Part 13

-- Minä kysyin häneltä, kumpi teistä on hänen mielestään kauniimpi, ja hän sanoi, että sinun kasvosi ovat kauniit, mutta herra Sydneyn hyvät.

-- Käykö Sydney koskaan Pollyn luona? kysyi terävä ääni heidän takaansa. Ja vilkaistessaan olkapäänsä yli Maud näki Fannyn istuvan nojatuolissa ja lämmittelevän jalkojaan uunin edessä.

-- En minä ole ikinä nähnyt häntä siellä. Hän lähetti kyllä eräänä päivänä joitakin kirjoja, ja Will kiusoitteli Pollya siitä.

-- Entä mitä Polly teki? tiukkasi Fanny.

-- Hän ravisteli Williä.

-- Sepä vasta näytös! Ja vaikutti siltä kuin Tom olisi mielellään halunnut nähdä sen. Mutta Fanin ilme oli niin tuima, että Tomin pieni koira, joka iloisesti lähestyi Fania, laski häntänsä koipien väliin ja livahti pöydän alle.

-- Siis ei mitään pyhäillan kuhertelua, rallatti Tom, joka näytti taas heränneen.

-- Ei tietenkään! Ei Polly aio mennä naimisiin. Hän rupeaa hoitamaan Willin taloutta sitten kun Willistä tulee pappi, kuulin sen omin korvin! selitti Maud tärkeänä.

-- Mikä kohtalo Polly kaunokaiselle! surkutteli Tom.

-- Hänestä se on hauskaa, ja varmasti se onkin. On mukavaa kuunnella, kun he suunnittelevat tulevaisuutta.

-- No, Possu, juttele vielä jotain heistä, sanoi Tom hetken kuluttua, kun Maud näytti kokonaan syventyneen näihin tulevaisuuden kuviin.

-- Will kertoi sitten hullun jutun, kuinka yhtä professoria oli lennätetty. Et ole tainnut kuullakaan siitä, koska et ole kertonut. Joku hurja ylioppilas oli pannut ruutia tai jotain muuta räjähtävää ainetta tuolin alle, ja se räjähti kesken luennon. Professoriparka pomppasi ilmaan ihan suunniltaan säikähdyksestä. Pojat juoksivat hakemaan vettä sammuttaaksen tulen. Mutta eniten Williä nauratti se, että koiruuden keksijä sai itse tulen housuihinsa sammutushommissa, ja hän pyysi sitten tiedekunnalta tai kanslerilta, vai mikä se oli...

-- Kumpikin kelpaa, mumisi Tom hytkyen pidätetystä naurusta.

-- Niin, hän meni pyytämään uusia housuja, ja hänelle annettiin rahat kunnon housuja varten. Mutta hänpä ostikin jotkut kamalat, leveäraitaiset ja hyvin halvat ja järjesti loppurahalla punssikestit. Eikö se ollut hirveätä?

-- Kamalaa! Ja Tom räjähti niin äänekkääseen nauruun, että Fan peitti korvansa ja koiraparka alkoi haukkua vimmatusti.

-- Tunnetko sinä sen ilkiön? kysyi Maud.

-- Jonkin verran, läähätti Tom, jonka vaatekomerossa nuo samaiset housut paraikaa riippuivat.

-- Älä mekasta noin! Minulla on kauhea päänsärky, marisi Fan.

-- Tytöillä on aina päänsärkyä, vastasi Tom, jonka mylvintä vaihtui hohotukseksi.

-- En käsitä mitä hauskaa te pojat näette epäritarillisissa kepposissa, sanoi Fan, joka ilmeisesti oli huonolla tuulella.

-- Emmekä me käsitä, kuinka te tytöt jaksatte lörpötellä ja pyntätä itseänne viikosta viikkoon, sinkautti Tom takaisin.

Tämän sanaharkan jälkeen oli vähän aikaa hiljaista, mutta koska Fania ikävystytti, hän halusi jatkaa juttelua ja kysyi äskeistä sopuisammalla äänellä:

-- Mitä Trixille kuuluu?

-- Hän on yhtä suloinen kuin ennenkin, murahti Tom.

-- Kiusaako hän sinua tavalliseen tapaansa?

-- Mitäpä muutakaan.

-- Mistä kenkä nyt puristaa?

-- No, minä kerron, miten mieletön hän taas oli. Hän näet kieltäytyi tanssimasta kanssani, mutta ei antanut minun tanssittaa muitakaan. Minä sanoin hänelle, että jos poika vie tytön tanssiaisiin, tämän pitäisi tanssia edes kerran hänen kanssaan, varsinkin jos he ovat kihloissa. Mutta juuri siksi Trix ei tahtonut tanssia kanssani. Minä jätinkin hänet sitten yksin loppuvalssin ajaksi ja pidin hauskaa Bellen kanssa. Ja tänään kirkosta palatessani sain totisesti kuulla kunniani.

-- Jos kerran menee kihloihin Trixin tapaisen tytön kanssa, ei muuta voi juuri odottaakaan. Oliko hänellä tänään muuten pariisilaishattunsa? lisäsi Fan äkkiä kiinnostuneena.

-- Hänellä oli päässään jokin sininen kapistus ja siinä mikä lie paratiisilintu, joka raapi kasvojani aina kun hän käänsi päätään.

-- Miehet eivät sitten ikinä ymmärrä mikä on kaunista. Se hattu on tosiaankin kaunis.

-- Kyllä he ymmärtävät, kuka on hieno nainen, eikä Trix ainakaan näytä sellaiselta. En osaa sanoa, missä vika piilee, mutta minun mielestäni hänellä on liian paljon töyhtöjä ja rimpsuja. Sinä olet paljon tyylikkäämmän näköinen kuin hän etkä koskaan pukeudu liian räikeästi.

Tämä tavaton kohteliaisuus sulatti Fannyn ja hän siirsi tuolinsa lähemmäksi sanoen ystävällisesti:

-- Niin, vaikka itse sanonkin, tiedän kuinka on pukeuduttava. Trix ei ole koskaan osannut sitä taitoa. Hän pitää räikeistä väreistä ja onkin kuin kävelevä sateenkaari.

-- Etkö voisi antaa hänelle vihjeitä? Sano ainakin, ettei hän käyttäisi sinisiä käsineitä. Hän tietää kyllä, että vihaan niitä.

-- Minä olen yrittänyt parastani sinun vuoksesi, Tom, mutta hän on itsepäinen kuin synti eikä välitä tipan vertaa mitä sanon hänelle, vaikka kysymyksessä olisivat suuremmatkin asiat kuin siniset käsineet.

-- Maud kiltti, juokse hakemaan minulle toinen sikarikotelo. Se on tuolla jossakin.

Maud meni, ja heti kun hän oli sulkenut oven jälkeensä, Tom nousi kyynärpäiden varaan, hiljensi ääntään ja sanoi:

-- Kuule, Fanny, maalaako Trix?

-- Maalaa ja piirtää myös, naurahti Fanny ovelan näköisenä.

-- Älä nyt viitsi! Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan. Minulla on oikeus kysyä, ja sinun pitää kertoa, sanoi Tom totisena ja hänestä oli alkanut tuntua, ettei kihloissaolo ollutkaan mitään täydellistä autuutta.

-- Mistä sinä semmoista olet saanut päähäsi?

-- Meidän kesken sanoen, sanoi Tom vähän nolona, mutta haluten kuitenkin saada asiasta selvän, Trix ei koskaan anna suudella itseään poskelle, ainoastaan hiukan hipaista huuliaan. Mutta eräänä päivänä kun minä otin heliotroopin oksan kukkamaljakosta pannakseni sen napinreikääni, pirautin vahingossa vesipisaran hänen kasvoilleen. Aioin pyyhkäistä sen pois, mutta hän työnsi minut luotaan ja juoksi peilin luo, missä paineli huolellisesti poskensa kuivaksi ja palasi toinen poski punaisempana kuin toinen. En sanonut mitään, mutta minulle jäi omat epäilykseni. Sano nyt, maalaako hän itseään?

-- Kyllä hän maalaa, mutta älä hiisku siitä sanaakaan, sillä jos hän tietäisi että olen kavaltanut hänet, en saisi ikinä anteeksi.

-- Se ei minua liikuta. Minä en pidä maalaamisesta enkä liioin salli sitä, sanoi Tom päättävästi.

-- Et sinä sille mitään mahda. Joka toinen tyttö maalaa poskensa tai käyttää puuteria tai mustaa kulmakarvansa noetuilla hiusneuloilla tai tiputtaa silmiinsä belladonnaa, että saisi ne kirkkaiksi. Clara yritti vähän aikaa parantaa ihoaan arsenikilla, mutta hänen äitinsä kielsi sen, sanoi Fanny paljastaen halpamaisesti naisellisia salaisuuksia.

-- Kyllä minä tiedän, että te tytöt olette aika petkuttajia, varsinkin jotkut teistä. Mutta en pidä siitä, että esiinnytte maalattuina kuin näyttelijättäret, sanoi Tom inhoten.

-- Minun ei tarvitse turvautua sellaisiin keinoihin, mutta Trixin täytyy. Ja kun olet kerran valinnut hänet, saat kyllä luvan hyväksyä hänet sellaisenaan.

-- Ei nyt vielä olla siinä pisteessä, mutisi Tom uhmaavasti ja heittäytyi taas pitkälleen.

Maudin tulo keskeytti heidän luottamuksellisen keskustelunsa, vaikka Tom ei malttanutkaan olla ärsyttämättä hänen uteliaisuuttaan, vaan esitti vielä salaperäisen kysymyksen:

-- Sanohan, Fan, tekeekö Pollykin sellaista?

-- Ei, Pollysta se on inhottavaa. Mutta kun hänestäkin tulee kalpea ja kuihtunut, niin eiköhän hänkin vain muuta mieltään.

-- En usko, sanoi Tom.

-- Polly sanoo, että on sopimatonta puhua salaisuuksia sivullisten kuullen, huomautti Maud arvokkaasti.

-- Taivaan tähden, lopeta jo tuo jankutus Pollysta. En kuolemaksenikaan jaksa kuunnella sitä, kivahti Fan.

-- Ohoh, hämmästyi Tom ja kavahti istumaan kiinnostuneena. -- Minä luulin teitä sydänystäviksi, jotka vetävät aina yhtä köyttä.

-- Minä pidän kyllä Pollysta, mutta olen kyllästynyt kuulemaan Maudin ylistelyjä. Niin, kerro nyt sekin hänelle, mokoma kielikello!

-- Hyvä ihme, miten äkäinen hän on, kuiskasi Maud Tomille.

-- Kuin ampiainen. Jätä hänet rauhaan, possu. Kuule, kello soi! Mene katsomaan kuka siellä on, sanoi Tom, kun kellon kilinä kajahti hiljaisessa talossa.

Maud meni kurkistamaan porraskaiteen yli ja pyrähti takaisin haltioissaan.

-- Will on tullut hakemaan minua. Saanko mennä? Ei siellä niin kauheasti pyrytä, ja minä puen kunnolla päälleni. Saatte lähettää hakemaan minua, kun isä tulee kotiin.

-- Minua ei liikuta, mitä sinä teet, vastasi Fan entistä kiukkuisempana.

Odottamatta sen parempaa lupaa Maud syöksyi pukeutumaan. Will ei tullut yläkertaan, koska oli kovin luminen, ja Fan oli siitä mielissään, sillä Will oli hänen seurassaan ujo, kömpelö ja vaitelias. Tom sen sijaan meni pitämään seuraa Willille ja sanomaan, että Maud tulisi kohta. He olivat hyviä ystäviä, mutta viettivät erilaista elämää, koska Will oli lukutoukka ja Tom päiväperhonen, toisin sanoen Will ahkera ylioppilas, Tom iloinen nuori herra. Tom suhtautui holhoavasti Williin, mutta tämä ei pitänyt siitä ja osoitti sen kieltäytymällä lainaamasta häneltä rahaa eikä pyynnöistä huolimatta osallistunut niihin kerhoihin ja yhdistyksiin, joihin Tom kuului. Niinpä Tom jätti Willin rauhaan, ja tämä tuli mainiosti toimeen omin voiminkin uppoutuen kirjoihinsa ja kieltäytyen kaikista houkutuksista, paitsi kirjastossa käynneistä ja urheilusta sekä sellaisista huveista, jotka sopivat hänen kukkarolleen. Kokemattomuudessaan hän ei näet tiennyt, että yliopistoissa ei opiskeltu, vaan elettiin kuin taivaan linnut.

Kun Maud tuli alas ja sipsutti tyytyväisenä tiehensä käsi Willin kädessä, Tom seurasi heitä katseellaan kunnes he katosivat näkyvistä ja alkoi sitten kierrellä huoneissa ajatuksissaan vihellellen, kunnes paremman puutteessa nukahti isänsä nojatuoliin. Hän heräsi nauttimaan yksin teetä, sillä äiti oli vuoteessa ja Fannykin oli sulkeutunut huoneeseensa potemaan päänsärkyä.

-- On tämäkin hauska tilanne, hän ajatteli, kun kello löi kahdeksan ja hänen neljäs sikarinsa lähestyi loppuaan. -- Trix on suuttunut ja Fan nyreissään. Taidanpa lähteä tästä liikkeelle. Mitähän jos menisin Pollyn luo ja tarjoaisin Willille kyydin, säästyisivät ainakin poikaparan jalkavaivat. Voisin samalla tuoda Maudin kotiin. Hän olisi siitä ikionnellinen. Eihän sitä tiedä, milloin isäukko tulee kotiin.

Tom lähti verkalleen ajamaan ja jätti hevosensa naapurin talliin, sillä hän halusi itse nähdä, mikä Maudia niin veti Pollyn luokse.

-- Polly tuntuu olevan vedossa, hän tuumi noustessaan hiljaa portaita ja Pollyn miellyttävän äänen kantautuessa hänen korviinsa. Tom aina nauroi Pollyn vakavalle puhetyylille hänen innostuessaan jostakin. Mutta Tom piti siitä, koska se poikkesi hänen useimpien tyttötuttaviensa keimailevasta lörpöttelystä. Nuoret miehet nauravat usein järkeville tytöille, joita sydämessään kunnioittavat, ja ovat ihailevinaan kanamaisia tyttöjä, joita itse asiassa halveksivat, sillä vakavuus, älykkyys ja naisellinen arvokkuus eivät ole muotia.

Ovi oli raollaan, ja Tom pysähtyi pimeään eteiseen ja vilkaisi huoneeseen ennen sisään astumistaan. Näkymä ei häikäissyt, mutta se oli kodikas ja miellyttävä. Iloisesti loimuava takkavalkea valaisi pienen huoneen jokaista soppea myöten. Maud istui tulen ääressä, silitteli sylissään makaavaa Tuhkimoa ja seurasi hartaana omenan paistumista. Will loikoili sohvalla katsellen miettiväisesti Pollya, joka puhuessaan silitteli pellavapäisen veljensä leveää otsaa. He olivat nähtävästi rakennelleet tuulentupia, sillä Polly sanoi juuri painokkaaseen tapaansa:

-- Teitpä miten tahansa, älä ainakaan havittele suurta kirkkoa, jonka rakennuttaminen ja kunnossapito tulee niin kalliiksi, ettei hyväntekeväisyyteen jää mitään. Minä pidän vaatimattomista vanhanaikaisista kirkoista, jotka on tarkoitettu käyttöön eikä näytettäviksi ja joihin ihmiset kokoontuvat rukoilemaan ja kuuntelemaan saarnaa ja joissa jokainen veisaa itse virtensä eikä kuuntele oopperalaulajia, kuten nykyään on tapana. Vaikka entiset kirkot olivatkin karuja ja kylmiä ja niiden istuimet kovia, niissä koki todellista hartautta ja niiden vakavuus vaikutti ihmisten arkielämäänkin. En välitä uskonnosta, joka riisutaan pyhävaatteiden mukana ja otetaan taas esille seuraavana pyhänä. Minä tahdon semmoista, jonka näkee, tuntee ja elää joka hetki. Ja minä toivon, että sinusta tulee oikea pappi, joka näyttää elämällään ja esimerkillään, miten usko saavutetaan ja säilytetään.

-- Toivottavasti minusta tulee sellainen, Polly, mutta sanotaan niinkin, että ellei perheen poika kelpaa muuhun, hänestä tehdään pappi. Välistä tuntuu, ettei minusta ole mihinkään, ja siksi minun ei pitäisikään ruveta papiksi, sanoi Will nauraen, mutta näytti kuitenkin vaatimattomuudestaan huolimatta uskovan kutsumukseensa.

-- Joku sanoi kerran samaa isälle, ja muistan mitä hän vastasi: "Olen iloinen saadessani antaa parhaan ja lahjakkaimman poikani Jumalan palvelijaksi."

-- Sanoiko hän todella niin? sanoi Will punastuen, sillä tämä iso, kirjoihin ihastunut poika oli läheistensä kiitokselle yhtä altis kuin tytöt konsanaan.

-- Sanoi, vastasi Polly vahvistaen tietämättään veljensä toivoa ja uskallusta. -- Ja isä lisäsi vielä: "Poikani saavat noudattaa sisäistä kutsumustaan. Minä kehotan heitä vain käyttämään tunnollisesti lahjojaan ja olemaan rehellisiä kunnon miehiä."

-- Ja sitä me tahdommekin. Ned menestyy hyvin lännessä, ja minä ponnistelen täällä. Kun isä kerran tekee parhaansa antaakseen meille haluamamme tilaisuuden, meidän on omasta puolestamme puskettava lujasti.

-- Kyllä sinä pusketkin, huusi silloin Tom, joka oli seurannut keskustelua niin kiinnostuneena, että unohti olleensa salakuuntelijana.

Polly ponnahti pystyyn niin iloisesti hämmästyneenä, että Tomia aivan kadutti, kun ei ollut useammin käynyt tervehtimässä Pollya.

-- Tulin hakemaan Maudia, hän ilmoitti niin isällisellä äänellä, että asianomaisen pikku neidin silmät lensivät selkoselälleen.

-- Minä en voi tulla, ennen kuin omenani on paistunut. Ja eihän kello ole vielä yhdeksää. Will lupasi saattaa minut. Lähtisin mieluummin hänen kanssaan.

-- Otan teidät molemmat rekeen. Myrsky on lakannut, mutta siellä on raskas kävellä, joten tulet kai kyydissäni? kysyi Tom nyökäten Willille.

-- Totta kai hän tulee, tuhannet kiitokset vain. Olen koettanut saada häntä jäämään yöksi. Neiti Mills onnistuu aina löytämään jonkin nurkan yövieraille, mutta [Will] tahtoo vain itsepintaisesti lähteä, jotta pääsisi heti aamulla töihin käsiksi, sanoi Polly tyytyväisenä nähdessään Tomin riisuvan päällystakkinsa aivan kuin hän aikoisi jäädä odottamaan Maudin omenan paistumista, ja Polly siunasi mielessään sen hidasta kypsymistä.

Sijoitettuaan vieraansa parhaaseen tuoliin Polly istuutui itsekin ja katseli Tomia niin tyytyväisenä, että tämä tunsi kohoavansa omissa silmissäänkin monta astetta.

-- Sinä käyt täällä niin harvoin, että joutuu vallan hämilleen, kun lopulta kunnioitat taloa käynnilläsi, sanoi Polly alkajaisiksi.

-- Meillä opiskelijaparoilla on niin kiire, ettei jää paljon aikaa iloihin, vastasi Tom.

-- öhm! yskäisi Will.

-- Ai, ai, ota pilleri! neuvoi Tom; ja molemmat pojat purskahtivat nauramaan. Polly joka ymmärsi yskän, yhtyi myös nauruun ja sanoi:

-- Tässä on vähän pähkinöitä, Tom. Nauti nyt kun on tilaisuus.

-- Mikä herkullinen tarjous. Tom ei ollut kadottanut entistä mieltymystään pähkinöihin, vaikka nykyään antautui enää harvoin nautinnolleen, koska pähkinöiden syömistä pidettiin epähienona. Niinpä hän alkoi nyt hyvällä halulla särkeä niitä ja pistellä poskeensa.

-- Muistatko kun tulin ensimmäistä kertaa teille ja sinä annoit asemalta ajettaessa minulle pähkinöitä ja säikytit minut puolikuoliaaksi pelottamalla, että ajuri oli juovuksissa, sanoi Polly.

-- Totta kai minä sen muistan, ja mäenlaskunkin, vastasi Tom nauraen.

-- Entäs polkupyörä sitten! Sinulla näkyy olevan siitä vielä arpi.

-- Ja sinä seisoit vieressä, kun haavaa ommeltiin. Olit rohkea tyttö, Polly.

-- Minä pelkäsin kyllä kauheasti, mutta tahdoin näyttää urhoolliselta, sillä sinä sanoit minua pelkuriksi.

-- Sanoinko? Olisin sietänyt korvilleni. Minulla oli tapana härnätä sinua häpeämättömästi, mutta sinä olit aina niin kiltti ettet suuttunut.

-- Minkä sille mahtoi, sanoi Polly. -- Silloin kyllä ajattelin, että olit kamala, mutta taisin kuitenkin pitää kiusanteostasi.

-- Hän oli tottunut siihen kotona, puuttui Will puheeseen ja nykäisi Pollya korvantauskiharasta.

-- Te pojat ette koskaan kiusoitelleet minua samalla tavoin kuin Tom. Siksi kai se huvittikin minua. Kaikki uusihan aina viehättää.

-- Mummo torui aina Tomia, kun hän kiusasi sinua, Polly, ja Tom lupasi olla mallipoika, mutta oli kaikkea muuta, huomautti Maud arvokkaasti.

-- Isoäiti kulta! Hän yritti kyllä parastaan, mutta ei minuun mikään pystynyt, sanoi Tom pudistaen totisena päätään.

-- Minusta tuntuu kuin isoäiti olisi yhä vielä huoneissaan, enkä voi tottua siihen, että ne ovat tyhjinä, lisäsi Polly hellästi.

-- Isä halusi säilyttää huoneet ennallaan, ja Tom istuu siellä joskus. Hän sanoo, että siellä on hyvä olla, sanoi Maud, jolla oli ihmeellinen taito paljastaa asioita, joista ei olisi saanut puhua julkisesti.

-- Parasta että kiirehtisit omenan paistumista, sillä jollei se ole tuota pikaa valmis, saat jättää sen silleen, possu, sanoi Tom harmissaan.

-- Mitä Fanille kuuluu? kysyi Polly tahdikkaasti.

-- Hän on kyllästynyt kaikkeen. Väittää potevansa ruoansulatusvaivoja, toisin sanoen huonotuulisuutta.

-- Hän on kyllä huonolla tuulella, mutta myös kipeä, sillä tapasin hänet kerran itkemästä, ja silloin hän sanoi, ettei kukaan välitä hänestä ja että hän aivan hyvin joutaisi kuolemaan, kertoi Maud kääntäen varovaisesti omenan toisen kyljen tuleen.

-- Meidän pitäisi yhdessä koettaa piristää häntä. Jollei minulla olisi näin paljon työtä, yrittäisin parastani, koska hän on ollut kiltti minulle, sanoi Polly kiitollisena.

-- Kunpa voisitkin. Hän on nykyisin kuin tuuliviiri, eikä koskaan tiedä mistä tuuli puhaltaa. Minua ihan harmittaa, kun näen hänet huuli lerpallaan, mutta en käsitä mitä pihkanaa hänelle tekisi, sanoi Tom. Mutta samassa hänen edessään oleva näky toi mieleen jotakin. Huoneessa oli vähän tuoleja, joten Polly oli istahtanut Willin tuolin reunalle takan ääreen. Hän nojasi paraikaa päätään veljensä olkapäähän niin kodikkaan luottavaisesti, että sitä oli ilo katsella. Will oli kiertänyt käsivartensa suojelevasti Pollyn ympärille, ja ele ilmaisi selvemmin kuin sanat, että sisarukset olivat oppineet rakastamaan ja auttamaan toisiaan.

-- Fan ressukka, häntä ei paljon hellitellä. Ehkä hän kaipaakin juuri sitä, mietti Tom. -- Yritän olla kiltti hänelle, hänkin pitää aina minun puoliani. Ei olisi hätääkään, jos hän olisi noin suloinen ja miellyttävä kuin Polly, mutta voihan sitä yrittää... tuumi Tom pureskellen mietteissään viimeistä pähkinää ja ajatellen, että oli varsin helppoa osoittaa veljellistä rakkautta kauniille ja kiltille sisarelle.

-- Minä kerroin Tomille siitä pojan ilkiöstä, joka lennätti professorin ilmaan, ja Tom sanoi tuntevansa hänet. Huokaisin ihan helpotuksesta, sillä minä jo vähän epäilin, että se olikin Tom, kun te nauroitte jutulle niin kovasti.

Toiset naurahtivat, ja Polly sanoi teeskennellyn vakavalla äänellä:

-- Se oli onneton tapaus, mutta epäilemättä se harhaantunut nuori mies katuu nyt kovasti keppostaan.

-- Hän tuntui olevan hirveissä tunnonvaivoissa, kun näin hänet viimeksi, sanoi Will vilkaisten Tomiin ilkikurisesti, sillä vaikka Will olikin kirjatoukka, hän ymmärsi kyllä leikkiä siinä missä huimapäinen Tomkin.

-- Hän on aina tunnonvaivoissa keppostensa jälkeen, sillä hän ei ole pohjimmiltaan paha, vaan liian eläväinen pitääkseen itsensä kurissa, eikä hän ole liioin yhtä ihastunut kirjoihin kuin eräs toinen opiskelijatuttavani.

-- Hänet erotetaan varmaan, jollei hän pidä varaansa, sanoi Polly varoittavasti.

-- Ei ihme vaikka erotettaisiinkin, sillä hänellä on kirotun huono onni, mutisi Tom melko totisena.

-- Toivottavasti hän muistaa, että se olisi ystäville kova isku. Hän voisi tehdä heidät myös iloisiksi ja ylpeiksi. Ja kai hän muistaakin, sillä hän ei ole lainkaan niin ajattelematon kuin haluaa näyttää, sanoi Polly katsellen Tomia niin ystävällisesti, että tämä heltyi, vaikkei tietenkään näyttänyt sitä.

-- Kiitoksia, Polly! Ehkä hän läpäisee kunnialla, vaikka vähän epäilenkin sitä. Hei, Will, lähdetäänhän kalppimaan, että tuo tipunen pääsee yöpuulle, Tom lisäsi.

Sillä aikaa kun Will etsi vaatekomerosta jalkineitaan ja Maud pakkasi kypsynyttä omenaa suureen rasiaan Polly käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi Tomille hiljaa:

-- Kiitoksia hyvin paljon, että olet ollut niin kiltti Willille.

-- Varjelkoon, enhän minä ole tehnyt mitään. Hän on niin ylpeä, ettei anna auttaa itseään.

-- Mutta autat kuitenkin ihan huomaamatta, kuten tänä iltanakin. Ja etkö luule minun tietävän, että tuo puku, jonka hän juuri on saanut, olisi maksanut paljon enemmän, ellei se olisi sinun räätälisi tekemä. Hän on vielä niin kokematon, ettei ymmärrä sellaisia asioita. Mutta tunnen kyllä sinun tapasi auttaa ylpeitä heidän tietämättään, ja kiitän sinua sydämestäni.

-- Älä nyt joutavia! Mitä sinä tiedät räätäleistä ja yliopistoasioista, sanoi Tom niin hämillään kuin Polly olisi tavannut hänet pahanteosta.

-- Enhän minä tiedäkään, mutta siksi juuri olenkin kiitollinen, että olet hyvä Willille. En välitä mitä sinusta kerrotaan, sillä olen varma ettet houkuttele Williä mihinkään kepposiin, vaan pidät häntä oikealla tiellä, minun tähteni. Sinä tiedät että olen menettänyt yhden veljen, ja Will on ottanut nyt Jimmyn paikan.

Pollyn silmät kostuivat, ja se sai Tomin lupaamaan pyhästi mielessään, että hän on Willin ystävä niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä ja pitää hänet oikealla tiellä Pollyn tähden, vaikka Tom tunsikin koko ajan, kuinka sopimaton oli sellaiseen tehtävään.

-- Minä koetan parastani, hän vastasi puristaessaan sydämellisesti Pollyn kättä. Ja Polly näki Tomin katseesta, ettei ollut turhaan vedonnut tämän kunniantuntoon. Kokematon Will saisi tästä lähtien olla rauhassa kiusauksilta, joita Tom olisi saattanut aiheuttaa hänelle.

-- Katsokaa, tämän minä annan äidille, että hän voi nauttia siinä pillerinsä. Hän varmasti pitää siitä ja on mielissään, että häntä on muistettu, sanoi Maud pukeutuessaan ja katseli hyvillä mielin omenalahjaansa.

-- Olet kullanmuru, kun muistit äitiressua, sanoi Tom hyväksyvästi nyökäten.

-- Hän oli niin mielissään silloin kerran kun toit hänelle viinirypäleitä, ja siitä minä sen keksin. Ehkä hän sanoo minullekin: "Kiitos, kultaseni!" Vai mitä luulet? kuiskasi Maud kasvoillaan ikävöivä ilme.

-- Kyllä hän varmasti sanoo. Maudin suureksi hämmästykseksi Tom ei nauranut hänen keksinnölleen.

-- Hyvää yötä, kultaseni! Ole nyt varovainen ja vedä kaulahuivi suun eteen mennessäsi sillan yli taikka olet huomisaamuna käheä kuin varis, neuvoi Polly suudellessaan veljeään, joka vastasi siihen luonnollisesti ja pitämättä hellyydenosoitusta lainkaan tyttöjen hupsutuksena. Sitten he kaikki kääriytyivät vällyihin ja reki ajoi pois Pollyn jäädessä nyökkäilemään portaille.

Maudista matka oli liian lyhyt, mutta häntä lohdutettiin sillä, että hän pääsisi pitemmälle ajelulle seuraavana lauantaina, jos keliä vain riittäisi. Tom juoksi toivottamaan äidilleen hyvää yötä ja vihjaisi samalla Maudin tuomisista Maudin seistessä ulkona odottamassa poikien lähtöä.

-- Hyvää yötä, kultaseni, ja ole nyt varovainen, hän sanoi Tomille matkien vaistomaisesti Pollya.

Tom nauroi ja oli vähällä nipistää sisarta nenästä, mutta sanat toivatkin hänen mieleensä jotain muuta ja hän suuteli Maudia. Hellyydenosoitus sai tytön melkein pakahtumaan hämmästyksestä ja mielihyvästä.

Pojat ajoivat ääneti melkein koko matkan, sillä Will piti tottelevaisesti kaulaliinaa suun edessä ja Tom oli vaipunut ajatuksiinsa.