siihen suuntaan, mutta en uskonut, koska näytät niin hyvinvoivalta.

Se oli sydämettömästi sanottu, paljon sydämettömämmin kuin kukaan saattoi aavistaa. Polly kalpeni. Belle huomasi sen ja ehätti auttamaan osoittaen enemmän hyvää tahtoa kuin harkintaa.

-- Sinä taas et pysty kärsimään sydänkipuja. Mutta Polly ja minä emme ole vielä niin vanhoja, että olisimme tulleet koviksi ja kylmiksi. Sen sijaan olemme yhä niin hupsuja, että säälimme onnettomia ja erityisesti Tom Shaw'ta, lisäsi Belle hiljemmin.

Se oli kaksinkertainen pistos, sillä suoraan sanoen Trix ei ollut enää mikään nuori tyttönen, ja Tomia pidettiin yleisesti hänen uhrinaan. Trix punastui, mutta ennen kuin hän ehti uudelleen ladata ja laukaista, Emma Davenport, joka piti tällaista kiistaa häijynä ja sivistymättömänä, ehätti väliin.

-- Minua on aina ihmetyttänyt, miksi me kaikki luemme kyllä mielellämme köyhistä ihmisistä ja itkemme heidän surkeaa kohtaloaan, mutta todellisessa elämässä emme ole heistä kiinnostuneita.

-- Luultavasti taitava kerronta saa meidät ihailemaan köyhyyttä, mutta kyllä minusta todellisuuskin on kiinnostavaa -- köyhyyskin, jos vain oppii sitä oikein näkemään ja ymmärtämään, sanoi Polly hiljaa ja siirsi tuolinsa neiti Perkinsin kylmästä läheisyydestä Emman lauhkeaan ilmapiiriin.

-- Mutta mitä sitten olisi tehtävä? En käsitä millä tavoin me tytöt voisimme auttaa enemmän kuin jo autamme. Meillä ei ole rahoja hyväntekeväisyyteen, ja vaikka olisikin, emme osaisi käyttää niitä oikein, sillä eihän meidän sopisi mennä nuuskimaan törkypesiä ja metsästää tarvitsevia, sanoi Fan, joka viime aikoina oli ruvennut ajattelemaan muutakin kuin itseään ja tunsi päivä päivältä kasvavaa kiinnostusta lähimmäisiinsä.

-- Kovin paljon emme kai voi auttaa, ainakaan vielä, mutta on muutamia laiminlyöntejä, jotka lankeavat luonnostaan meille, sanoi Polly ompeluksensa äärestä. -- Tiedän perheen, jossa talon emäntä ja tytär ottavat heti sydämelleen jokaisen uuden palvelijan. Heille opetetaan hyviä tapoja, annetaan kirjoja luettavaksi ja keksitään silloin tällöin kunnollista ajanvietettä, ja he tajuavat pian, ettei heitä pidetä työjuhtina, joiden on nälkäpalkasta aherrettava minkä jaksavat, vaan perheen apulaisina, joita arvostetaan heidän uskollisuutensa vuoksi. Talon rouva tuntee vastuuta palvelijoistaan.

Pollyn lopetettua monet tarkkaavaiset silmät huomasivat, että Emma oli punastunut ja hänen suunpielissään karehti ujo hymy osoittaen, ketä Polly sanoillaan tarkoitti.

-- Niin mainiossa talossa palvelijoista tulee sitten kai vallan pyhimyksiä? tokaisi parantumaton Trix.

-- Ei. Harvat ovat pyhimyksiä edes vierashuoneissa. Mutta kaikilla palvelijoilla on hyvä olla siinä talossa, olivatpa sitten kiitollisia tai eivät. Ehkei minun olisi pitänyt puhua tästä, mutta halusin vain osoittaa, että jotain me tytötkin pystymme tekemään, voimme ainakin luoda paremman yhteishengen perheen ja palvelijoiden välille. Ja kyllä me kykenemme tekemään jotain muutakin, jatkoi Polly lämmeten. -- Useimmilla meistä on kyllä rahaa pikku turhuuksiin, mutta heti kun pitäisi maksaa esimerkiksi ompelijan lasku, olemme kauhean köyhiä. Emmekö voisi luopua jostain turhuudesta ja maksaa ompelijalle kunnolla?

-- Minä ainakin lupaan maksaa! huudahti Belle, joka tunsi äkkiä omantunnonpistoksia siitä, että oli tinkinyt liinavaatelaskustaan voidakseen kustantaa lisäkoristeen uuteen pukuunsa.

-- Kas, Belle teki jo parannuksen. Vahinko ettei se kestä viikkoa kauempaa, sanoi Trix.

-- Sepä nähdään! tokaisi Belle päättäen mielessään, että pitäisi lupauksensa vaikkapa vain 'tuon riivinraudan' kiusaksikin, joksi hän herttaisesti nimitteli entistä koulutoveriaan.

-- No nyt saamme nähdä sitten Bellen ratsastamassa täyttä laukkaa uudella keppihevosellaan. En yhtään hämmästy, vaikka hän rupeaisi saarnaamaan vankikopeissa tai jakelemaan lentolehtisiä naisasianaisten kokouksissa tai ottaisi kasvatikseen jonkun ihanan ryysymekon, sanoi Trix, joka ei koskaan voinut antaa anteeksi sitä, että Bellellä oli loistava iho ja niin runsas tukka ettei hänen tarvinnut koskaan käyttää irtokiharoita.

-- Voisin minä tehdä pahempaakin, kuten muutamat neidit, jotka pääsevät sanomalehden palstoille hullutuksistaan, sanoi Belle opettavaisesti.

-- Eiköhän pidetä vähän taukoa ja levätä sillä aikaa kun Polly laulaa meille. Esitäthän meille jotakin? Kaikki haluavat kuulla lauluasi ja pyysivät minua kysymään.

-- No, siinä tapauksessa laulan mielelläni. Ja Polly meni auliisti pianon luo.

Polly ei ollut koskaan niin surullinen, hämmentynyt tai haluton, ettei olisi mielellään laulanut, sillä laulaminen oli hänelle luonnollinen keino tunteiden ilmaisemiseen, yhtä vaivatonta kuin hengittäminen. Hetken hänen kätensä hapuilivat koskettimilla, kun hän mietti mitä soittaisi, sitten kuuluivat ensimmäiset tahdit lempeän surumielisestä sävelmästä, ja hän alkoi laulaa "Huokausten siltaa". Polly ei tiennyt miksi valitsi juuri sen, mutta vaisto näytti osuneen oikeaan, sillä vanhan laulun sävelet koskettivat kuulijoita. Polly lauloi paremmin kuin milloinkaan, sillä hänen mielessään väikkyi Jenny, ja se valoi ääneen aitoa tunnetta. Laulu vetosi tyttöjenkin sydämeen, ja kääntyessään ympäri Polly huomasi heidän kasvoillaan lempeämmän ilmeen, joka ilmaisi heidän unohtaneen typerän riidan ja turhanpäiväiset ajatuksensa.

-- Tuo laulu saa minut aina itkemään, ja silloin tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta olla onnellinen, sanoi Belle pyyhkien peittelemättä kyyneliään karkeaan pyyheliinaan.

-- Onneksi ihmiset ryhtyvät harvoin noin epätoivoisiin tekoihin, sanoi toinen tyttö, joka harvoin luki sanomalehtiä.

-- Ikävä kyllä se ei ole niin harvinaista. Vain kolme viikkoa sitten tapasin tytön -- meitä nuoremman mutta ei sen kummemman kuin mekään --, joka oli yrittänyt päättää päivänsä vain siksi että oli masentunut, sairas ja köyhä.

-- Kerro meille hänestä, pyysi Belle innokkaasti.

Polly tunsi laulun raivanneen tien asialleen ja kertoi rohkaistuneena Jennyn tarinan esittäen sen niin elävästi, että tytöt herkesivät ompelemasta; ja kun hän lopetti, muidenkin kuin lämminsydämisen Bellen silmät olivat kosteina. Trix oli aivan lyöty ja neiti Perkins suli niin, että hänen kädellään kimmelsi kyynelhelmi, joka voitti timanttien säihkyn. Fan sieppasi äkillisestä mielijohteesta arvokkaan posliinilautasen, pani sille viiden dollarin setelin ja kuljetti sitä ympäri toistaen Pollyn sanoja:

-- Tytöt, tahdottehan auttaa Jenny-rukkaa aloittamaan alusta paremmalla onnella.

Oli ilo nähdä miten nopeasti sievät kukkarot aukesivat, kuinka jalomielisesti jokainen antoi yltäkylläisyydestään ja miten riemukkaat kättentaputukset Belle sai heittäessään lautaselle kultaisen sormustimensa ja sanoessaan puoleksi hämillään, puoleksi iloisesti:

-- Saat tämän! Minulla ei ole ikinä rahaa, sillä jostain syystä se ei pysy kukkarossani. Mutta en voi päästää lautasta ohitseni panematta siihen jotakin.

Kun Fanny toi keräyksen Pollylle ja tämä kokosi rahat kiitollisena tytöt toivoivat, että heillä olisi ollut enemmän annettavaa.