Part 2
_Iikkala_: Jo niin paljon! Kas miten aika kuluu! Lentää kuin siivillä. Luulin, että oltaisiin vasta siinä puolenpäivän tienoissa. — Mutta olkoon kuinka paljon tahansa! — Tuossa kokouksessa on meidän mitä tarmokkaimmin kannatettava lakon lopettamista... Eikös niin, pojat?
_Useat_: Se tehdään.
_Iikkala_: Ja saattepa silloin nähdä, ett'ei aivan harvalukuinen ole meidänkään joukkomme. Vaikkapa nyt muutamat panisivatkin vastaan, niin mitäs se tekee. Muualta — muilta paikkakunnilta nimittäin — saadaan kyllä heidän tilallensa työskentelijöitä.
_1:nen lakkolainen_: Sitäpaitsi voidaan työt helposti panna alkuun, vaikka ei työläismäärä olekaan täydellinen.
_Iikkala_: Aivan mainiosti. — Siis ei muuta, kun puuhataan vaan! Tämä työ on meidän kaikkien yhteiseksi eduksemme. Olkaamme innokkaita ja uskaliaita! Näyttäkäämme, että meilläkin on asiassa jonkunverran sanottavaa. — Minun täytyy nyt kävästä patruunan pakinoilla... on hieman tärkeätä juteltavaa... Näkemiin asti! (Menee Svenssonin asuntoon).
_1:nen mies_: Näkemiin asti! — Tuo Iikkala on innokas mies...
_3:s mies_: Laskee puhettakin kuin paras pappi, ja aina saa puolellensa enemmän ja enemmän...
_2:nen mies_: Kyllä tästä pian hyvää tulee! Odottakaamme vaan hetkinen.
_1:nen lakkolainen_: Hyvää tulee, se on varma. Melkeinpä saamme kuvitella olevamme parin päivän kuluttua tehtaan pyöriä pyörittämässä.
_2:nen mies_: Jaa — kuka tietää. Asiamme edistyy pohjatuulen nopeudella.. Mutta eikös lähdetä tästä muitakin katsomaan? Tuo kokouskin kohta alkaa...
_1:nen mies_: Lähdetään vaan... Mitäpä me tässä... (Lähtevät keskustellen).
_Iikkala_ (Tulee Svenssonin asunnosta): Ei ollut ukko kotosalla... Minnehän lienee mennyt? Olisipa minulla ollut kerrottavana hänelle sangen mieluisia uutisia, sangen mieluisia ja hauskoja asioita... Hei vaan! Kaikki luistaa kuin rasva... Eilispäivän harhailin lähipaikkakunnilla työläisiä keräilemässä... Kaikki mainiosti onnistuu... useampia kymmeniä miehiä ja naisia lupautui heti lähteä työhön, kun vaan tarve vaatii... Sitäpäitsi olen lakkolaisista saanut puolelleni suurehkon lauman...
Hauskaa on tämä värväystoimi! Rahaa tulee miehelle kuin roskaa... en minä palkatonta työtä tee. Runsaat hopeakasat taskuihini uppoavat... Patruuna on kunnon mies... perin ystävällinen ukko, joka tuntee työmiehen vaivat... Ja viisas mies hän myöskin on: tietää hyvin, ettei kovin pitkä-aikainen seisaus ole tehtaalle eduksi... varoja nielee se armottomasti... voipa viedä taloudelliseen perikatoonkin... Senpätähden tarvitsee työväkeä haalia, ottaa mistä tahansa... Mutta eipä suostu äijä ylentämään lakkolaisten palkkoja vaikka se olisi hänelle itselleen eduksi: siten säästyisivät monenmoiset kulungit... Eipä suostu hän siihen, sillä hänessä on ylpeyttä myöskin... Ei tahdo taipua työmiesten vaatimuksiin... kärsii ennemmin. Mielii pää pystyssä käydä... haluaa olla oma herransa... on tottunut käskemään ja määräämään...
Parasta se onkin! Niin minäkin tekisin. (Kävelee ja ajattelee). Peijakas! missä se näin kauan... Kas, tuollahan tulee ukko! En huomannutkaan. Kunpa nyt osaisin oikein kunnollisesti esiintyä! (Patruuna tulee). Hyvää päivää, herra patruuna!
_Patruuna_ (iloisesti): Päivää! Olen juuri ollut teitä etsimässä.
_Iikkala_: Ja minä kävin äsken teidän luonanne. Olemme siis kumpikin hakeneet toisiamme, heh, heh, heh!
_Patruuna_: Miten olette onnistuneet?
_Iikkala_: Toimessaniko?
_Patruuna_: Niin.
_Iikkala_: Hyvin tietysti, herra patruuna, hyvin tietysti... Voimia kyllä minun ammattini kysyy, mutta mitäs siitä...
_Patruuna_: Saattehan te palkkanne...
_Iikkala_: Aivan oikein, saanhan minä palkan. Siksipä panenkin liikkeelle tahtoni ja tarmoni... siksipä kantaakin minun ahertamiseni runsaita hedelmiä: ainakin sata työntekijää on varmasti lupautunut...
_Patruuna_: Todellako?
_Iikkala_: Ainakin sata työntekijää on varmasti lupautunut... Sitäpaitsi on suuri joukko lakkolaisia muuttanut mielensä.
_Patruuna_: Vai niin. Sepä hauskaa! Pianhan tässä sitten alkuun päästäänkin...
_Iikkala_: Tuossa tuokiossa... Ei tarvitse enää pitkiä aikoja odottaa.
_Patruuna_: Tekee oikein hyvää, kun saa kuulla tuollaisia uutisia. Te olette kunnon mies ja perin ymmärtäväinen mies...
_Iikkala_: No, no... eihän tämä nyt mitään...
_Patruuna_: Ja minä olenkin päättänyt antaa teille paremman paikan. Työmieheksi olette liian hyvä. Kun jälleen aletaan työt tehtaassa, saatte te ruveta toimimaan alikerroksen työnjohtajana.
_Iikkala_: Mutta, herra patruuna... En todellakaan tiedä, miten osaisin kiittää teitä...
_Patruuna_: Otatte siis toimen vastaan?
_Iikkala_: Kieltäytyisinkö siitä! Herra patruuna, olen onnellinen saadessani palvella teitä. Ja varma saatte olla, että kunnollisesti olen toimeni tekevä... milloinkaan ette ole tavanneet kuuliaisempaa palvelijaa.
_Patruuna_: Aivan hyvin sen uskon. Tähänastiset toimenne ovat siitä todistuksena... (Tekee lähtöä). No niin... toimikaa nyt vaan edelleenkin ripeästi ja reippaasti... Mikäli työnne edistyy, sikäli palkkionne suurenee.
_Iikkala_ (Lakki kourassa): Voitte luottaa minuun...
_Perttilä_ (Tulee kiireisesti): Lakkolaiset aikovat pitää kokouksen ja toimeenpanna kulkueen... Sitä ei tietysti tulla sallimaan?
_Patruuna_: Ei mitään kokouksia eikä kulkueita! Se on sanani. Sanokaa heille niin.
_Perttilä_: Minä luulen ett'ei pelkkä käsky tee tarkoitettua vaikutusta...
_Patruuna_: Eivätkö tottelisi?
_Perttilä_: Olettehan nähneet sen ennenkin...
_Patruuna_: Totta kyllä...
_Iikkala_: He tahtovat olla omia herrojansa, omia käskijöitänsä, heh, heh, heh!
_Perttilä_: Eiköhän olisi parasta kutsua sotaväkeä?
_Iikkala_: Se auttaisi. Sillä enpä luule että enää rehenneltäisi, kun paljaat sapelit...
_Patruuna_ (Keskeyttää Iikkalan): Te olette oikeassa... Sitä on paikkakunnalla yllin kyllin... Näyttäkäämme kerrankin, kuka on todellinen käskijä ja määrääjä. Menkää nyt heti ja antakaa nimismiehelle tieto...
_Perttilä_: Hyvä!
_Patruuna_: Ja ellei hyvällä sanalla hajaannuta, on paras käydä kalpoihin käsiksi... Kyllä minä vastaan seurauksista.
_Perttilä_: Käyn heti toimeen... (Lähtee.)
_Patruuna_ (Pidättää häntä): Kuulkaahan! Minulla on teille vähän muutakin puhuttavaa. Tulkaa tänne sisälle... (Nyökkää Iikkalalle) Näkemiin!
_Iikkala_ (Kumartaa lakki kädessä): Jumalan haltuun, herra patruuna!
(Perttilä ja Patruuna menevät asuinrakennukseen).
_Iikkala_: Kunnon mies tuo Svensson! Sanon ma sen vieläkin kerran... Osaa pitää palvelijoitansa arvossa... En minä nyt sentään olisi tällaista uskonut: heti ylensi työnjohtajaksi... Heh! Kannattaapa todellakin, kannattaapa todellakin minun täst'alkaen hieman pää pystyssä käydä! Tahdonpa niskaani suoristaa... Eiköhän olekin sinne yksi nikama kasvanut lisää! (Kävelee ja hymyilee.) Jaa-a! Nyt olen herrasmies, herrasmies kiireestä kantapäähän... Kyllä sitä sentään onnestaa, kun osaa itseänsä kunnollisesti käyttää... Kun on älyä päässä... Olivat nuo tehtaalaiset sentään koko hölmöjä tuohon seisaukseen ryhtyessään! Menettävät pian kaikki, mitä heillä ennen oli... En ole minä milloinkaan sellaisia tekosia tehnyt... Ajattelen aina asiaa, ajattelen ja harkitsen... Mutta mitäs se minuun kuuluu! Ei ensinkään! Minä olen nyt herrasmies minä!
(Alasinen ja Naulanen tulevat).
_Alasinen_: Täälläpä olet sinäkin. Olen oikein iloinen sinut tavatessani.
_Iikkala_: Sepä hauskaa.
_Alasinen_: On nimittäin jonkun verran juteltavaa kanssasi.
_Naulanen_: Niin... meillä on juteltavaa kanssasi.
_Iikkala_: No, antakaa tulla!
_Alasinen_: Ystävällisesti kehoitamme sinua jättämään sikseen lähipaikkakunnilla ja lakkolaisten keskuudessa harjoittamasi afäärit — ymmärtänet kai mitä tarkoitamme.
_Iikkala_: Puhutte arvoituksia.
_Alasinen_: Et näy olevan tietävinäsi koko asiasta...
_Iikkala_: Mistäs minä kaiken maailman asiat tietäisin!
_Alasinen_: Vai niin. No, voimmehan puhua suorempaakin kieltä. Olemme kuulleet, että sinä veikkosemme, olet värväystointa harjoittanut...
_Iikkala_: Mitä hiton värväystointa?
_Alasinen_: Näemme, että tahdot konstailla kanssamme... asian kyllä ymmärrät sangen hyvin... sen paremmin ei sitä kukaan muukaan ymmärrä. Mutta sinä olet koiranleuka, aika koiranleuka!
_Naulanen_: Ja me tahdomme sanoa sinulle, että jätä toimenpiteet, joihin olet ruvennut... jätä ne sikseen oman turvallisuutesi tähden!
_Iikkala_: Luulenpa, että saan kuulla uhkauksia. Niitä en kumminkaan pelkää. — Ellei teillä ole muuta asiaa, saanen kai sanoa hyvästi... Siis: Jumalan huomaan, veikkoseni! Minä en rupea kenellekään tekemään töistäni tiliä. (Pois).
_Naulanen_ (Huutaa hänen peräänsä): Mies, sinä röyhkeilet liiaksi!
_Alasinen_: Muista, että paikalla heität alhaisen ammattisi! (Laulua alkaa kuulua). Hänellä on liian suuri suu.
_Naulanen_: Kyllä se aikanaan tukitaan... Mutta käykäämme toimeen, joka on meille annettu.
_Alasinen_: Tuolla jo kulkue tuleekin. Koko komealta se näyttää: tahdissa ja laulun soidessa marssitaan... Punainen lippu liehuu etunenässä... Mutta puheet sikseen! Mennään nyt!
(Menevät Patruunan asuinrakennukseen. — Laulu lähenee).
Mars eespäin, eespäin, veikkoset, tää aik' on meidän aikaa! Oi kuulkaa, kuulkaa, muualla jo taistotorvet raikaa! Nyt noustahan, nyt vaaditaan, käy myrskytuulet kautta maan, ja aika laulaa lauluaan:
Mars eespäin, eespäin, kärsineet! Pois tieltä esteet, salvat, pois tieltä orjuusaattehet ja kahleraudat halvat! Ne vapaata ei painaa saa, ei painaa saa, ei rasittaa! Eespäin! Päin vaikka kuolemaa!
(Lakkolaisten kulkue tulee laulun soidessa; etunenässä kannetaan punaista, sopivalla kirjoituksella varustettua lippua, — m.m. nähdään joukossa Puhuja, Karhunen, y.m. lakkoon osaaottaneita).
_Puhuja_ (Pysäyttää joukon): Pysähtykää!
_Karhunen_: Pysähtykää!
_Puhuja_: Kuten äsken pitämässämme kokouksessa päätimme, odotamme tässä niin kauan kun toverimme tulevat isännöitsijän puheilta. He nimittäin ovat keskustelemassa yhteisestä asiastamme. Sitten jatkamme matkaa entiselle kokouspaikalle, jossa lauletaan, keskustellaan ja pidetään puheita. — Kauan ei meidän luullakseni tarvitse odottaa...
_Eräs mies_: He tulevat jo.
(Asuinrakennuksen ovi avataan ja Perttilän voimakas käsi näkyy työntävän ulos vastaanpanevia lakkolaisia: Naulasta ja Alasista).
_Perttilä_: Mars, hyvät herrat! Silloin kun tullaan isännöitsijän puheille, silloin käyttäydytään ihmisten tavoin... ei ylvästellä eikä rehennellä, sillä siitä voi pian olla — kuten tässäkin tapauksessa — vahingolliset seuraukset...
_Naulanen_: Tämä on hävitöntä, tämä! — Toverit! Tuskin olimme ehtineet alkaa keskustelun, kun saimme käskyn käydä ulos. "Minä en enää rupea kanssanne tätä asiaa punnitsemaan — sanoi Svensson — ellette hyvällä tartu työhön kiinni yhden vuorokauden kuluessa, teen minä teidät kokonaan työttömiksi. Hankin muualta miehiä..."
_Alasinen_: Ja kun sitten vielä rohkenimme tehdä pienen huomautuksen, tarttui (viittaa Perttilää) tämä herrasmies...
_Karhunen_ (Keskeyttäen): Isäntänsä uskollinen palvelija!
_Alasinen_: ... meidän kaulukseemme ja työnsi meidät ulos. Eikö tämä todellakin ole hävitöntä...
_Karhunen_: Suoraan sanoen: sikamaista! Meitä kohdellaan kuin eläimiä, kuin koiria, ja vieläkin huonommin!
(Suurta paheksumista väkijoukossa).
_Perttilä_: Mutta te käyttäydytte myös kuin koirat.
_Karhunen_: Kuka sen on sanonut?
_Perttilä_: Itse sen näin. Kun teidän lähettiläänne — tai miksi heitä sanoisin — tulivat isännöitsijän luokse keskustelemaan, eivät he ensinnäkään suvainneet tervehtiä astuessaan sisään...
_Naulanen_: Sangen vähäpätöinen seikka!
_Perttilä_ (Välittämättä hänestä): Ylpeinä, pää pystyssä tallustivat he huoneen perälle asti...
_Karhunen_: Ainoastaan kerjäläiset seisahtuvat ovensuuhun.
_Perttilä_: ... käyttivät sangen pontevia sanoja, joten sivultakatsojasta näytti hieman siltä kuin he tässä määrääjinä esiintyisivätkin.
_Karhunen_: Tiedä, mies, ett'emme milloinkaan kulje madellen tietämme. Se tapa voi kyllä kuulua sinulle, mutta...
_Perttilä_ (Äkisti): Mitä sanot?
_Karhunen_: Ei enää mitään.
_Puhuja_: Toverit! Minä pyydän rauhallisuutta. — Näyttää edelleenkin siltä kuin vaatimuksemme tyhjiin raukeaisivat... Yhä kohdellaan meitä ylvästellen isännistön puolelta; yhä ei ymmärretä meidän voimaamme ja mahtiamme... Mutta aika tulee, ja tulee se sangen pian, jolloin saamme nähdä, että olemme taistelusta voittajina suoriutuneet...
_Perttilä_ (Naureskelee syrjemmällä; erikseen): Aika tulee, jolloin koko komplotti on maantiellä ilman työtä ja suojaa.
_Puhuja_: Älkäämme sentähden uupuko ja väsykö! Vankkumatta seisokaamme. Jännittäkäämme joustamme yhä kireämmälle ja kireämmälle... Lupaammehan sen kaikki?
_Kaikki_: Lupaamme, lupaamme.
_Puhuja_: Lupaammeko jokainen olla pettämättä taistelutovereitamme?
_Kaikki_: Lupaamme.
_Puhuja_: Mutta jos sittenkin joitakuita pettureita ilmaantuisi koettaen järjestöämme rikkoa ja hajottaa...
_Karhunen_: Niin varokoot he liikkumasta meidän keskuudessamme!
_Kansa_: Hyvä, hyvä!
_Puhuja_: Kohottakaamme siis eläköönhuuto, huikea ja valtava eläköönhuuto yksimielisyydelle ja jatkuvalle työlakolle! Kohottakaamme se tällä paikalla, että isännistömmekin sen kuulisi! Eläköön!
_Kansa_: Eläköön!
_Puhuja_: Ja nyt marssikaamme järjestyneissä riveissä entiselle kokouspaikallemme. Laulu soimaan pojat!
_Perttilä_: Odottakaa! Ensin tahdon minä lausua muutaman sanan. Kaikki kokoukset ja kulkueet ovat jo ennen ankarasti kielletyt; te ette näy kielloista huolivan. Senpätähden tahdon teille patruunan käskystä ilmoittaa, että täst'edes tullaan tarttumaan aseelliseen vastarintaan...
_Karhunen_: Se on meille jo ennen sanottu.
_Perttilä_: Ja kiellän minä näin ollen tämänkin kokoontumisen... Ellette kieltoa tottele, saatte itse vastata seurauksista.
_Puhuja_: Me vastaamme niistä. (Kansalle). Puheensa on siksi pieniarvoista laatua, ett' ei se kannata kuuntelemista. Järjestykäämme riveihin! (Järjestyvät).
_Patruuna_ (Aukasee asuntonsa akkunan ja viittaa Perttilää luokseen. Keskustelevat).
_Perttilä_ (Kansalle): Patruunalla, herra Svenssonilla on teille jotakin sanottavaa.
_Puhuja_ (Rauhoittaa kansaa): Hiljaa! Kuunnelkaamme!
_Patruuna_ (Puhuu akkunasta): Hyvät työläiseni! Ett'ette missään tapauksessa erehtyisi minun todellisista aikeistani, tahdon itse teille ilmoittaa, että ellei yhden vuorokauden kuluessa — pankaat tämä tarkasti mieleenne — tartuta työhön kiinni, hankin minä uusia työntekijöitä. Ja jokainen, joka ei tahtoani noudata, menettää ainaiseksi työpaikkansa tällä tehtaalla. Sitäpaitsi kaikki tehtaan rakennuksissa asuvat häädetään asunnoistaan. Tämä on aikomukseni. Siis vielä kerran: ajatelkaa asiaa!
_Puhuja_: Voin teille heti antaa vastauksen, koska täydellisesti tunnen koko tämän joukon mielipiteen. He eivät myöskään tahdo mieltänsä muuttaa. Te ette tee myönnytyksiä; niitä emme tee mekään. Se tietäkää.
_Patruuna_: Siinä tapauksessa: Kiitos kaikesta! Olemme eroitetut toisiltamme... (Vetäytyy pois, mutta tulee heti takaisin). Vielä on kumminkin jokaisella tilaisuus vuorokauden aika tätä asiaa ajatella — mutta sen kuluttua en halua siitä sanaakaan kuulla. Ilmoitan myös, että vuorokauden sisällä on jokaisen, joka ei tahdo työhön ryhtyä, poistuttava tehtaan alueelta. — Tämä on asia, josta halusin teille puhua. (Vetäytyy ikkunanverhojen taakse).
_Karhunen_: Me ymmärrämme teitä. Oppikaa te myöskin ymmärtämään meitä. Milloinkaan ette saa ylpeillä siitä, että saitte meidät tahtonne alle alistumaan — ette milloinkaan. Joku heikkoluontoinen kyllä voi taipua, mutta enemmistö seisoo murtumattomana kuin muuri... Me tahdomme kulkea kohotetuin otsin... vapaina, kahleita vailla, sillä vapaata heimoa me olemme... Tosin isämme te kahleisiin kytkitte, mutta meitä ette te enää niihin kytke.
Eläköön, veljet, vapaus! Eläköön yksimielisyys meidän keskellämme! Eläköön!
_Kansa_: Eläköön!
_Karhunen_: Eteenpäin mars!
(Joukko lähtee liikkeelle. Laulu alkaa helkkyä. Se kuuluu aina näytöksen loppuun asti).
_Patruuna_ (Tulee asunnostaan heidän poistuttuansa): Rohkeutta heillä kyllä näyttää olevan... en ollenkaan epäile ainakaan muutamien uskallusta... Pelkureita on kumminkin aina joukossa... Saapas nähdä, eikö usea tuostakin innokkaasta joukosta ole huomenna valmis raha-ansioon rupeamaan.
_Perttilä_: Aivan varmasti...
_Patruuna_: Hm... (Äänettömyys). Mutta jättäkäämme sivuseikat. He eivät näy edelleenkään minun käskyjäni tottelevan: jatkavat yhäti kokouksiansa. Menkää nyt heti nimismiehen luokse ja pyytäkää häntä tulemaan valvomaan järjestystä... Ei tiedä, mitä voi tapahtua...
_Perttilä_: Paikalla lähden. On kumma, ellei heitä saada taltutetuiksi... (Pois).
_Patruuna_ (Kuuntelee kaukaa kuuluvaa laulua): Juhlallista kyllä ja kaunista — mutta naurettavaa, perin naurettavaa ja lapsellista...
(Poistuu asuntoonsa).
(Esirippu)
KOLMAS NÄYTÖS.
Sama paikka. — Aivan pimeä. Isännöitsijän akkunasta tuikkivat valot.
Pekkanen, Naulanen ja Alasinen tulevat.
_Pekkanen_: Tässä nyt seisomme... Yö on yllä ja alla nurmi. Taivas on kattonamme, valju, tummajuovainen taivas... kotinamme maantie, kylmä ja pimeä maantie... Tämä on palkka, jonka taistelustamme saimme, tämä on vaivojemme, kärsimystemme ja toiveittemme tulos!
_Naulanen_: Todellakin kaunis palkka! Pienet olivat vaatimuksemme, emme paljoa toivoneet... sitäkään ei meille annettu: kaikki ryöstettiin! Olemme osattomia olentoja! Mitä teemmekään elämässä? Miksi onkaan meitä kärsimään ja taistelemaan luotu?
_Pekkanen_: Sitä olen minäkin useasti ajatellut. Näinä viime hetkinä olen koko elämää kironnut... olen kironnut isääni, joka minulle elämän antoi, ja äitiäni soimannut, joka minut synnytti... Haa! Eikö vimmastuisi mies eläessään tällaista elämää! Tämähän on alituista kuolemankamppailua, alituista taivaltamista yöllisessä alhossa... Miten paljoa parempi olisi ollut, jos jo lapsena, pienoisena piimäsuuna, olisin pois saanut nukahtaa!
_Alasinen_: Veikkoseni, ajattelettepa synkkiä ajatuksia.... Älkää, älkää, hyvät miehet sentään tuollaiseen toivottomuuteen langetko!
_Pekkanen_: Voisimmeko muuta tehdä!
_Naulanen_: Eikö kyllin ole pimeyttä ympärillämme!
_Alasinen_: Totta kyllä: me olemme tappiolle joutuneet; me olemme pelimme pelanneet käytetyillä korteilla; me olemme työpaikkamme menettäneet, ja maantielle on meidät asunnoistamme ajettu... Kyllin on syytä, kyliin on syytä itkeä ja valittaa. Mutta ainoastaan naiset tekevät niin... Itkut kuuluvat akoille. Muistakaamme, että miehiä me olemme; muistakaamme, että kannamme housuja jaloissamme! Senpätähden seisokaamme vaappumatta, vaikkakin ympärillämme myrskyt mylvivinä riehuisivat, ja maa ja taivas tulta iskisivät... Emmehän sitäpaitsi vielä ole kaikkea menettäneet...
_Pekkanen_ (Pilkallisesti): Mitä on jälellä?
_Alasinen_: Henki.
_Pekkanen_: Kurja henki!
_Alasinen_: Ja tulevaisuuden toivo.
_Pekkanen_: Ei mitään tulevaisuuden toivoa! Toivottomuutta ainoastaan...
_Naulanen_: 'Hämärää ja himmeätä... Onpa kuin koko elämä olisi kuollutta! Tuntuupa kuin koko maailma olisi erämaa, suuri ja suunnaton erämaa vailla varjoisia keitaita, vailla lähteiden hymyilevää hopeaa... Mielisinpä kuolla tällä hetkellä!
_Pekkanen_: Samoin minäkin. Kulkiessani äsken tuosta puistikon ohitse ja katsellessani yön pimeydessä huojuvia puita, tuli kummallisia aatoksia aivoihini... Ajattelin kuolemaa... Totta tosiaan: eipä paljoa puuttunut, ett'en narua kiertänyt kaulani ympäri ja...
_Alasinen_ (Keskeyttää hänet): No, no, veikkoseni! Ei tyhmyyksiä milloinkaan...
_Pekkanen_: Tyhmyyksiä! Niinkö? Luulenpa, ett'ei kovinkaan suuri tyhmyys olisi tästä maailmasta erkautua... Sanotaanhan, että kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä, entistä valoisampi ja kauniimpi... Minä tosin en sitä usko, mutta...
_Alasinen_: Kuulehan nyt! Minulla on parisen sanaa sanottavana...
_Pekkanen_: Olen kuuleva sinua.
_Alasinen_: Tämä asia koskee teitä molempia... En voi mitenkään ymmärtää, miten olette voineet näin äärettömästi lannistua: mehän olimme lakon alkaessa innokkaimpia miehiä. Muitakin me rohkaisimme... nyt ei teillä ole enää toivon haamettakaan jälellä...
_Pekkanen_: Silloin uskoimme varmasti lopulliseen voittoon... se meitä rohkaisi. Toista on nyt: tuolla seisoo tehdas, vieraat miehet ja lakkorikkurit sen pyöriä pyörittävät... Voi! jospa olisimme yksimielisinä seisoneet, seisoneet vapisematta, niin voittaneet olisimme...
_Naulanen_: Varmasti olisimme voittaneet. Mutta ilmestyipä joukkoomme pettureita, jotka oman kukkaronsa eduksi rupesivat patruunan kanssa yhtä köyttä vetämään... Varsinkin tuo Iikkala... Hän kuuluu nyt olevan työnjohtajana...
_Alasinen_: Työnjohtajana?
_Naulanen_: Etkö sitä vielä tiedä?
_Pekkanen_: Niinhän sitä luonnistaa, kun osaa olla viekas! — Haluaisinpa saada käsiini tuon miehen. (Alkaa kuulua lakkolaisten laulua etäältä). Kuulkaa!
_Naulanen_: Yhä vieläkin ovat he innostuneita.
_Alasinen_: Kun johtajat uupuvat, niin muut heräävät. Ei se aivan usein sillä tavoin tapahdu. — Mutta lähtekäämme sinne mekin — samaan joukkoonhan me kuulumme.
_Pekkanen_: Samaan joukkoon... Vielä emme — Jumalan kiitos — ole pettureiksi tulleet, joskin väsyneitä olemmekin.
_Alasinen_: Kuinka puhutkaan sellaisia! (Menevät puhellen).
(Laulua kuuluu etäältä):
Te vaikka leivän veittekin ja meidät mieroon möitte, ja haavehet ja toivehet kaikk' kaikki maahan löitte, niin sittenkin, niin sittenkin me käymme mielin ylpe'in ja katsein kirkkain, uhmaavin.
Niin sittenkin pää pystyss' on, ja silmä tulta syytää, me emme tahdo rukoilla ja emme tahdo pyytää — ja halpaahan se liiaks' ois! Ei vapaa mies sit' tehdä vois. Pois rukoukset, pyynnöt pois!
Pois murhe, itku, vaikerrus! Ne ei saa painaa meitä, me emme tahdo tähtenne vuodattaa kyyneleitä — Sees olkoon otsa ainiaan! Soi, laulu, soi'os kautta maan kuin myrskytuuli vimmassaan!
_Karhunen_ (Tulee hiljaa ja ajatellen): Tämä kaikki painaa taakkana minun hartioillani; se tekee mieleni niin autioksi ja pimeäksi, niin autioksi ja pimeäksi, ett'en oikein voi käsittää... Koko elämä tuntuu toivottomalta, turhalta, tarkoituksettomalta, josta minä hetkenä tahansa olisi valmis luopumaan. Ei ole siinä enää mitään viehätystä, ei mitään iloa, ei lohdutusta, ellei niitä ennenkään ole viljalti ollut. — Kuin eksyneet harhailemme me pimeässä yössä... Ei kotia, ei leipää... Vaimot kärsivät nälkää, ja lapset ovat nääntyä tämän kurjuuden keskellä... Miehetkin vaivojansa valittavat... Eikä kummakaan! Tällaiset iskut herpaisevat äärettömästi... nähdessään tällaista surkeutta, tulee viisas ja voimakas mies kuin mielipuoleksi. Hän kadottaa kaiken toimintakykynsä, kaiken tahtonsa ja tarmonsa, ja jonkun ajan kuluttua ei hänessä ole kykyä mihinkään...
Voi, että pitikin näin käydä! Mutta miksi emme yksimielisinä seisoneet! Miksi olitte te muutamat niin äärettömän raukkamaisia, että suostuitte sananne peruuttamaan! Ja miksi ilmestyi keskellemme pettureita, jotka kaunein lupauksin kehoittivat ja viekoittelivat lakkolaisia! Haluaisinpa tällä hetkellä teidät käsiini, te kunniattomat konnat! Ja varsinkin sinut Iikkala! Sinut mielisin murskaksi musertaa... Odotappas! Minä haen sinut kynsiini ja väännän niskasi nurin. (Katselee etsien ympärilleen).
_Perttilä_ (Tulee kiivaasti; äkäisenä): Mitä te täällä töllistelette?
_Karhunen_: Se ei kuulu teihin.
_Perttilä_: Ettekö muista, että oleskeleminen tehtaan alueella on asiaankuulumattomilta ankarasti kielletty?
_Karhunen_: Liiankin hyvin sen tiedän... Olettehan sitä ainakin tuhannen kertaa saarnanneet. Mutta minä en aio tuota käskyä noudattaa... kuljen siellä missä haluan...
_Perttilä_ (Kiivastuu yhä enemmän): Te menette heti matkaanne!
_Karhunen_: Saadaanpa nähdä.
_Perttilä_ (Tarttuen häneen kiinni): Kuuletteko mitä sanoin!