Part 5

Seurustelusta ihmisten kanssa saapi ihmisen äly ihmeellistä selvyyttä; me olemme kokonaan sulkeutuneet ja patoutuneet itseemme, emmekä näe nenämme päätä edemmäksi. Sokrateelta kysyttiin, mistä hän oli; hän ei vastannut: "Atheenasta", vaan: "maailmasta"; hän, jolla oli rehevämpi ja avarampi mielikuvitus, omaksui koko maailman kotikaupungiksensa, jakeli tietonsa seuransa ja myötätuntonsa koko ihmissuvulle, eikä ollut niinkuin me, jotka katsomme vain jalkoihimme. Kun halla vie viiniköynnökset kylässäni, niin pappini siitä päättää Jumalan vihan painavan koko ihmiskuntaa ja arvelee, että ihmissyöjätkin sen johdosta jo kärsivät janoa. Kuka meidän kansalaissotamme nähdessään ei huudahda, että tämä maailma on mullin mallin ja että tuomiopäivä on kintereillämme, ajattelematta, että paljon pahempaakin on nähty ja että kymmenillä tuhansilla tahoilla maailmaa samaan aikaan edelleen pidetään hyviä päiviä; minä puolestani, katsoen sen esteettömyyteen ja rankaisemattomuuteen, kummastelen, että se on niinkin lievää ja laimeata. Kenen päälle sataa rakeita, se luulee koko pallonpuoliskon olevan myrskyn ja rajuilman kourissa; ja sanoihan entinen savoyilainen, että jos Ranskan kuningas houkka olisi osannut oikein olla oman onnensa seppä, niin hän olisi mies pääsemään hänen herttuansa hovimestariksi; hän ei voinut kuvailla mielessään mitään ylhäisempää arvoa kuin hänen herransa. Huomaamattamme olemme kaikki samassa harhaluulossa, josta on suuret seuraukset ja paljon haittaa. Mutta ken luopi silmäinsä eteen ikäänkuin tauluun tuon luontoäitimme suuren kuvan hänen täydessä majesteettiudessaan, ken lukee hänen kasvoiltaan niin yleisen ja pysyväisen moninaisuuden, ken huomaa siinä itsensä, eikä vain itsensä, vaan kokonaisen kuningaskunnan, ikäänkuin hyvin hienon piirtimen vetämänä viivana, se yksin arvostelee kaikkea olevaista sen oikean suuruuden mukaisesti.

Tämä suuri maailma, jonka eräät vielä katsovat yhdessä useampien samanlaisten kanssa kuuluvan lajina yhteen luokkaan, on se peili, josta meidän tulee katsoa itseämme, oppiaksemme tuntemaan itsemme oikealta kannalta. Lyhyesti: tahdon, että se on oleva oppilaani kirjana. Niin monet luonnonlaadut, uskonlahkot, katsantokannat, mielipiteet, lait ja tavat opettavat meitä arvostelemaan terveesti omiamme ja opettavat ymmärrystämme huomaamaan puutteellisuutensa ja luonnollisen heikkoutensa, eikä se ole mikään vähäarvoinen opetus; niin monet valtiolliset mullistukset ja kansojen onnenvaiheet neuvovat meitä olemaan tekemättä suurta ihmettä omastamme; niin monet nimet, niin monet unhoon vaipuneet voitot ja valloitukset tekevät naurettavaksi toivon ikuistuttaa nimemme ottamalla vangiksi kymmenen ratsastavaa pyssymiestä ja valtaamalla linnoituspahasen, joka ei ole tunnettu muusta kuin valtauksestaan; niin monen ulkomaisen riemusaaton kopeus ja ylpeys, niin monen hovin ja mahdin pöyhkeä majesteettius vahvistaa ja lujittaa näköämme kestämään omiemme loistoa silmiämme räpäyttämättä: niin monet miljoonat ennen meitä haudatut ihmiset rohkaisevat meitä pelkäämättä liittymään niin hyvään seuraan; ja niin edespäin. Meidän elämämme, sanoi Pythagoras, muistuttaa Olympisten kisojen suurta ja lukuisaa väenkokousta: toiset siellä harjoittavat ruumistaan, voittaakseen siten kisojen tuottaman kunnian; toiset vievät sinne tavaroita kaupaksi, ansaitakseen; on niitä, eivätkä he ole pahimmat joukossa, jotka eivät siellä tavoittele muuta hyötyä kuin saada katsella, miten ja miksi mitäkin tehdään, ja olla näkemässä toisten ihmisten elämää, arvostellakseen ja mukauttaakseen sen mukaan omansa.

Esimerkkeihin voidaan sopivasti liittää kaikki filosofian hyödyllisimmät opetukset, jolla tulee koetella ihmisten tekoja ja jonka tulee olla niiden ojennusnuorana. Sanottakoon hänelle,

_quid fas optare, quid asper utile nummus habet; patria? carisque propinquis quantum elargir deceat, quem te Deus esse jussit, et humana qua parte locatus es in re, quid sumus, aut quidnam victuri gignimur_;[54]

mitä on tietäminen ja tietämättömyys; mikä tulee olla opiskelun tarkoitusperä; mitä on urheus, itsensä hillitseminen ja oikeudenmukaisuus; mikä on eroitus kunnianhimon ja saituuden, orjuuden ja alamaisuuden, mielivallan ja vapauden välillä; mistä merkeistä tunnetaan tosi ja luja tyytyväisyys; missä määrin tulee pelätä kuolemaa, tuskaa ja häpeää;

_et quo quemque modo fugiatque feratque laborem_;[55]

mitkä ne pontimet ovat, jotka panevat meidät liikkeelle, ja mikä meille antaa niin paljon erilaisia virikkeitä: sillä minusta näyttää, että ensimmäisinä niistä opetuksista, jotka pitää saada imeytymään hänen mieleensä, tulee olla niiden, jotka määräävästi vaikuttavat hänen luonteeseensa ja ajatustapaansa, jotka opettavat hänet tuntemaan itsensä ja oikein kuolemaan ja oikein elämään. Alkakaamme sillä vapaista tieteistä, joka tekee meidät vapaiksi: kaikki ne tosin jollakin tavoin tietopuolisesti ja käytännöllisesti palvelevat elämäämme, kuten kaikki muukin tavallaan sitä palvelee; mutta valitkaamme se, joka palvelee sitä suoranaisesti ja ikäänkuin viran puolesta. Jos ymmärtäisimme supistaa elämämme toimet oikeihin ja luonnollisiin rajoihinsa, niin huomaisimme, että suurimmasta osasta käytännössä olevia tieteitä ei ole meidän käytettäviksemme, ja että niissäkin, jotka ovat meitä varten, on sangen hyödyttömiä aloja ja syvyyksiä, ja että tekisimme oikeammin, jos jättäisimme ne sikseen ja Sokrateen opetuksen mukaan lopettaisimme oppimäärämme näissäkin tieteissä siihen, mistä ei ole hyötyä.

_Sapere aude, incipe: vivendi recte qui prorogat horam, rusticus exspectat, dum defluat amnis; at ille labitur et labetur in omne volubilis aevum_.[56]

On hyvin typerää opettaa lapsillemme

_quid moveant Pisces, animosaque signa Leonis, Lotus et Hesperia quid Capricornus aqua_,[57]

tähtien tiedettä ja kahdeksannen taivaanpiirin liikkeitä ennenkuin heidän omiaan:

Τι Πλειαδεσσι καμοι; τι δ' αστρασι Βοωτεω;[58]

kirjoittihan Anaximenes Pythagoraalle: "Mitä järkeä saattaa olla siinä, että kulutan aikaani tutkimaan tähtien salaisuuksia, kun minulla joka hetki on kuolema tahi orjuus silmäini edessä?" Siihen aikaan näet Persian kuninkaat hankkivat sotaa hänen maatansa vastaan. Jokaisen tulee sanoa näin: "Kun minua ahdistaa kunnianhimo, saituus, hurjapäisyys, taikausko, ja kun minulla on sisimmässäni monta muuta elämäni vihollista, ryhtyisinkö silloin miettimään maailman menoa?"

Sittenkun hänelle on opetettu sitä, mikä on omansa tekemään hänet viisaammaksi ja paremmaksi, puhuttakoon hänelle siitä, mitä on logiikka, fysiikka, geometria, retoriikka; ja minkä tieteen hän valitsee, kun hänellä jo on kehittynyt ymmärryskyky, sen perille hän piankin pääsee. Annettakoon opetus hänelle milloin keskustelemalla, milloin kirjan avulla; milloin hänen opettajansa luettaa hänelle itse kirjailijaa, joka on omansa tätä hänen opetuksensa tarkoitusperää varten, milloin hän antaa hänelle siitä ytimen ja parhaan sisällön valmiiksi pureskeltuna; ja jos hän itse ei ole kylliksi perehtynyt kirjoihin, löytääkseen niistä niitä monia kauniita esityksiä, joita niissä on, hänen tarkoituksensa toteuttamista varten, niin voidaan antaa hänelle avustajaksi joku kirjallisuuden tuntija, joka aina tarvittaissa hankkii välttämättömät tarpeet hänen jaeltavakseen ja anniskeltavakseen kasvatillensa. Ja että tämä opetus on helpompaa ja luonnollisempaa kuin Gazan,[59] kukapa sitä voi epäillä? Jälkimmäisen säännöt ovat visaisia ja vastenmielisiä, sen sanat tyhjiä ja kuivakiskoisia, eikä niissä ole mitään tehoa eikä mitään herättävää hengelle; tästä sitävastoin saa sielu jotakin suuhunsa, jotakin ravinnoksensa. Tämä hedelmä on verrattoman paljon suurempi ja niinikään se on oleva aikaisemmin kypsä.

On merkillistä, että asiat meidän aikanamme ovat sillä kannalla, että filosofia, vieläpä älykkäillekin ihmisille, on tyhjä ja eriskummainen nimi, joka ei mihinkään kelpaa eikä ole minkään arvoinen, ei ihmisten ajatuksissa eikä todellisuudessa. Luulen, että siihen ovat syynä ne rikkiviisaat saivartelut, jotka ovat vallanneet siihen johtavat tiet. Tehdään aivan väärin, kun kuvataan se lasten luoksepääsemättömäksi ja juron, ankaran ja peloittavan näköiseksi; kuka liekään sen kasvoille pannut tuon valheellisen, kalpean ja inhoittavan naamarin? Se on iloisinta, pirteintä, hilpeintä ja sanoisinpa melkein veikeintä, mitä olla saattaa; se on aina juhlamielellä ja auringonpaisteisella tuulella; surullinen ja jäyhä ulkomuoto osoittaa, ettei sillä siinä ole tyyssijaansa. Tavatessaan Delphoin temppelissä joukon filosofeja istumassa yhdessä, sanoi grammaatikko Demetrius heille: "Ellen erehdy, niin teillä, päättäen rauhallisesta ja iloisesta olennostanne, ei ole tärkeätä sanottavaa toisillenne"; tähän eräs heistä, megaralainen Herakleon, vastasi: "Se on niiden asia, jotka tutkivat, onko Bαλλω verbin futuurimuodossa kaksi _λ:αα_, tahi jotka etsivät Χείρον ja Βελτιον komparatiivien ja Χειριστον ja Βελτιστον superlatiivien johtoperää, että heidän täytyy olla otsa rypyssä keskustellessaan tieteestään; filosofisten keskustelukysymysten sitävastoin on tapana ilahduttaa ja huvittaa niitä, jotka niitä pohtivat, eikä tehdä heitä nyrpeiksi ja surullisiksi."

_Deprendas animi tormenta latentis in aegro corpore; deprendas et gaudia: sumit utrumque inde habitum facies_.[60]

Sielun, johon filosofia on asettunut asumaan, pitää terveydellään tehdä terveeksi ruumiskin; sen tulee saada loistamaan ulos asti levollisuutensa ja mielihyvänsä, sen tulee muodostaa oman mallinsa mukaiseksi ulkonainen esiintyminen ja niinmuodoin antaa sille miellyttävä uljuus, tarmokas ja reipas ryhti ja tyytyväinen ja sävyisä luonne. Viisauden varmin merkki on tasainen hilpeämielisyys; sen olotila on, kuten kuun yläpuolella olevan maailman, aivan tyyni ja kirkas; Baroco ja Baralipton[61] ne tekevät alamaisensa noin likaisiksi ja savuttuneiksi, eikä filosofia; he eivät tunne sitä muuten kuin kuulopuheista. Kuinka? Pitäähän se tehtävänänsä tyynnyttää mielen myrskyt ja opettaa nälkää näkevät ja kuumetautisetkin nauramaan, ei minkään kuviteltujen kuvioiden avulla, vaan luonnollisten ja kouraantuntuvien perusteiden nojalla; sillä on silmämääränään hyve, joka ei ole, niinkuin skolastikot sanovat, istutettuna jyrkän, koleisen ja luoksepääsemättömän vuoren huipulle; ne, jotka ovat sitä lähestyneet, väittävät päinvastoin sen asuvan kauniilla, hedelmällisellä ja kukoistavalla tasangolla, josta se hyvin näkee kaikki allansa; ja sinne voi myöskin päästä, jos vain tietää osoitteen, siimeisiä ja sulotuoksuisia nurmikkoteitä pitkin, jotka ovat loivasti ja tasaisesti viettäviä kuin taivaan holvit. Kun he eivät olleet tutustuneet tähän korkeimpaan, kauniiseen, voitonriemuiseen, rakastavaan, yhtä suloiseen kuin uljaaseen hyveeseen, joka on katkeruuden, mielipahan, pelon ja pakon leppymätön ilmivihollinen, jolla on oppaana luonto ja seuralaisina onni ja nautinto, niin he heikkoudessaan menivät ja tekaisivat tuon typerän, ikävän, riitaisan, äreän, uhkaavan ja tuimistelevan kuvan ja asettivat sen yksinäiselle kalliolle ohdakkeiden keskelle: siinä kummitus, ihmisten oudostella.

Tarkoittamani kasvattaja, joka tietää, että hänen tulee täyttää oppilaansa tahto yhtä paljon tahi enemmän rakkaudella kuin kunnioituksella hyvettä kohtaan, osaa kyllä sanoa hänelle, että tosi hyveen arvo ja aateluus on sen noudattamisen helppoudessa, hyödyllisyydessä ja hauskuudessa; sen noudattaminen on niin kaukana vaikeudesta, että lapset kykenevät siihen niinkuin miehetkin, yksinkertaiset niinkuin rikkiviisaatkin. Ohjaus on sen toimintaväline, ei voimakeinot. Sokrates, sen ensimmäinen lemmikki, luopuu tietoisesti väkivoimasta, muodostaakseen edistymisemme siinä yksinkertaisen luonnolliseksi ja vaivattomaksi. Se on inhimillisten nautintojen kasvatusäiti: tehden ne kohtuullisiksi, se tekee ne vaarattomiksi ja puhtaiksi; hilliten ne, se pitää ne voimissa ja vireillä; karsien pois ne, joita se ei salli, se kannustaa meitä niihin, jotka se meille jättää; ja se jättää meille äidin tavoin runsaasti kaikkia sellaisia, jotka luonto sallii, vieläpä kyllyyteen, joskaan ei tympeyteen asti: jollemme ehkä tahdo sanoa, että säännöstely, joka pakottaa juojan lakkaamaan ennen päihtymistä, syöjän ennen ruuansulatuksen häiriytymistä, on nautinnoillemme vihamielinen. Jos tavallinen onni sen pettää, niin se pakenee sen käsistä tahi tulee toimeen ilman sitä ja luopi itselleen toisen, aivan omansa, joka ei enää ole häilyvä ja epävakainen. Se osaa olla rikas ja mahtava ja oppinut ja maata myskintuoksuisten patjojen peitossa; se rakastaa elämää, se rakastaa kauneutta ja kunniaa ja terveyttä; mutta sen ominaisena ja erikoisena toimena on osata käyttää kaikkea tuota hyvää kohtuullisesti ja osata menettää se masentumatta, jollainen toimi on paljoa pikemmin jalo kuin ankara; jota ilman jokainen elämänkulku on luonnoton, levoton ja muodoton ja sellainen, että siihen voi katsoa kuuluviksi nuo kompastuskivet, nuo ryteiköt ja nuo hirviöt.

Jos tuo oppilas sattuu olemaan niin omituista laatua, että hän mieluummin kuuntelee tarua kuin kertomusta kauniista matkasta tahi viisasta puhetta, joka on hänen käsitettävissään; että hän toveriensa nuorta innostusta säestävän tamburiinin soidessa kääntyy pois toisen puoleen, joka kutsuu häntä silmäinkääntäjäin temppuja katselemaan; että hän omasta mielestään ei pidä hauskempana ja suloisempana palata pölyisenä ja voittajana taistelusta kuin palkinnonsaajana pallopelistä tahi tanssiaisista, niin en tiedä siihen muuta apua kuin että hänet pannaan leipuriksi johonkin hyvään kaupunkiin, olkoonpa hän vaikka herttuan poika, Platonin ohjeen mukaan, "että tulee toimittaa lapsille paikka heidän sielunsa kykyjen eikä heidän isänsä varojen mukaan".

Koska juuri filosofia opettaa meitä elämään, ja koska lapset siitä saavat opetusta niinkuin muunikäisetkin ihmiset, niin miksi heitä ei päästetä siitä osallisiksi?

_Udum et molle lutum est: nunc, nunc properandus et acri fingendus sine fine rota_.[62]

Meitä opetetaan elämään, kun elämä on kulunut... Cicero sanoi, että vaikka hän eläisi kahden miehen iän, niin hän ei ottaisi itselleen aikaa tutkia lyyrillisiä runoilijoita, ja minusta ovat nämä saivartelijat vielä surkeamman hyödyttömät. Meidän lapsellamme on paljoa kiireempi: hänen ei tule uhrata kasvatukselle muuta kuin viisi-, kuusitoista ensimmäistä ikävuottansa; loput tarvitaan toimintaan. Käyttäkäämme niin lyhyt aika tarpeellisten asiain opettamiseen. Pois kaikki nuo dialektiikan pulmalliset ongelmat, joista elämämme ei voi tulla paremmaksi, niiden opettaminen on epäkohta; ottakaa sijalle filosofian yksinkertaiset opetukset, ymmärtäkää valita ne ja käsitellä niitä sopivasti; ne ovat helpommat käsittää kuin jokin Boccaccion kertomus; lapsi kykenee siihen jo imettäjältä päästyään paljon paremmin kuin oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan. Filosofialla on opetettavaa lapsille niinkuin raihnaisille vanhuksillekin.

Luulen, kuten Plutarkhos, että Aristoteles ei kuluttanut suuren oppilaansa aikaa niin paljon konstikasten päätelmäin laatimistaidon hankkimiseen tahi geometrian alkeisiin kuin antaakseen hänelle hyviä opetuksia miehekkyydestä, urhoudesta, jalomielisyydestä ja itsensä hillitsemisestä ja järkähtämättömästä pelottomuudesta; ja näillä eväillä hän lähettää hänet vielä lapsena valloittamaan maailmanvaltakuntaa 30000 jalkamiehellä, 4000 ratsumiehellä ja vain 42000 taalerilla. Muita taiteita ja tieteitä, sanoo hän, Aleksanteri kyllä kunnioitti ja kiitteli niiden etevyyttä ja ylevyyttä, mutta joskin hän niistä iloitsi, niin hän ei ollut herkkä antamaan niiden harjoittamisen harrastuksen yllättää itseään.

_Petite hinc juvenesque senesque finem animo certum, miserisque viatica canis_.[63]

Sitähän sanoo Epikuroskin alussa kirjettään Menikeukselle: "Älköön nuorinkaan karttako filosofoimista, älköönkä vanhinkaan siihen väsykö". Ken tekee toisin, näyttää sanovan, joko ettei vielä ole tahi ettei enää ole aika elää onnellisesti. Kaikesta tästä huolimatta en tahdo, että tuota poikaa pidetään kuin vankina; en tahdo, että hänet jätetään alttiiksi vimmastuneen koulunopettajan suuttumukselle ja kärtyisyydelle; en tahdo turmella hänen henkeään pitämällä häntä, kuten muut tekevät, kidutuksessa ja työssä neljä-, viisitoista tuntia vuorokaudessa, niinkuin rantajätkää; ja jos hänet, jonkinlaisen erakkomaisen ja raskasmielisen luonnonlaadun vaikutuksesta, huomattaisiin taipuvaiseksi antautumaan liian yksipuolisella harrastuksella kirjoja lukemaan, niin en pitäisi suotavana, että tuota harrastusta hänessä ylläpidettäisiin; sellainen tekee heidät kelvottomiksi seuraelämään ja vieroittaa heidät paremmista askareista. Ja kuinka monta yltiöpäisen opinhimon tylsyttämää miestä olenkaan eläissäni nähnyt? Karneadeen se oli hullaannuttanut siihen määrään, ettei hänellä enää ollut aikaa ajaa partaansa eikä leikata kynsiänsä. En myöskään tahdo pilata hänen hienoja tapojaan toisten epähienoudella ja raakamaisuudella. Ranskalaisesta hyväntapaisuudesta oli ennen muinoin sananpartena, että se alkoi varhain, mutta ei juuri ollut kestävää. Itse asiassa näemme vieläkin, että pienet lapset Ranskassa ovat kilteimpiä, mitä olla voi; mutta tavallisesti he pettävät ne toiveet, joita heistä on ollut; ja varttuneina miehinä heissä ei huomaa mitään erinomaista. Olen kuullut ymmärtäväisten ihmisten olevan sitä mieltä, että nuo lukiot, joihin heidät lähetetään ja joita on kosolta, niin raaistuttavat heidät.

Meidän lapsellemme olkoot kamari, puutarha, ruokapöytä ja vuode, yksinäisyys ja seura, aamu ja ilta, kaikki päivän ajat yhtä, kaikki paikat olkoot hänelle työhuoneita: sillä filosofialla, joka, älyjen ja luonteiden kehittäjänä, on oleva hänen tärkein opittavansa, on se etuoikeus, että se saa tuppautua kaikkialle. Jokaisen mielestä oli puhuja Isokrates, kun häntä eräissä pidoissa pyydettiin puhumaan taiteestaan, oikeassa vastatessaan: "Ei ole nyt sen aika, mitä minä osaan tehdä, ja se, minkä aika nyt on, sitä en osaa tehdä." Sillä puhetaidetta koskevain puheiden ja väittelyjen esittäminen seuralle, joka on kokoontunut iloa pitämään ja syömään herkkuruokia, olisi kovin ristiriitaisten ainesten sekoittamista; ja samaa voisi sanoa kaikista muista tieteistä. Mutta mitä tulee siihen filosofian osaan, joka käsittelee ihmistä ja hänen velvollisuuksiansa, ovat kaikki viisaat olleet yhtä mieltä siitä, että siltä, sen puheiden miellyttävyyden vuoksi, ei pitänyt kieltää pääsyä pitoihin eikä leikkeihin. Ja kun Platon on kutsunut sen Pitoihinsa, niin näemme, kuinka se puhelee läsnäolijain kanssa viehkeästi ja ajan ja paikan mukaisella tavalla, vaikka puhe onkin sen ylevimmistä ja terveellisimmistä opetuksista.

_Aeque pauperibus prodest, locupletibus aeque et neglecta aeque puetis senibusque nocebit_.[64]

Niin ollen oppilaamme epäilemättä on viettävä vähemmän joutopäiviä kuin muut. Mutta samoin kuin askeleet, jotka astumme kävellessämme jossakin pylväskäytävässä, vaikka niitä on kolme kertaa enemmän, eivät väsytä meitä niinkuin ne, jotka käytämme jonkin määrätyn matkan kulkemiseen, samoin meidän opetuksemme, tapahtuen ikäänkuin sattumalta, olematta sidottuna määräaikaan tahi paikkaan ja liittyen kaikkiin tekoihimme, luistaa käymättä rasittavaksi; leikit ja ruumiinharjoitukset ovat myöskin melkoisena osana opinnoista, juoksu, paini, musiikki, tanssi, metsästys, ratsastus ja miekkailu. Tahdon, että ulkonainen hieno säädyllisyys ja käyttäytymistaito ja ruumiin hallinta kehittyy samalla kuin sielukin. Ei kasvateta vain sielua, eikä vain ruumista, vaan ihmistä; siitä ei pidä tehdä kahta; ja, kuten Platon sanoo, ei pidä kasvattaa toista ilman toista, vaan tulee ohjata niitä yhdessä, niinkuin parihevosia, valjastettuina saman väliaisan ääreen; ja eikö hän, sanoistaan päättäen, näytä panevan enemmän aikaa ja huolta ruumiin harjoituksiin ja olevan sitä mieltä, että sielu niistä harjaantuu samalla, eikä päinvastoin?

Muutoin tätä kasvatusta tulee hoitaa ankaralla lempeydellä, eikä niinkuin nyt on laita: sen sijaan että houkuteltaisiin lapsia kirjallisiin opintoihin, ei heille itse asiassa tarjota muuta kuin peloitusta ja julmuutta. Poistakaa väkivalta ja voimakeinot; ei mikään luullakseni vaikuta niin alentavasti ja tylsyttävästi jaloon luonnonlaatuun. Jos tahdotte saada hänet pelkäämään häpeää ja rangaistusta, niin älkää paaduttako häntä niitä kestämään; karaiskaa hänet kestämään hikeä ja vilua, tuulta, auringonpaahdetta ja vaaroja, joita hänen tulee halveksia; älkää salliko hänelle mitään hemmoittelua ja vaateliaisuutta vaatteisiin, vuoteeseen, ruokaan ja juomaan nähden; totuttakaa hänet kaikkeen; älköön hän olko mikään hienostelija ja keikari, vaan reipas ja roteva poika. Lapsena, vanhana miehenä, olen aina ollut samassa uskossa ja samalla kannalla. Mutta muun muassa tuo useimpien lukioittemme kurinpitojärjestelmä on aina ollut minulle vastenmielinen: olisi luultavasti tehty vähemmin vahingollinen erehdys, jos olisi kallistuttu lempeämmälle kannalle. Se on oikea orjuutetun nuorison vankila: nuoriso tehdään siellä irstaaksi rankaisemalla sitä siitä, ennenkuin se on sellaista. Saapukaapa sinne heidän työaikanaan: ette kuule muuta kuin huutoja, sekä lasten, joita rangaistaan, että vihan vimmastuttamien opettajien. Mikä kumma tapa herättää harrastusta heidän opittavaansa näissä hennoissa ja pelokkaissa sieluissa, opastaa heitä siihen peloittavalla naamalla, raipat käsissä! Oikeutta loukkaava ja turmiokas menetelmä! Lisäksi tulee, mitä Quintilianus tässä kohden on sangen oikein huomauttanut, että kopeasta arvovallasta johtuu vaarallisia seurauksia, eritoten meidän käyttämämme rangaistuslajin vuoksi. Kuinka paljon sopivampaa olisikaan, että heidän luokissaan olisi siroiteltuina kukkia ja lehviä kuin verisiä pajunvitsan palasia! Minä hankkisin niihin Ilon ja Hilpeyden ja Floran ja sulottarien kuvat, niinkuin filosofi Speusippos[65] teki koulussaan. Niin että siellä, missä heidän hyötynsä on, siellä olisi myöskin heidän huvikkeensa. Tulee sokeroida ne ruuat, jotka ovat lapselle terveellisiä, ja tehdä karvaanmakuisiksi ne, jotka ovat hänelle vahingollisia. On ihmeellistä, kuinka hyvää huolta Platon _Laeissaan_ näyttää pitävän valtionsa nuorison iloisuudesta ja ajanvietteistä, ja kuinka paljon huomiota hän panee heidän kilpajuoksuihinsa, leikkeihinsä, lauluihinsa, hyppyihinsä ja tansseihinsa, joiden johdon ja suojelusherruuden hän sanoo muinaisajan uskoneen itse jumalille, Apollolle, Runottarille ja Minervalle: hän luettelee laajasti tuhannet ohjeet ruumiinharjoitus-laitoksiaan varten; kirjallisissa opinnoissa taas hän viipyy varsin vähän, eikä näytä suosittelevan erikoisesti runoutta muuten kuin musiikin vuoksi.

Kaikenlaista eriskummaisuutta ja omituisuutta tavoissamme ja ominaisuuksissamme on vältettävä, se kun on haitallista yhdyselämälle. Kuka ei kummastelisi Demophonin, Aleksanterin hovimestarin luontoa, hän kun hikoili varjossa ja värisi päivänpaisteessa? Olen nähnyt niitä, jotka pakenevat omenain hajua pahemmin kuin kiväärinlaukauksia; toisia, jotka pelästyvät hiirtä; toisia, jotka antavat ylen nähdessään kermaa; toisia, joiden käy samoin, kun näkevät pudisteltavan höyhenpatjaa; niinkuin Germanicus ei sietänyt nähdä kukkoja eikä kuulla niiden laulua. Mahdollisesti tuollainen voi perustua johonkin salattuun erikoisominaisuuteen; mutta luullakseni tämä olisi tukahdutettavissa, jos siihen ryhdyttäisiin hyvissä ajoin. Kasvatus on minussa saanut aikaan sen (totta kyllä, että se vaati jonkin verran huolenpitoa), että ruokahaluni mukautuu eroituksetta kaikkeen, mitä käytetään ravintona, lukuunottamatta olutta.