Part 5

ORVO. En minä hänen surmaansa tahdo. Ja hän tekikin asemassaan aivan oikein. Miksi et seurannut veljeäsi?

IRJA. En, en! Tiedä, he tulevat tänne -- Usu ja --

ORVO. Ei Usu uskalla tulla tänne.

IRJA. Sanotaan kuitenkin Tuukalle.

ORVO. Ensi yönä lähden Tuukan kanssa liikkeelle ja poltan heidän venheensä. Ja sittenhän jo jäätyvät järvetkin.

IRJA. Kyllä he kuitenkin hiipivät päällemme.

ORVO. Meillä on vartija koskella.

IRJA. He tulevat metsän lävitse!

ORVO. Vahteja on kaikkialla.

IRJA. He tulevat yön aikaan ja polttavat.

ORVO. Älä pelkää. Eivät he uskalla. Miksi et lähtenyt?

IRJA (käsiään väännellen). Kyllä he kuitenkin tulevat.

ORVO. No, antaa heidän tulla. Me olemme valmiit.

IRJA. Oi, tappelu siitä vaan syntyy.

ORVO (hymyillen). Niin, verinen tappelu sinun tähtesi.

IRJA (nojaa puuta vasten ja painaa päänsä alas). Minun tähteni! --

ORVO (hellästi). Miksi et lähtenyt Ennun kanssa?

IRJA. Enhän voinut. Olenhan minä nyt teidän!

ORVO (laskee kätensä hänen olalleen. Tulisesti). Meidän! Kenenkä?

IRJA (katsoo häneen). Pitääkö minun lähteä?

ORVO (yltyvällä intohimolla). Sinä et saa lähteä.

IRJA. Oi, jospa vain tietäisin sen varmaan.

ORVO. Minä kyllä noutaisin sinut takaisin.

IRJA. Sinä! Ei, ei! Sitten vasta verta vuotaisi! Mieluummin syöksyn järveen.

ORVO (syleilee häntä). Minä rakennan sinulle oman kodin vuoren taakse.

IRJA. Ei, Orvo. (Riistäytyy irti). Äitisi sanat --!

ORVO. Mitä äidistä. Hän valehtelee.

IRJA (itkee katkerasti). Ei, ei, hän ei valehtele.

ORVO. Pelkäätkö äitiä? Minä kyllä suojelen sinua.

IRJA. En, en! Minä en pelkää äitiäsi. Nyt pelkään sinua.

ORVO. Irja, -- kumpaako sinä rakastat, Tuukkaako vai minua?

IRJA. Orvo, miksi sinä kiusaat ja viettelet minua? (Elkka ja Tuukka tulevat nopeasti samassa kuin Irja riistäytyy irti Orvon sylistä. Elkka osoittaa Irjaa Tuukalle).

ELKKA. Katsos! Valehtelenko minä? Hän on vieläkin Orvon sylissä. Varro vähän aikaa, niin saat kyllä nähdä.

TUUKKA (työntää äitinsä syrjään ja astuu esiin). Irja! Orvo!

ELKKA. Älä koske Orvoon! Tuo luuska on hänet vietellyt.

TUUKKA. Orvo!

ELKKA (huutaa). Pakene, Orvo!

TUUKKA. Pysy paikallasi! Minä tapan sinut!

ORVO. Minä olen puolustanut Irjaa siitä saakka kuin hän tuli taloosi, ja puolustan häntä vieläkin.

(Veljekset tappelevat. Tuukka haavoittaa Orvoa kirveellään, mutta joutuu heti tunnonvaivoihin. Tappelu taukoo).

IRJA. Tuukka! Nyt olet Hiiden hallussa!

TUUKKA. Äiti, äiti! Oletko valehdellut? (Heittää kirveen kädestään).

ORVO (istuu kivelle, koettaen sulkea haavaansa. Hammasta purren). Irja, sano vain, että sinä rakastat minua -- ja minä nousen ylös ja tapan veljeni. (Orvo hyökkää Tuukan päälle).

IRJA (asettuu väliin). Kirves pois! Meidät on Lempi liittänyt toisiimme niin lujasti, ettei kukaan voi meitä eroittaa. Kuuletko, ei kukaan! Tuukka, armahda veljeäsi! Suo hänelle anteeksi!

ORVO. Sinuako siis tuo Karjalan tyttö rakastaa?

ELKKA. Olisinko minä erehtynyt?

VAINA (mielipuolen ja hurjan näköisenä nousee vuorelle ja viittaa sauvallansa itää kohti).

IRJA. Vaina! (Juoksee rummuttamaan). Vihollinen tulee. Sotaan, hämäläiset! Tuukka, puolusta vaimoasi! Orvo, puolusta kotiamme! Sotaan, hämäläiset! He eivät ole minun kansaani.

ORVO. Sotaan, hämäläiset! Kultarengas jokaisesta Karjalan tytöstä, jonka käsiinne saatte. (Rientää pois).

TUUKKA. Irja, aja karja vuorille. (Elkalle). Kun palajan takaisin, niin vaadin sinun suonistasi veljeni veren. (Menee).

(Hämäläisiä juoksee näyttämön ylitse. Sotamelske lähenee).

ELKKA. Minä tahdon katsella tappelua -- nähdä, kuinka uljaat poikani raatelevat heimoni vihollisia! (Menee vuorelle. Joukko naisia tulee).

(Hurjasti). Kas, kas! Tuolla he kiemuroivat kuin kaksi suhisevaa käärmettä. Toinen sininen, toinen valkoinen. Ja minun väkevät poikani loistavat siellä kuin pari säihkyvää silmää tuon valkean hirviön päässä.

Juo nyt verta, sinä valkoinen käärme! Revi heidät palasiksi! Heittele renkaita vihollistesi ympärille! Rusenna heidät niin, että louhelaisten veri paisuu kevättulvana seutujemme ylitse ja iäksi lannoittaa Hämeen maan.

Kirotut olkoot Louhelan miehet! Uljuutta, valkoinen käärme! Karkoita heidät rantaan! Syökse heidät alas kallioilta! Hukuta heitä kuin hiiret! Aallot kyllä kuljettavat haaskat Louhijärven rantamille! Kirotut olkoot Louhelan naiset! Hämeen miehet polttavat kaskekseen pyhät lehtonne, ja teidän täytyy muokata maata ja korjata viljaa sortajainne aittoihin. Poikamme ottavat orjikseen teidän tyttärenne, ja Hämeen nuoriso tanssii heimonne haudoilla.

Kirottu olkoon koko Hiiden heimo! Tuoni avaa veräjänsä. Sen musta joki kohisee ja pauhaa! Manalan koirat ulvovat! Niin! -- Kirottu ollos, Karjalan kansa!

(Sotamelske lähenee ja yltyy yhä hurjemmaksi).

IRJA (hajalla hiuksin, juoksee epätoivoissaan edestakaisin. Vaipuu vihdoin maahan, käsiään väännellen). Oi, kaikki tää veri vuotaa minun tähteni! -- Haa, Usu!

USU (tulee kallioiden välitse. Näkee Irjan. Syöksyy heti hänen päällensä ja sitoo hänen kätensä ja jalkansa). Kas, siinähän se! -- Nyt on kosto minun!

(Aikoo viedä hänet pois. Samassa tulee Tuukka).

TUUKKA. Usu!

(Tulinen tappelu Irjasta).

VAINA (vuorella). Katsokaa, kuinka Lapin Jumalat kostavat! Ha, ha, ha!

Väliverho.

KUUDES KUVAELMA

Metsä. Yö.

VAINA. Naiset itkevät. Sudet ovat nähneet verta ja repivät nyt toisiaan. Ha, ha, ha! Mitäpä se minua liikuttaa. He eivät ole minun heimoani.

USU (tulee kantaen Irjaa, joka on sidottu käsistä ja jaloista. Karjalaiset kuljettavat naisia ja lapsia näyttämön ylitse. Huutoa, itkua ja melua).

Mitä lemmon leikkiä? Miksi laahaatte tänne akkoja ja sikiöitä? Tappakaa, mitä ei kannata kotiin kuljettaa! Taikka laskekaa heidät lietsuun! Kyllähän susiparvi haaskasta puhdasta tekee. (Heittää Irjan maahan, istuu kivelle ja pyyhkii otsaansa). Utto! Nuo tytöt ovat minun orjiani! Sido heidät kiinni johonkin mäntyyn. Mutta muista, että minä kaivan maksasi maalle, jos he saavat jyrsiä paulansa poikki.

Irja, missä on olutta?

IRJA (vaikenee).

USU. No! Etkö saa suutasi auki? Pitääkö minun vääntää sinulta leukapielet longalleen? (Parvi karjalaisia tuo meluten oluttynnyrin näyttämölle). Ahaa! Oikein, veikot! Antakaa tänne sangollinen ensi janooni.

(Eräs karjalainen laskee ja tuo hänelle olutta. Usu juo yhtä päätä ja muuttuu sitä lempeämmäksi, mitä enemmän päihtyy).

Kuulepas, Irja! Taltu nyt elämään mielin kielin, sillä sinä olet minun vallassani! Hoi, miehet! Sytyttäkää kylä tuleen, niin saamme paistaa Tuukkalan härkiä hääateriaksi. Talon saatte säästää morsiusvuoteekseni. Ulvokaa, tytöt! Sillä nyt on Lauson Usu sotaretkellä Pähkän kirotulla perukalla ja kostaa karvaasti jokaiselle, jossa vain henki on. Ulvokaa ja uliskaa, Hämeen naiset! Huomenna ovat kurkkunne käheät kuin ruokaansa rääkkyvien varisten.

Lisää olutta! Lauso pitää nyt kestiä Pähkälässä.

(Eräs karjalainen laahaa näyttämölle nuoren tytön).

Kas Mettu! Mistä olet sen kaunoisen kalan kaapannut? Annas kun katson! -- Tyttö on liian kaunis sinulle. Hän on minun!

METTU (suuttuen). Eipä kun minun!

USU (hypähtää seisaalleen). Minun, sanon minä!

METTU (raivostuen). Ja minä sanon, että hän on minun!

USU (paiskaa kirveen Metun päätä kohti, mutta heittää harhaan). Ja kenen hän nyt on?

METTU (raivoissaan). Varo itseäsi, Usu!

USU (istuu jälleen, nauraa hohottaen). Mitä suotta riidellään! Ha, ha, ha! Pidä hänet sitten, koska en osannutkaan kalloosi. (Ojentaa hänelle olutsangon). Oivaa olutta! Juo, Mettu, äläkä siinä mörköile! Tänä iltana iloitaan ja juodaan hämäläisten hautajaisia. (Nostaa Irjan polvelleen ja hyväilee häntä). Istu vain koreasti, sanon minä! Sillä nyt olet minun vallassani. Niin, pikku pulmuseni, sinuun on aina mieleni palanut ja nyt tahdon rakastella sinua Tuonen tuville saakka. Kymmenen poikaa täytyy sinun synnyttää. Älä siinä suotta tempoile! Kyllä paulat kestävät, eivät ne kortena katkeile. Niin, niin. Minä tunnen tapasi, enkä laskekaan sinua vapaalle jalalle. Mutta huomenna, sen lupaan ja vannon, olet sinä masea kuin uitettu kissanpoika. Mitä teet tuolla puukolla? Anna se pois -- muuten voisit sillä vielä tuhoja tehdä. (Ottaa puukon hänen vyöltään ja heittää sen kiviröykkiöön. Vaina on istunut siellä kenenkään huomaamatta. Havaitsee puukon, ottaa sen käteensä ja näyttää terävin katsein tarkastelevan Usua). Hoi, miehet! Sytyttäkää nuotio ja tuokaa tänne olutta ja olkia! Kohta on ilo ylimmillään, ja silloin Usu viettää häitänsä Irjan kanssa. (Aikoo hyväillä häntä, mutta Irja puree Usua sormeen. Usu työntää hänet pois luotaan). Kirottu ilveskissa! Sinulla on terävät hampaat. (Pudistelee kättään). Kas tuossa! (Ojentaa hänelle sangon). Juo, tyttö! Sinä miellytät minua! Kuulkaa, miehet! Metsäsiat eivät ole saaneet Karjalan ketunpentua lannistetuksi. Ja sekös vasta Usua miellyttää! Niin, lempo soi! (Juo). Juo, Irja!

VAINA (on noussut kuullessaan mainittavan Irjan nimen). Irja -- Irja!

USU. Hiisikö sinutkin on tänne laahannut?

VAINA (pitelee päätään). Irja -- Irja -- Kuka onkaan Irja?

USU (nauraa ja menee miesten joukkoon).

IRJA (kääntyy Vainan puoleen).

VAINA. Niin, Irja! Irjahan oli suden tytär. (Tulee Irjan luo ja pyyhkii pois hiukset hänen otsaltaan). Tyttö, oletko nähnyt Irjaa?

IRJA (hiljaa). Vaina, tapa minut!

VAINA (työntää Irjan pois luotaan). Ei! Sinä olet vierasta heimoa! (Lempeästi). Voi, kuinka sinä olet kalvas, niin kalvas!

IRJA. Vaina!

VAINA (kuuntelee). Vaina!

IRJA. Vaina -- älä mene!

VAINA. Minä olen kai nähnyt unta sinusta! Sinä näytät niin lempeältä. (Synkästi). Kuule -- (Osoittaa Usua) -- tahtooko tuo tehdä sinulle pahaa?

IRJA. Oi, tahtoo. -- Vaina, pelasta minut! (Usu kääntyy toisaalle. Vaina leikkaa poikki Irjan paulat ja antaa Irjalle puukon).

USU. Hei, miehet! Nyt on ilo ylimmillään. Joudu nyt, Irja, häiden viettoon sulhosi kanssa. (Hoipertelee Irjan luo).

IRJA (hypähtää Usun luo ja iskee puukkonsa hänen rintaansa, häviten heti yön pimeyteen).

Väliverho.

SEITSEMÄS KUVAELMA.

Tuukkalassa. Talo on rauniona. Ruumiita kasoittain tanterella. Kuolleiden joukossa Tuukka, Orvo, Ennu y.m. Yö.

(Äänettömyys).

ELKKA (tulee, kulkee kuolleiden keskellä, kunnes löytää Orvon ja Tuukan ruumiit. Istuu Tuukan jalkain juureen, huojuskellen edes takaisin ja laulaen kuolinvirttä, Kirkas tulen kajastus valaisee silloin tällöin näyttämöä). (Laulaa):

Läntehen jo laski päivä, Pähkän päivä, Tuukan tähti, Pimeys Hämehen peitti, Iki-yö pimitti ilman. Hiiden heimo hirmulainen, Verikoira karjalainen Orjaksi Hämehen hääti, Miehet miekkahan upotti, Pilloi piiat, riistat ryösti, Pirtit poltteli poroksi. Oi Hämehen onnettuutta, Hävitystä Tonnin heimon! Voi, voi Tuukan turmiota, Kaunokaiseni katoa! Voi, voi vaivaista emoa, Heimon murhe hartioilla. Silmät itkuhun sulavi, Suru syömen halkaisevi.

IRJA (tulee, kulkee ruumiilta ruumiille. Seisahtuu hetkeksi Ennun, sitten Orvon ruumiin luo, jää vihdoin, surusta vavisten, Tuukan viereen, heittäytyen hänen ruumiinsa ylitse. Elkka kohottautuu verkalleen, suoristautuu ja vetäytyy askeleen taapäin, katsellen Irjaa säihkyvin silmin).

ELKKA. Myöhään tulit sinä, Tuukan vaimo!

IRJA (huomaa Elkan, huudahtaa). Sinäkö? -- He sitoivat minut vangikseen. Nyt vasta pääsin irti --.

ELKKA. Lähde takaisin! Olethan vielä nuori. Häme on hävitetty! Riemuitse! Sinä olet vapaa. Ryöstäjäsi on kostettu!

IRJA. Älä pilkkaa kurjaa!

ELKKA. Mene matkoihisi! Mitä teetkään täällä? -- Sinä olet Karjalan heimoa, ja minä vihaan sinua!

IRJA. Anoppi!

ELKKA. Minä olen Hämeen naarassusi. Sinä riistit minulta penikkani ja tapoit ne.

IRJA. Minäkö?

ELKKA. Niin, sinä!

IRJA (peittää käsin kasvonsa). Oi, minäkö?

ELKKA. Miksi et repinyt silmiä päästäsi, kun poikani näki sinut?

IRJA. Oi, mua kurjaa! Miksi äitini synnytti minut?

ELKKA. Miksi et purrut huuliasi rikki, kun poikani suuteli sinua!

IRJA (vääntelee käsiään).

Parempi mun oisi ollut, Parempi poloisen raukan Syntymättä, kasvamatta Näille päiville pahoille, Ilmoille ilottomille.

Oi tapahtuuko tää kaikki minun tähteni?

ELKKA. Niin, juuri sinun! Miksi en minä kuristanut sinua silloin heti, kun Tuukka toi sinut morsiamenaan meille? Ole kirottu sinä, kansani turma!

IRJA (pitelee sydänalaansa). Oi, auta! Älä kiroa minua! Muuten kuolee Tuukan lapsi sydämeni alla.

ELKKA (huudahtaa). Irja! Oletko raskaana Tuukalle?

IRJA. Oi olen.

ELKKA (juoksee hänen luokseen, tempaisee hänet raivokkaasti syliinsä). Tule, lapseni, tule! Karjalaiset hakevat sinua. Paetkaamme vuorille! Haa! Me kasvatamme sinun lapsestasi sukumme kostajan. Haa. Tuukalla on poika! (Ottaa kovasti kiinni Irjan kädestä ja pudistaa sitä kajastusta kohti). Niin, varo itseäsi, Louhen heimo! Tuukka elää vielä. Ja kerran kostetaan Hämeen häväistys! Tule!

(Korpit koikkuvat.)

IRJA. Ei, ei. Haudatkaamme ruumiit. Korpit jo kokoontuvat.

ELKKA. Rientäkäämme. Nyt ovat elossa olevat kalliimmat kuin kuolleet!

IRJA (heittäytyy Tuukan ruumiin yli). Oi, en voi --

ELKKA (kuiskuttaen). Tule pois! Piiloudu! Karjalaiset lähestyvät. (Vetää Irjan mukanaan kallion rotkoon.).

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Mitä tässä suotta laukkoo? Antaa tytön juosta jolkutella. Ja johan nyt on jo pilkkoisen pimeäkin. Toista on istua lekottaa nuotion ääressä ja juoda pähkäläisten oluvia.

TOINEN KARJALAINEN. Äläs nyt! Hanka on rikas. Se joka sieppaa Irjan käsiinsä, saa periä ukon. Usu, näet, korahti jo äsken viimeisillään.

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Silloin saat myös Pähkän penikan vastuksiksesi, sillä kyllä kai tyttö jo raskaana on.

TOINEN KARJALAINEN. Entäs sitte! Pianhan pojan hengiltä nutistaa.

ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Niin, käyhän sekin laatuun. Mutta minä nyt luistan kumminkin tieheni! (Häviää).

TOINEN KARJALAINEN. Minäpä etsin tytön käsiini. Usu on kuollut, ja minusta voi tulla Hangan talon isäntä, jos Irjan löydän. (Pois).

IRJA (hiipii esiin). Elkka, paetkaamme täältä!

ELKKA. Minä kannan sinua, kultakyyhkyseni. Sinussa elää Hämeen heimon kosto!

(Menevät nopeasti. Lunta sataa. Korppiparvi laskeutuu taistelukentälle).

Väliverho.

Loppu